sunnuntai 28. elokuuta 2016

Tänä kesänä Hangosta Nuorgamiin


Kun Toukokuussa olin Hangossa Suomen eteläisimmässä pisteessä, totesin puolileikilläni, että kuluvan kesän aikana on sitten päästävä myös Nuorgamiin, pohjoisimpaan pisteeseen ja eikö vain sananlasku kuulukin: "Sitä et sano, minkä perillä et käy..." Niinpä elokuun varhainen ruska-aika vei minut ja muruni pikavisiitille Suomineidon pään, päälaen ja pohjoisen Norjan maisemiin.
Olen jo kymmenen vuotta ollut menossa Norjaan, mutta aina on matka syystä taikka toisesta estynyt. Olin tietenkin kuullut mahtavista maisemista ja Norjan kalleudesta matkailumaana, mutta kun sitten todella ajoimme vuonon reunaa huimissa maisemissa kohden Pykeijan kalastajakylää, niin en osannut kuin haukkoa henkeä maisemien komeuden edessä.


Matkamme alkoi Oulusta ja ensimmäisenä päivänä siirryimme Saariselälle Holiday Clubin huomaan, kokemaan "Euroopan pohjoisin kylpylä" - kokemuksen. Saariselällä meille oli hieman seuraa,sillä paikan oli valloittaneet 2000 motoristia, Jänkhällä tosiaan jytisi!

Toinen matkapäivä vei Inarin upeisiin maisemiin ja sää ei olisi voinut parempi olla. Aurinko paistoi helteisesti ja harmittelimme vain shortsien kotiin jättämistä, varusteemme olivat enempi normaalia pohjoisen säähän sopivaa. Inarin järvellä risteilee katamariini, joka vie pyhälle Ukon seidalle eli ukon saarelle ja pysähtyy toisessakin kohtaa. Risteily oli todella hyvin järjestetty ja vene korkeatasoinen, joten mikäpä siinä oli nautiskellessa Inarinjärven mahtavista maisemista. Olin jo etukäteen kääntänyt sisäiset silmäni Ukonseitaa kohden ja havainnut, että saarella seitaa vartioi saamelainen shamaanimies neljän tuulen hattu päässään. Kun lähestyimme saarta koin, että meitä jo odotettiin ja muun turistijoukon kiivetessä saaren huipulle poistuin itse takavasemmalle meditoimaan rauhassa saaren rannassa yhdessä Lapin ukon kanssa. 
 
Yhteinen hetkemme oli voimallinen. Myös haltijakansaa paikalla näin sekä nuoren vaaleakutrisen tytön, jolle tarjosin mahdollisuutta lähteä korkeampiin maailmoihin, mutta hän ei tuota mahdollisuutta halunnut vielä käyttää. Saamelaiselta tietäjältä sain eräänlaisen siunauksen ja apua kurkkuni ongelmaan ja lopun ajan vietimme vain yhteisessä hiljaisessa hetkessä. Hieman rahaakin jätin kuten tapana on kun Seidalle uhrataan...kivien koloihin vierivät kolikot olkoon siellä muistona ja lahjana Ukolle, jota vaikkapa viikinkien taruissa Thoriksi kutsutaan.

Matka tuolle pienelle saarelle katamariinilla toi elävästi mieleeni erään toisen matkan noin 20 vuotta aiemmin. Tuolloin matkasimme Perun Titicaca-järvellä katamariini aluksella Auringon saarelle, jossa meditoin Tapani Koivulan kanssa kun muut sielläkin kiipesivät saaren yläosaan.Kesken  meditaation tuolloin havaitsimme,  että muu porukka oli jo palannut laivaan ja laiva oli jättänyt meidät saarelle. Siinä sitten huidoimme melko vilkkaasti ja saimme toruja matkanjohtajalta kun näin omin päin olimme (taas) toimineet. Mutta minkäs sille mahtaa, kun oma rauha kutsuu enempi kuin joukossa oleminen :) Onneksi tällä kertaa en jäänyt laivasta, olisi ollut ikävä uida takaisin kun järvi sentään on syvimmillään yli 100 m syvä.

Pitkätkään matkat autolla eivät nyt tuntuneet niin pitkiltä kun maisemat olivat tätä luokkaa. Ajelimme Inarista Utsjoelle kokemaan "EU.n pohjoisimman ravintolan" ja siinä sitä exotiikkaa piisasikin. Pitsaa ja rokkia saamenkielellä ja sisustus ravintolassa oli hm... eläväinen ja värikäs. Viime hetkillä ehdimme vielä ruokaostoksille sillä näillä korkeuksilla kappojen aukioloajat ovat vielä entisen hyvän ajan mallia, eli aika kaposet.

Nuorgamissa kylän nähtävyydet olivat nopeasti nähdyt ja paras nähtävyys onkin tietenkin Tenojoki jonka varrella olevassa Nuorgamin lomakylässä majoituimme. Majoitus oli todella hyvä ja mökin ohjeetkin oikein järkevät kun "tekemistä" - kohdassa luki: "Voit istua Tenojoen varrella ja katsella joen virtaamista." Näin sitten teimmekin, kunnes itikat ajoivat sisätiloihin unia katselemaan.
Nuorgamin yön jälkeen matkamme jatkui Norjan puolelle hämmästelemään naapurimaan komeutta: mystisiä vuoria ja pilviä, kivimuodostelmia ja värejä sekä vuoren kylkiä virtaavia puroja. Norja jättikin ikävän, sinne on varmasti päästävä uudelleen ja tietenkin pidemmäksi aikaa. Risteily vuonolla ehkä?
Pykeijässä kysyin taitavalta kokiltamme tottuuko noihin maisemiin koskaan. Hän sanoi, että kyllä niihin tottuu, mutta kun on hetken poissa ja palaa niin jälleen ihmettelee että wau!  Kokkimme puhui muuten selvää suomen kieltä kuten moni muukin tuon kylän asukas, sillä kyläläisillä on paljon juuria ja sukua suomalaisten parissa ja Suomessa.

Sade säesti paluumatkaamme. Pysähdyimme jälleen Saariselälle yöksi ja totesimme,että maa oli autio ja tyhjä sillä motoristit olivat kurvanneet muihin maisemiin. Kotona Oulussa mittarissa oli 1600 kilometriä ja kun sulki silmänsä niin maisemat vielä vaan vilisivät verkkokalvoilla. Enpä ihmettele, että yhä useammat ulkomaalaisetkin turistit ovat löytäneet Suomen Lapin ja revontulet sekä upean luonnon. Ehkä mekin vielä lähdemme vaikkapa lasi-igluja kokemaan Kakslauttaseen tai Levin huipulle... Hangon ja Nuorgamin nyt  kokeneena totean, että on meillä mahtava isänmaa ja niin monenlaista koettavaa ihan omassakin maassamme, jotta ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, välttämättä... Mutta kyllä jäämerellä oli kuitenkin erilainen meininki kuin tuossa meijän Patelan rannassa. Kummatkin toki hyviä paikkoja - Tietoisuuden avaruudessa!

Jos Ukonsaari tai muut luontokohteet kiinnostavat niin katsoppa Yle areenasta "Metsien kätkemä" - sarja. Hienoja matkoja Suomen luontoon!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti