Hiidenportin kansallispuistossa takakesän kynsissä!

Edellisviikon viikonloppu ja alkuviikko vierähtivät hämmentävän lämpimässä syyssäässä Vuokatissa ja Sotkamossa. Tuttuja paikkojan nämä ovat, mutta aina jotakin uuttakin, sillä monen vuoden haikailun jälkeen lähdimme tutustumaan Hiidenportin kansallispuistoon, joka sijaitsee Sotkamon ja Valtimon rajalla, noin 50 km Sotkamon kylältä korpeen päin :) Matka on hikinen, mutta älä pelkää, otan sut vaikka reppuselkään...laulun sanoin mentiin, sillä lämmintä piisasi ja maisemat huumasi. 

Puistoissa parkkipaikka oli kansoitettu, kuten nyt tuntuu korona-aikana olevan tapana. Oli siellä parkissa auto poikineen, mutta paikka kuitenkin löytyi.Valitsimme lyhyimmän reitin, joka on 3-5 km riippuen siitä, käykö laavulla makkaraa paistamassa. Suurin nähtävyys reitillä ja koko alueella on Hiidenportin rotkomuodostelma, jossa tosiaan riitti ihmettelemistä. 

Polku ei ole ihan helpoimmasta päästä kulkea, sillä siinä on paljon korkeuseroja, mutta kuitenkin ihan mukavasti tämmösellä keski-ikäisen sisätyöläisen kunnollakin onnistuu. Minun tavoitteena ei ole kulkea mahdollisimman pitkiä  matkoja, vaan antaa maiseman kulkea lävitseni. Istun mieluusti meditoimaan ja aistimaan luonnonenergioita ja metsänväkeä, niin myös nyt. Ensimmäisessä pienessä hiljentymisessä havaitsin, että luonnonhenget tuolla alueella ovat ehkä hieman erinäköisiä tai oloisia kuin vaikkapa viime aikoina Lapissa tuntureilla tapaamani haltijat ja  muut energiat. Näin, että paikalla oli luonnonhenkiä, jotka keräsivät jotakin tuotteita koreihinsa ja koin, että he valmistautuvat tulevaan talveen, vaikka eetteritasolla tuskin talvi samalta tuntuu, kuin omassa maailmassamme! Nuo olennot eivät minusta välittäneet, vaan jatkoivat puuhiaan rauhassa.

Mitä puut juttelee?

Toinen meditaationi oli pidempi ja siihen tuli mukaan olento, jonka nimesin "Metsän naiseksi." Hänet näin pitkäpukuinsena vanhempana naisena, pitkin hiuksin ja lierihattu päässään. Väritys oli kovin vihreä ja ruskehtava. Hänen energiansa oli "isoäitimäinen." Hän näytti myös kuvia tuon alueen historiasta ja elämästä yleensä. Koin nopean kuin elokuvan, jossa aikakaudet vyöryivät ohitse. Hän näytti asuvansa "sukunsa ja perheensä" kanssa tuolla alueella eräässä luolassa ja näyttipä myös nuorempaa väkeä, joita hänen kanssaan asuu. Koin, että maan ajassa laskettuna hänen ikänsä oli muinainen:) 

Oman osansa luontoretkiin antaa elementtien voimaan yhdistyminen. Sen teen kaikkialla minne menen. Hengitän prananaa luonnosta ja tietenkin myös annan omat siunaukseni, sillä antaminen ja vastaanottaminen ovat Yksi ja sama. Luonnossa oleminen on todella palkitsevaa, niin myös nyt. Kuin tilauksesta oli nuotiollakin tulet jo valmiina makkaran paistoon ja rauhallinen hetki saatiin nauttia jälkeen ja ennen muita kulkijoita. Toivonpa, että vielä monta reissua saan käydä metsänväkeä tervehtimässä ennen talven tuloa. 

Lumikenkäilyä en ole vielä koittanut, mutta ehkäpä ensi talvena sitäkin!

Lapin ruskan lumoa Kilpisjärveltä Levin ja Luoston kautta Rovaniemelle

 

Matkailu ja Korona-aika ovat yhtälö, jossa on varauduttava yllätyksiin. Niin myös minun ja nuorteni Krakovan matkan suhteen, joka peruuntui kahteen otteeseen ja loppujen lopuksi meidän Krakova olikin Suomen Lumoava Lappi ja luulenpa, ettei Krakova olisi näitä maisemia ja värien sinfoniaa päihittänytkään!

Nuoreni eivät ole käyneet aiemmin Kemijärveä pohjoisemmassa ja sikälikin uskoin, että Pohjoinen olisi heille positiivinen yllätys, enkä ollut väärässä! Kun aloimme lähestyä käsivarren Kilpisjärveä alkoi kuulua ihastuneita kommentteja ja mitä lähemmäs päästiin kohdetta, sitä enemmän minullakin naama vääntyi hymyyn. Olin manifestoinut aurinkoisia kelejä ennustetun kolmen sadepisaran sijasta ja onnistuin;) Voi sitä ruskan upeutta, jonka aurinko kultasi, wau!! En muista olleeni aiemmin Lapissa maaruskan aikaan ja lyhythän onkin tuo aika ja yllättävästi alkava.

Majoituspaikaksi valikoitui viime kesänä hyväksi havaittu Haltinmaa vaikka ensin suunnittelin muuta paikkaa. Kuitenkin myöhästyin haaveilussani ja Haltinmaa jäi parhaaksi vapaana olevaksi majapaikaksi tilojensakin puolesta. Mökeissä on kaksi makuuhuonetta ja suhteellisen kiva olohuone ja saunakin. Näkymä on Ruotsin tuntureille ja porot laiduntavat takapihan leikkikentällä :)

Ajoimme 7,5 h yhden pysähdyksen taktiikalla ja vaikka sumu leijali puolet matkasta melko paksuna rokkana edessämme, niin matka tuntui sujuvan joutuisasti ja helposti. Ensimmäisenä iltana nautimme Kilpisjärven retkeilykeskuksen kuuluisaa pitsaa ja hyväähän tuo oli, vaikkakaan ei kovin ketoruokaa ;)

Varsinainen Kilpparin retkipäivä suuntasi tietenkin Saanalle. Kesällä sinne jo yritin toisessa seurassa, mutta sää ja olosuhteet eivät olleet silloin otolliset. Nytkin olimme flunssan jäljiltä puolikuntoisia tyttäreni kanssa, mutta puurajaan asti eli 2 km jaksoimme nousta meditoimaan ja aistimaan luonnonenergioita. Ja tietenkin syömään eväitä! Poikani kipusi Saanan huipulle saakka ja näkymät sieltä tuntuivat huumaavan. Minä en voinut lakata ylistämästä maisemaa ja ruskan värejä, joissa Malla-tunturikin kylpi. Uusi polku tuntui hyvältä nousta, vaikka puuskuttamaan piti vähän väliä pysähtyä. Poikani sanoi, että hänen mielestään alku eli juuri nousu puurajaan oli reitin raskain osio ja portaat ei olleetkaan niin rankat nousta…

Jälleen tapasin tuon kesästäkin jo tutun Saanan haltijan sekä muutamia muita luonnonhenkiä, eri hahmoissaan. Huvittava sattumus tapahtui kun palasimme takasin polkua tyttäeni kanssa, joka etsi lumikvartsia onnenkivekseen, eikä tahtonut sopivaa löytyä. Sanoin, että ”Pyydetään luonnonhengiltä apua sopivien lumikvartsien löytämiseen.” ja samalla käännnyin kannoillani ja näin polun varressa kauempana mättään päällä KUKKAMALJAKON ja se oli outo näky tuossa yhteydessä. Menin katsomaan sen sisälle ja se oli täynnä LUMIKVARTSIA! Sattumaako? No niihän rationaalinen mieli haluaa selittää, mutta vaikka olisi niin, että joku ihminen olisi tuon maljakon asettanut mättäälle ja täyttänyt lumikvartsilla, niin jännään aikaan sen havaitsin, kuin tilauksesta! (Menomatkalla me tai poikani ei maljakkoa havainnut.)

Monia kokemuksia ja elämyksiä toi Kilpisjärvi jälleen eteemme, ja päätinkin, että viimeistään ensi kesänä jatkuu minun Kilppari-elämä ja samoin Norjaan ainakin Senjan saarelle suuntaamme jossain vaiheessa jos ja kun rajat pysyvät auki.

Olin järjestänyt yllätysmajoituksen Leville, eli poikani haikaili jo Kilpisjärvellä näkyviä revontulimajoituksia, että olispa kiva joskus sellaisessa olla ja onkohan se kallista...Hymyilin sisällepäin ja kun seuraavana päivänä kaarsimme Levin Taivaanvalkeisiin ja Tonttulaan oli nuorilla melko yllättyneitä ilmeitä heidän kuullessaan, että majoituksemme on Aurora pyramidissa.

Olen jo pitkään haavaillut yöpymisestä revontulimajoituksessa, vaikka tiedän, että on todella suuri onnenkantamoinen, jos juuri sellaiselle yölle reposet saapuisivat taivaalle tanssimaan. Kuitenkin tähtiäkin on mukava tuijotella, joten nyt sitten sain tuon kokemuksen ja olihan se jännä, varsinkin kun on kyseessä pyramidin muoto, joka minulle on tuttu mm. tekemistäni Merkaba-ohjauksista ja kuuluu Sekhem energiaankin ihan olleellisesti. Pyramidejahan on maapallolla paljon ja ihan Atlantiksen ajalle niiden rakentamisen juuret ulottuvat, pyhän geometrian käyttö on ollut ennen paljon tietoisempaa, kuin mitä se meidän rauta-ajassamme nyt on.

Levin pyramidit on kuitenkin ainakin heidän kuvauksensa mukaan sijoitettu oikein ilmansuuntia ajatellen. Kun meditoin tuossa tilassa, koin kyllä sen olevan oikein energinen ja hyvä paikka meditaatiolle ja tunnelmaa toki riitti paljon, mutta… Mitään pysyvämpää pyramidi-innostusta en saanut, sillä yöllä sateli, lasiseinämät hohkasivat kylmää ja vaikka tilassa on ilmalämpöpumppu ja sitä säädimme, niin tuntui melko vilpoisalta. Yöllä oli toki myös selkeämpää ja tähtiäkin näkyi ja minä nukuin makoisasti. Mietin millainen ilmasto lasipyramidissa tai muissa lasimajoitteissa on talvipakkasilla. Toki lisävarusteena meille oli laitettu villasukat ja viileämmässä nukkuu paremmin.

Tonttulan elämyskylä on tuo paikka, jossa pyramidit sijaitsevat ja Tonttulassa on ikuinen Joulu. Tosi ihana paikka, varsinkin voisin kuvitella itseni sinne Joulun viettoon! Aamupala ja asiakaspalvelu olivat todella mahtavaa tasoa! Kun tutustuimme korpin luolaan meinasi ihan jännittää, niin kivasti sinne oli saatu maagista, satumaista tunnelmaa luotua. Varsinkin pienempien lasten kanssa tosi kiva paikka vierailla! Minun aikuisetkin lapset näyttivät viihtyvän :)

Pyramidiyön jälkeen auton nokka kääntyi kohden Luostoa ja vesisateen saattelemana ajelimme Lapland hotelliin ja pidimme välipäivän retkistä, sillä Levillä olimme jopa kesäkelkkarataan uskaltautuneet ja shoppailuakin päivään kuului.

Luoston hotelli oli melko vanhanaikainen, mutta ihanan tilava parvellinen ja parvekkeellinen huone. Ruokailimme illalla Punakettu ravintolassa ja olipa ihan kiva paikka sekin. Ametistikylpylä sen sijaan oli vähän surullinenkin kokemus ihmisten ahneuden vuoksi, kun ametistiluolan ametisteista melko suuri osa oli revitty irti ja kuljetettu pois, uimahousujen taskuissa kaiketi…? Muutenkin tuo kylpylä lie parhaat päivänsä jo nähnyt, mutta hyvinhän siellä kastui ja sai vesihierontaa kipeille lihaksille.

Seuraava päivä Luostolla valkeni aurinkoisena, eli kyllä ilmojen haltija oli meille tosi suosiollinen, kiitos siitä! Suuntasimmekin auton keulan Ukko-Luoston parkkipaikalle ja siitä 2,5 km patikointi metsätietä pitkin Lampivaaraan ja kahvioon. Kuumaa huumaa oli tuo patikkaretki, sillä olin ylipukeutunut, mutta onneksi ehdimme vielä kahvilassa puhaltaa hetken ennen kaivokselle kipuamista. 156 porrasta on pieni määrä verrattuna vaikkapa Tahkon portaisiin, mutta minulla meinasi henki loppua jo sadannen kohdalla;)

Kokonaisuutena Ametistiretki oli mukava, mutta aiemmin olin käynyt siellä 20 vuotta sitten ja tuohon aikaan verrattuna nykymeno oli aivan liian kiireistä. Olisin halunnut etsiä omaa onnenkiveä kauemmin, sillä lohkareilla oli vaikea tasapainotella ja tuntui vaikealta hakun kanssa löytää edes pientä murusta ja olisi ollut tosi kiva rauhassa vaikka istahtaa ja meditoida, mutta oppaat paimensivat laumaansa tiukkaan tahtiin ja harhailuille ei ollut todellakaan sijaa, ainakaan tällä kertaa, kun uusi ryhmä jo näkyi alhaalla odottavan.

Ruuhkaa on kuulemma korona-aikaan ollut kaivoksella, kun suomalaiset eivät voi matkustaa ulkomaille, niin tokihan Lapin kaikki kohteet kutsuvat nyt kulkijaa. Plussaa kestävän kehityksen tyylistä kaivoksella, se kuulemma takaa että ametisteja löytyy vielä 500 v päästäkin kävijöille mutta miinusta kiireestä! Toki Luostolaiseen tietäjähahmoon sain yhteyden jo ala-asemalla kun hetken keskityin. Hän oli naisenhahmossa, iki-aikaisen oloinen harmaahiuksinen rouva, mutta kovin myönteistä tai kutsuvaa tuntumaa en häneen saanut. Kuitenkin palattuani kotiin kuljin Luostolla vielä unissani ja tuolloin yhteys tuon alueen luonnonhenkiin tuntui voimistuvan. Jos vielä sinne palaan, niin kivet saavat olla kaivamatta ja sukellan suoraan tietoisuuden jalokivien pariin luonnossa hiljentyen.

Ametistien säikeestä matka vei Rovaniemelle viimeiseen yöpymiseen Arctic Light hotelliin, aivan keskustaan ja notkuvan Kiina buffetin pariin. Sää suosi Rovaniemelläkin ja jaksoimme vähän vielä tallustella metsäretken jälkeen. Parasta antia hotellissa saimme nauttia aamupalalla, joka on tv-kokki Sarahin suunnittelema ja sisältää vähän erilaista kattausta kuin mitä yleensä hotelleissa näkee. Muutenkin boutique hotellin tunnelma oli mukava ja se onkin saanut paljon palkintoja viime vuosina. Ainoastaan valaistuksesta antaisin ison miinuksen, sillä sekä huoneessa, että käyvillä olisi otsalamppu tullut tarpeeseen. Hieno oli valaistuksen säätö, mutta valoa ei vaan tullut säädöistä huolimatta. Itseasissa jouduin käyttämäänkin kännykän taskulamppua apuna valokatkasijoiden etsinnässä mustista seinistä;))

Kuva yrityksen sivulta.

Tähtiä seinillä toki oli enemmän, kuin taivaalla pyramidiyönä, eli tunnelmaa piisasi!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Hienoa on saada matkustaa aikuisten lasten seurassa ja kiva, että edelleen he kanssani lähtevät reissuun. Kysyin käsivarressa, että kuka haluaa lähteä ensi kesänä uudestaan Kilpisjärvelle ja samalla Norjaan, niin vastaus tuli molempien suusta salamana: ”Minä!”

Niin minäkin tahdon ja ehkä se kolmas kerta toden sanoo ja ensi kesänä kiipeän sitten viimein ihan Saanan huipulle saakka terveenä ja punaposkisena tyttönä haltijan viitan liepeissä häntä seuraten :)

https://luosto.fi/yritys/lampivaaran-ametistikaivos

https://www.kilpisjarvi.com/

https://elvesvillage.fi/

https://www.hulluporo.fi/en/accommodation/aurora-pyramids/

https://www.laplandhotels.com/FI/lapin-hotellit/luosto/lapland-hotels-luostotunturi.html

http://www.arcticlighthotel.fi/en/hotel/

Pauanne - Äitimaan pauhua

 

Elokuussa, Kalevantulien aikaan, sain onnekseni käydä tutustumassa Kaustisella Pauanteeseen. Voi mahoton, mikä paikka!

Yksi mies eli Tapio Hietalahti on nämä hienot rakennukset omin käsin rakentanut, siten, että ne ikäänkuin nousevat maasta ja kuuluvat osana maisemaan. Paanukatot  ja kaikki tuo, aivan mahtavaa!

Paikka rakennettiin kansanparantajille koulutus - ja kohtauspaikaksi ja rakennuksia on useampi. Valitettavasti talousvaikeudet ajoivat paikan pakkohuutokaupattavaksi ja nykyinen omistaja  kuulemma yksin kunnostaa näitä hienoja rakennuksia. Iso urakka!

Toivoisi, että paikka pelastuu, mutta aika näyttää. Tärkein kokemus itselleni ei ollut kuitenkaan upea rakennuskanta, vaan ikuisuuden ikäiset kalliot. Maisemat kuin Lapista ja kun asetuin meditoimaan, koin MAAN PAUHUN tai Jymyn, kuten paikkaa on myös kuvattu. Ihan tärisevänä nousi energia maasta, käsitteli kaikki chakrat ja sitten ilmoitti, että hoito on päättynyt :)

Olisinhan minä pidempäänkin viihtynyt hoitoa saamassa, mutta matka jatkui kohti Oulua. Joku ystävällinen sielu oli rakentanut paikalle hienon labyrintin, jonka puolisoni kanssa kuljimme. Labyrintin kulkeminen vaikuttaa ihmistietoisuuteen, näin koin nytkin.

Valvontakamera kuvasi meitä, hei hei!

Siunausta Pauanteen hengille ja energeettisille ylläpitäjille ja tietenkin toive ilmoille, että paikan rakennukset saavat avun ajoissa, ennen rappeutumista ja shivan tanssia! Asukas taisi olla paikalla, mutta toivon mukaan hän ei  häiriintynyt vierailustamme <3

Yö ulkona - melko monen tähden majoitus!

Viimeinkin se onnistui! Nimittäin yön nukkuminen ulkona, ilman telttaa tai muuta majoitetta. 

Viime vuonna luin kirjan "Sata yötä ulkona" ja ajattelin, että itsellänikin on suuri kaipuu luonnossa yöpymiseen, mutta miten toteuttaa tuo haave ja milloin, kun sääskiä piisaa ja en ole hankkinut riippumattoa, jossa olisi sääskiverkko tai muutakaan vastaavaa välinettä, vaan toiveeni oli siis nukkua taivaan olla, ilman mitään eristävää kangasta, kuten telttaa:) 

Kesäkuussa yövyimme tyttäreni  kanssa puumajoitteessa, joka on teltta puiden välissä leijailemassa, mutta tällä kertaa sainkin kokea ystäväni kanssa ihan aidon tähtitaivaan Salmisen järven rannalla ilmapatjoilla levätessä. Luontoretki suuntautui tällä kertaa eväitä syömään erääseen Vaalassa olevaan saareen. Teemana näytti olevan sudenkorentojen väistely, niin innokkaita nuo siipiveikot olivat tuttavuutta tekemään. 

Ohjasin tuolloin vielä shamanistista kurssia, jossa meidän oli määrä tarkkailla ympäristöämme symbolisesti ja minulla nuo sudenkorennot näyttelivät suurinta roolia voimaeläiminä, kun sellainen ilmestyi ihan ystävän hankkiman viinipullon etiketinkin kautta tähän elämän päiväuneen! Ne jotka ovat tarkkailleet elämää unena, tietävät mistä puhun. Jos joku symboli alkaa ilmestyä, niin sitä sitten riittää eri muodoissa! 

Oli ihana saunoa ja uida ja sitten  olla nuotiolla Pirjon mökkirannassa ja seurata kun usva alkoi nousta. Usvakeijut tanssivat ja etenivät vähitellen pitkin järven rantoja. Oli ollut lämmin päivä, mutta yöstä oli luvattu kylmää, jopa lähes nollaan asti laskevaa lämpötilaa. Minulla oli kaksi ilmapatjaa autossa jo valmiina ja siitä se idea sitten lähti itämään, että mitä jos nukkuisimme rannalla tähtitaivaan alla, sillä kirkasta oli luvassa taivaalle. 

Tuumasta toimeen! Pirjo haki eristykseksi vielä vanhoja maalauspahveja, jonka päälle patjat ja jopa petarit, eiväthän todelliset prinsessat voi nukkua kovin kovilla alustoilla...Mökiltä löytyi paksumpia makuupusseja  ja viltitkin vielä meille päälle. Nuotio paloi jonkun aikaa illalla, mutta keskiyön aikaan sitten kellahdimme tuhannen tähden majoitukseen ja olipa mukavaa! Kun heräsin yöllä kello 02 käymälä reissulle, oli muuten pimeää, mutta muutama kynttilä vielä paloi ja tähdet taivaalla tuikkivat. Kaveri nukkui onnellista untaan heräämättä. Minua vaan leveästi hymyilytti. Mahtavaa! 

Seuraavan kerran olimme hereillä molemmat kello 4 kun aurinko alkoi jo nousta ja maisema oli niin henkeäsalpaava, ettei tahtonut malttaa nukkua! Kuvia piti ottaa ja sitten pää tyynyyn. Nukuin noin viiteen tai puoli kuuteen ja sitten kuuntelin joutsenten huutoja, onnellisena hymyillen. Autojen äänet rupesivat tuossa vaiheessa kuulumaan, joten hipsin mökkiin nukkumaan vielä hetkisen ja kohtahan kaverikin kömpi sinne ja aamuvarhaisella hän kirmasi vielä uimaan. Huh huh! 

Totesimme, että tästä pitää tehdä perinne! Olin pyydellyt aiemmin tytärtäni nukkumaan ulos Meriniemen rantaan, mutta hän totesi, ettei voi lähteä koska "hämähäkkejä menee suuhun ja kaikkialle..."  Pirjon rannalla ei hämähäkit meitä kutoneet verkkoonsa, mutta verkkoja oli todella paljon aamulla herätessä, tosin ei ihan rannalla, vaan kauempana. Hyttysten osalta olimme myös onnekkaita, sillä vain yksi sääski tai joku heidän heimoaan kävi tervehtimässä ja lensi sitten pois. Sadekuurotkin pysyivät kaukana eikä pakkas-ukkokaan  ihan nollaan asti vetänyt lämpötilaa, vaan +3 C lienee ollut alimmillaan ja meitä ei palellut pätkän vertaa! 

Hieno verkko? Kuva Pirjon ottama.

Yöttömässä yössä voisi seuraavaksi nukkua vaikkapa sen hyttysverkon alla Hammocissa, mutta ehkä vielä ennen sitä, ehditään ottaa tuhannen tähden patjamajoitus uusiksi, ennen lumen tuloa, tai sen jälkeen ;) Luonto on parasta A-luokkaa kokemusten antajana ja voimaannuttajana tässä maailman suuressa näytelmässä. Upeeta ja mahtavaa ja kiitos kaunis luontoäidille sekä tietenkin Pirjolle majoituspaikan järjestymisestä!

Tämä kuva klo 4 aamulla kun ulottuvuuksien välinen aukko oli avoinna ;)

Road trip pieni pala Lappia ja Pohjois-Norjaa

Viimeinkin se toteutui! Pitkäaikainen haaveeni päästä Pohjois-Norjaan, lähinnä Tromssaan ja Kilpisjärvelle sekä muutenkin käsivarren maisemia kokemaan. Matkaan lähdimme mieheni ja kahden nuoren kanssa Heinäkuun lopulla ja täytyy sanoa, että todella antoisa reissu! Olin ensin varannut Kilpisjärveltä viiden yön majoituksen Haltinmaasta, mutta nuoriso-osasto sai meidät järkiimme ja muutimme majoituksen kahdeksi yöksi puolen matkan krouviin eli Ylläkselle, Ylläs-skin ja paluumatkalla Äkäslompoloon Äkäshotelliin ja vietimme loput yöt Saanan juurella ja Tromsassa.Tämä oli kyllä viisas valinta, sillä kilometrejä kertyi ihan hyvin päivää kohden tälläkin menetelmällä;) Mutta maisemat! Ne Todellakin palkitsevat matkalaisen.

Sää oli vähän pilvinen menomatkalla, mutta ennen Napapiiriä ja Muoniota olimme näkevinämme (havainto oli kauempaa) karhun tassuttelevan tien yli, joten pidin sitä todella hyvänä enteenä, sillä voimaeläimenihän on tietenkin karhu:) Pakko mainita tuo Napapiirin ravintola/matkamuistokeidas, sillä harvoin näkee Lapissa näin mukavaa paikkaa, jossa hinnatkin ovat kohdillaan ja on tilaa temmeltää ja sitä tunnelmaa! Piti ihan paluumatkallakin sinne pysähtyä, Suomalaisten käsitöiden perässä.

Ylläksellä ilta sujui melkolailla sisätiloissa, sillä keli oli vaihteleva, mutta makasta ruokaa saimme nauttia ravintola Otsossa. Nam! Seuraavana aamuna melko varhain nostimme kytkintä ja auton nokka kääntyi kohden Kilpisjärveä ja uljasta Saanaa. Maisemat vaan paranivat, mitä lähemmäs Kilpisjärveä tultiin. Saana hallitsi näkymää jo pitkään, ennen kuin sen helmoihin pääsimme majoittumaan, Haltinmaahan. Saattoi olla virhe syödä mahat täyteen Haltinmaan kuuluisasta buffetista, jonka jälkiruokapöytäkin oli ei-diettiläisille tarkoitettu;) Melkein kuin laivan buffetissa, valinnanvaikeutta riitti! 

Sitten pitikin jo kiireesti lähteä etsimään tietä Saanan huipulle, kun sadetutka näytti sateen saapuvan jo parin tunnin päästä ja toden totta buffetti painoi askelissa... Tässä kohtaa jo aavistelin, että minulta taitaa jäädä Saana huiputtumatta, sillä kunto ei ihan tainnut  olla kohdallaan viiden kilometrin polun nousuun kilometrin matkalla ja kun kävi ilmi, että 2 ensimmäistä kilometriä on kivirakkaa ja mutaa, niin sitäkin varmemmaksi tuli koko joukkomme, että pieni pyrähdys polulle riittää. Minä jäin meditoimaan isolle kivelle ja tuijottelin Mallaa kohden, ei sääsken sääskeä ja mahtava olemisen tila!

Saanan haltijoihin olin ottanut jo etukäteen yhteyttä tietoisuudessa, kuten aina on tapanani kun menen jollekin pyhälle paikalle vieraaksi. Ja tämä paikka todellakin on pyhä!  Sain tähänkin meditaatioon Saanan haltijan kaverikseni ja hän pyysi, että jos kuitenkin tulisin vielä eteenpäin polkua. Lähdin sitten liikkeelle, mutta kun muu ryhmä tuli vastaan, niin minäkin käännyin takaisin ja vähän mielessäni ihmettelin lukemiani blogitestien kuvauksia Saanan hienoista uusista portaista...Miksi missään ei kerrottu tästä lohkareisesta polun alkupäästä?

Tämä asia selvisi kun ystäväni joukkoineen nousi eilen Saanalle, meidän köllötellessä jo kotisoffalla. Pirjo nimittäin lähetti kuvia uusista portaista ja hienosta polusta, joka lähteekin Mallan luontokeskuksen pihalta, eikä vanhalta paikalta, joka on ihan Kilpisjärven keskustassa. No ilmankos! Vähän harmitti, mutta toisaalta nousuun olisi mennyt minulta varmasti 2-3 h ja ehkä saman verran takaisin, joten aikakaan, säästä puhumattakaan,  ei oikein olisi antanut tällä kertaa myöten ja minun pääkohteeni olikin kokoajan Norjan puolella:) Kutenkin jo  pelkästään Saanan läheisyys ja meditointi siellä, sekä illalla sen juurella puron vartta käveleminen oli upea kokemus, puhumattakaan Ruotsin lumihuippuisista vuorista, jotka juhlallisesti maisemaa koristivat.  Ehkäpä Saanan haltijat saavat minut pian uudelleen vieraakseen, ja sillä kertaa ylös asti, maksoi mitä maksoi! :)) (Tunturin korkeushan on 1029 m)

Majoituspaikkana Haltinmaa oli ihan käypänen, vaikka ei  suuren suuri kooltaan. Mökin hintaan ei kuulunut mitään, eli siivous ja liinavaatteet oli erikseen kustannettava, mutta maisemat huumasivat silmää. 

Seuraavat kaksi päivää olimme Norjassa ja ilmojen haltijat todella suosivat matkalaisia, mahtavaa! Sunnuntai päivänä suuntasimme kohti Tromssaa ja pysähdyimme monen  muun turistin tavoin Morsiushuntu-putouksilla, 35 km Kilpisjärveltä. Paikka oli mainittu hyvin vaaralliseksi. Sinne on monia ihmisiä pudonnut ja kaikkia ei ole edes löydetty. Nyt paikalle on tehty kaiteet ja polku on turvallisempi, mutta aivan alas asti putouksen alle emme menneet, sillä polku oli todella jyrkkä ja mutainen. Hieno luonnonnähtävyys todella, kauniilla paikalla.

Tromssa on saari ja matka sinne oli upeaa maisemien ihastelua. Lapsetkin olivat innoissaan. Norja taisi yllättää myös mieheni tällä kertaa, sillä aiemmin olimme käyneet vain päälaen kautta Pykeijassa, jossa maisemat eivät yllä aivan tämänkertaisen reissun tasolle, vaikka hienoja ovat sielläkin. Vuoret ja meri! Se on yhdistelmä, jota voisin tuijottaa ikuisuuden. Kartanlukijana ehdotin, että  menemme ennen Tromssan keskustaan menoa köysiradalle, josta on upeat maisemat yli kaupungin. Kyllä kannatti! Lisäksi tuolta korkealta sai hyvän kokonaiskuvan alueesta. Mitään halpaahan matkailu Norjassa ei ole, kuten kaikki tietävät, mutta toisaalta, ei ruoka tai polttoaine ollut  niin hinnoissaan, mitä olimme ennakkoon arvioineet. Ruoka ravintoloissa ehkä noin kolmasosan kalliimpaa kuin  Suomessa. 

Olimme päättäneet yöpyä Tromssassa, jotta koko reissu ei mene autossa istumiseksi. Olikin mukava katsella kaupunkia jalan, varsinkin kun aurinko paistoi ja elämä  hymyili. Lokkien kirkuna oli aivan korvia huumaavaa tosin! Olin luullut, että Hailuodossa tuota ääntä piisaa, mutta kyllä Tromsan lokit vetivät ennätyksen omaan pesäänsä mennen tullen äänekkyydessä ja ehkä huonotapaisuudessakin;)  Eräs lokki jopa pysäytti liikenteen kaupungilla, kun ei suvainnut astella pois auton edestä. Kilpisjärvellä tien tukkona olivat porot ja valtaisat määrät karavaanareita ja muita matkalaisia. Tromsassa taas isokokoiset linnut hallitsivat teitä;) Karhuja ei Norjan puolella näkynytkään...

Hotellivalinta ei mennyt ihan nappiin, eikä tarjontaakaan äkkilähtönä paljon ollut. Olimme Smart hotellissa, jonka huoneet olivat NIIN pieniä, että teki tiukkaa kahden aikuisen matkatavaroineen edes mahtua huoneeseen ja sänkykin taisi olla jotakin 140 cm luokkaa, mutta...läheisyys lämmittää!

Illalla kävimme aidossa Italialaisessa pitseriassa nimeltä Inferno, johon oli ihan jonoa jatkuvasti. Tunnelma oli erikoisen hieno ja sisustus myös ja pitsat tehtiin aidossa kiviuunissa. Hinta neljän henkilön pitsaruualle oli tietenkin hitti. Yli 100 e, mutta mukana tosin oli pari lasia viiniä.  

Toisen Norja-päivän käytimme Lyngseidetiin ja Skiboteniin. Ajoimme autolautalla ja melko pitkässä tunnelissa, niitähän Norjassa riittää! En voi kyllin ylistää helteisen Norjan antia tuonakin maanantaipäivänä. Aivan upeaa ja  mahtavaa! Matkanteko autossakin tuntuu paljon mukavammalta, kun voi ihastella maisemia ja pysähdellä ottamaan kuvia. Koko matka lähes kuin meditaatiota, jossa maisemat virtaavat lävitse ja katsoja vain ON. 

Ennen kolmen kilometrin pituista tunnelia Lynseidetin Alppimaisemista takaisinpäin, istahdin meditaatioon meren rantaan ja koin paikalliset luonnonhenget, varsinkin vedenhenget tuolla kertaa hyvin voimallisesti. Kun katsoin maahan, näin jälleen lumikvartsin, kuten niin usein aiemminkin. Maaäiti antoi lahjan ja otin sen mukaan...muistona Norjan aurinkoisesta päivästä. Lyngseidetissä kävimme ostamassa eväitä kaupasta ja istuimme satamassa, jälleen tuijottaen merta ja vuoria. Kovin pieni paikka oli tuo kylä, mutta luontopolkuja ja terävähuippuisia Alppeja siellä riittää. 

Lyngseidet on toiselta niemeltään Ykeänmuotka ja sieltä siis suuntasimme seuraavaksi Ykeänperälle, lähemmäs Kilpisjärveä, sillä olin halukas kokeilemaan jäämeren veden lämpötilaa, jos vaikka uimaan asti uskaltaisi...No ei uskaltanut, mutta kahlaaminen sentään sujui.

Päivän påätteeksi päädyimme jälleen Kilpisjärven majoitukseen ja buffetpöydän äärelle. Ja viimein yöpymisen jälkeen lähdimme palailemaan Äkäslompoloon, jonka katukuvaa Jounin kauppa näyttää hallitsevan. Lapland Hotel  Äkäshotelli oli asiallinen huoneistomajoitus. Aamiaispaikkana oli legendaarinen Pirtukirkko, jonka tunnelma oli kuin suoraan 1970-luvulta, mutta mikäpäs siinä, aamupala oli loistava!

Vielä saimme nauttia Ylläksen maisemista helpommalla mahdollisella tavalla, eli gondolikyydillä ylös ja kahvittelemaan upeisiin näkymiin 761 metrin korkeuteen. Jälleen pieni meditaatio Ylläksen huipulla, josta mahtavat 7 tunturin maisemat, jopa Leville saakka. Tässä meditaatiossa tapasin Haltijan, jota hieman haastattelin ja hän lupasi tulla kanavoitumaan jatkossa jollekin kursseilleni, sillä tätä pyysin ja loimme yhteyden. Hän kertoi mm. näiden seitsemän tunturin ja niiden haltijoiden yhteistyöstä alueella, sekä yhteydestä myös Tähteläisiin joukkoihin;) 

Kokonaisuutena reissu oli erittäin onnistunut, mutta paluumatkalla sade tuli meitä vastaan ennen Napapiiriä ja jaksoi sataa Ouluun saakka. Pieni pyörähdys tehtiin Kemiin, sillä sinne oli tullut Vietnamilainen ravintola, joten pitihän sekin ihme käydä katsomassa!

Kesäloma alkaakin olla taputeltu, mutta kesähän jatkuu, kuten myös seikkailut kesäisessä Suomessa! Seuraavaksi matka vienee Veteliin, jossa osin työn ja osin huvin merkeissä Kalevan tulet- tapahtumassa luennoin ja ohjaan yhteisrummutuksen 15.08.la. 

Ehkäpä siellä nähdään!

Mutta kyllä Norja jätti kyltymättömän kaipuun..Senjan saari...Lofotit...ehkä laivareissukin jossain vaiheessa...ah ja voi!

Perillä Itsessä Aina Nyt

Tänä kesänä olen ollut paljolti perillä. Olen ollut ja tiedostanut. Ollut läsnä, itsessäni ja katsellut, kun maisemat, ihmiset, asiat ja ilmiöt virtaavat lävitseni, kuin vaihtuvat kuvat veden pinnalla. Olen ollut avoin katsomaan mitä tiedostamiseni kentästä nousee esiin. Tunteita,ajatuksia, peilauksia ympäristöstä ja ihmisistä. Olen tiedostanut miten energiani asettuvat olemiseen, ajoittain korkeasti värähdellen, ajoittain väsyneenä tai muuten rauhaa etsien. Ajatuksena on ollut vain olla, torjumatta tai takertumatta ja kuunnella mitä kukin heti tuo tullessaan. Ajoittain hetki on tuonut tullessaan myös turhautumisen tunteen. Mutta niidenkin annetaa virrata läpi, torjumatta tai estämättä. Kaikki on sellaista kuin se on. 

Sama tila on ollut seuratessa sosiaalista mediaa ja korona-ajan kuohuntaa. Olipa uutinen pakkorokotusten uhasta tai salaliitoista tai ihan mistä vaan, eivät uutiset ole aiheuttaneet KI-n nousemista, eli KIINNOSTUMISTA. Tila ei ole kuitenkaan passiivinen tai välinpitämätön, vaan ainoastaan "sellainen". Tietoisuudessa ei koeta tarvetta uskoa ajatuksiin tai uhkakuviin, eikä reagoida tunteella eli emootiolla. Ajoittain, jos joku epäilyksen aalto tai turhautuminen nousee, se katoaa pian jälkeä jättämättä, kun siihen ei takerruta.

Luonto ilmiöineen hengitetään sisään ja hengitetään ulos. Upeita auringonlaskuja, vesien kimmellystä uimarannoilla, lasten kirkunaa (no, Sitä on kuulunut ajoittain ihan tarpeeksi esimerkiksi kylpylöissä;)

Ajatuksiin uskominen on tullut vaikeammaksi ja helpommaksi on tullut nähdä, että kaikki ajatukset ovat vain ajatuksia. Ja vaikka ne ovat "vain" niin niillä on suuri voima, luoda se mitä maailmassa näemme ja siinä todeksi uskomme. Joten on tarpeen vain katsella ja havainnoida, sallia ja ajoittain, myös LUODA. Luominen on leikkimistä. Voin saada itseni kiinni ajatuksesta: "Miksihän tuossa asiassa ei tapahdu mitään..." ja sitten oivallan, että se on minun uneni. Minä voin saada aikaan tapahtumia ja saankin! 

Armollisuus ja itsemyötätunto ovat myös lisääntyneet. Varmasti osin myös käynnissä olevan 365-verkkokurssin vuoksi. Ihmeiden oppikurssin tehtävien tekeminen päivittäin on avartavaa, vaikka ajoittain unohdan, niin sitten taas muistan! Ja mestarit ovat muistuttamassa tärkeästä asiasta, eli siitä Kuka Olen vai olenko Kukaan...

Mieli on ovela väline. Se oppii kun sitä opetetaan. Se oppii kuten koira koulutettuna toimimaan uudella tavalla. Niin vanha koira, kuin vanha mielikin oppivat uusia temppuja, kuten sen, miten olla vain ja sallia. Oivaltaa, ettei TARVITSE reagoida kaikkeen, On hyvä toteuttaa mestari Jeshuan ohjetta opetuslapsilleen: "Olkaa ohikulkijoita." Mutta joskus on aika myös toimia ja jättää kulkematta ohi.Joinakin hetkinä pitää vain mennä sekaan ja toimia ja olla tomera...mutta ei siksi, että ego niin sanoo, vaan koska sydän ei muuta salli. Ja nämä lähtökohdat ovat todella erilaiset. Myös olemisentila on erilainen, jos olemme reagoineet egolla ja emootiolla, verrattuna sydämen tason toimintaan, vaikkapa se olisi "sydämistymistä".

Energioiden aistiminen, olipa se fyysistä, tunne-energiaa tai mentaalista tai niitä korkeampia taajuuksia, käy yhä hienovaraisemmaksi, niin omien energioiden kuin "muiden" ihmisten tai luonnon suhteen. Uusia näkökulmia aikaan ja paikkaan nousee tiedostamiseen. Kuten vaikkapa Kvanttianteeksiannon seurauksena oleva vaihtoehtoisten tulevaisuuksien mahdollisuus, joka paikantui aivan äskettäin myös vaihtoehtoisten menneisyyksien mahdollisuuteen. Kvanttifyysikot ovat todenneet, että kun valitsija tekee valinnan eli tapahtuu valinta/havainto, niin emme määrittele siinä hetkessä vain tulevaisuutamme, vaan sen seurauksena myös tuon "tulevaisuuden" menneisyys määritellään. 

Aikaa ei ole olemassa sellaisena kuin sen yleisesti koemme. Jana-aika on suurimpia harhoja maailmailmiössämme. Selvänäkijän on helpointa ennustaa tulevaa silloin, kun ennustuksen kohteena kuitenkin on henkilö, joka uskoo jana-aikaan ja kokee sen vielä omakseen. Kun ennustettava on hoksannut olevansa ei ajallinen olento, vaan ikuinen henki, on ennustamisellakin rajansa. Vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ilmenee ja mitä armollisempi olemme itseämme kohtaan, sitä onnellisemmat vaihtoehdot elämän uneen alkavat eteemme ilmestyä ja selvänäkijälläkin on perässä pysymistä! :)

Elämä on ihmeelliinen valokudos, matriisi ja verkosto. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mennyt ja tuleva ovat joko tässä ja nyt, tai niitä ei ole lainkaan olemassa. 

Aika ja paikka ovat karman perusta. Karma on samsaran pyörän, eli jälleensyntymän pyörän perusta. 

Jos uskot olevasi ajallinen ja paikallinen olento,olet karman pyörityksessä. Kun oivallat olevasi se, joka olet, ja että unielämälläsi ei ole seurauksia, ja että maailma on seurausten taso, joten se ei voi olla syy mihinkään, silloin lakkaat olemasta maailman tai minkään itsesi ulkoisen uhri ja otat onnen avaimet omiin käsiisi. Ihmeiden oppikurssin tämän päivän tehtävä opettaa, että kukaan muu kuin me itse, emme tuomitse itseämme tai muita, ja kukaan muu kuin oma anteeksiantomme ei voi meitä vapauttaa. Pelastus tulee Yhdeltä Itseltämme. Ja tuossa Itsessä olemme Yhtä Korkeimman kanssa. Jumala on rakkaus. Hän ei koskaan tuomitse. Kun oivallamme tämän, uni syyllsyydestä ja karmasta, ajasta ja paikasta päättyy ja huomaamme, että olimme KOTONA hengessä kokoajan. Aina vain Perillä! Wau! 

Iloista kesän jatkoa meille kaikille. Tietoisuuden avaruudessa on tilaa meille kaikille Yhden Rakkaan ilmentymille. Ei tarvitse egona taistella paikasta parrasvaloissa. Valo on aina sisällä päin ja me itse olemme Se!

Verkkokursseja aiheesta, esim Armo- verkkokurssi tarjolla Solarelin verkkokurssisivustolla Heinäkuun ajan kesätarjoushintaan. Myös muita mahtavia verkkokursseja saatavilla ja yhdessä ryhmän kanssa Elokuussa Intiaanipäällikkö Kultaisen kotkan ja hänen ryhmänsä ohjauksessa löydämme Sydämen Pyhän tilan. 

marjut.moisala@gmail.com

http://solarelverkkokoulu.nettisivu.org/