On
taas se aika vuodesta, että Suomen pakkasen ja pimeyden oli aika
vaihtua valoon ja lämpöön ja koskapa tuntui, että viime talvinen
Teneriffan reissu jäi vähän lyhyeksi koko saareen tutustumiseen, niin
jatkoimme hyväksi havaitulla linjalla. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui
Helmikuun alussa kuitenkin saaren pohjoisosa eli Puerto De la Cruz.
Olin käynyt aiemmin Crutzissa yli kymmenen vuotta sitten ja paljonkaan
ei ollut vehreä kaunotar muuttunut minun silmissäni, vain
karnevaalikulkueet puuttuivat. Tällä kertaa karnevaaliaika alkaa vasta
helmikuun lopussa.
Cruzin
katukuvaa ja varsinkin suosittua rantakatua leimaa voimallisena kuohuva
meri ja enempi varttunut turistien joukko. Monet eläkeläiset ja
vapaaherrat ovat löytäneet Teneriffasta toisen kotinsa. Tämä oli ehkä
vielä voimallisemin näkyvissä tässä kohteessa kuin Madeiralla, joka myös
vaikutti todella rauhalliselta lintukodolta.
Tätä matkaamme sävytti myös Lisa Natolin 40-päivää kurssi, jonka puoliväli oli matkamme aikana. Joka päiväisenä ohjelmana oli Lisan videon lataaminen ja harjoituksen tekeminen hotellin internetissä. Kerron seuraavassa blogikrjoituksessa enempi tästä sekä Kvanttianteeksianto-kurssin annista.
Teneriffa antoi taas parastaan ja tunsin akkujen latautuvan. Nyt jaksaa taas jonkin aikaa...ainakin hiihtolomaviikkoon asti :)