Ultra upeat päivät 2018

Kuva Marko Kananen

Viime viikonloppuna koitti jälleen kesän kohokohta eli Ultra-päivät, jonka seurauksena kohdallani tuli täysi tusina täyteen Ultra-päivillä käyntejä. Tusina nyt ei ole paljon mitään, sillä päivillä oli jälleen läsnä monia, joilla taisi olla noin 35 kerta....:) Yleensä ilmojen haltijatkin suosivat Ultralaisia ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus, vaikka tuulahtelikin välillä aika raikkaasti, niin kuitenkin päästiin parinkympin lämpötiloihin. Tällä kertaa minulla oli kaksi iltatyöpajaa ohjattavana. 


Perjantaina Adamonin kanssa täytimme takkasaunan ääriään myöten ei-dualistisilla kansalaisilla ja lauantaina noin 130 tähtisilmää viihtyi kanssamme täysin dualistisessa kontaktihenkilö-illassa. Siellä kerroin kokemuksiani Tähteläisyydestä ja haastattelin paikalla olleita ja ilokseni ihmiset todella uskaltautuivat avautumaan, sillä kuten he kertoivat; "ilmapiiri oli niin turvallinen, että uskalsi kertoa..." Sainkin vielä myöhemminkin positiivista palautetta näistä tilaisuuksistani juurikin siksi, että ihmiset olivat jo monta vuotta toivoneet iltaa, jossa kerrotaan omista kokemuksista, ilman turhaa kainostelua ja "jaadausta" :) Meditaatiossa ja kanavoinnin aikana myös eräs tähtien lähettiläs kertoi terveisiään läsnäolleille.

Adamon- työpajan ihanin palaute oli naiselta, joka kertoi saaneensa parhaan oivalluksen juuri siellä siitä, miten mielessä tapahtuva siunaaminen on tehokas tapa kääntää tuomitsemaan oppinut mieli oikein päin. Mieli on kuin koira, vaatii koulutusta, ja kukapa muu mielen kouluttaa kuin se "emäntä" tai "isäntä" :))

Sanoin tähteläisyyteen liittyen, että nämä kesäpäivät ovat ainut paikka, jossa tapaa "omaa heimoaan" sanan varsinaisessa merkityksessä. Monet tuntemani ihmiset ovat todenneet saman kuin mekin; luennot ovat ihan kiinnostavia, mutta tunnelma on parasta. On mahtavaa tavata samanhenkisiä ihmisiä ja tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Hienoa!

Luentojakin oli jälleen laidasta laitaan ja itselleni voimakkaimpia olivat Josen ohjattu meditaatio, jossa tapahtui todella paljon. Aivoni olivat prosessissa vielä vuorokauden itse tapahtuman jälkeen, aivan kuten aiemmin oneness-tapahtumissakin ovat olleet. Myös Bosnian pyramidit ovat kiinnostavia, mutta luennoitsijoista huomioni kiinnitti Gerald  Aartsen  jonka olemus henki pieni-egoisuutta ja munkkimaista tyyneyttä. Hän kertoi asiansa rauhallisesti ja vakuuttavasti, ilman suuria maneereita. Myös hänen luennollaan pääsimme tähteläisiin tunnelmiin. Avaruuden ystävämme ovat varmasti paljon vaikuttaneet maaäidin hyvinvointiin ja korjailleet ihmisten liiaan suurta vaikutusta ympäristöönsä.

Kiva oli jälleen myös tervehtiä kivikahvilaa pitävää Maroksen perhettä ja tehdä pieniä hankintoja kimaltavasta aarrevalikoimasta. Kuortanejärven auringonlaskuhan on myös aivan must asia! Suomen suvi on täynnä upeita elämyksiä. Nautitaan kesästä ja läsänolosta!

Elokuun aikana RTV:n kanavalle youtubeen tulee myös minun haastatteluni, jossa kerron myös näistä omista tähteläisistä kokemuksista. Atte Särkelän haastattelu on jo ilmestynyt ja avaruusasioista kiinnostuneille suosittelen sitäkin todella! Tulevana syksynä ilmestyy minulta myös omiin kokemuksiini perustuva kirja Näkijän silmin, joka saattaa olla monelle lähimmäiselle silmiä ja tietoisuutta avaava lukukokemus :)

Rokuan kesäseminaarissa 2018

Terveiset upeiden ihmisten kesäseminaarista Rokualta! Viikonloppu oli pullollaan hienoa tunnelmaa ja lämpöä, vaikka säiden haltija hieman temppuili, niin myös luonnonrauhasta saimme nauttia ja vaihtelevista keleistä.

Tämä kesä oli lajissaan ensimmäinen kerta kun osallistuin Suomen henkisten kehitysten vuotuiseen kesäseminaariin. Tällä kertaa oli Oulun vuoro järjestää se ja varmaan juuri siksi Rokua valikoitui pitopaikaksi.Rokua on valittu  myös kuluvan vuoden retkikohteeksi koko Suomen kattavasti, joten kyllähän siellä kelpaakin kokoustella.

Minä alustin tapahtumassa kirjojeni teemoista perjantaina luennon verran ja lauantaina pidin työpajan Adamonin kanssa. Välillä ehdimme ulkoilemaankin upeaan luontoon jäkäläkankaille ja nautimme tietenkin hyvästä ruuasta.Ohjasin myös luontoon ja elementtien voimaan liittyvän iltameditaation, sillä mikäpä sen parempaa kuin ykseys sekä toistemme, että äitimaan ja elementtien kanssa.

Ohjelmassa oli paljon meediotilaisuuksia ja muuta mediaalista toimintaa. Mekin kävimme puolisoni kanssa kokemassa tunnetun ruotsalaisen meedion Mia Ottosson meediotilaisuuden tunnelmaa. Itselläni kiinnosti lähinnä se, miten Mia toimii ja poikkeaako toiminta jotenkin aiemmin koetusta. Itse en meediotilaisuuksissa odota viestejä rajan takaa, vaan katselen ja kuulostelen tilannetta kaikilla aistella ihan mielenkiinnosta :) Yleisesti meedioinnista on tullut mieleeni kysymys, mikseivät vainajat vain yksinkertaisesti tule aiemman nimensä kanssa ja kerro suoraan meediolle ketä he tulivat tapaamaan, näin säästyisi paljon arvailu-aikaa ja enemmän ihmisiä voisi saada viestin! Edesmennyt Aino Ivanoff toimi tällä tavalla ja täytyy sanoa, että enpä ole tehokkaampaa meediointia sen koommin tavannut.

Toki nimen kuunteleminen ja kysyminen voi olla haasteellista ja kuten olen aiemminkin kertonut, nimi haalistuu kun siirrymme henkimaailmaan. Ehkä kaikki edesmenneet eivät edes muista enää maaelämän kokonimeään, kukapa tietää...Meidän maailmassamme nimellä on paljon suurempi merkitys, mutta toki jotkut oppaatkin tulevat minunkin kauttani nimen kera, vaikka en sitä erityisesti heiltä kysykään. Joka tapauksessa meedioinnilla on tärkeä arvonsa heille, jotka ovat menettäneet vasta läheisensä, mutta mitään korkeampaa tietoa en usko vainajien osaavan meille tuoda, kuin sen, mitä he tiesivät eläessäänkin.

Lienen vähän tylsänkin ei-dualististisen henkisyyden edustaja kertoessani kerta toisensa jälkeen luennoillani saman totuuden; ilmiömaailma on suuri illuusio, projektio, jonka olemme mielestämme ulos heijastaneet ja jonka koemme ikäänkuin totena. Suuri uni, ei muuta. Ja aina ensisijassa olemme henki.  Tätä samaa ilosanomaa lähdemme jo tulevana viikonloppuna julistamaan Ultra-päiville, mutta ei vain sitä,vaan tällä kertaa toinen työpajani on hieman erilainen, eli myös siihen ilmiömaailman erikoisuuksiin perehdyttävä "Oletko sinäkin Tähteläinen?" Kerron omista kosmisista kohtaamisistani ja haastattelen paikalla olevia, kenties Sinuakin, aihepiiristä. Luvassa myös voimallinen meditaatio ja kanavointi Tähteläisten taajuuksilta :)

Vielä on kesää jäljellä ja helteitä luvassa. Nautitaan Suomen suvesta, samalla muistaen, että kaikki havainnot ovat osa havaitsijaansa!

Melomassa Oulankajoella - luonnon omassa huvipuistossa

Jo jonkin aikaa on haaveissani kimmeltänyt Oulankajoen kanoottiretki Kuusamossa, "luonnon omassa huvipuistossa",kuten mainoslause kuuluu. Nytpä sitten se viimein toteutui, vaikka vähältä piti jälleen!

Aiemmin olimme menossa kyseiselle retkelle vuosi sitten, mutta ilmojen haltijat sekä myös kanootin haltija olivat eri mieltä. Niinpä se tuolloin jäi. Tällä kertaa olimme Kuusamossa "talvilomalla" kesäkuun eka viikon ja odotimme ilmojen lämpenemistä. No lämpenihän ne, + 3 C.sta asteesta peräti + 8C  asteeseen, eikä luntakaan tupruttanut kuin hetken ajan:) Kuusamo ei koskaan yllätätä säiden suhteen, ainakaan siihen lämpimään suuntaan, mutta maisemat ovat huikaisevat!

Olimme melko lämpimässä säässä loman alussa Pienellä Karhun kierroksella ja minä meditoin Myllykosken kuohuja. Sitten puolivälissä viikkoa vietimme todella kylmän päivän Purnuvaarassa. Lämpötila oli todellakin lähes pakkasen puolella ja pohjoinen puhuri tuuli läpi koko olemuksen. Sinä iltana viihdyin saunassa tosi piitkään....!  Olimme siis jo luopuneet Oulankajoen valloituksesta ajatustasolla, kun tapasin Kuusamossa eräoppaana toimivan mukavan neitokaisen, joka sai meidät innostumaan ajatuksesta jälleen. Kiitos siis Pirittalle!

Olin hankkinut neljän hengen kanoottiretken jo joululahjana puolisolleni Elämyslahjat - palvelusta ja retken toteutti Kuusamo - Safaris.

Kanootti odotti meitä valmiina varusteineen Kiutakönkään luontokeskuksen lähellä. Alku oli vähän nihkeää, sillä itse olen melonut aiemmin vain kerran pienellä "ojalla" jossa kanoottia piti kantaa yhtenään, jotta pääsi eteenpäin. Lapset eivät olleet meloneet koskaan. Onneksi murullani sentään oli aiempaa kokemusta jonkin verran, tosin aika oli tainnut kullata muistot viime kerrasta, josta taisi olla kymmenisen vuotta:)

Harjoittelimme siis yhteispeliä heti lähdön hetkellä, kun edessä oli karikko ja oikealla koski. Hyvin kuitenkin kapteenimme( 12 v) ohjasi alusta eteenpäin.Alkupää eli noin 7 km matka  oli melko karikkoista ja ihmeen paljon päätöksiä piti jatkuvasti tehdä. Olin olettanut, että lipuminen joella on vain sitä.. eli lipumista joella, mutta ei se ihan niin mennyt :)) 

Saimme tehdä itsekin töitä ja hyvä niin, ei ainakaan se kylmä yllättänyt ja sadeviittaakin tarvittiin vain hetken ajan alussa. Kaksi kertaa jäimme kiinni karille, sillä neljän hengen kanootti oli ehkä hieman alempana uivakin kuin kahden melottavat. Kerran lapset olivat jo hätää kärsimässä eli "paniikissa" että tähän jäätiin loppuelämäksi, mutta saimme työnnettyä kanootin pois karilta, jonka seurauksena virta pyöräytti sen ympäri ja matkasimme hetken selät menosuuntaan päin, mutta väljemmillä vesillä palasimme taas mieluisampaan katse- menosuuntaan- moodiin.

Muutamia muita melojia näkyi joella ja mahdottoman komeita maisemia! Myös ryhmä telttailijoita oli leiriytynyt eräälle töyräälle ja seurasi mielenkiinnolla meidän rantautumista vastapäiselle nuotiopaikalle. 

Nuotiolla huomasimme, että olemme melkolailla jäljessä aikataulusta, siellä noutopaikalla tuli olla kello 16. Olimme lähteneet kolme varttia myöhemmin matkaan, kuin mitä oli suositus ja alkuperäinen suunnitelma. Kun matkaa oli vielä 11 km piti laittaa jo suurempaa vaihdetta silmään ja meloimme melkoista vauhtia loppumatkan ja lapsetkin ollivat todella reippaita ja tuntuivat nauttivan matkasta suuresti!

Tällainen neljän henkilön kanootti ja jokaisella oma mela, on loistava keino harjoitella yhteispeliä, suosittelen!

Mutta sitten tunnelmaan...Maisemat olivat komeat, kotka lenteli taivaalla, pari poroa nähtiin rannalla, joutsenia ja pienempiä vesilintuja sekä mahtavia molskauksia kun isot kalat hyppivät Oulankajoessa. 

Todettiinkin, että koska autiotupia on matkan varrella useampi, niin seuraavalla kerralla viivymme yön yli, näin ei tarvitse kelloakaan katsella, vaan voi keskittyä luonnon rauhasta nauttimiseen. Kuuntelimme kyllä nytkin hiljaisuutta useaan otteeseen, tosin myös hyvin erikoisia ääniä metsistä kuului....

Kello oli jo neljä kun meillä oli vielä yli 4 km matkaa noutopaikalle Jäkälämutkaan, Venäjän rajan lähellä. Safari-yrittäjä soitti puolisolleni ja mietittiin mitä tehdään, sillä hänellä oli seuraava porukka haettavana jo kello 17 ja siihen noutoon emme olisi mahtuneet. Joten kannustustava huutomme lapsille kuului: "Melokaa!" Näinpä sitten vain vartin myöhässä me ja eräs toinen kanoottikunta pääsimme noutopaikalle, joka oli noin 2 km ennen virallista paikkaa. Tila-autossa oli jo 2 muuta seuruetta ja meistä auto tulikin täyteen ja täyttä ravia kohden lähtöpaikkaa, sillä yrittäjällä oli kiire seuraavaa seuruetta hakemaan. Me näimmekin tuon porukan tauolla eräällä hiekkaisella rannalla. 

Kuva Kotiliesi.fi

23 km melonnan jälkeen palkitsimme itsemme jäätelöllä ja kehuilla. Tosi hyvä tiimi, varsinkin näin ensikertalaisiksi! Ja luonnon oma huvipuisto peittosi kyllä Suomen Tivolin, vaikka sinnekin kuulema jotkut meistä aikovat vielä suunnata.

Suosittelen Sinullekin Oulankajokea ja luonnon parantavaa voimaa. Oura-sormuskin kertoi jo patikointipäivän jälkeen sydämen sykevälivaihtelun parantuneen huomattavasti ja samoin unen laatu paranee. Vaikka tämänhän me kokemuksesta tiedämme, niin kiva on joskus dataakin asiasta tutkia.Alkukesä on varmasti paras aika tälle retkelle, ei sääskiä mutta paljon vettä! Veikkaan, että loppukesänä tämäkin kokemus olisi ollut kovin toisenlainen.

Ihanaa kesää ja luontoseikkailuja sinullekin!

Matkalla tutuissa maisemissa, kun kutsui mua Kuusamo.

Henkisellä tiellä on sanonta "Et voi astua samaan virtaan kahdesti." Käsitän sen tarkoittavan, että vaikka mielemme kertoo meille jonkun paikan, ihmisen tai asian olevan tuttu ja läpikotaisin koettu, niin se ei ole totta.

Joka hetki on uusi hetki. Ja siten kulkiessamme ne "samatkin" paikat ja polut, olemme aina siellä ensi kertaa. Aika ja paikka ovat todellakin hyvin suhteellisia asioita ja minätarinan perustus tietenkin.

Me emme todellisuudessa kuitenkaan ole tarinamme. Mitä sitten olemme?

Tämänhetkinen tietoisuus vastaisi: "Olemme henki, joka läpäisee kaiken olemassaolevan, emmekä toisaalta mitään." Mutta mennäänpä kuitenkin kokemukseen.

Horisontti vinossa!

Olimme viime viikonloppuna puolisoni nuoruuden kotikonnuilla Kuusamossa. Ilma oli kuin morsian, eikä morsiankaan ollut kuin perseestä :) Sorry! Kuusamo on tuttu paikka mieleni mielestä, mutta tällä kertaa koin sen eri tavalla ja uutena.

Toki teimme myös erilaisia valintoja ajanvieton suhteen, eli lensimme helikopterilla Rukan yllä ja annoimme sisäisen lapsenkin johtaa enemmän. Pysähtelimme automatkoilla eri paikoissa kuin yleensä, eli sorry Koillisportti, ohi mentiin!

Itä-Rukalla

Samalla aistin kuinka erilaiset energiat samallakin alueella voi olla, kun menee eri puolelle tunturia. Länsi- Ruka ja Itä-Ruka ovat kuin eri tuntureita, idän voittaessa rauhallisuudellaan ainakin minut puolelleen.

Jalavan kaupalla mennyttä aistimassa

Kuten olen aiemminkin sanonut, matkaillessamme kaukana tai lähellä, kuljemme itsessämme, sillä minne muualle voisimme mennä? Olemme aina "täällä", aina Itsessä, olimmepa missä ajassa tai paikassa tahansa, sillä se henki joka Olet, ei ole ajallinen ja paikallinen. vaan ikuinen läsnäolo.

Kuitenkin matkat ovat hauskoja kokemuksia, sillä niiden kautta saatamme löytää uutta Itsestämme, tietoisuudestamme ja näin se tietoisuus/tiedostamisen avaruus meissä laajenee.

Kuvat kertokoon lopun! Hyvää viikonloppua ja löytöretkiä elämääsi!

Aavesaarella Varjakassa - Valotyöläisen elämää

Turhahan se on mennä merta edemmäs kalaan myöskään turistina, vaan juurikin merelle Oulun lähistölle, näin oululaisena. Näin tuumittiin pitkänä perjantaina kullan kanssa kun auton nokka suunnattiin kohti Varjakan pienvenesatamaa. Olin nähnyt artikkelin Varjakasta, kun Egenland-ohjelman toimittajat kävivät siellä kesäaikaan kapulalossilla tutustumassa saaren uinuvaan ilmapiiriin. 

Jo vuosia sitten kuulin tuttavaltani kuinka hän oli kokenut Varjakan saaren hieman ahdistavana ja täynnä menneisyyden asukkaita, edelleen...Hän lähetti tuolloin valokuvan talosta, jonka ikkunasta katsoo muutama erikoinen hahmo. Ymmärsin, että nämä hahmot olivat entisiä asukkaita, jotka syystä tai toisesta olivat jääneet edelleen saaren asukkaiksi ja katsoivat todellakin kuvaajaa, eli olivat näin ollen eetteritasolla tai  alemmalla astraalitasolla, eli kuten meidän mediaalisten ihmisten piireissä sanotaan; Välitilassa.

Välitila on kuoleman ja elämän välinen vyöhyke, ei kenenkään maa, jolle jotkut tästä maailmasta poistuvat jäävät kulkemaan. Heitä on yllättävän paljon. Itse olen antanut luvan enkelikunnalle ja oppaille ohjata minut matkoillanikin paikkoihin, jotka kaipaavat puhdistamista eli vainajahenkien vapauttamista valon maailmoihin. Tätä lajia on sitten piisannut! :) Eikä Varjakka ollut poikkeus. Aikoinaan, kun sain kuvan talosta henkineen, en sinne lähtenyt, mutta nyt tuli sitten sen retken aika. Aika kulkea saarella, jossa aika on pysähtynyt noin 1920 -luvulle.

Osa taloista on hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Konttorirankennusta on korjattu ihan vastakin. Talojen arkkitehtuuri on nykyajan taloihin verrattuna aivan omaa luokkaansa, käsityön  mestariteoksia vieri vieressä, sillä taloja on useita. Istuinkin ensin konttorin terassilla meditaatiossa ja koin, että kauttani autettiin useita vainajahenkiä valon maailmoihin, mm. äiti ja hänen pieni tyttärensä lähtivät, samoin useampi mies, mutta oli myös eräskin "pehtoori", joka ei kokenut tarvetta lähteä, vaan hän tuntui viihtyvän alueella edelleen. Tämä on hyvin yleistä. Kaikki henget eivät toki halua lähteä "kotoaan" ja olen kuullut, että he kokevat ajankulun aivan eri tavalla kuin me maakalaiset.

Nuotiota pidimme hetken ja kuljimme erään melko ränsistyneen talon luokse, joka tuntui vetävän puoleensa erityisesti. Se luona koin erityisen paljon puhdistettavaa, mutta  varsinkin eräs mies halusi lähteä valoon. Hän vaikutti olleen talossa ja sen aluella myöhempinä aikoina kuin tuolloin kun sahatoiminta oli vilkkaimmillaan.Myöhemmin kun katsoin tuota vanhaa kuvaa, näin että se oli sama talo, joka minua veti puoleensa.

Egenladin artikkelista luimmekin, että alueella oli ollut kesämökkiläisiä myös myöhemmin ja vankileiri sekä vilkkaitten poikien kasvatuslaitos aivan lähellä. Olipa venekin kaatunut kuljettaessaan naisia työhön ja useita naisia oli hukkunut. 

Kokonaisutena tunnelma oli ehkä kuitekin se erikoisin asia. Aavekylä ilman asukkaita. Monessa talossa oli terassi kuin siltä olisi juuri lähdetty. Nukke katsomassa ikkunasta ja kiikku heilumassa tuulessa. (Keinu oli peräisin taideprojektista lähihistoriasta). Paljon mahdollisuuksia tämä paikka tarjoaisi myös kulttuurin ja matkailun näkökulmasta ja toivonkin, että vanhat rakennukset kunnostetaan loistoonsa ja niille keksitään joku mukava käyttötarkoitus, joka palvelee isompaakin ihmisryhmää kuin vain mökkiläisiä, joita saari todennäköisesti jatkossa tulee näkemään poluillaan. Ainakin useita mökkitontteja kuulin sinne kaavoitetun.

Ehkä kesällä uudelleen tuolle  uneliaalle saarelle lossin avulla. Lapset mukaan lossia käyttämään! :) Pitänee kuitenkin muistaa kunnollinen varustus, sillä kesällä paikka on kuulema vaarallisempien olentojen kuin henkien kansoittama. Punkkeja alueella kuulema riittää enempi kuin omiksi tarpeiksi.

Talvisaikaan punkeista ei ollut haittaa ja mikäpä siinä oli nauttia jääkävelystä auringon paistaessa täydeltä terältä. Hienoa kokea elämää maassa ja kun se on ohi, niin please! Älä jää välitilaan hortoilemaan, vaan jatka matkaa, sillä valosta olemme me tulleet, ja valoon pitää meidän palaaman. Kun aika on.

PS. Turistin vinkkinä vielä Hailuodon jäätie ja Marjaniemi talvella. Mahtavia paikkoja nekin! (ja Tornitalossakin kummittelee vanha majakanvartijan haamu edelleen, sillä hän ei halua luopua virkapaikastaan, ei ainakaan aivan vielä;)

Jättiläisten kainalossa -Los Gigantes

Los Gigantes on saanut nimensä jättiläisistä, jota nimi siis tarkoittaakin. Jättiläiset ovat suuret kalliot, jotka dramaattisena nousevat merestä ja tuovat jopa mystisen tunnelman tälle alueelle. Minulle meri ja vuoret ovat se Top 2 maisemat, joten olin Los Giganteksessa omassa elementissäni! 

Matka alkoi Suomen pakkasista kohden Playa de las Americasia Helsingin kautta.Lentokenttähotelli sai pitää meitä suojissaan vain hetken, niin aikainen lähtö tällä(kin) kertaa oli kohden uusia seikkailuja. En ole eläissäni nähnyt niin paljon sakkia turvatarkastukssa, kuin tuona aamuna.Moni kuului taivastelevan, että ehtiiköhän tässä lainkaan lennolle, kun jono mateli todella hitaasti. Loppujen lopuksi mekin ehdimme koneeseen juoksemalla portille, kun koneeseen nousu oli jo käynnissä.Huh huh!

Olin matkalla kahden nuoreni kanssa. Ihan mahtavaa matkaseuraa, sillä he ovat jo tottuneet matkustamaan ilman nurinoita ja valituksia, jopa Kappadokian bussimatka sujui loistavasti, mutta nyt oli luvassa muuta kuin busseilua ja matkaa oli totisesti jo kauan odotettu.

Olin varannut Tjäreborgilta vain lomalennon, koska sain sen todella edullisesti. Päämajoituksena toimi RCI loma-osakekohde El Margues. 

Lomaviikkomme RCI.llä alkoi kuitenkin vasta päivää myöhemmin, joten ensimmäisen yön majoituksena toimi Americasin rantakadulla sijaitseva yksityisasunto, jonka vuokrasin bookingin kautta, vaikka se on myös Air B&B kohde. Oli niin mahtavaa siirtyä Suomen pakkasista Americasin rannalle, että edes myrskyinen tuuli ei estänyt meitä ruokailemasta ulkosalla. Onneksi sateet olivat päättyneet ja aurinko paisteli jo täydeltä terältä. Meitä majoittanut nuori nainen sanoi luulleensa, että emme tule lainkaan, sillä lentoja oli paljon peruttu myrskyn vuoksi. Myöhemmin kuulin, että osa Oulun lennoistakin oli laskeutunut eri saarelle, kuin mihin oli alunperin menossa.

Vuorokausi Amercasissa oli meille tarpeeksi, sillä rantakadun vilinä ja häly oli melkoista. Sijainti tosin bailausporukalle olisi tässä majapaikassa ollut mitä ihanteellisin, mutta meitä alakerran baarin bändi ei saanut innostumaan. Kun se alkoi soittaa yöllä ja heräisin, luulin että kyseessä on joku vakavamman luokan  hälyytystila :) Äänieristystä ei juurikaan tainnut olla.Kuitenkin hinta ja laatu kohtasivat tässä majapaikassa. (Beach front apartment.)

Seuraavana aamuna laskeuduimmekin portaat suoraan taksiin ja huristelimme seuraavaan kohteeseen eli Los Gigantesiin, joka on noin 30 km Americasista pohjoiseen päin. Nämä maisemat todella hurmasivat, mutta liikuntaesteiselle tätä paikkaa ei voi missään nimessä suositella. Tasaista tien pätkää ei juurikaan ole, mutta jalat vetryi ja kunto kasvoi. RCI:n huoneistot sijaitsevat korkealla paikalla Santiagon kylässä. Vieressä on myös paikan tunnetuin hotelli Tamaimo Tropical, jota moni suomalainen matkanjärjestäjä  näyttää käyttävän. Toiseen suuntaan laskeudutaan Aronan kylään, jossa on myös isompi ranta ja isommat aallot :) Ja toisesta suunnasta löytyvät Giganteksen kalliot ja kylä, sekä satama ja pikkuruinen mustan hiekan ranta, jossa on kyllä rantapalveluita, mutta niitä ei voine kovin laajalti kehua ja uimakengät ovat varmasti tarpeeseen!

RCI majoituksesta sen verran, että tämä oli ensimmäinen hotelli, jonne kirjauduttaessa vastaanottovirkailja varmisti,että tiedänhän, että heillä pitää maksaa sähköstä erikseen. Tämä hieman hämmensi kun ei ollut oikein tietoa paljonko lasku tulee olemaan...Hotellikansiossa oli runsaasti ohjeistusta sähkön säästämiseen. Kuulema myös lämminvesivaraaja olisi syytä laittaa yöksi pois päältä, mittaritaulusta...jossa kaikki teksti oli espanjaksi...ööö??? No, onneksi lasku ei päätä huimannut kun sen maksoin, mutta ehkä tuonkin asian olisi hoitelli voinut jotenkin muuten hoitaa.

Meri oli villi koko reissumme ajan. Vain aaltohyppelyä pystyi harrastamaan, sillä punainen lippu liehui joka rannalla aamusta iltaan. Onneksi hotellin uima-allas oli apuna  vesipetojen elämässä.Luonnon muovaamat merivesialtaatkin löytyivät ihan läheltä, mutta visusti kulkuestein vuorattuna. Kallioseinämillä oli useampi risti ja toisella sivulla muistokirjoituksia. Vaaraa huokuva paikka, josta turistit eivät näkyneet malttavan kuitenkaan pysyä poissa, vaan esteistä huolimatta raivasivat tiensä altaille nauttimaan meren mahdista.(kuva yllä)

Olin etukäteen tutustunut delffiini- ja valasretkien antiin ja niitä tarjosi todella moni, mutta Trip adwisorin mukaan Flipper Uno - niminen puukuunari oli hyvin suosittu ja hyväksi havaittu. joten varasimme liput retkelle. Tuo päivä oli pääosin kaupungilla notkumista retkeä odotellen ja kun se viimein oli alkamassa kertoi miehistö etteivät suosittele merelle menoa ainakaan vanhemmille ihmisille tuona päivänä lainkaan, sillä aallot ovat suuret. Me kuitenkin laivaan kipusimme ja retki oli....exoottinen.

Meitä Patelan rantojen asukkaita eivät aallot häirinneet, mutta sen sijaan hieman häiritsi vieressä oksentavat ihmiset. Osa porukasta makasi laivan lattioilla, osa vessan eteisessä pää sankossa ja suurin osa ei pystynyt lainkaan syömään retkeen kuuluvaa lounasta,

Delffiinit ja valaat pysyivät kauempana, ehkä säikähtivät tätä menoa ja mölinää, joka lähti brittinuorista alkumatkalla, kun merisairaus ei vielä ollut iskenyt kunnolla.Ehkä toisenlaisella säällä tämä kokemuskin olisi ollut toisenlainen, mutta myrskyisällä kelillä en voi suositella, vaikka itse paatti oli vaikuttava ja toi mieleen merirosvoelokuvien tunnelman.(Sen sijaan aiemmin käyttämääni Royal Delffin-retkeä suosittelen lämpimästi :)

Toinen retki, jonka toteutumista jännitimme oli Teide. Olisimme halunneet kaapelihissillä aivan ylös saakka, mutta sää tuli tässäkin esteeksi, sillä vaikka merenpinnan tasolla on lämmintä ja mukavaa, vallitsee vuorilla lumipeite. Kuitenkin pääsimme retkelle paikallisen retkitoimiston kanssa ja saimme istuskella vuoren juurella ja aistia tunnelmia tuolla alueella, jossa tuntee olevansa kuin toisella planeetalla.

Olen kerran käynyt lähes huipulla saakka, joten minulle tuo ala-asemalla käynti riittikin ihan hyvin. Koen Teiden alueen hyvin voimakasenergisenä ja henkitasolla siellä näkyy myös alueen vartijat tai haltijat, vaaleita pitkiä olentoja,pääasiassa miehen hahmossa. Myös itse vuoren hengen koin voimakkaasti ja tunsin, että saimme eräänlaisen linjauksen. Ennen Teidelle menoa näin unen, jossa RA - auringonjumala laskeutui maahan joukkoineen ja toi minulle viestiä, jonka toteutumista seuraan ja palaan asiaan jo tarvetta ilmenee:)

Toki meillä oli aikaa myös levätä, joogata ja vain olla. Huoneiston netin käyttö oli säänneltyä, joten saimme näin myös pientä retriittiä viettää vähemmällä nettiajalla, sehän nuorisoa tietenkin innosti kovasti....Ruokapaikkoja alueella oli runsaasti ja paras kokemus siltä saralta oli tietenkin Intialainen ruoka kun Bobbys Indian Tandori sai meidät vieraakseen. Nam! Ostosmahdollisuudet rajoittuivat sen sijaan turistikrääsään. Tyttäreni iloksi lähdimme yhtenä päivänä paikallisbussin kyytiin Americasiin ja kauppakeskus Siam Malliin. Minulle se oli aiemmalta matkalta tuttu paikka, joten tiesin mitä odottaa. Reissu oli onnistunut! Bussikuski oli nainen, joka veti mutkat suoriksi ja unohti ajoittain pitää käsiä ratilla kun asiaa oli niin paljon viitottavaksi asti, mutta hyvin hän meistäkin piti huolen ja ohjasi oikealle pysäkille ja oikeaan suuntaan.

Pieniä hauskoja haavereita saattui, kuten istuminen banaanin päälle veneessä ja eväslaukun unohtuminen puistonpenkille ennen Teiden retkeä, mutta kaiken kaikkiaan matka sujui erittäin hyvin ja lähes kaikki lennotkin olivat ajassa. 

Viimeisenä iltana juhlistimme lähtöä paikalllisruuan parissa.Mojoa ja ryppyperunoita tarjoili melko lähellä hotellia sijaitseva ravintola, jota netissä mainostettiin hyvänä paikkana.(El Meson) No, ruoka oli tosi hyvää, mutta ruokarauhaa hieman puuttui kun paikan omistaja, vanhempi herra, huuteli koko ajan isoon ääneen "RONALDOOO...BIG BOSSS..." ym omasta mielestään hauskoja kaskuja, pysähtyen jokasen pöydän luona ja huutaen jokaiselle nämä samat lauseet...Henkilökunnan olemuksesta saattoi aistia, että he olivat kuulleet nämä tarinat jo melko useaan kertaan viimeisen 20 v aikana, jonka ajan ravintoloitsija kertoi ravintolaa pitäneensä vaimonsa kanssa. Viimeinen oma sattumukseni oli kun rupesin maksamaan laskua tässä ravintolassa. Huomasin ettei laukussa olekaan lompakkoa ja jouduin jättämään nuorison panttivangiksi ravintolaan, siksi aikaa, että haen rahaa hotellista. Kaikenlaista ehdin jo ajatella matkalla hotellille, mutta onneksi lompakko löytyi ja sain lunastettua kaksikkoni ravintolasta ilman,että he joutuivat tiskarin hommiin.

Ihania muistoja matkalta jäi, eikä vähäisempänä iltakävely kylän yläpuolen kukkulalle, jossa makasimme vuoren juurella tähtiä tuijotellen. Upea upea tähtitaivas!

Teneriffan saari on tullut tutuksi monilla matkoilla ennen tätä, mutta Los Giganteksen osalta käyntini oli ensimmäinen ja voin todeta, että kohteena tämä ehkä miellyttikin minua kaikista eniten. Aiemmin olen ollut Americasissa, Los Christianoksessa sekä Puerto De la grutzsissa pohjoisessa. Pidän pohjoisen luonnosta ja vehreydestä, varsinkin Orotovan laaksosta, mutta kyllä Gigantes oli monin tavoin mahtava matkakohde, jota voin suositella kaikille hyväjalkaisille kansalaisille!

Metsä hoitaa! Rentovillan Erämaajoogaleiri luvassa 20.-21.01.2018

Hei ystävä!

Suomi 100 - teemaan upean luontomme ylistys sopii kuin nenä päähän. Olemme metsäläisiä, sanan varsinaisessa mielessä. Myös ne kaupunkilaiset, jotka eivät ole itseään metsäläisiksi mieltäneet, ovat edelleen hyvin lähellä juuriaan ja tämä onkin syy, miksi meillä Suomalaisilla on niin luonnollinen suhde metsään ja luontoon kokonaisuutenakin. Me myös kaipaamme sinne. Rauhaan, hiljaisuuteen, käen kukuntaan ja jopa sääsken iniään...Vaikka voimme muuta väittää :) Tietoinen mieli voi tosin keksiä monia perusteluja sille, miksi retki kauppakeskukseen on parempi idea, kuin retki luontoon puita halaamaan, mutta se ken on kumpaakin kokeillut, tietää kyllä kumpaa retkeä enemmän tarvitsemme. Vai onko lukijoissani ihmisiä, jotka ovat palanneet lautuneina ja palautuneina Stocmanin hulluilta päiviltä?

Käyn nyt matkailualan koulutusta ja teen ystäväni Jaanan Rentovilla Oy.lle harjoitustehtävänä palautumisen ja voimaantumisen erämaa-retriittiä yhdessä Jaanan kanssa,  eli olemme miettineet aihetta hyvin  monelta eri kannalta.

Kuvassa metsään ohjaaja Nero :)

Ensin aijoimme tehdä tutkimusta siitä, onko tällaiselle palvelulle tarvetta, mutta hyvin pian selvisi, että varsinkin keski-ikäisten naisten parissa tarvetta on todella pajon! Ehkä onkin niin, että miesväki luontaisesti on enemmän tekemisissä luonnon kanssa, vaikkapa kalastuksen tai metsästyksenkin muodossa. Varsinkin naiset, jotka käyttävät työaikansa ja lähes kaiken muunkin aikansa toisten ihmisten hoivaamiseen ja heidän hyvinvointinsa vaalimiseen, ovat todella usein itse voimaantumisen tarpeessa. 

On kerrassaan upeaa, että meillä Suomalaisilla on mahdollisuus luontoelämyksiin melkeinpä kaikllla, omailta takapihoilta lähtien. Kaupungeissakin on keuhkonsa, eli puistoalueensa ja välttämättä luonnon kautta voimaantumisen ei tarvitakaan sitä erämaata ja täydelllistä hiljaisuutta, vaikka se todella elämys onkin!

Olen itse nyt Luonto - ja mindfullnes - koulutuksessa ja viime viikolla teimme harjoituksia tunnin verran ystäväni takapihan metsässä. Vaikka liikenteen äänet kuuluivat läheiseltä tieltä, tunsimme pääsevämme todella lähelle luontoa ja puidenkin ihmeellistä elämää. 

Kuunteluharjoituksissa liikenteen äänet häipyivät ja hiljaisuus alkoi puhua. Jopa lumen äänen saattoi kuulla. Tämä oli minusta mahtava kokemus, sillä olin ajatellut, että luonnon ja puiden kanssa "seurustelu" on enemmänkin vain lumettoman ajan heiniä, mutta nyt koin, kuinka mahtavaa oli olla superkuun ja tähtien alla pimeässä metsässä ja ladata akut. Pimeyskin hoitaa. Siksi en enää nykyisin kummeksi kaamosta. Silloin meillä on aikaa ja tilaa mennä omaan itseemme ja kuunnella alitajuntamme kuiskauksia paremminkin kuin valoisassa ja kiihkeässä kesässä.

Oletko koskaan painanut otsaasi puunrunkoa vasten? Itse olen kokenut  myös eron siinä, millaisen puun energioissa viettää aikaansa. Koivu ja mänty vaikkapa, ovat täysin erilaisia kokemuksia. Voin helposti tuntea myös kuinka kehon energiakeskukset resonoivat puun energian kanssa.

Luonnon parantavasta vaikutuksesta on tehty todella paljon tutkimuksia. Esimerkiksi luonnonvarakeskuksen sivulla lukee tähän tapaan: 

"Luonnossa oleskelu ja liikkuminen lisäävät ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Luonto auttaa palautumaan stressistä ja unohtamaan arjen huolet sekä parantaa mielialaa. Vaikutukset ilmenevät muun muassa verenpaineen alenemisena ja sydämensykkeen tasoittumisena." Joogalla ja mindfullnesilla on myös tutkittuja ja tiedettyjä hyvinvointia lisääviä vaikutuksia runsaasti ja ne ovat paljolti samanlaisia kuin luonnon vaikutukset. Kuinka voimallista onkaan siis yhdistää nämä kolme toisiinsa: Luonto, jooga ja meditaatio/hiljaisuus. 

Ihminen on kokonaisuus ja tarvitsemme niin aktiivisuutta, kuin rauhoittumisen jaksoja. Nykymenon mukaan länsimaissa on vallalla humandoing - meininkin, mieluummin kuin humanbeing. Olemisen ja hiljentymisen tarve ainakin itselläni on ilmeinen ja uskon, että moni kanssakulkijani tunnistaa tämän tarpeen itsestään. 

Tulen jatkossa tarjoamaan luontoon ja meditaatioon, sekä hiljaisuuteen liittyviä tapahtumia lisääntyvässä määrin myös omassa toiminnassani, mutta juuri nyt tahdon olla mukana kehittämässä Rentovillan toimintaa tähän mahtavaan suuntaan. Jaana on TRE- ohjaaja, sekä Palautumis - ja joogaohjaaja.

Luontoaiheisia lukuvikkejä:

Puiden salattu elämä - Peter Wohllben

Metsämieli - Sirpa Arvonen

Ensimmäinen erämaaretriitin pilottiviikonloppu on tarjolla 20.-21.01.2018 la-su Rokuan upeissa maisemissa!

Lähde mukaan lataamaan akkusi ja saamaan voimaa joogasta ja luonnosta. Tässä alla retriitin esite ja linkki ilmoittautumiseen ja ohjelmaan: (Huomaa myös early bird - hinta 19.12.mennessä ilmoittautuneille!)

https://www.rentovilla.fi/copy-of-rentoutumisen-miniretriitti

Ihania hetkiä loppuvuoteesi!

Terkuin Marjut

PS. Retriitin jälkeen kuulisin mieluusti palautteesi viikonlopusta, sen kehittämistä varten. Kiitos avustasi!