No niin. Tulipahan aloitettua kesä kuumasti Kreetan Geranissa, jonne lennähdimme suoraan Oulusta Touko-Kesäkuun vaihteessa. Gerani ja Proimos huoneistohotelli valikoitui kohteeksi, koska vain siellä oli tarpeeksi isoja huoneistoja tarpeisiimme varaushetkellä, mutta valinta oli onnistunut! Gerani on hyvin pieni kylä, rauhaa rakastaville, pikkukivisellä rannalla. Siis heille joilla on menovaihde päällä, ei ehkä ensimmäinen valinta, mutta meille sopi erinomaisesti. Muutaman kilometrin bussimatkan päässä on Platanias ja noin 10 km päässä Hanian kaupunki.
Matka oli minulle kolmas Kreetalle suuntautuva, mutta tuntuu, että saari on sen verran suuri,että aina löytyy uutta tutkittavaa. Varsinkin lumihuippuiset vuoret kutsuivat ja siellä seikkailimme vuokra-autolla Elafonissin paratiisiranta-retkellä yhtenä päivänä ja aina vuoristomaisemat sykähdyttävät. Toki kuljettajalle serpentiinit voivat olla rasittavia ajaa, mutta olimme jälleen turvallisissa käsissä :)
Elafonissi on vaikuttava ranta, ja valittu Trip Advaisorin mukaan yhdeksi maailman kauniimmista rannoista, mutta se on kuitenkin kovasti kansoitettu lähes aina ja siellä tuulee paljon, joten itselleni paras Kreetan ranta on edelleen Apostolien ranta, joka sijaitsee noin 3 km päässä Haniasta. Tuolla rannalla sijaitsevat luolat, joissa Kreetalle rantutuneet apostolit asuivat aloittaessaan kristinuskon levittämisen saarelle. Mukava pieni tutkimuskohde siis tuokin ranta luolineen!
Hania on aina ihana, vanhan kaupungin kadut hurmaavat, mutta kuten otsikko sanoo, suuri Mousaka-vertailu osoitti jälleen,että huonoimmat ruuat ovat paikoissa, joissa on innokkaimmat sisäänheittäjät! Paras kotiruoka sen sijaan löytyi vuorikylästä Eloksesta, vanhan puun suojassa nautittuna. Matkakumppanit taisivat hymähdellä mousaka-innostukselleni, mutta pitäähän sitä paikallisia herkkuja maistella :) Meidän Proimos hotellin allasbaarista löytyivät kuitenkin matkan parhaat ruuat maku-hinta-laatusuhteeltaan. Uskomattoman hyvä kokki oli Manuelon ravintolassa. Huonoin aamupala sekä sisällöltään, että hinnaltaan oli kalliissa rantapaikassa Agia Marinassa, vaikka tuokin paikka oli Trip Advaisorissa hyväksi rankattu. Toki ympäristö, meren läheisyys ja tunnelma valloittivat tuossa rantaravintolassa, jossa aurinkotuolien vuokra kuului annoksen hintaan.
Platanias ei yllätä, se on oikein tyypillinen turistirysä. Yksi tie läpäisee kylän ja tuon tien varrella kymmeniä pieniä turistikauppoja, joissa kaikissa sama tarjonta.
Loppuloman kohokohta oli ehdottomasti Menies vene-retki, joka oli sekä laadukas järjestelyiltään, että sopivan mittainen ja sisällöltään mahtava. Retken isäntä piti meistä hyvää huolta ja vene pysähtyi kahdella eri kohteella, jotta pääsimme snorklaamaan. Vesi oli upeaa, kristallisen kirkasta ja samalla turkoosia. Mukana olleet juniorit nauttivat myös todella paljon, kun veneen katoltakin sai hypätä veteen valvotuissa olosuhteissa. Rannalla jolla pysähdyimme, sijaitsi myös vanha arkeologinen Artemiksen temppeli, jonka lähellä hetken keskityin ja taisinpa saadakin yhteyden Jumalattaren voimaan ;) Suosittelen todella Kolymbari- boat trip-retkeä kaikille Kreetalla kävijöille. Laivan nimi on Eva. Retki maksoi aikuiselta vain 25 e, ja laivalta voi ostaa omakustanteisesti pientä purtavaa, olutta ja muuta juomaa.
Kreeta on turvalllinen ja upea matkakohde ja Geranin kylä sekä Proimos hotelli olivat meille nappi-valinta. Mutta, niin erilaisia uniahan me näemme tässä maailmassa, sillä hotellissamme majoittunut rouva oli aivan toista mieltä. Hänestä Gerani oli takapajula, jossa ei ole mitään, Platanias aivan surkea paikka ja koko saari niin onneton, että hän olisi mieluusti lähtenyt jo kotiin melkein samantien kun saapui:) Kun kuuntelin häntä,ihmettelin olimmeko samalla saarellakaan...
Mousaka maistui ja myös Mythos olut, joka olikin yllättävän maukasta suomi-tytön suuhun, varsinkin kun oluen juonti nykyään on kovin harvinaista :)
Lennot sujuivat mukavasti, vaikkakin menolento oli yöllä ja majoituspaikassa pääsimme nukkumaan vasta puoli viiden maissa, kukon kiekuessa jo herätystään. Muutoinkin Proimoshotellin sijainti oli hyvin maanläheinen, puutarhoineen ja vuohineen!
Kreikka valloittaa aina ja yöunet matkan aikana olivat todella voimakkaita ja tietoisiakin. Ehkä uniin vaikutti parasta-aikaa meneillään olevan Tähti-itse-verkkokurssikin, mutta tuntui, että sielu täyttyi Kreetalla auringolla ja elämällä pitkän talven jälkeen ja kesäkausi pääsi käyntiin oikein kunnolla. Kiitos Kreeta ja Kreikkalaiset Jumalat ja Jumalatteret! Ehkä nähdään taas....
Anna valosi loistaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti