Hajatelmia Hailuodossa 2020

Hailuoto on tuttu monille Oulun seudun asukkaille, mutta ei varmasti kaikille edes Pohjoisessa, saatikka muualla. Minulle paikka on tärkeä luontonsa puolesta ja monet kerrat olen siellä lomaillut sekä myös kurssittanut. Parhaaseen kesäaikaan saari on liiankin kansoitettu ja matka vaatii hieman kärsivällisyyttä lauttajonojen tähden, mutta nyt Toukokuussa, kun matkaan lähdin, jonot olivat muisto vain ja lautalle sujahti helposti.

Näin korona-aikaan ja sesongin alussa oli hieman hapuilevaa majoituksen saaminen, sillä vastauksia tiedusteluihin sai odotella, mutta melko nopeasti kuitenkin majapaikka järjestyi, tällä kertaa Majakkapihalta. 

Olen aiemmin useaan kertaan majoittunut Tornissa, eli vanhassa majakassa, mutta tällä kertaa se oli varattuna ja sain majapaikakseni kirjaston, joka olikin oikein mukava, ennen kokematon paikka. Tilaa oli ruhtinaallisesti ja tunnelmaa  riitti. Vanhassa majakassa olen monesti kuullut edesmenneen  majakanvartijan askeleet ja hänet muutaman kerran havainnutkin. Tämän kertaisessa majoituksessa sain kiinni vanhan pitkäpukuisen naisen energioista, mutta  hän oli hyvin rauhallinen, emmekä häirinneet toinen toistamme :)

Lähdin matkaan tällä kertaa ihan yksin, sillä se on harvinaista minulle. Perhettä on paljon ja näin korona-aikaan välillä koti tuntuu vähän pieneltä ;) Enemmän kuitenkin kaipasin omaa aikaa henkisesti, meditaation ja luonnon muodossa. 

Ilma oli kuin morsian, paitsi että todella kylmä varsinkin yökuvaus-retkelläni. Aurinko paistoi ja lokit kirkuivat ja meri, ah ja voi! Olen todella meren ystävä. Siinä on jotakin hyvin alkuvoimaista ja upeaa!

Tällä kertaa olin Marjaniemessä, joka on suosituin kohde meille turisteille. Muita hyviä kohteita on Pöllä lampaineen ja sinne taidan kesällä suunnata perheen kera.

Ohessa video, jossa hieman myös henkisen kasvun pohdintaa sekä tilannekatsaus tähän hetkeen <3

Majoitusta ja ruokaakin järjestää Majakkapiha & Ravintola Frans, sekä Luotsihotelli & Aava. Ja lisää VisitOulu - sivustolta, jossa Hailuotokin on mukana.

https://www.youtube.com/watch?v=DnyV6nOaxOw&feature=youtu.be

Vapaaksi mielen matriisista

MIELEN LABYRINTISSÄ

Henkiopas Adamon on monelle lukijalle tuttu ei-dualismin airut. Ensimmäinen Adamon -
kirja "Kaikkien Unien Loppu", oli monelle tajuntaa räjäyttävä kokemus. Adamon on
kertonut meille ensimmäisestä kirjastaan lähtien: Jumala ei luonut maailmaa. Jumala loi
vain sinut. Sinä loit maailman. Adamonin opetus myötäilee hyvin paljon Ihmeiden
Oppikurssin tapaa nähdä maailma pitkänä unena, josta meidän on korkea aika herätä!
Uusimmassa kirjassaan Adamon jatkaa meidän herättelyämme ja tekee sen jälleen omaan
taattuun tapaansa, huumoria unohtamatta!

Aiemmassa kirjassa "Peli Nimeltä Elämä" kuvasimme elämää tietoisuudessa samanlaisena
pelinä, jota nuoremme paljolti (liikaakin?) nykyajassa pelaavat. Elämän pelissä nousemme
taso tasolta korkeammalle, mutta onko elämän pelissä voittajia? Eikö maailma kaikkine
hienoine kehityskulkuineen olekin vain osa muutoksen lakia. Maailma ei kehity,
ainoastaan muuttuu. Kehitymmekö me ihmiset sitten maailman rattaissa pyöriessämme?
Vai onko kehittyminenkin osa illuusiota, jonka vallassa jo olemme, kuin käärme
lumoojansa hypnotisoimana?

Uudessa kirjassaan Adamon kertoo, että emme suinkaan ole vielä heränneitä, eikä se mitä
näemme maailmassamme ole mitään kovinkaan todellista. Olemme mielen matriisissa.
Ajattelemme vanhoja ajatuksia, eli elämämme on todellisen tietoisuuden asemasta
vanhojen mielikuvien ja uskomusten läpi tihrustelua ja kuvitellun tulevaisuuden
odottamista ja suunnittelua. Olemmeko koskaan siis todella läsnä?

Adamon sanoo: "Kun vanha uskomusmatriisi alkaa hajota, se ei ole miellyttävä kokemus
kokijalleen, mutta se on hyvin avartava ja välttämätön askel heille, jotka tahtovat todella
vapautua mielen ohjelmoinneista ja päivittää oman tiedostamisen kovalevynsä uuteen
uskoon. Usko siirtää vuoria. Uusi usko siirtää sinut uudelle tasolle omassa olemisessasi.
Tulet tuntemaan vapauden ja ken on saanut vapautta maistaa, häntä vankilan muurit eivät
enää kutsu tai pidätä." Egomielen matriisin vankina pysymme siihen saakka, kun todella
TAHDOMME herätä unesta nimeltä ilmiömaailma. Ja se tarkoittaa että emme enää tahdo
kompromisseja, eli vähän rakkautta ja sitten jonkin verran pelkoa... Egomme pelkää
heräämistä, niinpä se alkaa "kasvaa henkisesti". Ja siitä on monesti leikki kaukana! Tai
ehkäpä se onkin ihan lähellä.

Adamon sanoo: "Ovatko henkiset uskomukset parempia kuin maalliset? Joskus kyllä.
Mutta huomaa, että ne ovat edelleen mielessä olevia ajatuksia ja jonkun on täytynyt
sinussa arvioida, että ne ovat parempia kuin aiemmat, ja siten tuo "joku" on uskonut
vertailuun ja eroihin edelleen. Mutta. Tämä on toki askel oikeaan suuntaan. Jos kuitenkin
luulet olevasi perillä ja ”henkinen ihminen” on uusi identiteettisi, niin pysähdy taas! Onko
henkinen ihminen hän, joka halailee ystäviään henkisen kasvun tapahtumissa ja nauraa
paljon, pitää positiivisuuden naamiota kasvoillaan? Kenties tämä onkin vain uusi, tällä
kertaa henkinen uskomus, jonka taakse ego ryömi piiloon?".

"Lopulta myös henkinen ihminen identiteettinä väistyy ja sinusta tulee hyvin tavallinen.
Mitä lopulta jää? Mitä siis olet? Et ole mitään ehdonvaraista tai osittaista. Et ole se
rakkaus, joka rakastaa jotakin kohdetta, sillä sekin kuuluu kaksinaisuuteen. Et ole mitään
erityistä, mutta samalla olet se kaikki. Kaikki mikä ilmenee ja varsinkin se, joka loistaa
ilmiöiden väleistä. Olet se hiljaisuus, joka on äänten poissaoloa sanojen välissä tai sävelten
välissä. Olet perusta. Ilman Sinua (henkeä) ei ole mitään muutakaan. Sinusta, joka olet
suuri avaruus tai tiedostamisen meri, kaikki nousee, ja sinne kaikki palaa. Yhä uudelleen ja
uudelleen. Nyt, nyt ja nyt. Eikä koskaan milloinkaan muulloin, sillä vain nyt on totta.
Todellisuus ja valaistuminen ovat aina tässä, siinä missä sinäkin olet.


KVANTTIANTEEKSIANNOLLA VAPAUTEEN

Adamon ohjaa meitä ulos mielen matriisista lohdullisesti, mutta päättäväisesti. Hän ottaa
esille myös kvanttianteeksiannon ja armon suuren merkityksen henkisen kotiinpaluun
tiellä. Mikään muu kuin anteeksianto ei meitä voi vapauttaa ja anteeksiannon korkeampi
muoto on juuri kvanttianteeksianto, sillä miten voisimme antaa anteeksi virheet ja viat,
joita olemme toisissamme jo havainneet ja näin todeksi tehneet? Anteeksianto jääkin
tavanomaisena versiona monesti vaillinaiseksi ja voimme tuntea sen jopa valheelliseksi.
Yritämme antaa anteeksi, mutta se ei vain tunnu toimivan. Silloin esiin astuu tavallisen
anteeksiannon isoserkku kvanttianteeksianto valomiekkaansa heiluttaen ja oivallamme,
että unesta ei ole seurauksia. Virheitä ei koskaan tapahtunut, joten todellinen anteeksianto
on tämän oivalluksen luonnollinen seuraus. Monet sanovat: "Voin kyllä antaa anteeksi,
mutta en unohtaa." Kvanttianteeksianto unohtaa AKTIIVISESTI. Emme silloin muistele
kärsimäämme pahaa, sillä tiedämme, että kaikki mitä tapahtuu, on vain mielen liikettä ja
olemme itse roolittaneet elämäksi kutsumamme näytelmän kuten myös käsikirjoittaneet
koko tarinan. Kvanttianteeksiantoon pyydämme aina Pyhän Hengen tai Pyhän Itsemme
näkökykyä ja apua.

USKOMUSTEN TUULETUSTA

Vapaaksi Mielen Matriisista -kirjassa Adamon tuulettaa jälleen hauskallakin tavalla monia
New age - genren uskomuksia. Kun osaamme nauraa itsellemme, ei naurua tule
puuttuman! Esimerkiksi köyhyydestä ja asketismista henkisenä ihanteena Adamon toteaa,
että se on väkivaltaa itseämme kohtaan. Hän kertoo näin: "Köyhyys ihanteena on
naurettava asia. Miten köyhä voisi valaistua helpommin kuin rikas, jos rikas käyttää
vaikkapa pakollisesta elämiseen liittyvästä kamppailusta säästyvän ajan henkisiin
harjoituksiin? Köyhän aika menee välttämättömistä elinmahdollisuuksista huolehtimiseen
tai maksamattomien laskujen miettimiseen sen sijaan, että hän pystyisi antautumaan
helposti Korkeimmalle."

Oppaamme jatkaa: "Raha ei ole este. Toki ego helposti tarttuu siihen ja lähtee viemään
onnea etsivää ihmistä vääränlaiseen korvikeonnellisuuteen. Mutta ego on aina ego. Myös
köyhällä voi olla ja on voimakas ego. Köyhän ego kertoo tarinaa puutteesta ja siitä, kuinka
”johtajat, hallitus, Jumala” tekivät tämän köyhyyden hänelle ja kuinka hän on sen uhri.
Jossain tapauksessa köyhä ihminen pelkää rahaa ja rikkautta monenmoisten alitajuisten
uskomustensa vuoksi ja elää suhteellisen tyytyväisenä vähiin varoihinsa, mutta koskaan
rikkaus tai köyhyys eivät ole este henkiselle kehitykselle."

Tämän kirjan lähteenä on tällä kertaa myös ensimmäisessä Adamon -kirjassa kanavoinnin
lähteenä ollut kristallikallo numero 4, mutta tällä kertaa kallon numero ilmoitetaan
muodossa 13 (1+3). Kallo kanavoituu kirjassa viimeisen osan verran ja juttelee myös siitä,
kuinka me ihmiset olemme viisi - tai kuusisakaraisia tähtiä ja kuinka Merkaba - valokehon
aktivoiminen on osa illuusion verhosta luopumista. Vaikka kaikki tapahtuukin
tietoisuudessa, eli sisällämme, emme voi kieltää fyysistäkään olemustamme, mutta
voimme toki muuntaa sen valoksi!

MATRIISI HAJOAA

Adamon kertoo, että matriisin tai labyrintin vangista tulee ensin tietoisuuden hologrammi,
ennen kuin on aika astua viimeiset askeleet takaisin kotiin. Hologrammina olemme
"pienoiskuva kokonaisuudesta" ja siten täydellisiä, Ykseys. Hermeksen laki "Niin alhaalla,
kuin ylhäällä" toimii hologrammissamme, jossa lineaarista aikaa ei ole ole, vaan olemme
henki ja aina perillä omassa todellisessa Itsessämme.
"Rohkea on hän, joka uskaltaa nähdä mielen matriisin ohjelmoinnit sellaisena kuin ne ovat
ja uskaltaa tunnustaa, ettei hän pitkään aikaan ole elänyt todellisuudessa. On rohkeutta
tunnustaa, ettemme tosiasiassa tiedä mitään rakkaudesta. Emme tiedä mitä rakkaus On.
Olemme saaneet poimia elämän poluilla vain rakkauden pieniä murusia ja luulleet niiden
olevan koko rakkaus."

"Kun hologrammissa oivallamme olevamme kokonaisuus ja koko rakkaus, avautuu aivan
uusi maailma, joka on kaukana siitä matriisista, jossa ennen koimme elävämme. Matriisi
hajoaa, labyrintin seinät murenevat ja voit kokea hämmennystä ja iloa, epävarmuuttakin
siitä, kantavatko siivet, jotka nyt löysit.
Ne kantavat tietenkin, kuten ovat koko ajan kantaneet. Henki on ainut todellisuutemme,
muu on väliaikaista. Todellisuuden tunnistaa siitä, että se ei ole välikaista vaan kestävää,
pysyvää. Kaikki minkä tunnistat väliaikaiseksi, ajalliseksi, kuuluu ilmiömaailmaan eli ei-
todellisuuteen. Egon tunnistat siitä, että se vaatii uhrauksia. Rakkaus ei koskaan vaadi
uhreja. Luota siipiisi ja ole vapaa!"

Kirjan pohjalta alkaa 4 vk verkkokurssi yhdessä Adamonin kanssa Huhtikuun 2020 puolivälistä alkaen. Kurssin hinta on 60 e. Joka viikko sähköpostiisi alustusvideo ja meditaatio/kanavontia teemoista jotka Adamon katsoo koskettavan ryhmäämme. Ilmoittaudu alla olevaan e-mailiin.

Uutta kirjaa on saatavissa suoraan Marjutilta (marjut.moisala@gmail.com), Ultrasta ja
nettikirjakaupoista kuten bod.fi
Kirjailijan kotisivut: solarel.nettisivu.org
Tämä arteikkeli julkaistiin alunperin Ultrassa 03/2020

Lontoon ja kristallikallon kutsu

China town

Jo viisi vuotta sitten Pariisin matkalla Lontoo hieman kutsui meitä, mutta junareissu sinne jäi aikataulujen vuoksi väliin. Jo tuolloin mielessä kajasteli Biritshmuseum ja varskinkin sen Egyptiosasto ja tietenkin loistava ystävämme kristallikallo. Tuollaiseen kalloon olin törmännyt henkisissä yhteyksissä muutaman kerran. Olin meditaatiossa tavannut intiaaneja, jotka yhdistin shamismiin ja Mayoihin sekä Atzteekkeihin. Adamon-kirjassani "Kaikkien unien loppu" kanavoin erästä kalloa, jonka Adamon ilmoitti numeroksi 4. Tuossa tekstissä tuli esille "Jumalan koodit" ja kirja kuuluukin olleen monelle hyvin päräyttävä kokemus :))

Kristallikalloja, joista muodostuu ns konklaavi, sanotaan olevan 13 ja kaksi niistä (vähintään) on Maan ulkopuolelta tänne tuotuja. Pyhä kolmetoista on tuttu monesta eri yhteydestä, kuten Jeesuksen ja hänen opeuslapsiensa määrä tai Tarot-korttien transformaation eli mudonmuutoksen luku ja kortti.

13 kalloa muodostaa yhteistietoisuuden ja kukin kallo on "osa kokonaisuutta", mutta samalla jokainen niistä on portti tai ovi sisälle kristalliseen valoverkkoon ja yhteiseen tietoisuuteen tai sanoisimmeko tietopankkiin.

Kirjoitin yhdessä henkiopas Adamonin kanssa uuden kirjan "Vapaaksi mielen matriisista". Kirja ilmestyi Helmikuun puolivälissä. Tämä kirja sisältää myös pienen osan verran kristallikallo - kanavointia siten, kuin tietoisuuteni tuollaisen informaation voi sanoittaa. Tuollainen tieto ei ole sanoja, vaan jotakin paljon todellisempaa. Se on suora yhteys henkeen, muodottomaan todellisuuteen, ilmiömaailman muotojen taakse.

Lontoon matka tulikin sopivasti kohdalle ja arvelin, että juuri nyt oli aika tietoisemmin yhdistyä kristalliverkkkoon. Maailmantilanne viruksineen ja myrskyuhkineen arvelutti, mutta kuten aina pääsemme/joudumme juuri sinne, missä meidän kuuluukin olla. Tosin myrsky, kuten muukin "pikku juttu" toi mutkia matkaan mennen tullen. Mutta sehän on elämää!

Menomatkalla tein aikuisiän juoksuennätykseni korkkarit jalassa lentokentän päästä päähän ja kuitenkaan emme ehtineet Lontoon koneeseen. Oulun kone myöhästyi reippaasti väistellessään sotarharjoituksia eli hävittäjiä ilmatilassa. No mikäs siinä, hengityksen tasaannuttua nousimme toiseen Lontoon koneeseen ja matka Lontoon keskustaan taittui Piccadilly linea pitkin metrolla. Tuntui, että metroasemalla se aito Lontoo alkoi jo näyttäytyä, erikoisten hahmojen esiinmarssina!

Hotellimme  Thistle Horborn sijaitsi aivan keskustassa ja vaikka emme tähdänneet museon viereen asumaan, niin sinne päädyimme:)  Kiva oli hotelli ja erittäin ystävällinen henkilökunta, suosittelen!

Helmikuinen ystävänpäivä oli ensimmäinen varsinainen päivämme Londonissa ja se valkenikin mukaan aurinkoisena, vaikka myrsky jo kummitteli takavasemmalla, ainakin BBC:n uutisten mukaan. Lontoo näyttäytyi minulle neutraalin ja turvallisen oloisena kaupunkina, vaikka päädyimmekin heti kättelyssä mielenosoitusta todistamaan. Britit osaavat varmasti ilmaista itseään paremminkin kuin me jöröt suomalaiset. Tällä kertaa kansa kokoontui vastustamaan hallituksen politiikkaa ja varsinkin olemattomia toimia ilmastoasioissa. Poliiseja vilisi paikalla runsaasti, jopa ratsupoliisipartitoita oli useampi. Kuitenkin kansa tuntui kapinoivan ihan rauhalliseen malliin ja me vaelsimme Thamesin rantaa tuttuja maamerkkejä katselleen. Big Ben oli remontissa, mutta kuitenkin näkyvissä ja London Eye paikallaan.

Edellisen päivän juoksuennätykset vielä tuntuivat jaloissa, joten loput nähtävyydet katselimme hop-on-bussin ikkunasta ja katolta. Ruokailemaan menimme China towniin ja sen lähistöllä tunsin muutenkin sellaista suurkaupungin tunnelmaa, mitä olin hieman odottanutkin!  Kuitenkaan, verrattuna vaikkapa Pariisin, ei Lontoo tuntunut herättävän minussa sen kummempia tuttuuden tunteita, tai aiempien elämien muistoja.Pariisissa taas tunnelmat olivat hyvinkin tuttuja ja kielikin jo herättää sisäisen ranskattaren henkiin.

Ystävänpäivän iltaa juhlimme intialaisen ruuan parissa, sillä se on tapamme missä tahansa maailman kolkassa olemmekaan. Tällä kertaa ravintola oli oman mainoksensa mukaan Lontoon vanhimpia intialaisia ja nimelää Punjab. Minttukastike kyllä maistui ja mangolassi vei kielen lähes mennessään, mutta tuon paikan tehokkuusajattelu ei meitä miellyttänyt. Näytti olevan tärkeää, että asiakas tekee nopeasti tilauksen, syö reippaasti ja sitten heippa! Jonoa oli nimittäin ovella jatkuvasti...

Pitihän se aito pubikin kokea ja huvittavaa oli tiskillä heti esimmäinen kysymys: "Juotteko ulkona vai sisällä?"Vastauksesta seurasi oikeanlaisen juoma-astian valinta. Pihalla oli populaa vaikka kuinka paljon juomassa olutta muovimukeista ja tämä toki on muuten tavallista, terassiaikaan, mutta terassia ei ollut ja ilmakaan ei ollut ihan kesämorsian, joten ihmiset vai hengailivat oven edessä erilaisissa muodostelmissa juomiaan ryystäen. Suomessahan tuommonen homma olisi loppunut heti alkuunsa tai ainakin olisi rakennettu tarkat raja-aidat ja rakennelmat, jotta lasin kanssa ei tule liikuttua paikasta a paikkaan b, kuten Ismo Leikola eräässä jutussaan hyvin kuvasi.

Lauantaina myrsky oli saapunut ja uutiset toitottivat tuhoista ja perutuista lennoista ja meitäkin arvelutti, että mitenhän meidän käy...Meitä sää ei kuitenkaan juuri  haitannut, sillä Britishmuseumissa katto ei vuotanut ja oli korkealla! Tuo museo on mielestäni lähes yhtä vaikuttava kuin museo-suosikkini Kairon Egyptiläinen museo. Tosin Liman kultamuseo oli myös todella mahtava paikka vierailla vuosia sitten!

Heti museoretken aluksi suuntasimme alakerran huoneeseen, jota Pääsiäissaarten patsas vartioi ja jonka erästä nurkkaa Kristallikallo hallitsi. Katselin heti "häntä" silmiin, ja koin todella voimakkaan yhdistymisen kristalliseen  matriisiin.Tunne päässä ja pään chakroissa oli hämmentävänkin voimakas! Vaikea on sanoin kuvata tuota kokemusta tai olemisen tilaa, mutta tiesin, että myös ennen poislähtöä on käytävä kalloa tervehtimässä ja pari tuntia jaksoimme museota kiertää. Suurin anti minulle oli muutoin Mayat eli Meksiko ja Inkojen Peru sekä myös Pohjois-Amerikan intiaaneja esittelevä osasto. Egyptin osastolla tietenkin viihdyimmme pitkään, mutta muumiohuone hieman ahdistikin.Egyptiläiseen muumiointiin liittyy monenlaisia taikoja ja joskus olen havainnutkin sielun jääneen kiinni muumioon pääsemättä ns eteenpäin omassa elämässään ja tuollaista kohtaloa en kellekään toivo.

Tällä kertaa en kokenut, että paikassa olisi ollut valoon saatettavia, mutta parissa muumiossa aistin hengen/sielun läsnäolon edelleen tai ainakin voimakkaita energialankoja sellaiseen, syystä taikka toisesta. Jännä oli havaita myös, että Kanadan intinaaneille sfinksi oli tuttu juttu!

Muruni lähti yksin Valaistumisen tai Valistumisen osastolle ja minua Kristallinen ystäväni veti puoleensa, joten lähdin meditoimaan sen auraan. Sainkin istua tovin lähellä sitä ja todellakin yhteys Kristalliseen tietoisuuteen ja olentoihin oli aivan selvä. Yhteys ja energian taajuus oli niin voimakas, että tuntui ajoittain vaikealta kestää sitä, ja myöhemmin kun medioin ja yhdistyin siihen kotiin tultuani ja sitten irtosin siitä, tuntui voimakas repäisyn tunne ja koko keho sätkähti voimakkaasti.
Koen, että kristallimatriisi ylläpitää korkeinta "ihmisen kaavaa tai mallia" eikä vain Maan ihmisen mallia henkisesti, vaan ihmisen malllia "Jumalan kuvana". Kun yhdistymme kristalliseen matriisiin se vaikuttaa myös soluihimme ja nostaa solukehon värähtelytaajuutta. Aikakaudet tulevat ja menevät, Jumallinen tietoisuus on välillä ihmisen osa, välillä taas kadotamme tietoisuutemme alkulähteestä ja luulenpa, että yksi kallojen tärkeästä tehtävästä on säilyttää korkeinta mahdollista mallia asiasta nimeltä IHMINEN. Enkä todellakaan tarkoita vain Maan ihmistä, vaan laajepaa asiaa.

Olennot joihin yhteys syntyi kallon kautta ovat "piipohjaisia" ja saattaa olla, että se on joskus meidänkin "sukumme" mahdollisuus.

Kuten kerroin, on todella vaikea sanoittaa tätä kaikkea, mutta löysin erään kanavoinnin ja liitän linkin siitä mukaan tähän tekstiin, sillä paljolti samoin koin itse yhteyden avautumisen ja merkityksen.
https://www.adonai.fi/889

Uudessa Adamon-kirjassa kristallikallo numero 13 (1+3=4) puhuu mm siitä, kuinka me ihmiset olemme joko 5-sakaraisia tähtiä (pentagrammi) TAI 6-sakaraisia tähtiä (Merkaba). Jos olemme 5-sakaraisia, voimme pyytää päivitystä Merkabaan eli sen aktivoimista. Merkaba-valokehon aktivointeja on kauttani tullut jo pitkään monissa tapahtumissa ja verkkokursseilla ja niihin liittyy aina 13-tasoinen chakrajärjestelmä ja 13 säikeen DNA-aktivointi. Koen, että legenda 13 kallon yhteistyöstä eli konklaavista kuuluu samaan kokonaisuuteen. Kallon nro 13 sanotaan sisältävän koko ydintiedon tai olemuksen KAIKKI osat.  Mitä muuta kallokaverimme jutteli Adamonin uunituoreessa kirjassa? Siitä voit lukea lisää kirjan sivuilta;)

Puhun kirjan aihepiiristä Oulun Ilon Valkeilla 29.02.la päivän viimeisellä luennolla. Maaliskuun Ultrasta löydät artikkelin kirjasta.Suuret tuulet puhaltavat ja puhdistavat ilmakehää ja ihmistietoisuutta! Lontoo piti meitä hallussaan vähän odotettua pidempään, mutta kuitenkin pääsimme kotiin turvallisesti. Pari Oulun konetta ehti  mennä menojaan, mutta viimein sunnuntai iltana väsyneenä, mutta tyytyväisenä pääsimme sulattelemaan matkan antia.

Blogikirjoituksen teko vähän viivästyi, kun toinen reissu Kellokosken kunnaille oli hetikohta ajankohtainen, mutta nyt hengähdän hetken ennen seuraavaa matkaa ja rauhoitun myös Kristallitietoisuuden äärelle, sillä tiedän, että tämä on vasta alku uudelle seikkailulle moniulotteisessa tietoisuudessamme. Maya- intiaanien osastolla museossa kylläkin tuli selkeä tieto myös siitä, että lähiaikoina eli vuoden puolentoista sisällä on vuorossa matka Meksikoon, sillä siellä on jotakin, joka kovasti jo kutsuu. Maya lähettiläitä olen kohdannut unen ja meditaation eri tasoilla, mutta ehkä on aika kohdata joku heistä ihan tässä maailman unenkin tasolla, kuka tietää;)

Uutta kirjaa saat minulta suoraan postitse tai Ilon Valkeat messuilta.
marjut.moisala@gmail.com
solarel.nettisivu.org
http://solarelverkkokoulu.nettisivu.org/

https://www.crystalskulls.com/13-crystal-skulls.html

Avatar Angin ohjeet chakrojen avaamiseen

Lastenohjelmat joissa on "oikeaa asiaa" ovat ihan huippuja! Pidän Muumeista, mutta nyt palasin nuorempien lapsien myötä jälleen Avatar-animaation pariin. Olen katsonut sen muutamia vuosia sitten ja näin myös siitä tehdyn elokuvan Viimeinen tuulentaitaja, joka kuitenkin floppasi niin, ettei jatko-osia enää syntynyt.

Nyt viimeksi katsoin jakson, jossa Avatar, jonka tulee oppia kaikkien elementtien hallinta sekä pääsy yhteyteen Korkeamman Itsensä kanssa milloin itse tahtoo, tapasi Gurun. Guru neuvoi hänelle chakrojen avaamista ja oivallisella tavalla tiivisti sen, mikä tunne tukkii kunkin chakran!

Guru lausui myös ylläolevan kuvan viisauden: Suurin illuusio tässä maailmassa on illuusio erillisyydestä. Luulet olevasi erossa ja erilainen, vaikka olet sama ja samanlainen. Olemme Yksi ihminen, mutta elämme kuin yksilöt."

Koska teen paljon töitä asiakkaiten chakrojen kanssa, kuuntelin suurella mielenkiinnolla mitkä tunteet estävät kutakin seitsemää chakraa avautumasta kunnolla:

Peruschakran häntäluun tienoilla tukkii pelko. No sehän on havaittavissa jo siinäkin, että jos oikein pelästymme niin polvetkin tutisee ja jalat ovat makaroonia. Jalat kuuluvat hyvinkin peruschakran ja turvallisuuden alueelle.

Sakraalichakran, jonka alueelle kuuluu mm. seksuaalisuus, tukkii syyllisyys. Toki syyllisyyden peikko on egomme kautta läsnä kaikkien keskusten alueella, mutta varsinkin tässä vesikeskuksessa, joka edustaa perusenergiaamme ja tunteta. Tunteiden kuten vedenkin kuuluu virrata, ja syyllisyys muodostaa monesti padon tunteiden positiiviselle virtaukselle.

Solarchakra pallessa on monipuolinen keskus, sillä siellä asuu alitajunta, tunnekeho on siellä kiinni hopealangallaan ja oma voimakin loistaa tai lymyää siellä. Avatarin Gurun mukaan Solariin tukkii häpeä. Tuttu tunne vai, varsinkin meille Suomalaisille?

Sydämen vihreys ja vehreys avautuu rintakehän keskeltä ja sen tukkii tietenkin voimakkaiten suru ja varsinkin se suru, jota emme ole läpikäyneet. Jokainen estävä tunnehan on voitettavissa kun tunne-energia tunnetaan kehon kautta ja se näin muuntuu.

Kurkkuchakrasta Guru sanoi hyvin, että sen tukkii valehtelu varsinkin itsellemme! On oltava rehellinen itselleen ja annettava oman totuuden kuulua. Ei vääriä kompromisseja. Tämä on niin totta ainakin sen mukaan, mitä itse olen chakroista oppinut.

Otsachakran tukkii puolestaan juuri tuo yllämainittu erillisyyden harha. Tuo harha syntyy ajatuksesta "Minä olen minä ja sinä olet sinä." Sen korjaa oivallus ykseydestä, kaikkien muotojen taustalla olemme Yksi Henki. Kun oivallamme ykseyden se on Itseoivallus ja valo loistaa meissä ja meistä uloskin päin.

Avatar pystyi avaamaan kaikki kuusi chakraa, mutta viimeisen eli korkeimman kohdalla tulikin tenkkapoo: Kruunuchakra päälaella on gurun mukaan "ajatuschakra"  tai puhdas energia (minä sanoisin yhteys Korkeampaan Itseen tai Pyhyyteen) ja sen tukkii kiintymys maalliseen. Avatar Angin kiintymys erääseen tyttöön oli kruunun avautumisen esteenä, mutta uskon ja tiedän, että hän vielä tuon esteen voittaa ja oivaltaa, ettei sellaiseen tarvitse kiintyä, joka ON JO osa meitä itseämme ja jota emme todella voi koskaan menettää.

Soisin todella tällaisia lasten- ja nuorten ohjelmia tehtävän enemmänkin. Ja totisesti vanhemmatkin voivat niistä viisastua. Väkivaltaa ja mäiskintää ja tyhjiä juonikuvioita on aivan tarpeeksi, niin tässä maailma-nimisessä ohjelmassa kun tv-ohjelmissakin, joten mahtavaa, että poikkeuksiakin löytyy.

Oikoluemme juuri tulevaa UUTTA Adamon-kirjaa "Vapaaksi Mielen Matriisista" ja tuo em. gurun lause kiteyttää kyllä kirjan sanoman hienosti. Olemme Yksi, mutta emme koskaan yksin, Korkein tukee joka askeleella, jonka astumme kohden Valoa Itsessämme.

Kirjaa voit tilata minulta: marjut.moisala@gmail.com (toimitus Helmikuun puolen välin jälk.)

Hoitoja ja konsultaatioita mm tunteiden ja ajatusmuotojen puhdistamiseen teen jatkuvasti Oulussa. 

Valohoitoa ja vastakohtia Kanarialla

Muutama viikko sitten olin vielä kovasti valon ja C - ja D-vitamiinin tarpeessa Suomen sohjossa kahlatessani ja valomatka etelään oli vain haalea haave kaukaisuudessa. Kaikki muuttui hetkessä, kun yllätin muruni selaamassa Finnairin lentoja ja niin vaan järjestyi viikon breikki Kanarian auringossa sopivin pysähdyksin Helsigissä itsenäisyyspäivän aikaan. 

Olen ollut kerran aiemmin Kanarialla, viisi vuotta sitten. Tuolloin majoituimme varsin vaatimattomassa Las Palmasin hotellissa ja ajoimme Palmasin sadepiliviä pakoon vuokrautolla aina sinne, missä milloinkin parasta säätä oli luvassa.

Tällä kertaa majoituspaikaksi valikoitui huoneisto Verili Playa rannan lähellä Inglesin ja Maspalomaksen puolivälissä ja valinnassa oli varmaan enkeleitä mukana, sillä niin oli hyvä ja toimiva, sekä vieläpä melko edullinen majapaikka tuo huoneisto ja aamupalakin huippuhyvä! Unohdin koko viikoksi olevani "ketodiettiläinen" sillä aamupala -mummon lättyjen tuoksusta en ohi päässyt, enkä edes yrittänyt :)

Kun olimme matkalla tähän aikaan, oli hauskaa nähdä kuinka Espanjalaiset koristelevat Joulua varten. Porotkin on tehty hiekasta tuolla Afrikan läheisyydessä ja itsenäisyyspäiviä saimme juhlia Intialaisessa ravintolassa, aika-ajoin yle Areenaa eli linnanjuhlia seuraten. 

Sää suosi, vaikkakin tuuli oli muutamana päivänä todella kova. Yhtenä päivänä suuntasimme vuorille, saaren korkeampaan kohtaan, joka tietenkin komeili pilven sisällä ja sumussa niin, että näkymä tuolta korkealta kohdalta oli noin 5-10 m eteenpäin, vaikka hyvällä säällä voi jopa Teneriffa ja Teidekin näkyä. Naurattihan tuo, ihmisen halu päästä korkealle ja valloittaa huippuja, ei kait se vaan ole egosta...? ;) Maisemat olivat joka tapauksessa pilven alapuolella huikaisevan kauniit ja horisontit vinksallaan  miten sattuu, kun laivatkin "roikkuivat taivaalla pystyasennossa"- Erikoista!

Minulla oli kaipuu saarten alkuperäisasukkaitten luola-asumuksia katsomaan ja varsinkin eräs uhripaikka veti puoleensa. Sinne siis ja täytyy sanoa, että ensimmäinen kerta kun minua  huimaa missään... En tiedä johtuiko korkeudesta vai paikan energiasta, joka oli erikoinen. Paikalla oli myös henkimaailman kulkija, jonka käsitin pitävän edelleen huolta tästä pyhästä paikasta. Kuulostelin hengen kaikuluotaimella menneisyyden kaikuja ja totesin, että aivan mukavaa ja rauhallista väkeä oli tuolla alueella ja noissa luolissa asustellut 2500 vuotta sitten. (Näin kertoi myös virallinen tieto, että tuon verran aikaa on alkuperäisten asukkaitten "löytymisestä". Enpä tiedä tahtoivatko he tulla löydetyksi, mutta kun merenkävijät tulivat saarille, niin aboriginaalit elivät vielä kivikautta, mutta yhteiskunta oli järjestäytynyt.)

Loman loppupuolella saimmme kokea Moganin kauniin kaupungin kahteenkin kertaan. Siellä huvipurret keinuivat satamassa ja paikka näytti muutenkin olevan ns parempiosaisten aluetta. Mogania kutsutaan Kanarian Venetsiaksi kanavan ja siltojen takia sekä kauniiden kukkakatujen vuoksi. Meidän kohokohta oli kuitenkin Puerto Ricosta starttaava delfiiniretki, jonka aikana ei naurua puuttunut. Meno oli hurjaa, väkeä vähän ja delfiinejä paljon! Kerrankin niin päin. 

Täytyy sanoa, että delfiinit ovat aivan IHANIA olentoja ja todennäköisesti planeetan älykkäin rotu. Eivät meistä näyttäneet häiriintyvän, vaan leikkivät aluksen ympärillä ja varsinkin etuosassa, jossa mekin olimme. Meno äityi ajoittain sen  verran hurjaksi, että kaatumisilta tai kastumisilta ei vältytty, mutta mitäpä tuosta, sehän oli vain vettä! 

Yksi teema minun matkallani oli kaksinaisuus myös köyhyyden ja vaurauden välillä, kun kuljimme vauraan Moganin seurapiireistä Inglesin ostarille, jonka portaissa asustaa monenmoisia huonompiosaisia, kuten koditon mies, jonka koti on portaissa, siis patja maassa ja vähän matkan päässä majailee kaksi nuorempaa herraa, jotka tienaavat rahastamalla hiekkalinnallaan, jota saa kuvata maksua vastaan. 

Kiinnitimme huomion myös mielialoihin, sillä koditon mies vaikutti aina ohimennessämme tyyneltä ja iloiselta, puuhasteli pienen radionsa kanssa ja katseli merelle. Kun taas nuoremmat miehet huokuivat epätoivoa ja masennusta. Mietin kuten useasti aiemminkin, mikä olisi paras apu köyhyysloukussa olevalle ihmisille. Antaa hänelle paljon rahaa vai lähettää yhteisen mielen kautta positiiivista viestiä siitä, että olemme kaikki arvokkaita ja vauraus ja köyhyys ovat ensin mielentiloja, ennen kuin ne laskeutuvat koettavaksi fyysisen maailman tasolle. Jos mieli on täynnä ohjelmointeja, joita emme tiedosta, on vaurastuminen millä tahansa elämän osa-alueella vaikeaa. 

Onneksi ostarin koditon mies ei kuitenkaan joudu kärsimään pakkasesta ja lumisateesta, aika harvoin vesikuuroistakaan.Ja hän saa nukkua äitimeren aaltojen tuudittamana. Kukapa tietää, vaikka Hän on onnellisempi elämässään kuin yksikään meistä?

Valo teki tehtävänsä ja samoin tehtävänsä teki yölento, jonka aikana unet jäivät todella vähiin. Niinpä Ouluun saavuttuamme oli aika meleko pitkien päikkäreiden:) Joulua kohti mennään ja pian on talvipäivänseisauksen aika.Valo voittaa pimeyden ja pian on taas kevät. Nautitaan hämärän hyssystä ja otetaan sitten kevät ja aurinko jälleen vastaan syli avoinna.

Mukavaa vuoden loppua meille kaikille ja muistetaan ajatella vauraasti ja nähdä onnellista unta, myös tämän päiväunemme suhteen <3

Kelluntatankki - rentoutuksen uusi ulottuvuus

Olin jo pitkään kaivannut kokeilemaan kelluntatankkia ja täydellistä rentoutumista siten, että aistiärsykkeet suljetaan lähes kokonaan pois. Tällainen kokemus näytti olevan mahdollista vain Helsingissä ja enkö vain toivonut, että kumpa Ouluunkin saataisiin kelluntatankki ja blig! Toiveeni toteutui :) Oulu Floats avasi ovensa muutama viikko sitten ja samalla heräsi ajatus kokeilla kelluntaa, mutta vasta nyt tänään ajatus laskeutui fyysiseen maailmaan ja sain tuo ihanuuden kokea, puolisoni kanssa. (Kaverikelluntakin on siis mahdollinen, mutta molemmilla on oma allas.)

Oulun Floatsin tilat ovat hyvin saavutettavissa ja mukavan harmoniset. Palvelu ja opastus oli asiantuntevaa ja pian olimmekin suolaisen veden huomassa, aivan  kuin Äitimeren kohdussa. Alussa musiikki vei kohti hiljaisuutta ja pimeyttä ja lopussa musiikki  myös herätteli taas kohden normaaalia tietoisuutta.

Moniin varsinkin buddhisiin meditaatiosysteemeihin kuuluu ns pimeä retriitti. Voisi sanoa, että tunnin leijuminen painottomassa kokemuksessa kuin avaruudessa, meditatviisessa tilassa on pieni pimeäretriitti keskellä arkea ja upea sellainen!

Alussa hengittäminen tuntui vähän työläältä ja hengitysäänet sekä omat sydämenäänet korostuivat, mutta sitten flow alkoi virrata ja tilanne edetä automaattisesti. Ajoittain koin hyvin voimakkaita putoamisen tunteita, antautumista...välillä taas kuin kohoamista. En kuitenkaan lipsahtanut irti kehosta, vaikka sekin taisi olla lähellä ;) 

Minulla on niskavaivoja ja tässä rentoutuksessa tuli kyllä hyvä kokemus niskankin osalle, eli niskan lihaksetkin rentoutuivat hyvin. Oura-sormus mittasi 56 minuuttia rentouttavaa aikaa ja sykekin laski ihan mukavasti.

Jos Sinulla on suljetun paikan kammoa, niin voi olla, että tankin kansi on hyvä jättää auki, mutta itselläni oli ihan hyvä olla kansi kiinni ja pimeässä. Kellunnan jälkeen oli tarjolla teetä oman maun mukaan haudutettuna ja mukavaa palautumisen aikaa loungessa. Tuntemus palaamisesta kehon painoon oli aika jännä ja juttelimmekin, että millaistahan se olisi olla pari viikkoa tai pidempään avaruuuden painottomassa tilassa ja sitten kokea taas fyysisen maailman raskaus. Ehkä menisi hetki tottua taas Maaäidin vetovoimaan.

Hieno kokemus kaiken kaikkiaan. Suosittelen!

Pohjoinen luonto hurmaa

Syyslomat veivät minut ja perheen useankin Pohjois-Suomen kunnan alueelle kokemaan Suomen luonnon monimuotoisuutta. Ranualla saimme nauttia nuorison toiveen mukaan "alkeellisesta mökistä", jossa ulkohuussi sijaitsi kauempana mökkeröisestä ja iltanuotion tarinat karhujen oudosta käytöksestä kesän aikana saivat yöllisen vessamatkan tuntumaan oudon pitkältä. 

Mökki sijaitsi kuitenkin mukavalla paikalla Iijoen rannassa ja säät suosivat mahtavasti kun aurinko porotti lähes koko viikonlopun ja sai ruskan miltei häikäisemään silmiä. Poikani halusi vierailla Ranuan eläinpuistossa, sillä aiemmasta kerrasta oli yli kymmenen vuotta aikaa. Vähän epäröiden suostuin, sillä kokemukset eläinten vankiloista viime vuosilta eivät ole olleet kovinkaan  mukavia. Tämä retki oli kuitenkin toisenlainen. Koimme, että eläimet voivat hyvin ja niillä oli paljon tilaa liikkua ja olla. Ainoastaan maakotka olisi halunnut lentää vapaana  ja räpiköitsi verkoissa omassa häkissään. Hänen toivoisin pääsevän vielä kokemaan tuulen siipiensä alla. 

Jääkarhut ja pöllöt olivat valloittavimpia Ranualaisia ja tietenkin Fazerin karkkikauppa sai meistä myös asiakkaita. Jääkarhu nuorukainen oli päässyt omaan poikamiesboksiinsa asumaan, mutta näytti käyvän keskustelua muurin läpi äitimuorinsa kanssa. Eläinpuistossa oli mukavaa, kuitenkin tuonkin reissun parasta antia olivat illat nuotiolla omien nuorten kanssa, eikä pieni kylmyyskään haitannut.

Kuluva viikko vei minut ystävän mökille Vaalaan ja patikoimaan Rokuan geoparkkiin pienoisessa tihkussa. Ilta järven rannalla nuotioiden oli jälleen upea, ja rumpujakin soiteltiin. Tähtiä ei tällä kertaa näkynyt, mutta siellähän ne pilven takana tuikkivat! Ilta oli upean lämmin ja minäkin sain taas pientä tuntumaa talviuinnin saloihin, saunasta käsin tosin. Mökin emäntä sen sijaan on paikallinen jääkarhu, eli tottunut kylmäuintiin eikä ihme, onhan hän DNA.ltaankin kuulemma lähes inuiittien sukua ;)

Kävin Oulussa vain kääntymässä ja seuraavaksi matka jatkui...ei Joensuusta länteen, kuten VilleGalle laulaa...vaan Ylikiimingistä Puolangan suuntaan ja iki-ihanalle Hepokönkäälle! Olin toki kuullut, että Suomen korkeimmaksikin (18 m)  putoukseksi nimitetty luontokohde on kaunista katsella, mutta silti se ylitti odotukset!  Maisema oli luminen ja metsä kuin Narniassa jo ja putous huimaa veden tanssia! Siis aivan upeeta ja mahtavaa! Palaan varmasti Hepokönkäälle kesäaikaan ja pidemmäksi aikaan, meditoimaan ja nauttimaan tunnelmasta. Nytkin meditoin hetken ajan, yhdistyin elementtien voimaan ja koin putouksen Vedettärenä, eli koin että luonnonhenki, hyvin feminiininen ja kaunis, "hallinnoi" tuota aluetta ja vielä pitkään sieltä lähdön jälkeen tunsin alueen energian aurassani.

Matka jatkui Ukkohallaan ja olin kuullut kehuttavan myös lähellä olevaa Komulanköngästä, jossa on kaksi pienempää putousta vieretysten. Putousten korkeus on  noin 6 metriä. Sinne siis seuraavana päivänä ja oi joi mikä hieno paikka sekin! Varsinainen luonnon taideteos. En osaa sanoa kumpi putouskohteista nousi suosikiseni sillä molemmissa oli paljon hyvää ja kaunista. Kaksoisputous päätyi kuitenkin facebookin taustakuvaksi, joten...;)

Matkalla oli muutoin jännittäviä autonkorjauskäänteitä, mutta sehän kuuluu asiaan, täällä ajassa, että sattuu ja tapahtuu. Ukkohalla oli hyvin rauhallinen eli muutama asiakas vain kylpylässäkin lisäksemme. Aukioloajoissa oli toivomisen varaa, mutta ympäristöhän on hieno ja ehkä alueeseen voisi panostaa myös muulloin, kuin suopotkupallon aikaan. Eli lisää tapahtumia kehiin, jos asiakasvirtoja kaivataan...Toisaalta, onhan se hyvä, että ihmisenergiaa on toisissa paikoissa vähemmän, jotta luonnonenergiat säilyvät tuoreempina ja koskemattomina.

Kiitos Äitimaa ja Isätaivas, ja kiitos myös eläinpuiston asukkaille ja työntekijöille. Sielläkin tehdään hyvää työtä eläinten auttamiseksi eläinsairaalassa ja osin eläinten palauttamiseksi takaisin luontoon <3