Näin unen. Kaksi Tiibetin buddalaisuuden korkeinta hahmoa olivat kutsuneet minut rituaaliin Dharamsalaan, Pohjois-
Tätä unta ennen olin nähnyt Karmapan meditaatiossani. Hän pyysi minua ja puolisoani matkustamaan Dharamsalaan huhtikuussa.
Olin haluton lähtemään. Olimme vasta muuttaneet ja matkoja kotimaassa oli keväällä ollut jo enempi kuin tarpeeksi.Lisäksi alunperin ajattelemamme Dalai Laman kevätopetuksetkin oli peruttu, joten en aikonut lähteä.
Asia kuitenkin vaivasi. Henkitasolta tuli viesti toisensa jälkeen, monella eri tavalla: menkää Himalajan maisemiin. Kun enää oli vain noin 2 viikkoa suositeltuun lähtöpäivään, enkä vieläkään ollut toimeunut matkaa varaamaan tai edes kovin tarkasti suunnittelemaan, saatikka hankkimaan viisumia, jonka tulo kestäisi ainakin 2 vk, näin jälleen unen, hyvin toden tuntuisen.
Olin Dharamsalassa Karmapan luona. Tekeillä oli jotakin salaperäistä, josta ei haluttu puhuttavan. Hän suunnitteli matkaa. Ehkä kauas, ehkä vuorille. Sillä 2 karvahattua oli valmiina , pakattuna ja muutakin. Tiibetiläinen nainen sulki sormella suunsa kun kysyin, minne Karmapa aikoi matkustaa. “Se on salaisuus”. Karmapa tuli itse lopuksi luokseni ja sanoi “Sinun on tultava kuvaamaan matkani.” Ja uni loppui. Kun heräsin, tiesin että on mentävä, vaikka syytä en ymmärräkkään.
Varasimme matkan niin viime hetkillä, että viisumit eivät olisi ehtineet Intian suurlähetystöstä saapua, ellei niitä olisi karhuttu pikakirjeenä takaisin. Joka tapauksessa vitkastelujen jälkeen, olimme sinivalkoisilla siivillä hieman ennen pääsiäistä, matkalla kohden savuista ja kuumaa Delhiä.
Delhi ei ole kaikkein viehättävämpiä matkakohteita joita tiedän. Pikemminkin päinvastoin. Kaupunki on kuin vaikeasti hengittävä jättiläinen. Savua, saastetta, hökkeleitä ja kurjuutta. Kuitenkin intiassa on aina oma viehätyksensä. Onneksi olimme jo nähtävyydet nähneet aiemmilla reissuilla,joten saatoimme keskittyä vain New Delhin elämänmenon seuraamiseen ja erinomaisen maukkaaseen intialaiseen ruokaan!
Pian saikin sisämaanlento kyydittää meidät pois aistikkaasta Delhistä kohden HImalajan vilvoittavia tuulia! Olin ollut aiemmin kerran Dharamsalassa Mc Leodgandjissa, tutustumassa TIibetin buddalaisuuteen. Tuolloin matkustimme paikallisbussilla.. kuin 12 tuntia tehosekoittimessa! Onneksemme Dharamsalaan on rakennettu tuon käynnin jälkeen lentokenttä, jotta niin opetustyötä ulkomailla ja muualla intiassa tekevät lamat, kuin me turistit voimme matkata hieman helpommin.
Näkymä jo kentällä oli majesteetillinen. Himalajan lumihuippuiset vuoret eivät jätä ketään kylmäksi! Liikennekulttuurista puhumattakaan.. on turvallisinta istua taksissa silmät kiinni, niin Delhin kaaoksessa kuin pohjois-intian serpentiiniteillä, vasemmanpuoleisessa liikenteessä.
Dharamsala näytti entiseltään kun vertasin viiden vuoden takaiseen käyntiini siellä. Vain yksi,kyseenalainen uudistus, tuli esille heti ensimmäisen iltana kun olimme majoittuneet Annex-hotellin turvalliseen huomaan.Turvalliseen sikäli, että kaikki apinaa pienemmät eläimet ja hyönteiset näyttivät kiertävän siellä meidät kaukaa, kun taas OM- hotelliin tutustuessamme näimme niin suuren hämähäkin, että se tuntui peittävän suuren osan makuuhuoneen kattoa. Huonetta meille markkinoinut Tiibetiläinen nainen vakuutti, että “Ei se haittaa mitään, se ei ole myrkyllinen. Minulla ja mielehellänikin asuu sellainen makuuhuoneessamme” ja kun emme vieläkään vakuuttuneet tuollaisen lemmikin tarpeelllisuudesta
Niin, mikä oli tuo uudistus, jonka punakaapuisten munkkien harras Dharamsala oli saanut ristikseen? Yökerho nimeltä Black Magic, täytyyhän vastavoimienkin jotenkin ilmoittaa olemassaolostaan tässä pyhyyden kehdossa :) Diskomusiikki pauhasi laaksossa ja kaduilla suurella volyymilla viikonlopun iltoina, kun taas aamuisin oli mukava herätä munkkien chanttaukseen, joka kaikui yli Kangaran laakson, kovaäänisen avustuksella.
Kuvassa pyhä lehmä on juuri vieraillut “terveysosastolla” ja lienee matkalla kohden Dalai Laman temppliä, jonka portti taustalla.
Dharamsala. Tööttäystä, munkkeja, lehmiä , new age-kauppoja, hippituristeja monesta eri maasta. Kielien sekamelskaa ja taas tööttäilyä! Liikennekulttuuri yläkaupungin keskuskaduilla on todella exoottinen. Jopa siinämäärin, että aloimme jo neljän päivään jälkeen haaveilla siirymistä rauhallisempiin maisemiin Lumihuippujen juurelle..
Kuvassa olen Dalai Laman temppelillä.
Kuitenkin sitä ennen koimme monia hienoja hetkiä meditaatiossa Dalai Laman päätemppelillä, jossa suoritetaan Kalachakra- rituaalejakin, kävelyretkillä lähikylän Bagshu Nagin vesiputouksilla ja monessa muussakin paikassa. Kuitenkin unieni Karmapan opetus meille taisi olla samantyyppinen, kuin joidenkin zen-munkkien opetus, kun oppilasta lyödään kepakolla päähän, sanomana “herää pahvi” ! “Huomaa, että ei tarvitse etsiä ulkopuolista mestaria, vaan sisäistä.” Oletimme nimittäin, että käymme Karmapan luona saamassa hänen siunauksensa. Hänellä on julkinen audiensssi kahdesti viikossa, kun hän on paikalla kaupungissa. Olin varmistanut etukäteen hänen paikallaolonsa jopa hänen sihteeriltään, ennenkuin matkan varasin. Sihteeri oli vakuuttanut, että hänen pyhyytensä on kaupungissa ja audienssi annetaan. Kun sitten menimme hänen luostarilleen, osoittautui että hänen pyhyytensä oli matkustanut New Delhiin juuri, kun me tulimme sieltä, ja hän palaisi sieltä juuri, kun me menisimme sinne takaisin.. This is India!
Pettymys tai pikemminkin hämmennykseni oli suuri, sillä pieni mieleni tietenkin oletti, että hän on paikalla koska “oli kutsunut meidät sinne”. Myöhemmin nauroin tälle ajatukselle. Meidän piti olla siellä, mutta ei hänen tapaamisensa vuoksi, vaan oman henkisen kasvumme ja kokemustemme vuoksi.
Voimallisimpia kokemuksia meditaatiossa saimmekin valtion oraakkeli Nechungin luostarissa, jossa meditaatiooni tuli mukaan, henkitasolla, kolmen keltahattuisen munkin ryhmä, antamaan kokemuksen sateenkaarikehosta ja kertomaan, mitä minun piti vielä tehdä, jotta tuollaisen valokehon täydellinen valmistuminen olisi ajankohtainen. Keltaista puuttuu vielä. Sain kokea ja tuntea seuraavien päivien aikana, sekä myös palattuani reissusta, mitä solar-chakrani vielä sisältää ja se ei ollutkaan mikään ihan helppo tai mukava kokemus. Avartava kuitenkin!
Erillisyyden harha asuu minuuden harhassa ja minuuden harha on este valaistumiselle, itseoivallukselle. Vaikka olen jo tähän mennessä saanut monia harhan huntua avaavia kokemuksia henkisellä polullani, on harhaan samaistuminen aina tarjolla elämän eri käänteissä, jos antaa egomielensä siihen hanakasti tarttua. Ja aina, samaistumista seuraa lopulta kärsimystä.
Rainbow body
Keltahattuinen munkki kertoi myös, että kun sateenkaarikeho on valmis tulee ihmisestä itsestään mandala, tasapainoinen ympyrä, ja chakrojen sateenkaaren värähdellessä ihanteellisella taajuudella, muuttuu sateenkaari valkoiseksi valoksi ja myös fyysisen kehon dematerialisaatio on mahdollista kokea. Olen sen kokenut pari kertaa osittaisesti ja vain pelko häviämisestä (egon reagtio) esti tuolloin viemästä kokemusta loppuun saakka, mutta harjoitus tekee tässäkin mestarin.
Pettymyksen hetkenä Karmapan luostarilla puolisoni sanoi saaneensa juuri ennen lähtöä sähköpostiin viestin “Keskusteluja Jumalan kanssa” kirjoittajan Walschin sähköpostilistalta. Jumalan viesti oli tuolla kertaa: ” Et tarvitse luottamusta, jos sinulla ei ole toiveita.” (ja lisäisin tähän vieläl “toiveita tai pelkoja”) Näinhän se on. Jos minulla ei olisi ollut toivetta tavata vaikkapa Karmapaa tai kokea jotakin “erikoista” matkallani, en olisi myöskään miettinyt luottamustani sisäiseen johdatukseen.
Toiveet ja pelot ovat este valaistumiselle, itseoivallukselle. Kerran, vuosia sitten, eräs intialainen naispuolinen mestari sanoi minulle: ” Kaikki halut estävät valaistumisen, myös halu valaistua estää valaistumisen.” Miten siis oppia olemaan vailla toivoa, vailla pelkoa, virrassa..
Kapinoin mielessäni: “Enhän minä edes olisi halunnut tulla tänne nyt, mutta kun pyydettiin niin monta kertaa..” Itseasiassa en ollut harmissani tästä Karmapan tai Dalai Laman tapaamattomuudesta itseni vuoksi, olinhan heidät jo aiemmin tavannut aiemmalla matkallani, mutta olin harmissani puolisoni vuoksi. Olisin toivonut hänen kokevan tuon kohtaamisen, tuon voimakkaan katseen ja siunauksen. Mutta se ei ollut minun vallassani.
Pian kuitenkin tuo pettymys oli ohitettu ja pystyimme nauttimaan ainutlaatuisesta ilmapiiristä ja meditaatioista sekä patikoinnista Himalajan maisemissa Dharamkotissa, lähellä Triundia, josta vuorikiipeilijät yleensä aloittavat Himalajan valloituksensa tällä puolen kukkulaa. Vierailimme useaan kertaan kantapaikassamme, Tiibetiläisten nuorten pitämässä kahvilassa nauttimassa aivan erinomaista kasvisruokaa ihanssa ilmapiirissä. Ja Sangri La.kin otti meidät huomaansa eräänä iltana Tiibetiläisen performance taiteilijan avulla. Sinä iltana nauroin katketakseni! Shangri La on ravintola, jota yllläpitää eräs luostari. Munkit valmistivat meille herkullista Tiibetiläistä ruokaa momoineen kaikkineen ja hinta ei päätä huimannut:)
Sitten Dharamsalan ja Dharamkotin voimallisten kokemusten jälkeen siirryimmekin vähemmän äänekkääseen Naddin käpykylään 
Näkymiä Naddissa.
Naddi. internet tai televisio, ei edes suosimamme Tibet-tv, josta olimme seuranneet Dalai Laman pujaa ja Netchung munkin transsiin menoa , eivät toimineet Naddissa. Saimme siis olla ihan rauhassa luonnosta, meditaatioista ja toisistamme nauttien. Näkymät Naddin hotellin Snow Crest In.n parvekkeelta saivat haukkomaan henkeä. Lumihuiput kuiskivat Shambalasta ja salaisuuksista, vaikkakin ne osan aikaa kätkeytyivät pilviverhon taakse, aivan kuten hengen todellisuus kätkeytyy näkökyvyltämme Mayan hunnun taa..
Eräänä aamuna, kun olimme taas haikailleet mestarin aurassa meditoimisesta, jalkamme kuljettivat meidät intuitiivisesti erään tien päähän. Mitäpä sieltä löytyikään.. Sahajajoogakeskus, jossa oli juuri meditaatio käynnissä juutalaiselle ryhmälle. Liityimme mukaan. Sahaja joogassa nostatetaan kundaliinia ja kundaliini olikin minulle tämän matkan teema, sillä sen liikkeet tunsin voimakkaammin kuin koskaan. Kyseessä ei ollut mikään energeettinen tunne, vaan aivan fyysinen. Sahajasta totesimme kuitenkin jälleen: ei meitä varten. Tämän joogasuuntauksen gurukaan ei kutsunut meitä. Silmät ovat sielun peili ja näistä silmistä en löytänyt itselleni sopivaa energiaa ja kutsua, vaikka joku toinen varmasti saa tästäkin suuntauksesta paljon apua henkiselle tielleen.
Guruteema oli alkanut jo Delhissä kun hotellimme sijaitsi Sai Baban meditaatiokeskuksen vieressä ja intian televisio toitotti kaikissa lähetyksissään Sai Baban sairautta ja lopulta kuolemaa. Dalai Lama piti hänelle muistorukouksen suuren surijajoukon seuratessa. Intiassa perinteet guruttamiseen ovat todella voimakkaat. Ihmisjoukot seuraavat guruaan kuin pieni lapsi seuraa äitiään, luottavaisina ja palvoen.
Mietiskelimme gurun tarpeellisuutta ja sitä, miten valaistuneen henkilön aurassa oleminen vaikuttaa vaikkapa meditoijaan. Valaistuneet antavat satsangeja, olen itsekin ollut joskus sellaisessa ja tiedän, että se vaikuttaa. Kun kuiva puu tuodaan lähelle tulta, se saattaa syttyä palamaan.. Emme kuitenkaan ilmeisesti tarvinneet valaistuneen seuraa tällä matkallamme, vaan meidän oli löydettävä guru sisältämme.
Meditaatiot metsäpolulla antoivat minulle paljon. Vuoristo ja vihreä metsä, leppeää tuuli ja läsnäolo..ah ja voi! Naddin kylässä me taisimme olla enempi nähtävyys kuin paikalliset meille. Ainakin siitä päätellen kuinka ahkerasti meitä haluttiin kuvata intialaisten toimesta. Kylän toimet, koirat, aasit, lehmät ja elämänmenon seuraaminen olivat todella rentouttavaa puuhaa. Läsnäoloa, kellumista, eikä kiirettä mihinkään.
Ylä- Dharamsalan kynttiläkulkue(yllä) ja mielenosoitus kertoivat Tiibetin kansan sorretusta asemasta ja oman maansa kaipuusta. “What we need? Free Tibet!” Kaikui kaduilla kun suuri määrä munkkeja, koululaisia ja tavallisia tiibetiläisiä marssi asiansa puolesta. Toivoa sopii, että kansallinen karma saavuttaa täyttymyksensä ja Tiibetiläiset saavat jälleen nauttia omasta maasta ja kasvattaa lapsensa vapaudessa, juurensa ja kulttuurinsa säilyttäen. 
Avalokitesvara, myötätunnon Boddhisattva, jonka inkarnaatio Dalai Lama on, ei jätä jälleensyntymistään tähän maailmailmiöön ennenkuin jokainen tunteva olento on vapaa kärsimyksestä ja onnellinen. Om Mani Pedme Hum.
Onko toiveet toteuttava jalokivi siis sisällämme vai ulkopuolella? Tietenkin sisällä, sillä ei ole mitään sellaista kuin ulkopuoli, ulkoinen todellisuus, on vain sisäinen. Ja sieltä löydämme niin Karmapan, Avalokitesvaran kuin Himalajankin.
Elämän unessa on erikoisia käänteitä. Ja jokainen niistä on itse luomamme.
Joskus täytyy siis todellakin matkustaa kauas..nähdäkseen lähelle ! Sisälle omaan Itseensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti