VALOSTA JUOPUNEET

Valo on varmasti käytetyin sana New Age-piireissä ja henkisen kasvun ja heräämisen parissa, rakkauden lisäksi. Valon kaipuu on aina sydämissämme ja tahdomme ilmentää valoa jatkuvasti, enkeleiden ja mestareiden ohjauksessa. Tahdomme säteillä valoa ympärillemme, kylpeä siinä ja kylvää valon siemeniä kulkiessamme polkuamme. Joskus tuntuu jopa, että me henkisen kasvun kulkijat olemme valo-holisteja. Roikummeko valossa, väistellen pimeyttä tai jopa peläten sitä? Vai olemmeko jo katsoneet alitajuntaan eli talomme kellariin ja muuttaneet valoksi sieltä löytämämme pimeyden? 

Tässä maailmassa, jossa nyt koemme elävämme ei voi olla vain valoa ja vain iloa ja onnea. Elämme dualismissa, joten jos pimeys loistaa poissaolollaan ja roikumme valossa, niin onko se totta? Valo on upea asia ja me itse olemme sitä. Mutta valo meidän maailmassamme sisältää aina vastaparinsa pimeyden tai hämärän. Ja siinä on todellinen henkisen kasvun paikka. 

Jos tahdomme vain lillua valossa enkeliparvien kuorolaulua kuunnellen, ilman, että jalkamme koskettavat maan tomua, emme ole vielä perillä todellisuudessa, joka on sekä valon, että varjon tuolla puolen. Valon pari on pimeys. Valkoisen valon OM-mantran pari  meissä ihmisissä on alitajunnan musta HUM tai HUNG- mantran valo ja kun etenemme valon ja pimeyden tuolle puolen tietoisuutemme laajassa kentässä, pääsemme kirkkaan valon eli A-mantran alueelle. 

Kirkas valo ei katso poispäin mustasta valosta eli torjutuista asioistamme, tai kurota vain valkoiseen ihanuuteen, vaan se hyväksyy kaiken sellaisenaan kuten se On. Samalla kirkasvalo eli Rigpa, ylittää ne molemmat, tai alittaa...aivan kuten vaan halutaan asia ilmaista, sillä siellä musta-valkoisen takana on perusta, josta kaikki nousee ja johon kaikki palaa. Mikä tuo perusta on? Se olet Sinä Itse.

Valossa roikkuminen niin, ettei halua kohdata pimeyttään, ei vie perille. Meitä on varoitettu Pandoran lippaan aukaisemisesta, mutta ilman suoraa kokemusta ja kohtaamista oman syvän pelonkin kanssa, ei matka jatku todellisuuteen, vaan saatamme pysyä vain mielikuvituksen mukavan pehmeässä maailmassa, eli illuusioissa. Ego elää illuusiosta, mutta me emme ole ego. Mistä me elämme?

Me elämme todellisesta rakkaudesta ja rakkaus on se voima, joka muutaa mustan valon eli siivoaa alitajuntamme ja silloin me sulahdamme mustan ja valkoisen tuolle puolen henkeen, kirkkauteen, ehdottomuuteen. Absoluuttinen oleminen-ei -oleminen. Se Sinä Olet!

Näistä teemoista jatkamme Adamonin ja muiden ei-dualististen henkioppaiden kanssa Syksyllä Elokuun lopussa tai Syyskuun alussa Sisäisen Rauhan Akatemiassa kuuden viikon kurssilla ja tietenkin verkkokursseilla Pyhän hengen ja Jeshuan johdatuksessa jo Elokuun alusta. 

Jos olemme juopuneet valosta katsomatta Pandoran lippaaseen, on aika olla rohkea, pysähtyä ja avata lipas. Hyväksyen, tuomitsematta, anteeksiantaen itsellemme ja jokaiselle "toiselle" kuvallemme vapaudumme valo-riippuvuudesta ja transformoimme kaiken, mitä emme ennen halunneet nähdä...ja muutamme sen...Valoksi :)) 

Huvittavinta on, että tämän blogin nimi on Valon virtaa....:)

Muita keinoja pimeyden kartoitukseen ja valoksi muuttamiseen on esimerkiksi Tiibetiläinen unijooga! Aivan parhautta.

KIrjat joita käytämme syksyn kursseilla Adamonilta: Pelosta rakkauteen ja Peli nimeltä elämä.

Ja tietenkin Ihmeiden oppikurssi!

Jos verkkokurssit (Elokuun kurssi "Pyhän hengen näkökyky arjessa") tai syksyn kurssi Oulussa kiinnostaa alustavasti, laita viestiä: marjut.moisala@gmail.com. Ilta-kurssi ti-tai to-iltaisin joka toinen vk.

Haikuja menneisyydestä Marielundista

Kuluvana keväänä sain kutsun Marielundiin kurssin pitoon. Henkiystävä muutti Turkuun Satavan saareen muutama vuosi sitten ja olin jo saanut hienoja kuvia Marielundista, mutta paikan upeus kuitenkin yllätti, kun sen koin nyt ihan livenä.

Marielundin historia ulottuu kauas 1800-luvun puoleenväliin ja menneisyyden haikuja todella paikassa aistin, kun aikakerrokset kertoivat omaa tarinaansa. Huvilassa on toiminut niin sotaorpojen koti, kuin vanhainkoti, mutta alkuperäiset omistajat lienevät pitäneet huvilaa kesäasuntonaan, ainakin kokemieni visioiden mukaan ja kesät ovat olleet kovin aurinkoisia ja suvun ja ystävien täyttämiä.

Minut paikalle kutsunut Leena Lintunen toimii paikan hengettärenä ja avainten haltijana. Paikasta olisi vaikka mihin, kuten juhlien pitopaikaksi, mutta tällä hetkellä se viettää uinuvaa elämää käen kukkuessa lähimailla ja meren huuhtoessa kauniita rantoja ja laituria. Alueella on monia rakennuksia ja kirpputoritoimintaa viikonloppuisin. Facebookista voit löytää kyseisen ryhmän, jos tahdot joskus käydä shoppailemassa antiikkia antiikkia….

Kirpparilla...

Leenan kanssa istuimme iltaa tulen loimussa, meren siintäessä taustalla ja paransimme maailmaa niin paljon, että varmasti ei jäänyt mitään parannettavaa. Sain kokea myös kirjailija Runebergin nimikkohuoneen huvilan yläkerrassa. Siellä oli tämä oman nimikkotortunkin omistava herra kuulemma runoillut kuuluisan Joutsen runonsa. Eipä ihme, sillä ikkunasta on varmaan tuolloinkin näkynyt ranta ja kenties sen lemmekäs joutsenpariskunta.

Nytkin tuo yläkerran huone tuntui kovin asutulta, vaikkemme ketään fyysistä henkilöä sillä havainneet :)

Runebergin huone

Huvilan sali toimi hyvin intuitiokurssin pitopaikkana ja koimme voimallisia hetkiä niin meditaatioiden, kuin loimottavien aurojemmekin loisteessa. Välillä pihan puuvanhus sai meidät vieraakseen energioitaan aistimaan ja voimaantumaan elementtien voimalla.

Kerrassaan onnistunut ja upea reissu ja onnekseni sain jo uuden kutsun Turkuun. Nyt keski-aikapäivistä ehdin nauttia vain auton ikkunasta katsellen, mutta ehkä joku toinen kerta voin itsekin antautua keskiaikamarkkinoiden humuun ja tunnelmaan.

Sali

Kesä on ihmisen parasta aikaa ja onneksi siitä on kulunut vasta kolmasosa. Tulevan viikon loppupuolella kääntyy auton nokka kohden Kuortanetta ja iki-ihania Ultra-päiviä. Siellä nähdään jos sinunkin nokkasi on kääntymässä Kuortaneen suuntaan!

Rantaa

Ultrapäivillä pidän työpajan to iltana kello 21.00 aihepiiristä Tunnetko tähtijuuresi?

Tunnelmaa:)

Joutsen (Svanen)

Nyt illan ruskoon, auermaan,
on lento joutsenen.
Se laskee virran hopeaan
ja laulaa, auvoinen.

Se lauluin kiittää Pohjolaa;
sen taivas kaunis on,
yökausin päivä unohtaa
voi levon tuokion.

On varjot syvät, tummuneet
sen leppäin, koivujen,
ja säteet kultaa lahden veet,
on aalto vilpoinen.

On sille siellä ihanaa,
kun löytää rakkaimman;
se rakkauden on synnyinmaa,
se sinne kaipaahan.

Sen laulu laineikoilta soi,
ylistys koruton;
pian rakkaan kanssa unelmoi,
ja tässä laulu on:

Ei tosin elos unelma
vie vuosisadan taa,
vaan lauloit Suomen virroilla,
sait keväin rakastaa.

(suom. Tarmo Manelius)

Posion Titicaca ja Lapin Riviera 2019

Itä-Rukalla

Sanotaan, että itse matka on tärkeämpi kuin päämäärä, kuitenkin lähimatkailussa on ajoittain hyvä löytää määränpää, joka ei ole ennestään aivan tuttu. Sellaisen löysimme kuluvana kesänä Kuusamon reissulla, kun siirryimne retkeilemään naapurikunnan puolelle Posiolle.

Livojärveä kutsutaan Lapin Rivieraksi eikä suotta, mahtavaa hiekkarantaa riittää ja järven selkä komea. Paratiisissa tahtoo kuitenkin olla usein se käärme, niin tässäkin tapauksessa. Tuuli oli nimittäin niin valtava, ettei uimisesta oikein voinut kuin uneksia. Kahlatessakin meinasi suonenveto iskeä. Rannalla oli kuitenkin muuten mukava viettää aikaa joogaten ja palloillen.

Livo

Toisena päivänä Posion Riisitunturi sai meidät vieraakseen. Olin jo pidempään haikaillut Riisin rääpäisyä, joka on 4, 5 km reitti perille ja takaisin. Sää suosi, vaikka ukkospilvet ajattivatkin meitä astelemaan paluumatkalla melkoisen rivakasti :)

Maisemat Riisin huipulta olivat huippuluokkaa ja pieni meditaatiokin tuli koettua, vaikka kanssakulkijoita taisivat innokkaat matkatoverimme sääsket ja mäkärät hieman haitata. Kävellessä eivät hyttyset pysyneet perässä ja ”tuulipojat” auttoivat tietenkin minkä kerkesivät.

Juttelimme lasten kanssakin Tuulipojille, ja pyysimme sadepilvien poisviemistä, taisivat kuulla pyyntömme :) Sadetta saimme vasta kun olimme päässeet auton suojiin ja sittenpä sitä tulikin enempi kuin tarpeeksi.

Riisillä oli aivan oma energiansa, joka poikkeaa mielestäni lähiseudun vaaroista ja tuntureista. Huipulla havaitsin useita lumikvartsisuonia ja isoja kimpaleitakin, joiden päällä saattoi istua. Lumikvartsi on hyvin hoitava ja puhdistava kivilaji, joten eipä ihme, että Riisi vetää puoleensa kulkijoita. Nytkin oli polulla sakeasti porukkaa, mutta hyvin mahduttiin kulkemaan ja nuotiollekin.Ja sitten se Titicaca… Olen vieraillut vuosia sitten Perun Titicaca järvellä, joka lienee maailman korkeimmalla sijaitseva järvi (noin 4000 metrissä) Riisitunturin reitille osuu myös korkealla sijaitseva lampi, eli Ikkunalampi, joka lienee alueen kuvatuin kohde. Erikoiseksi paikan tekee se, että kun katsoo lampea, sen reuna näyttää leijuvan ilmassa, sillä taustalla näkyy isompi vesistö, jonne pudotusta on todella paljon. Tuntuu ihmeelliseltä, miten Ikkunalampi pysyy paikallaan. Tuota ihmettä piti tovi istua ihastelemassa:)

Riisi

Verrattuna vaikkapa Pikku Pyhätunturiin Sallassa, oli Riisille helpompi patikoida, jyrkkiä nousuja oli vähän ja kivirakka puuttui. Polku vaikutti lähes liiankin sileältä ajoittain. Sallan tunturiin verrattuna maiserma oli ehkä vähän kesympi, mutta kumpikin tunturi auttaa kyllä patikkajalanväpätykseen ihan mukavasti!

Riisitunturin maisemaa

Kuusamo yllätti tällä kertaa myös lämpimällä ilmastollaan, sillä sitä en ole monesti kokenut että lämpötila nousisi Kuusamossa yli 20 C, nyt sekin tuli koettua.

Luonto on mahtava voimavara ja juuri palatessani nyt junassa Marielundin intuitiokurssilta Turusta muistelen, kuinka saimme jutustella erään Haltijan kanssa suhteestamme luontoon ja lunnonhenkiin. Hän sanoi, että huolienergiaan samaistuminen nykyajassa, kun media suoltaa syyllistävää draamaa luonnontilasta, ei ole tarpeen. Äitimaa pitää kyllä huolen itsestään, mutta meidän ihmisten on ihmiskuntana varmasti tarpeen pitää myös huoli itsestämme. Kuulimme myös, että vaikka media ei sitä mieluusti korosta,(keskittyessään uhkakuviin) niin yhä enemmän ihmiset tässä ajassa kunnioittavat luontoa, harraastavat sitä ja muodostavat aivan uudenlaisen suhteen luontoon, luontomeditaatioiden, puuhengityksen ja luontoa kunnioittavan matkailun kautta.

Marielundissa juttelimme myös erään puuvanhuksen kanssa, mutta kerron siitä reissusta myöhemmin!

Posion Titicaca eli Ikkunalampi