SALLAisella lomalla haltijoitten mailla

Kuortaneen urheiluopiston ja valloittavien Ultra -päivien jälkeen huilattiin hetki Oulussa, mutta pian kuulimme kuinka Luonto jälleen kutsuu ja suuntana tällä kertaa Suomen sallaisin lomakeidas, Holiday club Salla.
 

Näkymiä Venäjälle harjun päältä.

Keväällä jo päätin, että yhä enemmän tahdon viettää aikaa äitiluonnon helmoissa tulevina kesinä. Tänä kesänä säätila ja monet muut esteet ovat kaataneet luontoretkien suunnitelmia, mutta Sallan ja Kuusamon neljän päivänä reissulla saimme aurat täyteen elementtien voimaa! Itä-Lapin pieni Salla oli ennestään käymätön kohde meille muruni kanssa ja se itse asiassa yllätti positiivisesti. Ainoa miinus olivat ne valtaisat paarmojen ja sääskien määrät, jotka tahtoivat ilostuttaa läsnäolollaan poluilla kulkijoita ja seurasivat ne myös autoamme, jota ehkä poroksi luulivat...

Sallan  mieleenpainuvimmaksi kohteeksi minulle nousi Salmijärven kanjonialue (yllä), jossa meditoiminen oli erittäin voimallinen kokemus. Virtaava vesi, tuli ja nuotiosta nouseva savu veivät syvälle sydämeen ja pyhään yhteyteen äitiluonnon kanssa. Kuru todella oli gurumme ja kosketti ainakin minua syvällisesti. Sallan tunturin alueella rummuttelimme ja siellä tutustuin paikallisiin luonnonhenkiin eli energioihin. 

 

Erikoisuutena tuolla alueella oli kelopuita muistuttavat hahmot tai keloihin ikään kuin sulautuvat ja niistä uudelleen esiin tulevat olennot. Läheisellä Suomutunturilla olen ollut paljonkin ja melko lailla samanlaiselta vaikutti luonnon väki Sallassakin, mutta aistin Sallassa enemmän feminiinistä voimaa. Haltijapariskunta jonka tapasin mökkimme lähellä ja mökin sisälläkin muistutti melkoisesti Harry Potteristakin tunnettua tietäjää, jollaisia haltijoita olen tavannut mm. Suomulla ja Syötteen tunturialueella. Naispuolisia haltijoita en kuitenkaan ole em. alueilla tavannut, mutta Sallassa minua tervehti  haltijakansan nainen, joka yhtyi rummutukseemmekin erikoista poikkihuilua soittaen. Tunsin, että yksi merkitys rummutukselle oli myös puhdistaa aluetta vanhoista sotamuistoista ja energioista. Taivas ja maa tuntuivat kohtaavan toisensa ja olo oli juhlallinen.

Sallan kylällä vietettiin myös äinpäin-päivää, jolloin oli tarjolla aamujoogaa iltapäivällä  ja muuta hauskaa. Hämmästyttävänkin paljon väkeä oli liikkeellä kylällä, mutta meitä ei jooga tällä kertaa vetänyt vaan kylän ihme: kiinalainen ravintola, josta sai maukasta pöperöä. Olin karhurumpua takoessani yhdistynyt karhun henkeen ja vitsailin, että saisi se jo näyttäytyäkin. Harjun päällä venäjän puolelle tähystellessämme aloimme kuulla outoa ääntelyä, jonka lähde oli ilmeisemmin isompi eläin... Myöhemmin luontokeskuksella kuuntelimme karhun ääntä tallenteelta, ja samaltahan se kuulosti :) Poro porukoita oli paljon liikkeellä pitkin autoteitä samoin kuin hotellin piha - alueella. Paarmat kiusasivat kaikkia tasapuolisesti.

Kuvassa Kiutaköngästä

Tunturin juurella tutustuimme myös hienoon Kiela - ravintolaan, joka on valmistettu hirrestä. Kattoa koristavat upeat Pentikin poronsarvi-kristallikruunut ja tunnelma tuossa ravintolassa on erikoisen upea. Majapaikkamme vieressä oleva Keloravintolakin oli auki ja tästä olimme iloisia, sillä monessa paikassa kuten juurikin em. muilla tunturialueilla palvelut pysyvät poissa ja matkailijoille myydään ei-oota oikein olan takaa. Niinpä Salla oli siis positiivinen poikkeus; palveluita oli saavilla myös ei-sesonkina. Pieni tunturikylpylä sai meidät vieraakseen parikin kertaa, sillä olihan se mukavaa kun oli kylpylä melkein ainoastaan omassa käytössä  :) Kuitenkin matkailijoita näytti alueella riittävän loma-asunnoissa runsaastikin.

Ämmin polku (yllä) tuli kierrettyä myös ja paluumatkalla pysähdyimme tietenkin upeaan Kiutakönkääseen. Meditaatiot luonnossa ovat todella palauttavia ja syvällisiä ja koskien kuohuissa eivät öttiäisetkään häirinneet kun tuulipojat hoisivat homman kotiin! Kuusamon järvellä picnicillä sai nauttia upeista maisemista ja erikoisista pilvistä.. Taivaalla oli jos jonkinmoista kulkijaa...

Viimeisenä vielä kurkkaus Purnuvaaraan ja koti alkoi olla lähellä.

  
Salla siis yllätti positiivisesti ja jätti  jäljen. Jospa uudelleen ruskan aikaan, sinne tai lähimaille karhua kuulostelemaan ja tunturin tuulia tuntemaan..Mutta, vielä on kesää jäljellä ja seuraavaksi kutsuu Vuokatti pienelle pyrähdykselle, tällä kertaa vähän isommalla joukolla <3




Tunturin ja kelopuiden henkiä, löytyvät näköjään goolestakin nimellä wood spirit!

Naantalin auringon alla

 

 

Viimeinkin! Vierailu Suomen aurinkoisempaan kaupunkiin tuli kohdalle tänä kesänä ja hyvä niin, sillä jo pidempään Naantali oli houkutellut minua, jolle se ennestään oli käymätön paikka. Ystäväni, eli Hannele-kerhomme muut edustajat olivat jo entuudestaan Naantaliin tutustuneet, mutta heitäkin kesäkaupungin kadut ihastuttivat. Matka on pitkä pohjoisesta kun lähtee, olipa suunta mikä tahansa. Naantaliin pääsy julkisilla kulkuvälineillä tuntui melko haasteelliselta, niinpä päädyimme junailemaan itsemme Tikkuriaan, josta hyppäsimme serkku-flikan Kiian kyytiin kehäkolmosen ruuhkiin. Matka alkoi sateisissa merkeissä, mutta mielessä paistoi jo aurinko.
 

Majapaikkamme oli monessa netin palvelussa kovasti kehuttu Hotel ja cafe Pusa, vanha perheen ylläpitämä puutalo, jossa tunnelmat olivat todellakin kohdallaan. Pusan palvelutaso oli äärimmäisen hyvä, eikä aamupalassakaan ollut valittamista. Ainut mitä kaipasimme oli oma parveke tai terassi, mutta sen sijaan meillä oli kuitenkin kokonainen sisäpiha käytössämme.
Kuvat ystävieni ottamia.

Naantali oli myönteinen kokemus kaiken kaikkiaan. Edellisenä kesänä tutustuimme Hankoon ja Naantali pärjäsi kivasti vertailussa, jota mieli tahtoi tehdä, vaikka siihen ei tarvetta ollutkaan :) Hangon tunnelma on omanlaisensa ja myös hieno, mutta Naantali on ehkä helpommin haltuun otettavissa ihan apostolin kyydilläkin. Musiikkijuhlat näkyivät ja kuuluivat viikonlopun tunnelmissa kun puistossa konsertoitiin ja tunnelma oli muutenkin kuin ulkomailla. Upeasti pukeutuneita ruskettuneita ihmisiä rantabulevardilla, hienojen veneiden lipuessa laineilla ja avoautojen hyristessä vanhan kaupungin kapeilla kujilla. Suorastaan tunsin olevani elokuvan kulisseissa tai hyvässä näytelmässä, mieluummin kuin elävässä elämässä, Mutta. Sitähän se elämä taitaakin olla, näytelmää ja kulisseja, ilmiöitä elämän valkokankaalla.(Eikä edes Risto Räppääjää tällä kertaa kuvattu).

Naantali on kuin kaunis hienostonainen, joka pukeutui ainakin meidän vierailumme aikaan parhaimpiinsa, ripsuhelmoihin ja leveälieriseen hattuun ja kutsui meidät Hanneleet vaikkapa kahvittelemaan Eriskummalliseen kahvilaan, eli vanhaan huvilaan, jossa Muumien maailma heräsi eloon, pitsiverhot heiluivat tuulessa ja leivoksia nautittaessa Viljonkan seurassa ei kaloreita laskettu.

Totta kai nautimme ruokaa ja juomaa vanhan Kaivohuoneen viihtyisällä terassilla ja kuuntelimme eläväistä musiikkia tupaten täynnä olevan Merisalin huomassa. Tanssilattian puute hieman siellä häiritsi, joten poistuimme hyvissä ajoin täysikuuta kuvaamaan. Tuolla reissulla kuvausvälinekin hetkeksi hävisi ja aiheutti hieman päänvaivaa, mutta onneksi Naantalin seudun rehelliset ihmiset auttoivat eksyneen lampaan eli kännykkäni takaisin omistajalleen. Lauantai päivänä varsinkin ilma oli kuin morsian ja rakkauden polun kalliot kutsuivat meitä auringon ottoon. Myös näköalatorniin kiipesimme ja näillä paikoilla aistiessani ympäristöä ja tunnelmaa pääsin erikoisiin tiloihin. Äänet, ympäristö, veneet, meri... Ukkopekka -laivan torven törähdykset...viehättävää totta tosiaan! Naantali eli ja hengitti, meitä...?

Ravintolatarjontaa kaupungissa on sesonkina runsaasti, samoin jäätelön puutteesta ei kenenkään tarvitse kärsiä. Muutoin olimme oikein tyytyväisiä kaupungin tarjontaan, mutta ravintola Snicari oli valitettava poikkeus. Söimme ystäväni kanssa siellä elämämme huonoimmat pitsat, ja serkkuni ateriakaan ei hänelle suuria riemun kiljahduksia saanut aikaan. Hämmentävää miten ruuasta voikin saada niin mautonta?

Meillä oli ilo vierailla myös Naantalin  alkuperäisasukkaan eli vanhan ystäväni luona hänen ihanassa yli satavuotisessa talossaan, joka henki upeaa vanhan ajan tunnelmaa ja pienen meditatiivisen hetkenkin siellä vietimme menneisyyden aikakerroksia aistien. Ja entäs sitten kaikki ne houkuttelevat pikku putiikit, joita vanhan kaupungin kapeilta kaduilta löytyy. Huh huh, seurauksena saattaa helposti olla henkilökohtainen pörssiromahdus!

Naantali kohteli meitä siis hyvin ja hieman haikeilla mielin Kian nokka suunnattiin sunnuntai aamuna taas kohden Vantaata.Melkein teki mieli Aina Inkeri Ankeisen tavoin huutaa: "Voi luoja, elä ota meitä pois täältä...vielä..." Kuitenkin....Ei voisi palata, ellei lähtisi ja muruakin alkoi jo olla ikävä ;)
Ehkä Naantalikin vielä kutsuu, mutta olipa kohde mikä tahansa, niin Hanneleilla on aina hauskaa!

TALLINAN KUJILLA JA KÄYTÄVILLÄ

Harvoin saa nauttia niin kylmästä toukokuusta kuin tänä armon vuonna 2017. Tämä seikka saikin hieman epäilemään kevätretken kohdentumista nimenomaan Suomenlinnaan ja Tallinnaan, mutta mikäs siinä, tikkitakkia päälle ja baanalle!

Olin lukenut Tallinnaan.com sivustolta, että myös siellä vanhan kaupungin alla risteilee maanalaisia käytäviä, jotka vasta 2000 - luvulla on otettu museokäyttöön ja siis ikään kuin "löydetty", joten eikun retkeä varaamaan tähän vähän erilaiseen Bastionin käytävät -reissuun. Kenpä tietää miksi nuo aliset maisemat ovat niin viime aikoina kutsuneet. Pariisissa marssimme muruni kanssa luurankojen seassa katakombeissa ja sitten samana vuonna Kappadokian maanalaiset luolastot saivat minut ja nuorisoni vieraikseen..Aivan näihin tunnelmiin ei Tallinnan maanalaisissa maisemissa ylletty, mutta likelle kuitenkin.

Lähdimme teinien kanssa matkaan Norskin lennolla ja törmäsimme heti asemalla ystävään, jonka kanssa matka jatkui kohden pääkaupungin rientoja. Junalla Helsinkiin ja matka-askit säilöön ja marssia kohden toria ja Suomenlinnan lauttaa. Onneksi säätieto ei tuonakaan päivänä pitänyt paikkansa, muutoin olisimme olleet todennäköisesti naama nutturalla jossain aivan muualla kuin Suomenlinnan raunioilla. Sää suosi siis, vaikkei aurinko juuri näyttäytynyt. Suomenlinna olikin lapsilleni ennen käymätön paikka ja itsellänikin viime käynnistä oli tainnut jo parikymmentä vuotta vierähtää. Linnasaari oli upean rauhallinen turistimäärästä huolimatta. Todellakin tykkäsin! Kahvilatkin olivat jo auki ja terassilla oli mukava fiilistellä tunnelmia ja katsella sekä kuunnella angry-birdsien touhuja. Todellakin, erikoisia hanhia oli liikeellä :))

Matkamme jatkui torielämän ja "pissiskahvilan" jälkeen asematunneleihin ja muutoinkin keskustan humuun vain todetakseni jälleen, että  Helsinki ei ole mun paikka! Suomenlinnan kaupunginosa taitaakin olla tästä lähtien suosikkini Helsingin alueista. Päivä vaihtuikin iltaan satamassa notkuen ja Viking linea odottaen. Olimme sopivasti jättäneet tilaa vatsaan illanbuffettia silmällä pitäen ja eihän se taaskaan pettänyt. Pyörimällä meriostoksille ja sitten hyttiin toipumaan.

Seuraava aamu Tallinnassa valkeni sateisena, siis sen mikä nyt valkeni, melko harmaalta näytti ensi alkuun kun laukkujamme vetäen etsimme reittiä hotelli Metropoliin. Hotelli löytyikin läheltä, tosin me kuntoilun ystävinä harhailimme pidemmän reitin mukaan. Respan poika otti laukut säilöön ilomielin ja sääkin alkoi seljetä, joten matka jatkui kohden vanhan kaupungin iloja.
 
Tallinnan keskusaukiolla kuvattiin kalliin budjetin elokuvaa ja sitähän mekin sitten jäimme katsomaan kuumia juomia terassilla nauttien. Oli hauska seurata miten " oikeat kuvaukset" toimivat. Filmi käsitteli sota-aikaa ja rekvisiitta, ajoneuvot ja puvustus olivat sen mukaiset. Ennen Kiek de kökiä meillä oli aikaa käydä Viru keskuksessakin ja lounastaa, mutta ehkä koko päivän mukavin kohde meistä kaikista oli juurikin Kiek de kökin kahvila ja keskiaikaiset tunnelmat siellä, Neitsyt Tornin vierellä. Kiipeäminen tornin kahvilaan oli melkoinen elämys! Askelmat noin puolimetrisiä...Ai mullako muka huonot reisilihakset? No ainakin  ne löytyivät, se tunsin seuraavana päivänä.

Bastion tunneliretki lähti tornien alta ja jos mielit tuollaiselle kierrokselle niin liput on varattava etukäteen. Vain pieni määrä matkailijoita pääsee käytävään vuorokaudessa. Olimme käytäväopastuksella jo melko väsyneitä, sillä vähän nukuttu yö ja paljon kävelleet jalat painoivat, mutta kyllä tuo käytäväretki oli hintansa väärti. Opastus oli englanniksi. 

Käytävän eri osien myötä kuvataan mihin tarkoituksiin sitä on eri aikoina käytetty alkaen nykyhetkestä. Viimeisinä vuosina ennen museointia käyvä olikin palvellut kaupungin asunnottomien majapaikkana. Neuvostoliiton aikaan taas punkkarit ja muut vastarintaliikkeen kapinalliset käyttivät käytäviä kokoontumiseen ja vaikka poliisi tiesi tämän, heidän annettiin olla jotakuinkin rauhassa; parempi maan alla kuin maan päällä?

Sota-aikana käytävät toimivat todella suuren väkimäärän turvapaikkana pommituksia vastaan. Ihmisiä kuului olleen monessa kerroksessa, lapset vanhempien olkapäillä. Neuvostoliiton suorittamista pommituksista saimme tai jouduimmekin katsomaan vanhaa arkistomateriaalia kesken käytävä matkan ja tässä kohtaa tunsin suurta ahdistusta, kuten vieressäni istunut venäläinen pariskuntakin...

Tiesinkin, että monesti tällaiset  paikat sisältävät monia aikakerroksia joihin on kertynyt paljon surua ja muuta negatiivista tunnelmaa. Tämän tunsin näissä käytävissä voimakkaasti, varsinkin juuri sota-aikaan liittyen. Kun menimme sitten ajassa kohden keskiaikaa, niin siellä tunnelmat olivat kevyemmät vaikka toki paljon on tapahtunut tietenkin jatkuvasti, myös Tallinnan linnoituksissa ja niiden alla. Siunaus virtasi ja toivoin, että kaikki näihin maisemiin jääneet sielut ovat vapaita lähtemään valoon ja uusiin seikkailuihin.

Kun nousimme käytävästä aivan eri paikasta ylös kaupungille kuin mistä  olimme menneet maan alle, olimme "vähän" eksyksissä ja sama jatkui..Pian huomasimme olevamme Tompean mäen näköalapaikalla trubaduuria kuuntelemassa, emmekä oikein keksineet mistä olimme sinne päätyneet. Mutta...eksyminen, se se on elämän suola, varsinkin matkoilla! Mikäs siinä eksyessä kun ilmakin alkoi olla kuin morsian, eli aurinkoinen ja lämmin...

Kävelylaskurin mukaan tuli tuona Tallinnan ensimmäisenä päivänä 16 km kävelyä mittariin ja sen tunsi kyllä jaloissa illalla kun ravintolaa lähdimme etsimään Rottermannin kaupunginosasta. Hyvä ravintola löytyikin aivan hotellin läheltä, vaikka pitikin käydä ottamassa vauhtia vähän kauempaa.

Seuraavana päivänä oli aikaa nauttia ihan etelän helteistä. Mahtavaa! Vietimme aikaa mm. ihan perinteisellä tavalla Sadmarketin uumenissa ja istumalla puistonpenkeillä ja rannassa. Lumisateiden ja rännän jälkeen sitä ihminen jotenkin on niin tyytyväinen jos vaan saa kokea kesää...Ainakin kunnes hikipisarat alkavat kimallella otsalla liian kanssa ;) 

Paluumatka Helsinkiin alkoi laivan kannella sillä kerrankin oli lämmintä ja saattoi seurata laivan irtoamista satamasta. Väki oli juhlatuulella ja tunnelmat korkealla. Kun Helsinkiin taas saavuttiin alkoi tunnelma joidenkin matkalaisen osalta olla ehkä liiankin korkealla, mutta kuitenkin hyvällä tavalla.Helsinkikin näyttäytyi jälleen vähän erilaisena kun helle helli pääkaupungin asukkaita. Meidän tie vei yöksi Omenaan ja seuraavana päivänä hyppäsimme junaan Kokkolaan ja siitä vr - bussilla Ouluun. Laskinkin, että ainakin 11 erilaista kulkuvälinettä oli käytössämme tuolla neljän päivän reissulla. Huh huh..

Ja entäs matkaseura? Se oli tietenkin ihan timanttista. Täytyy hattua nostaa teineille, jotka jaksoivat kaikki matkan kiemurat ja odottelut todella kärsivällisesti. No, tyttäreni totesikin että "Ei voi valittaa, sillä mehän oltas muuten nyt koulussa..." Huomasin taas kuinka ihanaa on myös kokea asioita toisen silmin, eli katsella vähän erilaisten silmien lävitse mikä on kiinnostavaa..Kuten pojalleni yksijalkainen pulu tai se, että Helsingissä bussien numerot ovat kolme-numeroisia eli satoja, kun ne Oulussa ovat vain kymmeniä. Enpä ollut tuotakaan ennen huomannut :) Matkoilla tunnelma on tiivis ja koomisilta tilanteilta ei voi, eikä halua välttyä. 

Mukavaa matkaa siis meille itse kullekin myös jatkossa. Seuraavaksi minua kutsuu Suomen aurinkoisin kaupunki Naantali, tällä kertaa seurana on  legendaarinen Hannele-kerhon. Naantali onkin  minulle ennestään käymätön paikka.Ties vaikka Sauli ja Jenni kutsuisivat meidät Hanneloorat kahveelle Kultarantaan. Näihin kuviin ja tunnelmiin....

Karhun henki & voimarumpu

Kevät on meidän perheessä juhlien aikaa, sillä neljä meistä on syntynyt keväällä, juuri kun kevät ja valo alkaa voittaa pitkän pimeän.

Vanhimman poikani lähestyessä neljännesvuosisataansa päätin, että ostan lahjaksi jotakin ihan muuta... Päätin hankkia hänelle voimarummun. Paras olisi ollut tietenkin askarella se itse, mutta siihen ei minulla ollut aikaa, joten lähdin katselemaan internetin ihmemaasta millaisia rumpuja on tarjolla ja hintakin vähän kiinnosti ;) Tulin bittiretkelläni Rumpu-Ukon sivustolle ja siellä näin rummun, jonka tunsin kuuluvan...ei pojalleni vaan itselleni. Upea rumpu johon on maalattu karhu, silmissään viisas katse. 

Voimaeläimeni on juurikin karhu. Olen tuntenut karhun voiman monilla rumpumatkoillani, mutta en ole kokenut koskaan mihinkään esineeseen liittyen tuntemuksia joita koin, kun katselin tätä voimarumpua näyttöruudullani! Sain valtavia sätkyjä, sähköiskuja suorastaan, ja sydämeni oli pakahtua ja minua itketti.

Ihmettelin todella mistä moiset purkaukset ja nähtyäni rummun hinnan päätin toistaiseksi karistaa nämä ihmeelliset tuntemukset pois tietoisuuteni avaruuksista, sillä juuri ulkomaanmatkalta palattuani kassani tuntui kovin köykäiseltä :)

Jatkoin tutkimusmatkaani ja löytyihän se pojallenikin tarkoitettu rumpu, tutun Tarun sivustolta.(Sielun ikkuna)  Valittelin kuitenkin miehelleni tuota karhurummun ihanuutta ja hän totesi vain ykskantaan että "Pyydä sitä hengeltä / Pyhältä hengeltä." Olimme näet 40-days kurssilla juuri sellaisen läksyn kohdalla, jossa kaikkea mahdollista suositeltiin pyydettäväksi "ylhäältä". Näin siis tein. Ja menemättä yksityiskohtiin, kaikki järjestyi todella mukavasti ja rumpu oli pian saapumassa postitse Ouluun ja minua jännitti onko se yhtä ihana livenä kuin netin  kautta nähtynä. Ja olihan se! Jälleen valtavia värähtelyjä ja sydämen sulaminen. 

Voisin vaikka väittää, että tuo rumpua koristava karhu on katseeltaan hyvin elävä ja tunnen, että saan sen kautta yhteyden voimaan, joka on minulle niin tuttu jo intiaanielämistä, mutta myös tämän elämäni osalta. Rummun saapumisen myötä ja sillä rummuttelun myötä, sain yhteyden jälleen myös Isäni Taivas Äitini Maa-kirjani tunnelmiin ja vaikka en pidä tapani lukea vanhoja omia kirjojani, niin tunsin tarvetta tehdä poikkeuksen ja luinkin tuon Intiaanitarinan taas ja palasin Katsoo Kauas - nimisen intiaaninaisen elämän tunnelmiin ja myös Hopien viisauden pariin. Juuri tämän kirjan tunnelmien perusteella Kotkan henki- tapahtuma sai alkunsa aikoinaan. Ja tapahtumia on piisannut Syötteellä yhteensä jo 20 vuoden ajan, mutta juuri Kotka - ryhmän ohjauksessa olemme kokoontuneet  Särkelän Aten kodalla (kotakahvilassa)  muutamien vuosien ajan, viimeksi viime kesänä.

Kun rummutin ensimmäistä kertaa uudella rummulla, sain myös vision siitä kuinka tämä rumpu on ehkä enemmän "perherumpu", se kantaa nimenomaan naaraskarhun voimaa ja päätin, että tuleva lomareissumme Syötteelle saa olla myös rummun vihkimyksen paikka.

Juuri reissulta palanneena voin vain huokailla ihastuksesta Syötteen upeita maisemia ja auringon paistetta muistellessa. Kelosyötteen Teija Sarajärven  Mäntyharju - mökki palveli jälleen hienosti majapaikkana ja läheinen lampi palveli myös  poikien pilkkiharrastusta, vaikka kalaa ei tällä kertaa noussutkaan, niin sehän ei olekaan pääasia. Naapurimökin sveitsiläiset saivat kuitenkin ihastella "suomalaisen talvikalastuksen saloja". Heitä se tuntui  kovin kiinnostavan.

Rumpuni sai vihkimyksen Äitimaan ja Isätaivaan energioihin, elementteihin ja työhönsä sekä tietenkin ilmansuuntiin...tuuliin ja Iso -Syötteen huippupolulla kuvasimme tyttäreni kanssa hieman ja saimme hysteeriset naurut kun upposin rumpuni kanssa nivusia myöten hankeen...Kuvaaja -Linssi vain kuvasi uskollisen reportterin tapaan, eikä auttanut äippää ylös..:)

Unet syötteellä monesti häviävät ainakin ensimmäisenä yönä paikan voimallisten energioiden takia, mutta nyt oli toisin. Nukuimme todella hyvin ja tähteläisiäkin taas  elävissä unissa kohtasin. Meditaatiot olivat voimaannuttavia ja rumpu soi kauniisti ilman sen kummempia virittelyjä. Se onkin minulle tärkeää, sillä työhuoneella ei monesti ole virittelyyn paljon mahdollisuuksia, ainakaan elävän tulen ääressä  ja aion uutta rumpua myös työtehtävissäni käyttää. 

Tulevan viikon torstaina 16.03. onkin luvassa seuraava rumpumeditaatio Oulun Tuirassa. Tervetuloa mukaan rummuttelemaan, eli oma rumpu mukaan jos löytyy. Kuuntelemme meditaation aikana myös kanavointia intiaanioppailta ja nautimme yhteisen energian hoitavuudesta.(Ilmoittaudu  meditaatioon etukäteen sähköpostiini)

Iloista talvilomaviikon ja kevään jatkoa jokaiselle Sinulle. Antakaamme valomme loistaa!

marjut.moisala@gmail.com
http://solarel.nettisivu.org/
http://shamaanirumpu.net/
http://www.kelosyote.com/html/maurisis.htm
http://www.atenmokit.fi/kotakahvio
Alla oleva ote Isäni Taivas, Äitini Maa - kirjastani
 

Pohjoisen Teneriffan kutsu 2017

 

On taas se aika vuodesta, että Suomen pakkasen ja pimeyden oli aika vaihtua valoon ja lämpöön ja koskapa tuntui, että viime talvinen Teneriffan reissu jäi vähän lyhyeksi koko saareen tutustumiseen, niin jatkoimme hyväksi havaitulla linjalla. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Helmikuun alussa kuitenkin saaren pohjoisosa eli Puerto De la Cruz. Olin käynyt aiemmin Crutzissa yli  kymmenen vuotta sitten ja paljonkaan ei ollut vehreä kaunotar muuttunut minun silmissäni, vain karnevaalikulkueet puuttuivat. Tällä kertaa karnevaaliaika alkaa vasta helmikuun lopussa.

Cruzin katukuvaa ja varsinkin suosittua rantakatua leimaa voimallisena kuohuva meri ja enempi varttunut turistien joukko. Monet eläkeläiset ja vapaaherrat ovat löytäneet Teneriffasta toisen kotinsa. Tämä oli ehkä vielä voimallisemin näkyvissä tässä kohteessa kuin Madeiralla, joka myös vaikutti todella rauhalliselta lintukodolta.

Matkustimme Aurinkomatkojen kanssa, vaikka asuimmekin pääasiassa lomaosakkeessa, RCI:n kautta vuokratussa. Vaihtopäivän sattuessa lomamme toiselle päivälle yövyimme Aurinkomatkojen hotellissa ensimmäisen yön ja täytyy sanoa, etten ole ehkä koskaan ennen näin vaatimattomassa majatalossa yötäni viettänyt, ainakaan ulkomailla. Suoraan sanottuna melkoinen rotankolo oli tuo Plaza-hotelli, mutta emme odottaneetkaan kovin laadukasta majapaikkaa hinnankaan perusteella. Sijainti sen sijaan oli loistava, lähellä kaikkea, varsinkin lähellä loistavaa Intialaista ravintolaa.

Kun sitten pääsimme toisena matkapäivänä majoittumaan varsinaiseen hotelliimme La Quinta Parkiin Orotovan laaksossa, niin tuntui kuin olisi tullut paratiisiin. Upea huoneisto mahtavalla merinäkymällä ja hotellin uima-allasalueelta oli suora näkymä Teiden vuorelle.

Tunnetusti Crutzissa sää vaihtelee todella nopeasti ja pilvisyyttäkin riittää, mutta meidän hotellissamme vallitsi jostain syystä paljon aurinkoisempi säätyyppi kuin kaupungissa jonne oli matkaa noin 10 km.

Kuitenkin pohjoinen saari on upea paratiisi kokonaisuutena luontonsa puolesta! Parina päivänä seikkailimme auton kanssa Mascan laaksossa ja muissa käymättömissä kylissä ja jälleen maisemat olivat päätähuimaavat. Välillä ajoimme pilven sisällä, eli sumussa, mutta pääosin sääkin suosi ja luontopolullekin päästiin hämähäkkien seurasta nauttimaan... Sekä tapasimme yli tuhatvuotiaan traakkipuun. Hän on taatusti nähnyt paljon! Välillä oli jännittäviä tilanteita auton kanssa todella kapeilla vuoripoluilla, jopa niin, että poliisikin tuli välillä liikennettä ohjaamaan, mutta kaikesta selvittiin kunnialla.

Ensimmäisenä lomapäivänä viettimme aikaa merivesialtailla Crutzin keskustassa ja siellä lepolassessa lojuessani meditoin ja sain voimallisen yhteyden  Pyhään äitiin eli Jumalan feminiiniseen aspektiin. Sain viestin: "Täällä lähellä on Neitsyt Marian ilmestymisen luola. Menkää käymän siellä.."

Päivätietoinen minuuteni ei tiennyt tuollaisen luolan olemassaolosta, mutta kaikkitietävä Google varmisti, että viesti piti paikkansa ja tuollainen luola löytyisi melko läheltä asuinsijaamme. Toisena autoilupäivänä sitten läksimme luolaa etsimään, vaikka samaan aikaan jokin sisälläni kapinoi. Mietin näet, että miksi joku paikka olisi toista pyhempi tässä maailmailmiössä, jossa uneksimme olevamme. Eivätkö kaikki paikat ole samanarvoisia. Toisaalta netistä löytyneiden ohjeiden mukaan luola sijaitsi kovan kiipeämisen takana ja ohjeet olivat hyvin epämääräiset. Kuitenkin tiemme vei liitovarjoilijoiden käyttämälle korkealle paikalle, jonne automme jäi ja läksimme kapuamaan melkoisen jyrkkää rinnettä ylöspäin...

Kunto ainakin kohosi, joskin muuta ei tapahtunut. Emme löytäneet luolaa...mutta kun myöhemmin juttelin asiasta facebookissa, löytyi useitakin henkilöitä jotka olivat luolassa vierailleet ja saimme jopa karttakoordinaatit jotka osoittivat, että puolisoni oli ollut noin 100 m luolasta sitä näkemättä...Mitähän tästä voisi oppia :) Ajattelin kuitenkin, että koska ilman fyysistä kehoa on helpompi liikkua rinteissäkin, niin tulen käymään paikalla ns unikehoissani ja näin myös tapahtui, kaksi upeaa maanpäällistä Jumalatarta kulki kanssani ;)

Tästä episodista muistui mieleeni matka Intiaan, jonne lähdimme Karmapaa tapaamaan ja joka loppujen lopuksi opetti tutun totuuden: "Guru on sisälläsi." Niinpä tunnen, että myös tuo luola ja sen pyhyys kuten myös Pyhä ÄIti ovat meissä, Tietoisuuden avaruudessa, eikä missään muualla.

Sain viettää Teneriffalla myös hauskat syntymäpäivät, jälleen tuli siis täyteen tuo sama 25 vuotta joka aiemminkin. Hotellissamme oli Spa- osasto jossa saimme nauttia kuumakivihieronnasta taitavien hoitajien huomassa, ah ja voi! Iltaelämäänkin tutustuimme Crutzin rantakadun Molly Malone-irkkupubissa, jossa oli tosi hauska meno ja meininki. Tanssia, laulua ja rumpuja...melkein tuli Kotkan Henki-tapahtuma mieleen, paitsi, että se taisi olla kuivempi tapaus menneenä kesänä ;)

 

Tätä matkaamme sävytti myös Lisa Natolin 40-päivää kurssi, jonka puoliväli oli matkamme aikana. Joka päiväisenä ohjelmana oli Lisan videon lataaminen ja harjoituksen tekeminen hotellin internetissä. Kerron seuraavassa blogikrjoituksessa enempi tästä sekä Kvanttianteeksianto-kurssin annista.

Teneriffa antoi taas parastaan ja tunsin akkujen latautuvan. Nyt jaksaa taas jonkin aikaa...ainakin hiihtolomaviikkoon asti :)

Matkailu avartaa, varsinkin kukkaroa, siksi on hyvä välillä kai keskittyä muihinkin toimiin, mutta sen verran olen matkailukärpäsen (pysyvästi) puraisema, että hetikohta alkoi silmissä siintää jo mahdollinen uusi reissu, mitä parhaassa seurassa, omien lasten kanssa. Katsotaan mitä jutunjuurta siitä saadaan aikaan...

Tänä kesänä Hangosta Nuorgamiin

Kun Toukokuussa olin Hangossa Suomen eteläisimmässä pisteessä, totesin puolileikilläni, että kuluvan kesän aikana on sitten päästävä myös Nuorgamiin, pohjoisimpaan pisteeseen ja eikö vain sananlasku kuulukin: "Sitä et sano, minkä perillä et käy..." Niinpä elokuun varhainen ruska-aika vei minut ja muruni pikavisiitille Suomineidon pään, päälaen ja pohjoisen Norjan maisemiin.

Olen jo kymmenen vuotta ollut menossa Norjaan, mutta aina on matka syystä taikka toisesta estynyt. Olin tietenkin kuullut mahtavista maisemista ja Norjan kalleudesta matkailumaana, mutta kun sitten todella ajoimme vuonon reunaa huimissa maisemissa kohden Pykeijan kalastajakylää, niin en osannut kuin haukkoa henkeä maisemien komeuden edessä.

Matkamme alkoi Oulusta ja ensimmäisenä päivänä siirryimme Saariselälle Holiday Clubin huomaan, kokemaan "Euroopan pohjoisin kylpylä" - kokemuksen. Saariselällä meille oli hieman seuraa,sillä paikan oli valloittaneet 2000 motoristia, Jänkhällä tosiaan jytisi!

Toinen matkapäivä vei Inarin upeisiin maisemiin ja sää ei olisi voinut parempi olla. Aurinko paistoi helteisesti ja harmittelimme vain shortsien kotiin jättämistä, varusteemme olivat enempi normaalia pohjoisen säähän sopivaa. Inarin järvellä risteilee katamariini, joka vie pyhälle Ukon seidalle eli ukon saarelle ja pysähtyy toisessakin kohtaa. Risteily oli todella hyvin järjestetty ja vene korkeatasoinen, joten mikäpä siinä oli nautiskellessa Inarinjärven mahtavista maisemista. Olin jo etukäteen kääntänyt sisäiset silmäni Ukonseitaa kohden ja havainnut, että saarella seitaa vartioi saamelainen shamaanimies neljän tuulen hattu päässään. Kun lähestyimme saarta koin, että meitä jo odotettiin ja muun turistijoukon kiivetessä saaren huipulle poistuin itse takavasemmalle meditoimaan rauhassa saaren rannassa yhdessä Lapin ukon kanssa. 

 

Yhteinen hetkemme oli voimallinen. Myös haltijakansaa paikalla näin sekä nuoren vaaleakutrisen tytön, jolle tarjosin mahdollisuutta lähteä korkeampiin maailmoihin, mutta hän ei tuota mahdollisuutta halunnut vielä käyttää. Saamelaiselta tietäjältä sain eräänlaisen siunauksen ja apua kurkkuni ongelmaan ja lopun ajan vietimme vain yhteisessä hiljaisessa hetkessä. Hieman rahaakin jätin kuten tapana on kun Seidalle uhrataan...kivien koloihin vierivät kolikot olkoon siellä muistona ja lahjana Ukolle, jota vaikkapa viikinkien taruissa Thoriksi kutsutaan.

Matka tuolle pienelle saarelle katamariinilla toi elävästi mieleeni erään toisen matkan noin 20 vuotta aiemmin. Tuolloin matkasimme Perun Titicaca-järvellä katamariini aluksella Auringon saarelle, jossa meditoin Tapani Koivulan kanssa kun muut sielläkin kiipesivät saaren yläosaan.Kesken  meditaation tuolloin havaitsimme,  että muu porukka oli jo palannut laivaan ja laiva oli jättänyt meidät saarelle. Siinä sitten huidoimme melko vilkkaasti ja saimme toruja matkanjohtajalta kun näin omin päin olimme (taas) toimineet. Mutta minkäs sille mahtaa, kun oma rauha kutsuu enempi kuin joukossa oleminen :) Onneksi tällä kertaa en jäänyt laivasta, olisi ollut ikävä uida takaisin kun järvi sentään on syvimmillään yli 100 m syvä.

Pitkätkään matkat autolla eivät nyt tuntuneet niin pitkiltä kun maisemat olivat tätä luokkaa. Ajelimme Inarista Utsjoelle kokemaan "EU.n pohjoisimman ravintolan" ja siinä sitä exotiikkaa piisasikin. Pitsaa ja rokkia saamenkielellä ja sisustus ravintolassa oli hm... eläväinen ja värikäs. Viime hetkillä ehdimme vielä ruokaostoksille sillä näillä korkeuksilla kappojen aukioloajat ovat vielä entisen hyvän ajan mallia, eli aika kaposet.

Nuorgamissa kylän nähtävyydet olivat nopeasti nähdyt ja paras nähtävyys onkin tietenkin Tenojoki jonka varrella olevassa Nuorgamin lomakylässä majoituimme. Majoitus oli todella hyvä ja mökin ohjeetkin oikein järkevät kun "tekemistä" - kohdassa luki: "Voit istua Tenojoen varrella ja katsella joen virtaamista." Näin sitten teimmekin, kunnes itikat ajoivat sisätiloihin unia katselemaan.

Nuorgamin yön jälkeen matkamme jatkui Norjan puolelle hämmästelemään naapurimaan komeutta: mystisiä vuoria ja pilviä, kivimuodostelmia ja värejä sekä vuoren kylkiä virtaavia puroja. Norja jättikin ikävän, sinne on varmasti päästävä uudelleen ja tietenkin pidemmäksi aikaa. Risteily vuonolla ehkä?

Pykeijässä kysyin taitavalta kokiltamme tottuuko noihin maisemiin koskaan. Hän sanoi, että kyllä niihin tottuu, mutta kun on hetken poissa ja palaa niin jälleen ihmettelee että wau!  Kokkimme puhui muuten selvää suomen kieltä kuten moni muukin tuon kylän asukas, sillä kyläläisillä on paljon juuria ja sukua suomalaisten parissa ja Suomessa.

Sade säesti paluumatkaamme. Pysähdyimme jälleen Saariselälle yöksi ja totesimme,että maa oli autio ja tyhjä sillä motoristit olivat kurvanneet muihin maisemiin. Kotona Oulussa mittarissa oli 1600 kilometriä ja kun sulki silmänsä niin maisemat vielä vaan vilisivät verkkokalvoilla. Enpä ihmettele, että yhä useammat ulkomaalaisetkin turistit ovat löytäneet Suomen Lapin ja revontulet sekä upean luonnon. Ehkä mekin vielä lähdemme vaikkapa lasi-igluja kokemaan Kakslauttaseen tai Levin huipulle... Hangon ja Nuorgamin nyt  kokeneena totean, että on meillä mahtava isänmaa ja niin monenlaista koettavaa ihan omassakin maassamme, jotta ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, välttämättä... Mutta kyllä jäämerellä oli kuitenkin erilainen meininki kuin tuossa meijän Patelan rannassa. Kummatkin toki hyviä paikkoja - Tietoisuuden avaruudessa!

Jos Ukonsaari tai muut luontokohteet kiinnostavat niin katsoppa Yle areenasta "Metsien kätkemä" - sarja. Hienoja matkoja Suomen luontoon!

1. 
   

Kotkien kesäleiri Valojen Syötteellä 2016

Jo vuodesta 1997 on Syöte ollut minun ja ystävieni toimesta Pohjoinen Valo / Valojen Syöte ja Kotkan Henki-tapahtumien pitopaikkana. Ensi vuonna olisi juhlavuosi eli 20. vuosi kun tapahtumia on pidetty, vaikkakaan niitä ei ole ollut joka vuosi, vaan noin joka toinen. Tässä tapahtumassa kuitenkin kuulin Lasselta, että itseasiassa on jo 45 - vuotinen perinne Syötteellä ufotapahtumien keskiössä, sillä vuonna 1971 oli kuulemma pidetty pienimuotoinen tapahtuma jo Syötteellä ja sen jälkeenkin niitä on jonkin verran ollut. Yleensä Syötteen ilmiöiden hehkuvassa ytimessä on ollut tavalla taikka toisella Atte Särkelä, joka tuli tunnetuksi Pudasjärven ufoaallon aikaan näistä ihmeelllisistä ilmiöistä. Atesta ja hänen elämästään on tekeillä kirja, josta saamme toivottavasti piankin lukea lisää aiheesta.

Tänä vuonna sain intuitiivisen viestin henkitasolta sekä tähteläisiltä, että on tarkoitus tuumailla Moniulotteisuuttamme ja tähteläisiä juuriamme. Me jokainen olento elämme yhtäaikaa eri ulottuvuuksissa, aikaa ei ole, olemme osa suurta hologrammia, jossa kaikki tapahtuu samanaikaisesti. Tästä johtuen myös kvanttianteeksianto toimii. Kun annamme anteeksi jonkin asian tässä hetkessä, se vaikuttaa moniin muihinkin elämiin ja hetkiin. Kuten IOK sanoo, anteeksianto luhistaa aikaa. Buddhalaiset voisivat ilmaista asian sanomalla, että vapaudumme turhasta karmallisten kokemusten tarpeesta tai toistosta. Yhtä kaikki, kvanttianteeksianto lienee oikein hyvä asia. Samaan aikaan kun itse sain tällaista viestiä oli Veli Martin Keitel saanut samanalaista informaatiota unissaan ja kun tapahtuma eteni, huomasimme, että meilllä kaikilla oli sama visio, vaikkakin erilaisia lähestymistapoja siihen.

Tiedemiehemme Markku, Seppo ja Olli esittelivät meille elämän ihmeellisyyksiä, niin biologian kuin fysiikan ja hengen kannalta tässä ajassa. Virallisen tieteen piirissä on ollut tapana teilata hulluutena uudet ideat ja ajatukset. Tämän sai kokea Einsteinkin aikoinaan hakiessaan työpaikkaa.On niin helppo mennä piiloon auktoriteetin ja vanhojen hyvien? totuuksien taakse ja kuitata uudet ajatukset ja ideat höpötyksenä, mutta kuka tällainen tiedemies tai - nainen on todella tehnyt mitään uusia ja mullistavia löytöjä alallaan? Avoimuus lienee tärkein ominaisuus missä tahansa uuden löytämisessä.

Henkistä puolta ei missään nimessä voi, eikä saa erottaa tieteen tekemisestä. Kuten tekninen kehityskään ei etene kovinkaan pitkälle, jos henki loistaa poissaolollaan. Pelkkä aineellinen kehitys luhistaa lopulta itse itsensä ja näin on tainnutkin jo monesti tapahtua. Itse kerroin omista kokemuksistani tähteläisyydessä ja samoin teki kontaktihenkilö Aleksis ja aistin, että tällaista omien kokemusten kerrontaa olisi kaivattu enemmänkin. Aika on kuitenkin rajallinen ja halusimme mahduttaa ohjelmaan monia puhujia ja esiintyjiä kuten Tapanin kertoman päivänpolttavia uutisia uforintamalta. Maaritin Ihmeiden oppikurssia käsittelevä alustus oli todella hyvä ja sopi kuin hansikas yhteen myös teemamme ja muiden esitysten kanssa...IOK.han on hyvin ei-dualistinen opetussuunnitelma mielen oikeinpäin kääntämiseksi.

Ja oi ja voi sitä upeaa musiikin virtaa mitä koimme useaan kertaan viikonlopun aikana! Veli Martin vei meidät omassa esityksessään uusiin sfääreihin ja Eagle Spirit -  bändi viidytti iltatilaisuudessa viihtyneitä. Sunnuntain ohjelman päätti ääniryhmä Heijastuksen kosminen äänimatka ja olimme lähes nirvanassa. Olin myös otettu meidän runonlausuja miehistä! Peräti kolme miestä lausui runoja tapahtuman aikana ja esitykset olivat pysäyttäviä. Elimme todella hetkessä.

Vaikka tapahtuman järjestäminen tuotti tällä kertaa enempi vaivaa kuin aiemmin monenlaisten sähläyksien vuoksi  ja peruutuksiakin tuli viime hetkellä tavallista enemmän, niin kokonaisuutena tapahtuma oli onnistunut ja palaute on ollut positiivista. Kuitenkin minä ja muutama muu tunsimme, että kenties tulevana juhlavuonna on aika luoda uudenlainen malli tapahtumalle. Ehkä enemmän toimintaa, työpajoja ja retkiä luontoon. Atte maitsi Kopistuksen suon, jossa on monia erikoisia ilmiöitä ja ääniä koettu, joten ehkä on taas aika jalkautua maastoonkin ja säästää selkää ja istumalihaksia liialta paikallaan ololta :)

Olli nimesi tapahtumamme uudelleen Kotkien kesäleiriksi ja siltä se tuntuukin. Kotkien kosminen perhe kokoontuneena yhteen jakamaan asioita ja oppimaan toinen toisiltamme. Oppiminen ei ole vain tiedon vaihtamista, vaan se on myös pienten plasmapallojen vastaanottamista kaverilta, tämän saimme Sepolta kuulla :)) Ja tietenkin syvin oppiminen tapahtuu hiljaisuudessa. 

Kun ryhmä ihmisiä on yhdessä Hiljaa..niin se vasta on jotakin... Sydän saa puhjeta kukkaan ja tietenkin yhteisten rummutusten myötä pääsemme ykseyden energiaan, niin toistemme, kuin luonnon  kanssa. Isä taivas, Äiti Maa ja Kultainen Kotka ryhmineen jäi odottamaan aikaa kun jälleen palaamme syötteelle. Vaikka valojen syöte onkin sisällämme, sisäavaruudessa...niin leikitään vielä vähän,  että se olisi jossain "paikassa" ja "ajassa.." Vai mitä?

Tähän loppuun liitän jälleen Kultaisen kotkan tervehdyksen. KK puhuu muun muassa uhriutumisesta,  joka on harhaa ja väärä tulkinta elämämme kokemuksiin. Jos tällainen aihe kiinnostaa, niin lue ihmeessä, mitä Kotkien suku meille juttelee ja sitten sulje kaikki sydämeesi ja anna Oman itsesi kertoa mikä on totta juuri Sinulle.

Kultaisen Kotkan tevehdys Kosmiselle perheelle

Kosmiset kansalaiset. On aika kääntää katse kauas, omaan sisimpään ja nähdä siellä kaikki se kauneus, tähtisikermäin tanssi, avaruuden aukeus kuten myös ihmisenä elämisen rohkeus ja todeta kuten Luoja toteaa luomuksiaan katsoen: Kaikki on täydellistä.

Ihmisyydessä on monia tasoja kuten olette havainneet ja tässä tapahtumassakin tulette havaitsemaan. On olemassa monia ulottuvuuksia, joissa voitte ilmentää ihmisyyden korkeintakin potentiaalia. Tuo potentiaali ei vielä ilmene tässä kolmiulotteisessa maailmassa jossa uneksitte elävänne. Kun maailman ilmiöiden uni ei enää paina raskaana silmäluomianne, heräätte huomaamaan oman kokonaisen mahdollisuuksienne kirjon ja se ei olekaan pieni havainto. Se voi olla jopa järkytys niille, jotka ovat halunneet edelleen pikkuisen uskoa pienuuteen ja harhaan ja uhrinakin olemiseen.

Amerikan alkuperäiskansojen keskuudessa uhri-mentaliteetti on edelleen suuri ja tämä on valitettavaa, sillä jos joku kokee olevansa uhri niin hän on ansassa. Hän ei ymmärrä itse luoneensa kaikkea sitä minkä kokee ja jos ihminen on unensa sankari eikä luoja niin uhriutuminen on luonnollista. Tämän sananparren otan tähän, koska teillä on kirja, joka kertoo tästä aiheesta kovin selvin sanoin, mutta onko korvia jotka haluavat kuulla?

Niin Australian kuin Amerikan alkuperäiskansoilla on voimallinen suhde todellisuuteen unien taustalla. Me olemme unissa kulkijoita, tietoisia unessa  kulkijoita ja se tekee meistä unen luojia eli maailmankin luojia, ei sen uhreja. Kuitenkaan kaikki alkuperäiskansat eivät tätä taitoa enää osaa, onneksi on teidän kaltaisianne unen punojia, jotka osaavat koska ovat kenties jo muissa ajoissa ja paikoissa sen taidon oppineet.

On aika punoa uusi uni. Unennäkijöinä teillä on mahdollisuus siihen. Luoda onnellinen uni, joka auttaa lempeästi sitten kokonaan unesta heräämään. Monet uneksijat kautta aikain ovat uneksineet paremmasta maailmasta ja tämä on oikein, sillä parempi maailma luodaan mielessä eli SYYN tasolla ei maailmailmiössä niinkään, joka on seurausten taso.

Kotkaryhmä on kanssanne tässä tapahtumassa hyvin voimakkaasti sitä siunaten. Ei vain päiväsaikaan tässä päiväunessa, vaan myös yöunienne aikaan tapahtuu paljon.

Musta Hirvi on myös suojelijanne. Hän rakastaa Maata kuin omaa äitiään ja niinhän tekin teette. Olette siis kaikki äitimaan lapsia, isätaivaan lapsia ja myös Mustan Hirven sisaria ja veljiä.

”Rauha palaa ihmisten sydämiin, jos he hyväksyvät sukulaisuutensa maailmankaikkeuden kanssa...jos he uskovat, että maailmankaikkeuden keskuksessa asuu Wakan Tanka ja että tämä keskus on kaikkialla, että se on meidän jokaisen sisimmässä.”
(Musta Hirvi)

Musta Hirvi, Black Elk, Heȟáka Sápa, (1863 – 19. elokuuta 1950) oli oglala–lakota-heimoon kuulunut tietäjä. Hän toimi parantajana useiden vuosien ajan.
Hän matkusti Eurooppaan 1880-luvun puolivälissä etsimään ulospääsyä kansansa ahdinkoon. Palattuaan kotiin hän näki kurjuuden vain lisääntyneen. Musta Hirvi kääntyi kristinuskoon, mutta palasi omaan uskoonsa elämänsä loppuvaiheessa.