Tämä matka alkoi henkisesti jo keväällä Skotlannissa, jossa vierailin ystäväni Pirjon kanssa mm. Roslyn-kappelissa. Koen, että Glastonbury ja Stonehenge ovat osa kokonaisuutta ja Ruusulinjaa, joka taitaa ulottua ainakin Pariisiin asti, kuten DaVinci-koodi kirjassa ja elokuvassakin annetaan ymmärtää. Kirja ja sen teemat, ovat tulleet minulle nyt uudelleen siis ajankohtaiseksi.
Joka tapauksessa, kuten eräässä aiemmassa blogitekstissä kerroin, lopullinen idea näille tämänkertaisille Britannian pyhille paikoille matkustamisesta tuli Veli Martin Keitelin kautta hänen kertoessaan meillä käydessään omista matkoistaan noille paikoille ja muuallekin. Tuolloin talvella varasin jo osan matkaan liittyvistä etapeista, kuten retken Getyouguidelta Lontoosta Druidien pyhille maille.
Monenmoisia reissuja on tällekin kuluvalle kesälle siunaantunut ja tuntuu, että kesä on mennyt hujauksessa. Nopeasti tuli siis myös Elokuun alku ja matkamme alkoi.
VR vei meidät Helsinkiin lentokenttähotellin suojiin ja sieltä ponnistimme Norskin puna-valkoisille siiville varhain keskiviikko aamuna 02.08.23. Olin sopinut, että hotellin kyyti odottaa meitä Gatwickin kentällä nimilapun kanssa, mutta kuinkas ollakaan, Norski saapui kyllä ajoissa Gatwickin ilmatilaan, mutta ei saanut laskeutumislupaa.Niinpä loppujen lopuksi 2 tuntia myöhässä saavuimme aulaan katselemaan kyytiä, joka oli tietenkin nostanut kytkintä.
Onneksi toinen kyyti kuitenkin löytyi ja matka jatkui kohti Lontoon Kensingtonia ja Montana hotellia. Kerran aiemmin Lontoossa käyneenä tiesin, että iso on kaupunki ja välimatkat pitkiä, mutta tuolloin lensimme Heathrow'lle ja matka hotelliin oli huomattavasti lyhyempi (ja halvempi:)
Montana hotel on intialaisten ylläpitämä kolmen tähden hotelli, jonka paras asia oli sijainti. Toki hotelli oli siisti ja palvelu pelasi, mutta esim. aamiainen oli melko köyhä hintaansa nähden ja hotelli ehkä yritti olla ”hienompi kuin onkaan.” Meille paikka toimi kuitenkin ihan hyvin. Vieressä oli ravintoloita ja ruokakauppoja ja matka moneen suuntaan kohtuullinen, ainakin taksilla.(ja metroasema sijaitsee 200 m päässä ovelta.)
Tulopäivä meni tuttuun tapaan lähiympäristöön tutustuessa ja asettuessa, mutta seuraavana päivänä oli torstai, toivoa täynnä...ja me hyppäsimme Hop on/off – bussiin, jonka pysäkki oli myös hyvin lähellä. Pientä huijauksen makua oli tosin retken myymisessä, koska siihen oli pakko sisällyttää Thames-joen risteily, vaikka emme sitä välttämättä olisi tarvinneetkaan… No loppujen lopuksi tuntui, että tuo risteily oli paras osa koko retkeä, eli suosittelen! Joelta päin London Eye ja Westminster sekä Big Ben näyttävät oikein hienoilta. Mukava oli lipua siltojen alta välillä ja sitten taas hurruutella bussilla niiden päältä maisemista nauttien.
Bussien reiteillä kaikki tutut Lontoon maamerkit tulevat nähdyksi ja pois saa hypätä millä tahansa 42.sta pysäkistä ja palata taas jatkamaan matkaa. Bussiliput ovat voimassa 24 tai 48 tuntia kerrallaan. Sää suosi ja katolla oli hauska matkustaa.
Näimme paljon, ähkyyn asti, mutta Buckinghamin palatsi jäi näkemättä tallä kertaa, mitä nyt portilta vähän pälyilimme. Viime kerralla taisin nähdä sitä vähän enemmän;)
Pietarin kirkko ja Piccadilly circus tekivät vaikutuksen ja onhan Lontoo hieno kaupunki, vaikkakin meidän maalaisten ja aistiyliherkkien makuun aivan liian suuri ja liikakansoitettu. Jos populaa on omasta takaa suur - Lontoon alueella kolme kertaa Suomen väkiluku ja turistit sen päälle, niin liika on liikaa:) Mutta jaksettiin kuitenkin kuusi vuorokautta Suomalaisella sisulla ;)
Turistinähtävyyksien jälkeen koitti suuri päivä, eli retkipäivä rauhallisemmille alueille. Olimme hyvissä ajoin odottamassa sovitulla retkipysäkillä, eväät repussa ja odotimme isohkoa bussia saapuvaksi. Meidät nouti kuitenkin musta tila-auto, jossa oli vain yksi varsinainen maksava asiakas meidän lisäksemme eli nuori nainen Saksasta, sekä opas/kuljettaja ja hänen mukanaan oppaaksi opiskeleva USA.lainen nainen. Eli oikein mukavan kokoinen porukka siis ajatellen myös sitä, että saimme melko vapaasti muuttaa ajateltua aikataulua ja jättää pois kohteen, joka ei niin kutsunut, jotta saimme lisäaikaa Glastonburyyn, joka oli meistä kaikista kiinnostavin kohde.
Opas kertoi virallista totuutta retkikohteistamme, mutta taisipa hänellä olla henkistäkin näkökantaa lakkarissa. Kun saavuimme Stonehengelle, hän järjesti meidät paikalle ennen muita siellä kävijöitä. Kun olimme poistumassa alueelta, tuli sinne paljon muita turisteja. Stonehenge vetää väkeä, jopa 2 miljoonan vierailijan verran per vuosi.
Etukäteen poikani oli hieman epäillyt Stonehengen lumoa. ”Eihän sinne edes pääse lähelle..” hän ennusti, katsottuaan muutaman videon paikasta. Onneksi nuo videot eivät kertoneet koko totuutta. Vaikka alue on ns aidattu, niin kyllä me pääsimme tarpeeksi lähelle ja jo ennen kuin tulimme alueelle, eli autossa koin voimakkaan Merlin energian, joka toivotti meidät tervetulleeksi latautumaan ja ottamaan tietyt koodit chakroihimme. Seisoimme sitten silmät suljettuna kivien luona kun valokuvaussessiot oli ensin nykyajan malliin hoidettu.
Näin ja koin ”haltija-hahmon” eli miehen, jolla oli pitkä parta ja pitkät hiukset sekä sandaalit ja pitkä puku. Hän lähetti minulle ja tyttärelleni tietynlaiset ”lataukset” ja poikani taas sai erilaiset. Haltija pyysi, että voisimme tulla lähemmäs häntä, kivikehän sisälle, mutta kerroin, ettei se taitaisi olla oppaan ja muiden paikalla olevien mielestä hyvä idea. Kuitenkin, seuraavana yönä kävimme paikalla astraalisesti, jatkamassa tämän virityksen loppuun saakka.
Saksalainen nainen, joka oli meidän mukanamme, oli hyvin liikuttunut Stonehengelle tullessamme ja itki. Meillä muilla taisi olla vain HYVIN rauhallinen ja maadottunut olotila, kun kiersimme alueen ja aistimme sen ikiaikaista säteilyä. Paikoista, joissa olen aiemmin käynyt, tämä alue muistutti ehkä eniten Maltan pyhän äidin temppeleitä. Hieno tunnelma kertakaikkiaan.
Stonehengen hengen kohotuksen jälkeen lähti musta salamamme kiidättämään meitä matkalaisia kohden Glastonbyryä. Neljänkympin alueella mentiin satasta ja satasen alueella sataa neljääkymmentä. Ja pianhan se Glastonbury Tor kukkula jo siintikin silmissä. Tor näkyy siis kaukaa ja tuntui, että aloin valmistautua tulevaan…
Menimme ensimmäisenä Torille, jossa meillä piti olla alunperin vain valokuvapysähdys. Olimme kuitenkin jo sopineet, että Avenbury jää retkestä pois kohteena, ja meille jäi aikaa kiivetä Tor – kukkulalle ja viettää siellä jonkin aikaa. Torin korkeus on 169 m ja puuskuttaa sai, sillä aikaa ei ollut hukattavaksi kuitenkaan ja halusin meditoida huipulla.
Meditaatio järjestyikin musiikin kera, sillä tornin sisällä oli naisryhmä meditoimassa ja tekemässä rituaalia ja liittyimme heidän joukkoonsa. Koin, että myös he ottivat vastaan spiraalimaisen energian, joka todella (osassa 1 mainittuun tapaan) yhdisti taivaan ja maan tuolla paikalla ja meissä. Koin, että rituaalin tekijät ikään kuin syntivät uudeksi, lapseksi jälleen ja astuivat kukin vuorollaan ulos tornin oviaukosta kuin kohdusta.
Rinteessä oli myös muita ihmisiä meditoimassa ja maisemat alas kylään ja maaseudulle olivat hurmaavat.
Kuljettajamme odotti kukkulan juurella koulukyytejä väistellen ja lupasi viedä meidät seuraavana Glastonbury Abbeyhin sekä viettämään vapaata aikaa kylälle ja sen kauppoihin ja ravintoloihin.
Glastonbury Abbeystä ja sen merkityksestä luit varmaan jos osasta 1. Minulla meinasi tulla vähän kiire siellä, sillä tyttäreni kaipasi vaateostoksille ja nälkäkin meinasi jo kurnia. Onneksi poikani kuitenkin huomautti,että Lady Chappelin voimakkain paikka oli vielä meditoimatta ja sinne siis istahdin ja todella...Koin voimakaasti Äiti Marian läsnäolon ja siunauksen. Hyvin feminiininen energia kietoi sisäänsä ja lahjoitti vaaleanpunaisen ruusun.
Mystinen ruusu- kirjani etusivulla ja kannessa on tumman punainen voimallinen ruusu, kuvaamassa kosmista tantraa ja Jeshuan ja Maria Magdalenan pyhää rakkautta, mutta tämä Äiti Marian ruusu oli erilainen, myötätunnon ja armon kukka. En lainkaan epäile, etteivätkö Jeshua ja hänen perhekuntansa mukaan luettuna Äiti Maria olisi oleskelleet Glastonburyn alueella. Tiedän sen suoraan Jeshualta tulleessa viestityksessä, mutta myös Jeesuksen isoäiti Annalta tulleiden kirjojen mukaan. Oma Essealainen menneisyyteni resonoi kovasti näiden tekstien ja energioiden kanssa.
Kuningas Arthurin ja puolisonsa hauta on välittömästi kappelin takana, kuten myös kaarisali, jota kutsutaan Arthurin temppeliksi. Koko alue on hyvin rauhoittava ja hoitava, mutta itse koin Avalonin puutarhan lähteineen vieläkin enemmän Pyhän Äidin sydänchakraksi, tai sen ytimeksi.
Vapaa aika Glastonbyryn kylällä vei meidät hippikauppoihin. Joka paikassa tässä New age – taivaassa on erilaisia kristalli-, koru-ja tarotpuoteja sekä vaatteita moneen makuun tai ainakin meikäläisten aikamatkustajien makuun. Ravintoloissa oli aivan liikaa hyörinää ja ihmisiä, emmekä halunneet viettää kallista aikaa jonottamalla, joten hankimme ruuat kaupasta ja istuimme puistonpenkillä tutkailemassa katutaiteilijoiden ja kerjäläistenkin elämänmenoa. Olihan siellä monenmoista menijää, erilaisissa roolivaatteissaan, ritareista lähtien. Jännä paikka!
Opas oli kertonut, että pääsemme vierailemaan paikassa, jonne ei monesti ole menemistä tai ainakaan se ei ole auki aina. Kyseessä oli maanalainen tila, jossa oli parantavia lähteitä: Sen ulkopuolella on valkoinen lähde, josta myös joimme.
Avalonin vesiteema jatkoi aiempaa Maya intiaanien vesiseremonian teemaa.
Olimme juuri ennen lähtöä kokeneet tyttäreni kanssa Oulussa Mayan ja hänen tyttärensä ohjaaman seremonian. Siitä on kuvaus aiemmassa tekstissä.
Lähteet Avalonin eli Glastonburyn alueella ovat maasta pulppuavia ja parantavia.
Kun menimme luolamaiseen tilaan, jossa oli alastomia ihmisiä kylpemässä altaissa osan meditoidessa Pyhän äidin tilassa kynttilöiden palaessa, koin, että kundaliinienergia nousee automattisesti ja olotilani oli hyvin pyhä. Meditoimme nurkassa olevassa tilassa, joka oli koristeltu Pyhä Äidin teemalla ja vesi virtasi myös lattiaa pitkin. Tunnelma tuossa tilassa oli niin erikoinen, että vaikka olen paljon jo kokenut, niin en tällaista. Tyttäreni totesi, että tänne hän tulee uudelleen ajan kanssa, jotta on aikaa kylpeä lähteessä. Kiire siis hieman verotti tätäkin reissua, mutta onneksi vain vähän.
Tuon luolan ulkopuolella on virtaavia lähteitä useampia ja tietenkin monenmoista hipahtavaa väkeä värikkäine vaatteineen. Tuli hieman myös Dharamsala eli Dalai Laman kotikylä mieleen tästä tunnelmasta.
Seuraavaksi oli vuorossa minulle kohokohta (luolan lisäksi) sillä menimme Avalonin puutarhaan eli
Chalice Welliin.
Puutarhan porteilla pyydettiin laittamaan kännykät lentotilaan. Puutarhassa on aina ihmisiä hiljentymässä ja meditoimassa ja nauttimassa tästä ainutlaatuisesta energiasta, jonka Pyhän Äitimaan SYDÄN tarjoaa. Meditoimme lähteellä tyttäreni kanssa ja jälleen saimme voimakkaat lataukset ja koin, että tämä paikka täyttää toiveita.
Leijonalähteen vesi virkisti. Punainen lähde sisältää rautaa ja sitä ei suositella juotavaksi, vaan nautittavaksi ulkoisesti, vaikkapa kahlaamalla matalassa altaassa.
Kisumisukin tuli meitä vastaan polulla ja koin, että myös koko paikan kasvisto tukee meditatiivista ilmapiiriä, eli siellä oli ja on hyvin kaunista.
Ehkäpä Oulun Ainolan puistoonkin voisi pyhittää joitakin alueita hiljaisuudelle?
Ennen kuin lähdin matkalle sain viestiä henkimaailmasta, ettei meidän tarvitse ”tehdä”mitään näillä paikoilla, vain pelkästään OLLA. Näin kaikki tulee myös tehdyksi. Tätä ohjetta noudatin ja koin, että vuorovaikutus eri energiatasojen, eri inkarnaatioiden ja Äitimaan kanssa oli harmoonista. Paljon tapahtui sellaista, jota ei edes vielä tiedosta ja sellaista, mitä ei voi sanallistaa.
Kuitenkin kerron tämän kaiken, jotta Sinäkin saat ehkä idean mennä näille paikoille tai muille pyhille paikoille, jotka juuri Sinua kutsuvat. Eivätkö sitten KAIKKI paikat ole pyhiä tai epäpyhiä maailmassa, jos ja kun kaikella on se merkitys, jonka itse sille annamme?
Tämä on paradoksi. Kyllä kaikki paikat voivat olla pyhiä tai pahoja, aivan kuten ne ajattelemme, mutta syystä taikka toisesta, kun emme vielä ole täysin vapautuneet Maaelämien kokemisesta ja ole pelkästään valoa ja värähtelyä, niin me koemme jotkut maailman paikat voimakkaammin kuin toiset, niin ”hyvässä kuin pahassa.”
Sitten kun ? Kaikki polut on kuljettu ja kaikki kokemukset koettu, ei liene tarvetta yhdistyä Maaäitiin tai mihinkään, vaan huomaamme, että kaikki, myös Maa sijaitsevat meissä Itsessämme, sisällämme. Kaikki on sellaista kuin se on...Luonto Syötteellä tai Suomen Lapissa voi olla yhtä voimakas lataaja ja yhteys Pyhään Äitiin ja Isään, kuin mikä tahansa ulkomaiden pyhä paikka, mutta...tällä kertaa meidän ja varsinkin minun tuli kokea näitä Druidien pyhiä paikkoja ja upeita luonnonenergioita ja olen tästä mahdollisuudesta kiitollinen.
Paluumatka Lontooseen sujui vauhdikkaasti ja eihän siinä mennyt yhteensä kuin rapiat kellon ympäri, kun olimme takaisin hotellilla huokasemassa.
Jos mietit kuka tai mikä yritys voisi toteutta sinun retkesi ulkomailla, niin suosittelen Getyouguidea ja International frends yritystä, vaikka minulla ei heidän kanssaan mitään sponsorisopimusta (vielä:))) olekaan. Olen nyt käyttänyt heidän palveluitaan eri maissa 3 kertaa ja aina homma on pelittänyt mainiosti.
https://www.getyourguide.fi/glastonbury-l2848/
Ennen reissua minulla oli pienen pieni toive saada kokea myös Lontoon kuuluisaa
vaihtoehtokulttuuria ja klubeja eli yöelämää ja kuinka ollakaan poikani eräänlaisen teknomusiikin suosikit esiintyivät clubilla Hoxtonissa lauantaina, joten sinnehän sitä pitä sitten äiti-ihmisenkin haalautua ”nauttimaan” korvatulpat päässä erikoisesta musiikista.
Loppujen lopuksi rupesi tanssijalkakin vipattamaan, joten jännä kokemus sekin ja iltaa ennen vaelsimme
Gamden Townissa, jälleen niitä hippiliikkeitä tutkien. Poikani tosin ei näistä liikkeistä perusta, mutta kirpparit kiinnostaa kyllä meitä kaikkia.
Löytyihän sieltä rahan reikiä ja monenmoista menoa sillekin päivälle ja ilta clubillakin sujui mukavasti. Taksiäppi oli pakko ladata, sillä niin monta kertaa taksit ajoivat ohi huitomisesta välittämättä ja muutenkin meillä oli monia kommelluksia takseihin liittyen, oppia ikä kaikki!
Eri kaupunginosat tuntuvat olevan kaukana toisistaan, ellei metrokartta ole tietoisuuteen tatuoituna ja muistissa. Taksimatka esimerkiksi tuolle Clubille kesti melkein tunnin, jossa ajassa olisi meillä päin jo päätynyt Oulusta Raaheen tai Kemiin.
Lautantain liemiruuat baaritiskiltä nautittuna hieman sunnuntai aamua haittasivat, mutta jälleen sillä kuuluisalla sisulla lähdettiin tutustumaan Britishmuseumin antiin. Siellähän minä muutama vuosi sitten tapasin voimakkaan ystävän, eli kristallikallon, josta seurauksena mm. pari kirjaa ja verkkokurssia, sekä monta hienoa kokemusta Kristallimatriisin parissa.
Olimme tässä vaiheessa jo lähes korviamyöten täynnä suurkaupungin ihmispaljoutta ja ääniä ja kun tultiin museon edustalle ja näimme sen turistien määrän, joka sunnuntaita oli lähtenyt museoon viettämään, niin huh heijaa! Meinasi tulla pupu pöksyyn. Mutta kun sitten kuitenkin museoon mentiin, niin yllättäen siellä saikin olla melkolailla rauhassa ja tutkia esineitä, sen minkä halusimme.
Voimakkain osasto minulle on kristallikallon lisäksi Egypti, ja varsinkin Sekhmetin mustat patsaat puhuivat voimallista kieltä. Mahtavaa. Monia muita hienoja aarteita tietenkin näimme ja koimme, mutta lopulta jo jalat sanoivat sopimuksen irti ja piti chillailla ja lähteä Sohoon, China towniin ja Sohon puutarhaan picnicille ja makoilemaan ruohikolle. Mahtavaa, että näitä puistoja Lontoossa on paljon. Todella keitaita betoniviidakon keskellä.
Juteltiin inkarnaatiokierrosta ja kaikesta muustakin maan ja taivaan välillä. Poikani totesi, että mitä jos aika ei olekaan lineaarinen ja se kaikki on jo koettu. Ei ole enää yhtään inkarnaatiota koettavana. Ja näinhän se taitaa ollakin:) Kun vain sen oivallamme, eikä tietoisuus jää kiinni roikkumaan johonkin tiettyyn aikaan ja paikkaan ja olennon hahmoon, uskotellen, että olemme se ;)
Viimeinen ilta vei minut ja tyttären vielä perinteisesti Pubiin syömään ja nauttimaan lähtömaljan. Varhaiset linnut nousivat maanantaina kello 5 ja hyppäsivät 5.30 taksiin ja kentälle. Matka Suomeen sujui hyvin, mutta sitten VR monen aiemman reissun tapaan näytti kyntensä ja totesin, että VR taitaakin tarkoittaa Veturi Rikki, sillä ei ollut eka kerta kun veturi jouduttiin vaihtamaan ja loppujen lopuksi juna tuli Ouluun kolme tuntia myöhässä. Onneksi kuitenkin tutun taksikaverin Tesla oli meitä vastassa ja päästiin levähtämään Oulun kotien rauhaan, pohjolan perukoille, kulttuurimatkan hektisyyden jälkeen.
Minkä reissussa rähjääntyy, sen kotona ja Syötteellä korjaantuu, sanotaan. Univelka ja matkan rasitukset näkyivät Oura-sormuksessa vielä viikon ajan matkan jälkeen, mutta nyt kun viikko alkaa olla jo vietetty myös kotosalla, alkaa tuntua, että tässähän pian jaksaa taas kääntää nenän kohti uusia seikkailuja. Mitä missä milloin? Se jää nähtäväksi.
Näistä energioista ja pyhistä paikoista sekä Mystisen ruusun tiestä myös kys. kirjassa, jota voit minulta tilata, sekä Ultra-lehden artikkelista Syyskuussa, sekä VERKKOKURSSILLA, joka alkaa Elokuun viimeisellä viikolla.
Syksyn messuilla Oulussa ja Helsingissä juttelen myös näistä ja muista aiheista, eli nämä siis Lokakuussa Ilon valkeat Oulussa ja Hengen ja tiedon messut Helsingissä.
Pysy kuulolla!
Terkuin Marjut
marjut.moisala@gmail.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti