Helmikuussa 2023 hyppäsimme sinivalkoisille siiville Helsingin kautta kohti Kanarian saarten Lanzarotea. Saari oli ollut minulla mielessä jo ennen korona-peikkoa, mutta vasta nyt tuli aika sinne suunnata.
Kolme kuukautta aiemmin olimme Pohjoisella Teneriffalla, eli tutussa Puerto de la cruzissa ja se matka oli todella voimallinen kokemus, varsinkin delffiiniristeilyn osalta. Muutoinkin Teneriffa antoi parastaan, vaikkakin minun makuuni retkiä oli ehkä vähän liikaakin ja palautumisaikaa liian vähän. Autoilu varsinkin vuoristoteillä tuntuu välilllä vatsanpohjassa, kuin Linnanmäen vuoristoradassa huristaisi ja tulipa minulle paikallinen lääkärikeskuskin tutuksi.
Nuorisoa oli mukana ja pääsimme heidän varjollaan myös Loro Parkkiin, jossa pingviinit ja monenlaiset merenelävät hurmasivat esityksillään. Vaikka en ole suuri eläintarhojen ystävä, niin tämä paikka on erilainen energioiltaan. Suurin osa pääsymaksuista käytetään mm. uhanalaisten lajien suojeluun.
Kuitenkaan MIKÄÄN Loroparkin esitys ei vetänyt vertoja sille esitykselle, jonka koimme omalla meriretkellä. Toiveemme oli nähdä valaita tai delfiinejä. Veneen kuljettaja oli skeptinen, koska retken pituus oli vain 2 h syystä, että pimeä oli jo tulossa. Uskon ja tiedän, että eläinten kanssa voi kommunikoida telepaattisesti, joten otin yhteyden veneessä ympäröivään alueeseen, toiveena saada yhteys johonkin vedenalaiseen ystävään. Tilanne vaikutti jo pettymykseltä, varsinkin nuorille, jotka veneen keulassa kovasti tähystelivät ympäröivään maisemaan. Mutta sitten alkoi tapahtua. Olimme tulleet paikalle, jossa oli muitakin veneitä, mutta kauempana. Kuljettaja sanoi, ettei siihen aikaan iltapäivästä yleensä enää näy valaita, sillä ne sukeltavat syvyyksiin ja siirtyvät eri paikkaan.
Kuitenkin yhtäkkiä näimme parven valaita uimassa kauempana. Olin saanut yhteyden erääseen naaraaseen, ja keskityin ja koin, että tuo samainen ihana olento on tuossa laumassa ja samantien yksi lauman jäsen teki äkkikääännöksen ja lähti uimaan suoraan meidän venettä kohti, muiden seuratessa perässä. He tulivat aivan lähelle venettä, kiersivät meidät ja puskivat vettä ilmoille ja ottivat happea ja sitten koko joukko yhtenä sukelsi syvyyksiin. Voi kuinka mahtava ja voimakas kokemus se olikaan. Olimme todella kiitollisia. Luontoäiti antoi taas parastaan.
Myös Teidellä eli tulivuorella taas vierailimme, mutta vain sen juurella, sillä todella kova tuuli esti köysiradan käytön. Kuitenkin myös juurella pääsee kyllä hyvin tunnelmaan ja sain yhteyden Teiden vartioihin, eli luonnonhenkiin, joiden kanssa olenkin aiemmilta matkoilta jo tuttu :)
Tulivuoren energiaan pääsimme nyt tällä Helmikuun matkallakin käsiksi, koska Lanzaroten saari on yhtä tulivuorta koko paikka. Kraatereita on todella paljon, mutta toimintaa ei niissä liene tällä hetkellä juurikaan, vaan viimeksi iso tulivuorenpurkaus on siellä koettu 1700- luvulla.
En tajunnut ennen kuin tulimme saarelle, kuinka pieni se on. Eli pienempi kuin meidän tuttu Oulun viereinen Hailuodon saari! Kuitenkin asukkaita on hurjasti enemmän. Pääkaupungissa on kuulemma noin Rovaniemen kokoinen asukasmäärä ja muut pienet kylät ja kaupungit sen lisäksi.
Hotellimme sijaitsi Puerto del Carmenissa ihan rannan lähellä. Rantaelämää ei nyt kuitenkaan tullut vietettyä kovin paljon, sillä sää oli todella vaihteleva. Saarella tuulee aina runsaasti, kuten viereisellä Fuenteventurallakin. Onneksi hiekka ei Lanzarotella kuitenkaan yleensä lennä samalla tavalla, vaikka nyt kylllä saharan hiekka peitti auringon alkuloman ajaksi kokonaan. Satoikin muutamana päivänä, mutta hyvin vähän. Kuitenkin sen verran viileää oli aamuisin, että takkia tarvittiin terassiruokailuun.
Onneksi hotellissa oli lämmitetty uima-allas, jotta ei ihan kuivaksi tarvinnut jäädä.
Saari on kuten sanottu, tosi pieni, joten yhden päivän autovuokraus riitti tällä kertaa ja retki suuntautui laavaluolaan, jonka sisällä on kaunis turkoosinen järvi albiinorapuineen. Siellä on myös ravintola ja esitysten pitopaikka. Samalla reissulla kävimme Mirador näköalapaikalla. Luolassa meditoin hetken ja sain yhteyden paikan luonnonhenkiin ja he olivat erikoisen näköisiä. Ehkä juurikin tuo vallitseva luonto eli ympäristö muovaa myös olentoja, jotka tuolla elävät, tai ainakin miten he tietoisuuteemme näyttäytyvät. He sanoivat, että tämä luola on vain "esimerkki ihmisille" mitä kaikkea sieltä löytyykään ja paljon isompia ja upeampia luolia on yksinomaan heidän käytössään, niistä ihmisellä ei ole aavistustakaan ja hyvä niin. Tunnelma tuossa luolassa oli kuin olisi ollut maaäidin kohdussa, hyvin hyvin rauhoittava.
Luonnonpuistoon, jossa laavarinteille pääsee kävelemään, emme tällä kertaa menneet, sillä sitä lajia olimme jo toisella saarella saaneet tarpeeksi. Olisi tosin ollut jännä nähdä siellä toimiva ravintola työnsä touhussa eli ruokaa laittamassa maasta nousevalla tulella, eli kyllä siellä jotakin toimintaa taitaa kuitenkin olla jatkuvasti...
Ystävänpäivän bileet sattuivat matkamme ajaksi ja hauskuuksia oli horisontissa. Muita retkikohteita oli Playa Blanca oli naapurikaupunki sekä pääkaupunki Arrecife, josta pidin ehkä kaikkein eniten. Siellä oli kaunis laguuni, jonka ympärillä ravintoloita ja myös kiva kävelykatu liikkeineen ja paljon katusoittajia, sillä musiikkiahan pitää aina matkallakin kuulla. Myös Gabrielin linnoituksella vierailtiin.
Ainut miinus Tenen ja muiden Kanarian saarten matkoilla mielestäni on vain lennon pituus, joka nykyisin tuppaa vielä venymään erikoisten säiden takia, kun pitääkin tehdä ylimääräinen välilasku jne. Tällä kertaa Lanzarotelle menimme Oulusta Helsingin kautta ja se teki myös lisää matkantekoon sekä yölennot, joista en voi missään nimiessä sanoa nauttivani. Vannon aina, ettei enää ikinä yölentoa, ja sitten taas kohta huomaan nuokkuvani koneessa silmät ristissä.
Mutta matkailu on elämän suola ja sokeri, olipa kohde kaukana tai lähempänä. Ja eipä aikaakaan kun tämä tyttö starttaa ystävänsä kanssa ihan toisenalisiin maisemiin, Loch Nessin hirviötä tapaamaan;) Jospa häneenkin saa yhteyden kuten valaisiin..?
Täältä tullaan Nessie!
