Nyt se sitten tuli tehtyä, mitä niin monta vuotta olen aikonut ja matkan jo lähes varannutkin ja aina aiemmin kuitenkin ovat suunnitelmat muuttuneet. Kyseessä on tietenkin reissu Roomaan.
Olen matkaillut esimerkiksi Espanjassa yli 10 kertaa ja Egyptissä 5 kertaa, Intiassakin useasti jne...mutta jostain syystä en ole "uskaltanut" mennä Italiaan. Aivan kuin joku aiemman tai toisen elämän muisto olisi ollut esteenä. Muistan selvästi olleeni Roomalainen legioonalainen, iso mies sandaaleissani, pölyisillä teillä, joita myös rakensimme. Tie siis sanan mukaisesti syntyi silloin sitä kulkien! Tiesin myös, että esim. Colosseum on tuttu paikka ennestään, mutta muita muistoja Italiasta ei ole, paitsi todella elävistä "unista." Esimerkiksi eräänä yönä ennen kuin oltiin edes aijottu suunnata Rooman lomalle, sain varoituksen eräästä hotellista, että sinne ei kannata mennä ja ihmettelin miksi ei, mutta asiakaskokemukset kertoivat, että ruuasta oli moni sairastunut ja muutakin outoa tuossa majoituksessa oli. Unet todella kertovat paljon ja vieläkin enemmän, kun vain maltamme kuunnella.
Nyt sain matkakaverin omasta tyttärestä ja jälleen monien jahkailujen jälkeen varasimme reissun kaupunkiin, jonne ne kaikki tiet kuulemma vievät.Matka alkoi Oulusta ja oli reittilennollinen hotelli - ja lentopaketti Helsingin kautta. Hotellin valitsin samalla periaatteella, joka aina mainitaan asuntomyynti - ilmoituksissa tärkeimmäksi kriteeriksi: Sijainti, sijainti ja sijainti! Hotel Diana Roof Garden sijaitsee melko keskeisellä paikalla Terminin lähellä. Tärkeimmille nähtävyyksille on tai ainakin teoriassa on kävelymatka. Neiti Google Maps tosin kiukutteli meille useamman kerran niin, että Rooman monimuotoisen hintaiset taksit tulivat tutuksi retkille mennessä. Kaupunkimatkojen askelmäärä tuppaa olemaan melkoinen, mutta kun on pakko olla pisteessä A tiettyyn aikaan, niin silloin taksi on hyvä valinta.
Ensimmäinen matkapäivä meni melkolailla univelassa, sillä herätys oli kello 3 yöllä ja montaakaan tuntia ei tullut nukuttua. Kuitenkin pikku päikkäreiden jälkeen saimme ensi kosketuksen Roomaan Venetsialaisen aukion ja palatsin muodossa ja muitakin kivoja yksityiskohtia jo nähtiin. Kyllä tuo kaupunki on mahtava sikäli, että on kuin museossa kävelisi jatkuvasti. Toinen toisensa jälkeen mahtavampia patsaita, rakennuksia ja näkymiä. Olin ennen matkaa lukenut LIIKAA blogeja, joissa varoiteltiin taskuvarkaista. Olin siis liiankin tarkkana ja aistit valppaina aina kun joku viaton? kansalainen lähestyi meitä, puristin käsilaukkua ja kännykkää rystyset valkeina. Se siitä luottamuksen kehittämisestä siis :)
No ehkä valppauteen oli syytäkin. Sen todisti muutama kohtaaminen, mutta kaiken kaikkiaan matkakertomusten varoitellut tuntuivat liioittelulta, samoin kertomukset Rooman likaisuudesta. Emme juuri likaa nähneet, tai sitten he olivat juuri äskettäin parantaneet tapansa?
Ensimmäinen varsinainen retkipäivä oli puolivälin tienoilla Maaliskuuta ja vaikka menopäivänä satoi kaatamalla, niin loppuviikko olikin pelkkää paistetta lämpötilojen kohotessa noin 18 C mutta tuntuessa paljon kuumemmalta, ainakin ajoittain. Ensimmäisenä päivänä hyppäsimme taksiin aamupalan jälkeen ja hurautimme Pantheonille, joka tunnetaan seitsemän jumalan temppelinä ja palvonta paikkana. Kyse on siis pakana - temppelistä, jonka kristinuskon kirkonmiehet ovat ottaneet tapansa mukaan omaan käyttöönsä. Hyvä niin, sillä muutoin temppeli olisi hävitetty, ja se olisi kyllä ollut suuri menetys. Tämä oli heittämällä PARAS nähtävyys, jonka Roomassa kohtasimme. Koko arkkitehtuuri ja tunnelma sekä meditaation voima siellä oli valtava. Oli hienoa seurata temppelin sisällä ollen sinne tulevia ihmisiä ja heidän ällistyneitä ilmeitään. Tämä paikka tekee todella vaikutuksen ja sanotaan, että itse sielun vihollinen olisi ollut sitä suunnittelemassa tekijänsä apuna. Taidan kuitenkin kallistua Jumalalliseen ohjaukseen, sillä pyhää geometriaa oli selvästi nähtävissä.
Kun meditomme katossa olevan aukon kohdalla, koin, että tuossa kohtaa olemme elämänkukan keskellä. Neljä tuulta, elementit ja maa ja taivas kohtasivat. Koin voimakasta yhteyttä Maahan ja feminiiniseen puoleen Jumaluutta. Olimme kuin Jumalattaren kohdussa.
Tyttäreni totesi tuolla paikalla; "Ennen miehet rakensivat tämmösiä paikkoja. Nyt ne pelaa Fortniteä ja juo ES.ää..." Niinpä. Miehet (ja naiset) ovat muuttuneet noista ajoista, ehkä :)
Pantheonin edessä olevalla aukiolla on mahtava suihkulähde, jossa hahmoja muista maailmoista. Vähän matkan päässä on kirkko, joka on pyhitetty Äiti Marialle ja tunnelmaltaan tuo kirkko oli myös todella hieno. Varsinkin siellä oleva alttari, jolle ihmiset olivat tuoneet rukouspyyntöjä ja kuvia oli vaikuttava energialtaan. Tunsin,että pyhä äiti todella auttaa lapsiaan.Hän antaa meille sen mikä on sydämemme hartain toive, olipa se maallista tai henkistä...Siksi on hyvä tiedostaa, MITÄ me todella tahdomme elämässä ja elämästä.
Tuona samana päivänä meditoimme Ignatius Loyolan kirkossa. Meitä ihmetytti Italialaisten tyyli muumioida pappejansa. Luulin ensin, että paasilla makaa jostain papista tehty vahanukke, mutta myöhemmin selvisi, että kyseessä on pyhimyksen keho, jonka päälle on tehty vahakerros. Italialaiset ovat varmasti aikoinaan saaneet muitakin vaikutteita Egyptistä, kuin muumioinnin. Se kävi selväksi myös Vatikaanin retkellä, kun obelixin alkuperää kyseltiin. Sekin oli tuotu "lainaan" Egyptiläisiltä, erikoisvalmisteisella laivalla. Laina jatkuu yhä.
Aivan mahtava ja näemme todella suosittu paikka, johon menimme seuraavaksi oli Fontana di Trevi suihkulähde ja sen aukio. Valtava määrä turisteja! Kävimme siellä jostain syystä useamman kerran, eli sinne ne kaikki tiet johtivat googlen mukaan, vaikka olimme muualle menossa. Ja aina valtava määrä ihmisiä! Tuota aukiota kutsutaankin sitten taskuvarkaiden paratiisiksi, mutta me emme heitä onneksi kiinnostaneet.
Colosseumin retki oli myös jo tuolloin ekana varsinaisena retkipäivänä ja iltapäivän puolella. Minulla oli tällä kertaa monia vaikeuksia Get you Guide - firman kanssa, vaikka olen useasti käyttänyt heidän palveluitaan eri maissa. Nytkin olen varma etteivät ongelmat johtuneet gyg-stä, vaan paikallisista retkitoimistoista, joilla tyyli oli melko hälläkö-väliä- tyyppinen. Monet kerrat whatsapp lauloi, kun selvittelin missä ja milloin meidän seuraava tapaaminen on ja minä päivänä. Kuitenkin kaikki aina selvisi ja Colosseumin aukiolla niitä epämääräisiä kauppiaita ja muita villejä toimijoita olikin sitten erittäin paljon. Samat henkilöt kulkivat 10 000 kertaa kysymässä haluammeko ostaa selfietikun ym. Ei me haluttu.
Kehuja sen sijaan annan tuon aukion ainoalle oikealle ravintolalle, jossa oli erittäin ystävällinen ja tehokas henkilökunta sekä sopivat hinnat ja tietenkin hyvä ruoka. Tarjoilija- raukka liikkui juoksun kanssa, mutta silti jaksoi olla positiivinen.
Ennen reissua minua jännitti se kaikki pastan ja pitsan määrä mistä Italialainen keittiö kuulostaa koostuvan. Meille ei vehnä sovi, joten paljon mainostettu Durum sai osaltani jäädä vähemmälle, mutta onneksi muutakin ruokaa oli saatavilla ja vieläpä maittavina annoksina.
Forum Romanum tuli katsottua vain pikaisesti ja etäältä sillä Colosseumin jälkeen alkoi jo jalkoja painaa ja hotelli kutsua, mutta Colosseumilla pääsimme myös sen lattialle ja samoin ylös katsomoon ja kiertämään koko valtavan laitoksen. Vain kellarikerroksiin, jossa taistelijat ja leijonat on valmisteltu esityksiin, jäi katsomatta, sillä tuollaisille kierroksille olisi liput pitänyt varata jo usea viikko ennakkoon. Kuitenkin kun istuttiin siellä areenalla, niin koin jonkinlaisia tuttuuden tunteita ja ihan positiivisia muistoja tulvi esiin, lähinnä olemisen tiloina. Gladiaattorien ottelut olivat toki raakoja ja ihmisiä syötettiin leijonille. Kansa sai leipää ja sirkushuveja kuten sanonta kuuluu, mutta turha kai on hurskastella...nykyaika taitaa olla vieläkin raaempi ja suuri osa kansaa istuu illat toisensa jälkeen katsomassa väkivaltaviihdettä? Mikähän siinä niin hauskaa on ja ennenkin oli? Ehkä näin voi projisoida oman sisimpänsä polttavaa syyllisyyden taakkaa ulospäin ja kokea hetkellistä helpotusta...näin Ihmeiden oppikurssin opiskelijana ainakin voisin ajatella.
Colosseumin rakentaminen aloitettiin jotakuinkin vuonna 80 ajanlaskun alkamisen jälkeen. Sitä ennen otteluita järjestettiin jo satojen vuosien ajan väliaikaisimmissa amfiteattereissa.
Kolmas päivämme Roomassa vei meidät Vatikaaniin. Sielläkin olisi ollut mitä moninaisempaa näkemistä, vaikkapa Da Vincin museo, jonka väliin jääminen harmitti, mutta Pietarinkirkon sisään jonottaminen, oppaan kuuntelu ja lähes helteinen sää saivat aikaan väsymisen ja kaipuun....Jazz clubille :)Vatikaani on jännä paikka. Aukio on tuttu televisiosta ja mm. Pope-sarjasta, joka sivumennen sanoen on suositeltava Netflix- sarja tunnelmansa ja omalaatuisuutensa puolesta.
PIetarinkirkko on maailman suurin kirkkorakennus, kruusattu ja komea, MUTTA...energia, tunnelma ja olemisen tila siellä on kaikkea muuta kuin henkevä. Kysyinkin siellä sisälle päin Itseeni; "Pyhä henki, onko tämä sinun paikkasi?" Ja sisäinen ääni vastasi: "Paikkani on sydämessä. Olen aina siellä missä Sinäkin Olet, olipa se kirkko tai mikä muu paikka tahansa." Eittämättä tuli mieleen taas kaikki tuon kirkon rikkauksien historia, mistä ja keneltä ne on ryöstetty jne... Mutta jälleen...dualismissa toinen puoli on se, että paikka on todella hieno, kaunis ja upeasti tehty. Mittasuhteet ihan mielettömiä. Ihminen tuntee siellä itsensä pieneksi, mutta kuten oppaamme Hannah sanoi, "pieneksi hyvällä tavalla siten, että oivaltaa, että olen kaiken tämän arvoinen ja itsekin tärkeä."
Tuossakin rakennuksessa näin paljon pyhän geometrian ilmenemismuotoja. Kupoliin en JAKSANUT tai kehdannut kiivetä, mutta sen ideoija on kuulemma sama heppu, joka suunnitteli Pantheonin.
Paavia emme tavanneet, vaikka sellaisenkin retken olisi voinut hankkia muuten ;) Mutta Vatikaanin ensimmäisessä kellarissa kävimme. Siellä on myös Pyhän? Pietarin hauta, tai mitä siitä on jäljellä ja monien muiden entisen Paavien hautoja. Ja...me kyllä NÄIMME sisäänkäynnin sinne varsinaisiin kellareihin, joita Paavin oma Sveitsiläisistä sota pojista koostuva kaarti vartioi. Sinnekin jotkut kuten argeologit pääsevät pientä korvausta vastaan Oppaamme oli siellä vieraillut, onhan hänen aviopuolisonsa yksi kaartilaisista, eli suhteita löytyy. Olen kuullut monia tarinoita "Vatikaanin kellareista" ja Hannah vihjaili, että niissä taitaa olla jotakin perää. Mitä kaikkea niistä löytyy...asioita joita meiltä normi kansalaisilta on salattu..asiakirjoja, taidetta ja mysteereitä?
Enkelit ja Demonit- elokuvaa ei annettu kuvata Rooman kirkoissa, joten emme menneet sen elokuvan mystiselle kierrokselle, vaikka nuo paikat Roomasta löytyvätkin.
Da Vinci koodin saattelemana kuljettiin viime vuonna Skotlannissa ja Glastonburyssa jne...Silloin oli aikomus jatkaa tänä keväänä Pariisiin, mutta Pariisi siirtyi, miksi? Koska koko kaupunki kuuluu olevan nyt luteiden kansoittama ja niitä pikku veitikoita en kaipaa salamatkustajiksi. Jospa asiaan tulee joku roti, varsinkin kun Pariisi toimii isojen kisojen näyttämönä aivan pian.
Noin viidessä kirkossa ehdittiin siis piipahtamaan meditoimassa, mutta Pietarin kirkko ei ollut yksi niistä, vaan turistina opastusta kuunnellen vietimme siellä tunteroisen ja hyppäsimme taksiin sillä tämä meidän Addams-family-tyylinen energia kutsui vielä Cappuccini munkkien luukirkkoon. Siitä kerrottiin, että paikka ei ole heikkohermoisille, eli meillehän se oli siis täysin sopiva! (Paikka löytyy helposti mapsilla eikä ole mitenkään kovin turistien kansoittama.)
Kirkko oli tavanomainen, eikä jaksanut paljon ennen mainittujen kohteiden jälkeen säväyttää, mutta kieltämättä ihmisen luilla koristellut pyhäköt säväyttivät. Ei kuitenkaan huonolla tavalla. Tunnelma niissä oli aivan rauhallinen. Kuulimme että 3700 munkin luut koristavat tätä kappeli- kokonaisuutta. Olen käynyt aiemmin Pariisin Katalkombeissa, joten luut turistikohjteena ovat tuttu juttu, mutta kyllähän ne aina muistuttavat tehokkaalla tavalla elämän katoavaisuudesta ja väliaikaisuudesta.
Nautitaan siis elämästä kun vielä täällä näytämme olevamme. (Huomaa, että todellinen henkinen opetus opettaa, että "tämä" on illuusiota, pitkä uni, ja ettemme tosiasiassa ole "täällä" vaan aina perillä, kotona, hengessä.)
Meitä kuitenkin kuolemaa henkivän luukirkon jälkeen kutsui elävä musiikki ja se jazz...ja päädyimme Rooman tunnetuimmalle clubille, näin he ainakin itseään mainostavat. Klubin nimi on Gregory’s Jazz Club ja tunnelma tosi autenttinen. Yleisön edustajat tuovat myös mukanaan soittimia ja liityvät bändin kanssa musisoimaan. Mie tykkäsin kovasti, ja tytärkin tuntui viihtyvän, vaikka ei ollut hänen pala kakkua varsinaisesti. Ravintolan omistaja Gregory oli jännä tyyppi. Hieno kokemus kaiken kaikkiaan! Yöruokaakin saimme hotellin läheisessä ravintolassa. Onneksi ravintolat ovat auki pitkään ja ulkonakin tarkeni syödä, sillä kaasulla toimivat lämmittimet olivat vallanneet koko kaupungin terassit.
Mitäs muuta sitten? Hotellin henkilökunta oli aika outoa...suuri osa ei puhunut lainkaan englantia edes respassa. He tuijottivat meitä ja puhuivat keskenään italiaa meihin päin nyökkäillen, useasti :) Positiivinen puoli heistä oli se, että lähettivät unohtamani mekon perässä Ouluun, kun maksoin postimaksut ja käsittelyn :) Näkymä huoneesta oli takapihalle, eli naapurin seinään / valokuiluun. Huone oli melko pieni ja aamupala aina sama ja vaatimaton. Kattoterassille, jota mainostettiin näkymien vuoksi paljon, emme päässeet koskaan, koska emme malttaneet tehdä ennakkovarausta ravintolaan. Huoneen kalustuksessakin oli puutteita, eli en kyseistä putiikkia ainakaan ensisijaisesti suosittele, mutta suosittelen kavereitten käyttämiä huoneistoja, jotka ovat ihan Trevi-lähteen lähellä. Parveke Treville, hinta sopiva ja mahtavasti kalustettuja huoneistoja! Toki aamupala puuttuu, mutta ravintoloita on pilvin pimein aivan vieressä.
Jos menisin vielä Roomaan, niin noihin asuntoihin tai sille seudulle ainakin pyrkisin, mutta ehkäpä Ikuinen Kaupunki saa nyt jäädä tähän yhteen kertaan. Gardajärvi kyllä kutsuu ja dolomiitit, mutta katsotaan, josko niiden vuoro on jossain vaiheessa elämän tietä.
Paluumatka kentälle sujui taksilla vauhdikkaasti ja todistimme myös onnettomnuutta jossa auto paloi tiellä ja tukki kaikki kaistat vastaatulevilta. Liikenne Roomassa on todella oma lukunsa. Kuljettaja päästeli 140 km tunnissa ja tähtäsi keskiviivaa auton keskelle samalla teksiviesteihin vastaillen. Huh heijaa. Pääsimme nopealla Helsinki - vaihdolla eli juosten Oulun koneeseen, mutta matkalaukut ei olleet niin nopeita. Ne tulivat vasta vuorokauden päästä.Rooma jätti jäljen, varsinkin lompakkoon loven,mutta kyllä sydämessäkin ajoittain sykähteli ja ihana oli viettää äiti -tytär aikaa ja shoppailla vintage-liikkeissä ja outleteissä, joita Roomassa on paljon. Ja se gelato, nam!
Miinuksena sanoisin, että aisti- herkille Rooman äänet, ainaiset hälytysajoneuvot, tööttäys, valtavat ruuhkat ja muu vastaava on kuormittavaa. Alkoi jo Suomen väljyys, ihmisen vähyys ja linnunlaulu kiinnostaa loppuvaiheessa matkaa. Nyt kun kevättä kohti mennään, nautin täysillä. Tänään on kevätpäiväntasaus ja ainakin minulle paras vuodenaika edessäpäin. Jee!
Käytännönvinkkejä vielä:
Taksit eivät tykkää pankkikortista, vaan käteinen on pop. Osassa on mittari, suuressa osassa hinta on vedetään hatusta tyyppinen.
Ruokaa löytyy hyvin viljattomalle kun siirtyy suoraan "secondoon" eli proteiinia ja kasviksia jne on tarjolla.
Intialaista ja Kiinalaista ruokaa on tarjolla todella runsaasti. Suosittelen Intialaista nimeltä
Saaz Restobar,hyvät arviot myös googlessa!
Palvelu paranee heti huomattavasti, kun osaat edes muutaman fraasin paikallista kieltä, joka on tietenkin ymmärrettävää.
Liput nähtävyyksiin kannattaa hankkia ennakkoon, sillä esim jonot Pietarinkirkkoon ovat varsinkin kesällä aivan hurjat ja lämpötilat lähenee + 40 C.
Nautitaan hetkestä!
Marjut
