Pyhän henkesi näkökyky

 

Kesken helleaallon odottamisen (odottamista on piisannut runsaasti tänä kesänä:) rupesin tuumailemaan ei-dualismia ja tulevan syksyn koulutuksia. Kvanttianteeksianto -ryhmät viime keväänä olivat aivan huippuja kokemuksia itsellenikin. Annoimme totisesti egomielelle kyytiä henkitason ohjaamana ja parasta A-luokkaa ovat tietenkin aina kurssilaisten kokemukset ja pähkäilyt, joita jaamme joka kerta sen mukaan mitä käyntikertojen välissä elämä on antanut purtavaksi.Kvanttianteeksianto tarkoittaa sitä, että oivallamme ettei itseasiassa mitään anteeksiannettavaa olekaan, vaan olemme itse luoneet /tilanneet kaikki ne ihanat haastavatkin tilanteet ja ihmiset elämäämme sulostuttamaan, jotta heräisimme erillisyyden unesta.

Mitä sitten on kvanttivauraus? Jos tunnemme, ettei meillä ole tarpeeksi rakkautta, rahaa, ystäviä, terveyttä jne...aina on kyse SAMASTA asiasta. Kaikki puute on Jumalan tai Korkeamman Itsesi puutetta. Riippumatta sitä, miten tuo puute ilmenee elämässä, emme anna muodon hämätä, ydin on aina sama. Tunnemme olevamme siis erossa lähteestä ja mitä  muuta lähde on kuin Jumala /Korkein Ykseys, joka sinä olet? Emme kuitenkaan yleensä muista olevamme Jumala tai  kaiken vaurauden, ilon ja rakkauden lähde. Sen sijaan Egomme suvereenisti ohjailee meitä etsimään onnea ja kaiken hyvän lähdetä ulkopuoleltamme, näin varmistaen, ettemme sitä koskaan löydä. Egon mottohan kuuluu: Etsi, etsi mutta ÄLÄ löydä...

Näin egokaverimme tietoisuudessamme, pitää meidät kiireisinä etsimässä korvikkeita lähteelle ja onnellemme. Korvike voi ottaa monenlaisia muotoja ja moni "luo oma elämäsi" - oppien opettaja ei tule ajatelleeksi,  että tuo vapaan tahdon airue, joka tahtoo luoda "oman elämänsä" oman mielensä mukaiseksi ei ole muuta kuin juuri tuo erillisyytemme ylipappi tai papitar, omassa somassa mielessämme. 

 

 

Huomaatko, että myös unelmat ovat vain korviketta sille Todelliselle Ilolle ja rakkaudelle, joka sinä JO nyt Olet? En tarkoita, ettemmekö saisi luoda olemmehan Luojia, mutta on hyvä huomata, että jos "minun unelmani" tarkoittaa sitku-elämää, eli unelman toteutumista tulevaisuudessa...hamassa tulevaisuudessa...niin se on egon ansa. Ego huijaa meitä monin eri tavoin pois ainoasta TODELLISESTA hetkestä, joka meillä On, siis nykyhetkestä.

Tämä saattaa kuulostaa ikävältä puheelta, varsinkin sen osamme mielestä, joka haluaa uskoa "tulevaisuuden parantavan  sen mikä ei ole kivaa nyt.." Mutta...Sen sijaan on hyvä havaita, että kvanttitietoisuutemme ja tilamme avulla, parannammekin sekä mennyttä, että tulevaa Nykyhetkestä käsin. 

 

 

Kvanttitilassa nimittäin nousemme (meditaatiossa) aika- ja paikka ulottuvuuden yläpuolelle, ikuiseen Nyt-hetkeen, josta käsin vain on mahdollista olla armon virrassa ja näin voittaa myös usko karman ohjaavaan voimaan, sekä muihin ilmiömaailmaa ohjaaviin uskomuksiin. Henkiset uskomuksemme ovat kenties meille monelle niitä kaikkein rakkaimpia ja niistä luopuminen voikin olla kovan työn takana...ainakin itse olen näin joutunut huomaamaan nyt kun kuvajaiset kaatuvat ja illuusioille voi jo ilakoida...

Olen lukenut sosiaalista mediaa hävyttömän paljon näin lomalla :) Sieltä luen mm. kertomuksia "onnettomista ihmissuhteista" tai "epäoikeudenmukaisista tapahtumista" joihin asianomainen kieltää olevansa lainkaan osallinen, luomisen tasolla. Kuitenkaan ei taida olla yhtään asiaa, jota mielemme ei olisi luonut koettavaksi elämä-nimisen näytelmämme.

 

Valitettavasti tietoinen osa mieltä on kuitenkin vain jäävuoren huippu ja suurin osa siitä, joka Luo niin ylä- kuin alamäkiä elämään sijaitsee tietoisuuden pinnan alla ja siellä pinnan alla sijaitsee myös suuri syyllisyyden varasto, jota esim. buddhalaiset opit kutsuvat  tiedostamattomuudeksi. Mikä siis lääkkeeksi tiedostamattomuuteen? Tietenkin tietoisuus... joka ei kuitenkaan ole egomielen "Minä olen tietoinen sinusta"- mallista tietoisuutta eli erillisyyttä, vaan valppautta ja läsnäoloa juurikin Sisäisen lähteen suhteen, todellisen identiteettisi suhteen.Näin päättyy robotin elämä ja heräämisen tila valtaa mielen...Tätä kutsutaan mielen luonnoksi.

Herääminen on nykyään ikään kuin muotia henkisissä piireissä. Aivan kuten jooga ja jopa tantra  alkaa olla. Oletko tullut kuitenkaan ajatelleeksi, että kun koemme vaikkapa suurta ykseyden tilaa ja yhteyttä ihmisiin, äitimaahan ja kaikkeen mikä ilmenee, niin emme ole vielä aivan perillä siellä, Lähteellä? Koemme siis ensin ykseyttä ilmenevän maailman eli muotojen maailman kanssa ja se on ihan ok, mutta koemme tässä kohtaa, että olemme yhtä sen mielen osan kanssa, joka on luonut maailman. 

 

Jumala ei luonut maailmaa ja muotoja Ihmeiden oppikurssin ja oppaideni mukaan...Kuka maailman sitten loi? Sinä laitoit sen alulle sinä hetkenä kun tahdoit luoda jotakin omin päin, jotakin ilman kaikkiallista johdatusta ja läsnäoloa. Syntyi muotojen maailma, alkuräjähdys siellä...mielen avaruudessa. Eikö Jumala sitten tiedä mitään maailmasta? Kyllä vaan. Hänen Pyhä Henkensä, pyhä läsnäolo, korkeampi Itseytesi, Sinä Itse - persoonallisen uskomusten muodostaman minuuden ja harhan taustalla,  on aina läsnä tietoisuudessasi. Sinussa on aina sekä Rakkaus, että Pelko. Enempää ei olekaan. Vain nämä kaksi, joiden kesken voit valita, miten elämäksi kutsuttavaa untasi tulkitset ja siten samalla: kuinka onnellinen olet.

Sivumennen sanoen, alitajunnassamme oleva syyllisyys on myös syy sille, miksi voimalauseet eivät täysin toimi..Ne toimivat vain siinä määrin, kuin olet valmis olemaan armollinen itsellesi ja ottamaan vastaan rukouksesi tai lauseesi tarkoittaman asian. Ego uskoo myös kaupankäyntiin. Sen uskomusten mukaan yhden elämän osa-alueen paranemisesta pitää maksaa toisen alueen huononemisella. Pysähdy tähän hetkesi, luulen että keksit omasta elämästäsi esimerkkejä miten tämä egomielen uskomus toimii. Minä ja asiakkaani ainakin olemme tätäkin uskomusta olleet todistamassa useastikin: )

Ihmeiden oppikurssissa Kristus - tietoisuus sanoo, että ainut tehtävämme täällä maailmassa on olla onnellisia ja levittää näin tätä onneamme myös muille itsemme "osille" eli muille ihmisille,mielemme kautta. Tämä on pyhä tehtävämme, ainut tehtävä. Yleensä käytämme esimerkiksi muistia väärällä tavalla, muistelemme kärsimäämme pahaa tai muistelemme mitä olemme kokeneet, jotta voisimme "varautua"tulevaisuuteen ja kontrolloida elämäämme, emmekä näin elä elämäämme,  vaan suoritamme sitä. Tällainen muistin käyttö on egon muistinkäyttöä.  

 

Miten Pyhä Henki sinussa sitten käyttää muistia? Pyhä henki opettaa Sinut muistamaan KUKA olet JO NYT. Ei tulevaisuudessa, joka on harhaa ja illuusiota. Ei menneisyydessä, jota ei enää ole, vaan juuri Nyt. Nyt sinä voit muistaa Itsesi Pyhänä Henkenä, Jumalallisena lähteenä, josta ammennat, kun saavutat yhä useammin "kvanttitilasi" josta käsin sinulla on suora yhteys kaiken vaurauden ja armon lähteeseen.

Tulevan syksyn kurssilla opettelemme pysymään TODELLISUUDESSA yhä enemmän, eli juuri siellä Pyhän hengen näkökyvyn alueella. Opettelemme antamaan koko elämämme korkeimman käyttöön ja näin tulemme kokemaan yhä kasvavaa onnellisuuden tilaa, joka ei siis tarkoita vaihtelua kuten emootiot, vaan olemisen tilaa, jossa Sinä olet oma itsesi, samaistumatta harhaan ja egomielen höpinöihin ja ohjelmointeihin.
Meidän on tunnettava egon toimintaperiaate, mutta emme jää vain siihen, vaan suuntamme on todellinen pyhä elävä yhteys Pyhään Henkeen, joka on Todellinen identiteettimme. Jos Sinua kutsuu tämä suora tie Rakkauteen, joka ei muutu eikä horju, niin ilmoittaudu mukaan Pyhän hengen näkökyky /Pyhä Ihminen kurssille. Aloitamme elo-syyskuun vaihteessa tiistai-iltaisin,noin joka toinen tiistai kello 17.30 - 20.00 seitsemän kerran kokoontumiset Diana Sofian enkelihoitolan tiloissa Heinäpäässä, Oulussa. Kunkin kerran hinta on 45 e, jos et pääse johonkin kertaan voimme pitää sen yksityisesti, mutta pääsääntö on, että pyrimme ryhmätapaamisiin, ryhmässä on voimaa! :))

Olisi hyvä jos sinulla olisi oma IOK -kirja, mutta se ei ole välttämätön. Teemme kertojen välissä tehtäviä oppilaan työkirjasta, mutta kirjattomille voin skannata tehtävät.

Kurssilla opit mm. uudenalisia ajatuksia mielen voimasta ja siitä mitä energia on ja mitä on parantaminen jne. (Kuten vaikkapa sen, että parantaja on parannettavan oma mieli.) Ennustan ja tunnustan, että tulet saamaan uusia oivalluksia ja sukeltamaan syvälle sydämeesi ja kenties joudut luopumaankin jostain aikansa eläneestä? Jos näin käy, niin annamme kaiken Pyhälle hengelle. Sisäinen Ystävä kulkee joka hetki mukanamme matkalla, joka päättyi jo heti alettuaan, vaikka näyttääkin täällä ajassa yhä jatkuvan :) Ihania hetkiä luvassa. Tule mukaan <3<3<3

Ilmoittaudu alustavasti, niin sovimme tarkat illat ryhmän kanssa. marjut.moisala@gmail.com
--

SALLAisella lomalla haltijoitten mailla

Kuortaneen urheiluopiston ja valloittavien Ultra -päivien jälkeen huilattiin hetki Oulussa, mutta pian kuulimme kuinka Luonto jälleen kutsuu ja suuntana tällä kertaa Suomen sallaisin lomakeidas, Holiday club Salla.
 

Näkymiä Venäjälle harjun päältä.

Keväällä jo päätin, että yhä enemmän tahdon viettää aikaa äitiluonnon helmoissa tulevina kesinä. Tänä kesänä säätila ja monet muut esteet ovat kaataneet luontoretkien suunnitelmia, mutta Sallan ja Kuusamon neljän päivänä reissulla saimme aurat täyteen elementtien voimaa! Itä-Lapin pieni Salla oli ennestään käymätön kohde meille muruni kanssa ja se itse asiassa yllätti positiivisesti. Ainoa miinus olivat ne valtaisat paarmojen ja sääskien määrät, jotka tahtoivat ilostuttaa läsnäolollaan poluilla kulkijoita ja seurasivat ne myös autoamme, jota ehkä poroksi luulivat...

Sallan  mieleenpainuvimmaksi kohteeksi minulle nousi Salmijärven kanjonialue (yllä), jossa meditoiminen oli erittäin voimallinen kokemus. Virtaava vesi, tuli ja nuotiosta nouseva savu veivät syvälle sydämeen ja pyhään yhteyteen äitiluonnon kanssa. Kuru todella oli gurumme ja kosketti ainakin minua syvällisesti. Sallan tunturin alueella rummuttelimme ja siellä tutustuin paikallisiin luonnonhenkiin eli energioihin. 

 

Erikoisuutena tuolla alueella oli kelopuita muistuttavat hahmot tai keloihin ikään kuin sulautuvat ja niistä uudelleen esiin tulevat olennot. Läheisellä Suomutunturilla olen ollut paljonkin ja melko lailla samanlaiselta vaikutti luonnon väki Sallassakin, mutta aistin Sallassa enemmän feminiinistä voimaa. Haltijapariskunta jonka tapasin mökkimme lähellä ja mökin sisälläkin muistutti melkoisesti Harry Potteristakin tunnettua tietäjää, jollaisia haltijoita olen tavannut mm. Suomulla ja Syötteen tunturialueella. Naispuolisia haltijoita en kuitenkaan ole em. alueilla tavannut, mutta Sallassa minua tervehti  haltijakansan nainen, joka yhtyi rummutukseemmekin erikoista poikkihuilua soittaen. Tunsin, että yksi merkitys rummutukselle oli myös puhdistaa aluetta vanhoista sotamuistoista ja energioista. Taivas ja maa tuntuivat kohtaavan toisensa ja olo oli juhlallinen.

Sallan kylällä vietettiin myös äinpäin-päivää, jolloin oli tarjolla aamujoogaa iltapäivällä  ja muuta hauskaa. Hämmästyttävänkin paljon väkeä oli liikkeellä kylällä, mutta meitä ei jooga tällä kertaa vetänyt vaan kylän ihme: kiinalainen ravintola, josta sai maukasta pöperöä. Olin karhurumpua takoessani yhdistynyt karhun henkeen ja vitsailin, että saisi se jo näyttäytyäkin. Harjun päällä venäjän puolelle tähystellessämme aloimme kuulla outoa ääntelyä, jonka lähde oli ilmeisemmin isompi eläin... Myöhemmin luontokeskuksella kuuntelimme karhun ääntä tallenteelta, ja samaltahan se kuulosti :) Poro porukoita oli paljon liikkeellä pitkin autoteitä samoin kuin hotellin piha - alueella. Paarmat kiusasivat kaikkia tasapuolisesti.

Kuvassa Kiutaköngästä

Tunturin juurella tutustuimme myös hienoon Kiela - ravintolaan, joka on valmistettu hirrestä. Kattoa koristavat upeat Pentikin poronsarvi-kristallikruunut ja tunnelma tuossa ravintolassa on erikoisen upea. Majapaikkamme vieressä oleva Keloravintolakin oli auki ja tästä olimme iloisia, sillä monessa paikassa kuten juurikin em. muilla tunturialueilla palvelut pysyvät poissa ja matkailijoille myydään ei-oota oikein olan takaa. Niinpä Salla oli siis positiivinen poikkeus; palveluita oli saavilla myös ei-sesonkina. Pieni tunturikylpylä sai meidät vieraakseen parikin kertaa, sillä olihan se mukavaa kun oli kylpylä melkein ainoastaan omassa käytössä  :) Kuitenkin matkailijoita näytti alueella riittävän loma-asunnoissa runsaastikin.

Ämmin polku (yllä) tuli kierrettyä myös ja paluumatkalla pysähdyimme tietenkin upeaan Kiutakönkääseen. Meditaatiot luonnossa ovat todella palauttavia ja syvällisiä ja koskien kuohuissa eivät öttiäisetkään häirinneet kun tuulipojat hoisivat homman kotiin! Kuusamon järvellä picnicillä sai nauttia upeista maisemista ja erikoisista pilvistä.. Taivaalla oli jos jonkinmoista kulkijaa...

Viimeisenä vielä kurkkaus Purnuvaaraan ja koti alkoi olla lähellä.

  
Salla siis yllätti positiivisesti ja jätti  jäljen. Jospa uudelleen ruskan aikaan, sinne tai lähimaille karhua kuulostelemaan ja tunturin tuulia tuntemaan..Mutta, vielä on kesää jäljellä ja seuraavaksi kutsuu Vuokatti pienelle pyrähdykselle, tällä kertaa vähän isommalla joukolla <3




Tunturin ja kelopuiden henkiä, löytyvät näköjään goolestakin nimellä wood spirit!

Naantalin auringon alla

 

 

Viimeinkin! Vierailu Suomen aurinkoisempaan kaupunkiin tuli kohdalle tänä kesänä ja hyvä niin, sillä jo pidempään Naantali oli houkutellut minua, jolle se ennestään oli käymätön paikka. Ystäväni, eli Hannele-kerhomme muut edustajat olivat jo entuudestaan Naantaliin tutustuneet, mutta heitäkin kesäkaupungin kadut ihastuttivat. Matka on pitkä pohjoisesta kun lähtee, olipa suunta mikä tahansa. Naantaliin pääsy julkisilla kulkuvälineillä tuntui melko haasteelliselta, niinpä päädyimme junailemaan itsemme Tikkuriaan, josta hyppäsimme serkku-flikan Kiian kyytiin kehäkolmosen ruuhkiin. Matka alkoi sateisissa merkeissä, mutta mielessä paistoi jo aurinko.
 

Majapaikkamme oli monessa netin palvelussa kovasti kehuttu Hotel ja cafe Pusa, vanha perheen ylläpitämä puutalo, jossa tunnelmat olivat todellakin kohdallaan. Pusan palvelutaso oli äärimmäisen hyvä, eikä aamupalassakaan ollut valittamista. Ainut mitä kaipasimme oli oma parveke tai terassi, mutta sen sijaan meillä oli kuitenkin kokonainen sisäpiha käytössämme.
Kuvat ystävieni ottamia.

Naantali oli myönteinen kokemus kaiken kaikkiaan. Edellisenä kesänä tutustuimme Hankoon ja Naantali pärjäsi kivasti vertailussa, jota mieli tahtoi tehdä, vaikka siihen ei tarvetta ollutkaan :) Hangon tunnelma on omanlaisensa ja myös hieno, mutta Naantali on ehkä helpommin haltuun otettavissa ihan apostolin kyydilläkin. Musiikkijuhlat näkyivät ja kuuluivat viikonlopun tunnelmissa kun puistossa konsertoitiin ja tunnelma oli muutenkin kuin ulkomailla. Upeasti pukeutuneita ruskettuneita ihmisiä rantabulevardilla, hienojen veneiden lipuessa laineilla ja avoautojen hyristessä vanhan kaupungin kapeilla kujilla. Suorastaan tunsin olevani elokuvan kulisseissa tai hyvässä näytelmässä, mieluummin kuin elävässä elämässä, Mutta. Sitähän se elämä taitaakin olla, näytelmää ja kulisseja, ilmiöitä elämän valkokankaalla.(Eikä edes Risto Räppääjää tällä kertaa kuvattu).

Naantali on kuin kaunis hienostonainen, joka pukeutui ainakin meidän vierailumme aikaan parhaimpiinsa, ripsuhelmoihin ja leveälieriseen hattuun ja kutsui meidät Hanneleet vaikkapa kahvittelemaan Eriskummalliseen kahvilaan, eli vanhaan huvilaan, jossa Muumien maailma heräsi eloon, pitsiverhot heiluivat tuulessa ja leivoksia nautittaessa Viljonkan seurassa ei kaloreita laskettu.

Totta kai nautimme ruokaa ja juomaa vanhan Kaivohuoneen viihtyisällä terassilla ja kuuntelimme eläväistä musiikkia tupaten täynnä olevan Merisalin huomassa. Tanssilattian puute hieman siellä häiritsi, joten poistuimme hyvissä ajoin täysikuuta kuvaamaan. Tuolla reissulla kuvausvälinekin hetkeksi hävisi ja aiheutti hieman päänvaivaa, mutta onneksi Naantalin seudun rehelliset ihmiset auttoivat eksyneen lampaan eli kännykkäni takaisin omistajalleen. Lauantai päivänä varsinkin ilma oli kuin morsian ja rakkauden polun kalliot kutsuivat meitä auringon ottoon. Myös näköalatorniin kiipesimme ja näillä paikoilla aistiessani ympäristöä ja tunnelmaa pääsin erikoisiin tiloihin. Äänet, ympäristö, veneet, meri... Ukkopekka -laivan torven törähdykset...viehättävää totta tosiaan! Naantali eli ja hengitti, meitä...?

Ravintolatarjontaa kaupungissa on sesonkina runsaasti, samoin jäätelön puutteesta ei kenenkään tarvitse kärsiä. Muutoin olimme oikein tyytyväisiä kaupungin tarjontaan, mutta ravintola Snicari oli valitettava poikkeus. Söimme ystäväni kanssa siellä elämämme huonoimmat pitsat, ja serkkuni ateriakaan ei hänelle suuria riemun kiljahduksia saanut aikaan. Hämmentävää miten ruuasta voikin saada niin mautonta?

Meillä oli ilo vierailla myös Naantalin  alkuperäisasukkaan eli vanhan ystäväni luona hänen ihanassa yli satavuotisessa talossaan, joka henki upeaa vanhan ajan tunnelmaa ja pienen meditatiivisen hetkenkin siellä vietimme menneisyyden aikakerroksia aistien. Ja entäs sitten kaikki ne houkuttelevat pikku putiikit, joita vanhan kaupungin kapeilta kaduilta löytyy. Huh huh, seurauksena saattaa helposti olla henkilökohtainen pörssiromahdus!

Naantali kohteli meitä siis hyvin ja hieman haikeilla mielin Kian nokka suunnattiin sunnuntai aamuna taas kohden Vantaata.Melkein teki mieli Aina Inkeri Ankeisen tavoin huutaa: "Voi luoja, elä ota meitä pois täältä...vielä..." Kuitenkin....Ei voisi palata, ellei lähtisi ja muruakin alkoi jo olla ikävä ;)
Ehkä Naantalikin vielä kutsuu, mutta olipa kohde mikä tahansa, niin Hanneleilla on aina hauskaa!

TALLINAN KUJILLA JA KÄYTÄVILLÄ

Harvoin saa nauttia niin kylmästä toukokuusta kuin tänä armon vuonna 2017. Tämä seikka saikin hieman epäilemään kevätretken kohdentumista nimenomaan Suomenlinnaan ja Tallinnaan, mutta mikäs siinä, tikkitakkia päälle ja baanalle!

Olin lukenut Tallinnaan.com sivustolta, että myös siellä vanhan kaupungin alla risteilee maanalaisia käytäviä, jotka vasta 2000 - luvulla on otettu museokäyttöön ja siis ikään kuin "löydetty", joten eikun retkeä varaamaan tähän vähän erilaiseen Bastionin käytävät -reissuun. Kenpä tietää miksi nuo aliset maisemat ovat niin viime aikoina kutsuneet. Pariisissa marssimme muruni kanssa luurankojen seassa katakombeissa ja sitten samana vuonna Kappadokian maanalaiset luolastot saivat minut ja nuorisoni vieraikseen..Aivan näihin tunnelmiin ei Tallinnan maanalaisissa maisemissa ylletty, mutta likelle kuitenkin.

Lähdimme teinien kanssa matkaan Norskin lennolla ja törmäsimme heti asemalla ystävään, jonka kanssa matka jatkui kohden pääkaupungin rientoja. Junalla Helsinkiin ja matka-askit säilöön ja marssia kohden toria ja Suomenlinnan lauttaa. Onneksi säätieto ei tuonakaan päivänä pitänyt paikkansa, muutoin olisimme olleet todennäköisesti naama nutturalla jossain aivan muualla kuin Suomenlinnan raunioilla. Sää suosi siis, vaikkei aurinko juuri näyttäytynyt. Suomenlinna olikin lapsilleni ennen käymätön paikka ja itsellänikin viime käynnistä oli tainnut jo parikymmentä vuotta vierähtää. Linnasaari oli upean rauhallinen turistimäärästä huolimatta. Todellakin tykkäsin! Kahvilatkin olivat jo auki ja terassilla oli mukava fiilistellä tunnelmia ja katsella sekä kuunnella angry-birdsien touhuja. Todellakin, erikoisia hanhia oli liikeellä :))

Matkamme jatkui torielämän ja "pissiskahvilan" jälkeen asematunneleihin ja muutoinkin keskustan humuun vain todetakseni jälleen, että  Helsinki ei ole mun paikka! Suomenlinnan kaupunginosa taitaakin olla tästä lähtien suosikkini Helsingin alueista. Päivä vaihtuikin iltaan satamassa notkuen ja Viking linea odottaen. Olimme sopivasti jättäneet tilaa vatsaan illanbuffettia silmällä pitäen ja eihän se taaskaan pettänyt. Pyörimällä meriostoksille ja sitten hyttiin toipumaan.

Seuraava aamu Tallinnassa valkeni sateisena, siis sen mikä nyt valkeni, melko harmaalta näytti ensi alkuun kun laukkujamme vetäen etsimme reittiä hotelli Metropoliin. Hotelli löytyikin läheltä, tosin me kuntoilun ystävinä harhailimme pidemmän reitin mukaan. Respan poika otti laukut säilöön ilomielin ja sääkin alkoi seljetä, joten matka jatkui kohden vanhan kaupungin iloja.
 
Tallinnan keskusaukiolla kuvattiin kalliin budjetin elokuvaa ja sitähän mekin sitten jäimme katsomaan kuumia juomia terassilla nauttien. Oli hauska seurata miten " oikeat kuvaukset" toimivat. Filmi käsitteli sota-aikaa ja rekvisiitta, ajoneuvot ja puvustus olivat sen mukaiset. Ennen Kiek de kökiä meillä oli aikaa käydä Viru keskuksessakin ja lounastaa, mutta ehkä koko päivän mukavin kohde meistä kaikista oli juurikin Kiek de kökin kahvila ja keskiaikaiset tunnelmat siellä, Neitsyt Tornin vierellä. Kiipeäminen tornin kahvilaan oli melkoinen elämys! Askelmat noin puolimetrisiä...Ai mullako muka huonot reisilihakset? No ainakin  ne löytyivät, se tunsin seuraavana päivänä.

Bastion tunneliretki lähti tornien alta ja jos mielit tuollaiselle kierrokselle niin liput on varattava etukäteen. Vain pieni määrä matkailijoita pääsee käytävään vuorokaudessa. Olimme käytäväopastuksella jo melko väsyneitä, sillä vähän nukuttu yö ja paljon kävelleet jalat painoivat, mutta kyllä tuo käytäväretki oli hintansa väärti. Opastus oli englanniksi. 

Käytävän eri osien myötä kuvataan mihin tarkoituksiin sitä on eri aikoina käytetty alkaen nykyhetkestä. Viimeisinä vuosina ennen museointia käyvä olikin palvellut kaupungin asunnottomien majapaikkana. Neuvostoliiton aikaan taas punkkarit ja muut vastarintaliikkeen kapinalliset käyttivät käytäviä kokoontumiseen ja vaikka poliisi tiesi tämän, heidän annettiin olla jotakuinkin rauhassa; parempi maan alla kuin maan päällä?

Sota-aikana käytävät toimivat todella suuren väkimäärän turvapaikkana pommituksia vastaan. Ihmisiä kuului olleen monessa kerroksessa, lapset vanhempien olkapäillä. Neuvostoliiton suorittamista pommituksista saimme tai jouduimmekin katsomaan vanhaa arkistomateriaalia kesken käytävä matkan ja tässä kohtaa tunsin suurta ahdistusta, kuten vieressäni istunut venäläinen pariskuntakin...

Tiesinkin, että monesti tällaiset  paikat sisältävät monia aikakerroksia joihin on kertynyt paljon surua ja muuta negatiivista tunnelmaa. Tämän tunsin näissä käytävissä voimakkaasti, varsinkin juuri sota-aikaan liittyen. Kun menimme sitten ajassa kohden keskiaikaa, niin siellä tunnelmat olivat kevyemmät vaikka toki paljon on tapahtunut tietenkin jatkuvasti, myös Tallinnan linnoituksissa ja niiden alla. Siunaus virtasi ja toivoin, että kaikki näihin maisemiin jääneet sielut ovat vapaita lähtemään valoon ja uusiin seikkailuihin.

Kun nousimme käytävästä aivan eri paikasta ylös kaupungille kuin mistä  olimme menneet maan alle, olimme "vähän" eksyksissä ja sama jatkui..Pian huomasimme olevamme Tompean mäen näköalapaikalla trubaduuria kuuntelemassa, emmekä oikein keksineet mistä olimme sinne päätyneet. Mutta...eksyminen, se se on elämän suola, varsinkin matkoilla! Mikäs siinä eksyessä kun ilmakin alkoi olla kuin morsian, eli aurinkoinen ja lämmin...

Kävelylaskurin mukaan tuli tuona Tallinnan ensimmäisenä päivänä 16 km kävelyä mittariin ja sen tunsi kyllä jaloissa illalla kun ravintolaa lähdimme etsimään Rottermannin kaupunginosasta. Hyvä ravintola löytyikin aivan hotellin läheltä, vaikka pitikin käydä ottamassa vauhtia vähän kauempaa.

Seuraavana päivänä oli aikaa nauttia ihan etelän helteistä. Mahtavaa! Vietimme aikaa mm. ihan perinteisellä tavalla Sadmarketin uumenissa ja istumalla puistonpenkeillä ja rannassa. Lumisateiden ja rännän jälkeen sitä ihminen jotenkin on niin tyytyväinen jos vaan saa kokea kesää...Ainakin kunnes hikipisarat alkavat kimallella otsalla liian kanssa ;) 

Paluumatka Helsinkiin alkoi laivan kannella sillä kerrankin oli lämmintä ja saattoi seurata laivan irtoamista satamasta. Väki oli juhlatuulella ja tunnelmat korkealla. Kun Helsinkiin taas saavuttiin alkoi tunnelma joidenkin matkalaisen osalta olla ehkä liiankin korkealla, mutta kuitenkin hyvällä tavalla.Helsinkikin näyttäytyi jälleen vähän erilaisena kun helle helli pääkaupungin asukkaita. Meidän tie vei yöksi Omenaan ja seuraavana päivänä hyppäsimme junaan Kokkolaan ja siitä vr - bussilla Ouluun. Laskinkin, että ainakin 11 erilaista kulkuvälinettä oli käytössämme tuolla neljän päivän reissulla. Huh huh..

Ja entäs matkaseura? Se oli tietenkin ihan timanttista. Täytyy hattua nostaa teineille, jotka jaksoivat kaikki matkan kiemurat ja odottelut todella kärsivällisesti. No, tyttäreni totesikin että "Ei voi valittaa, sillä mehän oltas muuten nyt koulussa..." Huomasin taas kuinka ihanaa on myös kokea asioita toisen silmin, eli katsella vähän erilaisten silmien lävitse mikä on kiinnostavaa..Kuten pojalleni yksijalkainen pulu tai se, että Helsingissä bussien numerot ovat kolme-numeroisia eli satoja, kun ne Oulussa ovat vain kymmeniä. Enpä ollut tuotakaan ennen huomannut :) Matkoilla tunnelma on tiivis ja koomisilta tilanteilta ei voi, eikä halua välttyä. 

Mukavaa matkaa siis meille itse kullekin myös jatkossa. Seuraavaksi minua kutsuu Suomen aurinkoisin kaupunki Naantali, tällä kertaa seurana on  legendaarinen Hannele-kerhon. Naantali onkin  minulle ennestään käymätön paikka.Ties vaikka Sauli ja Jenni kutsuisivat meidät Hanneloorat kahveelle Kultarantaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin....

Karhun henki & voimarumpu

Kevät on meidän perheessä juhlien aikaa, sillä neljä meistä on syntynyt keväällä, juuri kun kevät ja valo alkaa voittaa pitkän pimeän.

Vanhimman poikani lähestyessä neljännesvuosisataansa päätin, että ostan lahjaksi jotakin ihan muuta... Päätin hankkia hänelle voimarummun. Paras olisi ollut tietenkin askarella se itse, mutta siihen ei minulla ollut aikaa, joten lähdin katselemaan internetin ihmemaasta millaisia rumpuja on tarjolla ja hintakin vähän kiinnosti ;) Tulin bittiretkelläni Rumpu-Ukon sivustolle ja siellä näin rummun, jonka tunsin kuuluvan...ei pojalleni vaan itselleni. Upea rumpu johon on maalattu karhu, silmissään viisas katse. 

Voimaeläimeni on juurikin karhu. Olen tuntenut karhun voiman monilla rumpumatkoillani, mutta en ole kokenut koskaan mihinkään esineeseen liittyen tuntemuksia joita koin, kun katselin tätä voimarumpua näyttöruudullani! Sain valtavia sätkyjä, sähköiskuja suorastaan, ja sydämeni oli pakahtua ja minua itketti.

Ihmettelin todella mistä moiset purkaukset ja nähtyäni rummun hinnan päätin toistaiseksi karistaa nämä ihmeelliset tuntemukset pois tietoisuuteni avaruuksista, sillä juuri ulkomaanmatkalta palattuani kassani tuntui kovin köykäiseltä :)

Jatkoin tutkimusmatkaani ja löytyihän se pojallenikin tarkoitettu rumpu, tutun Tarun sivustolta.(Sielun ikkuna)  Valittelin kuitenkin miehelleni tuota karhurummun ihanuutta ja hän totesi vain ykskantaan että "Pyydä sitä hengeltä / Pyhältä hengeltä." Olimme näet 40-days kurssilla juuri sellaisen läksyn kohdalla, jossa kaikkea mahdollista suositeltiin pyydettäväksi "ylhäältä". Näin siis tein. Ja menemättä yksityiskohtiin, kaikki järjestyi todella mukavasti ja rumpu oli pian saapumassa postitse Ouluun ja minua jännitti onko se yhtä ihana livenä kuin netin  kautta nähtynä. Ja olihan se! Jälleen valtavia värähtelyjä ja sydämen sulaminen. 

Voisin vaikka väittää, että tuo rumpua koristava karhu on katseeltaan hyvin elävä ja tunnen, että saan sen kautta yhteyden voimaan, joka on minulle niin tuttu jo intiaanielämistä, mutta myös tämän elämäni osalta. Rummun saapumisen myötä ja sillä rummuttelun myötä, sain yhteyden jälleen myös Isäni Taivas Äitini Maa-kirjani tunnelmiin ja vaikka en pidä tapani lukea vanhoja omia kirjojani, niin tunsin tarvetta tehdä poikkeuksen ja luinkin tuon Intiaanitarinan taas ja palasin Katsoo Kauas - nimisen intiaaninaisen elämän tunnelmiin ja myös Hopien viisauden pariin. Juuri tämän kirjan tunnelmien perusteella Kotkan henki- tapahtuma sai alkunsa aikoinaan. Ja tapahtumia on piisannut Syötteellä yhteensä jo 20 vuoden ajan, mutta juuri Kotka - ryhmän ohjauksessa olemme kokoontuneet  Särkelän Aten kodalla (kotakahvilassa)  muutamien vuosien ajan, viimeksi viime kesänä.

Kun rummutin ensimmäistä kertaa uudella rummulla, sain myös vision siitä kuinka tämä rumpu on ehkä enemmän "perherumpu", se kantaa nimenomaan naaraskarhun voimaa ja päätin, että tuleva lomareissumme Syötteelle saa olla myös rummun vihkimyksen paikka.

Juuri reissulta palanneena voin vain huokailla ihastuksesta Syötteen upeita maisemia ja auringon paistetta muistellessa. Kelosyötteen Teija Sarajärven  Mäntyharju - mökki palveli jälleen hienosti majapaikkana ja läheinen lampi palveli myös  poikien pilkkiharrastusta, vaikka kalaa ei tällä kertaa noussutkaan, niin sehän ei olekaan pääasia. Naapurimökin sveitsiläiset saivat kuitenkin ihastella "suomalaisen talvikalastuksen saloja". Heitä se tuntui  kovin kiinnostavan.

Rumpuni sai vihkimyksen Äitimaan ja Isätaivaan energioihin, elementteihin ja työhönsä sekä tietenkin ilmansuuntiin...tuuliin ja Iso -Syötteen huippupolulla kuvasimme tyttäreni kanssa hieman ja saimme hysteeriset naurut kun upposin rumpuni kanssa nivusia myöten hankeen...Kuvaaja -Linssi vain kuvasi uskollisen reportterin tapaan, eikä auttanut äippää ylös..:)

Unet syötteellä monesti häviävät ainakin ensimmäisenä yönä paikan voimallisten energioiden takia, mutta nyt oli toisin. Nukuimme todella hyvin ja tähteläisiäkin taas  elävissä unissa kohtasin. Meditaatiot olivat voimaannuttavia ja rumpu soi kauniisti ilman sen kummempia virittelyjä. Se onkin minulle tärkeää, sillä työhuoneella ei monesti ole virittelyyn paljon mahdollisuuksia, ainakaan elävän tulen ääressä  ja aion uutta rumpua myös työtehtävissäni käyttää. 

Tulevan viikon torstaina 16.03. onkin luvassa seuraava rumpumeditaatio Oulun Tuirassa. Tervetuloa mukaan rummuttelemaan, eli oma rumpu mukaan jos löytyy. Kuuntelemme meditaation aikana myös kanavointia intiaanioppailta ja nautimme yhteisen energian hoitavuudesta.(Ilmoittaudu  meditaatioon etukäteen sähköpostiini)

Iloista talvilomaviikon ja kevään jatkoa jokaiselle Sinulle. Antakaamme valomme loistaa!

marjut.moisala@gmail.com
http://solarel.nettisivu.org/
http://shamaanirumpu.net/
http://www.kelosyote.com/html/maurisis.htm
http://www.atenmokit.fi/kotakahvio
Alla oleva ote Isäni Taivas, Äitini Maa - kirjastani
 

Pohjoisen Teneriffan kutsu 2017

 

On taas se aika vuodesta, että Suomen pakkasen ja pimeyden oli aika vaihtua valoon ja lämpöön ja koskapa tuntui, että viime talvinen Teneriffan reissu jäi vähän lyhyeksi koko saareen tutustumiseen, niin jatkoimme hyväksi havaitulla linjalla. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Helmikuun alussa kuitenkin saaren pohjoisosa eli Puerto De la Cruz. Olin käynyt aiemmin Crutzissa yli  kymmenen vuotta sitten ja paljonkaan ei ollut vehreä kaunotar muuttunut minun silmissäni, vain karnevaalikulkueet puuttuivat. Tällä kertaa karnevaaliaika alkaa vasta helmikuun lopussa.

Cruzin katukuvaa ja varsinkin suosittua rantakatua leimaa voimallisena kuohuva meri ja enempi varttunut turistien joukko. Monet eläkeläiset ja vapaaherrat ovat löytäneet Teneriffasta toisen kotinsa. Tämä oli ehkä vielä voimallisemin näkyvissä tässä kohteessa kuin Madeiralla, joka myös vaikutti todella rauhalliselta lintukodolta.

Matkustimme Aurinkomatkojen kanssa, vaikka asuimmekin pääasiassa lomaosakkeessa, RCI:n kautta vuokratussa. Vaihtopäivän sattuessa lomamme toiselle päivälle yövyimme Aurinkomatkojen hotellissa ensimmäisen yön ja täytyy sanoa, etten ole ehkä koskaan ennen näin vaatimattomassa majatalossa yötäni viettänyt, ainakaan ulkomailla. Suoraan sanottuna melkoinen rotankolo oli tuo Plaza-hotelli, mutta emme odottaneetkaan kovin laadukasta majapaikkaa hinnankaan perusteella. Sijainti sen sijaan oli loistava, lähellä kaikkea, varsinkin lähellä loistavaa Intialaista ravintolaa.

Kun sitten pääsimme toisena matkapäivänä majoittumaan varsinaiseen hotelliimme La Quinta Parkiin Orotovan laaksossa, niin tuntui kuin olisi tullut paratiisiin. Upea huoneisto mahtavalla merinäkymällä ja hotellin uima-allasalueelta oli suora näkymä Teiden vuorelle.

Tunnetusti Crutzissa sää vaihtelee todella nopeasti ja pilvisyyttäkin riittää, mutta meidän hotellissamme vallitsi jostain syystä paljon aurinkoisempi säätyyppi kuin kaupungissa jonne oli matkaa noin 10 km.

Kuitenkin pohjoinen saari on upea paratiisi kokonaisuutena luontonsa puolesta! Parina päivänä seikkailimme auton kanssa Mascan laaksossa ja muissa käymättömissä kylissä ja jälleen maisemat olivat päätähuimaavat. Välillä ajoimme pilven sisällä, eli sumussa, mutta pääosin sääkin suosi ja luontopolullekin päästiin hämähäkkien seurasta nauttimaan... Sekä tapasimme yli tuhatvuotiaan traakkipuun. Hän on taatusti nähnyt paljon! Välillä oli jännittäviä tilanteita auton kanssa todella kapeilla vuoripoluilla, jopa niin, että poliisikin tuli välillä liikennettä ohjaamaan, mutta kaikesta selvittiin kunnialla.

Ensimmäisenä lomapäivänä viettimme aikaa merivesialtailla Crutzin keskustassa ja siellä lepolassessa lojuessani meditoin ja sain voimallisen yhteyden  Pyhään äitiin eli Jumalan feminiiniseen aspektiin. Sain viestin: "Täällä lähellä on Neitsyt Marian ilmestymisen luola. Menkää käymän siellä.."

Päivätietoinen minuuteni ei tiennyt tuollaisen luolan olemassaolosta, mutta kaikkitietävä Google varmisti, että viesti piti paikkansa ja tuollainen luola löytyisi melko läheltä asuinsijaamme. Toisena autoilupäivänä sitten läksimme luolaa etsimään, vaikka samaan aikaan jokin sisälläni kapinoi. Mietin näet, että miksi joku paikka olisi toista pyhempi tässä maailmailmiössä, jossa uneksimme olevamme. Eivätkö kaikki paikat ole samanarvoisia. Toisaalta netistä löytyneiden ohjeiden mukaan luola sijaitsi kovan kiipeämisen takana ja ohjeet olivat hyvin epämääräiset. Kuitenkin tiemme vei liitovarjoilijoiden käyttämälle korkealle paikalle, jonne automme jäi ja läksimme kapuamaan melkoisen jyrkkää rinnettä ylöspäin...

Kunto ainakin kohosi, joskin muuta ei tapahtunut. Emme löytäneet luolaa...mutta kun myöhemmin juttelin asiasta facebookissa, löytyi useitakin henkilöitä jotka olivat luolassa vierailleet ja saimme jopa karttakoordinaatit jotka osoittivat, että puolisoni oli ollut noin 100 m luolasta sitä näkemättä...Mitähän tästä voisi oppia :) Ajattelin kuitenkin, että koska ilman fyysistä kehoa on helpompi liikkua rinteissäkin, niin tulen käymään paikalla ns unikehoissani ja näin myös tapahtui, kaksi upeaa maanpäällistä Jumalatarta kulki kanssani ;)

Tästä episodista muistui mieleeni matka Intiaan, jonne lähdimme Karmapaa tapaamaan ja joka loppujen lopuksi opetti tutun totuuden: "Guru on sisälläsi." Niinpä tunnen, että myös tuo luola ja sen pyhyys kuten myös Pyhä ÄIti ovat meissä, Tietoisuuden avaruudessa, eikä missään muualla.

Sain viettää Teneriffalla myös hauskat syntymäpäivät, jälleen tuli siis täyteen tuo sama 25 vuotta joka aiemminkin. Hotellissamme oli Spa- osasto jossa saimme nauttia kuumakivihieronnasta taitavien hoitajien huomassa, ah ja voi! Iltaelämäänkin tutustuimme Crutzin rantakadun Molly Malone-irkkupubissa, jossa oli tosi hauska meno ja meininki. Tanssia, laulua ja rumpuja...melkein tuli Kotkan Henki-tapahtuma mieleen, paitsi, että se taisi olla kuivempi tapaus menneenä kesänä ;)

 

Tätä matkaamme sävytti myös Lisa Natolin 40-päivää kurssi, jonka puoliväli oli matkamme aikana. Joka päiväisenä ohjelmana oli Lisan videon lataaminen ja harjoituksen tekeminen hotellin internetissä. Kerron seuraavassa blogikrjoituksessa enempi tästä sekä Kvanttianteeksianto-kurssin annista.

Teneriffa antoi taas parastaan ja tunsin akkujen latautuvan. Nyt jaksaa taas jonkin aikaa...ainakin hiihtolomaviikkoon asti :)

Matkailu avartaa, varsinkin kukkaroa, siksi on hyvä välillä kai keskittyä muihinkin toimiin, mutta sen verran olen matkailukärpäsen (pysyvästi) puraisema, että hetikohta alkoi silmissä siintää jo mahdollinen uusi reissu, mitä parhaassa seurassa, omien lasten kanssa. Katsotaan mitä jutunjuurta siitä saadaan aikaan...