maanantai 1. helmikuuta 2016

Kaipaako Ihmistietokoneesi päivitystä?

Oletko sinä yhtä kuin ohjelmointisi? Jos emme tiedosta ohjelmointeja joita ihmistietokoneellamme on, voisi sanoa, että olemme ne. Ne elävät meitä ja me tuumaamme "vapaan tahtomme" kanssa jotta:  "vie sie mie vikisen..."  Mitä tämä tarkoittaa? Voit todeta tämän itse jos katselet hetken omaa elämääsi ja toteat, että hyvistä päätöksistä huolimatta vanhat tavat ja tottumukset vievät  mennessään...vaikkapa syömisen, juomisen, läheisriippuvuuden tai muun vastaavan suhteen. On kuin katselisit samaa elokuvaa päivästä ja kuukaudesta toiseen, vaikka jo päätit moneen kertaan, että nyt saa riittää. Jos pelkät hyvät päätökset riittäisivät, ei elämässä olisi toistuvia kuvioita, joita emme halua tai tarvitse. 
Kuvahaun tulos haulle human computer
Tahdonvoima ei pelkästään riitä. Se voi riittää joksikin aikaa, sitten kuin salaa vanhat tavat ja ajatusmallit, uskomukset ja tunnemallit hiipivät vieraaksemme ja saamme huomata olevamme tilanteessa, jonka jo luulimme poistuneen. Tämän olen huomannut omassa elämässäni kuten myös tapaamieni ihmisten kautta. Kuvioidemme sisältö voi vaihdella, mutta kaava pysyy samana. Meillä on monesti siis yksilölliset ohjelmointimme ihmsitietokoneellamme, ali alitajunnassamme.

Buddhalaiset tai Intian henkiset mestarit kutsuvat näitä ohjelmointeja kulttuurista ja uskonnosta johtuvaksi tietämättömyydeksi. Egohan on Vedakirjojenkin mukaan "tietämättömyyttä tosi- Itsestä". Ihmiseen kuuluu myös perustietämättömyys, joka on samanlaista riippumatta kasvatuksesta, kulttuurista ja uskonnosta jonka piiriin olemme syntyneet kussakin elämässä. Missä nämä käsitteet, ohjelmoinnit ja uskomukset sitten "asuvat" sinussa ja minussa?

Ne asuvat kehojärjestelmässämme. Enkä tarkoita vain alitajuntaa tai mieltä, vaan kaikkia viittä kehoamme, joita yleensä käytämme. Kuudes ja seitsemäs ovat käytössä vain heillä, jotka ovat jo hengen tietä kulkeneet. Alitajuiset uskomukset, käytösmallit, DNA-koodaukset ja tunnemallit, esimerkiksi sisäisen lapsesi turvattomuuteen liittyvät uskomukset ovat lujasti ohjelmoituina mieleen, tunnekehoon (reagtiomalleina) sekä eetterikehoon, joka on fyysisen kehon kaksoiskappale. Eetterikehon kautta nämä uskomukset ovat läsnä myös solukehossamme ja DNA-ssamme ja vaikuttavat sieltä tehokkaasti mm. luomalla sairauksia tai  muita oireita kehojärjestelmään. 
Kuvahaun tulos haulle DNA code
Kollektiivisen eli kausaalikehon kautta meille yhteiset eli ne rotuun ja uskontoon ja historiaan kuten sukukarmaan liittyvät ohjlemoinnit vaikuttavat meissä. Olemme ilmiömaalman tasollakin siis hyvin monimutkainen järjestelmä.

Nykyään puhutaan paljon heräämisestä. Herätään tiedostamaan ettemme ole tämä järjestelmä, nämä ohjelmoinnit eli minuus tai ego, joka koostuu juurikin näistä koodauksista. Ego on kuin kimppu erilaisia uskomuksia ja tunnemalleja ja jos emme tunne sitä todellista ITSEÄ, olemme varmasti yhtä kuin ohjelmamme.  Monet hoitomenetelmät kuten energiahoidot voivat auttaa puhdistamaan kehoja ja tekevätkin niin, mutta tehokkain keino lienee arjessa tapahtuva samaistumattomuus siihen mitä emme todella ole.

Kun huomaa miten mielenmekanismi toimii eli tulee tietoiseksi tästä mekanismista, niin ei enää samaistu siihen ainakaan niin helposti: Liikkuva mieli on nimensä mukainen, eli haluaa aina liikkua. Se huolehtii tulevaa, murehtii tai  muistelee mennyttä, ennakoi, laskelmoi ja luulee olevansa nokkela. Se pyrkii hallitsemaan elämää ja luulee kenties näin tekevänsä palveluksen käyttäjälleen, vaikka monesti turha stressaaminen onkin juuri eri tasoisten häriöiden syy.(Esim kurkkuchakraan liittyvät ongelmat, kuten kilpirauhashormoonin yli- tai alituontanto johtuvat näistä.)
Kuvahaun tulos haulle feel your feelings
Tunnekeho taas toimii siten, että kun samaistut johonkin ajatukseen vaikkapa huoleen tulevasta, herättää tämä ajatus tunnereagtion, jonka sinä tunnet kehoissasi. Kokeile vaikka itse. Tee ihmiskoe ja ajattele jotakin pelottavaa asiaa ja herätä näin tunnereagtio, sitten muuta se ajattelemalla jotakin myönteistä asiaa ja huomaa kuinka olotilasi muuttuu. Positiivinen tunne laajentaa sinua, negatiivinen supistaa olotilaasi... mutta en kehoita sinua "olemaan positiivinen" vaan tiedostamaan kuka olet näiden vaihteluiden taustalla...

Joskus huomaat olevasi myös surullinen tai ahdistunut ilman mitään syytä. Silloin saattaa olla, että olet samaistunut johonkin kollektiiviseen murheeseen, jota koetaankin jossain ihan  muualla. Olemmehan yksi mieli tai tietoisuus. Myös aiempien elämiesi tunteet elävät sinussa edelleen, jos et ole käynyt niitä tietoisesti läpi eli tuntenut tunteita kehon kautta, vaan ainoastaan ajatellut niitä. Ajatteleminen ei todellakaan riitä...! Voi käydä siis niin, että joku mitätön tapahtuma elämässäsi herättää todella voimakkaan tunnereagtion ja ihmettelet missä mennään...Tunnekeho ei todellakaan tunne aikaa.Jos esimerkiksi olet kokenut voimakkaan tunteen tai trauman joka on jäänyt purkamatta, voi samantapainen tilanne nykyelämässä herättää tuon vanhan ja jos niin käy, niin kiitä siitä. Nyt on mahdollisuus vapautumiseen.
Kun kehojärjestelmämme on siten "puhdas", että reagtiomallit ja käsitteet ovat heikentyneet puhdistustyösi kautta ja oivallat olevasi jotakin muuta kuin kehosi, on alustava työ tehty ja vasta silloin voidaan puhua mistään "vapaasta tahdosta"Muussa tapauksessa Sinä et ole vapaa, vaan olet yhtä kuin ohjelmoinnit, joita et edes tiedosta. Maailman taso on seurausten taso. Syyt täällä koettuun piilevät ihan muualla ja siltä muualta ne projisoituvat maailmaksi kutsutuksi mahtavaksi näytelmäksi. Jos kuitenkin olet jo kyllästynyt olemaan marionetti, jota alitajunta vetelee naruista, niin on hyvä tiedostaa millaisia ohjelmointeja juuri sinä kannat. Meditaatio on tähän oiva apu. Sen jälkeen jos ja kun haluat vapautua ohjelmoinneista jotka eivät tue sinua, on tehtävä päivitys. Näinhän me toimimme tietokoneemmekin kanssa. Päivitys voi olla vaikkapa Vipassana meditaatiota, joka auttaa näkemään uskomusten lävitse. Se voi olla energiahoitoa, mutta itse olen kokenut, että vielä näidenkin jälkeen voi tulla tilanteita jolloin tarvitaan täsmälllistä apua varskin DNA.ssamme olevien koodausten purkamiseen ja esimerkiksi Paranemisen avain-kirja tai Sekhem mestarihoidot ja DNA-koodaukset tarjoavat tähän tehokkaan avun.

Jos aihe kiinnostaa niin lue ihmeessä Paranemisen Avain ja ryhdy kokeilmaan sitä. Minun hoitovalikoimassani olevat kristallivuoteessa tapahtuvat DNA aktivoinnit ovat olleet todella tehokkaita vapauttajia, mutta jatkossa myös ryhmissä tulen ohjaamaan oppaani kera tällaisia solutasolle meneviä hoitoja tai ohjauksia yhä enemmän, sillä nyt on niiden aika.Näissä ohjauksissa aktivoidaan sinun omaa sisäistä Jumalaista VALOASI, joka huuhtelee vanhan pois.Et siis ole riippuvainen mistään "ulkoisesta avusta" vaan sisäisestä.  On aika todella vapautua vanhasta taakasta ja ottaa vastaan kokemus siitä KUKA sinä todella olet, kun ET ole ohjelmointisi, uskomuksesi ja myös solutasolla vaikuttava esi-isien tai- äitien energia.. Monesti me tietämättämme vaikkapa naisina toistamme tai jatkamme suvussamme ilmeneviä energiamalleja, jotka ilmenevät siis tiettyinä käytösmalleina ja uskomuksina. "Näin on aina tehty...näin tehdään nyt..." Tuttua huttua? 
Kuvahaun tulos haulle lightbody phenomenon
Kun saamme kosketuksen meissä olevaan Ikuiseen Ajattomaan Henkeen ja Tietoisuuden laajaan avaruuteen, jossa kaikki uskomuksemme ja ohjelmointimmekin kelluvat, meille avautuu uusi taso, uusi kokemisen ja näkemisen ja olemisen kokemus.Se on sitä ihmisen evoluutiota. Ja Vasta sitten voimme kehua omaavamme vapaan tahdon. Ja silloin huomaammekin kenties, ettei tuo vapaa tahto ole lainkaan eri asia kuin Korkein tahto, vaan Korkein ja Sinä olette Yksi.

Jos Sinua kiinnostaa vapautuminen alitajuisista ohjelmista jotka eivät tue terveyttäsi ja hyvinvointiasi taikka henkistä kasvuasi, niin tule mukaan tiistai-iltoihin tai viikonloppu- kursseille jossa näitä asioita käsitellään eri menetelmin. Myös Oneness-kurssien "esi-isien vapauttaminen" voi olla yksi hyvä keino luopua ainakin osasta vanhaa taakkaa ja kulkea kevyin askelin :) 

marjut.moisala@gmail.com, Helmikuussa mahdollisuus tällaiseen iltaan on vielä 9.2. tiistaina, sillä tuolle illalle kaavailtu teema siirtyy myöhemmäksi.