lauantai 18. helmikuuta 2017

Pohjoisen Teneriffan kutsu 2017

 
On taas se aika vuodesta, että Suomen pakkasen ja pimeyden oli aika vaihtua valoon ja lämpöön ja koskapa tuntui, että viime talvinen Teneriffan reissu jäi vähän lyhyeksi koko saareen tutustumiseen, niin jatkoimme hyväksi havaitulla linjalla. Tällä kertaa kohteeksi valikoitui Helmikuun alussa kuitenkin saaren pohjoisosa eli Puerto De la Cruz. Olin käynyt aiemmin Crutzissa yli  kymmenen vuotta sitten ja paljonkaan ei ollut vehreä kaunotar muuttunut minun silmissäni, vain karnevaalikulkueet puuttuivat. Tällä kertaa karnevaaliaika alkaa vasta helmikuun lopussa.
Cruzin katukuvaa ja varsinkin suosittua rantakatua leimaa voimallisena kuohuva meri ja enempi varttunut turistien joukko. Monet eläkeläiset ja vapaaherrat ovat löytäneet Teneriffasta toisen kotinsa. Tämä oli ehkä vielä voimallisemin näkyvissä tässä kohteessa kuin Madeiralla, joka myös vaikutti todella rauhalliselta lintukodolta.
Henkilön Marjut Moisala kuva.
Matkustimme Aurinkomatkojen kanssa, vaikka asuimmekin pääasiassa lomaosakkeessa, RCI:n kautta vuokratussa. Vaihtopäivän sattuessa lomamme toiselle päivälle yövyimme Aurinkomatkojen hotellissa ensimmäisen yön ja täytyy sanoa, etten ole ehkä koskaan ennen näin vaatimattomassa majatalossa yötäni viettänyt, ainakaan ulkomailla. Suoraan sanottuna melkoinen rotankolo oli tuo Plaza-hotelli, mutta emme odottaneetkaan kovin laadukasta majapaikkaa hinnankaan perusteella. Sijainti sen sijaan oli loistava, lähellä kaikkea, varsinkin lähellä loistavaa Intialaista ravintolaa.
Kun sitten pääsimme toisena matkapäivänä majoittumaan varsinaiseen hotelliimme La Quinta Parkiin Orotovan laaksossa, niin tuntui kuin olisi tullut paratiisiin. Upea huoneisto mahtavalla merinäkymällä ja hotellin uima-allasalueelta oli suora näkymä Teiden vuorelle.
Tunnetusti Crutzissa sää vaihtelee todella nopeasti ja pilvisyyttäkin riittää, mutta meidän hotellissamme vallitsi jostain syystä paljon aurinkoisempi säätyyppi kuin kaupungissa jonne oli matkaa noin 10 km.
Kuitenkin pohjoinen saari on upea paratiisi kokonaisuutena luontonsa puolesta! Parina päivänä seikkailimme auton kanssa Mascan laaksossa ja muissa käymättömissä kylissä ja jälleen maisemat olivat päätähuimaavat. Välillä ajoimme pilven sisällä, eli sumussa, mutta pääosin sääkin suosi ja luontopolullekin päästiin hämähäkkien seurasta nauttimaan... Sekä tapasimme yli tuhatvuotiaan traakkipuun. Hän on taatusti nähnyt paljon! Välillä oli jännittäviä tilanteita auton kanssa todella kapeilla vuoripoluilla, jopa niin, että poliisikin tuli välillä liikennettä ohjaamaan, mutta kaikesta selvittiin kunnialla.
Ensimmäisenä lomapäivänä viettimme aikaa merivesialtailla Crutzin keskustassa ja siellä lepolassessa lojuessani meditoin ja sain voimallisen yhteyden  Pyhään äitiin eli Jumalan feminiiniseen aspektiin. Sain viestin: "Täällä lähellä on Neitsyt Marian ilmestymisen luola. Menkää käymän siellä.."
Päivätietoinen minuuteni ei tiennyt tuollaisen luolan olemassaolosta, mutta kaikkitietävä Google varmisti, että viesti piti paikkansa ja tuollainen luola löytyisi melko läheltä asuinsijaamme. Toisena autoilupäivänä sitten läksimme luolaa etsimään, vaikka samaan aikaan jokin sisälläni kapinoi. Mietin näet, että miksi joku paikka olisi toista pyhempi tässä maailmailmiössä, jossa uneksimme olevamme. Eivätkö kaikki paikat ole samanarvoisia. Toisaalta netistä löytyneiden ohjeiden mukaan luola sijaitsi kovan kiipeämisen takana ja ohjeet olivat hyvin epämääräiset. Kuitenkin tiemme vei liitovarjoilijoiden käyttämälle korkealle paikalle, jonne automme jäi ja läksimme kapuamaan melkoisen jyrkkää rinnettä ylöspäin...
Kunto ainakin kohosi, joskin muuta ei tapahtunut. Emme löytäneet luolaa...mutta kun myöhemmin juttelin asiasta facebookissa, löytyi useitakin henkilöitä jotka olivat luolassa vierailleet ja saimme jopa karttakoordinaatit jotka osoittivat, että puolisoni oli ollut noin 100 m luolasta sitä näkemättä...Mitähän tästä voisi oppia :) Ajattelin kuitenkin, että koska ilman fyysistä kehoa on helpompi liikkua rinteissäkin, niin tulen käymään paikalla ns unikehoissani ja näin myös tapahtui, kaksi upeaa maanpäällistä Jumalatarta kulki kanssani ;)
Tästä episodista muistui mieleeni matka Intiaan, jonne lähdimme Karmapaa tapaamaan ja joka loppujen lopuksi opetti tutun totuuden: "Guru on sisälläsi." Niinpä tunnen, että myös tuo luola ja sen pyhyys kuten myös Pyhä ÄIti ovat meissä, Tietoisuuden avaruudessa, eikä missään muualla.
Sain viettää Teneriffalla myös hauskat syntymäpäivät, jälleen tuli siis täyteen tuo sama 25 vuotta joka aiemminkin. Hotellissamme oli Spa- osasto jossa saimme nauttia kuumakivihieronnasta taitavien hoitajien huomassa, ah ja voi! Iltaelämäänkin tutustuimme Crutzin rantakadun Molly Malone-irkkupubissa, jossa oli tosi hauska meno ja meininki. Tanssia, laulua ja rumpuja...melkein tuli Kotkan Henki-tapahtuma mieleen, paitsi, että se taisi olla kuivempi tapaus menneenä kesänä ;)
 
Tätä matkaamme sävytti myös Lisa Natolin 40-päivää kurssi, jonka puoliväli oli matkamme aikana. Joka päiväisenä ohjelmana oli Lisan videon lataaminen ja harjoituksen tekeminen hotellin internetissä. Kerron seuraavassa blogikrjoituksessa enempi tästä sekä Kvanttianteeksianto-kurssin annista.
Teneriffa antoi taas parastaan ja tunsin akkujen latautuvan. Nyt jaksaa taas jonkin aikaa...ainakin hiihtolomaviikkoon asti :)
Henkilön Marjut Moisala kuva.
Matkailu avartaa, varsinkin kukkaroa, siksi on hyvä välillä kai keskittyä muihinkin toimiin, mutta sen verran olen matkailukärpäsen (pysyvästi) puraisema, että hetikohta alkoi silmissä siintää jo mahdollinen uusi reissu, mitä parhaassa seurassa, omien lasten kanssa. Katsotaan mitä jutunjuurta siitä saadaan aikaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti