Langin kauppahuoneen kummituksiin tutustumassa Elokuussa 2021

Wanha Raahe, tuo kummittelun luvattu saareke sai minut ja tyttäreni vieraakseen Elokuun puolivälissä. Olin vieraillut Langin kauppahuoneella muutaman kerran jo kahvilavieraana, mahtavat kakut siellä muuten! Tällä kertaa lähdimme kuitenkin ihan yökuntiin, äiti-tytär-aikaa viettämään Raaheen. On se kumma, miten yhdenkin yön reissu ihan lähi maisemiin tuntuu pidemmältä ja piristää. Meillä on tapana aistia energioita kirkoissa ja vanhoissa taloissa, millon missäkin. AIkakerroksissa voi matkustaa ja kokea menneisyyden kuiskaavan. 

Kahvilan antimet, nam!

Turistia saimme leikkiä siis Vanhassa Raahessa mm. museossa ja kirkossa käyden sekä kirpputoreja kiertäen. Aivan mahtava Thai-ravintolakin sieltä löytyi Prisman vierestä,  kun harmiksemme tornitalon Kiinalainen ravintola oli lopettanut toimintansa. 

Museossa erikoisin tila ja näkymä koostui vanhoista 1600 - luvun kirkkoaarteistosta. Kun istuimme näiden erikoisten enkeli-hahmojen ympäröimänä tuntui energia hyvin sakealta. Esineet tallettavat itseensä kaiken mitä ne ovat kokeneet. Samoin tietenkin tekevät puut, joita muinaiset druidit pitivät historian säilyttäjinä. Puita saattaa lukea, mutta niin myös esineitä. Esineiden lukemista kutsutaan psykometriaksi. Museon patsaat ja muu esineistö olivat tallentaneet vuosisatojen ajan niitä koskettaneita tai niiden äärellä rukoilleiden ihmistenkin energioita ja sen saattoi tuntea ja kokea. Kuitenkin tunnelma oli hyvin positiivinen. 

Kivikirkossa taas energia oli hyvin neutraali. Yleensä kirkoissa on yksi tai useampi enkeli, pitämässä energiaa korkealla. Tässäkin kirkossa bongasin enkelin, hyvin suurikokoisen, mutta mitään muuta en havainnut. Kuitenkin keveältä tuntui tunnelma.

Itse Langin kauppahuoneella koin kyllä paljon vanhaa tunnelmaa ja meidän olikin aikomus aistia enemmänkin varsinkin oman huoneemme energioita, mutta väsymys voitti ja matkakumppani nukahti lähes kesken lauseen jo alkuillasta  :) Havaitsin kuitenkin vanhanaikaiseen pukuun pukeutuneen nuoren naisen huoneessa ja koin, että hän vähän ihmetteli miksi olimme "hänen" huoneessaan majoittumassa. Kysyin tietääkö hän olevansa henki ja silloin nainen käännähti jyrkästi ja poistui seinän läpi muualle taloon. Yöllä heräsin siihen,että joku "hipsutteli" hiuksiani. En jaksanut valveutua tarkastelemaan kuka se on ja miksi..

Eräässä lukemassani blogitekstissä kirjoittaja kertoi kokeneensa samanlaista Langissa. Aamupala oli oikein riittävä ja hyvä ja tunnelma mahtava. Kun henkilökuntakin on pukeutunut tuon ajan asuihin, niin se luo kyllä autenttisen ilmapiirin taloon. Mahtavaa, että omistajat ovat kunnostaneet tuon aarteen Raaheen, Pekan torin laidalle. 

Alla olevasta Ylen klipistä voit kuunnella ja katsella heidän tarinaansa. Rouva kokee eläneensä toisessa elämässä samaa aikaa kuin mitä Langissa kulta-aikanaan oli. Hienoa!

Raahen sää helli meitä myös, sillä ilta oli lähes helteinen kun rannan laiturilla rentouduttiin. Sateen saattelemana palattiin Ouluun ja arkeen. Näitä pieniä retkiä lähikaupunkeihin täytyy tehdä jatkossa enemmänkin. Lähimatkailukin avartaa mukavasti! Langin kauppahuonetta ja Raahea voin kyllä suositella pienen pistäytymisen kohteeksi.

Pieni puoti löytyy  myös Kauppahuoneelta.

Tässä linkki Ylen juttuun:https://areena.yle.fi/1-4446250

https://www.langinkauppahuone.fi/

Gunilla kummituksen tarina:

https://raahenmatkailuoppaat.fi/meidan-kyla/tuuppa-kaymaan/matkailuoppaat-gunillan-vieraina-lapaluodossa/?fbclid=IwAR1TE4LgvalHIFdPo5EJU-SfhpTgAKVYPLUCp8wACymlBcuFVgDyvqBoe7o

Kummitukset koottu kirjaksi:

https://www.raahenseutu.fi/aki-pulkkanen-kokosi-kummitustarinat-kirjaksi-mitt/355035

Tämä blogaaja tuntui säikähtäneen Langin kummituksia:

https://www.raahenseutu.fi/aki-pulkkanen-kokosi-kummitustarinat-kirjaksi-mitt/355035

Aikavarkaan vieraana Hiidenportissa

Oliko se se kuuluisa vesihiisi kun sihisi hississä? Hiidenportissa otusta ei näkynyt taikka kuulunut, mutta muutoin tunnelmat ja energiat olivat erikoiset!

Olin vieraillut pari vuotta sitten Hiidenportissa Kainuussa, lähellä Venäjän rajaa ja nyt viimein myös ystäväni, kansallispuistoja bucket listaansa bongaava Pirjo lähti mukaan kokemaan Kainuun korpien kuiskintaa.

Sään piti Forecan mukaan suosia suunniteltua päivää, mutta kun Vuokattiin lähtö koitti huomattiin, että ennuste tiesi vain ja ainoastaan sateen ropinaa  ja useampien pisaroiden verran, joten päätettiin, että samana päivänä tai iltana lähdetään moikkaamaan Hiittä, sillä sään piti olla tuona maanantai iltana loistava. 

Niinpä nopea majoittuminen Katinkullan hellään huomaan ja auton nokka kohden uusia seikkailuja. Maps näytti, että aikaa kansallispuiston parkkipaikalle ajoon kuluu noin 45 minuuttia, ei paha! Lähdimme matkaan kello 15.00 retkieväät ostettuamme, ja....saavuimme Hiidenportin parkkialueelle kello 17.30 maissa:) Mitä kummaa? Pirjon kännykän paikannin ohjasti meitä tietäväisenä ensin pikitietä, sitten soratietä ja sitten...niin kapeaa metsäautotietä, että vain yksi "kaista " oli käytössä, jos sitäkään. Viitat näyttivät kyllä Hiidenporttiin, mutta kun tulimme perille mudan, kuoppien, rakeiden ja sateen säestämänä, niin olimme keskellä EI MITÄÄN. Ja paikannin eli LA- neiti ystävällisesti kertoi meidän olevan PERILLÄ.

Ja Pirjon kännykkä ei enää suostunut toimimaan, vaan kertoi olevansa vikatilassa. No minä kehumaan, että DNA:lla on paljon parempi liittymä ja katsoin missä olemme, niin tuo paikannin väitti myös, että olemme perillä, siellä parkkipaikalla missä meidän pitikin olla. Mutta ei. Emme olleet missään. Ei ollut parkkipaikkaa ja sitten meni minunkin kännykkä offline tilaan. 

Oli erikoinen ja hölmistynyt tilanne ja tulipa siunailtua, että mikähän juttu tämän on, sillä muutaman kerran aiemminkin olemme joutuneet tai saaneet kokea todella outoja tapahtumia. Monesti tuollaiseen tilanteeseen on liittynyt valkoisen pöllön näkeminen ennen mystisiä hetkiä: Nyt ei pöllöä näkynyt, paitsi kansallispuiston kyltissä isommalla tiellä. Jännittäviä hetkiä koin uutta autoa kääntäessäni erittäin kapealla tiellä ja kuopat tiessä olivat tosiaan enemmän kuin nimismiehen kiharoita.

Palasimme takaisin päätielle ja sielläkään ei toviin kännykät toimineet, mutta auton paikannin sentään toimi ja rupesihan ystäväkin pääsemään taas kartanluvun makuun ja taas sitä mentiin. Tällä kertaa palasimme siis takaisinpäin  kohden Sotkamoa ja LA- Neiti oli jälleen varma asiastaan ja ohjasti meidät uudelle VÄÄRÄLLE tielle. Meinasi toki usko loppua, että ei kait voi olla tottakaan, että opasteita ei näy, mutta niin vain taas päädyttiin erään mäen päälle ja paikannin ilmoitti rohkaisevasti, että perillä ollaan! Ou jee. Tässä vaiheessa päätin, että takaisin on lähdettävä  ja tuli jo epäilys, josko ollenkaan löydetään oikealle reitille, mutta viimein, tuosta suunnasta tultaessa nähtiinkin iso kyltti, joka opasti oikealle tielle MUTTA tuossakaan risteyksessä ei ollut tuon taivaallista mainitaa Hiidenportista. Eli peukku alas opastuksen suhteen! 

Sää oli kaikkea mahdollista. Satoi, paistoi ja välillä sateenkaari komisti taivasta ja viimein vaihtelevan reitin jälkeen tulimme sille parkkipaikalle, jolla olimme muka jo monesti olleet :)) 

Nälkähän se jo oli ehtinyt vieraaksemme, joten tulentekoon oli kipinä-Pirjon heti alettava ja minä pikku apulaisena tietenkin kannustin kovasti eväitä jo syöden :)Vaikka harharetkillä autoillessa varmasti jonkin aikaa kului, niin tuskin  puoltatoista tuntia tai edes tuntia. Joten missing time ilmilö taisi iskeä: 

Kuka oli tuo aikavaras ja minne hän ajan vei, vaikea sanoa. Kun laitoimme jalkaa toisen eteen Hiidenportin polulla, niin ilma oli kuin morsian, aurinko paistoi ja yhtään muuta retkeilijää ei polulla näkynyt. Upea paikka tuo kanjoni tosiaan on. Uudet pitkospuut oli asennettu reitille ennen porttia. Mukava oli istahtaa kivelle kahvittelemaan ja meditoimaankin. Tapasinkin paikalla saman luonnonhenki pariskunnan, jonka olin aiemmin tavannut. He tunnistivat minut, ehkä koska (kuulemma) harvat heitä havaitsevat. Heidän asuinpaikkansa on eräs luola lähellä tuota kanjonin keskustaa. Aiemmalla kerralla tapaamaani vanhemman naisen oloista olentoa en nyt tavannut. Hiidenportin alue tunnetaan villieläimistään, eli paljon siellä liikkuu karhuja, susia ja muita voimaeläimiä. Ainut eläin jonka me bongasimme lintujen lisäksi oli jänis, onneatuova kenties?

Kiersimme koko polun eli ympyrä lenkin ja näimme vanhoja asuinpaikkoja metsän keskellä. Lenkki oli vain 3 km pituinen, mutta ihmeen rankka, sillä ylös ja alas rimpuiltiin jatkuvasti. Hiki virtasi, vaikka eihän meillä mitään kuumia aaltoja ole, sää oli vaan niin lämpöinen ja kostea;) Matkalla saimme nauttia myös upeasta? linnun laulannasta. Laulu muistutti epävireisen viulun vingutusta. Linnun laji tai ulkonäkö ei selvinnyt, niin oli ujon puoleinen hän.

Kun palasimme takaisin hotelliin, oli koko retkeen kulunut melkein kuusi tuntia! Huvitti kait se jo vähän...aika vissiin rientää kun on hauskaa:)

Seuraavana päivänä ilmojen haltija varmisti, että se vesihiisi sihisi kaikkialla. Niin Sotkamon kylällä shoppaillessa, kun vettä sateli tasaiseen tahtiin ja tietenkin kylpylän aalloissa kelliessä. Tuli käytyä viidessä saunassa ja mukava oli vain OLLA  ja  nauttia elämästä sekä tietenkin Sotkamon kylän legendaarisesta Saastamoisen kenkäkaupan tunnelmasta. Jos ette ole käyneet, niin todella suosittelen! Silmät meinaa tipahtaa päästä kun ovesta sisälle astuu, varsinkin ensimmäistä kertaa tullessa.

Aika on harhaa ja elämä karmaa, sanoi joku viisas tai viisastelija. Katsotaan mitä kokemuksia seuraavat reissut tuovat eteen. Taidan jo kuulla Lapin rummun paukkeen ja Pyhän Nattasen muinaisten noitien kutsun...Sinne(kö) siis :)