Valaistumisen tai heräämisen harhoista
“Minä” etsii aina. Ensin se luulee löytävänsä etsimänsä ulkoisista kohteista, shoppailusta, merkkituotteista tai vaikkapa ruuasta tai juomasta..Sitten siitä tulee “henkinen etsiä” ja se etsii nyt Valaistumista..Itselleen..”
Se ymmärtää, ettei se ole näyttelijä, elämän teatterin lavalla, mutta minuus ei häviä.. Se uskookin nyt olevansa Se (edelleen erillinen jokin) joka tarkkailee näytelmän kulkua. Eli viitepiste näin vain muuttuu…
Kun näytelmän roolihahmoon samaistuminen lakkaa, “minä” on ovela ja saattaa siis oottaa uuden keskuksen ..”Olen se joka tarkkailee kaikkea..” Sitten jossain vaiheessa “minä” kenties saa kokemuksen ykseydestä..Ja hyvä niin, jos mieli pysyy poissa, nin Ykseys pysyy Siinä.
Mutta monesti mieli palaa ja alkaa analysoimaan kokemustaan, jolloin se on jo muistinvaraista tietoa. Nyt “minä” saattaa kertoa ihmisille “Olen valaistunut..Juuri Minä
Jos ja kun “minä” saavuttaa ylösnousemuksen, onko se enää minä? Kentis onkin niin, että VAIN minä voi ylösnousta, sillä se mitä todella olemme EI OLE TULLUT KOSKAAN ALAS. Jos uskomme, että “Minä ylösnousen korkeampiin maailmoihin ja jälleensyntymän ketju lakkaa MAAELÄMIEN osalta..” On edelleen kaipuu muodossa olemiseen, muodon ottamiseen ja elämiseen “jollakin tasolla” eli erillisyyttä edelleen on??
On suuria joogeja jotka eivät ole koskaan “menettäneet” minäänsä, se on vain ottanut eri muodon…Ei ole tullut egotonta joogia , on tullut superegon omaava joogi.. (hui, tämä uhka on otettava vakavasti 
Egomieli on ovela kapistus.. Vaikka saisimme kuinka voimakkaita ykseyden kokemuksia, voimme edelleen palata takaisin “minään” eli mielen pariin. Vasta se oivallus ettei egoa ole, eikä ole koskaan ollutkaan, tullenee purkamaan tämän väärinkäsityksen ja keskuksen muodostamisen tarpeen…
Mielellä on valtavasti käsityksiä ja uskomuksia henkisen kasvun(kin) asioista. Se yrittää laittaa Ykseydenkin pakettiin, käsittää sen eli valaista taskulampun valolla aurinkoa… Ja siinä se ei koskaan onnistu. Jumalan tunteminen on Jumalan rakastamista, jos yrität Ymmärtää Jumalaa tai Itseäsi on hämmennys valmis. Mieli yrittää hallita elämää eikä elää sitä. Se miettii henkiseen heräämiseenkin liittyen konseptin, jonka mukaan se tulee tapahtumaan.
Kun se tapahtuu se EI OLE mitään mitä luulimme sen olevan, eli ei mitään mielemme mukaista 
Haluaminen ja pelkääminen eli kärsimys vain lakkaa.
Haluaminen ja pelkääminen eli kärsimys vain lakkaa.
Juuri etsiminen on kärsimystä. Kuin koira joka ajaa omaa häntäänsä uskaltamatta pysähtyä on etsivä mielemme, pieni minämme. Mitä tapahtuisi jos pysähtyisimme? Kenties huomaisimme, että olemme olleet SIINÄ koko ajan. Ettei ole mitään löydettävää, että kaikki on jo valmista, ja olemme perillä… Olisiko silloin enää tarvetta saavuttaa valokehoa, taivasmaailmaa, jälleensyntymän loppua maailmassa, joka itsessään on harhaa ja unta? Olipa kyse mistä “tasosta” tahansa on se luotu vain uniaineesta.. Se on mielen tuotetta.
Voiko silloin siis luopua etsimisestä.. ? Voi, edelleen voi olla kaipuu yhtyä yhä Syvemmin lähteen kanssa, Yhä suuremmin OLLA RAKKAUS, mutta tuo toive tai kaipuu ei nouse mielen etsimisen tarpeesta, vaan ihan jostain muualta.. Sydämen syvyyksistä. Näin LÄHDE itse vetää puoleensa kuin rauta magneettia.
Mutta enää ei ole “minä” joka etsii, vaan kaikki on automaattista, luonnollista ja pakotonta. On vain se mikä On, juuri tässä hetkessä, juuri nyt. Älkäämme antako mielen johtaa harhaan tavoittelemaan mielikuvia valaistumisesta.. vai sanoisinko: Tehkäämme juuri niin, sillä sekin lienee tarpeellinen osa etsimisen lakkaamista, että etsintä itsessään kuluttaa itsensä loppuun ja näin päättyy.
Sinä Olet Se. Olet se mitä etsit. Se on sinussa, ei ulkopuolellasi.Ei ole mitään ulkopuolta. Kun etsit ja kuljet ajassa ja paikassa, kuljet aina itsessäsi, ja hukkaat ajoittain itsesi ajan ja paikan harhakuviin.. Mutta se mitä OLET ei koskaan katoa,ei synny eikä kuole.Se ei koe vaihteluita. Se on aina perillä ja rakastaa sinua “olentoaan” täydellisesti sellaisena kuin olet, ei sellaisena kuin sinun mielesi mukaan pitäsi olla. Rakkaus olet Sinä Itse, joka ilmenee maailman ilmiöissä eri hahmojen kautta itseään ilmentäen. Vain Yksi on.
——-
Kirjoitin tämän pienen jutun, koska olen pitkän linjan henkisen kasvun “harrastajana” törmännyt jos minkämoisiin käsitteisiin, mielikuviin ja uskomuksiin valaistumisesta ja henkisyydestä. Olen törmännyt niihin myös omassa mielessäni. Olen kokenut todella monenlaisia henkisen heräämisen kokemuksia,pilkahduksia ja koen, että ne kokemukset kuten valona oleminen fyysisesti, samahditila, satori eli herääminen elämän unesta (hetkellisesti) ovat olleet arvokkaita tienviittoja kohden egosta luopumista ja heräämistä yhteyteen oman todellisen Itsen kanssa.
On ollut myös voimallisia kokemuksia henkimaailman olennoista, jotka ovat tulleet tapaamaan minua fyysiessä hahmossaankin muutaman kerran, materialisoituneina. Teen päivätyötä selvänäkijänä ja se on hyvin palkitsevaa siksi, että voin auttaa näin ihmisiä. MUTTA samalla olen todennut, että henkinen herääminen EI OLE huippukokemuksia, ei selvänäköisyyttä, ei seurustelua enkeleitten kanssa, vaan se kaikki kuuluu uneemme. Tätä monen on vaikea niellä.
Luullaan esimerkiksi että Samadhi-tila hävittää egon,että ihminen sen jälkeen on lopullisesti valaistunut.. Tai olen tällaiseen uskomukseen monesti törmännyt eri tahoilla. Jos samahdi on ns “siemeninen” se tarkoittaa, että huipulta laskeudutaan laaksoon ja ego ei ole tuhoutunut. Kun kokemus on ohi, voi ego jopa tarttua siihen ja kutsua sitä omakseen. Egomme voi luulla että “Minä koin samahdin, olenpa minä tietoinen ja henkinen olento..” Vasta siemenetön samadi on sellainen tila, joka lopettaa egon vartioimisen tarpeen. Egon siemenkin on sulanut pois.
Viime aikaisista oivalluksista voimallisin kohdallani on ollut oivallus egosta, nimittäin ettei koko egoa ole olemassakaan ja se jos joku oli jotakin ihan muuta kuin mitä mieleni oli odottanut. Olin ajatellut aiemmin, että kun “ego kuolee” se on tuskallinen kokemus ja suurta rohkeutta vaativa hyppy tuntemattomaan, että sen tapahtuessa on jotakuinkin samanlainen euforinen tila kuin vaikkapa samahditilassa on.. Mutta asia olikin aivan toisin.
Kun oivalsin, ettei mitään sellaista kuin ego ole olemassakaan, ei mitään itsenäistä keskusta, jota voisi kutsua “minuksi” oli se kuin ilmapallo olisi puhkaistu kasvojeni edessä BUFF! Ja oloni oli hölmistynyt…Tajuisin, että “ego” on vain kimppu ajatuksia, kuin risunippu yhteen löyhästi sidottu.
“Mitä ihmettä..paljon melua tyhjästä…?!” Tunsin vain, että käyttövälineeni fyysinen keho, tunnekeho ja mieli olivat vapaita latauksesta, ne eivät ollleet enää “minun”, vaan Se jokin, jolle ei ole nimeä, käyttää niitä ja saa käyttää niitä kuten parhaaksi näkee. Toiveet ja pelot hävisivät.
Edelleen nousee ajatuksia, mutta samaistuminen niihin on hyvin laimeaa. Kaikki saa olla sitä mitä se on.Samalla kuitenkin tiedostan, että mielellä on edelleen taipumus luoda keskusta ympärilleen, ja sikäli en aijo jättää tarkkaavaisuutta. Hyvin kiehtovaa tämä kuitenkin on, kuin seikkailu! Ja suuri helpotus, suorastaan nauru nousee sen vuoksi, että se oman koiranhännän jahtaaminen saa päättyä. Ei tarvitse saavuttaa mitään, kaikki on tässä ja nyt ja valmista.
kuvan teksistä olisi hyvä jättää pois I, mutta näinhän se on..sanat ovat vajavainen väline ilmaisussa…
Aika ja paikka ovat tietoisuudessa, mutta samalla on myös Se, joka on kaiken taustalla ja samalla läpäisee kaiken mikä ON. Kun katson ihmisiä silmiin katson itseäni. Ei ole mitään mistä olisin erossa. Yksi suuri kokonaisuus, hyvin elävä ja rakastava. Tilan voimakkuus vaihtelee edelleen ja kaipuu syventää sitä on olemassa. Kaipuu samaistua ja vajota yhä suurempaan RAKKAUTEEN, iloon ja autuuteen, jonka tuntee sisällään, sydämessään. Mutta siinä on kaikki..elämä tuntuu leikiltä ja näytelmä saa jatkua.
Valon pisaroita Sydämeesi
Marjut
PS LUENNOIN ULTRAPÄIVIEN WORKSOPISSA ENSI KESÄNÄ 5.7. PE HENKISEN KASVUN HARHOISTA JA PÄÄSALISSA AIHEESTA AMENHOTEP- VALKOISEN LOOTUKSEN LAULU
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti