perjantai 14. kesäkuuta 2024
Costa del Solin tuulissa ja auringossa
Fuengirola, Suomalaisten talviparatiisi, pakkaselta pelastaja? Tätä haavemaata lähdimme muruni kanssa tutkimaan Toukokuisella matkalla aurinkorannikon tuulisille rannoille.
Olen jo pidempään haaveillut, kuten niin moni muukin pohjolan perukoilla asuva, että olisipa mukava viettää useampi viikko pimeimmän ja kylmimmän talven aikana aurinkorannikolla. Kulkea ilman nastakenkiä ja valaistua Espanjan auringon alla. Olen aiemmin käynyt Torremolinoksessa, Malagassa sekä Marbellassa ja Gibraltarilla, mutta suomi- yhteisön suosima Fuengirola oli vielä käymätön paikka. Sinneppä siis tutkimaan olisiko tuosta kylästä meidänkin talviparatiisiksi.
Säät suosivat, vaikkakin muutamia todella tuulisia päiviä sattuikin kohdalle. Majoituimme hotellissa, jonka 9. kerroksesta oli upea näkymä satamaan ja uimarannalle. Oli mukava katsella kalastusveneiden ja muiden vesillä liikkujien päivittäisiä touhuja ja itsekin lipua tuon tuosta rantatuoliin RA.n kosketusta kokemaan. Aurinko jaksoi paistaa, mutta meriveden lämpötila oli vain noin 16 C, joten ihan älyttömän pitkiä aikoja en vedessä viihtynyt, kun ei ole niitä inuiittien geenejä :)
Retkemme suuntautuivat läheiseen Mijasin kylään, joka on valkoinen kylä vuoristossa ja kerrassaan viehättävä paikka!
Toinen retkipäivä oli suuntautumassa Marbellan suihkuseurapiireihin, mutta onneksi Fuengirolassa asunut Anne vinkkasi, että Benalmadenassa on euroopan suurin buddhalainen Stupa eli temppeli ja sinnehän sitä sitten piti heti päästä, Dharamsalan reissuiltakin ennestään tuttuja tunnelmia aistimaan. Energia ja läsnäolon tila, jonka Stupassa ja sen portailla meditoidessani koin, oli aivan upea. Sydän auki ja outoa veden valumista silmistä?
Tuli niin ikävä buddhalaisuutta taas, että hyvä etten oitis mennyt varmaan seuraavaa reissua Nepaliin tai Intian Himalajalle.
Stupan vieressä oli myös kiva perhospuisto, jossa oli erittäin lämmin eli kuuma tunnelma ja upeita perhosia sekä myös muita eläimiä, kuten rescue- kengurun poikanen tai vastaava pussieläinkaveri. Myös liskoja on,mutta heitä emme tavanneet :) Todella isokokoisiakin perhosia lentelee puistossa ja mieleeni tuli Avatar-elokuvan kohtaus, jossa päähenkilöt ihastelevat valoa hohtavia perhosia. Aina kun saa tavalla taikka toisella kosketuksen luontoon, niin onhan se hienoa.
Benalmadenassa on myös pitkä köysirata, joka vie korkealle, lähes 800 metriin, jossa näköalat huumaavat. Kuten eräs toinenkin bloggaaja,minäkin olen "maisemaonnellinen". Varsinkin vuoret ja meri - yhdistelmä saa sydämen sykkimään rakkautta luontoon ja avaraan taivaaseen, äärettömään tilaan.
Pieni meditaatio koettiin tuollakin yläilmoissa. Ruoka maistui paikallisessa ravintolassa, vaikka mieleisiä mese - annoksia emme sieltäkään löytäneet.Ravintola sijaitsi juna-aseman vieressä, joten kätevä oli siitä palata junalla takaisin Fugen "kodin" huomaan.
Olimme siellä siis tunnustelemassa ilmapiiriä ja sitä, kutsuuko tuo alue pidempiaikaiseen asumiseen, vaikka enhän minä kerrallaan raski kovin pitkään Suomesta pois olla. Kuitenkin myös Fugen suomiyhteisö tuli osin tutuksi.No ei se kutsunut. Turistina olisin halunnut vielä kokea Rondan keskiaikaisen kaupungin ja Nerjan, mutta tällä kertaa ne jäivät kokematta. Luin myös paljon kokemuksia Fugessa talvehtimisesta ja paljon tuli niissä asiaa puolesta ja vastaan. Parhaiten viihtyivät he, jotka osasivat kielen, eivätkä olleet esim. lääkäripalvelujenkaan suhteen pelkästään suomi-yhteisön varassa.
On jännää, miten eri paikat joko resonoivat tai sitten ei. Pidempään asumiseen minulle resonoi eniten Teneriffan pohjoinen eli Puerto de la cruz. Siellä jylhä luonto, Teiden tulivuori ja tunnelma resonoivat omaan sydämeeni. Sanotaan, että Kanarian saaret ovat osa uponnutta Atlantista ja jotakin perää siinä saattaa olla niiden legendojen mukaan, mitä tuolla alueella kerrotaan ja onhan Tenellä myös pyramideja!
Suomessa on onneksi nyt upeat säät ja valoisat kesäyöt, joten niiden myötä jään kuulostelemaan, mikä suunta kenties jatkossa kutsuu kun Marraskuu sateineen saapuu.
Oletko Sinä kokenut talvehtimista ulkomailla? Kommentoi ihmeessä, jos olet ja kerro mitä tykkäsit.
Tulevassa blogitekstissä vähän uusista tuulista työrintamalla, näkijänä ja kirjailijana sekä henkisen heräämisen oivalluksia.
Upeaa kesää Sinulle!
Marjutuusi kotisivu löytyy PIAN osoitteesta:www.marjutmoisala.com
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)