Edellisviikon viikonloppu ja alkuviikko vierähtivät hämmentävän lämpimässä syyssäässä Vuokatissa ja Sotkamossa. Tuttuja paikkojan nämä ovat, mutta aina jotakin uuttakin, sillä monen vuoden haikailun jälkeen lähdimme tutustumaan Hiidenportin kansallispuistoon, joka sijaitsee Sotkamon ja Valtimon rajalla, noin 50 km Sotkamon kylältä korpeen päin :) Matka on hikinen, mutta älä pelkää, otan sut vaikka reppuselkään...laulun sanoin mentiin, sillä lämmintä piisasi ja maisemat huumasi.
Puistoissa parkkipaikka oli kansoitettu, kuten nyt tuntuu korona-aikana olevan tapana. Oli siellä parkissa auto poikineen, mutta paikka kuitenkin löytyi.Valitsimme lyhyimmän reitin, joka on 3-5 km riippuen siitä, käykö laavulla makkaraa paistamassa. Suurin nähtävyys reitillä ja koko alueella on Hiidenportin rotkomuodostelma, jossa tosiaan riitti ihmettelemistä.
Polku ei ole ihan helpoimmasta päästä kulkea, sillä siinä on paljon korkeuseroja, mutta kuitenkin ihan mukavasti tämmösellä keski-ikäisen sisätyöläisen kunnollakin onnistuu. Minun tavoitteena ei ole kulkea mahdollisimman pitkiä matkoja, vaan antaa maiseman kulkea lävitseni. Istun mieluusti meditoimaan ja aistimaan luonnonenergioita ja metsänväkeä, niin myös nyt. Ensimmäisessä pienessä hiljentymisessä havaitsin, että luonnonhenget tuolla alueella ovat ehkä hieman erinäköisiä tai oloisia kuin vaikkapa viime aikoina Lapissa tuntureilla tapaamani haltijat ja muut energiat. Näin, että paikalla oli luonnonhenkiä, jotka keräsivät jotakin tuotteita koreihinsa ja koin, että he valmistautuvat tulevaan talveen, vaikka eetteritasolla tuskin talvi samalta tuntuu, kuin omassa maailmassamme! Nuo olennot eivät minusta välittäneet, vaan jatkoivat puuhiaan rauhassa.
Mitä puut juttelee?Toinen meditaationi oli pidempi ja siihen tuli mukaan olento, jonka nimesin "Metsän naiseksi." Hänet näin pitkäpukuinsena vanhempana naisena, pitkin hiuksin ja lierihattu päässään. Väritys oli kovin vihreä ja ruskehtava. Hänen energiansa oli "isoäitimäinen." Hän näytti myös kuvia tuon alueen historiasta ja elämästä yleensä. Koin nopean kuin elokuvan, jossa aikakaudet vyöryivät ohitse. Hän näytti asuvansa "sukunsa ja perheensä" kanssa tuolla alueella eräässä luolassa ja näyttipä myös nuorempaa väkeä, joita hänen kanssaan asuu. Koin, että maan ajassa laskettuna hänen ikänsä oli muinainen:)
Oman osansa luontoretkiin antaa elementtien voimaan yhdistyminen. Sen teen kaikkialla minne menen. Hengitän prananaa luonnosta ja tietenkin myös annan omat siunaukseni, sillä antaminen ja vastaanottaminen ovat Yksi ja sama. Luonnossa oleminen on todella palkitsevaa, niin myös nyt. Kuin tilauksesta oli nuotiollakin tulet jo valmiina makkaran paistoon ja rauhallinen hetki saatiin nauttia jälkeen ja ennen muita kulkijoita. Toivonpa, että vielä monta reissua saan käydä metsänväkeä tervehtimässä ennen talven tuloa.
Lumikenkäilyä en ole vielä koittanut, mutta ehkäpä ensi talvena sitäkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti