Pariisi, traumojeni kehto. Näin ajattelin ja tunsin vielä jokunen vuosi sitten. Olen muistanut jo nuoresta lähtien monia "aiempien" tai muiden elämien kokemuksia ja Pariisi on ollut monen sangen vauhdikkaan ja dramaattisenkin tarinan näyttämönä. Vitsailinkin, että yleensä olen lähtenyt sieltä päätä lyhyempänä (giljotiinin kautta) tai muuten vaikkapa oman käden kautta, kuten viimeisimmässä tarinassa, jossa epätoivon ja syyllisyyden ajamana hukuttauduin talomme takana olevaan lampeen.
Pariisissa olen tainnut elää myös ilotyttönä, ja luulenpa, että katakombit kaupungin alla ovat sangen tuttuja jo aiemmista kokemuksista, kuten myös Pigalle, punaisten lyhtyjen alue. Tuohonkin Pigallen elämän näytelmään liittyy tasapainotus kuten karman kuvioissa aina. Eräässä tarinassa ilotyttö vei mieheni, toisessa olin itse ilotyttö, joka vei erään vaimon miehen... Näin Se joka elää, saa kokemukset aina kummastakin puolesta kokemuksesta ja ehyt ympyrä piirtyy tietoisuuden valkokankaalle, ilman alkua ja ilman loppua.
Jokunen vuosi sitten jopa ranskan kielen kuuleminen sai minut lähes voimaan pahoin ihan fyysisesti. Torjuin ajatuksenkin, että voisin joskus vielä matkustaa paikan päälle. Hyi kauhistus! Kunnes tajusin, että voin käyttää juuri mm. kielen kuuntelemista ja laulujen kuuntelemista hyväkseni nostaakseni tietoisuuteen vanhat tunteet ja kokemukset ja käydäkseni ne läpi vain tuntien, ilman sanallistamista tai analyysiä, josta liikkuvamieli niin nauttii. Näin siis tein ja se kuuri oli erittäin puhdistava.
Vähitellen aloin kuulla Pariisin kutsun ja miltein halusin matkustaakin sinne, mutta vasta viime vuoden lopulla asia todentui ja varsin matkan. Tunsin olevani valmis kohtaamaan entiset kotikulmat, joita varmasti on säästynytkin ihailtavaksi, sillä tuolla Valon kaupungillahan on todella pitkä historia. Viimeksi astelin Pariisin katuja vähän yli sata vuotta sitten, ja nyt palaan sinne takaisin. Jännää! Muistankohan vanhoja paikkoja, tai nouseeko lisää muistikuvia ja tunteita menneisyydestä, joka totisesti on ollut kirjava kuin mummon tilkkutäkki?
Matkallani tulee olemaan myös muita teemoja, mm. jo kirjoitetun kirjan viimeistely ranskalaisilla teemoilla ja tulevan kirjani pohjutus. Ideana on kirja jossa työstään luopunut iloyttö ja valastaan luopunut munkki kohtaavat ja henkistä kasvua varmasti syntyy, mutta kumpikohan on se suurempi opettaja? Se jää nähtäväksi, myöhemmin luettavaksi ;) Pariisi on toki myös, ei vain traumojen, vaan romantiikan kehto. Tunnen, että olen elänyt siellä joskus myös puolisoni kanssa, jonka kanssa matkaan nyt lähdemme. Lisäksi pyhä geometria, ruusulinja, Lovren Mona Lisa ja monet muut asiat, DaVinci koodistakin tunnetut, ovat varmasti mukana kun kuulostelemme Pariisin kuisketta. Kuten myös kirpparit ja pienet katukahvilat.
Näin etukäteen koen, etten ole niinkään kiinnostunut tavanomaisista turistikohteista kuten Eiffelistä (Se rakennettiin vasta viimeisen raskalaisen elämäni jälkeen.) Vaan tahdon kokea syrjäkatuja, aistia Seinen rantojen tunnelmia, juhlia Mouling Rougen kabareessa ja kokea ne katakombitkin. Ja mieluusi annan mahdollisuuden suurelle johdatukselle, jotta koemme tietenkin juuri sen mitä nyt tällä kertaa Elämä Itse tahtoo meidän kokevan. Olen aina arvostanut pieniä eksymisiä matkoilla korkealle, sillä kaiken ei todellakaan tarvitse olla suunniteltua. Seikkailut kuuluvat elämään ennen kaikkea! (Varsinkin jos on hyvät kengät jalassa ja aikaa eksymiselle ;)
Jään siis kuulolle ja tulevan viikon lopulla nousen siiville kohti määränpäätä. Hotellimme on rakennettu 1800- luvun lopulla ja sijatsee lähellä Notre Damea, ehkä tuttuja seutuja sielläkin. Jatkoa tähän tarinaan siis luvassa, viimeistään kohta ellei jo aiemmin.
