Kolin haltijain vieraana

Vähän yllättäen minulle tarjoutui tilaisuus hypätä puolisoni kyytiin hänen työmatkallaan Joensuuhun kun jo jokin aika sitten olin kuullut Kolin kutsun. Aiemmin olimme kuitenkin vieroksuneet pitkää ajomatkaa Oulusta, mutta nyt kun tilaisuus avautui, niin olin innoissani juonessa mukana. Pari päivää ennen reissua aloin tuntea, että tälläkin pikku matkalla taisikin olla joku syvempikin merkitys kuin vain hetken rentoutuminen hienoissa kansallismaisemissa. 

 Kolin kesäkuva sivustolta Maisemalumo.

Kun sitten luin lisää Kolin alueen luonnosta, hengistä ja tarinoita noidista ja pirunluolasta sekä uhrikalliosta, joka sijaitsi aivan hotellimme vieressä, niin tunsin voimakkaita tuntemuksia kehossani. Olin jo aiemmin kuullut Kolin haltijoitten kutsun ja tiesin, että minulla oli jotakin tehtävää tai koettavaa noissa energioissa, mutta tarkemmin en asiasta tiennnyt enkä sitä kysellytkään sillä tiesin, että kaikki minulle näytettäisiin ja kerrottaisiin kun aika on.

Ajosää oli todella kehno. Räntää tuli taivaan täydeltä ja tiet olivat palteiset. Eräs hurjapää tuli vastaan omaa kaistaamme, mutta onneksi vältimme törmäyksen. Hän lienee ajatellut, että on turvallista kun keskiviiva kulkee auton keskellä, eivätkä pientareet vedä puoleensa, kuten erästä  rekkaa, joka oli pientareelle kellahtanut.

Iltapäivän puolella saavuimme Sokos Hotel Koli Brakeen, jonne jäin yksinäni  puolisoni jatkaessa Joensuuhun työhommiin. Saapuminen Kolille oli kuin olisi Narniaan tullut. Mustan ja pimeän loskaisen Oulun jälkeen ympärillä oli runsaasti lunta ja tykkylumipuita ja ne maisemat! Ah ja voi. Enpä ihmettele, että Sibelius sekä muut taiteilijamme ovat nimenneet Kolin Suomen kansallismaisemaksi. Myös hotelli oli onnistunut brändäyksessään hyvin. Luonto ja rauha tulivat vastaan heti respassa, jossa soi rauhoittava musiikki ja jonka vastaanottovirkailijakin näytti hyvin harmooniselta ja hyvinvoivalta työssään :)

Huoneemme ikkunasta avautuivat huikaisevat maisemat, jota valitettavasti jonkinasteinen sumu peitti. Onneksi seuraavana päivänä sumu laskeutui hetkeksi ja koko maisema paljastui komeudessaan järvineen ja saarineen ja lumisine puineen. 

Tulopäivänä minulla oli kuitenkin kiire ulos ennenkuin pimeä ehtii ja heti sinne mentyäni sainkin seuraa valkopartaisesta tietäjästä, joka hahmoltaan muistutti Harri Potter-elokuvien arkkityyppistä tietäjähahmoa. Hän pyysi seuraamaan itseään. Matkalla sain tutustua muutamaan "asumukseen". Alueella on valtavasti luonnonhenkiä ja hyvin korkea energia.Liekö osasyynä energiaan alueen valkoinen kvartsi, josta huiput ovat muodostuneet. Kuljimme tämän korkea-arvoisen oppaani kanssa hieman kiertotietä uhrikalliolle, jossa vajosin pieneen meditaatioon. Sain kuvia paikan aiemmista tapahtumista. Ajassahan voi matkustaa. Aikakone on sisällämme, tietoisuudessamme. Näin Elias nimisen nuoren miehen, joka oli luopunut elämästään tuolla paikalla tai pienen matkan päässä toisen miehen surmaamana. Osa tätä "Eeliä" kuten kuulin häntä kutsutun, oli jäänyt tuolle paikalle ja hänet autoimme pois yhdessä haltijan kanssa. Liekö hän ollut se haltija, jolle tuolla  uhrikalliolla on kautta aikain uhrattu, eli siis itse Ukko-Kolin henki, ainakin hän pyysi minua jatkamaan meditaatiota myöhemmin, kun se paremmin minulle sopisi, eli hotelllissa. Meillä kuului oleva yhteistä tehtävää.

Jatkoin luontokeskuksen kahvihetken kautta kohden Ukko-Kolin näköalapaikkaa, jonne haltija minua pyysi tulemaan. Huippu oli vain 400 metrin päässä, mutta nousu oli minun sydämelle melkoinen koetus. Tai ehkä sydämen sai sykkimään voimakkaammin nuo upeat energiat ja pyhä tunnelma sekä hienot maisemat, jotka Ukon huipulta avautuivat. 

Venäläiset olivat valloittaneet huipun ennen minua ja väsäsivät sinne lumiukkoa paikan vartijaksi. Heistä piittaamatta vietin hiljaisen hetken Ukon  päälaella ja nautin olostani.

Pimeä alkoi laskeutua, joten päätin palata huoneeseemme meditoimaan tässä hyvässä seurassa. Tuo hiljentyminen olikin erikoinen laatuaan. Haltijan lisäksi paikalle tuli viisi muuta samantyyppistä olentoa sekä naishahmoinen haltija. Käsitin että nämä mies ja naishahmoiset oppaani edustivat juuri Ukko ja Akka Kolin henkiä, tasapainoa yang ja yin energian välillä. Eipä ihme, että Kolilla sijaitsee myös suosittu vihkipaikka. Siellä kaksinaisuus tasapainottuu luonnostaan.

Olen aiemminkin useita kertoja keskustellut eri paikkojen Haltijoitten kanssa. Koen heidän olevan luonnonhenkien aatelia ja energioltaan sekä tietoisuudeltaan erilaisia kuin muut luonnonhenget, joita myös olen tavannut.  Heiltä olen kuullut myös toiveen siitä, että henkistä valotyötä tekevät ihmiset voisivat enemmän välitää korkeaa energiaa luonnolle ja luonnon hengille. Se kuulemma auttaa heitä heidän omassa evoluutiossaan. Näin tapahuii nytkin. Välitin tuon paikan luonnolle, ihmisille ja luonnonhengille ykseyden siunausta ja yhdistyin myös Ra´n eli keskusauringon energiaan. Kokemus oli voimalllinen. Haltija otti vastaan energialähetyksen ja puolestaan välitti sitä eteenpäin. Nuo viisi muuta haltijaa asettuivat myös riviin välittämään energiaa ja sitten yksi toisensa jälkeen tuli luokseni ja pisti kätensä kämmeniäni vasten ja ikäänkuin "nousivat" ylös ja katosivat näkyvistä.

Vain tämä pariskunta, mies ja naishaltijat, jäivät vielä kanssani ja käsitin että työni oli tehty, mitä se sitten lie ollutkaan...:)) Kuitenkin haltija- pariskunta ottivat vielä minut hengessäni ylös, lentämään taivaalla. He halusivat näyttää, miltä tuo alue näyttää korkealta katsottuna energeettisesti. Näin, että Ukko ja Akka Kolin välillä pyörii ikuisuus-symboli, eli kahdeksikko. Mies- ja naisenergia tasapainottavat jatkuvasti toisiaan, mutta varmasti sen vaikutuksesta saavat nauttia myös he, jotka tuolla alueella vierailevat. Kaunista, kaunista!

Meditatiivinen hetki oli ohi, mutta sovimme, että vierailemme heidän luonaan vielä yön aikana ja kenties muutenkin... Koli jätti ikävän ennen kuin olin ehtinyt poistuakaan sieltä! Tiedän, että takaisin on palattava, kesäiseen aikaan.

( Kuva Rantapallosta)

Illan kruunasi käynti aikuisten Spa:ssa. Kylpykiulut kainaloon, toinen täynnä Lumenen hemmottelutuotteita, toinen jotakin kielen kostuketta ja menoxi. Upea pieni, mutta korkeatasoinen ja hyvin tunnelmallinen spa, jossa saimme nauttia jalkakylvystä  ja  väri-ääni-altaasta Sibeliusta kuunnellen. (Toi mieleen muinaiset ajat, jolloin valoa ja ääntä käytettiin enemmänkin yhtäaikaa ihmisiä hoitamaan) Ulkona solahdimme paljuun tykkylumipuita ihastellen ja välillä vierailimme jossain paikan kolmesta saunasta. Elämyksiä oli luvassa myös suihkussa, jossa sai nauttia ukkosmyrksyn tai trooppisen laguunin tunnelmasta ja paljon muusta. Kyllä kelpasi lähteä iltaselle rentotutuneena ja kellahtaa lopulta sänkyyn unten ja haltijain maille.

(Uhrikalliota edessä)

Uusi aamu valkeni todellakin selkeämpänä ja maisemat hivelivät silmää aamupalapöydässäkin. Pidin myös hillitystä musiikista,joka tuossakin tilassa soi  ja aamupalapöydän kruunasi suklaaputous. Vaikka suklaa ei juuri aamupalalla maistukaan, niin pitihän sitä ihmettä käydä kuitenkin ihailemassa.

Aamukävelyllä kiipesimme vielä Ukon huipulle saamaan paikan haltijalta siunauksen ja tottahan Akankin luona piti käydä pehmeässä ja hoitavassa energiassa siunaus vastaanottamassa. Akka Kolin feminiinisen haltijan siunaus oli kuin vihkimys meille pariskuntana. Kaikki loppuu kuitenkin aikanaan ja niin oli meidänkin pieni minilomanen lopussaan ja vielä näköalahississä saimme ihailla talven ihmemaata. Hotelllille ei nimittäin voi parkkeerata autoa, vaan autot ovat ns alapihalla, jonne ja josta on kondolihissikuljetus  ihan suuren maailman malliin!

Onneksi sää suosi paluumatkalaisia, emmekä onnistuneet osumaan edes hirveen, joka tien yli viiletti emonsa perässä. Uskomattoman paljon tuollainen pienikin rentoutus uljaissa maisemissa ja tunnelmissa lataa akkuja. Jospa Marraskuun tummuus vaihtuu pian Oulussakin valkoiseen ihanuuteen ja Pohjolan valkoinen kaupunki saa lumipeitteen. Sitä odotellessa voimme lukea vaikkapa tarinoita Kolin haltijoista ja noidista. Niitä nimittäin löytyy....paljon.

Vaikkapa: 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Koli