Syyslomat veivät minut ja perheen useankin Pohjois-Suomen kunnan alueelle kokemaan Suomen luonnon monimuotoisuutta. Ranualla saimme nauttia nuorison toiveen mukaan "alkeellisesta mökistä", jossa ulkohuussi sijaitsi kauempana mökkeröisestä ja iltanuotion tarinat karhujen oudosta käytöksestä kesän aikana saivat yöllisen vessamatkan tuntumaan oudon pitkältä.
Mökki sijaitsi kuitenkin mukavalla paikalla Iijoen rannassa ja säät suosivat mahtavasti kun aurinko porotti lähes koko viikonlopun ja sai ruskan miltei häikäisemään silmiä. Poikani halusi vierailla Ranuan eläinpuistossa, sillä aiemmasta kerrasta oli yli kymmenen vuotta aikaa. Vähän epäröiden suostuin, sillä kokemukset eläinten vankiloista viime vuosilta eivät ole olleet kovinkaan mukavia. Tämä retki oli kuitenkin toisenlainen. Koimme, että eläimet voivat hyvin ja niillä oli paljon tilaa liikkua ja olla. Ainoastaan maakotka olisi halunnut lentää vapaana ja räpiköitsi verkoissa omassa häkissään. Hänen toivoisin pääsevän vielä kokemaan tuulen siipiensä alla.
Jääkarhut ja pöllöt olivat valloittavimpia Ranualaisia ja tietenkin Fazerin karkkikauppa sai meistä myös asiakkaita. Jääkarhu nuorukainen oli päässyt omaan poikamiesboksiinsa asumaan, mutta näytti käyvän keskustelua muurin läpi äitimuorinsa kanssa. Eläinpuistossa oli mukavaa, kuitenkin tuonkin reissun parasta antia olivat illat nuotiolla omien nuorten kanssa, eikä pieni kylmyyskään haitannut.
Kuluva viikko vei minut ystävän mökille Vaalaan ja patikoimaan Rokuan geoparkkiin pienoisessa tihkussa. Ilta järven rannalla nuotioiden oli jälleen upea, ja rumpujakin soiteltiin. Tähtiä ei tällä kertaa näkynyt, mutta siellähän ne pilven takana tuikkivat! Ilta oli upean lämmin ja minäkin sain taas pientä tuntumaa talviuinnin saloihin, saunasta käsin tosin. Mökin emäntä sen sijaan on paikallinen jääkarhu, eli tottunut kylmäuintiin eikä ihme, onhan hän DNA.ltaankin kuulemma lähes inuiittien sukua ;)
Kävin Oulussa vain kääntymässä ja seuraavaksi matka jatkui...ei Joensuusta länteen, kuten VilleGalle laulaa...vaan Ylikiimingistä Puolangan suuntaan ja iki-ihanalle Hepokönkäälle! Olin toki kuullut, että Suomen korkeimmaksikin (18 m) putoukseksi nimitetty luontokohde on kaunista katsella, mutta silti se ylitti odotukset! Maisema oli luminen ja metsä kuin Narniassa jo ja putous huimaa veden tanssia! Siis aivan upeeta ja mahtavaa! Palaan varmasti Hepokönkäälle kesäaikaan ja pidemmäksi aikaan, meditoimaan ja nauttimaan tunnelmasta. Nytkin meditoin hetken ajan, yhdistyin elementtien voimaan ja koin putouksen Vedettärenä, eli koin että luonnonhenki, hyvin feminiininen ja kaunis, "hallinnoi" tuota aluetta ja vielä pitkään sieltä lähdön jälkeen tunsin alueen energian aurassani.
Matka jatkui Ukkohallaan ja olin kuullut kehuttavan myös lähellä olevaa Komulanköngästä, jossa on kaksi pienempää putousta vieretysten. Putousten korkeus on noin 6 metriä. Sinne siis seuraavana päivänä ja oi joi mikä hieno paikka sekin! Varsinainen luonnon taideteos. En osaa sanoa kumpi putouskohteista nousi suosikiseni sillä molemmissa oli paljon hyvää ja kaunista. Kaksoisputous päätyi kuitenkin facebookin taustakuvaksi, joten...;)
Matkalla oli muutoin jännittäviä autonkorjauskäänteitä, mutta sehän kuuluu asiaan, täällä ajassa, että sattuu ja tapahtuu. Ukkohalla oli hyvin rauhallinen eli muutama asiakas vain kylpylässäkin lisäksemme. Aukioloajoissa oli toivomisen varaa, mutta ympäristöhän on hieno ja ehkä alueeseen voisi panostaa myös muulloin, kuin suopotkupallon aikaan. Eli lisää tapahtumia kehiin, jos asiakasvirtoja kaivataan...Toisaalta, onhan se hyvä, että ihmisenergiaa on toisissa paikoissa vähemmän, jotta luonnonenergiat säilyvät tuoreempina ja koskemattomina.
Kiitos Äitimaa ja Isätaivas, ja kiitos myös eläinpuiston asukkaille ja työntekijöille. Sielläkin tehdään hyvää työtä eläinten auttamiseksi eläinsairaalassa ja osin eläinten palauttamiseksi takaisin luontoon <3
