Tämä vuosi on ollut kaikkinensa erikoinen, mutta erittäin mukava myös. Ajatuksena "unelmat todeksi" ja monta pientä ja suurta unelmaa on jo toteutunutkin, ja nyt tämä haave; nukkua ulkona Tentsilessä tai muussa puumajoitteessa. Luin Tentsile-kokemuksia Nuuksiosta ja vähän muualtakin ja mietin, että olispa kiva kokeilla tällaista ulkona yöpymisen tapaa, sillä perinteinen telttayö tuntuu päätyvän aina aamuyöstä ahdistukseen tai kastumiseen. Kävyt ja kannot tekevät akupunktiohoitoa selkään ja sääsket hoitavat loput piikitykset, jolloin zen-mieli on koetuksella.
Tentsilen luin olevan armollisempi nukkujille, sillä ilmassa kelluminen antaa mukavan tuudittavan olotilan, kuin lapsonen kehdossa. Toivon pääseväni kokeilemaan tätä majoitusmuotoa, ennen kuin alan hankkimaan omaa, sillä hinnat eivät ole ihan edullisemmasta päästä.
Onneksi apu olikin yllättävän lähellä! Montta Active Camping alue, joka löytyy Muhokselta Lemmenpolun päätepisteenä Oulujoen rannasta mainosti sivuillaan erilaisia puumajoitteita, mm. pelkkää makuupussia korkealla lavan päällä, mutta heillä oli tarjolla myös Tentsile. Innostuin heti ja sain tyttäreni kaveriksi retkelle Äitiluonnon helmoihin Kesäkuisena sunnuntai-iltana.
Myrsky meinasi tehdä tepposet, mutta onneksi tuulipojat lopettivat riehumisensa kohden iltaa. Lavan päälle eivät Monttalaiset nukkujia päästäneet, sillä puista lenteli oksia reippaasti, mutta Tentsile luvattiin käyttöön ja itsekin sen olisi saanut kasata, mutta onneksi saimme kuitenkin siihen asiantuntevaa apua yrittäjältä:) Näin opastettuna kasaaminen ei tuntunutkaan niin vaikealta, mitä olisi voinut olettaa. On vain löydettävä kolme puuta sopivalla etäisyydellä toisiinsa nähden ja sitten da daa...teltta kelluu pian puiden varassa, melkein kuin lentävä matto vihreällä jokitöyräällä.
Kuten muutkin testaajat näkyvät kirjoittaneen, ei tästä majoitteesta löydy oikein muuta moitittavaa kuin sen paino. Patikkaretkelle sitä tuskin jaksaa kovin kauas kuljettaa, mutta pyörän tai moottoriajonevojen kyydissä kulkee tietenkin ihan helposti. Montassa näkyi samanlaiseen matkailijoiden omaan majoitteeseen kömpivän nuoripari, joka oli saapunut paikalle polkupyörillään.
Sääsket ovat heränneet kesään 2020! Jippii. Tämän saimme todeta iltalenkillä Lemmenpolulla. Pieni meditaatiohetki kuitenkin järjestyi meille elämäntapaintiaaneille:) Ja teltassa emme näitä pieniä alivuokralaisia sietäneet lainkaan. Tässäkin asiassa ilmassa leijuva teltta tuntuu olevan parempi; ötökät pysyvät poissa, kun livahtaa oviaukosta melkoisen sukkelaan.(Vaikkakaan se ei minun kohdallani ehkä näyttänyt sukkelalata livahdukselta;)
Vähän kyllä jänskätti, että kuinka se uni sitten tulee, koska muistissa oli vielä aiemmat tavallisessa teltassa nukutut yöt tai yritykset, sääskistä, lintujen elämöinnistä ja kovasta alustasta nautiskellen. Pyysin oikein apua "yläkerrankin väeltä" että antakee unen tulla. Iltarentoutuksen aikaan tunsin hyvin voimakkaasti hoitavan energian, joka nousi maasta. Meditaatiossa kanssamme oli myös luonnonhenkiä, varsinkin keijukaismainen tyttönen, jonka hahmo oli hyvin kaunis. Tunsin iltasella myös chakroissani paljon toimintaa, ja aivan kuten noissa lukemissani kokemuksissa, oli todella mukava kellua tuulen tuuditettavana lintujen ääniä kuunnellen. Iltasella joutsen - pariskunta piti isoakin elämöintiä ja teki ylilentoja telttamme ylitse, mutta korvatulpat pysyivät turvallisesti autossa, sillä telttaan kömpiminen oli aina sen verran iso operaatio, että kun oli jo mukavasti makuupussin uumenissa, niin ei enempiä reissuja ulos halunnut enää tehdä.
Yöllä heräsin muutaman kerran lintujen ääniin, mutta yllätys yllätys, kun lopulta nousin kello 8 aamulla, kertoi Oura-sormus, että valmiustila on hyvä ja untakin oli tullut peräti 7,5 h verran, joka on kyllä mahtava määrä varsinkin teltassa nukutuksi yöksi!
Retkemme jatkui paikallisen kirpputorin kautta Aasiakauppaan, sushia luvassa taas, Nam! Ja sitten arkisten askareitten pariin, mutta retki jätti hyvän mielen ja kaipuun jatkaa luontoäidin hoitojen vastaanottamista myös yömajoitteissa. Ehkä seuraavana Hammoc? Tosin riippumatossa nukkumisessa voi olla haasteensa, mutta eikö sanota, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran?
Tentsileä voi siis testata Montassa, Nuuksiossa tai vaikkapa Helsingin alueella Vallisaaressa. Liiteenä muutama muiden kirjoittama blogiteksti aiheesta.Tämän meidän kokemuksen perusteella tärkeintä on, että teltta saadaan tasapainoon. Meillä yksi puista oli hieman väärässä kohdassa, joten teltan pohja oli hieman kalteva, nukuimme ns alamäkeen valuen, mutta tämä vaiva oli hyvin pieni, hyviin puoliin verrattuna. Kuitenkin se antoi käsityksen siitä, että kiinnitykseen on hyvä kiinnittää huomiota, jotta loppu sujuu jouhevammin!
Tässä pieni video meidän reissusta: https://www.youtube.com/watch?v=9h_GHtXxRqg&feature=youtu.be
Tässä pieni video meidän reissusta: https://www.youtube.com/watch?v=9h_GHtXxRqg&feature=youtu.be
Nokka kohti uusien unelmien toteuttamista ja ehkäpä sen myötä katse suuntautuukin taivaalle...;)