Matkalla tutuissa maisemissa, kun kutsui mua Kuusamo.

Henkisellä tiellä on sanonta "Et voi astua samaan virtaan kahdesti." Käsitän sen tarkoittavan, että vaikka mielemme kertoo meille jonkun paikan, ihmisen tai asian olevan tuttu ja läpikotaisin koettu, niin se ei ole totta.

Joka hetki on uusi hetki. Ja siten kulkiessamme ne "samatkin" paikat ja polut, olemme aina siellä ensi kertaa. Aika ja paikka ovat todellakin hyvin suhteellisia asioita ja minätarinan perustus tietenkin.

Me emme todellisuudessa kuitenkaan ole tarinamme. Mitä sitten olemme?

Tämänhetkinen tietoisuus vastaisi: "Olemme henki, joka läpäisee kaiken olemassaolevan, emmekä toisaalta mitään." Mutta mennäänpä kuitenkin kokemukseen.

Horisontti vinossa!

Olimme viime viikonloppuna puolisoni nuoruuden kotikonnuilla Kuusamossa. Ilma oli kuin morsian, eikä morsiankaan ollut kuin perseestä :) Sorry! Kuusamo on tuttu paikka mieleni mielestä, mutta tällä kertaa koin sen eri tavalla ja uutena.

Toki teimme myös erilaisia valintoja ajanvieton suhteen, eli lensimme helikopterilla Rukan yllä ja annoimme sisäisen lapsenkin johtaa enemmän. Pysähtelimme automatkoilla eri paikoissa kuin yleensä, eli sorry Koillisportti, ohi mentiin!

Itä-Rukalla

Samalla aistin kuinka erilaiset energiat samallakin alueella voi olla, kun menee eri puolelle tunturia. Länsi- Ruka ja Itä-Ruka ovat kuin eri tuntureita, idän voittaessa rauhallisuudellaan ainakin minut puolelleen.

Jalavan kaupalla mennyttä aistimassa

Kuten olen aiemminkin sanonut, matkaillessamme kaukana tai lähellä, kuljemme itsessämme, sillä minne muualle voisimme mennä? Olemme aina "täällä", aina Itsessä, olimmepa missä ajassa tai paikassa tahansa, sillä se henki joka Olet, ei ole ajallinen ja paikallinen. vaan ikuinen läsnäolo.

Kuitenkin matkat ovat hauskoja kokemuksia, sillä niiden kautta saatamme löytää uutta Itsestämme, tietoisuudestamme ja näin se tietoisuus/tiedostamisen avaruus meissä laajenee.

Kuvat kertokoon lopun! Hyvää viikonloppua ja löytöretkiä elämääsi!

Aavesaarella Varjakassa - Valotyöläisen elämää

Turhahan se on mennä merta edemmäs kalaan myöskään turistina, vaan juurikin merelle Oulun lähistölle, näin oululaisena. Näin tuumittiin pitkänä perjantaina kullan kanssa kun auton nokka suunnattiin kohti Varjakan pienvenesatamaa. Olin nähnyt artikkelin Varjakasta, kun Egenland-ohjelman toimittajat kävivät siellä kesäaikaan kapulalossilla tutustumassa saaren uinuvaan ilmapiiriin. 

Jo vuosia sitten kuulin tuttavaltani kuinka hän oli kokenut Varjakan saaren hieman ahdistavana ja täynnä menneisyyden asukkaita, edelleen...Hän lähetti tuolloin valokuvan talosta, jonka ikkunasta katsoo muutama erikoinen hahmo. Ymmärsin, että nämä hahmot olivat entisiä asukkaita, jotka syystä tai toisesta olivat jääneet edelleen saaren asukkaiksi ja katsoivat todellakin kuvaajaa, eli olivat näin ollen eetteritasolla tai  alemmalla astraalitasolla, eli kuten meidän mediaalisten ihmisten piireissä sanotaan; Välitilassa.

Välitila on kuoleman ja elämän välinen vyöhyke, ei kenenkään maa, jolle jotkut tästä maailmasta poistuvat jäävät kulkemaan. Heitä on yllättävän paljon. Itse olen antanut luvan enkelikunnalle ja oppaille ohjata minut matkoillanikin paikkoihin, jotka kaipaavat puhdistamista eli vainajahenkien vapauttamista valon maailmoihin. Tätä lajia on sitten piisannut! :) Eikä Varjakka ollut poikkeus. Aikoinaan, kun sain kuvan talosta henkineen, en sinne lähtenyt, mutta nyt tuli sitten sen retken aika. Aika kulkea saarella, jossa aika on pysähtynyt noin 1920 -luvulle.

Osa taloista on hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Konttorirankennusta on korjattu ihan vastakin. Talojen arkkitehtuuri on nykyajan taloihin verrattuna aivan omaa luokkaansa, käsityön  mestariteoksia vieri vieressä, sillä taloja on useita. Istuinkin ensin konttorin terassilla meditaatiossa ja koin, että kauttani autettiin useita vainajahenkiä valon maailmoihin, mm. äiti ja hänen pieni tyttärensä lähtivät, samoin useampi mies, mutta oli myös eräskin "pehtoori", joka ei kokenut tarvetta lähteä, vaan hän tuntui viihtyvän alueella edelleen. Tämä on hyvin yleistä. Kaikki henget eivät toki halua lähteä "kotoaan" ja olen kuullut, että he kokevat ajankulun aivan eri tavalla kuin me maakalaiset.

Nuotiota pidimme hetken ja kuljimme erään melko ränsistyneen talon luokse, joka tuntui vetävän puoleensa erityisesti. Se luona koin erityisen paljon puhdistettavaa, mutta  varsinkin eräs mies halusi lähteä valoon. Hän vaikutti olleen talossa ja sen aluella myöhempinä aikoina kuin tuolloin kun sahatoiminta oli vilkkaimmillaan.Myöhemmin kun katsoin tuota vanhaa kuvaa, näin että se oli sama talo, joka minua veti puoleensa.

Egenladin artikkelista luimmekin, että alueella oli ollut kesämökkiläisiä myös myöhemmin ja vankileiri sekä vilkkaitten poikien kasvatuslaitos aivan lähellä. Olipa venekin kaatunut kuljettaessaan naisia työhön ja useita naisia oli hukkunut. 

Kokonaisutena tunnelma oli ehkä kuitekin se erikoisin asia. Aavekylä ilman asukkaita. Monessa talossa oli terassi kuin siltä olisi juuri lähdetty. Nukke katsomassa ikkunasta ja kiikku heilumassa tuulessa. (Keinu oli peräisin taideprojektista lähihistoriasta). Paljon mahdollisuuksia tämä paikka tarjoaisi myös kulttuurin ja matkailun näkökulmasta ja toivonkin, että vanhat rakennukset kunnostetaan loistoonsa ja niille keksitään joku mukava käyttötarkoitus, joka palvelee isompaakin ihmisryhmää kuin vain mökkiläisiä, joita saari todennäköisesti jatkossa tulee näkemään poluillaan. Ainakin useita mökkitontteja kuulin sinne kaavoitetun.

Ehkä kesällä uudelleen tuolle  uneliaalle saarelle lossin avulla. Lapset mukaan lossia käyttämään! :) Pitänee kuitenkin muistaa kunnollinen varustus, sillä kesällä paikka on kuulema vaarallisempien olentojen kuin henkien kansoittama. Punkkeja alueella kuulema riittää enempi kuin omiksi tarpeiksi.

Talvisaikaan punkeista ei ollut haittaa ja mikäpä siinä oli nauttia jääkävelystä auringon paistaessa täydeltä terältä. Hienoa kokea elämää maassa ja kun se on ohi, niin please! Älä jää välitilaan hortoilemaan, vaan jatka matkaa, sillä valosta olemme me tulleet, ja valoon pitää meidän palaaman. Kun aika on.

PS. Turistin vinkkinä vielä Hailuodon jäätie ja Marjaniemi talvella. Mahtavia paikkoja nekin! (ja Tornitalossakin kummittelee vanha majakanvartijan haamu edelleen, sillä hän ei halua luopua virkapaikastaan, ei ainakaan aivan vielä;)

Jättiläisten kainalossa -Los Gigantes

Los Gigantes on saanut nimensä jättiläisistä, jota nimi siis tarkoittaakin. Jättiläiset ovat suuret kalliot, jotka dramaattisena nousevat merestä ja tuovat jopa mystisen tunnelman tälle alueelle. Minulle meri ja vuoret ovat se Top 2 maisemat, joten olin Los Giganteksessa omassa elementissäni! 

Matka alkoi Suomen pakkasista kohden Playa de las Americasia Helsingin kautta.Lentokenttähotelli sai pitää meitä suojissaan vain hetken, niin aikainen lähtö tällä(kin) kertaa oli kohden uusia seikkailuja. En ole eläissäni nähnyt niin paljon sakkia turvatarkastukssa, kuin tuona aamuna.Moni kuului taivastelevan, että ehtiiköhän tässä lainkaan lennolle, kun jono mateli todella hitaasti. Loppujen lopuksi mekin ehdimme koneeseen juoksemalla portille, kun koneeseen nousu oli jo käynnissä.Huh huh!

Olin matkalla kahden nuoreni kanssa. Ihan mahtavaa matkaseuraa, sillä he ovat jo tottuneet matkustamaan ilman nurinoita ja valituksia, jopa Kappadokian bussimatka sujui loistavasti, mutta nyt oli luvassa muuta kuin busseilua ja matkaa oli totisesti jo kauan odotettu.

Olin varannut Tjäreborgilta vain lomalennon, koska sain sen todella edullisesti. Päämajoituksena toimi RCI loma-osakekohde El Margues. 

Lomaviikkomme RCI.llä alkoi kuitenkin vasta päivää myöhemmin, joten ensimmäisen yön majoituksena toimi Americasin rantakadulla sijaitseva yksityisasunto, jonka vuokrasin bookingin kautta, vaikka se on myös Air B&B kohde. Oli niin mahtavaa siirtyä Suomen pakkasista Americasin rannalle, että edes myrskyinen tuuli ei estänyt meitä ruokailemasta ulkosalla. Onneksi sateet olivat päättyneet ja aurinko paisteli jo täydeltä terältä. Meitä majoittanut nuori nainen sanoi luulleensa, että emme tule lainkaan, sillä lentoja oli paljon peruttu myrskyn vuoksi. Myöhemmin kuulin, että osa Oulun lennoistakin oli laskeutunut eri saarelle, kuin mihin oli alunperin menossa.

Vuorokausi Amercasissa oli meille tarpeeksi, sillä rantakadun vilinä ja häly oli melkoista. Sijainti tosin bailausporukalle olisi tässä majapaikassa ollut mitä ihanteellisin, mutta meitä alakerran baarin bändi ei saanut innostumaan. Kun se alkoi soittaa yöllä ja heräisin, luulin että kyseessä on joku vakavamman luokan  hälyytystila :) Äänieristystä ei juurikaan tainnut olla.Kuitenkin hinta ja laatu kohtasivat tässä majapaikassa. (Beach front apartment.)

Seuraavana aamuna laskeuduimmekin portaat suoraan taksiin ja huristelimme seuraavaan kohteeseen eli Los Gigantesiin, joka on noin 30 km Americasista pohjoiseen päin. Nämä maisemat todella hurmasivat, mutta liikuntaesteiselle tätä paikkaa ei voi missään nimessä suositella. Tasaista tien pätkää ei juurikaan ole, mutta jalat vetryi ja kunto kasvoi. RCI:n huoneistot sijaitsevat korkealla paikalla Santiagon kylässä. Vieressä on myös paikan tunnetuin hotelli Tamaimo Tropical, jota moni suomalainen matkanjärjestäjä  näyttää käyttävän. Toiseen suuntaan laskeudutaan Aronan kylään, jossa on myös isompi ranta ja isommat aallot :) Ja toisesta suunnasta löytyvät Giganteksen kalliot ja kylä, sekä satama ja pikkuruinen mustan hiekan ranta, jossa on kyllä rantapalveluita, mutta niitä ei voine kovin laajalti kehua ja uimakengät ovat varmasti tarpeeseen!

RCI majoituksesta sen verran, että tämä oli ensimmäinen hotelli, jonne kirjauduttaessa vastaanottovirkailja varmisti,että tiedänhän, että heillä pitää maksaa sähköstä erikseen. Tämä hieman hämmensi kun ei ollut oikein tietoa paljonko lasku tulee olemaan...Hotellikansiossa oli runsaasti ohjeistusta sähkön säästämiseen. Kuulema myös lämminvesivaraaja olisi syytä laittaa yöksi pois päältä, mittaritaulusta...jossa kaikki teksti oli espanjaksi...ööö??? No, onneksi lasku ei päätä huimannut kun sen maksoin, mutta ehkä tuonkin asian olisi hoitelli voinut jotenkin muuten hoitaa.

Meri oli villi koko reissumme ajan. Vain aaltohyppelyä pystyi harrastamaan, sillä punainen lippu liehui joka rannalla aamusta iltaan. Onneksi hotellin uima-allas oli apuna  vesipetojen elämässä.Luonnon muovaamat merivesialtaatkin löytyivät ihan läheltä, mutta visusti kulkuestein vuorattuna. Kallioseinämillä oli useampi risti ja toisella sivulla muistokirjoituksia. Vaaraa huokuva paikka, josta turistit eivät näkyneet malttavan kuitenkaan pysyä poissa, vaan esteistä huolimatta raivasivat tiensä altaille nauttimaan meren mahdista.(kuva yllä)

Olin etukäteen tutustunut delffiini- ja valasretkien antiin ja niitä tarjosi todella moni, mutta Trip adwisorin mukaan Flipper Uno - niminen puukuunari oli hyvin suosittu ja hyväksi havaittu. joten varasimme liput retkelle. Tuo päivä oli pääosin kaupungilla notkumista retkeä odotellen ja kun se viimein oli alkamassa kertoi miehistö etteivät suosittele merelle menoa ainakaan vanhemmille ihmisille tuona päivänä lainkaan, sillä aallot ovat suuret. Me kuitenkin laivaan kipusimme ja retki oli....exoottinen.

Meitä Patelan rantojen asukkaita eivät aallot häirinneet, mutta sen sijaan hieman häiritsi vieressä oksentavat ihmiset. Osa porukasta makasi laivan lattioilla, osa vessan eteisessä pää sankossa ja suurin osa ei pystynyt lainkaan syömään retkeen kuuluvaa lounasta,

Delffiinit ja valaat pysyivät kauempana, ehkä säikähtivät tätä menoa ja mölinää, joka lähti brittinuorista alkumatkalla, kun merisairaus ei vielä ollut iskenyt kunnolla.Ehkä toisenlaisella säällä tämä kokemuskin olisi ollut toisenlainen, mutta myrskyisällä kelillä en voi suositella, vaikka itse paatti oli vaikuttava ja toi mieleen merirosvoelokuvien tunnelman.(Sen sijaan aiemmin käyttämääni Royal Delffin-retkeä suosittelen lämpimästi :)

Toinen retki, jonka toteutumista jännitimme oli Teide. Olisimme halunneet kaapelihissillä aivan ylös saakka, mutta sää tuli tässäkin esteeksi, sillä vaikka merenpinnan tasolla on lämmintä ja mukavaa, vallitsee vuorilla lumipeite. Kuitenkin pääsimme retkelle paikallisen retkitoimiston kanssa ja saimme istuskella vuoren juurella ja aistia tunnelmia tuolla alueella, jossa tuntee olevansa kuin toisella planeetalla.

Olen kerran käynyt lähes huipulla saakka, joten minulle tuo ala-asemalla käynti riittikin ihan hyvin. Koen Teiden alueen hyvin voimakasenergisenä ja henkitasolla siellä näkyy myös alueen vartijat tai haltijat, vaaleita pitkiä olentoja,pääasiassa miehen hahmossa. Myös itse vuoren hengen koin voimakkaasti ja tunsin, että saimme eräänlaisen linjauksen. Ennen Teidelle menoa näin unen, jossa RA - auringonjumala laskeutui maahan joukkoineen ja toi minulle viestiä, jonka toteutumista seuraan ja palaan asiaan jo tarvetta ilmenee:)

Toki meillä oli aikaa myös levätä, joogata ja vain olla. Huoneiston netin käyttö oli säänneltyä, joten saimme näin myös pientä retriittiä viettää vähemmällä nettiajalla, sehän nuorisoa tietenkin innosti kovasti....Ruokapaikkoja alueella oli runsaasti ja paras kokemus siltä saralta oli tietenkin Intialainen ruoka kun Bobbys Indian Tandori sai meidät vieraakseen. Nam! Ostosmahdollisuudet rajoittuivat sen sijaan turistikrääsään. Tyttäreni iloksi lähdimme yhtenä päivänä paikallisbussin kyytiin Americasiin ja kauppakeskus Siam Malliin. Minulle se oli aiemmalta matkalta tuttu paikka, joten tiesin mitä odottaa. Reissu oli onnistunut! Bussikuski oli nainen, joka veti mutkat suoriksi ja unohti ajoittain pitää käsiä ratilla kun asiaa oli niin paljon viitottavaksi asti, mutta hyvin hän meistäkin piti huolen ja ohjasi oikealle pysäkille ja oikeaan suuntaan.

Pieniä hauskoja haavereita saattui, kuten istuminen banaanin päälle veneessä ja eväslaukun unohtuminen puistonpenkille ennen Teiden retkeä, mutta kaiken kaikkiaan matka sujui erittäin hyvin ja lähes kaikki lennotkin olivat ajassa. 

Viimeisenä iltana juhlistimme lähtöä paikalllisruuan parissa.Mojoa ja ryppyperunoita tarjoili melko lähellä hotellia sijaitseva ravintola, jota netissä mainostettiin hyvänä paikkana.(El Meson) No, ruoka oli tosi hyvää, mutta ruokarauhaa hieman puuttui kun paikan omistaja, vanhempi herra, huuteli koko ajan isoon ääneen "RONALDOOO...BIG BOSSS..." ym omasta mielestään hauskoja kaskuja, pysähtyen jokasen pöydän luona ja huutaen jokaiselle nämä samat lauseet...Henkilökunnan olemuksesta saattoi aistia, että he olivat kuulleet nämä tarinat jo melko useaan kertaan viimeisen 20 v aikana, jonka ajan ravintoloitsija kertoi ravintolaa pitäneensä vaimonsa kanssa. Viimeinen oma sattumukseni oli kun rupesin maksamaan laskua tässä ravintolassa. Huomasin ettei laukussa olekaan lompakkoa ja jouduin jättämään nuorison panttivangiksi ravintolaan, siksi aikaa, että haen rahaa hotellista. Kaikenlaista ehdin jo ajatella matkalla hotellille, mutta onneksi lompakko löytyi ja sain lunastettua kaksikkoni ravintolasta ilman,että he joutuivat tiskarin hommiin.

Ihania muistoja matkalta jäi, eikä vähäisempänä iltakävely kylän yläpuolen kukkulalle, jossa makasimme vuoren juurella tähtiä tuijotellen. Upea upea tähtitaivas!

Teneriffan saari on tullut tutuksi monilla matkoilla ennen tätä, mutta Los Giganteksen osalta käyntini oli ensimmäinen ja voin todeta, että kohteena tämä ehkä miellyttikin minua kaikista eniten. Aiemmin olen ollut Americasissa, Los Christianoksessa sekä Puerto De la grutzsissa pohjoisessa. Pidän pohjoisen luonnosta ja vehreydestä, varsinkin Orotovan laaksosta, mutta kyllä Gigantes oli monin tavoin mahtava matkakohde, jota voin suositella kaikille hyväjalkaisille kansalaisille!

Metsä hoitaa! Rentovillan Erämaajoogaleiri luvassa 20.-21.01.2018

Hei ystävä!

Suomi 100 - teemaan upean luontomme ylistys sopii kuin nenä päähän. Olemme metsäläisiä, sanan varsinaisessa mielessä. Myös ne kaupunkilaiset, jotka eivät ole itseään metsäläisiksi mieltäneet, ovat edelleen hyvin lähellä juuriaan ja tämä onkin syy, miksi meillä Suomalaisilla on niin luonnollinen suhde metsään ja luontoon kokonaisuutenakin. Me myös kaipaamme sinne. Rauhaan, hiljaisuuteen, käen kukuntaan ja jopa sääsken iniään...Vaikka voimme muuta väittää :) Tietoinen mieli voi tosin keksiä monia perusteluja sille, miksi retki kauppakeskukseen on parempi idea, kuin retki luontoon puita halaamaan, mutta se ken on kumpaakin kokeillut, tietää kyllä kumpaa retkeä enemmän tarvitsemme. Vai onko lukijoissani ihmisiä, jotka ovat palanneet lautuneina ja palautuneina Stocmanin hulluilta päiviltä?

Käyn nyt matkailualan koulutusta ja teen ystäväni Jaanan Rentovilla Oy.lle harjoitustehtävänä palautumisen ja voimaantumisen erämaa-retriittiä yhdessä Jaanan kanssa,  eli olemme miettineet aihetta hyvin  monelta eri kannalta.

Kuvassa metsään ohjaaja Nero :)

Ensin aijoimme tehdä tutkimusta siitä, onko tällaiselle palvelulle tarvetta, mutta hyvin pian selvisi, että varsinkin keski-ikäisten naisten parissa tarvetta on todella pajon! Ehkä onkin niin, että miesväki luontaisesti on enemmän tekemisissä luonnon kanssa, vaikkapa kalastuksen tai metsästyksenkin muodossa. Varsinkin naiset, jotka käyttävät työaikansa ja lähes kaiken muunkin aikansa toisten ihmisten hoivaamiseen ja heidän hyvinvointinsa vaalimiseen, ovat todella usein itse voimaantumisen tarpeessa. 

On kerrassaan upeaa, että meillä Suomalaisilla on mahdollisuus luontoelämyksiin melkeinpä kaikllla, omailta takapihoilta lähtien. Kaupungeissakin on keuhkonsa, eli puistoalueensa ja välttämättä luonnon kautta voimaantumisen ei tarvitakaan sitä erämaata ja täydelllistä hiljaisuutta, vaikka se todella elämys onkin!

Olen itse nyt Luonto - ja mindfullnes - koulutuksessa ja viime viikolla teimme harjoituksia tunnin verran ystäväni takapihan metsässä. Vaikka liikenteen äänet kuuluivat läheiseltä tieltä, tunsimme pääsevämme todella lähelle luontoa ja puidenkin ihmeellistä elämää. 

Kuunteluharjoituksissa liikenteen äänet häipyivät ja hiljaisuus alkoi puhua. Jopa lumen äänen saattoi kuulla. Tämä oli minusta mahtava kokemus, sillä olin ajatellut, että luonnon ja puiden kanssa "seurustelu" on enemmänkin vain lumettoman ajan heiniä, mutta nyt koin, kuinka mahtavaa oli olla superkuun ja tähtien alla pimeässä metsässä ja ladata akut. Pimeyskin hoitaa. Siksi en enää nykyisin kummeksi kaamosta. Silloin meillä on aikaa ja tilaa mennä omaan itseemme ja kuunnella alitajuntamme kuiskauksia paremminkin kuin valoisassa ja kiihkeässä kesässä.

Oletko koskaan painanut otsaasi puunrunkoa vasten? Itse olen kokenut  myös eron siinä, millaisen puun energioissa viettää aikaansa. Koivu ja mänty vaikkapa, ovat täysin erilaisia kokemuksia. Voin helposti tuntea myös kuinka kehon energiakeskukset resonoivat puun energian kanssa.

Luonnon parantavasta vaikutuksesta on tehty todella paljon tutkimuksia. Esimerkiksi luonnonvarakeskuksen sivulla lukee tähän tapaan: 

"Luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Luonto auttaa palautumaan stressistä ja unohtamaan arjen huolet sekä parantaa mielialaa. Vaikutukset ilmenevät muun muassa verenpaineen alenemisena ja sydämensykkeen tasoittumisena." Joogalla ja mindfullnesilla on myös tutkittuja ja tiedettyjä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia runsaasti ja ne ovat paljolti samanlaisia kuin luonnon vaikutukset. Kuinka voimallista onkaan siis yhdistää nämä kolme toisiinsa: Luonto, jooga ja meditaatio/hiljaisuus. 

Ihminen on kokonaisuus ja tarvitsemme niin aktiivisuutta, kuin rauhoittumisen jaksoja. Nykymenon mukaan länsimaissa on vallalla humandoing - meininkin, mieluummin kuin humanbeing. Olemisen ja hiljentymisen tarve ainakin itselläni on ilmeinen ja uskon, että moni kanssakulkijani tunnistaa tämän tarpeen itsestään. 

Tulen jatkossa tarjoamaan luontoon ja meditaatioon, sekä hiljaisuuteen liittyviä tapahtumia lisääntyvässä määrin myös omassa toiminnassani, mutta juuri nyt tahdon olla mukana kehittämässä Rentovillan toimintaa tähän mahtavaan suuntaan. Jaana on TRE- ohjaaja, sekä Palautumis - ja joogaohjaaja.

Luontoaiheisia lukuvikkejä:

Puiden salattu elämä - Peter Wohllben

Metsämieli - Sirpa Arvonen

Ensimmäinen erämaaretriitin pilottiviikonloppu on tarjolla 20.-21.01.2018 la-su Rokuan upeissa maisemissa!

Lähde mukaan lataamaan akkusi ja saamaan voimaa joogasta ja luonnosta. Tässä alla retriitin esite ja linkki ilmoittautumiseen ja ohjelmaan: (Huomaa myös early bird - hinta 19.12.mennessä ilmoittautuneille!)

https://www.rentovilla.fi/copy-of-rentoutumisen-miniretriitti

Ihania hetkiä loppuvuoteesi!

Terkuin Marjut

PS. Retriitin jälkeen kuulisin mieluusti palautteesi viikonlopusta, sen kehittämistä varten. Kiitos avustasi!

Maltan Jumalattaria ja Ritareita

Mdinan portilla.

Kauan haaveilemani Maltan reissu on nyt takana päin, mitäs matkasta jäi käteen? Kohde oli sekä sitä, mitä odotin, mutta myös muuta. On hurjaa kuinka noin pienelle saarelle mahtuu näin paljon nähtävää. Historian siivet havisivat vähän joka suunnassa ja luulen, ettei piskuinen Malta ole vielä edes paljastanut kaikkia salaisuuksiaan. Positiivista oli se, ettei kauppaiaita tarvinnut väistellä taikka taskuvarkaita pelätä. Hyvin turvallinen tunnelma vallitsi ja kauppoja olisi saanut ainakin  meidän hotellin perukoilla olla enemmänkin, kuin vain se yksi ainut, Radisson Blun oma pieni kioski, jonka valikoima oli todella rajoitettu. 

Jos hotelllimme sijainti olisi ollut erilainen olisi matkakin varmasti vaikuttanut toisenlaiselta, sillä syrjäinen sijainti aiheutti sen, että monena päivänä suurin osa tunneista kului bussipysäkillä, odottamassa myöhästeleviä tai jos lainkaan tulevia onnikoita, tai sitten sisällä bussissa istuen Valettan  ja muiden kaupunkien ruuhkissa. Autoa emme tällä kertaa vuokranneet. Olimme päättääneet matkustaa paikallisten tapaan ja säästää hieman rahaa...Mutta loppujen lopuksi totesimme, ettei rahan säästäminen lomalla ole Se juttu, vaan mieluiten säästämme aikaa ja vaivaa....Eli mustat taksit saivat meistä kyllä uskolliset asiakkaat. Toki osa reissuta meni myös kaksikerrosbussin katolla matkaillessa, tuulen tuivertaessa tukkaa :)

Meillä oli tällä kertaa tavallista enempi retkiä ohjelmassa ja aloitimme saareen tutustumisen Valettan pääkaupungista. Komeat olivat maisemat, kun viimein bussilla sinne pääsimme. Ja jos marraskuu on lowseason matkailussa, niin voin vain kuvitella millaista ĸesällä  on. Kuvassa Valettan katunäkymää...pääkatu mustanaan turisteja!

Itseäni Jumalattaren lapsena kiinnosti eniten Maltan vanhat megaliittiset temppelit, jotka ovat vanhempia kuin Egyptin pyramidit. Eniten olin ja olen kiinnostunut Hypogeumista, joka sijaitsee Paolan kaupungissa ja jonne pääsee vain rajoitettu määrä turisteja per vuorokausi. Hienosti Malta haluaa suojella arvokasta temppeliä ihmisen aiheuttamalta tuholta. Liput meillä oli varattuna ja retki maan alle olikin matkan kiinnostavin historiallinen kokemus. Tuossa maanalaisessa "Nukkuvan Jumalattaren" temppelissä ei saanut kuvata, joten kuva on netin ihmeellsestä maailmasta peräisin.

Kuvassa nukkuva Jumalatar, jonka patsas on löydetty kaikkein pyhimmästä(alla).

Vaikuttavin kohta temppelissä oli pyöreä kammio eli kaikkein pyhin, mutta myös muita kovin tutunoloisia kammioita havaitsin. Olen kursseillani ohjannut sisäisiä matkoja myös tähän temppeliin ja ilokseni sain havaita, että sisäisillä matkoilla olin nähnyt temppelin aivan kuten sen nyt fyysisilläkin slimillä näin. 

Toinen temppeli, joka tuntui ennestään tutulta oli myös Paolassa sijaitseva Tarxien. Siellä vallitsi todella lempeä energia ja koin sen olleen papittarien hallussa tuhansia vuosia ja keskittyneen Äiti Jumalattaren palvontaan. Matriarkaalisen ajan peruja siis <3 Monet meistä henkisen tien kulkijoista kokevat, että Atlantiksen kulttuuria siirrettiin ennen sen uppoamista eri puolille planeettaamme ja uskon, että Malta oli yksi näistä paikoista. Taru kertookin, että papittaret siirtyivät pääasiassa Maltalle, miespuolisten rakentaessa pyramideja toisaalle. Pyramidi on Merkaba valokehon maskuliininen muoto, kun taas Jumalattaren ja papittarien käyttämä muoto on Elämänkukka ja spiraalit, ja viimeksimainittuja löytyy paljon Maltan temppeleiden koristelustakin.

Minulla oli menossa verkkokurssi nimeltä Tähteläinen, jossa pohdimme tähteläisiä juuriamme ja myös Atlantista. Maltan matka limittyi hienosti yhteen tämän kurssin kanssa ja välitinkin Maltalta pientä viestiä ryhmälle, viime hetken tunnelmista! Hypogeumissa koin selvänäköisin silmin, kuinka erikoinen lintu-ihminen tuli hyvin lähelle kasvojani ja painoi otsansa kiinni otsaani. Koin voimakkaan kokemuksen, vihkimyksen. Tämän kokemuksen jälkeen, ovat aivopuoliskonikin toimia tasapainoisemmin yhteen :) Yin- ja yang- energiat tasapainoon siis, jotta keskikanava ja sen myötä Ykseys voidaan kokea syvemmin. Näin itse asian tulkitsin, mutta aika näyttää, Jumala säätää ja akat päättää...kuinka asia on.

Kuvan patsas Intiasta, Garunda.

Jos mielit siis Hypogeumiin, niin varaa lippusi etukäteen netistä, sillä nytkin näytti olevan varauksia kahdeksi viikoksi eteenpäin ja usealtakin tutulta olen kuullut että retki jäi väliin, koska ennakkotilausta ei ollut. Sen sijaan muihin temppeleihin kyllä pääsee ja mahtuu ilman etukäteisvarauksiakin. 

Gozon satamaa

Kolmas retkipäivä vei meidän naapurisaarelle Gozolle lautalla. Tuo  päivä olikin ainut enempi sateinen päivä, vaikka silloinkaan ei satanut koko päivää. Kuitenkin monesti tuolla matkalla toistunut "uni" toistui pääkaupunki Viktoriassakin. Eli emme löytäneet oikein mitään, mitä etsimme. Urheilimme katuja lätäköitä väistellen ja olimme jälleen ostoksilla siestan aikaan, jolloin kaikki paikat olivat kiinni. Niinpä hyppäsimme pääkaupungissa pian takaisin bussiin ja matkailimme kiinnostavimpaan kohteeseen eli Maapallon vanhimpaan temppeliin Ggantiaan, joka on 7000 vuotta jo aikaa nähnyt!

Monesta temppelistä on löytynyt pitkäkalloisten "ihmisten" luurankoja. Myös Hypogeumista.

Ggantia on jättiläisten temppeli eli nimensä saanut koonsa vuoksi, koska pieni ihminen tuntee temppelin sisällä olonsa kovin vaatimattomaksi. Kun selvänäköisesti ajassa matkustin temppelin alkumetreille niin koin, että sen tekijöitä tai ainakin käyttäjiä olivat pitkät viikingin näköiset miehet, mieluummin kuin papittaret. Saman näköisiä hahmoja on tarujen mukaan kulkeutunut meriteitse monille eri saarille, myös Teneriffalle.Sinne rakennetut porraspyramidit tosin ovat huomattavasti nuorempia kuin Gozon temppeli. 

Kun Hypogeumia erilaisilla hienompi energisilla tasoilla käytetään edelleen, koin ettei jättiläisten temppeli ole enää aktiviisesti käytössä.Sielläkin tosin tapasin temppelin vartijan, joka esittäytyi, mutta tuntui vartioivan jotakin muuta, kuin itse maan päällä olevaa temppeliä...Katsotaan tuoko tulevaisuus tähän salaisuuteen vastausta :)

Valletassa tutustuimme muuten myös jalosukuisen perheen kotiin, jossa he aivan viime aikoihin asti ovat asuneet. Koti oli täynnä mitä erikoisempia taideaarteita ja muuta iäkästä tavaraa, myös Maltan ritarien aikaisia huonekaluja, kuten alla olevassa kuvassa oleva lipasto 1500 - luvulta.

Harkitsimme myös hotellimme lähellä olevan Skorban temppelin vierailua, mutta tuntui että megaliittiaika sai jo jäädä vähemmälle ja vierailimme sen sijaan vanhassa ĸaupungissa eli Mdinassa ja sen muurien ympärille levittäytyvässä Rabbatissa, jossa oli myös tunnelmallinen kirkko. Mdinan kirkossa meditoin hetken ja koin siellä todella runsaasti Äiti Marian läsnäoloa ja enkelikuntaa, joka hoiti vierailijoita. Sen sijaan Rabbatin katedraalissa oli aivan toisenlainen, ylöspäin kohottava tunnelma. Hienoja paikkoja molemmat. Tällä retkellä kuvasin ovia ovien perään. Salaperäisiä, mystisiä ovia erilasille sisäpihoille tai erilaisiin maailmoihin...?

Toki myös rantaelämää hieman ehdittiin vietää. Merivesi oli hämmästyttään lämmintä ja me asuimme toisella Maltan kahdesta hiekkarannasta, joten mikäpä siinä  oli elementtien voimasta nauttiessa! Tosin vedessä oli niin paljon puusämppää, että minulta meriuinti jäi yhteen ja ainoaan kertaan, mutta auringosta nautin ja hotellin allasalueesta tietenkin myös. 

Ennen matkaa kun katselin hotelli Golden Sandsin nettisivuja,  vaikutti paikka jopa "too good for you" - tyyppiseltä viiden tähden hotellilta, mutta paikan päällä se kuitenkin paljastui melko tavalliseksi hotelliksi. Toki palvelu oli hyvää ja henkilökunta ystävällistä, mutta vaikkapa aamiaiselle mentäessä olisi toiminta voinut olla sujuvampaakin ellei ylimääräistä teekailua olisi ollut; Ensin annat aamiaislapun jollekin henkilökunnan jäsenelle, joka seisottaa asiakasta oviaukossa ja kertoo, että kolleega tulee hakemaan pöytään. Hovimestari sitten tarkan harkinnan jälkeen osoittaa pöydän ja seuraava henkilö tulee ottamaan aamukahvitilauksen vastaan ja ehkä neljäs henkilö kiikuttaa maitoa pöytään...Toki saahan tällä systeemillä enempi työpaikkoja aikaiseksi! :)

Vierailimme myös Buggibban kaupungissa, joka vaikutti oikein mukavalta paikalta. Samoin olimme ostosreissulla St Julilanissa, jossa saimme taivaallista Intialaista ruokaa! Nam! Paikka on nimeltään Emperor of India, suosittelen!

Viimeinen retkipäivämme suuntautui Sliemaan ostoksille. Tuliaiset tuli hankittua, mutta ravintolakokemus jäi ohueksi kun sorruimme vanhemman naisen omistamaan pitserian lähelle satamaa ja palvelu ja kokonaisuus olivat melko kehnoja. Etsimme Sliemastakin intialaista ravintolaa, joka viimein löytyi erään hotellin sisäpihalta, mutta oli suljettu, huolimatta siitä, että ovessa komeili lappu aukiolosta. Slieman maisemat olivat komeita, mutta väsymys alkoi jo painaa ja musta taksi sai jälleen noukkia meidät kyytiin ja hotellin suojiin. 

Matka oli kaiken kaikkiaan antoisa, mutta ei jättänyt mitään palavaa halua päästä saarelle uudestaan. Erikoisia faktojakin opin,kuten vaikkapa sen, että Maltan ritarit ovat edelleen voimissaan ja heidän pääpaikkansa on nyt Roomassa ja heillä on valtion oikeudet, ilman omaa maata. Myös punainen risti, kuten jokunen muukin hyväntekeväisyysjärjestö, on heidän hallinnassaan...Ja ovat siis osa myös Temppeliritareita ja Johanniittoja. Mutta nyt alkaa juttu luisua pian salaliittoteorioitten piiriin, joten on hyvä lopettaa matkakertomus tähän. 

Tämä täällä kiittää ja kumartaa ja sulkeutua Ritareiden ja Papittarien suosioon, vaikka jalosukuista aatelistoa en taida ollakaan ;)
Tähän loppuun liitän Maltan Jumalattaren viestin, jonka on aikoinaan kanavoinut Jonette C ja suomentanut  Pirjo Laine.

"Isiksen tyttäret, Venuksen tyttäret,
pyhien tapojen sisaret,
entisten aikojen äidit,
tulevien aikojen synnyttäjät. 
Ylläpitäen täydellisiä malleja,
pysyen uskollisena viisauden valolle,
avaten Pyhän Hengen maljan,
eroten pimeydestä valoon,
suuremman mallin kutojat, 
kuljette valoa kilvessänne.
Isiksen ja Venuksen tyttäret,
suurempi tulevaisuus on paljastunut.
Olen Ashtatara,
julistan Jumalattaren vapautumisajan.
Tuoden mukanani menneisyyden epäjatkuvuuden transformaatiomallin.
Nämä ajat merkitsevät Jumalattaren vahvaa jalansijaa suuressa sydänpiirissä.
Kehotan ihmisiä luopumaan siitä visiosta, mitä luulette haluavanne,
jotta visio mahdollisuuksista voi olla rajaton,
pitämään sydämessänne jatkuvan transfiguraation (kirkastumisen) todellisuuden.
Tämä on graalin ja Jumalattaren aikaa. Shalom.

Luontoa ja tähteläisiä tunnelmia Auttikönkäällä

Tämä oli yksi sellaisista intuitioista, joita minulle tulee melko useinkin. Vaikka olisi ollut tarjolla majoitusta kiinnostavammasta suunnasta armasta Suomen maata, niin tunsin voimakkaasti, että on mentävä Posion Korouoman läheisyyteen patikoimaan ja aistimaan luontoa..ja ehkä  muutakin. Itseasiassa olo oli melko Tähteläinen...

Niinpä Elo-syyskuun vaiheessa matkamme vei Kuusamoon ja päiväretki Korouaman läheisyyteen Auttikönkäälle. Korouoma on palkittu luontokohde ja todennäköisesti Auttia tunnetumpi, mutta onneksi saimme vinkin ystävältämme ja matka suuntautui Auttinkönkäälle ja koskelle.

Luonnon ja nähtävyyksien kannalta tämä 3,5 km reitti on tietenkin upea. Voin suositella kaikille.Melko helppo kulkea, vaikka onhan siellä nousujakin ihan mukavasti. Luulen kuitenkin, että kulultaan Autti on paljon helpompi kuin Korouoman 5 km reitti, jonka alkupäässä kävimme myös kääntymässä.

Seita, joka on siis epävirallista tietoa :)

Minun tapanani on luonnossa meditoida ja keskittyä aistimaan energioita, luonnonhenkiä ja tunnelmaa. En niinkään arvosta mahdollisimman pitkää patikointia pää kolmantena jalkana, sillä hitaus ja oleminen on valttia henkisellä tiellä! Patikointiosuus retkellä palvelee lähinnä siirymistä ihaniin kohteisiin, jotta voi hetken niissä oleskella. Auttikönkään komea aloitus on tietenkin itse koski, jonka putous on kuulema noin 16 metriä korkea. Näköalat ovat komeat korkealta katsella ja elementtien voimaan oli hyvä sulautua. Hyvin voimallinen paikka on kurun alaosassa, jossa pysähdyimme fiilistelemään joksikin aikaa. Kallio ja kiviröykkiö toi mieleeni seidan eli pyhän paikan ja kun asiaa henkisillä aisteillani kuutioin, niin sain kyllä voimakkaan tunteen ja vision siitä, että tuo paikka on muinoin palvellut seitana, jonne ihmiset ovat tuoneet tuomisiaan ja pyytäneet vastapalveluksia seidan hengeltä. Tuolla alueella näin myös  seidan hoitajan, tietäjän iänikuisen, joka muistutti Väinämöistä Kalevalan kuvauksiasta. Paikalla oli myös luonnonhenkiä, joista yksi oli hyvin kaunis nainen, päässään peuran sarvet tai sen kaltainen päähine. Tietäjä kumarsi ja tervehti, mutta ei antautunut juttusille sen enempää. Parmminkin sain tunteen, että meidän piti jatkaa matkaa ja edessäpäin olisi jotakin meille...

Tulimme paikalle, jossa mieleeni nousivat sanat: Käräjäkivet. Sinne ei tehnyt mieli mennä lainkaan lähemmäs, ja tätä vaistoa myös seurasin.

Sitten näköalapaikalla viettämämme pienen hiljentymisen jälkeen saavuimmekin erikoiselle paikalle. Kalliossa oli oviaukko, joka ei näyttänyt johtavan mihinkään. Pienen hetken aistin tuota paikkaa ja sain tunteen sekä luonnonhengistä, jotka ovat erilaisia kuin Seidalla tapaamamme. Aistin myös, että maan alla on luolastoja tai onkaloita ja monessa kohtaa näimme näin olevankin. Ovi kalliossa toi minulle kuin haikuja menneestä. Se toi mieleeni Perun matkan ja Maccu Piccun "ikkunan". Muistelin myös, että Perussa on vastaava kalliossa oleva oviaukko, jota sanotaan tähtiportiksi. Mieleeni tuli monenlaisia takautumia, mm kirjaan "Ja sinä päivänä Jumalat kuolivat". Siinä Perun tähtiporttia käytettiin ja kirjan avaruusolentoja käsittelevä osuus lähihistoriassa sijoittuvatkin Suomen Lappiin, tarkemmin käsivarteen.Suosittelenkin kyseistä kirjaa kaikille, joita seikkailut tähteläisten kanssa sekä aikamatkat kiinnostavat:=)

x) Yllä olevassa kuvassa mittasuhteet eivät tule valittavasti hyvin esille, mutta...

Monia taikasanoja huviksemme lausuimme tämän oven edessä, mutta eipä auennut, tällä kertaa. Kuitenkin minulla on vahva tunne siitä, että syy miksi meidän piti mennä tuolle alueelle liittyy jotenkin tähän kohtaan polkua, tähteläisiin, sekä kenties myös tulevaan Maltan matkaan...se jää nähtäväksi.

Seuraavana yönä kävin astraalihahmossani paikanpäällä ja kohtasin kyllä monia olentoja, mutta portin mysteeri ei vielä valjennut. Joka tapauksessa tähtiportteja löytyy ympäri planeettaa ja voi olla, etteivät ne ole vain villin mielikuvituksen laukkaa, ainakaan ilmiömaailman tasolta katsottuna. Aineistoa ja kokemuksia näistä porteista löytyy netin ihmeellisestä maailmasta runsaasti.

Seuraava voimallinen kohta reitillä oli jättilisen kivi, joka tosin on siirtolohkare, näin ainakin virallinen selitys kertoo. Itse koin tuolla alueella pienten luonnonhenkien vaikutusta ja jopa sain tunteen kuin siellä pidettäisiin usein pitoja ;) 

Riippusilta lienee polun keskikohta ja siellä on laavu. Toinen osa reittiä vaikuttikin aivan erilaiselta. Siellä oli peikkometsän tunnelma ja meininki ja nousemista vaaran päälle riitti. Kyllä se nousu kuitenkin palkittiin näköalalla. Vaaran päällä on myös näköalatorni ja pöytä sekä penkit eväiden syöntiä varten.

Loppumatka sujui keveästi Metsäpirtin kahvilan herkkujen jo kajastellessa silmissä. Hieno reissu kaiken kaikkiaan ja sääkin suosi. Mutta...jotakin on vielä kesken. Alla lainaus wikipediasta liittyen Perun portaaliin ja luoliin, josta ensimmäiset Inkat tulivat ulos. Mistä he tulivat? 

Suomenssa on erikoisia luolia muutenkin...Kuten vaikkapa ufoluola, josta Kalevi Kososen ja hänen tyttärensä löysivät Riihimäeltä aikoinaan, mutta johon kulkureitti hävisi ilmeisestikin Kalevin siirryttyä toiseen todellisuuteen. Elämä jonka havaitsemme on pintaraapaisu siitä elämästä, joka levittäytyy silmiemme eteen jos vain tahdomme tai uskallamme nähdä, enkä nyt puhu vain luolista tai portaaleista. Tietenkin se tärkein tähtiportti sijaitsee kuitenkin meidän sisällämme ja sieltä se löydetään. Aika ja paikka ovat harhaa ja henki on ikuinen ja ainut todellisuus, läpäisten kaiken senkin mikä näyttää tässä maailmassamme ilmenevän. 

Joskus on kuitenkin hauskaa tutkia myös ilmiöitä ja tätä kaikkea avoimin mielin. Mikä suuri näytelmä tietoisuudessa! Wau!

Kuvassa Tiahuanacon portti, jolla myös kävin...

Esi-Inka Viracocha tuli tästä portilsta planeetalle?

Lainaus Wikipediasta:

"Andien vuoristoseutujen myyteissä kansojen esi-isät nousivat esiin maassa olevista onkaloista. Tarujen mukaan Manco Cápac, hänen kolme veljeään ja neljä sisartaan ilmestyivät Cuzcosta etelään sijaitsevan Paqari-tampun keskimmäisestä luolasta. Kahdesta viereisestä luolasta nousi muita ihmisiä, yhteensä kymmenen ryhmää, ja Manco Cápac sisaruksineen johti heidät vuosia kestävälle matkalle. He saapuivat lopulta Cuzcoon ja alistivat seudun asukkaat. Manco Cápac kohosi päälliköksi, hallitsi pitkään, otti käyttöön lait ja lopetti ihmisuhrauksen. Hän nai siskonsa Ocllon ja sai pojan Rocan, josta tuli seuraava Sapa Inca."

Maccu Piccun 3 ikkunaa...

Ja mitä hakukone näyttääkään haulla: Stargate &  Malta: Jäljet johtanevat sylttytehtaalle tai ainakin pitkäkalloisten pariin! Siitä sitten tulevassa blogitekstissä kunhan Malta on otettu haltuun!

--