Onko Sinun henkinen kasvusi ainaista iloa, enkelin siipien havinaa ja rallatusta? Onko se päivänpaistetta ja ylimaallisia kokemuksia kursseilla tai meditaatioissa? Minun ei. Henkinen kasvu on toisina päivinä kaikkea tätäkin, mutta myös sitä ihan muuta. Niin kauan kuin seuranamme elämän matkalla on ystävämme ego, on päivänpaisteen lomaan taattu raekuuroja ja välillä olkapäällämme istuu se toinen kaveri hiilihankonsa kanssa, enkelin sijaan. Kuitenkin. Sitähän se henkinen matkamme juuri on: Tuon ego-harhan kitkemistä olemustamme pimentämästä, jotta sisäinen valo eli Todellisuus pääsee loistamaan kaikessa kirkkaudessaan. Henkiopas Adamon ottaakin meitä ystäviään kädestä kiinni ja opastaa uudessa kirjassaan Pelosta Rakkauteen askel askeleelta kohden Sydämen ääntä, pois pelkoon eli pimeyteen samaistumisesta ja siihen uskomisesta.
Vanhat Veda-kirjat määrittelevät egon täsmällisesti. Ego on tietämättömyyttä todellisesta Itsestämme. Jos ja kun meillä siis on tieto ja kokemus Itsestämme, meillä ei ole enää egoa, emmekä tarvitse tätä mielemme peräkammarien aikamiespoikaa enää mihinkään. Harha on poistunut. Mitä harha sitten todellisuudessa on? Mistä olemme tietämättömiä kun emme tunne todellista Itseä?
Valaistuneet kautta aikain ovat koettaneet kuvailla tätä Valoa, joka me jokainen ytimeltämme olemme, mutta he ovat todennäköisesti tuomitut epäonnistumaan. Miten voisimme mielen käsitteiden kautta kuvata sellaista, joka on täysin liikkuvan mielemme käsityskyvyn ja kuvattauuden eli käsitteiden tuolla puolen? Kuitenkin me jokainen olemme joskus saaneet kokemuksia egottomuudesta, minättömyydestä, rauhasta. Kokemuksia siitä mitä Olet, kun et ole mitään erityistä. Kokemuksen ylimaallisesta rauhasta tai rakkaudesta, joka on täysin vailla pyyteitä. Joskus luontokokemukset tai henkiset huipputilamme ovat yltäneet koskettamaan Valon ydintä meissä. Ja sitten egomme on tarttunut noihin huippukokemuksiin. Tapahtuu takertuminen sillä egomielemme pyrkii aina etsimään onnea ja välttämään kärsimystä. Kun takerrumme onneemme, se katoaa ja valuu pois kuin hiekka sormien välistä. Näin oivalluksesta on tullut kuollut kokemus, vanhaa tietoa tai pahimmassa tapauksessa uusi käsite henkemme valoa varjostamaan. Irti päästämisen taito lieneekin yksi tärkeimmistä oppia henkisen heräämisen vaihtelevilla poluilla.
Kun henkisen kasvun kuherrusvaihe on loppunut tapahtuu sama kuin hyvässä parisuhteesssa. Rakkaus ja todellinen yhteiselo voi alkaa. Sen jälkeen alkaa siis työ egon tunnistamiseksi ja sen tekemän myyräntyön havaitsemiseksi olemuksessame. Voimme tuolloin jopa tuntea taantuvamme henkisesti koska löydämme monia "ei niin ihania asioita" olemuksemme uumenista. Tämä johtuu kuitenkin vain siitä, että olemme alkaneet tuoda pimeyttämme valoon ja näin valaista alitajuntamme sokkeloita. Kun verhot vedetään ikkunan edestä pitkän pimeän kaamosjakson jälkeen kevätauringon paistaessa, niin tottahan huone näyttää erilaiselta!
Adamon pureutuu uudessa kirjassaan ehkä eniten juuri tähän valon tuomiseen pimeyttämme kirkastamaan. Ja eihän toki valoa tuoda kuten Hölmölässä aikoinaan säkillä kantaen pimeyden sekaan, vaan nimenomaan kohtaamalla pimeytemme muutamme sen valoksi. Siinä piilee transformaation, eli muodonmuutoksen taika. Adamon sanookin kirjassa: "Ja niin kauan kuin Pandoran lippaasi pysyy suljettuna, niin kauan kuin et uskalla kohdata “pahaa” itsessäsi, myös hyvä jää puolinaiseksi, sillä se mitä välttelet koituu kohtaloksesi. Siksi mestarinne julistikin: “Älä vastusta pahaa, mutta tee aina hyvää.”
"Pahan vastustaminen tekee siitä vahvemman. Se antaa “pahalle” arvon, jota sillä ei muuten olisi. Se antaa siis pelolle pontta ja egosi elää pelosta. Rakkaus on parasta lääkettä kaikelle pahaksi luokittelemallesi maailman unessa. Siunaa kaikki minkä pystyt siunaamaan. Ja jos et pysty siunaamaan jotakuta ihmistä tai kokemusta, anna se anteeksi itsellesi. Anteeksiantaminen on läheistä sukua rakkaudelle. Kumpikaan ei tule pakottaen, vaan ne kulkevat omia polkujaan."
Kun siirrymme Pelosta rakkauteen elämässämme, tapahtuu se nimenomaan lähimpiemme kautta ja kanssa. Ihmiset joita rakastat tai vihaat toimivat peilinäsi tällä matkalla, jolla opit näkemään valon varjojesi alta. Pyhistä Ihmissuhteista Adamon sanoo tähän tapaan:
"Oletko sinä sitä mitä näet? Varmasti. Se mitä näet “ulkopuolellasi” on peilikuvaa sille mitä on sisälläsi, siten maailma on näköisemme. Myös rakkauden saleissa kulkiessasi peileistä heijastuu oma kuvasi. Kun tuomitset kuvasi peilissä, jonka näet sisaresi tai veljesi kasvoilla ja kun yrität korvata sen uudella peilillä eli uusilla kasvoilla, et tule onnistumaan. Sillä uudestakin peilistäsi kuvastuvat samat omat kasvosi. Et voi muuttaa itseäsi muuttamalla peiliäsi, vaan muutat peilikuvasi hyväksymällä itsesi sellaisena kuin olet, juuri nyt.
Hyväksymisen taikasauvalla taiot kohtaamasi peilin heijastamaan kuvasi kauniisti takasin ja Pyhä Hetki luhistaa aikaa ja käsityksiä, valheita ja harhoja tieltäsi ja pudottaa sinut Oman todellisen Itsesi pinnalle, Rakkauden vakaalle maaperälle. Pyhyys on vieraanasi niin kauan kuin annat sen olla. Aina niin kauan kuin maltat olla pelkäämättä sen menettämistä. Ja heti kun yrität takertua siihen se katoaa.Niin liukas on Pyhyytesi ja niin vapaa rakkautesi, ettei se siedä takertumista. Anna sille se arvo, joka sille kuuluu. Anna arvo itsellesi niin huomaat, että pyhyytesi on aina kanssasi, että se oli aina kanssasi, vaikka luulit sen hukanneesi.
Näin kohtaamistasi peileistä, lähimmäistesi kasvoista, loistaa rakkaus sinua kohtaan ja tiedät, että se on Oma rakkautesi, joka on kaikessa, kaikkialla ja aina se sama."
Nykyisessä new age-uskomuksissa kuulee monesti sanottavan, että egoaan pitää rakastaa ja sen kanssa ystävystyä. Jos ego-minuus kuitenkin on tyhjää täynnä, miten voisit ystävystyä sen kanssa? Kun sen sijaan näet harhaisen minä-naamion toiminnan tuskaisenkin selvästi huomaat, ettei sellaista asiaa kuin ”minä” voida koskaan löytää. Sitä ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Tämä vaatii kuitenkin myös muuta kuin enkelien harpunsoittoa tai huippukokemuksia, vaikka nekin voivat kenties auttaa. Tämä oivallus vaatii ennenkaikkea rohkeutta nähdä itsensä ja ”sellaisuutensa”. Nähdä kaikki kuten se on, ilman mielen tarinointia tai kaunistelua tai rumistelua. Nähdä mielen taipumus tarinointiin ja liikkumiseen. Sen valheellinen puolustusmekanismi, sen valtava tarve olla poissa nyt-hetkestä ja viedä Sinut mennessään aina johonkin muualle kuin siihen aika-paikka-pisteeseen, jossa vain voit totuuden ja onnen löytää.
”Etsikää niin te löydätte”, sanotaan Raamatussa, mutta onko tämä egon vai Todellisen Valosi tunnuslause? Ehkäpä ainainen etsiminen pitääkin aarteen aina piilossa. Etsisitkö sormusta jos se olisi kokoajan sormessasi? Etpä tietenkään. Miksi sitten etsit onnea ja iloa tai valaistusta itsesi ulkopuolelta? Ulkopuoli on samaa kuin sisäpuolikin, mutta symboolisessa muodossa. Käänny ja näe itsesi, sanoo Adamonkin kirjoissaan. Näkemällä sen mitä et ole, eli egosi harhaisen toiminnan tulet viimein näkemään tai paremminkin olemaan se joka Olet; Oma Itsesi eli Mestari.
Tätä mestaruutemme hyväksymistä Adamon myös uudessa kirjassamme peräänkuuluttaa. Sanoihan jo Nelson Mandela aikoinaan, ettei ihminen pelkää niinkään pimeyttään, vaan valoaan. Samoin tuumailee Adamonkin:
"Ihminen pelkää omaa itseään eniten. Ei niinkään “ulkoisia” uhkia, vaan sisäisiä. Ei ihminen pelkää vihaa niin paljon kuin todellista rakkautta, eikä lainkaan niin paljon pimeyttä ja pienuutta, kuin sitä, että pitäisi ottaa vastuu omasta mestaruudestaan: Kantaa vastuu omasta Jumaluudestaan ja siitä ohjaako pelko vai rakkaus elämän teitä." Ja Adamon vielä jatkaa samasta teemasta:
"Hän joka ei ole uskaltanut kohdata pimeyttä ja pelkoa itsessään ei tule koskaan rakastamaan kuten Jumala rakastaa. Pimeys on nähtävä ja ei tule jäädä vain tähän. On uskallettava myös pimeyden tuolle puolen, valoon. On uskallettava nähdä oma valonsa. Oma rohkeutensa, rakkautensa. On uskallettava myöntää, ettei tarina uhrista olekaan asioiden todellinen tila. On hyväksyttävä, että juuri Sinä näet omaa untasi, ei kukaan muu sitä näe sinun silmiesi lävitse. Ja tämä tuo suuren mahtavan vapauden!
Vapauden olla oman elämänsä mestari. Ego ei tuota mestaruutta voi koskaan lunastaa, mutta Sinä Itse tulet sen kyllä tekemään, ennemmin tai myöhemmin ja tuolloin voit katsoa itseäsi peiliin ja sanoa täysin rauhallisesti ja tarkoittaen: “Minä todella rakastan sinua”. Ja sen jälkeen sinulla on myös kyky toimia tuon rakkauden mukaisesti: Sanat ovat sanoja, älä jää vain niihin. Teot kertovat sinulle Itsellesi kuinka paljon itseäsi rakastat ja ne tuovat sinut myös lopulta kotiin, tosi Itseesi."
Nyt on siis todellakin sen aika! Aika ottaa ohjat käsiinsä ja olla oman elämänsä mestari. Aika lopettaa uskominen uhreihin tai syyllisyyteen. Vain ego kaipaa syyllisiä, Jumala ei koskaan syyllistä ketään. Tuollainen ajatuskin on täysi mahdoton sille joka on Rakkaus. Ja Sinä olet Se.
Lisää näistä teemoista Adamonin uunituoreessa kirjassa Pelosta Rakkauteen. Kirjaa saatavilla kirjailijalta: marjut.moisala@gmail.com, Ultrasta ja kustantajalta Bod.fi.
Tervetuloa astumaan Adamonin ohjauksessa vakaa askel kohti vapautta ja mestaruuttasi.
Tämä artikkeli julkaistu Ultrassa numero 10/2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti