perjantai 15. toukokuuta 2020

Hajatelmia Hailuodossa 2020


Hailuoto on tuttu monille Oulun seudun asukkaille, mutta ei varmasti kaikille edes Pohjoisessa, saatikka muualla. Minulle paikka on tärkeä luontonsa puolesta ja monet kerrat olen siellä lomaillut sekä myös kurssittanut. Parhaaseen kesäaikaan saari on liiankin kansoitettu ja matka vaatii hieman kärsivällisyyttä lauttajonojen tähden, mutta nyt Toukokuussa, kun matkaan lähdin, jonot olivat muisto vain ja lautalle sujahti helposti.

Näin korona-aikaan ja sesongin alussa oli hieman hapuilevaa majoituksen saaminen, sillä vastauksia tiedusteluihin sai odotella, mutta melko nopeasti kuitenkin majapaikka järjestyi, tällä kertaa Majakkapihalta. 

Olen aiemmin useaan kertaan majoittunut Tornissa, eli vanhassa majakassa, mutta tällä kertaa se oli varattuna ja sain majapaikakseni kirjaston, joka olikin oikein mukava, ennen kokematon paikka. Tilaa oli ruhtinaallisesti ja tunnelmaa  riitti. Vanhassa majakassa olen monesti kuullut edesmenneen  majakanvartijan askeleet ja hänet muutaman kerran havainnutkin. Tämän kertaisessa majoituksessa sain kiinni vanhan pitkäpukuisen naisen energioista, mutta  hän oli hyvin rauhallinen, emmekä häirinneet toinen toistamme :)

Lähdin matkaan tällä kertaa ihan yksin, sillä se on harvinaista minulle. Perhettä on paljon ja näin korona-aikaan välillä koti tuntuu vähän pieneltä ;) Enemmän kuitenkin kaipasin omaa aikaa henkisesti, meditaation ja luonnon muodossa. 




Ilma oli kuin morsian, paitsi että todella kylmä varsinkin yökuvaus-retkelläni. Aurinko paistoi ja lokit kirkuivat ja meri, ah ja voi! Olen todella meren ystävä. Siinä on jotakin hyvin alkuvoimaista ja upeaa!

Tällä kertaa olin Marjaniemessä, joka on suosituin kohde meille turisteille. Muita hyviä kohteita on Pöllä lampaineen ja sinne taidan kesällä suunnata perheen kera.

Ohessa video, jossa hieman myös henkisen kasvun pohdintaa sekä tilannekatsaus tähän hetkeen <3

Majoitusta ja ruokaakin järjestää Majakkapiha & Ravintola Frans, sekä Luotsihotelli & Aava. Ja lisää VisitOulu - sivustolta, jossa Hailuotokin on mukana.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti