Marimekon HALU

Tämä on kertomus halusta.Kohteella ei niinkään ole väliä, sillä ne vaihtelevat egomielen mukaan sutjakkaasti.

Pitkän linjan henkisen tien kulkijana tiedän, että halu ja pelko ovat kaverukset, jotka ovat karman juuri ja siten myös kärsimyksen juuri. Etsimme lakkaamatta onnea erilaisista asioista ja paikoista eli ulkopuoleltamme. Etsimme siis epäjumalia Jumalan korvikkeeksi, jos tarkkoja ollaan. Hyvin tietoisena tästä, ettei mikään ulkopuoleltamme voi tuoda meille onnea joka on aina sisällämme, eli sitä kestävää onnea...koin tänä kesänä voimakkaan halun Marimekon tuotteisiin :)))  Näen, että se on naurettavaa ja tietoisuuteni tiedostaa, ettei Marimekkokaan voi tuoda minulle mitään kestävää onnea, enkä edes todella tarvitse mitään uutta vaatekappaletta, taikka laukkua...MUTTA...aina vaan löysin itseni selaamasta Unikko- kuoseja ja kun  menin viattomasti käymään muilla asioilla Ideaparkissa, löysin itseni Marimekon myymälästä pläräämästä vaatetankoja ja aina kun löysin jonkun potentiaalisen ehdokkaan, totesin että liian kallis, enkä edes tarvitse sitä. Ultra -päivien aikaan "eksyimme" Keskisen kyläkauppaan...ja arvaat varmaan mihin osastoon jumituin. Kuitenkin...sain kuin sainkin itseni ulos kaupasta ilman Mari - ostoksia. MUTTA..sitten tuli viesti, että pitkään ihailemani laukku on tullut jälleen uutena versiona myyntiin ja se SAATTAA LOPPUA pian, koska on NIIN suosittu..Tämä kaunotar on tietenkin tikatulla Unikko kuosilla koristeltu Gratha! Sain melko monta päivää itseni pidäteltyä tilaus hommista. Sitten huijasin itseäni, että menen vain katsomaan laukkua livenä Valkean myymälään, jotta tiedän, JOS satun sen tilaamaan joskus myöhemmin, että miltä se näyttää ja tuntuu ja onko tarpeeksi tilava.  No, laukkuja oli myymälässä enää vain tasan yksi ja sekin näyteikkunassa. Sain sen käsiini ja olihan se söpö, mutta edelleen totesin, ettei minulla kesälomalaisena ole edes vara tuhlata moiseen ylellisyteen. Eli mielessäni oli taistelu omistamisen halun ja järjen välillä. Järki on tietoa siitä, ettei MIKÄÄN itseni ulkopuolinen voi tuoda mitään sellaista, mikä minulta puuttuisi, näin siis henkisesti ajatellen.

Olen opettanut ja opiskellut asiaa niin paljon, että olin siis hyvin tietoinen mieleni toiminnasta. Apinamieli ei tavoitellut Marimekon laukkua, vaan jotakin ihan  muuta? Se tavoitteli hetkellistä tunnetta, että olen tärkeä ja hyvä ja hyväksytty ihminen, kun kannan tuollaista laukkua, jossa on tunnetun yrityksen logo ja kuviointi. Eli mieli halusi omistaa täyttääkseen jotain puuttuvaa palasta olemisessaan. Vielä kerran siis jätin laukun tuohon myymälään ja menin Sokokselle tutkimaan mitäs sieltä löytyy ja tässä kohtaa jo viimein ymmärsin antaa asian Pyhälle Hengelle ja irrottauduin tästä pallottelusta mielen pyhän ja ei niin pyhän osan välillä, vaikka tuon tennisottelun seuraaminen olikin kovin avartavaa ja MIELENkiintoista :)

Aarrekartta manifestoinnissa toimii, jos koemme että ansaitsemme... Kun olin irrottautunut asiasta, niin yhtäkkiä minulle tulikin toisen tasoinen energia ja oivallus siitä, että miksi tahdon uskoa puutteeseen, ja ettei halu ole tässä tapauksessa hyvä taikka huono, vaan sitä mitä se on, eli miten itse sen tahdon uskoa olevan. Kun oivalsin tämän, tiesin että voin hankkia laukun hyvällä omallatunnolla ja tästä seurauksena en hankkinutkaan sitä itse, vaan sain sen lahjaksi. Halusin uskoa, että tämä oli Pyhän Itseyteni lahja minulle koska päästin irti hallinnasta, enkä enää itse tahtonut olla päätöksentekijä persoonan tasolla.

Oli miten oli...Nyt minulla on uusi hieno laukku, MUTTA kun lähdin reissuun Norjaan viikko sitten, niin ajattelin, että se on niin hyvä "pyhälaukku," että en sitä sentään mukaan ota, sehän voi vaikka kastua tai mennä pilalle! :))) Voi meitä ja meijänlaisia. Laukku on nyt siis ihailtavana kotona, mutta entinen laukku edelleen arkikäytössä. Mihin mieleni, joka hienon laukun halusi, tahtoi sitä käyttää? Onko seuraava uskomus, joka on ylitettävä, jotakin siihen tapaan, että jokainen hetki on ainut todellinen ja siten ei ole huomista, jolloin olisi enemmän tarvetta paremmalle laukulle, vaan on vain se NYT.  Tämä on vähän sama asia kuin tarina Zen- mielestä; Mies meni torille ostamaan lihakimpaletta. Hän sanoi myyjälle: "Anna minulle Paras lihapalasi." Myyjä vastasi: "Jokainen pala on paras!" Tämän kuullessaan mies valaistui. Vertailua ei ole muualla kuin egomielen harhassa, ilmiöiden maailmassa. Kun oivallan tämän, kaikki halut päättyvät, vertailu päättyy ja Minä Olen. Tämä tarina huumorilla kerrottu. Voit ehkä muistaa sen, kun näet minut kaupungilla uuden laukkuni kanssa! :))

Ultrapäivillä 18. kerta...

Jälleen viime viikonloppuna oli aika nostaa antennit pystyyn ja kaivaa foliohattu naftaliinista ja suunnata joka kesäisille Ultrapäiville Kuortanejärven rantamille. Muistojeni galleriassa Ultrapäivät ovat aina aurinkoiset ja lämpimät ja järven vesi kutsuu uimaan, mutta tällä kertaa vain tunnelma oli erityisen lämmin ja ilmojen haltijoilla oli paljon kujeilua jatkuvan sataa-paistaa-sataa-leikkinsä kanssa. Majoituimme melko uusiin minivilloihin, jotka sijatsevat jonkin matkaa pallohallista, joten sään vaihtelua saimme kokea ja ihanasti askelia kerätä Oura-sormukseen. Minulle tämän kertaiset päivät olivat 18.kerta ja muistelin, että eka kerta oli vuonna 1995, jolloin Perun matkan info järjestettiin Kuortaneella päivien yhteydessä ja telttailu maistui silloin..vai onkohan aika kullannut muistot? Ainakin muistan nauraneeni hysteerisesti teltan romahdusta ja nukkuneeni takkasaunan lattialla lopun ajan.  Ultrapäivillä Kosmiset ihmiset, henkisen kasvun ja rajatiedon harrastajat kohtaavat toisensa ja ovat kohdanneet tosiaan jo vuosikymmenten ajan. Monella kävijällä oli käyntikertoja enemmän kuiin minulla, huomattavasti enemmän :) Nykyään ohjelmaa, eli luentoja ja työpajoja koemme vähemmän kuin ennen, sillä melko nopeasti monipuolinen ohjelma saa info-ähkyn aikaan ja selkä ja takapuoli kaipaa levitoimisen tuomaa keveyttä, kun istuminen käy voimille.  Tällä kertaa minulle kohokohdaksi ohjelman suhteen muodostuivat Virolaisen  Ingvar Villidon  luento "Todellisen minän löytäminen" ja Aira Sahakankaan Ihmeiden oppikurssin ajatusmallia käsittelevä esitys. Minä niin tykkään kun puhutaan oikeista asioista ja jätetään ilmiömaailman touhut vähän vähemmälle. 

Itsen en tosin pystynyt ihan täysin omassa alustuksessa pe-la yönä jättämään ilmiöitä käsittelemättä, kun ne kuitenkin taisivat olla illan aiheena pääasiassa. Timo  vetäjänä kutsui alustamaan omista Kosmisista kohtaamisistani Kosmisten ystävien ilta/yö-työpajaan. Tupa tuli täyteen porukkaa ja parasta oli avoimuus, jolla ihmiset kertoivat myös omista kokemuksistaan myös tähteläisten kohtaamisten osalta. Koen jopa, että moni Ufoja tai muita erikoisia tapahtumia kokenut jää kokemustensa kanssa yksin ja kokee olevansa erilainen, jopa pilkattu, jos uskaltaa kokemuksistaan kertoa. Tällaiset kohtaamiset jättävät siis monesti haavan tai trauman, jonka purkamiseen ei taida olla aina sopivia tapoja, koska virallinen terveydenhuolto ei monestikaan ymmärrä tai halua ymmärtää näiden kokemusten todellisuutta. Vähän tutkimalla asiaa, voisi kuka tahansa huomata kuinka yleisiä esim. yliluonnollisten kokemusten tai Ufo-ilmiöiden kokeminen on maailman laajuisesti.Ja kuitenkin näitä kokeva ihminen hyvin usein kokee olevansa aivan yksin ja ymmällään kokemuksensa kanssa. Vertaistukea siis ainakin Ultrapäivät tarjoavat ja onneksi tuntuu, että nykyajassa kuitenkin rajatieto ja sen ilmiöt alkavat olla paremmin ymmärrettyjä tai ainakin niistä puhutaan enemmän kuin ennen. Yhdysvalloista paikalla oli Hurtakin pariskunta, tohtoreita molemmat. He ovat käyneet aiemminkin luennoimassa ja tälläkin kertaa meno oli minulle hieman liian kiihkeää, kun he kilpailivat estraadista ja antoivat tulkille haastetta päälle puhumisen suhteen melkoisesti. Heillä on varmasti paljon tietoa, mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa, että ei Ultrapäiväläislle tarvitse ns. todistella mitään kiihkeästi,  vaan voisi mennä suoraan siihen oikeaan asiaan, kuten vaikkapa Merkabaan ja sen käyttöön ja kokemuksiin;) Siihen asti ei ainakaan iltatilaisuudessa päästy niin kauan, kuin jaksoin mukana keikkua.

Lauantain iltajuhlassa meillä oli kyllä hauskaa ja monenlaisia esityksiä koettiin, myös jälleen Amerikkalaista huumoria. Parasta oli kun Antti "laulatti" yleisöä kritallipyramidin kanssa. Yleisöstä löytyi jopa monelaista viidakon väkeä. Kun meditoin hetken koin että olen sademetsässä. Lauma apinoita taisi istua takanani :)) Parasta antia Kuortaneella on tuttujen kohtaaminen ja ajatusten vaihto samanhenkisten ihmisten kanssa. Monia heistä ei näe muualla, osaa tosin myös messuilla eri puolilla Suomea. Meille mieluinen paikka on tietenkin aina Jani Mikael Maroksen kivikahvila, jota hänen perheensä pitää tapahtumassa. Paljon houkutuksia siellä luonnollisesti  on, eli ainahan jokunen kivi tai koru kotiin viemiseksi mukaan tarttuu.

Me pujahdettiin välillä myös Keskisen kyläkauppaan ihastelemaan materian mekkaa ja löytämään tarpeellista tavaraa ja sitten taas pikapikaa henkisempien harrastusten pariin urheiluopiston huomaan. Mielenkiintoista antia oli vielä sunnuntaina eli lähdön hetkillä kun Veli Martin Keitel ja Päivi Kaskimäki kertoivat menneen Egyptin mysteeri matkan annista. Harmillisesti luennot jäivät loppua vaille kesken, sillä karvakuonon hakuun oli Oulun suuntaan jouduttava ajoissa. Ehkäpä näitä tarinoita vielä lisää saamme  kuulla videolta tai artikkelin muodossa.

Ultrapäivillä toki tapahtuu paljon sellaista mitä päivätietoisuus ei  tiedosta. Unissa tapahtuu paljon ja energia lataukset tuntuvat monesti kehossa ja mielessä sekä sielussa voimakkaasti. Tuntuu, että "joku taho" kerää tuohon viikonloppuun paljon päivityksiä meille kosmiselle kansalaisille ja hetki menee sitten näitä antimia sulatellessa kotioloissa.  Vieläkö on kesää jäljellä vaikka Ultrapäivät on nyt koettu tältä vuodelta? Kyllä vaan..Jatketaan sitten kohti Suomi Poppia ja mökkielämää. Norjakin kutsuu aivan pian. Eikun auton nokka siis kohden uusia seikkailuja. Ja...Kyllähän Norjassakin niitä Kosmisten kontaktien valo- aluksia on nähty runsaasti, joten katse taivaalle ja juuret äitimaahan, aura täyteen elementtien voimaa ja iloa pintaan, niin hyvähän se tulee!

Costa del Solin tuulissa ja auringossa

Fuengirola, Suomalaisten talviparatiisi, pakkaselta pelastaja? Tätä haavemaata lähdimme muruni kanssa tutkimaan Toukokuisella matkalla aurinkorannikon tuulisille rannoille.

Olen jo pidempään haaveillut, kuten niin moni muukin pohjolan perukoilla asuva, että olisipa mukava viettää useampi viikko pimeimmän ja kylmimmän talven aikana aurinkorannikolla. Kulkea ilman nastakenkiä ja valaistua Espanjan auringon alla. Olen aiemmin käynyt Torremolinoksessa, Malagassa sekä Marbellassa ja Gibraltarilla, mutta suomi- yhteisön suosima Fuengirola oli vielä käymätön paikka. Sinneppä siis tutkimaan olisiko tuosta kylästä meidänkin talviparatiisiksi. Säät suosivat, vaikkakin muutamia todella tuulisia päiviä sattuikin kohdalle. Majoituimme hotellissa, jonka 9. kerroksesta oli upea näkymä satamaan ja uimarannalle. Oli mukava katsella kalastusveneiden ja muiden vesillä liikkujien päivittäisiä touhuja ja itsekin lipua tuon tuosta rantatuoliin RA.n kosketusta kokemaan. Aurinko jaksoi paistaa, mutta meriveden lämpötila oli vain noin 16 C, joten ihan älyttömän pitkiä aikoja en vedessä viihtynyt, kun ei ole niitä inuiittien geenejä :) Retkemme suuntautuivat läheiseen Mijasin kylään, joka on valkoinen kylä vuoristossa ja kerrassaan viehättävä paikka!

Toinen retkipäivä oli suuntautumassa Marbellan suihkuseurapiireihin, mutta onneksi Fuengirolassa asunut Anne vinkkasi, että Benalmadenassa on euroopan suurin buddhalainen Stupa eli temppeli ja sinnehän sitä sitten piti heti päästä, Dharamsalan reissuiltakin ennestään tuttuja tunnelmia aistimaan. Energia ja läsnäolon tila, jonka Stupassa ja sen portailla meditoidessani koin, oli aivan upea. Sydän auki ja outoa veden valumista silmistä?  Tuli niin ikävä buddhalaisuutta taas, että hyvä etten oitis mennyt varmaan seuraavaa reissua Nepaliin tai Intian Himalajalle.

Stupan vieressä oli myös kiva perhospuisto, jossa oli erittäin lämmin eli kuuma tunnelma ja upeita perhosia sekä myös muita eläimiä, kuten rescue- kengurun poikanen tai vastaava pussieläinkaveri. Myös liskoja on,mutta heitä emme tavanneet :) Todella isokokoisiakin perhosia lentelee puistossa ja mieleeni tuli Avatar-elokuvan kohtaus, jossa päähenkilöt ihastelevat valoa hohtavia perhosia. Aina kun saa tavalla taikka toisella kosketuksen luontoon, niin onhan se hienoa. Benalmadenassa on myös pitkä köysirata, joka vie korkealle, lähes 800 metriin, jossa näköalat huumaavat. Kuten eräs toinenkin bloggaaja,minäkin olen "maisemaonnellinen". Varsinkin vuoret ja meri - yhdistelmä saa sydämen sykkimään rakkautta luontoon ja avaraan taivaaseen, äärettömään tilaan. Pieni meditaatio koettiin tuollakin yläilmoissa. Ruoka maistui paikallisessa ravintolassa, vaikka mieleisiä mese - annoksia emme sieltäkään löytäneet.Ravintola sijaitsi juna-aseman vieressä, joten kätevä oli siitä palata junalla takaisin Fugen "kodin" huomaan.

Olimme siellä siis tunnustelemassa ilmapiiriä ja sitä, kutsuuko tuo alue pidempiaikaiseen asumiseen, vaikka enhän minä kerrallaan raski kovin pitkään Suomesta pois olla. Kuitenkin myös Fugen suomiyhteisö tuli osin tutuksi.No ei se kutsunut. Turistina olisin halunnut vielä kokea Rondan keskiaikaisen kaupungin ja Nerjan, mutta tällä kertaa ne jäivät kokematta. Luin myös paljon kokemuksia Fugessa talvehtimisesta ja paljon tuli niissä asiaa puolesta ja vastaan. Parhaiten viihtyivät he, jotka osasivat kielen, eivätkä olleet esim. lääkäripalvelujenkaan suhteen pelkästään suomi-yhteisön varassa. On jännää, miten eri paikat joko resonoivat tai sitten ei. Pidempään asumiseen minulle resonoi eniten Teneriffan pohjoinen eli Puerto de la cruz. Siellä jylhä luonto, Teiden tulivuori ja tunnelma resonoivat omaan sydämeeni. Sanotaan, että Kanarian saaret ovat osa uponnutta Atlantista ja jotakin perää siinä saattaa olla niiden legendojen mukaan, mitä tuolla alueella kerrotaan ja onhan Tenellä myös pyramideja! 

Suomessa on onneksi nyt upeat säät ja valoisat kesäyöt, joten niiden myötä jään kuulostelemaan, mikä suunta kenties jatkossa kutsuu kun Marraskuu sateineen saapuu.  Oletko Sinä kokenut talvehtimista ulkomailla? Kommentoi ihmeessä, jos olet ja kerro mitä tykkäsit. Tulevassa blogitekstissä vähän uusista tuulista työrintamalla, näkijänä ja kirjailijana sekä henkisen heräämisen oivalluksia. Upeaa kesää Sinulle!

Marjutuusi kotisivu löytyy PIAN  osoitteesta:www.marjutmoisala.com

Kaupungissa johon kaikki tiet vievät, Rooma!

Nyt se sitten tuli tehtyä, mitä niin monta vuotta olen aikonut ja matkan jo lähes varannutkin ja aina aiemmin kuitenkin ovat suunnitelmat muuttuneet. Kyseessä on tietenkin reissu Roomaan. Olen matkaillut esimerkiksi Espanjassa yli 10 kertaa ja Egyptissä 5 kertaa, Intiassakin useasti jne...mutta jostain syystä en ole "uskaltanut" mennä Italiaan. Aivan kuin joku aiemman tai toisen elämän muisto olisi ollut esteenä. Muistan selvästi olleeni Roomalainen legioonalainen, iso mies sandaaleissani, pölyisillä teillä, joita myös rakensimme. Tie siis sanan mukaisesti syntyi silloin sitä kulkien! Tiesin myös, että esim. Colosseum on tuttu paikka ennestään, mutta muita muistoja Italiasta ei ole, paitsi todella elävistä "unista." Esimerkiksi eräänä yönä ennen kuin oltiin edes aijottu suunnata Rooman lomalle, sain varoituksen eräästä hotellista, että sinne ei kannata mennä ja ihmettelin miksi ei, mutta asiakaskokemukset kertoivat, että ruuasta oli moni sairastunut ja muutakin outoa tuossa majoituksessa oli. Unet todella kertovat paljon ja vieläkin enemmän, kun vain maltamme kuunnella.

Nyt  sain matkakaverin omasta tyttärestä ja jälleen monien jahkailujen jälkeen varasimme reissun kaupunkiin, jonne ne kaikki tiet kuulemma vievät.Matka alkoi Oulusta ja oli reittilennollinen hotelli - ja lentopaketti Helsingin kautta. Hotellin valitsin samalla periaatteella, joka aina mainitaan asuntomyynti  - ilmoituksissa tärkeimmäksi kriteeriksi: Sijainti, sijainti ja sijainti! Hotel Diana Roof Garden sijaitsee melko keskeisellä paikalla Terminin lähellä. Tärkeimmille  nähtävyyksille on tai ainakin teoriassa on kävelymatka. Neiti Google Maps tosin kiukutteli meille useamman kerran niin, että Rooman monimuotoisen hintaiset taksit tulivat tutuksi retkille mennessä. Kaupunkimatkojen askelmäärä tuppaa olemaan melkoinen, mutta kun on pakko olla pisteessä A tiettyyn aikaan, niin silloin taksi on hyvä valinta. Ensimmäinen matkapäivä meni melkolailla univelassa, sillä herätys oli kello 3 yöllä ja montaakaan tuntia ei tullut nukuttua. Kuitenkin pikku päikkäreiden jälkeen saimme ensi kosketuksen Roomaan Venetsialaisen aukion ja palatsin muodossa ja muitakin kivoja yksityiskohtia jo nähtiin. Kyllä tuo kaupunki on mahtava sikäli, että on kuin museossa kävelisi jatkuvasti. Toinen toisensa jälkeen mahtavampia patsaita, rakennuksia ja näkymiä. Olin ennen matkaa lukenut LIIKAA blogeja, joissa varoiteltiin taskuvarkaista. Olin siis liiankin tarkkana ja aistit valppaina aina kun joku viaton? kansalainen lähestyi meitä, puristin käsilaukkua ja kännykkää rystyset valkeina. Se siitä luottamuksen kehittämisestä siis :) No ehkä valppauteen oli syytäkin. Sen todisti muutama kohtaaminen, mutta kaiken kaikkiaan matkakertomusten varoitellut tuntuivat liioittelulta, samoin kertomukset Rooman likaisuudesta. Emme juuri likaa nähneet, tai sitten he olivat juuri äskettäin parantaneet tapansa?

Ensimmäinen varsinainen retkipäivä oli puolivälin tienoilla Maaliskuuta ja vaikka menopäivänä satoi kaatamalla, niin loppuviikko olikin pelkkää paistetta lämpötilojen kohotessa noin 18 C mutta tuntuessa paljon kuumemmalta, ainakin ajoittain. Ensimmäisenä päivänä hyppäsimme taksiin aamupalan jälkeen ja hurautimme Pantheonille, joka tunnetaan seitsemän jumalan temppelinä ja palvonta paikkana. Kyse on siis pakana - temppelistä, jonka kristinuskon kirkonmiehet ovat ottaneet tapansa mukaan omaan käyttöönsä. Hyvä niin, sillä muutoin temppeli olisi hävitetty, ja se olisi kyllä ollut suuri menetys. Tämä oli heittämällä PARAS nähtävyys, jonka Roomassa kohtasimme. Koko arkkitehtuuri ja tunnelma sekä meditaation voima siellä oli valtava. Oli hienoa seurata temppelin sisällä ollen sinne tulevia ihmisiä ja heidän ällistyneitä ilmeitään. Tämä paikka tekee todella vaikutuksen ja sanotaan, että itse sielun vihollinen olisi ollut sitä suunnittelemassa tekijänsä apuna. Taidan kuitenkin kallistua Jumalalliseen ohjaukseen, sillä pyhää geometriaa oli selvästi nähtävissä. Kun meditomme katossa olevan aukon kohdalla, koin, että tuossa kohtaa olemme elämänkukan keskellä. Neljä tuulta, elementit ja maa ja taivas kohtasivat. Koin voimakasta yhteyttä Maahan ja feminiiniseen puoleen Jumaluutta. Olimme kuin Jumalattaren kohdussa. Tyttäreni totesi tuolla paikalla; "Ennen miehet rakensivat tämmösiä paikkoja. Nyt ne pelaa Fortniteä ja juo ES.ää..." Niinpä. Miehet (ja naiset) ovat muuttuneet noista ajoista, ehkä :)

Pantheonin edessä olevalla aukiolla on mahtava suihkulähde, jossa hahmoja muista maailmoista. Vähän matkan päässä on kirkko, joka on pyhitetty Äiti Marialle ja tunnelmaltaan tuo kirkko oli myös todella hieno. Varsinkin siellä oleva alttari, jolle ihmiset olivat tuoneet rukouspyyntöjä ja kuvia oli vaikuttava energialtaan. Tunsin,että pyhä äiti todella auttaa lapsiaan.Hän antaa meille sen mikä on sydämemme hartain toive, olipa se maallista tai henkistä...Siksi on hyvä tiedostaa, MITÄ me todella tahdomme elämässä ja elämästä. Tuona samana päivänä meditoimme Ignatius Loyolan kirkossa. Meitä ihmetytti Italialaisten tyyli muumioida pappejansa. Luulin ensin, että paasilla makaa jostain papista tehty vahanukke, mutta myöhemmin selvisi, että kyseessä on pyhimyksen keho, jonka päälle on tehty vahakerros. Italialaiset ovat varmasti aikoinaan saaneet muitakin vaikutteita Egyptistä, kuin muumioinnin. Se kävi selväksi myös Vatikaanin retkellä, kun obelixin alkuperää kyseltiin. Sekin oli tuotu "lainaan" Egyptiläisiltä, erikoisvalmisteisella laivalla. Laina jatkuu yhä.

Aivan mahtava ja näemme todella suosittu paikka, johon menimme seuraavaksi oli Fontana di Trevi suihkulähde ja sen aukio. Valtava määrä turisteja! Kävimme siellä jostain syystä useamman kerran, eli sinne ne kaikki tiet johtivat googlen mukaan, vaikka olimme muualle menossa. Ja aina valtava määrä ihmisiä! Tuota aukiota kutsutaankin sitten taskuvarkaiden paratiisiksi, mutta me emme heitä onneksi kiinnostaneet. Colosseumin retki oli myös jo tuolloin ekana varsinaisena retkipäivänä ja iltapäivän puolella. Minulla oli tällä kertaa monia vaikeuksia Get you Guide - firman kanssa, vaikka olen useasti käyttänyt heidän palveluitaan eri maissa. Nytkin olen varma etteivät ongelmat johtuneet gyg-stä, vaan paikallisista retkitoimistoista, joilla tyyli oli melko hälläkö-väliä- tyyppinen. Monet kerrat whatsapp lauloi, kun selvittelin missä ja milloin meidän seuraava tapaaminen on ja minä päivänä. Kuitenkin kaikki aina selvisi ja Colosseumin aukiolla niitä epämääräisiä kauppiaita ja muita villejä toimijoita olikin sitten erittäin paljon. Samat henkilöt kulkivat 10 000 kertaa kysymässä haluammeko ostaa selfietikun ym. Ei me haluttu.

Kehuja sen sijaan annan tuon aukion ainoalle oikealle ravintolalle, jossa oli erittäin ystävällinen ja tehokas henkilökunta sekä sopivat hinnat ja tietenkin hyvä ruoka. Tarjoilija- raukka liikkui juoksun kanssa, mutta silti jaksoi olla positiivinen.   Ennen reissua minua jännitti se kaikki pastan ja pitsan määrä mistä Italialainen keittiö kuulostaa koostuvan. Meille ei vehnä sovi, joten paljon mainostettu Durum sai osaltani jäädä vähemmälle, mutta onneksi muutakin ruokaa oli saatavilla ja vieläpä maittavina annoksina. Forum Romanum tuli katsottua vain pikaisesti ja etäältä sillä Colosseumin jälkeen alkoi jo jalkoja painaa ja hotelli kutsua, mutta Colosseumilla pääsimme myös sen lattialle ja samoin ylös katsomoon ja kiertämään koko valtavan laitoksen. Vain kellarikerroksiin, jossa taistelijat ja leijonat on valmisteltu esityksiin, jäi katsomatta, sillä tuollaisille kierroksille olisi liput pitänyt varata jo usea viikko ennakkoon. Kuitenkin kun istuttiin siellä areenalla, niin koin jonkinlaisia tuttuuden tunteita ja ihan positiivisia muistoja tulvi esiin, lähinnä olemisen tiloina. Gladiaattorien ottelut olivat toki raakoja ja ihmisiä syötettiin leijonille. Kansa sai leipää ja sirkushuveja kuten sanonta kuuluu, mutta turha kai on hurskastella...nykyaika taitaa olla vieläkin raaempi ja suuri osa kansaa istuu illat toisensa jälkeen katsomassa väkivaltaviihdettä?  Mikähän siinä niin hauskaa on ja ennenkin oli? Ehkä näin voi projisoida oman sisimpänsä polttavaa syyllisyyden taakkaa ulospäin ja kokea hetkellistä helpotusta...näin Ihmeiden oppikurssin opiskelijana ainakin voisin ajatella.  Colosseumin rakentaminen aloitettiin jotakuinkin vuonna 80 ajanlaskun alkamisen jälkeen. Sitä ennen otteluita järjestettiin jo satojen vuosien ajan väliaikaisimmissa amfiteattereissa.

Kolmas päivämme Roomassa vei meidät Vatikaaniin. Sielläkin olisi ollut mitä moninaisempaa näkemistä, vaikkapa Da Vincin museo, jonka väliin jääminen harmitti, mutta Pietarinkirkon sisään jonottaminen, oppaan kuuntelu ja lähes helteinen sää saivat aikaan väsymisen ja kaipuun....Jazz clubille :)Vatikaani on jännä paikka. Aukio on tuttu televisiosta ja mm. Pope-sarjasta, joka sivumennen sanoen on suositeltava Netflix- sarja tunnelmansa ja omalaatuisuutensa puolesta. PIetarinkirkko on maailman suurin kirkkorakennus,  kruusattu ja komea, MUTTA...energia, tunnelma ja olemisen tila siellä on kaikkea muuta kuin henkevä. Kysyinkin siellä sisälle päin Itseeni; "Pyhä henki, onko tämä sinun paikkasi?" Ja sisäinen ääni vastasi: "Paikkani on sydämessä. Olen aina siellä missä Sinäkin Olet, olipa se kirkko tai mikä muu paikka tahansa." Eittämättä tuli mieleen taas kaikki  tuon kirkon rikkauksien historia, mistä ja keneltä ne on ryöstetty jne... Mutta jälleen...dualismissa toinen puoli on se, että paikka on todella hieno, kaunis ja upeasti tehty. Mittasuhteet ihan mielettömiä. Ihminen tuntee siellä itsensä pieneksi, mutta kuten oppaamme Hannah sanoi, "pieneksi hyvällä tavalla siten, että oivaltaa, että olen kaiken tämän arvoinen ja itsekin tärkeä." Tuossakin rakennuksessa näin paljon pyhän geometrian ilmenemismuotoja. Kupoliin en JAKSANUT tai kehdannut kiivetä, mutta sen ideoija on kuulemma sama heppu, joka suunnitteli Pantheonin.

Paavia emme tavanneet, vaikka sellaisenkin retken olisi voinut hankkia muuten ;) Mutta Vatikaanin ensimmäisessä kellarissa kävimme. Siellä on myös Pyhän? Pietarin hauta, tai mitä siitä on jäljellä ja monien muiden entisen Paavien hautoja. Ja...me kyllä NÄIMME sisäänkäynnin sinne varsinaisiin kellareihin, joita Paavin oma Sveitsiläisistä sota pojista koostuva kaarti vartioi. Sinnekin jotkut kuten argeologit pääsevät pientä korvausta vastaan Oppaamme oli siellä vieraillut, onhan hänen aviopuolisonsa yksi kaartilaisista, eli suhteita löytyy. Olen kuullut monia tarinoita "Vatikaanin kellareista" ja Hannah vihjaili, että niissä taitaa olla jotakin perää. Mitä kaikkea niistä löytyy...asioita joita meiltä normi kansalaisilta on salattu..asiakirjoja, taidetta ja mysteereitä? Enkelit ja Demonit- elokuvaa ei annettu kuvata Rooman kirkoissa, joten emme menneet sen elokuvan mystiselle kierrokselle, vaikka nuo paikat Roomasta löytyvätkin. Da Vinci koodin saattelemana kuljettiin viime vuonna Skotlannissa ja Glastonburyssa jne...Silloin oli aikomus jatkaa tänä keväänä Pariisiin, mutta Pariisi siirtyi, miksi? Koska koko kaupunki kuuluu olevan nyt  luteiden kansoittama ja niitä pikku veitikoita en kaipaa salamatkustajiksi. Jospa asiaan tulee joku roti, varsinkin kun Pariisi toimii isojen kisojen näyttämönä aivan pian. 

Noin viidessä kirkossa ehdittiin siis piipahtamaan meditoimassa, mutta Pietarin kirkko ei ollut yksi niistä, vaan turistina opastusta kuunnellen vietimme siellä tunteroisen ja hyppäsimme taksiin sillä tämä meidän Addams-family-tyylinen energia kutsui vielä Cappuccini munkkien luukirkkoon. Siitä kerrottiin, että paikka ei ole heikkohermoisille, eli meillehän se oli siis täysin sopiva! (Paikka löytyy helposti mapsilla eikä ole mitenkään kovin turistien kansoittama.) Kirkko oli tavanomainen, eikä jaksanut paljon ennen mainittujen kohteiden jälkeen säväyttää, mutta kieltämättä ihmisen luilla koristellut pyhäköt säväyttivät. Ei kuitenkaan huonolla tavalla. Tunnelma niissä oli aivan rauhallinen. Kuulimme että 3700 munkin luut koristavat tätä kappeli- kokonaisuutta. Olen käynyt aiemmin Pariisin Katalkombeissa, joten luut turistikohjteena ovat tuttu juttu, mutta kyllähän ne aina muistuttavat tehokkaalla tavalla elämän katoavaisuudesta ja väliaikaisuudesta.  Nautitaan siis elämästä kun vielä täällä näytämme olevamme. (Huomaa, että todellinen henkinen opetus opettaa, että "tämä" on illuusiota, pitkä uni, ja ettemme tosiasiassa ole "täällä" vaan aina perillä, kotona, hengessä.)

Meitä kuitenkin kuolemaa henkivän  luukirkon jälkeen kutsui elävä  musiikki ja se jazz...ja päädyimme Rooman tunnetuimmalle clubille, näin he ainakin itseään mainostavat. Klubin nimi on Gregory’s Jazz Club ja tunnelma tosi autenttinen. Yleisön edustajat tuovat myös mukanaan soittimia ja liityvät bändin kanssa musisoimaan. Mie tykkäsin kovasti, ja tytärkin tuntui viihtyvän, vaikka ei ollut hänen pala kakkua varsinaisesti. Ravintolan omistaja Gregory oli jännä tyyppi. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan! Yöruokaakin saimme hotellin läheisessä ravintolassa. Onneksi ravintolat ovat auki pitkään ja ulkonakin tarkeni syödä, sillä kaasulla toimivat lämmittimet olivat vallanneet koko kaupungin terassit.

Mitäs muuta sitten? Hotellin henkilökunta oli aika outoa...suuri osa ei puhunut lainkaan englantia edes respassa. He tuijottivat meitä ja puhuivat keskenään italiaa meihin päin nyökkäillen, useasti :) Positiivinen puoli heistä oli se, että lähettivät unohtamani mekon perässä Ouluun, kun maksoin postimaksut ja käsittelyn :) Näkymä huoneesta oli takapihalle, eli naapurin seinään / valokuiluun. Huone oli melko pieni ja aamupala aina sama ja vaatimaton. Kattoterassille, jota mainostettiin näkymien vuoksi paljon, emme päässeet koskaan, koska emme malttaneet tehdä ennakkovarausta ravintolaan. Huoneen kalustuksessakin oli puutteita, eli en kyseistä putiikkia ainakaan ensisijaisesti suosittele, mutta suosittelen kavereitten käyttämiä huoneistoja, jotka ovat ihan Trevi-lähteen lähellä. Parveke Treville, hinta sopiva ja mahtavasti kalustettuja huoneistoja! Toki aamupala puuttuu, mutta ravintoloita on pilvin pimein aivan vieressä. Jos menisin vielä Roomaan, niin noihin asuntoihin tai sille seudulle ainakin pyrkisin, mutta ehkäpä Ikuinen Kaupunki saa nyt jäädä tähän yhteen kertaan. Gardajärvi kyllä kutsuu ja dolomiitit, mutta katsotaan, josko niiden vuoro on jossain vaiheessa elämän tietä. Paluumatka kentälle sujui taksilla vauhdikkaasti ja todistimme myös onnettomnuutta jossa auto paloi tiellä ja tukki kaikki kaistat vastaatulevilta. Liikenne Roomassa on todella oma lukunsa. Kuljettaja päästeli 140 km tunnissa ja tähtäsi keskiviivaa auton keskelle samalla teksiviesteihin vastaillen. Huh heijaa. Pääsimme nopealla Helsinki - vaihdolla eli juosten Oulun  koneeseen, mutta matkalaukut ei olleet niin nopeita. Ne tulivat vasta vuorokauden päästä.Rooma jätti jäljen, varsinkin lompakkoon loven,mutta kyllä sydämessäkin ajoittain sykähteli ja ihana oli viettää äiti -tytär aikaa ja shoppailla vintage-liikkeissä ja outleteissä, joita Roomassa on paljon. Ja se gelato, nam!

Miinuksena sanoisin, että aisti- herkille Rooman äänet, ainaiset hälytysajoneuvot, tööttäys, valtavat ruuhkat ja muu vastaava on kuormittavaa. Alkoi jo Suomen väljyys,  ihmisen vähyys ja linnunlaulu kiinnostaa loppuvaiheessa matkaa. Nyt kun kevättä kohti mennään, nautin täysillä. Tänään on kevätpäiväntasaus ja ainakin minulle paras vuodenaika edessäpäin. Jee! Käytännönvinkkejä vielä:  Taksit eivät tykkää pankkikortista, vaan käteinen on pop. Osassa on mittari, suuressa osassa hinta on vedetään hatusta tyyppinen. Ruokaa löytyy hyvin viljattomalle kun siirtyy suoraan "secondoon" eli proteiinia ja kasviksia jne on tarjolla. Intialaista ja Kiinalaista ruokaa on tarjolla todella runsaasti. Suosittelen Intialaista nimeltä Saaz Restobar,hyvät arviot myös googlessa! Palvelu paranee heti huomattavasti, kun osaat edes muutaman fraasin  paikallista kieltä, joka on tietenkin ymmärrettävää. Liput nähtävyyksiin kannattaa hankkia ennakkoon, sillä esim jonot Pietarinkirkkoon ovat varsinkin kesällä aivan hurjat ja lämpötilat lähenee + 40 C.

Nautitaan hetkestä! Marjut

Serpentiiniteitä ja ryppypottuja Kanarialla 2024

Voiko Kanariasta saada irti mitään uutta kerrottavaa kun siellä on tullut käytyä jo useamman kerran? Kyllä voi! Emmehän voi astua samaan virtaan kahdesti, tai useamman kerran :) Jokainen seikkailu on uusi, uusin maustein ja seikkailija Itse on Hän, joka maustaa kokemuksensa totta kai!Helmikuun puolivälissä Suomen talvi oli kestänyt jo usamman kuukauden alettuaan jo Lokakuun lopussa. Täytyy todeta, että viime vuosina pimeä aika, lumi ja ikuinen nastakenkien käyttäminen eli liukkaus on alkanut nyppiä ihan todenteolla yhä enemmän. Siksi oli mahtavaa vaihtaa Suomen ja Oulun - 25C  pakkaset Kanarian samoihin lukemiin plussana.  Sää tosiaan suosi, hotelli oli upea ja palkittu monin tavoin ja vain aikuisille tällä kertaa tarkoitettuun majoitukseen päädyimme, joten rauhallista oloa piisasi. (Hotelli Gold by Marina Maspalomas.) Ihana oli levätä ja nauttia elementtien voimasta, todellakin ilman niitä nastoja astella tuulen tuivertaessa kasvoja. Ah ja voi! Merivesi on lämmintä, tosin osan aikaa tuuli tuiversi niin kovasti, ettei aaltoihin ollut menemistä. Noina päivinä hotellin uima-allas oli hyvä vaihtoehto ja sieltäkin löytyi suolaista vettä, sillä kloorista en välitä. Tutuksi tuli Maspalomasin hiekkadyynit ja luonnonsuojelualue Meloneeraksessa. Siellä on järvi, jossa harvinaiset linnut kuten haikarat pesivät. Mutta paras retkipäivä oli ehdottomasti autoreissu vuorille, serpentiiniteille jollaisia olemme aiemminkin ajaneet, mutta tämä taisi olla niistä kyllä kiemuraisin. Heti kun menimme autovuokraamoon iskin silmäni aivan upeaan punaiseen Kuplaan, rättikattoiseen tietenkin ja onneksi tuo namu oli vapaana meille juuri silloin.  Jo pelkästään tuon auton näkeminen sai hymyn huulille.

Auton nokka kääntyi ensin Kanarian Venetsiaan eli Puerto de Mocaniin (Eri asia kuin Mocan vuoristossa.) Kävimme uimassa suojaisella rannalla ja sen jälkeen matka jatkui kiemuraisia teitä kohden Kanariansaarten korkeimpia huippuja eli Pico de Nievesiä sekä sen lähellä olevaa taukopaikkaa, hotellia siellä aivan UPEISSA maisemissa. Silmä todella lepäsi. Turisteja oli jonkin verran, mutta ei liiaksi.  Ilma oli kuin morsian ja katto auki ajellessa ilmastointikin toimi erinomaisesti. Tosin varoitukset tippuvista kivistä ja maanvyöryjen mahdollisuus vähän askarrutti, mutta luottamustahan elämässä tarvitaan aina, eikä kukaan vuorenpeikko onneksi halunnut viskata kiviä päällemme.

Pico de Nievesillä meditoin hetken ja keskityin myös Teideen ja sen haltijoihin. Teiden tulivuori naapuri saarella Teneriffalla on näkyvissäkin tuolta korkeuksista. Ihana oli myös yhdistyä vihreyteen, puihin ja avaraan tilaan. Merenpinnan tasolla on noilla saarilla melko karua ja kuivaa ja vihreää lähinnä palmujen tarjoamana, mutta vuoristossa on erilaisia kasvillisuusvyöhykkeitä, myös havupuita.

Mikä muu jäi matkasta mieleen? No Canarian potatoes tietenkin eli ryppypotut jäivät mieleen JA kieleen! Voiko ihminen  muka olla jollain ketoruokavaliolla, kun tuollaista herkkua Mojo-kastikkeineen on tarjolla joka kulman takana? Vastaus on; ei voi eikä edes yritetty :) Toki jälleen myös Intialaisia ruokapaikkoja kokeiltiin ja jotkut niitä olivatkin ihan hyviä, mutta täytyy sanoa, että tällä kertaa Oulun intialaiset vievät voiton, ja hyvä niin. Etnisen ruoan ystävä pääsee nopeasti makumatkalle ihan täällä omassa kaupungissa valitsemalla Garam Masalan tai vaikkapa Nepalilaisen ravintolan. Suosittelen! Sellaisen erikoisuuden vielä koimme tällä reissulla, mitä emme ole aiemmin kokeneetkaan. (Tarkoituksella.) Eli vierailu Iskelmä baariin kuulemaan Pauli Hanhiniemeä ja nauttimaan? kotimaisesta baari tunnelmasta. No Pauli oli kyllä hyvä, mutta ehkä jatkossa kotimaiset  tunnelmat koetaan kotimaassa, ei ulkomailla. Mutta kokemushan tuokin oli, euroviisujen karsinta - iltana vielä!

Nyt jo kotimaahan palanneena olen kiitollinen siitä, että pakkaset näyttävät olevan ohi ja leudompaa säätä on luvassa. Säätila paranee vielä tästänsä Maaliskuussa jo aivan piankin, kun lähdemme tyttöjen reissulle Roomaan, tyttäreni kanssa. Hieman hirvittää vain vehnän määrä Italialaisessa ruokakulttuurissa, kun viljaa emme oikein kestä, mutta jospa me pärjätään! :)  Kevättä kohti kohoavin energioin... Marjut

Ole vain oma itsesi. Mitä se tarkoittaa? Kuka tai mitä silloin olet?

Kuulen tosi usein eri tahoilta eri ihmisille annettavaksi ohjeen: "Ole vain oma itsesi." Tällä halutaan tietenkin kertoa, että ihminen on hyvä juuri omana itsenään  ilman, että tarvitsee yrittää olla jotakin parempaa, hienompaa tai erilaista. Kuinka moni kuitenkaan todella tietää KUKA hän Itse on? Ollakseen oma Itsensä, olisi hyvä selvittää ensin kuka on, jotta voi sitten olla se, eikö vaan:) ? Henkinen mestari Ramana Maharshi opetti tätä jaloa taitoa aikoinaan ja edelleenkin mm kirjojensa kautta eli vastaamaan kysymykseen "Kuka Olen?" Samaa opettavat kaikki todelliset henkiset mestarit, joiden tarkoituksena on auttaa kuulijaa heräämään unesta nimeltä elämä. Me todella uneksimme, päivin ja öin. Samaistuessamme päiväunessamme erilaisiin ilmiömaailman tapahtumiin ja niiden ruotimiseen ja arvostelemiseen/arvioimiseen olemme taatusti hukanneet ITSEMME. Emme tiedä keitä olemme. Emme ole se henkilö, joka seikkailee elämän näytelmien näyttämöillä. Sinä et ole sukupuolesi, ihonvärisi tai ammattisi: Et ole mikään rooli, tai uskomus tai tunne. Kun et ole mitään näistä, MITÄ siis olet?

Havaitsija antaa kaikelle havaitsemalleen sen merkityksen, mikä sillä hänelle on. Asioilla ei ole itsestään merkitystä, joka olisi sama kaikille. Siten näemme maailmassa vain itsemme. Omat uskomuksemme ja ajatuksemme ikäänkuin materialisoituneina. Jos uskomme, että näkemämme on totta, eli että "juu tuommoinen se maailma sitten  on..." niin olemme varmasti hukassa. Itse olen tutkinut viimeiset 50 vuotta sitä kuka olen. Kuka on se, joka havaitsee kaiken, samaistumatta tai samaistuen havaintoonsa. Olen kulkenut ne polut, joita lähes kaikki henkisen kasvun tavoittelijat kulkevat. Kursseja,kirjoja, meditaatiotekniikoita jne... Kaikki on kuulunut asiaan, mutta huvittavaa on, että nyt kun viimein alan TIETÄÄ kuka olen, huomaan tulleeni samojen alkuperäisten opetusten äärelle, joista aloitin, eli juurikin esim Ramanan meditaatioiden mukaiseen oivallukseen siitä, kun TIETOISUUS kääntyy istuimellaan ja oivaltaa itsensä. Itseoivallus ja Jumal-oivallus ovat se tärkein tavoite ja nekään eivät saa olla tavoite, sillä kuten aiemmassa blogiteksissä kirjoitin: Halu valaistua estää valaistumisen. Kun ei ole halua, on vain antautuminen korkeimmalle ja rukous "Tapahtukoon Sinun tahtosi, ei minun olentoni pieni tahto."

Jos olet etsinyt rauhaa ja todellista vapautumista maailmaan samaistumisesta ja egon pelleilystä, niin kutsun sinut vuoden kestävälle verkkokurssille Käsikädessä Mestarin kanssa. Kurssilla kanssani ohjaa Kristustietoisuus Jeshuan hahmossa. Kurssi kestää siis koko vuoden kesätaukoa lukuunottamatta ja kustantaa vain 35 e / kk. Joka viikko laitamme teeman Ihmeiden oppikurssista ja myös viikko- tehtävän. Lisäksi meditaatio, jonka ohjaan mestarin kanssa. Tämä tulee sähköpostiisi, joten voit opiskella omaan tahtiin. Keskustelemme "Vastaa kaikille- " toiminnolla, silloin kun keskustelua syntyy. Kaikki on vapaaehtoista. Jos vuoden kurssi ei kutsu, tai vaikka kutsuisikin, niin Tammikuussa sopivaan aikaan alkaa myös 5 vk kestävä kurssi Adamoin kanssa. teemalla "Elämän unesta herääminen." Kurssi kustantaa 75 e. Adamonin Aika Kaikkien unien loppu, sekä muut Adamon kirjat toimivat pohjana kurssilla, mutta ohjaan intuitiivisesti Adamon-oppaan kanssa. Tälläkin kurssilla voimakkaat meditaatiot ja alustukset.

Oletko kulkenut tarpeeksi jo polkuja, jotka eivät vie mihinkään? Energiaa, yksisarvisia, aina uusia "porttipäiviä" ja eri tason oppaita johtamassa milloin mihinkin? Oletko tullut näistä opetuksista hullua hurskaammaksi? :) Ovatko ne tuoneet sinulle PYSYVÄN RAUHAN JA ILON sekä olemisen tilan, joka kestää eikä häily? Oppaat ja mestarit kulkekoot kansamme edelleen, mutta vaikka ilmentyvä olento olisi kuinka kaunis tai kauhea tahansa tai vaikka olisit kuinka selväaistinen tahansa ja löytäisit "kaksoisliekkisi" aina uudelleen ja uudelleen,  niin kysy MITÄ SITTEN? Mikä on kaiken tarkoitus? Tarkoitus on HERÄTÄ, eikä herätä vain toisenlaiseen uneen, joka on kauniimpi tai erilaisempi, vaan herätä kokonaan totaalisesti Unesta  ja olla OMA ITSESI, sekä TIETÄÄ mitä se tarkoittaa. <3

Mukavaa vuoden loppua.  Kursseille voit ilmoittautua: marjut.moisala@gmail.com, suosittelen molempia kursseja, ne tukevat toisiaan. T Marjut

Rodos kehrää auringossa

Ympyrä sulkeutuu. Se lienee yksi kuluneimmista toteamuksista, mutta toisaalta aina tuore, varsinkin silloin, kun niin todella näyttää tapahtuvan. Minun ihka ensimmäinen "oikea" ulkomaanmatka suuntautui luokkaretkenä Rodokselle kauppaopiston naisten kanssa. ( Ja he todella käänsi päät...:) Tämä tapahtui ollessani 22 vuotias eli melko kauan aikaa sitten. Tuota reissua ennen olin matkaillut vain Ruotsissa ja kotimaassa. Tuolloin matkamme ajankohta oli talvilomaviikko eli viikko 10. Paikalliset kulkivat tietenkin villatikkureissa, kun me uskalikot käytiin jopa uimassa meressä. Hauska oli sekin reissu ja antoi kipinän myöhemmille matkoille.

Seuraavan kerran Rodos kutsui vasta pari vuotta sitten ja silloin olimme toisessa kohteessa, kauempana Rodoksen kaupungista, vaikka siellä vierailtiinkin pari kertaa. Mutta nyt tällä syyslomaviikolla ympyrä sulkeutui, sillä asuimme hotellissa, joka komeilee luokkaretki - hotellin vieressä lähes. Matkaa Ellin rannalle oli muutama sata metriä ja vanhan kaupungin muureille myös lyhyt matka.Vanha kaupunki on suojeltu ja kaunis kokonaisuus. Suurmestarin palatsissa historian siivet havisivat ja nuorisokin viihtyi sen  ja arkeologisen museon tunnelmissa.Meditaatiossa näin museon käytävillä kävelevän edelleenkin ritari asuisia henkiä...ja sitten luin, että museo olikin ritareiden vanha hospitaali. Myös erikoinen enkelihahmo tuli juttusille ja hauskaa oli, että hänen kuvansa löytyi mosaiikki- seinästä hetken päästä. Hänen ohimoillaan on erikoiset sarvet tai chakrat. Kysyin ken on tämä enkeli, mutta museon työntekijöillä ei ollut siitä harmainta aavistusta.

Vaikka Rodoksen kaupungissa on paljon nähtävää ja tunnelmoitavaa, niin toki veri veti myös retkeilemään. Kävimme siis Lindoksen kylässä ja rannalla sekä pienellä Symin saarella.Symi on kaunis ja söpö jopa, mutta erityistä tekemistä siellä ei ollut, paitsi vain nauttia näkymistä ja lounastaa. Saari on aivan Turkin lähellä. Aistimme hyvin selvästi väsymyksen  merkkejä Rodoslaisissa asiakaspalvelijoissa, sekä hotellissa, että kaupungilla. Kauppiaat ja veneretken järjestäjät tiesivät, että viimeistä viikkoa viedään ja oli kiire myydä matkamuistoja edulllisesti ja  mieluten käteisellä, ei kortilla. Ravintoloissa välillä kyseltiin, että milloin ihmeessä lennot Suomesta loppuu, että he pääsevät lomalle. Tosin vitsailua oli toinen puoli. Kesän tulipalojen jälkeen matkailukautta käsittääkseni jatkettiin suomestakin Rodokselle. Lindoksella oli pahimmat palot, mutta nyt niistä ei kylässä näkynyt merkkiäkään. Metsissä on edelleen palaneita kohtia, kertoi taksin kuljettamme.

Sää suosi todella, sillä emme olisi uskoneet, kuten eivät paikallisetkaan, että vielä lähes Marraskuun alussa on 26-30 C lämpötilat. Oli ihana ladata akkuja kaamoksen varalle rannalla, vaikkakin hinnoittelu Elliin rannalla aurinkotuolien ja tarjoilujen suhteen on täysin yli ymmärryksen menevää. Aurinkotuolit ja 2 varjoa 4 henkilölle kustansi 60 euroa.

Nyt on Rodos katsastettu ja uusi spiraali taisi lähteä liikkeelle. Saapa nähdä vieläkö tuo saari kutsuu, vain siirrynkö muihin kohteisiin, vaikka lento kotikentältä onkin helppoudessaan todella houkutteleva ajatus.

Ja mitä vielä? No Rodoksen kissat! Ihan mahdoton  määrä kisuja tavattiin, osaa ruokittiin, koska ravintola näin määräsi. Ihania monivärisiä ja kärsivällisesti ruokaansa ja huomiota odottavia kavereita. Mahtavaa miten Rodoslaiset huolehtivat ainakin omista kissoistaan. Saarella on kuulemma 22 000 katukissan populaatio, jota yritetään suitsia myös Suomalaisten lahjoituksin. Toivottavasti moni niistäkin ystävistä saa pian hyvän oman kodin.

Rodoksen aurinko terkuin Marjut P.S. Suosittelen: Lindoksen kylä ja ihana ranta, Rodoksen Akropoli ja temppeli jota vartioivat kissat. Jos Kreikkalainen ruoka alkaa tulla korvista jo ulos niin mahtava Intialainen ravintola Sartaji löytyy keskustan läheltä. Varsinkin talon oma kastike vie kielen mennessään.