Maahisia, Pyhimyksiä ja Pubeja; Irlannin reissu Elokuussa 2024

Tätäkin oli suunniteltu kauan, eli matkaa Irlantiin. Jo ysärillä luin kaihoisasti juttuja Voi hyvin-lehdestä. Marika Burton vei lukijoita matkalle Irlannin vihreälle saarelle. Minulla tämä vihreiden saarten matkailu räjähti käyntiin kunnolla viime vuonna, kun ystäväni Pirjon kanssa kävimme kevätreissulla Skotlannissa ja kesällä pistäydyin vielä kahden nuoreni kanssa Englannissa, myös Glastonburyssä ja Stonehengellä. Koen, että nämä alueet ovat olleet yhtä suurta Kelttien asuttamaa aluetta ammoin, ja siis silloinkin, kun itse olen noilla seuduilla toisissa inkarnaatioissa käyskennellyt.  Kirjoittamani kirjat Mystinen ruusu ja Marian kirja kertovat Jeshuan Ja Maria Magdalenan matkoista ja pyhästä suhteesta. Koen, että myös Jeshua ja Maria aikoinaan vierailivat useaan otteeseen Kelttien luona ja näiden alueiden pyhillä paikoilla. Aiemmin  meidän oli puhe matkustaa Pirjon kanssa Pariisiin, jossa Marian haudan sanotaan sijaitsevan, mutta Olympialaiset ja moni muukin asia, sai tuon reissun siirtymään tulevaisuuteen ja sen tilalle päädyimme Dubliniin ja sen ympäristöön ja hieno reissuhan siitä tulikin!

Elokuun viimeisellä viikolla lähdimme sinivalkoisin siivin Oulusta Helsingin kautta Dubliniin. Muutama hassu tunti unta ja niillä silmillä mentiin sitten koko päivä, sillä Irkuissa kello on - 2 h ja kun aikaisia lintuja olimme, niin jo kello 9 maissa aamulla paikallista aikaa olimme lentoasemalla taksia etsimässä. Onneksi tavarat pystyi jättämään The Fleet hotellin huomaan ja ensimmäinen päivä meni tietenkin tutustuessa lähialueen eli Tempel Barin nähtävyyksiin ja Pubiruokaan. Puolen pennyn silta tuli tutuksi, samoin iltasella vielä Trinity collegen alue, joka muistutti lähinnä Tylypahkaa :) Onneksi yöunia tuli hieman (muttei paljon) enemmän seuraavana yönä ja tiistaipäivä Irkuissa sujui lisäämällä askelten määrää Oura-sormukseen. Tulipa tervehdittyä Molly Malone's, joka lie tutuin hahmo pubien juomalauluissa.Molly myi päivällä kalaa ja yöllä jotakin ihan muuta.  Dublinin linna veti puoleensa ja oli yllättävänkin hieno. Siellä salissa meditoidessa ja menneisyyttä kuulostellessa tulivat entiset asukkaatkin osin tutuksi, kun rouvien ryhmä suunnitteli tanssiaisia ja nuori tyttö kävi ihan niiaamassakin meille. Muitakin matkailijoita näytti tuossa salissa olevan tunnustelemassa energioita. 

Energioista puheen ollen, linnassa vallitsi kepeä tunnelma ja viereisessä puutarhassakin oli kiva käyskennellä kesän viimeisistä kukkasista nauttien. Dublinissa on kuulemma ainakin 300 pubia ja niissä elävä musiikki raikaa aamusta lähtien. Samoin ovat nuo Irkkujen olohuoneet porukkaa täynnä ainakin lounaasta myöhään yöhön. Milloinhan paikalliset ehtivät kotona olemaankaan...?Toki meidän hotellin seutu oli turisti- aluetta, mutta kyllä paikallisiakin pubeissa näkyi. Ja Upeita vanhoja taloja joka suunnassa. Sellainen oli myös hotellimme, mutta vain yhteisten tilojen osalta. Huone oli pieni ja hikinen, vailla ilmastointia tai näkymää, mutta sijainti, sijainti ja sijainti...Sehän on tärkeintä on, mahtavan aamupalan lisäksi. Kuitenkin, jos olet varaamassa huonetta tästä hotellista, niin kannattaa varmistaa etukäteen, että on uudempia, kunnostettuja huoneita.  Hintataso Irlannissa on kallis, eli Suomen luokkaa...Hotellien hinnat ehkä kalliimpiakin kuin kotomaassa. 5 vrk hotellissa maksoi noin 600 e per henkilö sisältäen aamupalan. 

Olimme varanneet jälleen Get you guide-palvelusta retken ikonisimpaan kohteeseen eli Moheirin kallioille sekä lähikaupunkiin. Retki oli samaa mallia kuin meidän aiempi Skotlannin yli kellon ympäri kestänyt reissu, eli pysähdyksissä pikajuoksua vessaan ja ostaan pikakahvia,  mutta mitenpä sitä muuten näkisi ympäristöä, kun ei autoa haluttu vuokrata.Retkemme kesti 13 tuntia ja oli kyllä hyvin järjestetty ja opaskin oli melko informatiivinen, vaikkakin hän ehkä liikaa esiintyi stand-up- koomikkona ja muisti nauraa runsaasti omille vitseilleen. Kuitenkin homma pelitti ja kalliot, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin, olivat upeat nähdä! Yli 500 m pudotusta suoraa alaspäin mereen. Ja moni olikin sieltä pudonnut, kun liikaa reunalla kulku ja selfien kuvaus oli kutsunut. Näille uskalikoille oli paikalla myös muistolaatta. Ostin Englannin reissulta Camden Townista hienot Kuningas Artturin legendaan liittyvät oraakkelikortit. Tässä kevään mittaan nostimme pari kertaa kortteja tulevaa reissua ajatellen ja peräti 2 kertaa sain Pyhimys / Jumalatar Brigitin kortin ja kehoituksen matkustaa Irlannissa Brigitin pyhille lähteille eli kaivolle. Otimme asian vakavasti ja lähdimme tutkimaan olisiko tällaista paikkaa Dublinin lähellä ja kaksikin löytyi, kumpikin Tullyn kylästä noin 30 minuutin junamatkan päässä Dublinista. Niinpä, tuumasta toimeen. Brigitin tarina vaikutti todella kiinnostavalta, sitä samaa Maria Magdalenan energiaa tunnistan hänessä ja hän teki elinaikanaan samanlaisia ihmeitä kuin Jeesus omana aikanaan; muutti veden olueksi juhlakansaa varten, kielsi puuta kantamasta hedelmää ja paransi paljon sairaita. Brigit oli kuitenkin myös melko tulinen tapaus, sillä hänen kerrotaan antaneen eräille liian innokkaille miehille opetuksen, jossa toisen miehen silmät räjähtivät, koska hän katsoi Pyhimystä liian syntisellä katseella. Brigit oli orjan lapsi, josta kasvoi Kristitty pyhimys, vaikkakin osa legendasta kertoo hänestä täysin pakanalliseen sävyyn, olihan hänet kasvattanut herra Druidi.

No ensmmäinen kaivojen etsintä ei tuottanut tulosta,mutta sen sijaan ohjauduimme Irlannin kansallispuurhaan, joka oli todella hieno paikka.Varsinkin sen Japanilainen puutarha - osuus oli upean meditatiivinen ja toi  läsnäoloon ja rauhaan. Olimme innoissamme tästä kohteesta, mutta jalat veivät myös vajaan kilometrin päähän viralliselle Bridgetin lähteelle tai kaivolle. Siellä oli hänen patsaansa ja parikin kaivoa, sekä puro ja muistomerkki. Ihmiset olivat tuoneet puut täyteen lahjoja pyhimykselle; koruja, huiveja ja jopa sukkia oli kiinnitetty puihin. Me toimme vain sydämemme ja hiljentymisen, jonka jälkeen alkoi  pieni sade, ukkonen jyrähti kerran ja todettiin, että on aika soittaa meidät tuonne tuonut vanhempi erittäin ystävällinen taksin kuljettaja hakemaan meidät takaisin ihmisen ilmoille. Hän karautti paikalle ja vei meidät suoraan bussipysäkille, jonne Dubliniin menevä bussi kaarsi alta aikayksikön. Kaikki oli niin hyvin järjestetty, henkimaailmasta käsin...Näin koin. Irlannin suojeluspyhimys on tietenkin Pyhä Patrick, jonka katedraalissa myös vierailtiin. Hieno oli pytinki ja meditaatio maistui myös siellä. Sain oikein kunnon chakra- latauksen eräässä sivusalissa. Patrickin päivän juhlinta Irlannissa Maaliskuussa on legendaarista touhua. Mekin meinattiin siihen aikaan jo maahan  matkustaa, mutta silloin se jäi muiden kiireiden takia.

Luonnonhenkiä tunsin erityisesti Mohairin kallioilla (eniten pieniä maahisia)  ja Leprakhoneja lymysi jokaisessa turistikrääsä - liikkeessä yllin kyllin :) Mukavaa oli vintage- liikkeiden  määrä ja tällä reissulla näin varmasti suurimman määrän Tarot- ym oraakkelikortteja, mitä missään New age-kaupassa olen nähnyt. Silmät pyörivät päässä ja aikaa kului korttipaikkoja valitessa, vaikka olin juuri päättänyt, etten osta enää yhtään pakkaa, sillä niitä todella on kertynyt! Tuon paikan nimi oli muuten Dervish Books & Holistic Centre.

Iltaelämästäkin nautimme kahtenakin iltana. Ensimmäisenä oli pubi - kierros, jonka aikana kuulimme kolmea eri laulajaa tai bändiä ja yöruokaakin nautittiin. Viimeisenä koko päivänä tai sen iltana saimme katsella Riverdancea ja kuulla hienoja muusikkoja eräässä hotellissa, joka järjestää tuollaisia iltoja, ruokineen kaikkineen.Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja tanssijat ja soittajat osasivat asiansa. Vanhin Brazen niminen pubi käytiin myös katsastamassa. Se on perustettu kuulemma vuonna 1198. Irlannissa yrityksiä tuetaan varmaan enemmän kuin täällä kotomaassa, kun tuollainen yli 800 vuoden rupeamakin yhdellä paikalla liiketoimintaa on mahdollista. Olisiko kyse arvonlisäveron alhaisuudesta, tai sitten pubit ovat asia erikseen, niitä kansa on aina kannattanut ja pitänyt pystyssä.

Minulle Irlanti on tarkoittanut aina musiikkia ja  pubikulttuuria. Harmillisesti Oulussa ei ole kuin yksi Irkkupubi ja sekään ei ole lainkaan sellainen, kuin pitäisi...Nimittäin Irkkumusiikkia en ole siellä koskaan kuullut. Kalajoella onneksi on Sandy Kelt, jossa on hyvä meno ja erinomainen ruoka. Hienon kokemuksen saimme mieheni kanssa myös eräällä matkalla Pohjois-Teneriffalla, jossa kävimme Irkkumusiikkia kuulemassa ja yllättäen suuri osa yleisöstä kaivoi penkkiensä alta rummun tapaiset soittimet esiin ja yhtyi mukaan soitantaan. Kauan eläköön siis Irkkukulttuuri myös muissa maissa. Oulussa sellaista on luvassa Syyskuun lopussa festareiden muodossa.

Paluumatka tältä reissulta oli sangen jännittävä. Vaikka lähdettiin melkein 4 h ennen koneen lähtöaikaa hotellilta, niin melkein juoksun kanssa saatiin mennä lähtöportille ja boardin oli jo käynnissä. Matkalle sattui nääs Palestiina- mielenosoitus, kolari ja todella kädettömiä Finnairin baggage dropin henkilökuntaa, joiden takia laukkujen jättö kesti aivan uskomattoman kauan. Finnair on ehkä liikaa ulkoistanut palveluitaan tarkistamatta onko henkilökunta tarpeeksi osaavaa. Loppu hyvin kuitenkin ja hetikohta kiinni arkeen töineen. Mutta...onneksi Syysloma siintelee jo silmissä. Vielä kerran tälle vuodella starttaan ulkomaille, mutta se on sitten jo toinen tarina.

Luonnonhenkien parissa Lapissa ja Norjassa Heinäkuussa 2024

Kesä on ollut antoisa ja  vieläkin paremmaksi se muuttui, kun sain matkata kahden nuoreni kanssa vajaan viikon Lapissa ja Norjassa jälleen kahden vuoden tauon jälkeen. Viime kesänä suuntana oli Lontoon seutu jossa todettiin, että on se aivan liian iso kaupunki meille, vaikkakin mahtavia tunnelmia täynnä.  Tänä kesänä suunnattiin sitten väljemmille vesille ja vaikka ennen matkaa oli  jännitysmomenttina mm. hyttysten määrä, niin pelko osoittautui turhaksi kuten se usein  osoittautuu:) Koko 6 pv matkalla näin 3 sääskeä, enkä lainkaan muita ötököitä. Säät suosivat, vaikka välillä satelikin, niin meidän pääretkipäivinä oli mahtava aurinkoinen sää, melkein liiankin kuumaa siis, mutta parempi näin päin.

Starttasimme reissuun Heinäkuun lopulla maanantai aamuna ja koska pikku koirulainen jäi kotiin, olimme päättäneet ajaa suoraan Kilpisjärvelle saakka. Majoitukseksi valikoitui Lapland hotel Kilpis lähinnä sijainnin ja hinnan mukaan, kun hinta sisälsi paljon kehutun aamupalan ja saunankin järven rannalla. Hieman meinasin katua tätä majoitus valintaa, sillä sen taso ei päätä huimannut, tai siis huimasi ehkä vähän, koska pesuhuoneessakin haisi home ja muutenkin huone oli oikeinkin "retkeilytasoa." No onneksi ilmastoinnin puute ei liikaa kuitenkaan haitannut, kun saimme ikkunat auki ja läpivedon toimimaan, mutta jos aiot matkustaa Kilpparille tähän hotelliin, niin harkitse vielä majoitusta...Peukut ylös nostan tosin henkilökunnalle.

Olimme tosiaan 2 vuotta sitten viimeksi Kilpisjärvellä ja silloin kiivettiin Saanalle lähes uusia portaita pitkin. Tällä kertaa tahdoimme kokea sitten Saanan vähän toisesta suunnasta, eli PIkku  Mallalta ja polulle lähdettiin innostuksen vallassa. Innostus kyllä säilyikin sillä maisemat ja poro kaverit olivat mahtavia, mutta minulle nousu oli liian kivikkoinen/juurakkoinen ja jyrkkä. Myöhemmin luin muiden blogeista, että hekin jotka olivat kävelleet pitemmän 11 km matkan Kitsi putouksilta kokivat Pikku Mallan kaikista raskaimmaksi kivuta. Minä jäinkin suosiolla 2, 5 km jälkeen meditoimaan, kun nuoriso kipusi vielä 1,5 km Pikku Mallalle. Sain isosarvisista poroista meditaatioseuraa, tosin yksi heistä halusi koetella sarviensa terävyyttä minuukin, onneksi sain väistettyä :) Yksi ystävä kuitenkin seurasi minua takaisin alas asti ja odotti aina, jos viivyin jossain kohtaa pidempään..olihan matkalla seitakivikin ihailtavana.

Kilpisjärven maisemat ovat kyllä ainutlaatuiset Suomen mittakaavassa, koska näkymät naapurimaiden tuntureille ja vuorille tuovat todella "ulkomaalaista tunnelmaa" tuohon pikkukylään. Kävimme kävelyllä myös Tsahkalputouksen reitillä ja ihmetellä sai upeaa sääsketöntä ja lämmintä säätä ja Saanatunturin siunauksia.Kilpisjärveen pulahtaminen oli myös todella tervetullutta ja virkisti retkien jälkeen. Veden lämpötila oli 15-16 C.

Parin yön jälkeen oli aika suunnata auton nokka kohti Norjaa ja Lyngeniä. Olin katsonut karttaa kai hatarasti, sillä oletin ettei pelkäämiäni yksisuuntaisia tunneleita ole matkalla, mutta mitä vielä, sellaiseenhan me tietenkin jouduttiin, kun oltiin ensin käyty sateisella rantaretkellä ja yksi hurjapää meistä ui jäämeressä sateessa ja tuulessa. Tuo tunneli josta kerron, on ns. musta tunneli, joka on rakennettu 1980-luvulla. Siinä on valo-ohjaus, joka näytti vihreää ja luulin, että se tarkoittaa, ettei vastaantulijoita ole, mutta ei se sitä tainnutkaan tarkoittaa. No, tunneliajo sujui kuitenkin ihan hyvin, väistäen levikkeelle vähän väliä vastaantulevia autoja, mutta edelleenkään en voi sanoa pitäväni erityisesti tällaisesta haasteesta :)

Lyngen on pikkuruinen kylä, jossa on kaksi kauppaa, yksi grilli ja apteekki. Lisäksi häkellyttävät alppimaisemat ja muutamia majapaikkoja ja lossi. Meidän majapaikaksi valikoitui Magic Mountain niminen 3 tähden hotelli, jota ystäväni Mirja vuosia sitten kehui. Paikkaa pitää suomea puhuva rouva ruotsalaisen puolisonsa kanssa. Tunnelma paikassa oli hieno. Siellä oli  myös omatoiminen keittiö, jossa saa valmistaa ruokaa. Asukkaiden käytössä on myös pari jääkaappia. Huoneista on upeat näkymät vuonolle ja vuorille, jotka tulopäivänä tosin lähes  peittyivät sumuun, mutta mystiseltä näytti. https://www.magicmountainlodge.no/ Kävimme tuolloin sadesäällä katsomassa Lyngen portaita, jotka ovat Nepalin sherpojen rakentamat. Noillekin portaille oli ensin 650 m lähes pelkästään nousua ennen, kuin  portaat edes alkavat, joten meiltä itse portaat jäivät kiipeämättä, sää oli sen verran liukastuttanut reitin. Portaita on yhteensä vähän yli 1000 kappaletta ja rukousliput liehuvat tuulessa niiden alussa. Tästä sherpojen rakennusprojektista on tehty dokkari, jonka kerran näin, se löytynee Yle Areenasta edelleen.https://www.visit-lyngenfjord.com/activities/hiking/top-10-in-lyngen/lyngentrappa

Varsinainen retkipäivä Norjassa valkeni ensin pilvisenä ja selvästi saimme ohjausta yläkerrasta mennä ensin katsomaan Rottenkvifossen putousta, koska paikannin ei suostunut meitä muualle opastamaankaan :) Samalta parkkipaikalta lähtee pidempi reitti jäätikölle, mutta meille riitti tällä kertaa putoukselle meno, joka reitti oli noin 2,5 km suuntaansa ja sisälsi jälleen melkoisia nousuja, mitäs muuta. Polun alussa virtasi jo pieni koski ja sillalla luki viesti kulkijalle: "Osoita kunnioitusta juomaveden lähteelle". Tämä siis norjan  kielellä, jonka käänsimme näppärästi google-lenssillä. Norjassa yleensäkin huomaa heidän kunnioituksensa luontoa ja myös luonnonhenkiä kohtaan. Peikko-sana toistuu myös usein retkikohteiden nimissä.  Putous oli todella voimaannuttava paikka ja saimme viettää siellä aikaa myös ilman muuta ihmisseuraa. Meditoimme ja tunsin luonnonhenkien ja varsinkin veden hengen läsnäolon voimakkaasti. Myös aurinko tuli jo esiin ja antoi oman siunauksensa kimaltaville vesille.https://www.alltrails.com/trail/norway/troms-og-finnmark/rottenvikfossen

Pienen hotellipiipahduksen jälkeen jatkoimme matkaa Svenskbyn kautta Blåsvatnetin ja Aspevatnetin parkkipaikalle, jota Easypark nykyään hallinnoi. Ilma oli todella kuuma, vaikka auton lämpömittari näytti vain noin 17 C. Meistä tuntui, että aiempien päivien retkeilyt ja aamun retki jo painoi pikku jaloissamme, joten emme lähteneet pidemmälle reitille, vaan menimme uimapukuinemme Aspenvatnetille, jonne on vain noin kilometrin matka per suunta. Vuoristojärvi tai lampi oli todella ihanan turkoosinen ja nuoriso siirtyi urheasti kivisen rannan kautta jääkylmään veteen ja olivat tyytyväisiä, vaikka ensin kuulosti, että henki salpautuu. Minua harmitti, etten ottanut uimakenkiä mukaan, sillä en raskinut uida sitten, vaan kävin vain viruttamassa jalkoja ja tyydyin ikuistamaan nuorten ilakointia. Istuimme rannan penkillä jonkin aikaa, sillä voi niitä maisemia, kirkas vesi, lumiset vuoret ja avara taivas! Norjaa kaikille aisteille tosiaan! Muutama muukin kulkija järvellä oli, ja useampi oli unohtanut uimavehkeet kotiin ja eräskin mies ui alushousuissa ja lenkkareissaan. Jos olet menossa näille järville, niin suosittelen uimakenkien mukaan ottamista, sillä väkisinkin vesi kutsuu uimaan, olipa sää mikä tahansa, paitsi ei ehkä talvella, ellei omaa inuiitti geenejä.  Retkipäivän päätteeksi testasimme Lyngenin ainutta ravintolaa ja kyllähän sieltä ihan hyvää ruokaa löytyi, tosin lähinnä pitsaa ja hamppareita melko suolaiseen hintaan. Tutkin paluureittiä ahkerasti tunneleiden osalta ja päädyimme palaamaan vuonon toista laitaa takaisin. Lautalla siis yli ja auton nokka taas kohden Suomea ja Ylläsjärveä. 

Tunneleita riitti tuollakin reitillä, mutta kaikki olivat kaksisuuntaisia, joten meitsi tykkäsi. Kilpisjärvellä pieni pysähdys lounaalla, Muoniossa montakin pysähdystä ja vielä ennen viimeisen yön mökkimajoitusta pieni pisto Pakasaivon seidalle eli rotkojärvelle, johon johtikin mielenkiintoinen isoilla kivenmurikoillla päällystetty  ja poroilla reunustettu tie. Muitakin voimaeläimiä reitillä näkyi, kun Metso ja Jänis näyttivät tietä. Tunnelma Pakasaivolla oli todella voimallinen. Aurinko paistoi taas, ukkonen jyrisi, ja järven vesi kimalsi. Järvi on todella syvä, eli syvimmillään jopa 60 metriä  ja sen pohjassa makaa varmasti paljon uhrattuja asioita, myös rahaa ja sarvia ym. mitä Lapin kansa on haltijoilleen tarjonnut. "Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijit ja äijien äijitkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta Seitapahtaa palvomassa." (Lapin muisteluksia 1922)  Lisätietoa paikasta: https://www.luontoon.fi/pakasaivo

Ylläsjärvellä viimeisen yön majapaikkana meillä oli kelomökki nimeltä Korpikelo. Tuntui kodikkaalta, kun mökki oli tunnelmaltaan lähes kuin oma mökkimme Syötteellä. Tuon päivän ajomatka oli kuitenkin vähän liian pitkä, koska ajoimme Lyngenistä monen pysähdyksen kautta Ylläkselle asti. Laskin, että matkasimme 9 tunnin ajan. Viimeinen matkapäivä tuntui jo vähän työläältä ajaa ja istua autossa, onneksi toinen kuljettajakin osallistui  ajourakkaan ja Kukkolan kosken pienen kahvitauon ja pienen Haaparanta-piipahduksen jälkeen laskettelimmekin melko kevyesti kohden Oulua ja kotia. Lähes ensimmäisenä kotiin palattua oli toiveena päästä saunaan pesemään matkan pölyt pois, mutta aurani on edelleen täynnä Norjan ja Lapin maisemia ja upeita tunnelmia. Ja eikö  vaan jo tuon matkan aikana alkanut itää ajatuksia seuraavan Norjan matkan kohteesta. Siihen mennään kuitenkin todennäköisesti vasta parin vuoden päästä, vaikka kukapa tietää...matkakärpänen helposti pureksii, vaikka niitä muita ötököitä ei olisikaan liikkeellä.

Sellainen huomio vielä, että on monenlaisia retkeilijöitä. Heitä, jotka paahtavat suinpäin suoritus edellä kohteeseen ja äkkiä takaisin. Heillä lie tärkeintä se kunnon kohotus tai mieli haluaa vain kirjata kohteen pois bucket listalta. Sitten on sellaisia kuin me, joille matka on tärkeämpi kuin päämäärä. On ihana vain istua luonnon helmassa ja olla läsnäolon tilassa. Kuunnella, katsella ja nauttia. Toki sitten on varmasti myös sellaisia retkeilijöitä, jotka tahtovat voittaa itsensä ja haastaa itseään. Kaikki kunnia heille. Jokaisella on oma tapansa ja tyyli on vapaa. Tänä vuonna myös Irlannin luonnonhenget kutsuvat kokemaan vielä tässä elämässäni kokemattomia polkuja. Palataanpa siihen sitten vähän tuonnempana! www.marjutmoisala.com

Marimekon HALU

Tämä on kertomus halusta.Kohteella ei niinkään ole väliä, sillä ne vaihtelevat egomielen mukaan sutjakkaasti.

Pitkän linjan henkisen tien kulkijana tiedän, että halu ja pelko ovat kaverukset, jotka ovat karman juuri ja siten myös kärsimyksen juuri. Etsimme lakkaamatta onnea erilaisista asioista ja paikoista eli ulkopuoleltamme. Etsimme siis epäjumalia Jumalan korvikkeeksi, jos tarkkoja ollaan. Hyvin tietoisena tästä, ettei mikään ulkopuoleltamme voi tuoda meille onnea joka on aina sisällämme, eli sitä kestävää onnea...koin tänä kesänä voimakkaan halun Marimekon tuotteisiin :)))  Näen, että se on naurettavaa ja tietoisuuteni tiedostaa, ettei Marimekkokaan voi tuoda minulle mitään kestävää onnea, enkä edes todella tarvitse mitään uutta vaatekappaletta, taikka laukkua...MUTTA...aina vaan löysin itseni selaamasta Unikko- kuoseja ja kun  menin viattomasti käymään muilla asioilla Ideaparkissa, löysin itseni Marimekon myymälästä pläräämästä vaatetankoja ja aina kun löysin jonkun potentiaalisen ehdokkaan, totesin että liian kallis, enkä edes tarvitse sitä. Ultra -päivien aikaan "eksyimme" Keskisen kyläkauppaan...ja arvaat varmaan mihin osastoon jumituin. Kuitenkin...sain kuin sainkin itseni ulos kaupasta ilman Mari - ostoksia. MUTTA..sitten tuli viesti, että pitkään ihailemani laukku on tullut jälleen uutena versiona myyntiin ja se SAATTAA LOPPUA pian, koska on NIIN suosittu..Tämä kaunotar on tietenkin tikatulla Unikko kuosilla koristeltu Gratha! Sain melko monta päivää itseni pidäteltyä tilaus hommista. Sitten huijasin itseäni, että menen vain katsomaan laukkua livenä Valkean myymälään, jotta tiedän, JOS satun sen tilaamaan joskus myöhemmin, että miltä se näyttää ja tuntuu ja onko tarpeeksi tilava.  No, laukkuja oli myymälässä enää vain tasan yksi ja sekin näyteikkunassa. Sain sen käsiini ja olihan se söpö, mutta edelleen totesin, ettei minulla kesälomalaisena ole edes vara tuhlata moiseen ylellisyteen. Eli mielessäni oli taistelu omistamisen halun ja järjen välillä. Järki on tietoa siitä, ettei MIKÄÄN itseni ulkopuolinen voi tuoda mitään sellaista, mikä minulta puuttuisi, näin siis henkisesti ajatellen.

Olen opettanut ja opiskellut asiaa niin paljon, että olin siis hyvin tietoinen mieleni toiminnasta. Apinamieli ei tavoitellut Marimekon laukkua, vaan jotakin ihan  muuta? Se tavoitteli hetkellistä tunnetta, että olen tärkeä ja hyvä ja hyväksytty ihminen, kun kannan tuollaista laukkua, jossa on tunnetun yrityksen logo ja kuviointi. Eli mieli halusi omistaa täyttääkseen jotain puuttuvaa palasta olemisessaan. Vielä kerran siis jätin laukun tuohon myymälään ja menin Sokokselle tutkimaan mitäs sieltä löytyy ja tässä kohtaa jo viimein ymmärsin antaa asian Pyhälle Hengelle ja irrottauduin tästä pallottelusta mielen pyhän ja ei niin pyhän osan välillä, vaikka tuon tennisottelun seuraaminen olikin kovin avartavaa ja MIELENkiintoista :)

Aarrekartta manifestoinnissa toimii, jos koemme että ansaitsemme... Kun olin irrottautunut asiasta, niin yhtäkkiä minulle tulikin toisen tasoinen energia ja oivallus siitä, että miksi tahdon uskoa puutteeseen, ja ettei halu ole tässä tapauksessa hyvä taikka huono, vaan sitä mitä se on, eli miten itse sen tahdon uskoa olevan. Kun oivalsin tämän, tiesin että voin hankkia laukun hyvällä omallatunnolla ja tästä seurauksena en hankkinutkaan sitä itse, vaan sain sen lahjaksi. Halusin uskoa, että tämä oli Pyhän Itseyteni lahja minulle koska päästin irti hallinnasta, enkä enää itse tahtonut olla päätöksentekijä persoonan tasolla.

Oli miten oli...Nyt minulla on uusi hieno laukku, MUTTA kun lähdin reissuun Norjaan viikko sitten, niin ajattelin, että se on niin hyvä "pyhälaukku," että en sitä sentään mukaan ota, sehän voi vaikka kastua tai mennä pilalle! :))) Voi meitä ja meijänlaisia. Laukku on nyt siis ihailtavana kotona, mutta entinen laukku edelleen arkikäytössä. Mihin mieleni, joka hienon laukun halusi, tahtoi sitä käyttää? Onko seuraava uskomus, joka on ylitettävä, jotakin siihen tapaan, että jokainen hetki on ainut todellinen ja siten ei ole huomista, jolloin olisi enemmän tarvetta paremmalle laukulle, vaan on vain se NYT.  Tämä on vähän sama asia kuin tarina Zen- mielestä; Mies meni torille ostamaan lihakimpaletta. Hän sanoi myyjälle: "Anna minulle Paras lihapalasi." Myyjä vastasi: "Jokainen pala on paras!" Tämän kuullessaan mies valaistui. Vertailua ei ole muualla kuin egomielen harhassa, ilmiöiden maailmassa. Kun oivallan tämän, kaikki halut päättyvät, vertailu päättyy ja Minä Olen. Tämä tarina huumorilla kerrottu. Voit ehkä muistaa sen, kun näet minut kaupungilla uuden laukkuni kanssa! :))

Ultrapäivillä 18. kerta...

Jälleen viime viikonloppuna oli aika nostaa antennit pystyyn ja kaivaa foliohattu naftaliinista ja suunnata joka kesäisille Ultrapäiville Kuortanejärven rantamille. Muistojeni galleriassa Ultrapäivät ovat aina aurinkoiset ja lämpimät ja järven vesi kutsuu uimaan, mutta tällä kertaa vain tunnelma oli erityisen lämmin ja ilmojen haltijoilla oli paljon kujeilua jatkuvan sataa-paistaa-sataa-leikkinsä kanssa. Majoituimme melko uusiin minivilloihin, jotka sijatsevat jonkin matkaa pallohallista, joten sään vaihtelua saimme kokea ja ihanasti askelia kerätä Oura-sormukseen. Minulle tämän kertaiset päivät olivat 18.kerta ja muistelin, että eka kerta oli vuonna 1995, jolloin Perun matkan info järjestettiin Kuortaneella päivien yhteydessä ja telttailu maistui silloin..vai onkohan aika kullannut muistot? Ainakin muistan nauraneeni hysteerisesti teltan romahdusta ja nukkuneeni takkasaunan lattialla lopun ajan.  Ultrapäivillä Kosmiset ihmiset, henkisen kasvun ja rajatiedon harrastajat kohtaavat toisensa ja ovat kohdanneet tosiaan jo vuosikymmenten ajan. Monella kävijällä oli käyntikertoja enemmän kuiin minulla, huomattavasti enemmän :) Nykyään ohjelmaa, eli luentoja ja työpajoja koemme vähemmän kuin ennen, sillä melko nopeasti monipuolinen ohjelma saa info-ähkyn aikaan ja selkä ja takapuoli kaipaa levitoimisen tuomaa keveyttä, kun istuminen käy voimille.  Tällä kertaa minulle kohokohdaksi ohjelman suhteen muodostuivat Virolaisen  Ingvar Villidon  luento "Todellisen minän löytäminen" ja Aira Sahakankaan Ihmeiden oppikurssin ajatusmallia käsittelevä esitys. Minä niin tykkään kun puhutaan oikeista asioista ja jätetään ilmiömaailman touhut vähän vähemmälle. 

Itsen en tosin pystynyt ihan täysin omassa alustuksessa pe-la yönä jättämään ilmiöitä käsittelemättä, kun ne kuitenkin taisivat olla illan aiheena pääasiassa. Timo  vetäjänä kutsui alustamaan omista Kosmisista kohtaamisistani Kosmisten ystävien ilta/yö-työpajaan. Tupa tuli täyteen porukkaa ja parasta oli avoimuus, jolla ihmiset kertoivat myös omista kokemuksistaan myös tähteläisten kohtaamisten osalta. Koen jopa, että moni Ufoja tai muita erikoisia tapahtumia kokenut jää kokemustensa kanssa yksin ja kokee olevansa erilainen, jopa pilkattu, jos uskaltaa kokemuksistaan kertoa. Tällaiset kohtaamiset jättävät siis monesti haavan tai trauman, jonka purkamiseen ei taida olla aina sopivia tapoja, koska virallinen terveydenhuolto ei monestikaan ymmärrä tai halua ymmärtää näiden kokemusten todellisuutta. Vähän tutkimalla asiaa, voisi kuka tahansa huomata kuinka yleisiä esim. yliluonnollisten kokemusten tai Ufo-ilmiöiden kokeminen on maailman laajuisesti.Ja kuitenkin näitä kokeva ihminen hyvin usein kokee olevansa aivan yksin ja ymmällään kokemuksensa kanssa. Vertaistukea siis ainakin Ultrapäivät tarjoavat ja onneksi tuntuu, että nykyajassa kuitenkin rajatieto ja sen ilmiöt alkavat olla paremmin ymmärrettyjä tai ainakin niistä puhutaan enemmän kuin ennen. Yhdysvalloista paikalla oli Hurtakin pariskunta, tohtoreita molemmat. He ovat käyneet aiemminkin luennoimassa ja tälläkin kertaa meno oli minulle hieman liian kiihkeää, kun he kilpailivat estraadista ja antoivat tulkille haastetta päälle puhumisen suhteen melkoisesti. Heillä on varmasti paljon tietoa, mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa, että ei Ultrapäiväläislle tarvitse ns. todistella mitään kiihkeästi,  vaan voisi mennä suoraan siihen oikeaan asiaan, kuten vaikkapa Merkabaan ja sen käyttöön ja kokemuksiin;) Siihen asti ei ainakaan iltatilaisuudessa päästy niin kauan, kuin jaksoin mukana keikkua.

Lauantain iltajuhlassa meillä oli kyllä hauskaa ja monenlaisia esityksiä koettiin, myös jälleen Amerikkalaista huumoria. Parasta oli kun Antti "laulatti" yleisöä kritallipyramidin kanssa. Yleisöstä löytyi jopa monelaista viidakon väkeä. Kun meditoin hetken koin että olen sademetsässä. Lauma apinoita taisi istua takanani :)) Parasta antia Kuortaneella on tuttujen kohtaaminen ja ajatusten vaihto samanhenkisten ihmisten kanssa. Monia heistä ei näe muualla, osaa tosin myös messuilla eri puolilla Suomea. Meille mieluinen paikka on tietenkin aina Jani Mikael Maroksen kivikahvila, jota hänen perheensä pitää tapahtumassa. Paljon houkutuksia siellä luonnollisesti  on, eli ainahan jokunen kivi tai koru kotiin viemiseksi mukaan tarttuu.

Me pujahdettiin välillä myös Keskisen kyläkauppaan ihastelemaan materian mekkaa ja löytämään tarpeellista tavaraa ja sitten taas pikapikaa henkisempien harrastusten pariin urheiluopiston huomaan. Mielenkiintoista antia oli vielä sunnuntaina eli lähdön hetkillä kun Veli Martin Keitel ja Päivi Kaskimäki kertoivat menneen Egyptin mysteeri matkan annista. Harmillisesti luennot jäivät loppua vaille kesken, sillä karvakuonon hakuun oli Oulun suuntaan jouduttava ajoissa. Ehkäpä näitä tarinoita vielä lisää saamme  kuulla videolta tai artikkelin muodossa.

Ultrapäivillä toki tapahtuu paljon sellaista mitä päivätietoisuus ei  tiedosta. Unissa tapahtuu paljon ja energia lataukset tuntuvat monesti kehossa ja mielessä sekä sielussa voimakkaasti. Tuntuu, että "joku taho" kerää tuohon viikonloppuun paljon päivityksiä meille kosmiselle kansalaisille ja hetki menee sitten näitä antimia sulatellessa kotioloissa.  Vieläkö on kesää jäljellä vaikka Ultrapäivät on nyt koettu tältä vuodelta? Kyllä vaan..Jatketaan sitten kohti Suomi Poppia ja mökkielämää. Norjakin kutsuu aivan pian. Eikun auton nokka siis kohden uusia seikkailuja. Ja...Kyllähän Norjassakin niitä Kosmisten kontaktien valo- aluksia on nähty runsaasti, joten katse taivaalle ja juuret äitimaahan, aura täyteen elementtien voimaa ja iloa pintaan, niin hyvähän se tulee!

Costa del Solin tuulissa ja auringossa

Fuengirola, Suomalaisten talviparatiisi, pakkaselta pelastaja? Tätä haavemaata lähdimme muruni kanssa tutkimaan Toukokuisella matkalla aurinkorannikon tuulisille rannoille.

Olen jo pidempään haaveillut, kuten niin moni muukin pohjolan perukoilla asuva, että olisipa mukava viettää useampi viikko pimeimmän ja kylmimmän talven aikana aurinkorannikolla. Kulkea ilman nastakenkiä ja valaistua Espanjan auringon alla. Olen aiemmin käynyt Torremolinoksessa, Malagassa sekä Marbellassa ja Gibraltarilla, mutta suomi- yhteisön suosima Fuengirola oli vielä käymätön paikka. Sinneppä siis tutkimaan olisiko tuosta kylästä meidänkin talviparatiisiksi. Säät suosivat, vaikkakin muutamia todella tuulisia päiviä sattuikin kohdalle. Majoituimme hotellissa, jonka 9. kerroksesta oli upea näkymä satamaan ja uimarannalle. Oli mukava katsella kalastusveneiden ja muiden vesillä liikkujien päivittäisiä touhuja ja itsekin lipua tuon tuosta rantatuoliin RA.n kosketusta kokemaan. Aurinko jaksoi paistaa, mutta meriveden lämpötila oli vain noin 16 C, joten ihan älyttömän pitkiä aikoja en vedessä viihtynyt, kun ei ole niitä inuiittien geenejä :) Retkemme suuntautuivat läheiseen Mijasin kylään, joka on valkoinen kylä vuoristossa ja kerrassaan viehättävä paikka!

Toinen retkipäivä oli suuntautumassa Marbellan suihkuseurapiireihin, mutta onneksi Fuengirolassa asunut Anne vinkkasi, että Benalmadenassa on euroopan suurin buddhalainen Stupa eli temppeli ja sinnehän sitä sitten piti heti päästä, Dharamsalan reissuiltakin ennestään tuttuja tunnelmia aistimaan. Energia ja läsnäolon tila, jonka Stupassa ja sen portailla meditoidessani koin, oli aivan upea. Sydän auki ja outoa veden valumista silmistä?  Tuli niin ikävä buddhalaisuutta taas, että hyvä etten oitis mennyt varmaan seuraavaa reissua Nepaliin tai Intian Himalajalle.

Stupan vieressä oli myös kiva perhospuisto, jossa oli erittäin lämmin eli kuuma tunnelma ja upeita perhosia sekä myös muita eläimiä, kuten rescue- kengurun poikanen tai vastaava pussieläinkaveri. Myös liskoja on,mutta heitä emme tavanneet :) Todella isokokoisiakin perhosia lentelee puistossa ja mieleeni tuli Avatar-elokuvan kohtaus, jossa päähenkilöt ihastelevat valoa hohtavia perhosia. Aina kun saa tavalla taikka toisella kosketuksen luontoon, niin onhan se hienoa. Benalmadenassa on myös pitkä köysirata, joka vie korkealle, lähes 800 metriin, jossa näköalat huumaavat. Kuten eräs toinenkin bloggaaja,minäkin olen "maisemaonnellinen". Varsinkin vuoret ja meri - yhdistelmä saa sydämen sykkimään rakkautta luontoon ja avaraan taivaaseen, äärettömään tilaan. Pieni meditaatio koettiin tuollakin yläilmoissa. Ruoka maistui paikallisessa ravintolassa, vaikka mieleisiä mese - annoksia emme sieltäkään löytäneet.Ravintola sijaitsi juna-aseman vieressä, joten kätevä oli siitä palata junalla takaisin Fugen "kodin" huomaan.

Olimme siellä siis tunnustelemassa ilmapiiriä ja sitä, kutsuuko tuo alue pidempiaikaiseen asumiseen, vaikka enhän minä kerrallaan raski kovin pitkään Suomesta pois olla. Kuitenkin myös Fugen suomiyhteisö tuli osin tutuksi.No ei se kutsunut. Turistina olisin halunnut vielä kokea Rondan keskiaikaisen kaupungin ja Nerjan, mutta tällä kertaa ne jäivät kokematta. Luin myös paljon kokemuksia Fugessa talvehtimisesta ja paljon tuli niissä asiaa puolesta ja vastaan. Parhaiten viihtyivät he, jotka osasivat kielen, eivätkä olleet esim. lääkäripalvelujenkaan suhteen pelkästään suomi-yhteisön varassa. On jännää, miten eri paikat joko resonoivat tai sitten ei. Pidempään asumiseen minulle resonoi eniten Teneriffan pohjoinen eli Puerto de la cruz. Siellä jylhä luonto, Teiden tulivuori ja tunnelma resonoivat omaan sydämeeni. Sanotaan, että Kanarian saaret ovat osa uponnutta Atlantista ja jotakin perää siinä saattaa olla niiden legendojen mukaan, mitä tuolla alueella kerrotaan ja onhan Tenellä myös pyramideja! 

Suomessa on onneksi nyt upeat säät ja valoisat kesäyöt, joten niiden myötä jään kuulostelemaan, mikä suunta kenties jatkossa kutsuu kun Marraskuu sateineen saapuu.  Oletko Sinä kokenut talvehtimista ulkomailla? Kommentoi ihmeessä, jos olet ja kerro mitä tykkäsit. Tulevassa blogitekstissä vähän uusista tuulista työrintamalla, näkijänä ja kirjailijana sekä henkisen heräämisen oivalluksia. Upeaa kesää Sinulle!

Marjutuusi kotisivu löytyy PIAN  osoitteesta:www.marjutmoisala.com

Kaupungissa johon kaikki tiet vievät, Rooma!

Nyt se sitten tuli tehtyä, mitä niin monta vuotta olen aikonut ja matkan jo lähes varannutkin ja aina aiemmin kuitenkin ovat suunnitelmat muuttuneet. Kyseessä on tietenkin reissu Roomaan. Olen matkaillut esimerkiksi Espanjassa yli 10 kertaa ja Egyptissä 5 kertaa, Intiassakin useasti jne...mutta jostain syystä en ole "uskaltanut" mennä Italiaan. Aivan kuin joku aiemman tai toisen elämän muisto olisi ollut esteenä. Muistan selvästi olleeni Roomalainen legioonalainen, iso mies sandaaleissani, pölyisillä teillä, joita myös rakensimme. Tie siis sanan mukaisesti syntyi silloin sitä kulkien! Tiesin myös, että esim. Colosseum on tuttu paikka ennestään, mutta muita muistoja Italiasta ei ole, paitsi todella elävistä "unista." Esimerkiksi eräänä yönä ennen kuin oltiin edes aijottu suunnata Rooman lomalle, sain varoituksen eräästä hotellista, että sinne ei kannata mennä ja ihmettelin miksi ei, mutta asiakaskokemukset kertoivat, että ruuasta oli moni sairastunut ja muutakin outoa tuossa majoituksessa oli. Unet todella kertovat paljon ja vieläkin enemmän, kun vain maltamme kuunnella.

Nyt  sain matkakaverin omasta tyttärestä ja jälleen monien jahkailujen jälkeen varasimme reissun kaupunkiin, jonne ne kaikki tiet kuulemma vievät.Matka alkoi Oulusta ja oli reittilennollinen hotelli - ja lentopaketti Helsingin kautta. Hotellin valitsin samalla periaatteella, joka aina mainitaan asuntomyynti  - ilmoituksissa tärkeimmäksi kriteeriksi: Sijainti, sijainti ja sijainti! Hotel Diana Roof Garden sijaitsee melko keskeisellä paikalla Terminin lähellä. Tärkeimmille  nähtävyyksille on tai ainakin teoriassa on kävelymatka. Neiti Google Maps tosin kiukutteli meille useamman kerran niin, että Rooman monimuotoisen hintaiset taksit tulivat tutuksi retkille mennessä. Kaupunkimatkojen askelmäärä tuppaa olemaan melkoinen, mutta kun on pakko olla pisteessä A tiettyyn aikaan, niin silloin taksi on hyvä valinta. Ensimmäinen matkapäivä meni melkolailla univelassa, sillä herätys oli kello 3 yöllä ja montaakaan tuntia ei tullut nukuttua. Kuitenkin pikku päikkäreiden jälkeen saimme ensi kosketuksen Roomaan Venetsialaisen aukion ja palatsin muodossa ja muitakin kivoja yksityiskohtia jo nähtiin. Kyllä tuo kaupunki on mahtava sikäli, että on kuin museossa kävelisi jatkuvasti. Toinen toisensa jälkeen mahtavampia patsaita, rakennuksia ja näkymiä. Olin ennen matkaa lukenut LIIKAA blogeja, joissa varoiteltiin taskuvarkaista. Olin siis liiankin tarkkana ja aistit valppaina aina kun joku viaton? kansalainen lähestyi meitä, puristin käsilaukkua ja kännykkää rystyset valkeina. Se siitä luottamuksen kehittämisestä siis :) No ehkä valppauteen oli syytäkin. Sen todisti muutama kohtaaminen, mutta kaiken kaikkiaan matkakertomusten varoitellut tuntuivat liioittelulta, samoin kertomukset Rooman likaisuudesta. Emme juuri likaa nähneet, tai sitten he olivat juuri äskettäin parantaneet tapansa?

Ensimmäinen varsinainen retkipäivä oli puolivälin tienoilla Maaliskuuta ja vaikka menopäivänä satoi kaatamalla, niin loppuviikko olikin pelkkää paistetta lämpötilojen kohotessa noin 18 C mutta tuntuessa paljon kuumemmalta, ainakin ajoittain. Ensimmäisenä päivänä hyppäsimme taksiin aamupalan jälkeen ja hurautimme Pantheonille, joka tunnetaan seitsemän jumalan temppelinä ja palvonta paikkana. Kyse on siis pakana - temppelistä, jonka kristinuskon kirkonmiehet ovat ottaneet tapansa mukaan omaan käyttöönsä. Hyvä niin, sillä muutoin temppeli olisi hävitetty, ja se olisi kyllä ollut suuri menetys. Tämä oli heittämällä PARAS nähtävyys, jonka Roomassa kohtasimme. Koko arkkitehtuuri ja tunnelma sekä meditaation voima siellä oli valtava. Oli hienoa seurata temppelin sisällä ollen sinne tulevia ihmisiä ja heidän ällistyneitä ilmeitään. Tämä paikka tekee todella vaikutuksen ja sanotaan, että itse sielun vihollinen olisi ollut sitä suunnittelemassa tekijänsä apuna. Taidan kuitenkin kallistua Jumalalliseen ohjaukseen, sillä pyhää geometriaa oli selvästi nähtävissä. Kun meditomme katossa olevan aukon kohdalla, koin, että tuossa kohtaa olemme elämänkukan keskellä. Neljä tuulta, elementit ja maa ja taivas kohtasivat. Koin voimakasta yhteyttä Maahan ja feminiiniseen puoleen Jumaluutta. Olimme kuin Jumalattaren kohdussa. Tyttäreni totesi tuolla paikalla; "Ennen miehet rakensivat tämmösiä paikkoja. Nyt ne pelaa Fortniteä ja juo ES.ää..." Niinpä. Miehet (ja naiset) ovat muuttuneet noista ajoista, ehkä :)

Pantheonin edessä olevalla aukiolla on mahtava suihkulähde, jossa hahmoja muista maailmoista. Vähän matkan päässä on kirkko, joka on pyhitetty Äiti Marialle ja tunnelmaltaan tuo kirkko oli myös todella hieno. Varsinkin siellä oleva alttari, jolle ihmiset olivat tuoneet rukouspyyntöjä ja kuvia oli vaikuttava energialtaan. Tunsin,että pyhä äiti todella auttaa lapsiaan.Hän antaa meille sen mikä on sydämemme hartain toive, olipa se maallista tai henkistä...Siksi on hyvä tiedostaa, MITÄ me todella tahdomme elämässä ja elämästä. Tuona samana päivänä meditoimme Ignatius Loyolan kirkossa. Meitä ihmetytti Italialaisten tyyli muumioida pappejansa. Luulin ensin, että paasilla makaa jostain papista tehty vahanukke, mutta myöhemmin selvisi, että kyseessä on pyhimyksen keho, jonka päälle on tehty vahakerros. Italialaiset ovat varmasti aikoinaan saaneet muitakin vaikutteita Egyptistä, kuin muumioinnin. Se kävi selväksi myös Vatikaanin retkellä, kun obelixin alkuperää kyseltiin. Sekin oli tuotu "lainaan" Egyptiläisiltä, erikoisvalmisteisella laivalla. Laina jatkuu yhä.

Aivan mahtava ja näemme todella suosittu paikka, johon menimme seuraavaksi oli Fontana di Trevi suihkulähde ja sen aukio. Valtava määrä turisteja! Kävimme siellä jostain syystä useamman kerran, eli sinne ne kaikki tiet johtivat googlen mukaan, vaikka olimme muualle menossa. Ja aina valtava määrä ihmisiä! Tuota aukiota kutsutaankin sitten taskuvarkaiden paratiisiksi, mutta me emme heitä onneksi kiinnostaneet. Colosseumin retki oli myös jo tuolloin ekana varsinaisena retkipäivänä ja iltapäivän puolella. Minulla oli tällä kertaa monia vaikeuksia Get you Guide - firman kanssa, vaikka olen useasti käyttänyt heidän palveluitaan eri maissa. Nytkin olen varma etteivät ongelmat johtuneet gyg-stä, vaan paikallisista retkitoimistoista, joilla tyyli oli melko hälläkö-väliä- tyyppinen. Monet kerrat whatsapp lauloi, kun selvittelin missä ja milloin meidän seuraava tapaaminen on ja minä päivänä. Kuitenkin kaikki aina selvisi ja Colosseumin aukiolla niitä epämääräisiä kauppiaita ja muita villejä toimijoita olikin sitten erittäin paljon. Samat henkilöt kulkivat 10 000 kertaa kysymässä haluammeko ostaa selfietikun ym. Ei me haluttu.

Kehuja sen sijaan annan tuon aukion ainoalle oikealle ravintolalle, jossa oli erittäin ystävällinen ja tehokas henkilökunta sekä sopivat hinnat ja tietenkin hyvä ruoka. Tarjoilija- raukka liikkui juoksun kanssa, mutta silti jaksoi olla positiivinen.   Ennen reissua minua jännitti se kaikki pastan ja pitsan määrä mistä Italialainen keittiö kuulostaa koostuvan. Meille ei vehnä sovi, joten paljon mainostettu Durum sai osaltani jäädä vähemmälle, mutta onneksi muutakin ruokaa oli saatavilla ja vieläpä maittavina annoksina. Forum Romanum tuli katsottua vain pikaisesti ja etäältä sillä Colosseumin jälkeen alkoi jo jalkoja painaa ja hotelli kutsua, mutta Colosseumilla pääsimme myös sen lattialle ja samoin ylös katsomoon ja kiertämään koko valtavan laitoksen. Vain kellarikerroksiin, jossa taistelijat ja leijonat on valmisteltu esityksiin, jäi katsomatta, sillä tuollaisille kierroksille olisi liput pitänyt varata jo usea viikko ennakkoon. Kuitenkin kun istuttiin siellä areenalla, niin koin jonkinlaisia tuttuuden tunteita ja ihan positiivisia muistoja tulvi esiin, lähinnä olemisen tiloina. Gladiaattorien ottelut olivat toki raakoja ja ihmisiä syötettiin leijonille. Kansa sai leipää ja sirkushuveja kuten sanonta kuuluu, mutta turha kai on hurskastella...nykyaika taitaa olla vieläkin raaempi ja suuri osa kansaa istuu illat toisensa jälkeen katsomassa väkivaltaviihdettä?  Mikähän siinä niin hauskaa on ja ennenkin oli? Ehkä näin voi projisoida oman sisimpänsä polttavaa syyllisyyden taakkaa ulospäin ja kokea hetkellistä helpotusta...näin Ihmeiden oppikurssin opiskelijana ainakin voisin ajatella.  Colosseumin rakentaminen aloitettiin jotakuinkin vuonna 80 ajanlaskun alkamisen jälkeen. Sitä ennen otteluita järjestettiin jo satojen vuosien ajan väliaikaisimmissa amfiteattereissa.

Kolmas päivämme Roomassa vei meidät Vatikaaniin. Sielläkin olisi ollut mitä moninaisempaa näkemistä, vaikkapa Da Vincin museo, jonka väliin jääminen harmitti, mutta Pietarinkirkon sisään jonottaminen, oppaan kuuntelu ja lähes helteinen sää saivat aikaan väsymisen ja kaipuun....Jazz clubille :)Vatikaani on jännä paikka. Aukio on tuttu televisiosta ja mm. Pope-sarjasta, joka sivumennen sanoen on suositeltava Netflix- sarja tunnelmansa ja omalaatuisuutensa puolesta. PIetarinkirkko on maailman suurin kirkkorakennus,  kruusattu ja komea, MUTTA...energia, tunnelma ja olemisen tila siellä on kaikkea muuta kuin henkevä. Kysyinkin siellä sisälle päin Itseeni; "Pyhä henki, onko tämä sinun paikkasi?" Ja sisäinen ääni vastasi: "Paikkani on sydämessä. Olen aina siellä missä Sinäkin Olet, olipa se kirkko tai mikä muu paikka tahansa." Eittämättä tuli mieleen taas kaikki  tuon kirkon rikkauksien historia, mistä ja keneltä ne on ryöstetty jne... Mutta jälleen...dualismissa toinen puoli on se, että paikka on todella hieno, kaunis ja upeasti tehty. Mittasuhteet ihan mielettömiä. Ihminen tuntee siellä itsensä pieneksi, mutta kuten oppaamme Hannah sanoi, "pieneksi hyvällä tavalla siten, että oivaltaa, että olen kaiken tämän arvoinen ja itsekin tärkeä." Tuossakin rakennuksessa näin paljon pyhän geometrian ilmenemismuotoja. Kupoliin en JAKSANUT tai kehdannut kiivetä, mutta sen ideoija on kuulemma sama heppu, joka suunnitteli Pantheonin.

Paavia emme tavanneet, vaikka sellaisenkin retken olisi voinut hankkia muuten ;) Mutta Vatikaanin ensimmäisessä kellarissa kävimme. Siellä on myös Pyhän? Pietarin hauta, tai mitä siitä on jäljellä ja monien muiden entisen Paavien hautoja. Ja...me kyllä NÄIMME sisäänkäynnin sinne varsinaisiin kellareihin, joita Paavin oma Sveitsiläisistä sota pojista koostuva kaarti vartioi. Sinnekin jotkut kuten argeologit pääsevät pientä korvausta vastaan Oppaamme oli siellä vieraillut, onhan hänen aviopuolisonsa yksi kaartilaisista, eli suhteita löytyy. Olen kuullut monia tarinoita "Vatikaanin kellareista" ja Hannah vihjaili, että niissä taitaa olla jotakin perää. Mitä kaikkea niistä löytyy...asioita joita meiltä normi kansalaisilta on salattu..asiakirjoja, taidetta ja mysteereitä? Enkelit ja Demonit- elokuvaa ei annettu kuvata Rooman kirkoissa, joten emme menneet sen elokuvan mystiselle kierrokselle, vaikka nuo paikat Roomasta löytyvätkin. Da Vinci koodin saattelemana kuljettiin viime vuonna Skotlannissa ja Glastonburyssa jne...Silloin oli aikomus jatkaa tänä keväänä Pariisiin, mutta Pariisi siirtyi, miksi? Koska koko kaupunki kuuluu olevan nyt  luteiden kansoittama ja niitä pikku veitikoita en kaipaa salamatkustajiksi. Jospa asiaan tulee joku roti, varsinkin kun Pariisi toimii isojen kisojen näyttämönä aivan pian. 

Noin viidessä kirkossa ehdittiin siis piipahtamaan meditoimassa, mutta Pietarin kirkko ei ollut yksi niistä, vaan turistina opastusta kuunnellen vietimme siellä tunteroisen ja hyppäsimme taksiin sillä tämä meidän Addams-family-tyylinen energia kutsui vielä Cappuccini munkkien luukirkkoon. Siitä kerrottiin, että paikka ei ole heikkohermoisille, eli meillehän se oli siis täysin sopiva! (Paikka löytyy helposti mapsilla eikä ole mitenkään kovin turistien kansoittama.) Kirkko oli tavanomainen, eikä jaksanut paljon ennen mainittujen kohteiden jälkeen säväyttää, mutta kieltämättä ihmisen luilla koristellut pyhäköt säväyttivät. Ei kuitenkaan huonolla tavalla. Tunnelma niissä oli aivan rauhallinen. Kuulimme että 3700 munkin luut koristavat tätä kappeli- kokonaisuutta. Olen käynyt aiemmin Pariisin Katalkombeissa, joten luut turistikohjteena ovat tuttu juttu, mutta kyllähän ne aina muistuttavat tehokkaalla tavalla elämän katoavaisuudesta ja väliaikaisuudesta.  Nautitaan siis elämästä kun vielä täällä näytämme olevamme. (Huomaa, että todellinen henkinen opetus opettaa, että "tämä" on illuusiota, pitkä uni, ja ettemme tosiasiassa ole "täällä" vaan aina perillä, kotona, hengessä.)

Meitä kuitenkin kuolemaa henkivän  luukirkon jälkeen kutsui elävä  musiikki ja se jazz...ja päädyimme Rooman tunnetuimmalle clubille, näin he ainakin itseään mainostavat. Klubin nimi on Gregory’s Jazz Club ja tunnelma tosi autenttinen. Yleisön edustajat tuovat myös mukanaan soittimia ja liityvät bändin kanssa musisoimaan. Mie tykkäsin kovasti, ja tytärkin tuntui viihtyvän, vaikka ei ollut hänen pala kakkua varsinaisesti. Ravintolan omistaja Gregory oli jännä tyyppi. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan! Yöruokaakin saimme hotellin läheisessä ravintolassa. Onneksi ravintolat ovat auki pitkään ja ulkonakin tarkeni syödä, sillä kaasulla toimivat lämmittimet olivat vallanneet koko kaupungin terassit.

Mitäs muuta sitten? Hotellin henkilökunta oli aika outoa...suuri osa ei puhunut lainkaan englantia edes respassa. He tuijottivat meitä ja puhuivat keskenään italiaa meihin päin nyökkäillen, useasti :) Positiivinen puoli heistä oli se, että lähettivät unohtamani mekon perässä Ouluun, kun maksoin postimaksut ja käsittelyn :) Näkymä huoneesta oli takapihalle, eli naapurin seinään / valokuiluun. Huone oli melko pieni ja aamupala aina sama ja vaatimaton. Kattoterassille, jota mainostettiin näkymien vuoksi paljon, emme päässeet koskaan, koska emme malttaneet tehdä ennakkovarausta ravintolaan. Huoneen kalustuksessakin oli puutteita, eli en kyseistä putiikkia ainakaan ensisijaisesti suosittele, mutta suosittelen kavereitten käyttämiä huoneistoja, jotka ovat ihan Trevi-lähteen lähellä. Parveke Treville, hinta sopiva ja mahtavasti kalustettuja huoneistoja! Toki aamupala puuttuu, mutta ravintoloita on pilvin pimein aivan vieressä. Jos menisin vielä Roomaan, niin noihin asuntoihin tai sille seudulle ainakin pyrkisin, mutta ehkäpä Ikuinen Kaupunki saa nyt jäädä tähän yhteen kertaan. Gardajärvi kyllä kutsuu ja dolomiitit, mutta katsotaan, josko niiden vuoro on jossain vaiheessa elämän tietä. Paluumatka kentälle sujui taksilla vauhdikkaasti ja todistimme myös onnettomnuutta jossa auto paloi tiellä ja tukki kaikki kaistat vastaatulevilta. Liikenne Roomassa on todella oma lukunsa. Kuljettaja päästeli 140 km tunnissa ja tähtäsi keskiviivaa auton keskelle samalla teksiviesteihin vastaillen. Huh heijaa. Pääsimme nopealla Helsinki - vaihdolla eli juosten Oulun  koneeseen, mutta matkalaukut ei olleet niin nopeita. Ne tulivat vasta vuorokauden päästä.Rooma jätti jäljen, varsinkin lompakkoon loven,mutta kyllä sydämessäkin ajoittain sykähteli ja ihana oli viettää äiti -tytär aikaa ja shoppailla vintage-liikkeissä ja outleteissä, joita Roomassa on paljon. Ja se gelato, nam!

Miinuksena sanoisin, että aisti- herkille Rooman äänet, ainaiset hälytysajoneuvot, tööttäys, valtavat ruuhkat ja muu vastaava on kuormittavaa. Alkoi jo Suomen väljyys,  ihmisen vähyys ja linnunlaulu kiinnostaa loppuvaiheessa matkaa. Nyt kun kevättä kohti mennään, nautin täysillä. Tänään on kevätpäiväntasaus ja ainakin minulle paras vuodenaika edessäpäin. Jee! Käytännönvinkkejä vielä:  Taksit eivät tykkää pankkikortista, vaan käteinen on pop. Osassa on mittari, suuressa osassa hinta on vedetään hatusta tyyppinen. Ruokaa löytyy hyvin viljattomalle kun siirtyy suoraan "secondoon" eli proteiinia ja kasviksia jne on tarjolla. Intialaista ja Kiinalaista ruokaa on tarjolla todella runsaasti. Suosittelen Intialaista nimeltä Saaz Restobar,hyvät arviot myös googlessa! Palvelu paranee heti huomattavasti, kun osaat edes muutaman fraasin  paikallista kieltä, joka on tietenkin ymmärrettävää. Liput nähtävyyksiin kannattaa hankkia ennakkoon, sillä esim jonot Pietarinkirkkoon ovat varsinkin kesällä aivan hurjat ja lämpötilat lähenee + 40 C.

Nautitaan hetkestä! Marjut