Valon Virtaa: Pyhääkin Pyhempi Nattanen!

Viimeinkin se toteutui! Nimittäin pitkään haaveilemani reissu Lappiin ja nimenomaan Pyhälle Nattaselle, jota on kehuttu Suomen kauneimmaksi maisemaksi monessakin paikassa. Oliko se sitten kaunein? Kyllä Saanaltakin kauneutta on näkyvissä paljon ja monesta muustakin paikasta, mutta myös Nattaselta maisemia avautui komeasti ja tunnelma oli Pyhä.

Lähdin matkaan nuorteni kanssa. Viime syksynä samaan aikaan olimme Saanalla ja monessa muussakin Lapin kohteessa, Aurora Pyramideja unohtamatta. Nyt suuntasimme yöpymään Saariselälle Holiday Clubin hellään huomaan.

Ajomatka tuntui pitkältä ja hieman jännältä, sillä olin 2 yötä etukäteen nähnyt unta, että autoni menee lunastukseen. Siksipä ajattelin, että en laita muita kuskiksi, vaan sinnikkäästi ajan itse koko pitkän matkan...Ja niinpä siinä kävi, että Sodankylän jälkeen alkoi auto itsekseen jarrutella ja tyttäreni huudot kuulua autossa, kun poron pentele yritti lopettaa elämänsä meidän avullamme. Tilanne oli todella läheltä piti-mallia. Enpä ole ennen ollutkaan noin lähellä poro - taikka hirvikolariakaan. Kyllä sydän pompotti ja jalka vipatti kun tilanteesta selvittiin ja eiköhän siellä jo ollut toinen poro vaanimassa auton alle pääsyä. Toki näitä sarvijaakkoja luonnollisesti liikkuu paljon Lapissa, mutta tällä kertaa olivat erityisen innokkaita pomppimaan tiellä.

Kun näin unen auton lunastuksesta, ryhdyin heti tekemään harjoitusta, jotta uni ei toteudu, sillä niin paljon enneunia on tullut nähtyä, että myös tiedän, että tietyt asiat voidaan välttää. He jotka ovat opiskelleet kvanttianteeksianto-asioita varmasti tietävät mistä on kyse. Anyway, matka jatkui ja Saariselkä otti meidät vastaan sateenkaaren saattelemana. Sateenkaaria ja kotkia näkyi muuten tuolla reissulla harvinaisen paljon. Hienoa!

Mutta se Nattanen... Retkipäiväksi oli luvattu vaihtelevaa säätä, mutta tiesin, etten lähde tunturiin kipuamaan kovalla sateella, sillä reitillä on paljon kiviä, jotka ovat liukkaita sadesäällä. Aurinko kuitenkin paistoi kun saavuttiin Nattasen parkkipaikalle ja täytyy myöntää, että muutamiakin hikipisaroita piti valuttaa, jotta nykyisellä kunnolla jaksoin huippupaikalle kivuta. Nuorisohan meni kuin kaksi vuorikaurista kevyeen tahtiin, mutta kyllähän vanhakin jaksaa, kun on luvassa mahtava palkkio, eli maisemat joita olin jo netin kuvista tähynnyt.

Palovartijan maja on varmasti kaikista kuvista tuttu ja toorit, joiden päälle mekin kipusimme. Väkeä paikalla oli jonkin verran, mutta ei liikaa. Meditaatiollekin sain rauhan ja eväät tuli nautittua kovassa tuulessa, henkimaailman tasolla elävän saamelaismiehen kanssa. Hän näytti, että ennen vanhaan ei tuollakaan paikalla Reissumies -leipiä nautittu, vaan poronlihaa kuivattuna ja tikun ympärille punottuna.

Mitäs muuta meditaatiossa sitten näin? Niin sanotulla uhripaikalla oli erikoinen energia, mutta positiivinen. Siellä tapasin myös kaksi luonnonhenkeä miehen hahmossa. Heidän olemuksensa muistutti mainoksesta tuttua Michelin ukkoa. Eli jättiläisiä olivat he ja olemukseltaan vuoren kaltaisia.

Maan energia toorin päällä istuessa oli todella Muinainen! huh huh! Miljoonia vuosia vanhaa kalliota. Äitimaan Pyhääkin Pyhempi Nattanen.

Maisemat läheisille tuntureille ja järviin huikaisivat. Ei ihme, että ihmisellä on kaipuu korkeille paikoille. Mieli ja silmä lepää ja Taivas on lähellä.

Pystyin hyvin kuvittelemaan, että jättiläiset ovat nostelleet hioutuneet kivet päällekkäin kevyesti ja tarkasti. Mutta eihän toki sellainen voisi olla mahdollista, vaan se oli tietenkin se kuuluisa Jääkausi, josta eräs kirjoittaja uusimmassa Ultrassakin mainitsi, että se juuri on ollut puuhakkaana kaikkialla, nostanut jopa kivet jalkojen päälle Suomen Lapissa. Uskokoon ken tahtoo. (kso artikkeli Lapin jalkakivistä, Ultra 09/21)

Nattanen jätti jäljen sydämeen, mutta niin teki myös Inari-järvi jälleen. Vaikka Ukon saarelle ei enää tuo iso vene rantaudu, niin edelleen veneestäkin katsottuna, on tuo saari seitoineen voimallinen näky ja energian keskittymä.

Inari ja Ivalo saivat siis meidät vieraakseen ja pienenä vinkkinä, perheen pienimmille ja miksei isommillekin, Inarin ja Ivalon välillä turistinähtävyys nimeltä Karhupesäkivi.

Käyppäs nousemassa 200 porrasta ja kurkkaamassa ison siirtolohkareen sisään. Sieltä saattaa löytyä karhu vielä tänäkin päivänä tai jotakin muuta. Me löysimme tuosta luolasta intiaanin näköisen naisen meditoimasta. Ja kyllä...hän oli ihan Ihminen, ei henkiolento: Vaikka toisaalta...hm... eihän sitä voi toisaalta tietää...Kaikkihan me olemme henkiä ensin.

Tankavaara

Kaunispään huipulla kävimme vihkimässä tyttären rummun ja huomasin, että sinne on rakennettu sitten viime näkemän hienoja revontulimajoituksia. Tankavaaran kultakylästä tykättiin tosi paljon. Ihana Villin Lännen tunnelma siellä kahvilassa ja UKK luontopolkuja lähtee ihan vierestä. Kiviä ja korujahan meidän sakki arvostaa erittäinkin paljon ja niitä oli myynnissä monessa kohtaa,myös Tankavaarassa. Hyvä niin!

Lappi jäi taa neljän päivän vierailun jälkeen. Joulupukin maassakin Rovaniemellä piti paluumatkalla pistäytyä katsomassa, onko pukki jo valmistautumassa tulevaan Jouluun. Maa oli kuitenkin osin suljettu, muutama liike oli auki ja maskipakkokin kuulemma paikassa oli, joten lyhyeksi jäi meidän pysähdys sinne, vain yhden kebab -annoksen ajaksi :) Jospa pukki tulee kuitenkin kun aika on. Joulukuusen paikkakin on jo uudessa kodissa valmiiksi katsottu :))