Pyhääkin Pyhempi Nattanen!

Viimeinkin se toteutui! Nimittäin pitkään haaveilemani reissu Lappiin ja nimenomaan Pyhälle Nattaselle, jota on kehuttu Suomen kauneimmaksi maisemaksi monessakin paikassa. Oliko se sitten kaunein? Kyllä Saanaltakin kauneutta on näkyvissä paljon ja monesta muustakin paikasta, mutta myös Nattaselta maisemia avautui komeasti ja tunnelma oli Pyhä.

Lähdin matkaan nuorteni kanssa. Viime syksynä samaan aikaan olimme Saanalla ja monessa muussakin Lapin kohteessa, Aurora Pyramideja unohtamatta. Nyt suuntasimme yöpymään Saariselälle Holiday Clubin hellään huomaan. 

Ajomatka tuntui pitkältä ja hieman jännältä, sillä olin 2 yötä etukäteen nähnyt unta, että autoni menee lunastukseen. Siksipä ajattelin, että en laita muita kuskiksi, vaan sinnikkäästi ajan itse koko pitkän matkan...Ja niinpä siinä kävi, että Sodankylän jälkeen alkoi auto itsekseen jarrutella ja tyttäreni huudot kuulua autossa, kun poron pentele yritti lopettaa elämänsä meidän avullamme. Tilanne oli todella läheltä piti-mallia. Enpä ole ennen ollutkaan noin lähellä poro - taikka hirvikolariakaan. Kyllä sydän pompotti ja jalka vipatti kun tilanteesta selvittiin ja eiköhän siellä jo ollut toinen poro vaanimassa auton alle pääsyä. Toki näitä sarvijaakkoja luonnollisesti liikkuu paljon Lapissa, mutta tällä kertaa olivat erityisen innokkaita pomppimaan tiellä.

Kun näin unen auton lunastuksesta, ryhdyin heti tekemään harjoitusta, jotta uni ei toteudu, sillä niin paljon enneunia on tullut nähtyä, että myös tiedän, että tietyt asiat voidaan välttää. He jotka ovat opiskelleet kvanttianteeksianto-asioita varmasti tietävät mistä on kyse. Anyway, matka jatkui ja Saariselkä otti meidät vastaan sateenkaaren saattelemana. Sateenkaaria ja kotkia näkyi muuten tuolla reissulla harvinaisen paljon. Hienoa!

Mutta se Nattanen... Retkipäiväksi oli luvattu vaihtelevaa säätä, mutta tiesin, etten lähde tunturiin kipuamaan kovalla sateella, sillä reitillä on paljon kiviä, jotka ovat liukkaita sadesäällä. Aurinko kuitenkin paistoi kun saavuttiin Nattasen parkkipaikalle ja täytyy myöntää, että muutamiakin hikipisaroita piti valuttaa, jotta nykyisellä kunnolla jaksoin huippupaikalle kivuta. Nuorisohan meni kuin kaksi vuorikaurista kevyeen tahtiin, mutta kyllähän vanhakin jaksaa, kun on luvassa mahtava palkkio, eli maisemat joita olin jo netin kuvista tähynnyt. 

Palovartijan maja on varmasti kaikista kuvista tuttu ja toorit, joiden päälle mekin kipusimme. Väkeä paikalla oli jonkin verran, mutta ei liikaa. Meditaatiollekin sain rauhan ja eväät tuli nautittua kovassa tuulessa, henkimaailman tasolla elävän saamelaismiehen kanssa. Hän näytti, että ennen vanhaan ei tuollakaan paikalla Reissumies -leipiä nautittu, vaan poronlihaa kuivattuna ja tikun ympärille punottuna.

Mitäs muuta meditaatiossa sitten näin? Niin sanotulla uhripaikalla oli erikoinen energia, mutta positiivinen. Siellä tapasin myös kaksi luonnonhenkeä miehen hahmossa. Heidän olemuksensa muistutti mainoksesta tuttua Michelin ukkoa. Eli jättiläisiä olivat he ja olemukseltaan vuoren kaltaisia.

Maan energia toorin päällä istuessa oli todella Muinainen! huh huh! Miljoonia vuosia vanhaa kalliota. Äitimaan Pyhääkin Pyhempi Nattanen.

Maisemat läheisille tuntureille ja järviin huikaisivat. Ei ihme, että ihmisellä on kaipuu korkeille paikoille. Mieli ja silmä lepää ja Taivas on lähellä.

Pystyin hyvin kuvittelemaan, että jättiläiset ovat nostelleet hioutuneet kivet päällekkäin kevyesti ja tarkasti. Mutta eihän toki sellainen voisi olla mahdollista, vaan se oli tietenkin se kuuluisa Jääkausi, josta eräs kirjoittaja uusimmassa Ultrassakin mainitsi, että se juuri on ollut puuhakkaana kaikkialla, nostanut jopa kivet jalkojen päälle Suomen Lapissa. Uskokoon ken tahtoo. (kso artikkeli Lapin jalkakivistä, Ultra 09/21)

Nattanen jätti jäljen sydämeen, mutta niin teki myös Inari-järvi jälleen. Vaikka Ukon saarelle ei enää tuo iso vene rantaudu, niin edelleen veneestäkin katsottuna, on tuo saari seitoineen voimallinen näky ja energian keskittymä.

Inari ja Ivalo saivat siis meidät vieraakseen ja pienenä vinkkinä, perheen pienimmille ja miksei isommillekin, Inarin ja Ivalon välillä turistinähtävyys nimeltä Karhupesäkivi.

Käyppäs nousemassa 200 porrasta ja kurkkaamassa ison siirtolohkareen sisään. Sieltä saattaa löytyä karhu vielä tänäkin päivänä tai jotakin muuta. Me löysimme tuosta luolasta intiaanin näköisen naisen meditoimasta. Ja kyllä...hän oli ihan Ihminen, ei henkiolento: Vaikka toisaalta...hm... eihän sitä voi toisaalta tietää...Kaikkihan me olemme  henkiä ensin.

Tankavaara

Kaunispään huipulla kävimme vihkimässä tyttären rummun ja huomasin, että sinne on rakennettu sitten viime näkemän hienoja revontulimajoituksia. Tankavaaran kultakylästä tykättiin tosi paljon. Ihana Villin Lännen tunnelma siellä kahvilassa ja UKK luontopolkuja lähtee ihan vierestä. Kiviä ja korujahan meidän sakki arvostaa erittäinkin paljon ja niitä oli myynnissä monessa kohtaa,myös Tankavaarassa. Hyvä niin!

Lappi jäi taa neljän päivän vierailun jälkeen. Joulupukin maassakin Rovaniemellä piti paluumatkalla pistäytyä katsomassa, onko pukki jo valmistautumassa tulevaan Jouluun. Maa oli kuitenkin osin suljettu, muutama liike oli auki ja maskipakkokin kuulemma paikassa oli, joten lyhyeksi jäi meidän pysähdys sinne, vain yhden kebab -annoksen ajaksi :) Jospa pukki tulee kuitenkin kun aika on. Joulukuusen paikkakin on jo uudessa kodissa valmiiksi katsottu :))

Alla linkkejä lapin kohteisiin, joita tällä reissulla koimme. Saamelaiskeskus  Siida on remontissa ja avaa ovensa ensi keväänä 2022.

Iloa Syksyysi! Pidetään Pyhyys mielessä ja hymy herkässä.

https://retkipaikka.fi/pyha-nattanen-sodankyla/

https://retkipaikka.fi/inarin-karhunpesakivi-kivi-joka-katkee-sisaansa-ihmeen/

https://saariselka.com/aktiviteetit/kohde/inarijarven-risteily-kes/

https://inarilapland.fi/category/kaeyntikohteet-ja-naehtaevyydet/

Karhut vartiossa Karhupesäkivelle menevien portaiden  juurella.

Langin kauppahuoneen kummituksiin tutustumassa Elokuussa 2021

Wanha Raahe, tuo kummittelun luvattu saareke sai minut ja tyttäreni vieraakseen Elokuun puolivälissä. Olin vieraillut Langin kauppahuoneella muutaman kerran jo kahvilavieraana, mahtavat kakut siellä muuten! Tällä kertaa lähdimme kuitenkin ihan yökuntiin, äiti-tytär-aikaa viettämään Raaheen. On se kumma, miten yhdenkin yön reissu ihan lähi maisemiin tuntuu pidemmältä ja piristää. Meillä on tapana aistia energioita kirkoissa ja vanhoissa taloissa, millon missäkin. AIkakerroksissa voi matkustaa ja kokea menneisyyden kuiskaavan. 

Kahvilan antimet, nam!

Turistia saimme leikkiä siis Vanhassa Raahessa mm. museossa ja kirkossa käyden sekä kirpputoreja kiertäen. Aivan mahtava Thai-ravintolakin sieltä löytyi Prisman vierestä,  kun harmiksemme tornitalon Kiinalainen ravintola oli lopettanut toimintansa. 

Museossa erikoisin tila ja näkymä koostui vanhoista 1600 - luvun kirkkoaarteistosta. Kun istuimme näiden erikoisten enkeli-hahmojen ympäröimänä tuntui energia hyvin sakealta. Esineet tallettavat itseensä kaiken mitä ne ovat kokeneet. Samoin tietenkin tekevät puut, joita muinaiset druidit pitivät historian säilyttäjinä. Puita saattaa lukea, mutta niin myös esineitä. Esineiden lukemista kutsutaan psykometriaksi. Museon patsaat ja muu esineistö olivat tallentaneet vuosisatojen ajan niitä koskettaneita tai niiden äärellä rukoilleiden ihmistenkin energioita ja sen saattoi tuntea ja kokea. Kuitenkin tunnelma oli hyvin positiivinen. 

Kivikirkossa taas energia oli hyvin neutraali. Yleensä kirkoissa on yksi tai useampi enkeli, pitämässä energiaa korkealla. Tässäkin kirkossa bongasin enkelin, hyvin suurikokoisen, mutta mitään muuta en havainnut. Kuitenkin keveältä tuntui tunnelma.

Itse Langin kauppahuoneella koin kyllä paljon vanhaa tunnelmaa ja meidän olikin aikomus aistia enemmänkin varsinkin oman huoneemme energioita, mutta väsymys voitti ja matkakumppani nukahti lähes kesken lauseen jo alkuillasta  :) Havaitsin kuitenkin vanhanaikaiseen pukuun pukeutuneen nuoren naisen huoneessa ja koin, että hän vähän ihmetteli miksi olimme "hänen" huoneessaan majoittumassa. Kysyin tietääkö hän olevansa henki ja silloin nainen käännähti jyrkästi ja poistui seinän läpi muualle taloon. Yöllä heräsin siihen,että joku "hipsutteli" hiuksiani. En jaksanut valveutua tarkastelemaan kuka se on ja miksi..

Eräässä lukemassani blogitekstissä kirjoittaja kertoi kokeneensa samanlaista Langissa. Aamupala oli oikein riittävä ja hyvä ja tunnelma mahtava. Kun henkilökuntakin on pukeutunut tuon ajan asuihin, niin se luo kyllä autenttisen ilmapiirin taloon. Mahtavaa, että omistajat ovat kunnostaneet tuon aarteen Raaheen, Pekan torin laidalle. 

Alla olevasta Ylen klipistä voit kuunnella ja katsella heidän tarinaansa. Rouva kokee eläneensä toisessa elämässä samaa aikaa kuin mitä Langissa kulta-aikanaan oli. Hienoa!

Raahen sää helli meitä myös, sillä ilta oli lähes helteinen kun rannan laiturilla rentouduttiin. Sateen saattelemana palattiin Ouluun ja arkeen. Näitä pieniä retkiä lähikaupunkeihin täytyy tehdä jatkossa enemmänkin. Lähimatkailukin avartaa mukavasti! Langin kauppahuonetta ja Raahea voin kyllä suositella pienen pistäytymisen kohteeksi.

Pieni puoti löytyy  myös Kauppahuoneelta.

Tässä linkki Ylen juttuun:https://areena.yle.fi/1-4446250

https://www.langinkauppahuone.fi/

Gunilla kummituksen tarina:

https://raahenmatkailuoppaat.fi/meidan-kyla/tuuppa-kaymaan/matkailuoppaat-gunillan-vieraina-lapaluodossa/?fbclid=IwAR1TE4LgvalHIFdPo5EJU-SfhpTgAKVYPLUCp8wACymlBcuFVgDyvqBoe7o

Kummitukset koottu kirjaksi:

https://www.raahenseutu.fi/aki-pulkkanen-kokosi-kummitustarinat-kirjaksi-mitt/355035

Tämä blogaaja tuntui säikähtäneen Langin kummituksia:

https://www.raahenseutu.fi/aki-pulkkanen-kokosi-kummitustarinat-kirjaksi-mitt/355035

Aikavarkaan vieraana Hiidenportissa

Oliko se se kuuluisa vesihiisi kun sihisi hississä? Hiidenportissa otusta ei näkynyt taikka kuulunut, mutta muutoin tunnelmat ja energiat olivat erikoiset!

Olin vieraillut pari vuotta sitten Hiidenportissa Kainuussa, lähellä Venäjän rajaa ja nyt viimein myös ystäväni, kansallispuistoja bucket listaansa bongaava Pirjo lähti mukaan kokemaan Kainuun korpien kuiskintaa.

Sään piti Forecan mukaan suosia suunniteltua päivää, mutta kun Vuokattiin lähtö koitti huomattiin, että ennuste tiesi vain ja ainoastaan sateen ropinaa  ja useampien pisaroiden verran, joten päätettiin, että samana päivänä tai iltana lähdetään moikkaamaan Hiittä, sillä sään piti olla tuona maanantai iltana loistava. 

Niinpä nopea majoittuminen Katinkullan hellään huomaan ja auton nokka kohden uusia seikkailuja. Maps näytti, että aikaa kansallispuiston parkkipaikalle ajoon kuluu noin 45 minuuttia, ei paha! Lähdimme matkaan kello 15.00 retkieväät ostettuamme, ja....saavuimme Hiidenportin parkkialueelle kello 17.30 maissa:) Mitä kummaa? Pirjon kännykän paikannin ohjasti meitä tietäväisenä ensin pikitietä, sitten soratietä ja sitten...niin kapeaa metsäautotietä, että vain yksi "kaista " oli käytössä, jos sitäkään. Viitat näyttivät kyllä Hiidenporttiin, mutta kun tulimme perille mudan, kuoppien, rakeiden ja sateen säestämänä, niin olimme keskellä EI MITÄÄN. Ja paikannin eli LA- neiti ystävällisesti kertoi meidän olevan PERILLÄ.

Ja Pirjon kännykkä ei enää suostunut toimimaan, vaan kertoi olevansa vikatilassa. No minä kehumaan, että DNA:lla on paljon parempi liittymä ja katsoin missä olemme, niin tuo paikannin väitti myös, että olemme perillä, siellä parkkipaikalla missä meidän pitikin olla. Mutta ei. Emme olleet missään. Ei ollut parkkipaikkaa ja sitten meni minunkin kännykkä offline tilaan. 

Oli erikoinen ja hölmistynyt tilanne ja tulipa siunailtua, että mikähän juttu tämän on, sillä muutaman kerran aiemminkin olemme joutuneet tai saaneet kokea todella outoja tapahtumia. Monesti tuollaiseen tilanteeseen on liittynyt valkoisen pöllön näkeminen ennen mystisiä hetkiä: Nyt ei pöllöä näkynyt, paitsi kansallispuiston kyltissä isommalla tiellä. Jännittäviä hetkiä koin uutta autoa kääntäessäni erittäin kapealla tiellä ja kuopat tiessä olivat tosiaan enemmän kuin nimismiehen kiharoita.

Palasimme takaisin päätielle ja sielläkään ei toviin kännykät toimineet, mutta auton paikannin sentään toimi ja rupesihan ystäväkin pääsemään taas kartanluvun makuun ja taas sitä mentiin. Tällä kertaa palasimme siis takaisinpäin  kohden Sotkamoa ja LA- Neiti oli jälleen varma asiastaan ja ohjasti meidät uudelle VÄÄRÄLLE tielle. Meinasi toki usko loppua, että ei kait voi olla tottakaan, että opasteita ei näy, mutta niin vain taas päädyttiin erään mäen päälle ja paikannin ilmoitti rohkaisevasti, että perillä ollaan! Ou jee. Tässä vaiheessa päätin, että takaisin on lähdettävä  ja tuli jo epäilys, josko ollenkaan löydetään oikealle reitille, mutta viimein, tuosta suunnasta tultaessa nähtiinkin iso kyltti, joka opasti oikealle tielle MUTTA tuossakaan risteyksessä ei ollut tuon taivaallista mainitaa Hiidenportista. Eli peukku alas opastuksen suhteen! 

Sää oli kaikkea mahdollista. Satoi, paistoi ja välillä sateenkaari komisti taivasta ja viimein vaihtelevan reitin jälkeen tulimme sille parkkipaikalle, jolla olimme muka jo monesti olleet :)) 

Nälkähän se jo oli ehtinyt vieraaksemme, joten tulentekoon oli kipinä-Pirjon heti alettava ja minä pikku apulaisena tietenkin kannustin kovasti eväitä jo syöden :)Vaikka harharetkillä autoillessa varmasti jonkin aikaa kului, niin tuskin  puoltatoista tuntia tai edes tuntia. Joten missing time ilmilö taisi iskeä: 

Kuka oli tuo aikavaras ja minne hän ajan vei, vaikea sanoa. Kun laitoimme jalkaa toisen eteen Hiidenportin polulla, niin ilma oli kuin morsian, aurinko paistoi ja yhtään muuta retkeilijää ei polulla näkynyt. Upea paikka tuo kanjoni tosiaan on. Uudet pitkospuut oli asennettu reitille ennen porttia. Mukava oli istahtaa kivelle kahvittelemaan ja meditoimaankin. Tapasinkin paikalla saman luonnonhenki pariskunnan, jonka olin aiemmin tavannut. He tunnistivat minut, ehkä koska (kuulemma) harvat heitä havaitsevat. Heidän asuinpaikkansa on eräs luola lähellä tuota kanjonin keskustaa. Aiemmalla kerralla tapaamaani vanhemman naisen oloista olentoa en nyt tavannut. Hiidenportin alue tunnetaan villieläimistään, eli paljon siellä liikkuu karhuja, susia ja muita voimaeläimiä. Ainut eläin jonka me bongasimme lintujen lisäksi oli jänis, onneatuova kenties?

Kiersimme koko polun eli ympyrä lenkin ja näimme vanhoja asuinpaikkoja metsän keskellä. Lenkki oli vain 3 km pituinen, mutta ihmeen rankka, sillä ylös ja alas rimpuiltiin jatkuvasti. Hiki virtasi, vaikka eihän meillä mitään kuumia aaltoja ole, sää oli vaan niin lämpöinen ja kostea;) Matkalla saimme nauttia myös upeasta? linnun laulannasta. Laulu muistutti epävireisen viulun vingutusta. Linnun laji tai ulkonäkö ei selvinnyt, niin oli ujon puoleinen hän.

Kun palasimme takaisin hotelliin, oli koko retkeen kulunut melkein kuusi tuntia! Huvitti kait se jo vähän...aika vissiin rientää kun on hauskaa:)

Seuraavana päivänä ilmojen haltija varmisti, että se vesihiisi sihisi kaikkialla. Niin Sotkamon kylällä shoppaillessa, kun vettä sateli tasaiseen tahtiin ja tietenkin kylpylän aalloissa kelliessä. Tuli käytyä viidessä saunassa ja mukava oli vain OLLA  ja  nauttia elämästä sekä tietenkin Sotkamon kylän legendaarisesta Saastamoisen kenkäkaupan tunnelmasta. Jos ette ole käyneet, niin todella suosittelen! Silmät meinaa tipahtaa päästä kun ovesta sisälle astuu, varsinkin ensimmäistä kertaa tullessa.

Aika on harhaa ja elämä karmaa, sanoi joku viisas tai viisastelija. Katsotaan mitä kokemuksia seuraavat reissut tuovat eteen. Taidan jo kuulla Lapin rummun paukkeen ja Pyhän Nattasen muinaisten noitien kutsun...Sinne(kö) siis :)

Kohti äärentöntä ja sen yli! Eli kuumailmapalloilemassa Heinäkuun helteillä.

 

Viimeinkin se toteutui! Nimittäin pitkäaikainen haaveeni kuumailmapallolennosta. Oikeastaan kävikin juuri kuten Tommy Hellsten kirjassaan sanoo: Saat sen mistä luovut :)

Suomessa tapahtuvan palloilun lisäksi olin toivonut pääseväni ilmojen haltijaksi Kappadokian matkalla muutamia vuosia sitten. Kappadokiahan on tunnettu valokuvistaan, joissa kymmeniä, ellei satoja palloja kelluu yhtä aikaa ilmassa mystisten maisemien yläpuolella. Kuitenkin meidän matkallamme tuuli oli sen verran huikaiseva usean päivän ajan, että palloilut jäivät vain haaveeksi ja kieltämättä se harmitti.

Viime kesänä olimme aikeissa mennä lennolle Oulussa ystäväni kanssa, mutta korona ja sen myötä maskipakko ja muut säännöt estivät retken. Nyt kuitenkin tilanne oli muuttunut ja puolisonikin innostui asiasta, joten tuumasta toimeen! Eräänä kuumana Heinäkuisena iltana saimme kyydin lähtöpaikalle Tyrnävälle. Sieltä samalta niityltä lähti kaksi palloa matkaan, Up kohti korkeutta!

Olin kuullutkin jo, että matkustajat saavat / joutuvat osallistumaan pallon virittämiseen lentokuntoon. Se oli mukavaa, paitsi sääskien osalta. Niitä riitti runsaasti sekä lähtö-, että laskeutumispaikalla. Oli jännä seurata valmisteluja ja lupahan pitää saada lennonjohdolta myös tämänlaisen ilma-aluksen nousuun. Pidimme palloa aloillaan, kun sitä täytettiin ja nousimme näppärästi korin kyytiin kun pallo täyttyi ja kori käännähti pystyasentoon. Nousu oli jotenkin huvittavan hiljaista ja nopeaa, kuin hississä olisi seissyt. Meidän pallomme kyytiin olisi mahtunut 4 matkustajaa kuljettajan lisäksi, mutta kovin olisi ollut sillit purkissa olotila siinä tapauksessa, näin luulen.Nyt meitä oli vain 3 ihmistä  korissa ja siellä saattoi liikkuakin ja kuvata oikein mukavasti. 

Lentäjä osasi asiansa ja kyyti tuntui turvalliselta, vaikka kyllähän se on aika hassua, että tuollaisella punotulla korilla noustaan ties kuinka korkealle. Toisessa pallossa, joka nousi hieman jälkeemme, oli 8 matkustajaa lentäjän lisäksi, eli se oli paljon suurempi. Mukava oli katsella heidänkin lentoaan auringonlaskun kullatessa taivaan ja meren, johon oli hyvät näkymät todella. Huimasiko? Ei. Hiljaisuus oli upea kokemus. Vain koirien haukunta kuului maasta vaimeasti.

Lentomme kesti noin tunnin ja pidempäänkin olisi kyyti maittanut. Yllättävintä minulle oli kuumuus. Sillä lämpötila oli taivaalla sama kuin maassa eli + 27 C ja sen lisäksi polttimot suihkivat tulta niin, että niskavillat tuntuivat kärventyvän.

Eräs ystävä sattui ajamaan pallon alapuolella juuri autollaan ja kyllä maan päälliset autot näyttiävät aivan leikkiautoilta ja talot nukkekodeilta taivaalta tähystellessä.

Laskeutuminen tapahtui myös Tyrnävälle ja samalle pellolle laskeutui myös isompi pallo. Jälleen saimme osallistua lentokaluston pakkaamiseen peräkärryyn ja paluumatka hyvin "ilmastoidulla" pakulla toi mieleeni lukuisat Egyptin matkat, vain beduiinipoppi puuttui, mutta olo oli koetusta onnellinen ja eikö vain syntynyt jo keskustelua toisenlaisestakin lennosta vaihteeksi kaupungin yllä. Kenties vielä uudelleen, joku kaunis päivä, Oulussa tai jossain muualla!

Kiitos Moments ja kippis hyvin hoidetulle lennolle!

http://moments.fi/

P.S. Voit ilmoittautua myös äkkilähdölle em. yritykseen, jos tahdot lentää edullisesti ;)

Hymyilevä Hanko ja mystinen Mustio

 

Hangossa hymyilyttää

Kesän 2021 aloitusreissu suuntautui upeaan etelään Suomen Hankoon, johon vielä näytti pääsevän ilman koronatestejä tai rokotuspasseja. Kuitenkin sää ja maisema sekä tunnelma olivat Totisesti kuin ulkomailla olisi. Aivan mahtavaa!

Suomen Valtion Rautatiet kuljettivat meidät kaksi Hannele-kerholaista Oulusta Tikkurilaan omassa omituisessa lasikopissa ja yhden yöpysähdyksen taktiikalla startattiin kolmannen Hannele-kerholaisen Kiijukalla kohden Suomen eteläisintä kärkeä. Matka sujui mukavasti ja Helteet senkun jatkuivat. Hangossa meitä odotti jo aiemmalla matkalla tutkailtu sympaattinen pensionaatti Villa Tellina, joka lienee ainakin matkailukuvien perusteella paikkakunnan tunnetuin tupa, ja myös vanhin majoitustoimintaa harjoittava pensionaatti.(rakennettu 1880) 

Tämä vihreä Villa kätkee sisäänsä useita huoneita, joissa yhteiset kylpyhuoneet sekä muutaman omalla kylpyhuoneella varusteun huoneen sekäa aamiaissalin ja tornin, jossa kaihoisasta merelle katseleva aave kummittelee ja jonne emme yrityksistä huolimatta tietämme yön valoisina hetkinä löytäneet :)

Kokoontumisrajoitukset ja ravintolarajoitukset olivat vielä voimassa, mutta terassit kutsuivat ja kauniit Villat tulivat tutuksi kävellen ja pyöräillen. Ruokapaikoistahan Hangossa ei ole pulaa ja siksipä liikkuminen meinasi tapahtua pyörimällä myös ilman pyörää, sillä ilman houkutuksiin lankeemuksia emme toki selvinneet, eikä se ollut tarkoituksenakaan. 

Villa Tellinan rakennuksen kunto ei ollut aivan samaa luokkaa kuin Villa Maijassa, jossa aiemmin olemme lomailleet, mutta kummassakin Villassa on omat viehättävät puolensa. Ja todellakin, kun kuljeskelee rantoja ja käy Hangon Casinon runsaista antimista nauttimassa, voi helposti tehdä aikamatkan menneisyyteen, Hangon kulta-aikaan, joka tosin näyttää edelleen jatkuvan. Tosin talvet taitavat olla kovin erilainen kokemus.

Tellinassa meillä oli oma "terassi" takapihan kalliolla ja siellä tulikin aikaa vietettyä. Toki hankimme myös seitinohuet päiväkännit paikallisessa kuuluisuudessa, eli Görän pubissa ja myös uusi hienostunut terassi Coco sai meidät vieraakseen. Cocossa on myös ByPiasin  myymälä, tai yksi niistä.

Mustion linna

Hankoon mennessämme huomasimme kyltin, joka kertoi Mustion linnan sijaisevan lähellä. Muistissani kareili Aavedatan vierailu siellä ja monia muitakin legendoja paikan useasta aaveesta, sekä muutenkin kirjavasta historiasta joten paluumatkalla kääntyi Kiian nokka kohti Mustion linnan aluetta. 

Museo oli kiinni, mutta itse alue puutarhoineen ja suihkulähteineen oli upea! Samoin näytti kauniilta vanha tiilinen ravintolarakennus ja näinpä kauniin linnanneidonkin kiirehtivän kohden linnantornia, ehkä sulhastaan salaa tapaamaan?

Jos Mustion alueella aaveita leijailee, niin niiden täytyy olla sopuista sorttia, niin harmoniselta koko alue vaikutti. Ja uhkasimmepa tulla sinnekin joku kaunis päivä Hanneleiden kesken yöpymään ja tunnelmia aistimaan. Ehkäpä Merlinin maaginen majoitus tai kummittelevan kuninkaan huone päätalossan kutsuu...Let´see...

Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että kyllä Suomi on kaunis matkailumaa varsinkin silloin, kun sääsket pysyvät poissa ja säiden haltija sopusaina. Tästä on hyvä jatkaa kohden uusia seikkailuja, jotka taitavat suuntautua UP kohti korkeuksia! :)

https://tellina.fi/

2012 Maya intiaanien ennustama aikakauden muutos, vasta NYT

Vuoden 2011 Huhtikuussa sain olla mukana Veli Martinin ja kumppanien järjestämässä ensimmäisessä tapahtumassa, jonka nimi oli ennakoivasti 2012 Nyt. Espoon Diboliin taksilla saapuessamme taksikuski  naureskeli, että tapahtuman järjestäjä on erehtynyt vuodesta. Näkemykseni on, että Maya -intiaanit saattoivat hieman erehtyä vuodesta kun ennustivat uuden aikakauden alkavan vuoden 2012 aikana, tai sitten merkkejä tästä ei ollutkaan niin paljon ilmassa, kuin ennustuksesta tietoiset kansalaiset olivat kenties odottaneet. 

Voisiko olla, että 2012 onkin VASTA nyt? Paljon odotettu uusi aikakausi alkoi jo 2019 vuoden puolella, mutta saimme huomata sen tiivistymisen koronan alkamisen aikaan, jolloin oli paljon puhetta (toivottavasti ei vain puheeksi jäävää) ilmastonmuutoksesta. Korona vei ilmastouutiset hyllylle ja ihmiset syytämään maskeja mereen ja luontoon, mutta toivottavasti järki tulee tässäkin käteen ja ihminen, luomakunnan kruunu? osaa taas käyttää roskakoria, kuten ennenkin...

Maya intiaanit ja muutkin alkuperäiskansat kertovat aikaKAUDEN muutoksesta, ei siis maailmanlopusta. Kuitenkin nyt näyttää myös, että ennen tuntemamme maailma on jo loppunut ja ihmiskuntana meillä ei ole paluuta entiseen. Murrosaika sisältää aina ylilyönteja ja myös nykyinen kahtiajakautuneisuus hyvin monissa ryhmissä ennustettiin tulevaksi. Dualismi eli ääripäät voimistuvat ja "kuminauha" kiristyy ääripäiden välillä, kunnes se vetää ääret jälleen takaisin yhteen, Ykseyteen? Tässä ajassa on todella erikoisia ilmiöitä, kuten voimallinen valeuutisointi ja median suuri rooli pelottelussa, mutta myös henkiset ihmiset Näyttävät olevan jakautuneina erilaisiin leireihin. Heihin jotka käyttävät maskia ja jotka eivät käytä, heihin jotka ottavat rokotteen ja heihin jotka syyttävät rokotteen ottajia salaliittoihin uskoviksi. Henkisyyden määritys lienee kuitenkin suvaitsevaisuus ja rakkaus? Eikö toisen "leirin"näkemyksiä voisi kunnioittaa, vaikka ei itse niitä noudatakkaan? 

Maaplaneetta on mahtava oppimisen koulu ja siksi mahtava, että jo ennen koronaa täällä oli mahdollisuudet niin MONENLAISELLE OPPIMISELLE. Ja niin on myös koronan suhteen. Motiivi on aina tärkeämpi kuin se, mitä näkyy tehtävän tai ei- tehtävän. Jos jonkun motiivi maskin käyttämiseen on rakkaus läheisiä kohtaan tai rakkaus itseä kohtaan, niin Ok! Mutta jos motiivi on pelko, niin se taas ei liene ihan ok. MUTTA on hyvä huomata, että jonkun rakkaus- motiivi voi olla käyttää maskia ja toisen rakkaus(vapaus)motiivi voi olla sitä käyttämättä ja molemmat ovat oikeassa, heistä itsestään päin katsoen. 

Mielestäni tärkeämpää onkin oivaltaa, että tämäkin tilanne menee ohi ja sitten jälleen yhdessä on meidän käärittävä hihat vaikkapa luonnon auttamiseen, mukaan lukien veden auttaminen ja kaikkeen joka tukee yhteistä hyväämme. Ja vieläkin tärkeämpää on muistaa, että emme VOI muuttaa maailmaa, muuttamatta Itseämme. Maailma on unta, vaikka kuinka todelta tuntuisi. Ja maailma on SEURASTA ajatuksistamme ja uskomuksistamme, tunteistamme. Miten voisitkaan muuttaa seurausta, muuttamatta syytä? Syy on aina meissä itsessämme, sisäavaruudessamme, mutta sitäkään emme muuta itseämme (tai toisia) tuomitsemalla, vaan nimenomaan hyväksymällä. 

Rakkaus on hyväksymistä, mutta hyväksyminen ei tarkoita, etteikö voisi myös toimia oman näkemyksensä mukaisesti, jos kokee sen tarpeelliseksi.

Idolini Jeshua opetti opetuslapsilleen "Olkaa ohikulkijoita" ja tuo ohje pätee tänäkin päivänä. Jokaiseen some-mielipiteen vaihtoon tai uutisoinnin päivittelyyn ei kannata mennä mukaan, ainakaan jos haluaa voida hyvin ja olla tasapainossa. Elämme mielensäpahoittajien kulta-aikaa ja someraivo repeää milloin mistäkin syystä. Tähän olisi hyvä muistaa Jim Carreyn ajatus: "Mielipide on kuin persreikä, jokaisella on sellainen..." Mutta onko mielipide yhtä kuin me itse? Tuskin ja toivottavasti ei. 

Summa summarium; aikakausi on muuttumassa, olemmeko vasta nyt siirtymässä siihen paljon puhuttuun Vesimiehen aikaan, jota jo 60-luvun hippiliike ennakoi? Mitä uusi aikakausi tuo tullessaan? Toivottavasti ei enää enempää kahtia jakautumista eli leiri-ajattelua, vaan ykseyden, veljeyden ja vapauden, mutta mitä nämä sanat itsekullekin tarkoittavat, sitä voi jokainen miettiä tykönään.

Vapaus ilmaista mielipide on toki perustuslaissa edelleen, mutta meillä on myös vapaus vaieta ja olla olla hiljaa silloin, kuin siltä tuntuu. On vapaus toimia, tai olla toimimatta ilman, että meidät tuomitaan siitä. Minä otin nyt vapauden ilmaista ajatuksiani, vaikka tähän saakka olen pyrkinyt elämään uuden ajan alkumetrejä eli korona-arkea ihan tavalliseen tapaan kuten ennenkin,  vailla suurempia ajatuksen ilmauksia puoleen taikka toiseen. 

Uusi normaali, jota jotkut tuntuvat niin pelkäävän, voi ollakin ihan hyvä juttu, jos se tuo meidät lähemmäs todellista Itseämme ja toisiamme ja opettaa mikä todella elämässä merkitsee.Tämän päivän uutisissa elämäntapatutkija Thomas Hylland Eriksen pelkää, että ihmiset eivät oppineet korona-ajasta mitään sillä "täytämme vapautuneen ajan Netflixillä ja online-kokouksilla." Korona on paljastanut, että hitaampi elämä tekee hyvää ihmiselle ja maapallolle eli luonnolle. Ehkä "uusi normaali" onkin hitaampaa elämää, jossa olemme enemmän läsnä ja vähemmän oravanpyörässä. Dualismissa elämässämme mikään ei ole vain hyvä, tai vain huono asia. Joten; Ylös, ulos ja metsään, vaikka riippumattoilemaan;)

Linkki uutiseen tässä: https://yle.fi/uutiset/3-11855703