Henkiopas Adamoinin mukana Pelosta Rakkauteen

Onko Sinun henkinen kasvusi ainaista iloa, enkelin siipien havinaa ja rallatusta? Onko se päivänpaistetta ja ylimaallisia kokemuksia kursseilla tai meditaatioissa? Minun ei. Henkinen kasvu on toisina päivinä kaikkea tätäkin, mutta myös sitä ihan muuta. Niin kauan kuin seuranamme elämän matkalla on ystävämme ego, on päivänpaisteen lomaan taattu raekuuroja ja välillä olkapäällämme istuu se toinen kaveri hiilihankonsa kanssa, enkelin sijaan. Kuitenkin. Sitähän se henkinen matkamme juuri on: Tuon ego-harhan kitkemistä olemustamme pimentämästä, jotta sisäinen valo eli Todellisuus pääsee loistamaan kaikessa kirkkaudessaan. Henkiopas Adamon ottaakin meitä ystäviään kädestä kiinni ja opastaa uudessa kirjassaan Pelosta Rakkauteen askel askeleelta kohden Sydämen ääntä, pois pelkoon eli pimeyteen samaistumisesta ja siihen uskomisesta.

Vanhat Veda-kirjat määrittelevät egon täsmällisesti. Ego on tietämättömyyttä todellisesta Itsestämme. Jos ja kun meillä siis on tieto ja kokemus Itsestämme, meillä ei ole enää egoa, emmekä tarvitse tätä mielemme peräkammarien aikamiespoikaa enää mihinkään. Harha on poistunut. Mitä harha sitten todellisuudessa on? Mistä olemme tietämättömiä kun emme tunne todellista Itseä?

Valaistuneet kautta aikain ovat koettaneet kuvailla tätä Valoa, joka me jokainen ytimeltämme olemme, mutta he ovat todennäköisesti tuomitut epäonnistumaan. Miten voisimme mielen käsitteiden kautta kuvata sellaista, joka on täysin liikkuvan mielemme käsityskyvyn ja kuvattauuden eli käsitteiden tuolla puolen? Kuitenkin me jokainen olemme joskus saaneet kokemuksia egottomuudesta, minättömyydestä, rauhasta. Kokemuksia siitä mitä Olet, kun et ole mitään erityistä. Kokemuksen ylimaallisesta rauhasta tai rakkaudesta, joka on täysin vailla pyyteitä. Joskus luontokokemukset tai henkiset huipputilamme ovat yltäneet koskettamaan Valon ydintä meissä. Ja sitten egomme on tarttunut noihin huippukokemuksiin. Tapahtuu takertuminen sillä egomielemme pyrkii aina etsimään onnea ja välttämään kärsimystä. Kun takerrumme onneemme, se katoaa ja valuu pois kuin hiekka sormien välistä. Näin oivalluksesta on tullut kuollut kokemus, vanhaa tietoa tai pahimmassa tapauksessa uusi käsite henkemme valoa varjostamaan. Irti päästämisen taito lieneekin yksi tärkeimmistä oppia henkisen heräämisen vaihtelevilla poluilla.

Kun henkisen kasvun kuherrusvaihe on loppunut tapahtuu sama kuin hyvässä parisuhteesssa. Rakkaus ja todellinen yhteiselo voi alkaa. Sen jälkeen alkaa siis työ egon tunnistamiseksi ja sen tekemän myyräntyön havaitsemiseksi olemuksessame. Voimme tuolloin jopa tuntea taantuvamme henkisesti koska löydämme monia "ei niin ihania asioita" olemuksemme uumenista. Tämä johtuu kuitenkin vain siitä, että olemme alkaneet tuoda pimeyttämme valoon ja näin valaista alitajuntamme sokkeloita. Kun verhot vedetään ikkunan edestä pitkän pimeän kaamosjakson jälkeen kevätauringon paistaessa, niin tottahan huone näyttää erilaiselta!

Adamon pureutuu uudessa kirjassaan ehkä eniten juuri tähän valon tuomiseen pimeyttämme kirkastamaan. Ja eihän toki valoa tuoda kuten Hölmölässä aikoinaan säkillä kantaen pimeyden sekaan, vaan nimenomaan kohtaamalla pimeytemme muutamme sen valoksi. Siinä piilee transformaation, eli muodonmuutoksen taika. Adamon sanookin kirjassa: "Ja niin kauan kuin Pandoran lippaasi pysyy suljettuna, niin kauan kuin et uskalla kohdata “pahaa” itsessäsi, myös hyvä jää puolinaiseksi, sillä se mitä välttelet koituu kohtaloksesi. Siksi mestarinne julistikin: “Älä vastusta pahaa, mutta tee aina hyvää.”

"Pahan vastustaminen tekee siitä vahvemman. Se antaa “pahalle” arvon, jota sillä ei muuten olisi. Se antaa siis pelolle pontta ja egosi elää pelosta. Rakkaus on parasta lääkettä kaikelle pahaksi luokittelemallesi maailman unessa. Siunaa kaikki minkä pystyt siunaamaan. Ja jos et pysty siunaamaan jotakuta ihmistä tai kokemusta, anna se anteeksi itsellesi. Anteeksiantaminen on läheistä sukua rakkaudelle. Kumpikaan ei tule pakottaen, vaan ne kulkevat omia polkujaan."

Kun siirrymme Pelosta rakkauteen elämässämme, tapahtuu se nimenomaan lähimpiemme kautta ja kanssa. Ihmiset joita rakastat tai vihaat toimivat peilinäsi tällä matkalla, jolla opit näkemään valon varjojesi alta. Pyhistä Ihmissuhteista Adamon sanoo tähän tapaan:

"Oletko sinä sitä mitä näet? Varmasti. Se mitä näet “ulkopuolellasi” on peilikuvaa sille mitä on sisälläsi, siten maailma on näköisemme. Myös rakkauden saleissa kulkiessasi peileistä heijastuu oma kuvasi. Kun tuomitset kuvasi peilissä, jonka näet sisaresi tai veljesi kasvoilla ja kun yrität korvata sen uudella peilillä eli uusilla kasvoilla, et tule onnistumaan. Sillä uudestakin peilistäsi kuvastuvat samat omat kasvosi. Et voi muuttaa itseäsi muuttamalla peiliäsi, vaan muutat peilikuvasi hyväksymällä itsesi sellaisena kuin olet, juuri nyt.

Hyväksymisen taikasauvalla taiot kohtaamasi peilin heijastamaan kuvasi kauniisti takasin ja Pyhä Hetki luhistaa aikaa ja käsityksiä, valheita ja harhoja tieltäsi ja pudottaa sinut Oman todellisen Itsesi pinnalle, Rakkauden vakaalle maaperälle. Pyhyys on vieraanasi niin kauan kuin annat sen olla. Aina niin kauan kuin maltat olla pelkäämättä sen menettämistä. Ja heti kun yrität takertua siihen se katoaa.Niin liukas on Pyhyytesi ja niin vapaa rakkautesi, ettei se siedä takertumista. Anna sille se arvo, joka sille kuuluu. Anna arvo itsellesi niin huomaat, että pyhyytesi on aina kanssasi, että se oli aina kanssasi, vaikka luulit sen hukanneesi.

Näin kohtaamistasi peileistä, lähimmäistesi kasvoista, loistaa rakkaus sinua kohtaan ja tiedät, että se on Oma rakkautesi, joka on kaikessa, kaikkialla ja aina se sama."

Nykyisessä new age-uskomuksissa kuulee monesti sanottavan, että egoaan pitää rakastaa ja sen kanssa ystävystyä. Jos ego-minuus kuitenkin on tyhjää täynnä, miten voisit ystävystyä sen kanssa? Kun sen sijaan näet harhaisen minä-naamion toiminnan tuskaisenkin selvästi huomaat, ettei sellaista asiaa kuin ”minä” voida koskaan löytää. Sitä ei ole, eikä ole koskaan ollutkaan. Tämä vaatii kuitenkin myös muuta kuin enkelien harpunsoittoa tai huippukokemuksia, vaikka nekin voivat kenties auttaa. Tämä oivallus vaatii ennenkaikkea rohkeutta nähdä itsensä ja ”sellaisuutensa”. Nähdä kaikki kuten se on, ilman mielen tarinointia tai kaunistelua tai rumistelua. Nähdä mielen taipumus tarinointiin ja liikkumiseen. Sen valheellinen puolustusmekanismi, sen valtava tarve olla poissa nyt-hetkestä ja viedä Sinut mennessään aina johonkin muualle kuin siihen aika-paikka-pisteeseen, jossa vain voit totuuden ja onnen löytää.

”Etsikää niin te löydätte”, sanotaan Raamatussa, mutta onko tämä egon vai Todellisen Valosi tunnuslause? Ehkäpä ainainen etsiminen pitääkin aarteen aina piilossa. Etsisitkö sormusta jos se olisi kokoajan sormessasi? Etpä tietenkään. Miksi sitten etsit onnea ja iloa tai valaistusta itsesi ulkopuolelta? Ulkopuoli on samaa kuin sisäpuolikin, mutta symboolisessa muodossa. Käänny ja näe itsesi, sanoo Adamonkin kirjoissaan. Näkemällä sen mitä et ole, eli egosi harhaisen toiminnan tulet viimein näkemään tai paremminkin olemaan se joka Olet; Oma Itsesi eli Mestari.

Tätä mestaruutemme hyväksymistä Adamon myös uudessa kirjassamme peräänkuuluttaa. Sanoihan jo Nelson Mandela aikoinaan, ettei ihminen pelkää niinkään pimeyttään, vaan valoaan. Samoin tuumailee Adamonkin:

"Ihminen pelkää omaa itseään eniten. Ei niinkään “ulkoisia” uhkia, vaan sisäisiä. Ei ihminen pelkää vihaa niin paljon kuin todellista rakkautta, eikä lainkaan niin paljon pimeyttä ja pienuutta, kuin sitä, että pitäisi ottaa vastuu omasta mestaruudestaan: Kantaa vastuu omasta Jumaluudestaan ja siitä ohjaako pelko vai rakkaus elämän teitä." Ja Adamon vielä jatkaa samasta teemasta:

"Hän joka ei ole uskaltanut kohdata pimeyttä ja pelkoa itsessään ei tule koskaan rakastamaan kuten Jumala rakastaa. Pimeys on nähtävä ja ei tule jäädä vain tähän. On uskallettava myös pimeyden tuolle puolen, valoon. On uskallettava nähdä oma valonsa. Oma rohkeutensa, rakkautensa. On uskallettava myöntää, ettei tarina uhrista olekaan asioiden todellinen tila. On hyväksyttävä, että juuri Sinä näet omaa untasi, ei kukaan muu sitä näe sinun silmiesi lävitse. Ja tämä tuo suuren mahtavan vapauden!

Vapauden olla oman elämänsä mestari. Ego ei tuota mestaruutta voi koskaan lunastaa, mutta Sinä Itse tulet sen kyllä tekemään, ennemmin tai myöhemmin ja tuolloin voit katsoa itseäsi peiliin ja sanoa täysin rauhallisesti ja tarkoittaen: “Minä todella rakastan sinua”. Ja sen jälkeen sinulla on myös kyky toimia tuon rakkauden mukaisesti: Sanat ovat sanoja, älä jää vain niihin. Teot kertovat sinulle Itsellesi kuinka paljon itseäsi rakastat ja ne tuovat sinut myös lopulta kotiin, tosi Itseesi."

Nyt on siis todellakin sen aika! Aika ottaa ohjat käsiinsä ja olla oman elämänsä mestari. Aika lopettaa uskominen uhreihin tai syyllisyyteen. Vain ego kaipaa syyllisiä, Jumala ei koskaan syyllistä ketään. Tuollainen ajatuskin on täysi mahdoton sille joka on Rakkaus. Ja Sinä olet Se.

Lisää näistä teemoista Adamonin uunituoreessa kirjassa Pelosta Rakkauteen. Kirjaa saatavilla kirjailijalta: marjut.moisala@gmail.com, Ultrasta ja kustantajalta Bod.fi. 

Tervetuloa astumaan Adamonin ohjauksessa vakaa askel kohti vapautta ja mestaruuttasi.  

Tämä artikkeli julkaistu Ultrassa numero 10/2014.

TUOMION UNET OVAT LOPPUMATTOMIA

Kuluva syksy on ollut minulla taas unijoogan aikaa. Olen joogaillut ryhmän  kanssa, jota samalla siis ohjaan. Unet niin päivällä kuin yöllä ovat kertoneet paljon. Tärkein teema kuluneen syksyn aikana on ollut Tuomion unet. Tämä Putous-ohjelmassakin monesti niin dramaattisesti lausuttu sana kuulostaa korvaan kovin lopulliselta, joltakin jota kaikkeen ihanaan ja kivaan positiiviseen ajatteluun panostava henkinen egomme ei halua kuulla. Nyt kuitenkin..hän jolla on korvat, kuulee..

Unessani Unijooga kirjan kirjoittaja Tenzin Wangual opetti minua aiheesta, joka on tuttu Ihmeiden oppikurssista. Uusimpaan Adamon-kirjaan laitoin tuon IOK.n kohdan myös heti alkulauseeksi, jotta totuus ei unohtuisi. Tenzin W opetti unessani, että niin kauan kuin ihminen tuomitsee mitä tahansa asiaa elämässään, siis päiväunessaan, hän pysyy unessa eikä herää. Sillä juuri tuomitseminen pitää meidät unessa. Ja jotta voimme tuomita, täytyy meidän ensin langeta uskomaan, että kokemamme uni on totta. Kukaan, joka todella oivaltaa etteivät tämän päiväunielämän juonen käänteet ole lainkaan todellisia vaan mielen tuotetta, ei samaistu tuomitsemisen tarpeeseen ja eli putous-kielellä sanottuna hän on saavuttanut immuniteetin :)

Mitä tuomitseminen sitten on? Ei se ole sitä, että ankarasti arvostelemme jotakin "pöljää" mitä maailmassa näyttää tapahtuvan päivittäin, vaan myös lievemmätkinin samaistumisen kohteet ja arvioinnit toimittavat tässä tarkoitettua tuomitsemisen tarvetta. Egomielen mekanismi on tuomitseminen, analyysi ja arvionti. Se on automaattista ja ongelma ei ole vielä tämä, vaan probleema syntyy silloin kun on JOKU, joka ottaa kaikki elämänteatterin esitykset ja omat ajatuksensa vakavasti, USKOO niinhin ja samaistuu.  

Eräässä unessani minua opetettiin myös anekdootin keinoin. Yöunessani oli NIIN tajuttoman karrikoituja henkilöhamoja, että siinä vaiheessa olisi jo pitänyt herätä ja ymmärtää, etä unessahan sitä ollaan. Minä kuitenkin samaistuin tähän erikoiseen esitykseen ja sain sen lopuksi kuulla anekdootin tarkoittavan juuri karikatyyristä hahmoa tai asiaa, joka aiheuttaa monesti voimakkaita reagtioita katsojassaan, eli sen kuuluisan samaistumisen ja uskomisen, että uni on totta. Sama pätee niin päivä- kuin yöunissa. Päiväunemmekin on monesti täynnä tällaisia anekdootteja, joihin uskomme ja joita ihmettelemme...No huh huh!

Tenzin W opetti minulle myös uusimman kirjansa Hertätä valoisa mieli- mukaisia näkemyksiään "vaivapuheesta" ja  "vaivannäkemisestä" kun yritämme ponnistellen luoda jotakin elämäämme, emmekä seuraa sisäistä virtausta. Täytyy myöntää, että tällaiseenkin taas vaihteeksi sorruin, vaikka luulin jo päässeeni "elävien kirjaan" tämän asian suhteen. Oppia ikä kaikki!  Kirjassaan TW käyttää Vaivapuhe ja Vaivatekeminen termejä joilla hän tarkoittaa samaa kuin Tolle kirjoissaan puhuessaan kärsimyskehosta. Ihminen voi ponnistella ja pinnistellä ja nähdä paljon vaivaa järjestääkseen itselleen jonkun asian, kuten minä tein hoitohuonetta etsiessäni. Ja helpompi keino olisi vain luottaa, että se järjestyy, tekemättä sen kummemmin mitään. Näin olisi minunkin asiani järjestynyt, mutta se selvisi vasta myöhemmin, eikä luottamukseni tainnut riittää aivan sinne asti asian odottamiseen. 

Unet ovat siis olleet todella ohjaavia ja pakottaneet tänäkin syksynä kysymään yhä uudelleen KUKA on se joka näkee tätä unta?   Kainuussa vastuu on kuulijalla, mutta meillä uniplaneettaisilla vastuu on näkijällä. Eihän kukaan toinen näe meidän untamme, ei siinä muodossa kuin sen näemme.

Kuten  Ihmeiden oppikurssi opettaa "Jumalan poika" eli sinä ja minä herää kun hän ei enää tuomitse. Eli kun hän ei samaistu harhaan, ei arvostele, eikä usko uniinsa.. Vaan siunaa, antaa anteeksi ja muistaa NAURAA hassuille asioille, tapahtumille, sattumuksille ja hahmoille joita unimaa kantaa päällään. Meillä on jatkuvasti mahdollisuus valita, katsommeko elämän teatterin esityksiä Pyhän henkemme vai egomme silmin. Rakkauden vai pelon silmin. Jokaisella hengen vedolla voimme valita kumpia silmälaseja käytämme, egon vai ITSEN. Mutta kuka muistaa tämän sillon kun elämä antaa täydeltä laidalta? Esimies potuttaa, murrosikäiset ajavat hulluuuden partaalle ja televisiosta tulee tarinaa uusista terrori-iskuista? Ja juuri SILLOIN se tulee kuitenkin muistaa, ja ellei sillä siunaamalla sekunnilla, niin heti seuraavalla. Siunaus ja muistutus itselleen siitä, että katselemme elokuvaa eli hengen valkokankaalle heijastuvia kuvia jotka mielen projektio sinne heijastaa jatkuvasti... Kenen mielen projektio siis sinun unesi on?  

Tämä kysymys tuo vapauden, jota olet aina etsinyt. Ei yhteiskunta, Jumala tai verottaja tai naapurisi ole syyllilnen ongelmiisi. Ei "maailma" ole hullu: Eihän sitä ole edes olemassakaan, ellei ole sen havaitsijaa. Kenen maailma se on, jos se havaitaan? Kuka on havaitsija? Havaitsija ja hänen maailmansa ovat yksi.

Oppaani opettivat ensimmäisenä asianaan minulle kun kanava avautui heihin yli 20 v  sitten: "Ole vain oma itsesi, samaistumatta harhaan."

Se on todella hyvä ohje edelleen, tänäkin päivänä, meille kaikille. Ja kun kysyin mitä on harha. Sain vastauksen: "Kaikki ajatukset ja emootiot, kaikki reagtiot ovat harhaa. Kun olet oma itsesi etkä samaistu, niin mitään muuta ei tarvita. Olet tullut kotiin, josta et koskaan poistunutkaan."

Hienoa. Muistan tämän kun seuraavan kerran koen tarvetta arvioida kapeakatseisesti mitä tahansa hulluutta, jota näyttää maailmassa riittävän. Tai ainakin heti seuraavalla hetkellä sen muistan. Jotta vapaudun, eikä minua enää ohjaa...TUOMIO!    :)

Ihanaa viikkoa ja hyviä hetkiä Sinulle elämän teatteriesitysten parissa! Mekin unijoogassa saamme pian siirtyä alitajunnan tutkimuksista Valkoisen valon pariin..Jihaa...!

PS Jos tämäntapaiset asiat kutsuat sinua, eli vapautuminen syyllisydestä ja elämän näkeminen..OIkein päin, niin Pelosta Rakkauteen ryhmässä on veilä pari paikkaa. Myös yksityisiä ohjauksia aiheesta tarjoan samalla teemalla.  marjut.moisala@gmail.com

HENKEÄ JA TIETOA HELSINGISSÄ 2014

Harvemminhan sitä tulee kirjoitettua matkakertomusta niin tavanomaisesta matkakohteesta, kuin supisuomalainen kaupunki lokakuussa, mutta nyt ajattelin sellaisenkin tehdä. Kyllähän armas pääkaupunkimme ansaitsee tällaisen kunnian. Mausteena messutunnelmia Hengen ja tiedon messuilta ja pohdintaa Elämä nimisestä päiväunesta.

Minut oli kutsuttu luennoimaan ja pitämään työpajaa mesuille, joten ajattelin, että lapsityövoiman käyttäminen kirjamyynnissä on varmasti paikallaan ja samalla pääsemme lomailemaan Helsingin sykkeessä. Norskin punavalkoisin siivin lensimme Helsinkiin ja lentokenttätaksilla jenkkiperheen kanssa matka jatkui Radisson Seaside hotelliin Ruoholahteen. Hotelli oli minulle ennestään käymätön paikka ja se yllättikin positiivisesti! Näkymä perhestudion ikkunasta ja ranskalaiselta parvekkeelta oli venesatamaan ja merelle, mii laik!

Nuorison tärkein matkailukohde Helsigissä kuului olevan Starbucsin kahvila, joka sijaitsee  Akateemisen kirjakaupan yhteydessä: Tämä tuntuu olevan muotihitti 12-14 vuotiailla tytöillä varsinkin, sillä kun tämä toinen suomeen tuotu kahvila avattiin olivat kadut kirjavana teinityttöjä, jotka jonottivat kuulemma näitä jenkkikahvilan kaloriherkkuja. Kahvilassa siis minäkin pääsin vierailemaan ja kuulemaan kassalla kysymysen tuleeko kahvini kahvilla vai ilman :) No kahvillahan se tuli ja koska sää suosi todellakin lokakuussa niin pääsimme nauttimaan herkkua ihan terassin puolella! Poikani tosin ahdistui paikan tunnelmasta, sillä siellä oli aivan liikaa pissiksiä :)

Loppuaika kuluikin ostosparatiiseihin tutustuessa ja se onkin Helsingin matkojen taattu tuliainen, että rakot löytyvät jaloista kaiken kävelemisen jälkeen.

Toisena Helsinkipäivänä huomasimme ettei keskustassa kiertely enää maistu. Nähtävyydet ovat melko tuttuja ja monesti nähtyjä siellä ja sää verotti myös menohaluja, sillä torstain terassikelit vaihtuivat perjantain sateisiin. Hietalahden torikin loisti tyhjyyttään mutta kauppahallissa sentään päästiin kunnon tunnelmaan. Kirpparillekin löydettiin sopivasti.  Hotellin edessä on raitiotievaunun päätepysäkki, eli todella kätevä sijainti vaikkei tuo hotelli ihan keskustassa olekaan. 

Muumeillakin on oma kauppa.

Lauantai olikin meillä työpäivä, eli meille oli messujärjestäjän puolesta luvattu pöytäpaikka kirjamyyntiä varten. Saavuimmekin messuille Helsingin yhtenäiskoululle jo aamustapäivin ja aamujumpat saimme heti kun raahasimme pöytiä ja tuoleja omalle paikallemme ja tuntui, että viidakon lait vallitsivat, sillä niin voimakkaasti eri luokissa olevat ihmiset pitivät kiinni "omista"  kalusteistaan!  Tämä kuulema sakotuskäytännön takia.

Tämä oli muistini mukaan 5. kerta näillä ehkä Suomen suurimmilla rajatiedon messuilla, joilla on pitkä historia jo uranuurtajana. Nyt panin merkille, että messuväkeä oli vähemmän kuin aiemmilla messuilla ja tämä oli usealla meitä jututtaneellakin puheenaiheena. Kenties alan tapahtumia on nykyisin jo niin paljon, että kaikkiin ei väkeä riitä aivan entiseen malliin. Kuitenkin tuttuja ja tuntemattomia tapasimme ja väkeä riitti sopivaan tahtiin myös meidän pöytämme ympärillä. Ja nuorisokin pääsi tekemään töitä palkkansa eteen :) 

Päivän parasta antia olikin jutustelut ihmisten kanssa, niin käytävillä kuin työpajassakin. Luentoni aikana aika tuntui rientävän aivan liian nopesti ja paljon jäi sanomatta, mutta ehkä se ydin sisäisestä sateekaarestamme tuli kutekin kerrottua ja toivon mukaan lisäsimme jälleen hieman sisäisen valomme loistoa!

Serkkutyttöni Piku saapui pikkuapulaiseksi ja meitä moikkaamaan loppupäiväksi ja kun tapahtuma oli ohi kiisi nälkäinen joukkomme jälleen taksipalveluita rikastuttaen kohti Mexikolaista ruokaa eli Cantina West sai medät vieraakseen. Tämä oli nostalginen juttu, sillä olimme käyneet paikassa viimeksi noin 10 v sitten jolloin se jätti hyvän vaikutelman. Nyt paikka oli tupaten täynnä ja meille ei olisi ollut lainkaan sijaa, mutta paikka löytyi kuitenkin ylimääräisenä ja omistaja sanoi useaan kertaan, että meillä on piikki auki, joten pitihän siihen piikkiin sitten jotakin  laittaa ja paikassa viipyäkin. Ruoka oli edelleen maistuvaa ja olut tietenkin myös :)

Yökävely kapungilla näytti jälleen uuden puolen Helsingistä kun arjen kiireiset robotin tavoin kulkevat ihmiset olivat rentotuuneet ja syksyinen sää lämmin. Meillä tuli ihan sellainen olo, että olemme ulkomailla!

Pikku-Nepalissa

Kokonaisuutena matkat avartavat aina ja tuovat vaihtelua arkeen, niin myös nyt. Kuitenkin kotiin on aina mukava palata, jotta voi sitten taas lähteä uusiin seikkailuihin kun aika on.

Työpajassani messuilla juttelimme paljon elämän näkemisestä unena. Tämän Helsingin matkani aikana Unijoogaryhmän teemana olivat vauraus-unet. Ja kun katselee tätätkin matkaa unena, niin kyllähän se melko vauraalta vaikutti. 

Ajoimme taksillakin enemmän kuin laki sallii  ja asuimme kuin kuninkaalliset ja emme säästelleet missään. Nyt kun lähdemme uniryhmän kanssa jatkamaan yhteistä unimatkaamme, on vuorossa rohkeuden kehittäiminen, joten arkikin voi olla taas vähän toisenlaista. Mutta aina se on sitä samaa: Unta jota uneksimme kaikilla olemisen tasoillamme. Kunnes on tullut aika herätä todellisuuteen, Henkeen. 

Hyviä matkoja meille kaikille olemassaolon avaruudessa, Sisimmässämme, jossa kaikki ajat ja paikat sijaitsevat. <3

Kotka laskeutui Syötteelle ja Sydämiin

Vuoden valoisin aika kutsui jälleen noin seitsemänkymmentä Kotkan henkistä ystävää koolle Atte ja Toini Särkelän kodalle Syötteelle. Tällä kertaa teemana oli 
"Taivas kohtaa Maan".

Tapahtuman suojelija henkioppaani Kultainen Kotka ja Kotka-ryhmä kutsuivat meitä viimeksi kolme vuotta sitten vastaanottamaan Uutta Kultaista Aikaa, ja nyt jälleen toteamaan Velimartin Keitelin alustuksenkin nimen mukaisesti "Maailma loppui ja olemme täällä - Vai olemmeko?" Tämä todellisuuden eri puolien pohtiminen olikin lauantaipäivän kantava teema kun Olli Pajula aloitti valottamalla aihetta  "Voiko ufokontaktejakin selittää kvanttifysiikan keinoin".  

Markku Koskela jatkoi saman teeman pohtimista omassa esityksessään ottaen mukaan myös muinaisten Vedojen näkemyksen aiheeseen. Onko olemassa havaitsijasta riippumatonta todellisuutta? Ja olemmeko me oikeasti "täällä" vai illuusiossa, mielen tai tietoisuuden sisällä. Onko kaikki sittenkin vain AJATUS Jumalan (tai meidän) Mielessä?  Samaa aihepiiriä jatkoin minäkin omassa osuudessani, mutta hieman käytännön tasolle tuotuna chakrojen, eri kehojemme ja tietoisuuden kautta.  Vimeaikoina harjoittamani unijooga on todella hyvä keino kokea ajan ja paikan harhainen luonne ja se, että kaikki todellakin on unta, olimmepa millä "tasolla" tai koimmepa minkä kehon kautta tahansa sen, mitä kulloinkin koemme ja kohtaamme. Ihmeiden oppikurssinkin edustama elämän näkeminen unena on tuttua todellakin jo ainakin 6000 vuoden takaa, Vedojen ei-dualistisista opetuksista.

Lauantaina minun jälkeeni esiintyi Mia, joka kertoi sitten Onenessista ja henkisestä heräämisestä ihan omakohtaisestikin. Mitä se vaatii, että harha katoaa ja illuuusio hajoaa ja miten sen voi kokea omassa elämässään? Totesimme, ettei se toki aina ruusuilla tanssimista ole, tai jos onkin, niin on muistettava, että niissä ruusuissa on piikkejä joita egomielemme on kaiken kauneuden sisään piilottanut. Tässä maailmassamme, jossa kuvittelemme elävämme, mikään ei todella ole sitä miltä se ensialkuun näyttää. Deeksat joita me ykseyden siunauksen välittäjät jaoimme Mian esityksen lopuksi tuntuivat kuitenkin todellisilta ja voimallisilta :)

Lauantain virallisen ohjelman päätti ufotutkija Tapani Koivulan Kosmnen kosketus ja hänen vetämänsä keskustelu, aiheena kaikki mahdollinen Maan ja Taivaan väliltä.

Aloitimme lauantaipäivän Kultaisen Kotkan tervehdyksellä, jonka olin etukäteen häneltä kanavoinut. Vietimme myös hiljaisen hetken, sillä yksi oli joukosta poissa kun kaikissa Syötteen tapahtumissa jo vuodesta 1997 mukana ollut ufokontaktihenkilö ja -  tutkija Anja Iisakka poistui joukostamme viime vuoden loppupuolella. Anja varmasti sai siunauksemme ja valon, jota lähetimme, sillä onhan aika ja etäisyys harhaa ja kvanttitodellisuudessa, jota Wilcock Lähdekentäksikin kutsuu, olemme aina Yksi.

Tapahtuma oli etukäteen jo pitkään täyteen varattu, sillä Kota vetää vain noin 80 kansalaista ja kuitenkin se on paikka, jossa tahdoimme yhteistä aikaa viettää, virallisempien tilojen sijaan. Kuitenkin viimeisen viikon aikana alkoi kummallinen peruutus ja uudelleenvarausrumba, jopa niin että kovasti odottamamme Markku Backman vaimonsa kanssa joutui jäämään pois tapahtumasta sairastumisen takia. Kuitenkin tästä huolimatta oli tapahtuman avannut voimarummutus kurkkulauluineen ja huilunäänin vahvistettuna todella voimakas kokemus meille kaikille. Saattoi aivan kuulla siipien kahinaa kun valtava Kotkan hahmo laskeutui kotaan ja Sydämiimme.  Vaikka perutuuksia tuli, oli tunnelma erittäiin tiivis ja jokainen oli varmasti aivan oikeassa paikassa oikeaan aikaan NIin hyvin johdatus toimi ja asiat etenivät, kuten aina ennenkin, täydellisesti!

Iltajuhla kodalla toi esiin monia taiteilijoita, soittajia ja laulajia kun Eagle Spirit - bändi pisti parastaan. Huuliharpisti Velimatti Mathlin kiskaistiin suoraan ulko-ovelta soittamaan ja Kaija tanssilattialle, mitäpä sitä turhaan ensin majoittumaan, kun voi riehua iltahumussa Kotkan hengessä:) Verkkokalvoilleni tallentui myös kuva kodan iki- nuorista  isännästä ja emännästä Atesta ja Toinista twistaamassa 50-luvun malliin. Wau! Sekin todella ihana näky,  jota en unohda.

Paljon tapahtui jälleen myös öiden aikana. Syötteellä unimaailma muuttuu ja monesti voi ihmetellä nukkuuko ollenkaan vai onko jossain ihan muualla ja jos on, niin missä tuo "muualla" sitten onkaan...

Sunnuntaina teema vaihtui hyvin tunteikkaaksi heti aamumeditaation jälkeen. Velimartinin luennon aihe oli mennyt uusiksi, kuten viisasta onkin tarttua hetkeen ja antaa vaikkapa unien ohjata. Esitys oli hyvin koskettava, tunteisiin vetoava ja sisälsi myös akustisen kitaran ja Velin oman laulun, jonka hän oli tehnyt oman elämän haastavista tilanteista. Monelle tähänkin lauluun oli varmsti helppo samaistua. Tunnevalmentaja Kaija Virho jatkoi heti Velimartinin jälkeen ja sai yleisön sekä tuntemaan, että nauramaan. Harjoitukset olivat hyvin tehokkaita ja nautimme kovin paljon!

Kyläyhdistyksen naiset olivat pistäneet parastaan kumpanakin päivänä, jotta saimme huuhailla täysin vatsoin. Kylätalolla saimme syödäksemme herkullista keittoa lisäkkeineen ja lauantai-iltana vielä nautimme lätyistä kodan pihamaalla. Totesimme, että tapahtumamme oli varmasti myös kyläyhdistyksen kannalta tosi hyvä juttu, sillä tokihan kylätalon ylläpito kaipaa talkooväen lisäksi myös sitä maallisempaa kahisevaa.

Sunnuntain tunnelmat syvenivät hetki hetkeltä. Velimatti Mathlinin alustus Oleutumisesta, läsnäolosta,  toi meidät samalla takaisin lauantain Vedanäkemyksiin todellisuudesta ja kokemamme maailman todellisuudesta sekä tietenkin lempilapsemme ego-mieli sai myös huomiota, jota se varmasti aina kaipaa. Velimatin sanoin: "Suhtaudu egoon kuten lapseesi ja kasvata sitä samoin..." Todellakin rajat ja rakkaus lienevät parhaat aseet egoriepumme varalle.

Sokerina sunnuntain ohjelma-sopan pohjalla oli ääniryhmä Heijastuksen esitys, joka vei ainakin minut todella syviin vesiin ja veti koko joukon sanattomaksi. Tästä olikin hyvä jatkaa  ohjaamaani Kultaisen Kotkan ja henkitason kanavointiin ja meditaatioon, jonka aloitimme jälleen rummutuksella. Mirjan sanoin "Super-Merkaba" aktivoitiin ja saimme kokea hoitavan ja tasapainottavan energian sekä vastaanottaa muutaman viestin henkitasolta. Krista ja Velimartin jatkoivat myös kolmen vuoden takaisen tapahtuman symboliikkaa ja teemaa tietoisuuden-  eli Ra´n silmästä, joka koristaa pyramidin huippua ja tulkintamme oli, että on aika lopullisesti luopua vanhasta ja ottaa vastaan Uusi Aika, Itsessämme.

Kultainen Kotka muistutti meitä jälleen veljeyden ja sisaruuden merkityksestä ja sen ulottamisesta, ei vain muihin maanpäällisiin rotuihin, vaan myös muihin luontokuntiin ja todellisuuksiin. Elisen ja Velimartinin havaitsema Isiris niminen nainen kehoitti meitä kunnioittamaan toinen toisiamme ja minun kanavoimani Amenhotep kertoi jälleen tärkeästä ARMON merkityksestä elämässämme. Ellemme suostu olemaan armollisia itsellemme, ei kukaan voi pakottaa meitä elämään kevyemmin ja ottamaan vastaan sen kaiken hyvän jonka ansaitsemme. Valinta on omassa kädessämme, tai tietoisuudessamme. Valitsemmeko edelleen pitkällisen karman tien vai olemmeko jo saaneet tarpeeksemme karmasta ja valmiit vastaanottamaan Armon ja Siunauksen. 

Matkalla takaisin Ouluun hoksautti Velimartin minua ja Markkua siitä mitä Armo on, kun sana luentaan lopusta alkuun.. OM- RA

Jännä juttu tämäkin:)  Jokatapauksessa Syöte vaikutti jälleen todella tehokkaasti. Prosessit varmasti myös jatkuvat monella meistä Syötteen jälkeenkin. Kun tulin kirkkaaseen valoon tapahtuman päättymisen jälkeen kodasta, tuntui kuin olisin tullut ulos kohdusta. Kaikki oli hyvin kirkasta, värikästä, uutta. 

Emme voi astua samaan virtaan kahdesti. Eikä Syötteen voimakaan ole aina samanlainen. Aina se  on kuitenkin  hyvin antoisa ja kenties kuulemme vielä jatkossakin Syötteen ja Kotkien kutsun. 

Ihanaa Juhannusta Sinulle toivottaen ikuisesta nyt-hetkestä käsin Marjut

COSTA BRAVA -AURINGON HELLIMÄ RANTA

Kuluvan vuoden toinen ulkomaanmatkani suuntautui kuinka ollakaan myös Espanjaan, vaikken mikään erityinen Espanja-fani koe olevanikaan. Tällä kertaa Alicanten valikoitumiseen kohteeksi oli aivan järkisyy: halvat lennot suoraan Oulusta. Tietenkään mikään ei tässä maailmassa ole sitä miltä se näyttää, eli tuskinpa me ihmislapset ohjaudumme mihinkään paikkaan "sattuman sanelemana" ja usein vain luulemme jonkin järkisyyn johtaneen tiettyyn valintaan, vaikka tosiasiassa taustalla saattaa olla mitä erilaisempia syitä.

Santa Barbara

Matkamme tarkoitus ei kuitenkaan varsinaisesti ollut kokea erikoisen paljon tai retkeillä, vaan päätarkoitus oli juhlia viiden naisen eli "Suomutiimin" 20-vuotista yhteistä taivalta ja ystävyyttä. Kukaan meistä ei toki ole vielä kovinkaan iäkäs, joten sikälikin näin pitkä yhteinen taival herättikin  meissä kummastusta :) Vaikka aikaa ei ole, se tuntuu rientävän. Lapsista huomaamme sen kulun, vaikka itse koemme olevamme ajattomia olentoja, seikkailulla unessa ja näytelmässä nimeltä Maailma. 

Herukkuja!

Matkamme pääkohde oli Alicante, joka on matkakohteena varmasti verraten tuore ainakin meille suomalaisille. Ainakin jos verrataan Mallorcaan ja moneen muuhun suosikkikohteeseen Espanjassa. Alicanten tuoreus yllätti ainakin minut positiivisesti, sillä olimme yhtäaikaa sekä kaupunki- että rantalomalla ja hintatasokin oli varmasti paljon edullisempi kuin joissakin lähelläkin olevissa turistikohteissa, kuten Benidormissa. Outoa oli sen sijaan englanninkielen osaamattomuus kaikkialla lähialueilla. Onneksi me Suomi-tytöt osasimme hyvin Espanjaa, varsinkin kansainvälinen käsillä huitominen sujui vaivatta ;) 

Santa Marian kirkko

Alicanten päänähtävyys ja maamerkki on varmasti Santa Barbaran linnoitus, joka yhä levittäytyy satama-alueen edustalle suojaavana monumenttina. Barbaraan pääsee hissillä tai kävellen ja me valitsimme edellämainitun tavan, sillä saimme kuntoilua jo tuollekin aamulle ihan tarpeeksi vaeltaessamme vanhan kaupungin kujia ylös ja alas, kauniista asumuksista ja väreistä nauttien. 

Sää Costa Bravalla eli valkoisella rannalla todella suosii läpi vuoden. Sanotaan, että tuolla alueella on 300 aurinkoista päivää  per vuosi ja niistä mekin saimme nauttia, lämpötilan noustessa noin 26-28 asteeseen. Tästä huolimatta saimme myös sadetta runsaammin yhtenä päivänä sekä pilvisiä hetkiä helteen keskelle.

Näkymiä parvekkeelta

Olimme vuokranneet Apartomentos del Solin, joka sijaitsi hieman keskustan ulkopuolella. Tram ja bussiyhteys sijaitsivat kuitenkin lähes asunnon ovella, joten kulkeminen oli helppoa vaikka ei kieliongelmien takia sujunutkaan täysin ilman kommelluksia. Mutta mikä matka se sellainen on, jolla ei saa kommelluksille nauraa :) 

Vila Joyosan kaupunkia

Paras retkikohde taisi kaikkien mielestä olla Vila Joyosa - niminen historiallinen kaupunki ihanine värikkäinen taloineen ja valkoisine rantoineen. Totesimme, että ehkä olimmekin tulleet väärään paikkaan kun jäimme Alicanteen. Hienoja rantoja ja kauniita paikkoja on varmasti tuo rannikko pullollaan. Vila Joyosa sijaitsee noin 30 km Alicantesta Benidormiin päin ja on tunnettu suklaamuseostaan. Museo jäi meillä käymättä, mutta ruoka ja muut tarjoilut olivat Vila Joyosassakin herkullisia.

Merivesi oli jo lämmintä, mutta enempi rantaelämä sai tällä kertaa jäädä, kun naislaumamme valesi tutkimassa erilaisia kohteita ja shoppailumahdollisuuksiakin, runsaasti...  Onneksi aikaa jäi kuitenkin myös olemiselle,uima-altaalla lekottelulle, aamujoogalle, deeksoille ja auran katsomiselle. 

Ihanat naiset rannalla

Jostakin kumman syystä asunnoksemme oli valikoitunut jälleen tupa, joka tarvitsi puhdistusta, sillä siellä tuntui asuvan myös muita kuin me viisikkona. Ovia availtiin itsekseen ja valotkin välkkyivät. Saimmekin selville, että tuon asunnon paikalla oli aiemmin ollut talo, jonka asukas vielä liikuskeli paikalla. Hänet autoimme kohden valoa ja autuaampia metsästysmaita enkelten saattelemana, olihan mukana lähes valmis Enkelihoitajakin. Joskus nämä välitilaan jääneet olennot eivät kuitenkaan  halua pysyä poissa entisiltä asuinsijoiltaan ja tämän saimme mekin kokea vielä viimeisenä yönä kun tunnelma sähköistyi erikoisella tavalla ja oviakin availtiin taas.

Alicanten keskustassa nautimme vanhan kaupungin tunnelmasta, turistibussin katolla katselimme maisemia ja kävelykatu sai meidät useammankin kerran vieraakseen. Olimme toivoneet elävää musiikkia iltaelämässä, mutta harmiksemme kuulimme, että bändit aloittavat soittamisensa vasta kello 4 aamuyöstä!  Espanjalaisillehan se on ihan normaalia, mutta me suomitytöt olisimma halunneet ohjelmaa alkuilloille mieluiten. Elävän musiikin toive toteutuikin sitten viimeisenä koko päivänä kun Santa Marian kirkkovierailun ja hiljentymisen jälkeen ruokailimme vanhan kaupungin katuravintolassa ja kuuntelimme espanjalaista kitaraa ja trubaduurin laulua. Hän osasikin vetää kaikki tunnetuimmat viisut sikermänä pötköön :)   (Aivan kuin Ismo Leikola showssaan kerran kun hän osoitti, että kaikilla biiseillä on sama kertosäe :)

Alicante on tunnettu hyvästä ruuastaan. Me huomasimme, ettei olisi ehkä kannattanut mennä merta edemmäs kalaan, sillä paras ruoka löytyi aivan asuntomme vieressä olevasta ravintolasta. Ongelmana tahtoi olla vaan suomalainen väärätahtisuutemme, sillä nälkä kolkutti aina sillon kun paikallisilla oli siesta ja meistä unisemmat menivät jo treffeille Nukku-Matin kanssa,  kun ravintolat vasta avasivat oviaan iltamujua varten.  Vino Tinto oli kuitenkin sanapari joka oli huulillamme...

Loppujen lopuksi on sanottava, etten ihmettele Espanjan rannikon suosiota suomalaisten eläkeläistenkin talvehtimispaikkana lainkaan tämänkään kokemuksen jälkeen. HIntataso on Suomea edellisempi, säätila huomattavasti miellyttävämpi, lentomatka helppo ja edullinenkin.  Pannaan siis korvan taakse tämäkin mahdollisuus tulevia vapaaherrattaren aikoja silmällä pitäen. Luulen tosin, että Intia on edelleen toinen- tai henkinen kotimaani, joten ehkä Goan voittanutta paikkaa ei vielä ole tullut pidempään asumiseen eteen. Etsintä jatkuu - sisäavaruudessa.

Naisviisikkomme suunnitteli jo uutta matkaa ennen kuin olimme matkalta ehtineet palatakaan. Se toi mieleeni erään vitsin Ihmeiden oppikurssin piiristä:  Mies matkusti lomalle ihanaan paikkaan ja  lähetti kortin ystävälleen Suomeen. Kortissa oli kaunis aurinkoinen ranta ja palmuja ja siinä luki miehen kirjoittamana: TÄMÄ ON AIVAN IHANA PAIKKA. VOI KUMPA OLISIN TÄÄLLÄ!  

Läsnäolo nykyhetkessä lienee se oleellisin asia, olimmepa missä tahansa. Mielemme haluaa aina rientää asioitten ja elämän edelle. Nykyhetkessä oleminen on sille kauhistus, sillä egomielemme ei elä nykyisyydessä, se elää vain ajassa. Carpe Diem ja nokka kohti uusia seikkailuja ajassa ja ikuisuudessa <3

ONKO MEIJÄN GURU PAREMPI KUIN TEIJÄN GURU?

Tässä kirjoituksessa...

- Kokemuksia Oneness-Pyhätöstä, Tähtitiedosta ja muustakin

Alkuun ote Oneness-yliopiston Sri Bhagavanin opetuksesta:

KYSYMYS: ” Bhagavan, autathan minua ymmärtämään mysteerin, että en ole olemassa. Opetus, Bhagavan; ” Minä henkilönä en ole olemassa”, sanot, että sinä olet minussa ja minä olen sinussa. Kuinka voit olla minussa, joka en ole olemassa Bhagavan? Kiitos Bhagavan!”

VASTAUS: ”Minä” on mielen luoma. Mieli tuhoaa kaiken, minkä se luo. Ainoa, mitä on , on Jumalallinen. Kun sanon, että olen sinussa tai jumalallinen on sinussa, se mitä tarkoitamme on, että sinä olet se jumalallinen. Sinä ja Jumalallinen ette ole erossa. Erillisyys on mielen luoma; minkä mieli loppujen lopuksi itse tuhoaa. Sinä huomaat olevasi jumalallinen, universumi; olet kaikki. Huomaat olevasi ” kaikki mitä on”. Havaitset myös, että sinä yksin olet olemassa, sinä olet Yksi. Ja mitä siellä on, on Ykseys. Näitä asioita ei voi älyn kautta ymmärtää, ne täytyy oikeasti kokea. Kun mieli tyyntyy, tästä tulee todellisuutesi. Mielesi on vihollisesi

Voin omakohtaisen samadhi-kokemuksen perusteella todeta tämän todeksi: Olemme kaikki, kaikessa ja kaikkialla. Ei ole mitään ulkopuolellamme, eikä ole mitään sellaista kuin ulkopuoli, tietoisuuden kentässä, joka olemme. Sama totuus voidaan löytää Raamatustakin, vanhasta testamentista eli:

 " Minä olen Se, joka Minä olen." 

Ramana Maharshi, jonka koen idän viisaista läheisimmäksi opettajaksi, vastaa oppilaalleen seuraavaan tapaan:

Ainut pysyvä asia on Todellisuus; ja se on Itse. Sanot "Minä olen", "Minä olen menemässä", "Minä olen puhumassa", "Minä olen tekemässä", jne. Yhdistä "Minä olen" tavuviivalla näissä kaikissa. Näin: MINÄ-OLEN. Se on pysyvä ja perimmäinen Todellisuus. Tämän totuuden Jumala opetti Moosekselle: "Minä olen se joka MINÄ-OLEN". "Olkaa hiljaa ja tietäkää että MINÄ-OLEN Jumala." Niinpä "MINÄ-OLEN" on Jumala.

Sinä tiedät, että sinä olet. Et voi kieltää olemassaoloasi ainoanakaan hetkenä. Koska sinun täytyy olla voidaksesi kieltää sen. Ymmärrät tämän (Puhtaan Olemassaolon) hiljentämällä mielesi.Mieli on yksilön ulospäin suuntautunut kyky. Jos se käännetään sisäänpäin, siitä tulee ajan myötä hiljaisuus ja se "MINÄ-OLEN" yksin vallitsee. "MINÄ-OLEN" on koko Totuus, OM.

Ramanan tarkoittama Itse ei tietenkään ole se tuttu "Minä" tai "Sinä" jonka rakas illuusiomestarimme ego-mielemme on esiin taikonut. Samadhin Itseoivalluksen sain lähes 20 vuotta sitten ja sen jälkeinen henkinen matka on ollut vain tuon oivalluksen todeksi elämistä, jotta se olisi totta myös päivätietoisessa arjessa, eikä vain meditaatioiden autuudessa.

Monia kotiinsaattajia Jumal-oivallukseen tähtäävällä tiellä on ollut ja viime aikoina yhä voimallisemmin elämän uneksi näkemisen ei-dualistinen opetus, jota myös Ihmeiden Oppikurssi opettaa.

Kulunut vuosi on tarjonnut muitakin tienviittoja jälleen kuten aiemmassa blogi-kirjoituksessa kerroin, on Tiibetiläisen unijoogan harjoittaminen ja ohjaaminen ollut todella huikaiseva matka niin oman sielun pimeyteen kuin valoon ja tietenkin myös näiden vaihteluiden taakse!

Unijoogan kokeminen yhdessä ryhmän kanssa on voimistanut kokemusta: jaettu ilo ja oivallus on moninkertainen. Eniten viimeiset kuukauden ovat opettaneet, että todellakin: Kaikki tässä päiväunessa kokemamme ovat osa unenkudosta, joka jatkuu niin öisin kuin päivisin ja samat teemat tulevat vastaan niin monia reittejä myös arjen seikkailuissa.

Matka Oneness- pyhättöön Kyyjärvelle helmikuun loppupuolella oli yksi tällaisista päivätietoisista unista, jonka aikana Todellisuus puhutteli meitä matkalaisia Mayan eli harhan verhon lävitse. 

Suomessa on tällä hetkellä kaksi pyhättöä, toinen Lahdessa ja tonen Kyyjärvellä. Pyhättöjä pitävät Oneness-yliopistolla siihen koulutetut ja valitut, heränneet ohjaajat. Kyyjärvellä ohjaajina toimivat ihanat valon olennot Suvi, Jaana ja Jarkko. Pyhättö sijaitsee Suvin kotona ja jo ensikertaa sinne astuessa saattoi aistia todella korkean rakkaudellisen energian kun ryhmä meditoi ensimmäisessä huoneessa.

Päivä kaikkinensa oli sekä rankka, että antoisa. Rankka osallistujamäärän takia, antoisa sisällöltään. Matkaa Oulusta kertyy noin 350 km, joten matkat yhdistettynä koko päivän istumiseen pyhätössä ottivat voimille. Sen sijaan energia ja Jumalaisen läsnäolo pyhätön huoneissa oli erittäin voimakas ja avaava.

Yleensä aina ennen Oneness-prosesseihin menoa alkaa prosessi jo vähintään viikkoa ennen kurssia tai tapahtumaa, niin nytkin. Sain mitä ihmeellisempiä puhdistusoireita vaikka yleensä olen terve. Sain mm. todella kovan flunssan, joka KATOSI 10 minuutissa kun niin päätin (koska en halunnut sairastaa matkalla) Flunssa palasi tosin takaisin noin viikon kuluttua. Tuollaisen todella kovan vuotavan flunssan katoaminen kuin sormea näpäyttämällä osoitti jälleen hyvin selkeästi, että sairaus on ajatus, oma luomuksemme.

Unet olivat myös hyvin selkeitä ja opastavia ennen prosessia. Sri Bagavan tuli uneeni kertomaan, että saan suuremman hyöydyn prosessista kun teen kundaliiniharjoituksia runsaasti edellisen viikon ajan. Näin tapahtuikin.

3-huoneen prosessi on nimeltään tämä pyhätöissä ohjattava Oman Jumalallisen kohtaaminen. Jumalaisesi on siis sisäinen asia. Oneness on riippumaton dogmeista tai uskonnoista. Jumalasi voi ja saa olla Jeesus, Budha, Allah, Pyhä Henki tai Korkein Itse, muutamia esimerkkejä mainitakseni. Muoto ja nimi on Sinun ja Jumalaisesi välinen asia.

Ensimmäisessä huoneessa on yhteinen opastus ja meditaatio. Seuraavaan 2. huoneeseen mennään yksin, rukoilemaan, kokemaan, kohtaamaan oma Sisäinen Jumaluus, joka voi myös manifestoitua ulkoiseen todellisuuteen. Ihmeitä on todistettavasti tapahtunut näissä prosesseissa runsaasti ympäri maailmaa. Jumalaisesi hahmo voi jopa tulla fyysiseksi ja keskustella kanssasi. Voit saada opastusta, ohjeita tai mitä tarvitset. Tämä on käsittääkseni Baghti-joogaa sen kehittyneimmässä muodossaan  ja suurin Ihme on varmasti se Rakkaus, joka tämän kaiken esiin kirvoittaa.

Itse koin Sri Murtin (kuva Sri AmmaBagavanista) heräävän eloon jollakin tavalla. Amma heilautti kättään ja vilkutti silmäänsä, mutta Bagavan jonka koen heistä itselleni läheisemmäksi ei liikkunut. En kuitenkaan ollut edes pyytänyt mitään "erikoista" tapahtuvaksi, sillä näen ilman materialisoitumistakin ja luotan henkiseen todellisuuteen. 

Ihmeitä, myös materialisoitumisia olen saanut lahjaksi kokea tähänkin mennessä, joten minulle riitti läsnäolo ja siunaukset, joita 2. ja 3. huoneessa sain.  Yhdistyminen energiaan huoneissa käynnin välillä patjalla maaten oli myös voimallinen kokemus. Hyvin syvällä tapahtui asioita, joita on vaikea sanoin selittää, joten en edes  yritä. 

Olen kuullut joitakin arvosteluja Onenessista ja yleensä aina arvostelijat ovat heitä, jotka eivät itse ole koskaan kokeneet mitään Onenessin piiirissä, vaan tuomitsevat omien konseptiensa ja luulojensa mukaisesti.Sanovat, että kyseessä on "joukkohypnoosi" tai muu hysteria, joka leviää "guru-organisaatioissa" helposti. Heille voin todeta, että suurin joukkohypnoosi on käynnissä parasta aikaa omassa mielessäsi, jos uskot olevasi olento, joka elää "tässä maailmassa" ja maaimasi on sinulle totta ja  samalla jotakin eriä kuin Sinä Itse sen havaitsijana olet. Onenessin kaltaiset kokemukset, tilat ja oivallukset sen sijaan ovat omiaan herättämään hypnoosista heidät, jotka uskaltavat hetkeksi luopua omasta rakkaasta konseptistaan ja ohjelmoinnistaan ja  uskosta sen paremmuuteen ja eroihin muihin henkisiin teihin nähden.

Itse kokeilen ennen kuin lähden tuomitsemaan ja lähes aina olen kokenut SAMANLAISUUTTA  ja ykseyttä eri näkemysten välillä, enkä niinkään eroja. Joskus olen toki todennut, ettei joku menetelmä tai opettaja sovi itselleni ja sitten (vasta) olen luopunut eli tiedän toki, että vääriä gurujakin on runsaasti liikkeellä, mutta ehkä "vääräkin" on "oikea" hänelle, joka sellaisen kokemuksen tarvitsee.  Ehkä tärkein kriteeri eri henkisiä opetuksia tai organisaatioita arvioidessa onkin vanha tuttu sananlaskume: "Hedelmistään puu tunnetaan". Ja Oneness-puussa näyttää kasvavan todella mehukkaita ja terveitä omppuja :)

Oneness- Pyhätön jälkeen lähes välittömästi suuntasin matkani Etelä- Suomeen..laulun sanoin: Mäntsälä mielessäin... Tuon matkan aikana unijoogan teema oli pelon havaitseminen sisällään ja ulkopuolellaan. Kellokoskella pääsin ensimmäistä kertaa kokemaan meditaation Kalevi Riikosen Tähtitiedossa. Paikka oli ihana ja koulutuspäivän anti hyvä, mutta itselläni herätti ihmetystä paikalla olevien ihmisten tarve suojautumiseen. Tuollainen tarve perustuu tietenkin pelkoon ja ihmettelimmekin naisystäväni kanssa mitä he pelkkäävät? Suojaus aiheena oli hyvin suosittu, mutta eikö oma valo ole paras suoja? Yhteys Korkeampaan Itseen oli kuitenkin Kalevinkin meditaatio-ohjauksen mukaan suoja joka toimii ja tämän voin itsekin hyvin allekirjoittaa.

Myös erikoisia voimakkaita kundaliinin kohoamisia koimme yhden ystävän kanssa meditaatioiden aikana Tähtitiedossa.Tuntui kuin koko lattia olisi heilahdellut allamme, mutta muut kaksi mukanamme ollutta eivät tunteneet mitään, vaikka istuivat vieressämme. Positiivinen ja osuva oli myös Kalevin toteamus siitä kuinka "maailmassa" eivät vain hyvän ja pahan voimat taistele, vaan lisäksi myös henkiset suuntaukset taistelevat keskenään paremmuudestaan ja esimerkiksi taikavarvun kanssa mittaillaan sitä onko jonkun aura suurempi tai pienempi. Itse olen kuullut, että hurjiakin lukuja auran koosta on saatu mitattua :))

Etsikäämme siis ykseyttä myös henkisiin piireihimme sillä Mikä Ykseys se sellainen on, joka erottelee "meidät ja muut" ja julistaa hiekkalaatikkoleikeissään: "Meijän guru on parempi kuin teijän guru! "

Gurusi on sisälläsi ja sieltä hänet myös löydät. Vuorelle johtaa todella monta polkua, jotka risteävät toinen toistensa kanssa. Tänään olet Kristitty, huomenna Buddalainen ja seuraavassa elämässä Hindu. Jumalasi ei kuitenkaan katso nimilappuja tai konsepteitamme, vaan on aina se Sama.

- Sisäavaruuden uutisista Tähtipölyä hiuksiisi heittää Marjut