Kun lähestyimme Kilpisjärveä mahtavia maisemia halkoen ja vasta maan piiristä poistuneen Vesa Matti Loirin Armo-tulkintaa kuunnellen, ei silmien kostuminen ollut kaukana. Jotenkin tuo biisi ja maisema soivat yhteen! Olin varannut reissun majoitukset jo viikkoja etukäteen, sillä tyttären kesälomaviikko määritteli reissun ajankohdan Elokuun toiselle viikolle. Säätietoja tutkimme hikipisarat otsalla, sillä lähes kaikki sääprofeetat lupasivat sateista viikkoa. Toisin kävi, onneksi! Ja se myös todistaa Norjan ja Kilpisjärven säiden ennustamisen vaikeutta.
Olen käynyt aiemmin Norjassa muutaman päivän reissun, sekä päälaelta, että Kilpisjärveltä käsin, viimeksi kesällä 2020, mutta montaakaan yötä ei ole tullut maassa vietettyä. Nyt sentään varasimme Norjasta 2 yötä ja Kilpisjärveltä 3, yksi mennessä ja kaksi palatessa.
Vaikka Norja on uskomattoman ihana maa upeine maisemineen, niin pidän myös kovasti Kilpisjärvestä ja Saanasta, joka sitä hallitsee. Missään muualla Suomessa ei tuollaisia maisemia löydy, vaikka maiseman hienouden takaakin suureksi osaksi naapurimme Ruotsi tuntureineen.
Saana kuvattuna Tundreasta.
Ajoimme yhtä soittoa Suomineidon käsivarren peukaloon muuten, mutta pysähdyksiä tuli odotettua enemmän, mm siksi että autoni sähköinen avain tyhjeni ja jouduimme vaihdattamaan patteria avaimeen Muoniossa, jossa se onneksi onnistui paikallisella korjaamolla, Lapissa kun korjaamoiden löytyminen ei ole itsestäänselvyys. Viimein 9 h matkanteon jälkeen saavuimme siis peukalon kynteen ja majoituimme Tundrean rivitalossa, joka oli sellainen "semi ok" majoitus, mutta jota en erityisesti voi suositella. Toki heiltä löytyy monenlaisia majapaikkoja ja aamiainen oli kyllä hyvä ja edukas.
En ole ajanut itse autolla Norjan kimuranteilla teillä kuin hieman Skibottenissa aiemmin ja siksi vähän jännitti varsinkin tunneleissa ajaminen, sillä olin kuullut, että monet tunnelit ovat yksisuuntaisia ja jopa niin ettei valo-ohjausta ole. Kuulin myös, että varsinkin Tromsan alla olevat tunnelit ovat sikäli hurjia ajettavia, että siellä niitä menee moneen suuntaan ja niissä on jopa liikenneympyröitä. Siksi teinkin paljon tutkimustyötä ettemme sinne joutuisi ajamaan, mutta kuten tiedämme, saamme monesti kohdata pelkomme, jotta niistä pääsisimme. Niin myös tässä tapauksessa :)
Tie joka joka valikoitui meille Sommaroyn saarelle johtavaksi oli pieni melko huonokuntoinenkin vuoristotie, kiemurainen, mutta ah mitkä maisemat! Sillat olivat yksisuuntaisia ja muutenkin vaikka tie oli kaksisuuntainen periaatteessa, niin ei siinä aina kunnolla mahtunut vastaantulijaa kohtaamaan, vaan piti hlijentää ja väistää. MUTTA onneksi tuo tieosuus oli myös melko vähän liikennöity. Matkanteko Sommaroyn saaren lähellä olevaan majapaikkaan Buvig sea lodgeen kesti noin 3 h ja oli 200 km pituinen. Matkalle sattui ihana maalaistalon väen pitämä kahvila, joka oli talon pihapiirissä ja ilmahan oli kuin morsian! Aivan upea sää siis ja helteinen, jota sanaa ei morsiamesta ehkä voi käyttää...
Sommaroyn silta.
Vierailimme Sommaroyn saarella vielä ennen kuin majoituimme. Tuolle saarelle johtaa pitkä silta, jossa on valo-ohjaus ja saaren näköalapaikalle patikoimme ottamaan kuvia. Ranta oli valkoista ihanaa hiekkaa. Saari on Tromsalaisten "Hailuoto" eli sama kuin mitä Hailuoto on Oululaisille, näin koin.
Sommaroyn eka retken jälkeen majoituimme upeilla merinäköaloilla varustettuun huoneistoon, joka on kunnostettu vasta ja jonka isäntä oli todella ystävällinen ja avulias, ehkä liiankin puhelias ;) Majoitus toimi hyvin muutoin, mutta äänieristyksessä oli toivomisen varaa. Alakerran Norjalainen naisporukka puhui huutamalla lähes koko ensimmäisen yön ja naapurin Venäläinen seurue ei myöskään ollut hiljaisemmasta päästä, mutta kokonaisuutena majoitus palveli mainiosti ja silmä lepäsi maisemassa: Parvekkeella olisi voinut viettää aikaa vaikka viikon, vain katsellen merta, meriharakoita ja liitelevää haikaraa.
Teimme iltaretken patikkapolulle, jonka nimi on
Ørnfløya
(kuva sieltä yllä) ja koin mahtavan hoitavan energian tuolla meditoidessa, kun nuoriso kiipeili vähän korkeammalle. Tuo kallio oli lumikvartsia ja kun makasin sen päällä, sain hoitoa ja koin paikan luonnonhenget voimakkaasti. Oli kuin valkoisia sulkia olisi satanut päälleni ja valkoinen kotka nousi lentoon tietoisuuden avaruudessa.Seuraava päivä oli meillä lepopäivä ja tarpeeseen se tuli, sillä ajamista oli ollut aika paljon ja kiipeily oli ottanut lihaksiin. Lepopäivä oli ainut sateisempi reissullamme, mutta tuolloinkin retkeilimme uudelleen Sommaroyn rannoilla ja kävimme syömässä.
Kuvassa iltamaisema majapaikamme parvekkeelta.
Seuraavana päivänä auton nokka kääntyi kohden Tromssaa ja ajattelin yllättää nuorison viemällä heidät kaapelihissin kyytiin näköalapaikalle. Matka kohteeseen sujui aurinkoisissa merkeissä, siihen saakka kun paikannin ohjasi sinne tunneleihin, joita olin yrittänyt välttää. Tietenkin päässäni olivat vieläpä aurinkolasit vahvuuksilla ja siellä maan alla paikannin ei enää toiminutkaan, joten saimme suunnistaa Pyhän Hengen johdatuksessa :) Lievää kiroilua lienee ollut kuultavissa autossa tuolloin, mutta maan pinnalle päästiin ja toista kertaa en enää tunneliin lähtenyt, vaikka paikannin olisi mieluusti uudelleen meitä sinne ohjastanut. Kun pääsin "kynttiläsillan" luo joka johtaa Jäämeren kappeliin, niin tåytyy sanoa, että oliin helpottunut. Kaapelivaunun kyytiin sitten näköalapaikalla ja Up, kohti korkeuksia!
Maisemat tuolta ovat koko Tromssan kokoiset eli upeat ja sää oli todella selkeä.
Halusimme leikkiä turistia Tromsassa ja myös shoppailla, joten jätin auton suosiolla tuolle puolen siltaa ja siirryttiin taksilla kaupungin puolelle. Ruokapaikaksi valikoitui Egon ketjun ravintola, jota voin suositella. Ei juuri kalliimmat ruuat kuin Suomessa ja maittavia olivat, hieman kuten Pancho Villan tyyliin. Taksikuski puhui hyvin englantia ja kertoi lomailleensa Kalajoella todella paljon, eli noin 40 vuoden ajan. Kerroin, että seuraavaksi hänen kannattaa tulla lomalle Oulun Nallikariin ;)
Shoppailuintoakin saatiin toteutettua ja minäkin löysin toivomani Norjalaisen villapaidan. Hintataso turistikapoissa oli kuten turistikaupoissa yleensäkin, joten suurta eroa muissa maissa matkailuun en huomannut hinnoissa.
Pieni huoli kuitenkin rupesi kaihertamaan mieltä, että kauankohan Haltinmaassa on meille avaimennoutoa tarjolla ja kun oli vielä ainakin kahden tunnin matka Kilpparille tiedossa niin lähdimme ajamaan, ja tuo "puoli" eli tie olikin paljon paremmassa kunnossa kuin menomatkan reitti. Sain yhteyden Haltinmaahan ja selvisi että avaimen voi noutaa vaikka vielä iltayhdeksän jälkeen, joten meille jäi aikaa pysähtyä kaikkien reitillä kulkevien Must-see paikkaan eli Rovijoen putouksille. Tuolla on paljon varoituskyttejä kulkijoille ja tuli sellainen olo, että niitä ei turhaan sinne ole laitettu, eli varovaisuutta askeliin tarvitaan. Mutta onhan se mahtava paikka, vaikka itsekin olen siellä useamman kerran käynyt.
Kilpisjärvellä tosiaan majoituspaikaksi paluumatkalle valikoitui aiemmilta reissuilta tuttu Haltinmaan mökki ja se toimi ihan ok, muuten mutta.... Kuuma oli ja ikkunoiden avaamista kiellettiin monessa kyltissä. Myöskään terassia tai parveketta ei ole, mutta toki hinta-laatu-suhde lie kohdallaan. Ja maisema. Saanahan se sieltä ikkunasta pilkistää...
Olin mennyt hieman väsähtäneeseen kuntoon matkan rasituksista ja Oura sormus suositteli lepopäivää. Sykkeet koholla monta yötä ja liian vähän unta...ym ym.
Mutta toisaalta, viimeksi kun olimme Kilpparilla kipusimme tyttäreni kanssa vain Saanan kodalle saakka, sillä olimme kumpikin kuumeessa. Tällä kertaa kävin Jaakobin painia itseni kanssa, että lähdenkö polulle vai en...
Juuli Saanan rinteessä.
Meditoin aamulla varhain puron varrella Saanan juurella ja kysyin sisäiseltä Itseltäni, joka on Pyhä Henkemme, mikä on viisain valinta. Kuulin ohjeen, että on paras olla armollinen itselleen ja jättää kipuaminen väliin, kun keho on rasittunut...Kuitenkin hetken päästä kuului pehmeämpi ja samalla lujempi intuition ääni, joka sanoi: "Sinä et ole keho, olet vapaa...Keho tottelee mieltä, joka tottelee henkeä. Voit mennä mihin haluat ja jaksat ja kaikki on hyvin.." Niinpä tein Saanalle kipuamisesta itselleni pyhiinvaelluksen ja kun askel oli raskain, vakuutin itselleni: "I m not a body, I m free." Aivan Ihmeiden oppikurssin mukaisesti ;) Ja olihan se rankka sekä hieno reissu. Nuoriso vitsaili, että Paddington karhu on nousemassa Saanalle, kun keltainen sadetakkini antoi väriä karuun rinteeseen: Satoi tosin vain muutaman pisaran verran, mutta ylärinteen tuulessa takista oli kyllä paljon iloa.
Saanan portaat; I m not body, I m free ;)
Polulla tuli vastaan iloisia ihmisiä, lähes jokaisella oli jotakin juteltavaa. Jaksoin ylöspäin kolme ja puoli kilometriä eli jäin 500 m päähän huipusta, sillä tuuli oli aivan valtava ja kivirakan seassa asteleminen melko haasteellista mitä ylemmäs päästiin, kuitenkin meditaatio siellä ylhäisissä maisemissa ja myös paluumatkalla Saanan kodalla olivat mahtavia kokemuksia ja se maisema! Jos et ole kokenut, niin suosittelen todella ja vielä ehdit näkemään Saanan ruskan, joka on ehkä paras maisema Suomessa. Sen mekin koimme pari vuotta sitten Syyskuussa.
Paluumatkalla kurvasimme vielä Ruotsin kautta ja koimme huiman helteen, lähes 30 C. Sitten olikin muutaman lepopäivän jälkeen aika suunnata Kalajoen Venetsialaisia ihailemaan. Mutta se onkin jo sitten aivan eri juttu, jonka aikana "Tunsin kuinka vauhti kiihtyy ja lensi(mme) melkein aurinkoon..." :))
Kiitos Pohjois-Norja ja Saana, ehkä vielä tavataan!
