Sisäisen Rauhan Akatemia aloittaa Tammikussa 2019 . Tule mukaan!

Mikä sinusta elämässä on tärkeintä saavuttaa? Vai osaatko jo olla ilman saavuttamisen tarvetta? Jos osaat, niin hyvä niin. Mutta jos minulta kysytään mikä on tärkeintä henkisessä kasvussa, itsetuntemuksessa ja elämässä yleensä, vastaan, että se on sisäinen rauha. 

Jokainen henkisen kasvun menetelmä tähtää loppujen lopuksi rauhaan, joka tarkoittaa tietenkin myös sydämen avoimuutta,  myötätuntoa, armoa ja kykyä antaa anteeksi ihan asenteenakin elämää kohtaan. Usein kohtaamme erilaisia menetelmiä, joiden tarkoitus on kenties viedä pikatietä taivaaseen, eli tuottaa elämyksiä, jotka tuovat iloa hetken, mutta katoavat sitten melko pian pois tietoisuuden avaruudesta. Jokaisella kokemuksella, olipa se henkinen tai muunlainen, on aina alku ja loppu. Jos kokemus katoaa jättämättä jälkeä kokijaansa,ei voida sanoa sen olleen kovinkaan paljon rauhaa tuova tai sydäntä avaava. 

Kuulen monesti ihmisten harmittelevan henkisyyteen ja varsinkin henkiseen aistimiseen liittyen; "MIksi minä en näe mitään? Kaikki MUUT näkevät ja aistivat vaikka mitä, mutta minä en.." 

Onko henkinen kasvu siis vain näkemistä, huipputiloja ja valossa paistattelua? Enpä usko.Henkisyys on sitä, että otamme henkisen kasvun arkeen ja laitamme  sen elämysmatkailun ja surffailun energioissa hieman pienemmälle sijalle henkisyydessämme. Toki energia on myös jokapäiväistä leipää meille. Itsekin käytän ja välitän energiaa jatkuvasti, mutta kuitenkin koen, että pääasiallinen tarkoitus ei ole huippukokemusten etsintä, vaan se RAUHA, joka ei horju elämän myrskyissäkään.

Miten rauha sitten syntyy? Poistamalla esteet rauha tieltä, sillä rauha ON jo meissä jatkuvasti, kun vain hoksaamme sen. Hoksaamiseen sitten voimme käyttää hyvin monenlaisia keinoja ja menetelmiä ja näitä tulen ohjaamaan tulevassa Sisäisen Rauhan Akatemiassa, joka aloittaa Oulussa puolen vuoden kurssilla Tammikuusta 2019 alkaen.

Tällainen pidempi koulutus on ollut mielessäni  jo pitkään, mutta aiemmin en itse ollut siihen valmis. Nyt olen. 

Olen valmis sitoutumaan akatemian opiskelijoiden henkisen kasvun jouduttamiseen kaikilla niillä keinoin, joita olen yli 20 vuoden aikana hankkinut omassa henkisessä heräämisessä ja opettaessani ja konsultoidessani tämän alueen kulkijoita. Kokemusta on siis kertynyt, ja osin olen opettanut Akatemian aihepiirejä lyhyemmillä kursseilla vuosien saatossa, mutta tällaisena pidempänä koulutuksena tämä on ensimmäinen laatuaan.

Etuna pidemmillä jaksoilla on ryhmän tuki ja se, että kun Sinä sitoudut omaan kasvuusi myös, niin meitä on ryhmä hyvin motivoituneita ihmisiä kulkemassa samaan suuntaan, toisiamme tukien! Tämä on huippu juttu ja mahdollisuus, johon kannttaa tarttua <3

Sisäistä rauhaa voimistamaan voit tulla, olitpa vasta-alkaja tai jo pidempään henkisyyden polkuja tallannut. Koulutus jakautuu kolmeen tasoon, joissa uskon kuitenkin jokaiselle olevan ainakin jotakin uutta ja avartavaa. Mukaan luettuna keskustelut ryhmän kesken. 

Upea matka tietoisuudessa! 

Ota yhteyttä ja ilmottaudu alustavasti tai tilaa lisätietoja sisällöstä: marjut.moisala@gmail.com

PS. Miksi tämä nimi? Akatemia nimi otettiin alunperin käyttöön Ateenassa Platonin aikaan ja se tarkoittaa Opiskelun pyhättöä. Itse olen käynyt aiemmissa inkarnaatioissani erilaisia Vihkimystiehen kuuluvia mysteerikouluja, kuten vaikkapa Atlantiksen perintö-kirjassa kerron. Minusta siis Sisäisen rauhan akatemia nimenä soi kauniisti sitä säveltä, jotka tahdon tällä koulutuksella eteenpäin viedä ja jakaa.

Sielua palauttamassa Helsingin helteissä

Onko ihmisellä todella vapaata tahtoa? Sanoisin, että ei, ja hyvä niin :) Kun näin, että Tiibetiläisen unijoogakirjankin kirjoittanut Tenzin Wangyal Rinpoche on tulossa Helsinkiin opettamaan ikivanhaa Tiibetiläistä sielunpalautuksen menetelmää, koin, että asia kiinnostaa kovasti, mutta ettei minulla ole mahdollisuutta lähteä kursille. Kuitenkin kesken kesän huomasin olevani varaamassa kurssipaikkaa ja matkoja sisäisen pakon sanelemana.

Monenmoista ehti tapahtua elämänunessa ja edelleen olin hieman epävarmalla kannalla pystynkö lähtemään tuolloin Elokuun 10.pv viikonloppuna reissuun, mutta pääsin kuin pääsinkin ja hyvä niin.

Olen kokenut unijoogaa harjoittaessani tämän mestarin läsnäolon sekä unissani, että meditaatiossa, mutta koskaan en ollut tavannut häntä livenä. Perjantaiaamuna sitten lensin armaan pääkaupunkimme helteeseen ja päätin tutkailla Helsinkiä ikään kuin kaupunki-shamaanin silmin tai unennäkijän silmin. Millaisia hahmoja ja näkymiä elämäni unessa näyttäytyy? 

Löysin hienon lounaspaikan ystäväni googlen avulla. Intialainen ruoka tuon tuosta vetää puoleensa, missäpäin maailmaa tahansa! Istahdin siis ravintola Samratiin lounaalle ja ruoka oli maittavaa. Viereisessä pöydässä istui neljä miestä hienot tummat puvut päällä kiroillen kuin turjan lappalaiset koko ruokailun ajan. Se sekä hämmästytti, että huvitti. Hetken kuvittelinkin lähtiessäni pysähtyväni heidän pöytänsä ääreen ja sanovani:"Kiiitos perkeleesti, että saatanan vittu te koko ruokailun ajan kiroilitte tässä vieressä niin helvetisti..." tai jotakin muuta vastaavaa, mutta jätiin kuitenkin tämän tekemättä, vaikka olisin todella halunnut nähdä heidän ilmeensä :) Sama sakki jatkoi myöhemminkin uneni sulostuttamista jäätelökioskilla, jälleen tulemalla viereiseen pöytään istumaan...Niin,miksiköhän loin tällaisia hahmoja tällä kertaa uneeni...? Hm....

Olen monia vuosia ihmetellyt Helsinkiä, sillä minä ja Hesa olemme kuin negatiiviset magneetit toisiamme hylkiessämme. Olen monesti yrittänyt kokea toisella tavalla tämän kaupungin tunnelmaa, mutta poiketen monesta muusta suuremmasta kaupungista, tunnelma on erikoinen minulle kokijana, vaikka moni varmasti tässäkin paikassa viihtyy. Eipä siinä mitään, pian otinkin taksin alleni ja hurautin aivan keskustan tohinasta rauhallisemmalle seudulle Katajanokalle, jossa majoituin. Olin varannut majapaikaksi Eurohostellin sijainnin takia, sillä kurssipaikka oli aivan nurkan takana. Toisaalta valintaan tietenkin vaikutti myös kesän taloustilanne, mutta viime hetkillä yritin kuitenkin muuttaa majapaikkaa, siinä onnistumatta.

(Luulin, että kuvassa oleva lokki kuuluu taideteokseen, kunnes se liikkui:)

Eurohostel sopii varmasti hyvin kansainvälisille reppumatkaajille, mutta tällainen omaan vessaan ja suihkuun tottunut kukkahattu-täti ei kokenut paikkaa kovinkaan viihtyisänä.Ympäristö oli kaunista seutua ja aamiainen ihan ok, mutta sänky ja varsinkin tyyny betonia. Nukkuminen oli siten melkoista tuskaa, jonka käyttämäni hyvinvointisormuskin myöhemmin vahvisti. Helle oli kuumottanut pienen kopperoisen huoneen todella kuumaksi eikä ilmastoitia ollut, joten jo yhden yön kokemuksella oliin valmis seuraavaksi yöksi siirtymään omaan sänkyyn. Kerraassaan uusi kokemus tämänkin, yleensä kun olen viihtynyt reissun päällä. 

Mutta itse kurssi oli todella voimallinen kokemus! Minulla oli runsaasti aikaa ennen perjantai-illan opetuksia meditoida ja tehdä valokehoharjoitusta. Tuollaisen harjoituksen aikana koin ensin yläpuolellani suojelevan dakinin eli hengen hahmon. Sen jälkeen opettaja itse tuli ja otti mukaansa. Olin osa ihmisjoukkoa, joka seisoi käsikädessä suuren kultaisen Stupan ympärillä ja stupan huipulla komeili kaunis sateenkaari. Mestarista lähti sellainen ilon ja riemun energia, että uskoin saaneeni sieluni takaisin jo tuossa vaiheessa, vaikkei se tainnut kovin kaukana ollakaan ;)

Muutuin sini-ihoiseksi Dakiniksi itse ja istuin lootuksen päällä, kuten moni muukin tuosta ryhmästä, jonka uskoin olevan opiskelijaryhmämme tietenkin. En päässyt nousemaan kovin korkella koska MAA piti minua kiinni, mutta mestari auttoi, ja kohosin korkealle suuren kultaisen Buddhan patsaan otsakeskuksen kohtaan, jossa yhdistyin indigoon valoon ja avaruuteen.

Myöhemmin huonosti Tiibetiläistä symboliikkaa muistavana, sain jälleen apua ystävältäni googlelta ja löysin tuon meditaatiossa kokemani oman hahmoni, eli sinisen Vajra dakiinin,jota voidaan kutsua myös siniseksi Taraksi. Tämä dakini liittyy avaruuteen, eli äärettömään tilaelementtiin ja tyhjyyteen, johon minua siis näin yhdistettiin kurssin myötä. Samoin myötätunto liittyy häneen.Stupan yksi tärkeä merkitys, monien muiden merkitysten ohella, on olla viiden elementin tasapainon symboli, ilmankos me kurssilaiset stupan ympärillä tanssimme. Wikipedia sanoo näin: 

"Stupa symboloi viittä elementtiä: maata, vettä, tulta, ilmaa ja eetteriä. Termit on käsitettävä symbolisina. Stupan rakentajilla on mielessä energia ja sen liike eri elementeissä. Esimerkiksi maassa energia ei liikahtele, vaan on estynyttä, paikallaan pysyvää. "

Jännää, että sielunpalautus tarkoittaakin juuri sitä, että meissä olevat 5  elementtiä ovat tasapainossa. Jos jotakin elementtiä on liikaa tai jotakin puuttuu, se merkitsee, ettei olemuksemme ole tasapainossa. Kun joku elementti meissä on vähissä, joku toinen pyrkii korvaamaan sen ja epätasapainoa syntyy. Visioni mukaan minulla oli Liikaa maaelementtiä kun en päässyt sini-ihoisena dakinina nousemaan tarpeeksi korkealle, ja tähän sain avun.Toki meditaatio, kolmen "pillerin" käyttäminen (keho, puhe/hiljaisuus ja mielen avaruus) ovat jokapäiväisiä keinoja pitää tasapainoa yllä. Näistä lääkkeistä mestari kirjoittaa myös uusimmassa kirjassaan Parantava lähde, jossa hän esittelee tämän sielunpalautuksen menetelmät, niin itselle kuin toisille käytettynä.

Vaikka käsitettä sielu tuskin löytyy monesta Buddhalaiseta perinteestä, on se hyvin ymmärrettävä asia, kun tutustutaan Bönin ajatusmaailmaan. Sama ajatus on monella muullakin alkuperäiskansalla  kuten intiaaneilla ja käsittääkseni myös Lapin shamaanit ovat tehneet loveen langetessaan ihmisille sielunpalautusta. Muistan lukeneeni kirjan Kultavuoren shamaani, jossa tällainen menetelmä oli hyvinkin tehokas Venäjän shamaaneilla.

Olen opiskellut ja itse kokenut luontoyhteyttä voimallisemmin viime vuosina. Metsämielimenetelmä ja joogaa erämaassa sekä luonto parannuksen lähteenä näyttää tulleen nyt jopa muoti-ilmiöksi. Kuitenkin tämän sielunpalautus kurssin antina em. poiketen on juuri Luonnon SISÄISEN yhteyden löytäminen eli luonnon elementtien löytäminen itsestään, sisältään. Tämän voi saavuttaa meditoimalla ja olemalla luonnossa tietoisesti, ei siten,että mielli matkustaa jossain muualla. Tai sen voi saavuttaa myös kotona meditaaiossa, vaikkei lähde varsinaisesti luonnon keskelle.

Hyvin tehokas menetelmän tämän perinteen parissa on meditoida avaraa taivasta, taivaan kaltaista avaruutta  ja löytää se itsesään. Tämä on hyvin hienovarainen kokemus ja kun tällaisia meditaatioita  tehdään, voidaan löytää aivan uusia "energioita" tai olemisen tiloja omasta sisimmästä. Elementit tasapainottuvat automaattisesti ja löydämme vakauden.

Sa-le-ö -mantra kuuluu tähän harjoitukseen olennaisesti ja sitä aijon tulevaisuudessa itsekin viljellä sekä omassa harjoituksessa, että koulutuksissani, sillä käsitin, että minun on aika viedä tätä mentelmää myös eteenpäin, kuten unijoogaakin olen vienyt täällä Pohjolan perukoilla.

Lauantain gurugooga-meditaatiossa yhdistyin omiin mestareihini, joita on monesta linjasta ja suunnasta, mutta yllätyksekseni Dalai Lama ilmestyi silmieni eteen. Kaksi kertaa aiemmin olen hänet kohdannut tieteoisuudessa. Ensimmäisen kerran hän pyysi tulemaan Dharamsalaan matkalle vuonna 2006 ja näin  myös tapahtui. Unissa olen nähnyt hänet useaan kertaan, kuten Karmapankin. Tällä kertaa DL antoi minun käsiini rituaaliesineitä kuten vajran ja kellon ja kehoitti lähtemään viemään niitä eteenpäin...Esineitä olivat Vajra sekä kellon lisäksi myös esine, jossa oli tupsu. Ja jälleen kun myöhemmin asiaan tutustuin, selvisi seuraavaa: "Timantinkaltainen". Vajra on rituaaliesine ja se voi myös viitata timantinkaltaiseen buddhaluontoon jabuddhan mielen ei-dualistiseen viisauteen. Timantti on puhtauden ja tuhoutumattomuuden symboli. Yhdessä kellon (tiib. drilbu) käytettynä vajra merkitsee myötätuntoa ja kellon kaiku tyhjyyden viisautta.

Joku buddalaisuutta syvästi tunteva voi hymyillä partaansa minun huonolle tietoisuudelleni kaikesta valtavan suuresta symboliikasta, joka Tiibetin buddhalaisuuteen liittyy, mutta ehkä onkin tarkoitettu, että saan nämä symbolit ensin sisäisesti ja sitten vasta opiskelen ne ulkoisesti. Perinne on rikas, ja uskon, että kaikkea ei yhden ihmisen tarvitse tietääkään! Tyhjyys on kuitenkin asia, joka on kutsunut jo jonkin aikaa, sekä se, KUKA kokee tyhjyyden.

En ole koskaan tässä elämässä tahtonut olla vain yhden henkisen linjan ja perinteen kulkija. Sanoisinko, että pikemminkin päinvastoin. Moni henkinen perinne on tuttu aiemmista elämistä, mutta samalla olen havainnut,että niiden kaikkien perustassa on paljon samaa. Itse asia, eli valaistuminen kaikkien tuntevien olentojen hyväksi on päämäärä kaikissa oikeissa henkisissä mentelmissä ja onneksi mentelmiä on monia, sillä kaikki ei tietenkään sovi jokaiselle.

Ihmeiden oppikurssista olen löytänyt hyvin paljon samaa Bön-tradition ja Dzogchenin ("suuri täydellisyys") kanssa, vaikkakin Jeshualta tullut Kurssi pyrkii samalla poistamaan kristinuskon päälle kasatut väärät uskomukset ja osoittamaan mikä alkuperäinen Tieto oli ja on. 

Sielunpalautus - kurssilla puhuttiin paljon tarina-mielestä ja siitä, uskommeko tarinoihimme. Apina-mielihän on ylen tehokas tarinanikkari ja näin vie meidät kerta toisensa jälkeen pois nykyhetkestä. Keho elää omaa elämäänsä ilman, että sen asukas on paikalla. Mieli on pakko opettaa olemaan läsnä, ei ole muuta keinoa :) Tarinamielen tarinat ovat olleet mielessäni muutenkin todella paljon, kun työstin uutta omaelämänkerrallista kirjaani ja mietin, onko tarpeen kertoiilla enää tarioita itselle tai toisille. Samasta teemasta taidan luennoidakin tulevilla luennoilla, eli miten tulla tietoiseksi ja oppia tarinamme avulla ilman, että alamme uskoa olevamme tarinamme henkilö! Uhritarinat ovat vielä asia erikseen, niihin emme tahdo uskoa lainkaan.

Sain henkimaailmasta viestin kurssin lauantaipäivän kuluessa, että olen ottanut vastaan sen mikä pitikin, ja voin jäädä tai lähteä kotiin. Valitsin lähtemisen, eikä vähiten juurikin majoituksen vuoksi :) Niinpä hyppäsin junaan ja jatkoin kurssittautumista mestarin kirjan myötä.

Tulen tarjoamaan syksyn aikana 7  illan kurssisarjan liittyen chakroihin, elementteihin ja sielunpalautuksen menetelmiin. Tästä lisää Solarelin sivuilla ja facebook - ryhmässä.

Tule mukaan, jos tunnet kaipaavasi iloa, eloisuutta, vakautta tai ilmavuutta ideoihisi! Kehosi on valaistumisen mandala jos näin tahdot kokea. 

Valoa tiellemme!

marjut.moisala@gmail.com

solarel.nettisivu.org

Sininen dakini:

https://bluedakini.wordpress.com/2008/12/04/blue-tara/

Mantra:

https://www.facebook.com/tenzinwangyalrinpoche/videos/mantra-of-light-sa-le-%C3%B6/10156704362782437/

Ultra upeat päivät 2018

Kuva Marko Kananen

Viime viikonloppuna koitti jälleen kesän kohokohta eli Ultra-päivät, jonka seurauksena kohdallani tuli täysi tusina täyteen Ultra-päivillä käyntejä. Tusina nyt ei ole paljon mitään, sillä päivillä oli jälleen läsnä monia, joilla taisi olla noin 35 kerta....:) Yleensä ilmojen haltijatkin suosivat Ultralaisia ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus, vaikka tuulahtelikin välillä aika raikkaasti, niin kuitenkin päästiin parinkympin lämpötiloihin. Tällä kertaa minulla oli kaksi iltatyöpajaa ohjattavana. 


Perjantaina Adamonin kanssa täytimme takkasaunan ääriään myöten ei-dualistisilla kansalaisilla ja lauantaina noin 130 tähtisilmää viihtyi kanssamme täysin dualistisessa kontaktihenkilö-illassa. Siellä kerroin kokemuksiani Tähteläisyydestä ja haastattelin paikalla olleita ja ilokseni ihmiset todella uskaltautuivat avautumaan, sillä kuten he kertoivat; "ilmapiiri oli niin turvallinen, että uskalsi kertoa..." Sainkin vielä myöhemminkin positiivista palautetta näistä tilaisuuksistani juurikin siksi, että ihmiset olivat jo monta vuotta toivoneet iltaa, jossa kerrotaan omista kokemuksista, ilman turhaa kainostelua ja "jaadausta" :) Meditaatiossa ja kanavoinnin aikana myös eräs tähtien lähettiläs kertoi terveisiään läsnäolleille.

Adamon- työpajan ihanin palaute oli naiselta, joka kertoi saaneensa parhaan oivalluksen juuri siellä siitä, miten mielessä tapahtuva siunaaminen on tehokas tapa kääntää tuomitsemaan oppinut mieli oikein päin. Mieli on kuin koira, vaatii koulutusta, ja kukapa muu mielen kouluttaa kuin se "emäntä" tai "isäntä" :))

Sanoin tähteläisyyteen liittyen, että nämä kesäpäivät ovat ainut paikka, jossa tapaa "omaa heimoaan" sanan varsinaisessa merkityksessä. Monet tuntemani ihmiset ovat todenneet saman kuin mekin; luennot ovat ihan kiinnostavia, mutta tunnelma on parasta. On mahtavaa tavata samanhenkisiä ihmisiä ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Hienoa!

Luentojakin oli jälleen laidasta laitaan ja itselleni voimakkaimpia olivat Josen ohjattu meditaatio, jossa tapahtui todella paljon. Aivoni olivat prosessissa vielä vuorokauden itse tapahtuman jälkeen, aivan kuten aiemmin oneness-tapahtumissakin ovat olleet. Myös Bosnian pyramidit ovat kiinnostavia, mutta luennoitsijoista huomioni kiinnitti Gerald  Aartsen  jonka olemus henki pieni-egoisuutta ja munkkimaista tyyneyttä. Hän kertoi asiansa rauhallisesti ja vakuuttavasti, ilman suuria maneereita. Myös hänen luennollaan pääsimme tähteläisiin tunnelmiin. Avaruuden ystävämme ovat varmasti paljon vaikuttaneet maaäidin hyvinvointiin ja korjailleet ihmisten liiaan suurta vaikutusta ympäristöönsä.

Kiva oli jälleen myös tervehtiä kivikahvilaa pitävää Maroksen perhettä ja tehdä pieniä hankintoja kimaltavasta aarrevalikoimasta. Kuortanejärven auringonlaskuhan on myös aivan must asia! Suomen suvi on täynnä upeita elämyksiä. Nautitaan kesästä ja läsänolosta!

Elokuun aikana RTV:n kanavalle youtubeen tulee myös minun haastatteluni, jossa kerron myös näistä omista tähteläisistä kokemuksista. Atte Särkelän haastattelu on jo ilmestynyt ja avaruusasioista kiinnostuneille suosittelen sitäkin todella! Tulevana syksynä ilmestyy minulta myös omiin kokemuksiini perustuva kirja Näkijän silmin, joka saattaa olla monelle lähimmäiselle silmiä ja tietoisuutta avaava lukukokemus :)

Rokuan kesäseminaarissa 2018

Terveiset upeiden ihmisten kesäseminaarista Rokualta! Viikonloppu oli pullollaan hienoa tunnelmaa ja lämpöä, vaikka säiden haltija hieman temppuili, niin myös luonnonrauhasta saimme nauttia ja vaihtelevista keleistä.

Tämä kesä oli lajissaan ensimmäinen kerta kun osallistuin Suomen henkisten kehitysten vuotuiseen kesäseminaariin. Tällä kertaa oli Oulun vuoro järjestää se ja varmaan juuri siksi Rokua valikoitui pitopaikaksi.Rokua on valittu  myös kuluvan vuoden retkikohteeksi koko Suomen kattavasti, joten kyllähän siellä kelpaakin kokoustella.

Minä alustin tapahtumassa kirjojeni teemoista perjantaina luennon verran ja lauantaina pidin työpajan Adamonin kanssa. Välillä ehdimme ulkoilemaankin upeaan luontoon jäkäläkankaille ja nautimme tietenkin hyvästä ruuasta.Ohjasin myös luontoon ja elementtien voimaan liittyvän iltameditaation, sillä mikäpä sen parempaa kuin ykseys sekä toistemme, että äitimaan ja elementtien kanssa.

Ohjelmassa oli paljon meediotilaisuuksia ja muuta mediaalista toimintaa. Mekin kävimme puolisoni kanssa kokemassa tunnetun ruotsalaisen meedion Mia Ottosson meediotilaisuuden tunnelmaa. Itselläni kiinnosti lähinnä se, miten Mia toimii ja poikkeaako toiminta jotenkin aiemmin koetusta. Itse en meediotilaisuuksissa odota viestejä rajan takaa, vaan katselen ja kuulostelen tilannetta kaikilla aistella ihan mielenkiinnosta :) Yleisesti meedioinnista on tullut mieleeni kysymys, mikseivät vainajat vain yksinkertaisesti tule aiemman nimensä kanssa ja kerro suoraan meediolle ketä he tulivat tapaamaan, näin säästyisi paljon arvailu-aikaa ja enemmän ihmisiä voisi saada viestin! Edesmennyt Aino Ivanoff toimi tällä tavalla ja täytyy sanoa, että enpä ole tehokkaampaa meediointia sen koommin tavannut.

Toki nimen kuunteleminen ja kysyminen voi olla haasteellista ja kuten olen aiemminkin kertonut, nimi haalistuu kun siirrymme henkimaailmaan. Ehkä kaikki edesmenneet eivät edes muista enää maaelämän kokonimeään, kukapa tietää...Meidän maailmassamme nimellä on paljon suurempi merkitys, mutta toki jotkut oppaatkin tulevat minunkin kauttani nimen kera, vaikka en sitä erityisesti heiltä kysykään. Joka tapauksessa meedioinnilla on tärkeä arvonsa heille, jotka ovat menettäneet vasta läheisensä, mutta mitään korkeampaa tietoa en usko vainajien osaavan meille tuoda, kuin sen, mitä he tiesivät eläessäänkin.

Lienen vähän tylsänkin ei-dualististisen henkisyyden edustaja kertoessani kerta toisensa jälkeen luennoillani saman totuuden; ilmiömaailma on suuri illuusio, projektio, jonka olemme mielestämme ulos heijastaneet ja jonka koemme ikäänkuin totena. Suuri uni, ei muuta. Ja aina ensisijassa olemme henki.  Tätä samaa ilosanomaa lähdemme jo tulevana viikonloppuna julistamaan Ultra-päiville, mutta ei vain sitä,vaan tällä kertaa toinen työpajani on hieman erilainen, eli myös siihen ilmiömaailman erikoisuuksiin perehdyttävä "Oletko sinäkin Tähteläinen?" Kerron omista kosmisista kohtaamisistani ja haastattelen paikalla olevia, kenties Sinuakin, aihepiiristä. Luvassa myös voimallinen meditaatio ja kanavointi Tähteläisten taajuuksilta :)

Vielä on kesää jäljellä ja helteitä luvassa. Nautitaan Suomen suvesta, samalla muistaen, että kaikki havainnot ovat osa havaitsijaansa!

Melomassa Oulankajoella - luonnon omassa huvipuistossa

Jo jonkin aikaa on haaveissani kimmeltänyt Oulankajoen kanoottiretki Kuusamossa, "luonnon omassa huvipuistossa",kuten mainoslause kuuluu. Nytpä sitten se viimein toteutui, vaikka vähältä piti jälleen!

Aiemmin olimme menossa kyseiselle retkelle vuosi sitten, mutta ilmojen haltijat sekä myös kanootin haltija olivat eri mieltä. Niinpä se tuolloin jäi. Tällä kertaa olimme Kuusamossa "talvilomalla" kesäkuun eka viikon ja odotimme ilmojen lämpenemistä. No lämpenihän ne, + 3 C.sta asteesta peräti + 8C  asteeseen, eikä luntakaan tupruttanut kuin hetken ajan:) Kuusamo ei koskaan yllätätä säiden suhteen, ainakaan siihen lämpimään suuntaan, mutta maisemat ovat huikaisevat!

Olimme melko lämpimässä säässä loman alussa Pienellä Karhun kierroksella ja minä meditoin Myllykosken kuohuja. Sitten puolivälissä viikkoa vietimme todella kylmän päivän Purnuvaarassa. Lämpötila oli todellakin lähes pakkasen puolella ja pohjoinen puhuri tuuli läpi koko olemuksen. Sinä iltana viihdyin saunassa tosi piitkään....!  Olimme siis jo luopuneet Oulankajoen valloituksesta ajatustasolla, kun tapasin Kuusamossa eräoppaana toimivan mukavan neitokaisen, joka sai meidät innostumaan ajatuksesta jälleen. Kiitos siis Pirittalle!

Olin hankkinut neljän hengen kanoottiretken jo joululahjana puolisolleni Elämyslahjat - palvelusta ja retken toteutti Kuusamo - Safaris.

Kanootti odotti meitä valmiina varusteineen Kiutakönkään luontokeskuksen lähellä. Alku oli vähän nihkeää, sillä itse olen melonut aiemmin vain kerran pienellä "ojalla" jossa kanoottia piti kantaa yhtenään, jotta pääsi eteenpäin. Lapset eivät olleet meloneet koskaan. Onneksi murullani sentään oli aiempaa kokemusta jonkin verran, tosin aika oli tainnut kullata muistot viime kerrasta, josta taisi olla kymmenisen vuotta:)

Harjoittelimme siis yhteispeliä heti lähdön hetkellä, kun edessä oli karikko ja oikealla koski. Hyvin kuitenkin kapteenimme( 12 v) ohjasi alusta eteenpäin.Alkupää eli noin 7 km matka  oli melko karikkoista ja ihmeen paljon päätöksiä piti jatkuvasti tehdä. Olin olettanut, että lipuminen joella on vain sitä.. eli lipumista joella, mutta ei se ihan niin mennyt :)) 

Saimme tehdä itsekin töitä ja hyvä niin, ei ainakaan se kylmä yllättänyt ja sadeviittaakin tarvittiin vain hetken ajan alussa. Kaksi kertaa jäimme kiinni karille, sillä neljän hengen kanootti oli ehkä hieman alempana uivakin kuin kahden melottavat. Kerran lapset olivat jo hätää kärsimässä eli "paniikissa" että tähän jäätiin loppuelämäksi, mutta saimme työnnettyä kanootin pois karilta, jonka seurauksena virta pyöräytti sen ympäri ja matkasimme hetken selät menosuuntaan päin, mutta väljemmillä vesillä palasimme taas mieluisampaan katse- menosuuntaan- moodiin.

Muutamia muita melojia näkyi joella ja mahdottoman komeita maisemia! Myös ryhmä telttailijoita oli leiriytynyt eräälle töyräälle ja seurasi mielenkiinnolla meidän rantautumista vastapäiselle nuotiopaikalle. 

Nuotiolla huomasimme, että olemme melkolailla jäljessä aikataulusta, siellä noutopaikalla tuli olla kello 16. Olimme lähteneet kolme varttia myöhemmin matkaan, kuin mitä oli suositus ja alkuperäinen suunnitelma. Kun matkaa oli vielä 11 km piti laittaa jo suurempaa vaihdetta silmään ja meloimme melkoista vauhtia loppumatkan ja lapsetkin ollivat todella reippaita ja tuntuivat nauttivan matkasta suuresti!

Tällainen neljän henkilön kanootti ja jokaisella oma mela, on loistava keino harjoitella yhteispeliä, suosittelen!

Mutta sitten tunnelmaan...Maisemat olivat komeat, kotka lenteli taivaalla, pari poroa nähtiin rannalla, joutsenia ja pienempiä vesilintuja sekä mahtavia molskauksia kun isot kalat hyppivät Oulankajoessa. 

Todettiinkin, että koska autiotupia on matkan varrella useampi, niin seuraavalla kerralla viivymme yön yli, näin ei tarvitse kelloakaan katsella, vaan voi keskittyä luonnon rauhasta nauttimiseen. Kuuntelimme kyllä nytkin hiljaisuutta useaan otteeseen, tosin myös hyvin erikoisia ääniä metsistä kuului....

Kello oli jo neljä kun meillä oli vielä yli 4 km matkaa noutopaikalle Jäkälämutkaan, Venäjän rajan lähellä. Safari-yrittäjä soitti puolisolleni ja mietittiin mitä tehdään, sillä hänellä oli seuraava porukka haettavana jo kello 17 ja siihen noutoon emme olisi mahtuneet. Joten kannustustava huutomme lapsille kuului: "Melokaa!" Näinpä sitten vain vartin myöhässä me ja eräs toinen kanoottikunta pääsimme noutopaikalle, joka oli noin 2 km ennen virallista paikkaa. Tila-autossa oli jo 2 muuta seuruetta ja meistä auto tulikin täyteen ja täyttä ravia kohden lähtöpaikkaa, sillä yrittäjällä oli kiire seuraavaa seuruetta hakemaan. Me näimmekin tuon porukan tauolla eräällä hiekkaisella rannalla. 

Kuva Kotiliesi.fi

23 km melonnan jälkeen palkitsimme itsemme jäätelöllä ja kehuilla. Tosi hyvä tiimi, varsinkin näin ensikertalaisiksi! Ja luonnon oma huvipuisto peittosi kyllä Suomen Tivolin, vaikka sinnekin kuulema jotkut meistä aikovat vielä suunnata.

Suosittelen Sinullekin Oulankajokea ja luonnon parantavaa voimaa. Oura-sormuskin kertoi jo patikointipäivän jälkeen sydämen sykevälivaihtelun parantuneen huomattavasti ja samoin unen laatu paranee. Vaikka tämänhän me kokemuksesta tiedämme, niin kiva on joskus dataakin asiasta tutkia.Alkukesä on varmasti paras aika tälle retkelle, ei sääskiä mutta paljon vettä! Veikkaan, että loppukesänä tämäkin kokemus olisi ollut kovin toisenlainen.

Ihanaa kesää ja luontoseikkailuja sinullekin!

Matkalla tutuissa maisemissa, kun kutsui mua Kuusamo.

Henkisellä tiellä on sanonta "Et voi astua samaan virtaan kahdesti." Käsitän sen tarkoittavan, että vaikka mielemme kertoo meille jonkun paikan, ihmisen tai asian olevan tuttu ja läpikotaisin koettu, niin se ei ole totta.

Joka hetki on uusi hetki. Ja siten kulkiessamme ne "samatkin" paikat ja polut, olemme aina siellä ensi kertaa. Aika ja paikka ovat todellakin hyvin suhteellisia asioita ja minätarinan perustus tietenkin.

Me emme todellisuudessa kuitenkaan ole tarinamme. Mitä sitten olemme?

Tämänhetkinen tietoisuus vastaisi: "Olemme henki, joka läpäisee kaiken olemassaolevan, emmekä toisaalta mitään." Mutta mennäänpä kuitenkin kokemukseen.

Horisontti vinossa!

Olimme viime viikonloppuna puolisoni nuoruuden kotikonnuilla Kuusamossa. Ilma oli kuin morsian, eikä morsiankaan ollut kuin perseestä :) Sorry! Kuusamo on tuttu paikka mieleni mielestä, mutta tällä kertaa koin sen eri tavalla ja uutena.

Toki teimme myös erilaisia valintoja ajanvieton suhteen, eli lensimme helikopterilla Rukan yllä ja annoimme sisäisen lapsenkin johtaa enemmän. Pysähtelimme automatkoilla eri paikoissa kuin yleensä, eli sorry Koillisportti, ohi mentiin!

Itä-Rukalla

Samalla aistin kuinka erilaiset energiat samallakin alueella voi olla, kun menee eri puolelle tunturia. Länsi- Ruka ja Itä-Ruka ovat kuin eri tuntureita, idän voittaessa rauhallisuudellaan ainakin minut puolelleen.

Jalavan kaupalla mennyttä aistimassa

Kuten olen aiemminkin sanonut, matkaillessamme kaukana tai lähellä, kuljemme itsessämme, sillä minne muualle voisimme mennä? Olemme aina "täällä", aina Itsessä, olimmepa missä ajassa tai paikassa tahansa, sillä se henki joka Olet, ei ole ajallinen ja paikallinen. vaan ikuinen läsnäolo.

Kuitenkin matkat ovat hauskoja kokemuksia, sillä niiden kautta saatamme löytää uutta Itsestämme, tietoisuudestamme ja näin se tietoisuus/tiedostamisen avaruus meissä laajenee.

Kuvat kertokoon lopun! Hyvää viikonloppua ja löytöretkiä elämääsi!

Aavesaarella Varjakassa - Valotyöläisen elämää

Turhahan se on mennä merta edemmäs kalaan myöskään turistina, vaan juurikin merelle Oulun lähistölle, näin oululaisena. Näin tuumittiin pitkänä perjantaina kullan kanssa kun auton nokka suunnattiin kohti Varjakan pienvenesatamaa. Olin nähnyt artikkelin Varjakasta, kun Egenland-ohjelman toimittajat kävivät siellä kesäaikaan kapulalossilla tutustumassa saaren uinuvaan ilmapiiriin. 

Jo vuosia sitten kuulin tuttavaltani kuinka hän oli kokenut Varjakan saaren hieman ahdistavana ja täynnä menneisyyden asukkaita, edelleen...Hän lähetti tuolloin valokuvan talosta, jonka ikkunasta katsoo muutama erikoinen hahmo. Ymmärsin, että nämä hahmot olivat entisiä asukkaita, jotka syystä tai toisesta olivat jääneet edelleen saaren asukkaiksi ja katsoivat todellakin kuvaajaa, eli olivat näin ollen eetteritasolla tai  alemmalla astraalitasolla, eli kuten meidän mediaalisten ihmisten piireissä sanotaan; Välitilassa.

Välitila on kuoleman ja elämän välinen vyöhyke, ei kenenkään maa, jolle jotkut tästä maailmasta poistuvat jäävät kulkemaan. Heitä on yllättävän paljon. Itse olen antanut luvan enkelikunnalle ja oppaille ohjata minut matkoillanikin paikkoihin, jotka kaipaavat puhdistamista eli vainajahenkien vapauttamista valon maailmoihin. Tätä lajia on sitten piisannut! :) Eikä Varjakka ollut poikkeus. Aikoinaan, kun sain kuvan talosta henkineen, en sinne lähtenyt, mutta nyt tuli sitten sen retken aika. Aika kulkea saarella, jossa aika on pysähtynyt noin 1920 -luvulle.

Osa taloista on hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Konttorirankennusta on korjattu ihan vastakin. Talojen arkkitehtuuri on nykyajan taloihin verrattuna aivan omaa luokkaansa, käsityön  mestariteoksia vieri vieressä, sillä taloja on useita. Istuinkin ensin konttorin terassilla meditaatiossa ja koin, että kauttani autettiin useita vainajahenkiä valon maailmoihin, mm. äiti ja hänen pieni tyttärensä lähtivät, samoin useampi mies, mutta oli myös eräskin "pehtoori", joka ei kokenut tarvetta lähteä, vaan hän tuntui viihtyvän alueella edelleen. Tämä on hyvin yleistä. Kaikki henget eivät toki halua lähteä "kotoaan" ja olen kuullut, että he kokevat ajankulun aivan eri tavalla kuin me maakalaiset.

Nuotiota pidimme hetken ja kuljimme erään melko ränsistyneen talon luokse, joka tuntui vetävän puoleensa erityisesti. Se luona koin erityisen paljon puhdistettavaa, mutta  varsinkin eräs mies halusi lähteä valoon. Hän vaikutti olleen talossa ja sen aluella myöhempinä aikoina kuin tuolloin kun sahatoiminta oli vilkkaimmillaan.Myöhemmin kun katsoin tuota vanhaa kuvaa, näin että se oli sama talo, joka minua veti puoleensa.

Egenladin artikkelista luimmekin, että alueella oli ollut kesämökkiläisiä myös myöhemmin ja vankileiri sekä vilkkaitten poikien kasvatuslaitos aivan lähellä. Olipa venekin kaatunut kuljettaessaan naisia työhön ja useita naisia oli hukkunut. 

Kokonaisutena tunnelma oli ehkä kuitekin se erikoisin asia. Aavekylä ilman asukkaita. Monessa talossa oli terassi kuin siltä olisi juuri lähdetty. Nukke katsomassa ikkunasta ja kiikku heilumassa tuulessa. (Keinu oli peräisin taideprojektista lähihistoriasta). Paljon mahdollisuuksia tämä paikka tarjoaisi myös kulttuurin ja matkailun näkökulmasta ja toivonkin, että vanhat rakennukset kunnostetaan loistoonsa ja niille keksitään joku mukava käyttötarkoitus, joka palvelee isompaakin ihmisryhmää kuin vain mökkiläisiä, joita saari todennäköisesti jatkossa tulee näkemään poluillaan. Ainakin useita mökkitontteja kuulin sinne kaavoitetun.

Ehkä kesällä uudelleen tuolle  uneliaalle saarelle lossin avulla. Lapset mukaan lossia käyttämään! :) Pitänee kuitenkin muistaa kunnollinen varustus, sillä kesällä paikka on kuulema vaarallisempien olentojen kuin henkien kansoittama. Punkkeja alueella kuulema riittää enempi kuin omiksi tarpeiksi.

Talvisaikaan punkeista ei ollut haittaa ja mikäpä siinä oli nauttia jääkävelystä auringon paistaessa täydeltä terältä. Hienoa kokea elämää maassa ja kun se on ohi, niin please! Älä jää välitilaan hortoilemaan, vaan jatka matkaa, sillä valosta olemme me tulleet, ja valoon pitää meidän palaaman. Kun aika on.

PS. Turistin vinkkinä vielä Hailuodon jäätie ja Marjaniemi talvella. Mahtavia paikkoja nekin! (ja Tornitalossakin kummittelee vanha majakanvartijan haamu edelleen, sillä hän ei halua luopua virkapaikastaan, ei ainakaan aivan vielä;)