perjantai 27. maaliskuuta 2015

Planetaarinen Vihkimystie & Tähtivihkimykset



Viime ajat ovat olleet erikoisen valoisia ja voimallisia ja osin yhdistän tilani kundaliiniharjoitteluun, sekä Pelosta rakkauteen- ryhmän harjoitteluun ja ohjaukseen. Atlantiksen mysteerikoulu on myös nyt jälleen hyvin ajankohtainen.Atlantisryhmä on kokoontut jo kahteen sunnuntain valopäivään ja yksi on vielä jäljellä. Varsinkin viimeksi tapahtunut kokoontuminen oli  erinomaisen voimaannuttava ja saimme kokea erikoisen lataavia meditaatioita, kanavointia vihkimystiestä Egyptiläiseen tapaan Netereiltä, sekä matkasimme myös yhteisellä Merkaba-kentällä Gizaan saamaan vihkimykset sekä Sfinksin alla olevaan huoneeseen, sekä Kheopsin pyramidin Kuninkaan Kammioon sen sargofagiin. Nämä vihkimykset joita tässä ajassa koemme, näyttävät olevan jonkin jo aiemmin toisessa ajassa ja paikassa tapahtuneen vihkimyksen toisinto tai jatkoa sille.

Seitsemän kehoamme, jotka liittyvät tietenkin chakroihimme, ovat välineet joiden kautta planetaariset vihkimykset annetaan. Planeetalla eli äitimaalla on vastaavuutensa omassa chakrajärjestelmässään ja kun menememme tietylle pyhälle paikalle, fyysisesti tai muussa kehossamme eli tietoisuudessamme, yhdistymme Äitimaan kanssa ja Äitimme kanssa kohoamme myös Henkisten vihkimysten portaita ollessamme tässä maan järjestelmässä. Gizan alueella olevia kolmea pyramidia on käytetty monenlaisiin vihkimyksiin ja luulenpa, että niillä on monia muitakin merkityksiä, mutta ne eivät ole olleet hautoja. Egyptiläiset hautasivat vainajansa toisella tapaa.

Kun kuljimme viime kerralla Atlantiskurssilaisten kanssa suuren pyramidiin, niin kaikki me koimme sen hyvin todellisena. Myös itse vihkimyksen energian tai säteen moni koki samoin kuin mitä itsekin olen sen kokenut, myös ollessani fyysisesti suuressa pyramidissa muutama vuosi sitten. Ennen tuota matkaa näin unen, jossa olin faarao Eknatonin ja puolisonsa Nefertitin luona Amarnassa vieraisilla. Meditoin siellä ikäänkuin suuren veden äärellä ja tiesin, että veden alla on jotakin avaruusasioihin liittyvää toimintaa.Tuon unen päätteeksi sain tiedon, että vielä kerran oli mentävä käymään Gizan alueella tässä elämässä, jotta jonkin asia täydellistyisi. Näin myös tapahtui. Olenkin kertonut tuosta erikoisesta matkamme blogitekstissä "Egyptiä omalla vastuulla."  


Nyt viimeisen Atlantiskurssikerran jälkeen sainkin sitten erikoisen kokemuksen ollessani pimeässä huoneessa ennen nukkumaan menoa. Päässäni syttyi palamaan valo, joka oli ensin oikealla puolen päätä sitten siirtyi keskellä päätä, käpylisäkkeen kohtaan. Käpylisäke on kruunuchakraan liittyvä rauhanen. Tämä valo oli ihan todellinen ja koin sen konkreettisesti, en vai visuaalisesti.Se sai aikaan myös tarpeen nauraa ääneen :) Kun tutkin asiaa netistä en löytänyt vastaavia kokemuksia, mutta muistin joskus lukeneeni Drunvalo Melchizedekin kirjasta Elämänkukan salaisuus, että hänelle tapahtui jotakin vastaavaa ja kaivoin kirjan esille. Drunvalo olikin kokenut tällaisen valo-päänä olemisen Egyptissä suuren pyramidin alla olevassa kuilussa, jonne Thot eli Hermes hänet ohjasi saamaan vihkimyksensä 80-luvulla.

Tähänkin Drunvalon vihkimykseen ennen tuota tapahtumaa liittyi pelon voittamisen tarve, eli rohkeuskoe. Itsellänikin tämä kevät on ollut yksin ja ryhmän kanssa pelkojen kohtaamista ja myös kuoleman harhan kohtaamista. Joku aika sitten sain kohdata olennon tai energian,  joka oli pelkkää mustaa valoa ja joka muistutti lähinnä Shiva jumalaa muutoin. Sain etukäteen viestin tällaisen kokemuksen tulemisesta puolisoni unen kautta. Kun tuo kokemus tuli meditaatiossa se oli todella erkoinen, tunsin täysin katoavani tuohon mustuuteen tai pimeyteen, ei ollut mitään muuta kuin se. Tai oliko sittenkin se, joka tuon kaiken koki? Lopulta kuulin sisälläni sanat: "Kaikki syntisi ovat anteeksiannetut."

Ihmeiden oppikurssin mukaan usko syyllisyyteen on ainut syntimme. Ehkä olen oppinut olemaan armollisempi itseäni ja "maailmaa" kohtaan, toivon niin.

Drunvalo kertoo Elämänkukka kirjassaan tästä pyramidivihkimyksestä seuraavaan tapaan: 
"Valkoisen valon energiakenttä kulkee alhaalta ylöspäin (maasta taivaaseen) ja mustan valon energiakenttä (spiraali) laskeutuu ylhäältä alaspäin ja ne ovat voimakkaimmillaan suuren pyramidin kuninkaan kammion sisällä. Suuri pyramidi siis yhdistää maan keskipisteen galaksimme keskipisteeseen. Tämä vihkimys tarkoittaa siirtymistä neljännen ulottuvuuden tietoisuuteen joka on Kristustietoisuus." Sekä: "Valkoisen ja mustan valo spiraalit kulkiessaan lävitse aktivoivat käpyrauhasta, joka on ihmisen tärkein rauhanen chakrajärjestelmässä."  Suuri Pyramidi on myös yang-energian tärkein keskus maapallolla. Yin-energian pyhin temppeli tai ainakin yksi niistä sijatisee Maltalla.Sinne suuntaammekin seuraavalla Tietoisuusmatkalla saamaan Jumalattaren vihkimyksen. 

Jos Sinua kutsuu Atlantiksen mysteerit voit ilmottautua seuraavaan porukkaan ja kun tulee tarpeeksi ihmisiä mukaan järjestämme yhteisen kaikille sopivan kurssipäivän.

Lisäksiminua kutsuu nyt tiistai-iltaisin kokoontuvan PLANETAARINEN VIHKIMYSTIE- kurssi-iltasarjan järjestäminen ennen kesälomia.  (Tähtivihkimykset, säteet, valkoinen veljeskunta, Shambalan merkitys yms) Jos olet kiinnostunut tällaisesta tiistai-iltaisin kokoontuvasta ryhmästä, niin laita viestiä pikaisesti: marjut.moisala@gmail.com, illat ovat:
5.5.,19.05., 2.6., 9.6., 16.06. 23.06.  Kukin ilta maksaa 45 e ja jos et pääse johonkin niistä, niin voit korvata sen yksityisesti noin tunnin kestävällä tapaamisella.  Tule löytämään valosi ja tähtesi  ja olemaan Oman elämäsi Kirkkain Tähti <3

Terkkusin Marjut & co