Olen ollut kerran aiemmin Kanarialla, viisi vuotta sitten. Tuolloin majoituimme varsin vaatimattomassa Las Palmasin hotellissa ja ajoimme Palmasin sadepiliviä pakoon vuokrautolla aina sinne, missä milloinkin parasta säätä oli luvassa.
Tällä kertaa majoituspaikaksi valikoitui huoneisto Verili Playa rannan lähellä Inglesin ja Maspalomaksen puolivälissä ja valinnassa oli varmaan enkeleitä mukana, sillä niin oli hyvä ja toimiva, sekä vieläpä melko edullinen majapaikka tuo huoneisto ja aamupalakin huippuhyvä! Unohdin koko viikoksi olevani "ketodiettiläinen" sillä aamupala -mummon lättyjen tuoksusta en ohi päässyt, enkä edes yrittänyt :)
Kun olimme matkalla tähän aikaan, oli hauskaa nähdä kuinka Espanjalaiset koristelevat Joulua varten. Porotkin on tehty hiekasta tuolla Afrikan läheisyydessä ja itsenäisyyspäiviä saimme juhlia Intialaisessa ravintolassa, aika-ajoin yle Areenaa eli linnanjuhlia seuraten.
Sää suosi, vaikkakin tuuli oli muutamana päivänä todella kova. Yhtenä päivänä suuntasimme vuorille, saaren korkeampaan kohtaan, joka tietenkin komeili pilven sisällä ja sumussa niin, että näkymä tuolta korkealta kohdalta oli noin 5-10 m eteenpäin, vaikka hyvällä säällä voi jopa Teneriffa ja Teidekin näkyä. Naurattihan tuo, ihmisen halu päästä korkealle ja valloittaa huippuja, ei kait se vaan ole egosta...? ;) Maisemat olivat joka tapauksessa pilven alapuolella huikaisevan kauniit ja horisontit vinksallaan miten sattuu, kun laivatkin "roikkuivat taivaalla pystyasennossa"- Erikoista!
Minulla oli kaipuu saarten alkuperäisasukkaitten luola-asumuksia katsomaan ja varsinkin eräs uhripaikka veti puoleensa. Sinne siis ja täytyy sanoa, että ensimmäinen kerta kun minua huimaa missään... En tiedä johtuiko korkeudesta vai paikan energiasta, joka oli erikoinen. Paikalla oli myös henkimaailman kulkija, jonka käsitin pitävän edelleen huolta tästä pyhästä paikasta. Kuulostelin hengen kaikuluotaimella menneisyyden kaikuja ja totesin, että aivan mukavaa ja rauhallista väkeä oli tuolla alueella ja noissa luolissa asustellut 2500 vuotta sitten. (Näin kertoi myös virallinen tieto, että tuon verran aikaa on alkuperäisten asukkaitten "löytymisestä". Enpä tiedä tahtoivatko he tulla löydetyksi, mutta kun merenkävijät tulivat saarille, niin aboriginaalit elivät vielä kivikautta, mutta yhteiskunta oli järjestäytynyt.)
Loman loppupuolella saimmme kokea Moganin kauniin kaupungin kahteenkin kertaan. Siellä huvipurret keinuivat satamassa ja paikka näytti muutenkin olevan ns parempiosaisten aluetta. Mogania kutsutaan Kanarian Venetsiaksi kanavan ja siltojen takia sekä kauniiden kukkakatujen vuoksi. Meidän kohokohta oli kuitenkin Puerto Ricosta starttaava delfiiniretki, jonka aikana ei naurua puuttunut. Meno oli hurjaa, väkeä vähän ja delfiinejä paljon! Kerrankin niin päin.
Täytyy sanoa, että delfiinit ovat aivan IHANIA olentoja ja todennäköisesti planeetan älykkäin rotu. Eivät meistä näyttäneet häiriintyvän, vaan leikkivät aluksen ympärillä ja varsinkin etuosassa, jossa mekin olimme. Meno äityi ajoittain sen verran hurjaksi, että kaatumisilta tai kastumisilta ei vältytty, mutta mitäpä tuosta, sehän oli vain vettä!
Yksi teema minun matkallani oli kaksinaisuus myös köyhyyden ja vaurauden välillä, kun kuljimme vauraan Moganin seurapiireistä Inglesin ostarille, jonka portaissa asustaa monenmoisia huonompiosaisia, kuten koditon mies, jonka koti on portaissa, siis patja maassa ja vähän matkan päässä majailee kaksi nuorempaa herraa, jotka tienaavat rahastamalla hiekkalinnallaan, jota saa kuvata maksua vastaan.
Kiinnitimme huomion myös mielialoihin, sillä koditon mies vaikutti aina ohimennessämme tyyneltä ja iloiselta, puuhasteli pienen radionsa kanssa ja katseli merelle. Kun taas nuoremmat miehet huokuivat epätoivoa ja masennusta. Mietin kuten useasti aiemminkin, mikä olisi paras apu köyhyysloukussa olevalle ihmisille. Antaa hänelle paljon rahaa vai lähettää yhteisen mielen kautta positiiivista viestiä siitä, että olemme kaikki arvokkaita ja vauraus ja köyhyys ovat ensin mielentiloja, ennen kuin ne laskeutuvat koettavaksi fyysisen maailman tasolle. Jos mieli on täynnä ohjelmointeja, joita emme tiedosta, on vaurastuminen millä tahansa elämän osa-alueella vaikeaa.
Onneksi ostarin koditon mies ei kuitenkaan joudu kärsimään pakkasesta ja lumisateesta, aika harvoin vesikuuroistakaan.Ja hän saa nukkua äitimeren aaltojen tuudittamana. Kukapa tietää, vaikka Hän on onnellisempi elämässään kuin yksikään meistä?
Valo teki tehtävänsä ja samoin tehtävänsä teki yölento, jonka aikana unet jäivät todella vähiin. Niinpä Ouluun saavuttuamme oli aika meleko pitkien päikkäreiden:) Joulua kohti mennään ja pian on talvipäivänseisauksen aika.Valo voittaa pimeyden ja pian on taas kevät. Nautitaan hämärän hyssystä ja otetaan sitten kevät ja aurinko jälleen vastaan syli avoinna.
Mukavaa vuoden loppua meille kaikille ja muistetaan ajatella vauraasti ja nähdä onnellista unta, myös tämän päiväunemme suhteen <3
