Viime aikoina olen antanut itseni innostua Krishamurtista jälleen teinivuosien jälkeen. Tuolloin nimittäin luin paljonkin K.n kirjoja, mutta sitten kyllästyin ainaiseen ”prosessin” kuvaukseen ja koin tuon K.lle tuskallisen prosessin kuin sijaiskärsijänä, eli en jaksanut enää lukea siitä.
Nyt kun Heikki Peltola on tehnyt ison ja hyvän työn kääntäessään ja kirjoittaessaan useita kirjoja Krishamurtista ja hänen viisaudestaan, palasin K.n pariin huomatakseni etteivät prosessin kuvaukset olekaan jokaisen kirjan antia, vaikka siitä puhutaankin.
Varsinkin ”Havaintoja, päiväkirjamerkintöjä” - kirja, on aivan upea mielen ahtaat muotit rikki räjäyttävä, aivan kuin se muinaisen mainoksen Spick & Span, joka räjäyttää lian pois!
Välillä piti laskea kirja syliin ja huokaista, koska meni aikaa kerätä mielen uskomusten palaset lattialta ja lakaista ne roskikseen.
Tästä huolimatta kirjoissa on jotakin, jossa olisin toivonut mentävän vielä pidemmälle ja syvemmälle tietoisuuteen. Esimerkiksi keskustelut kvanttifyysikko David Bohmin kanssa sisältävästä teoksesta ”Mielen tuolle puolen” seuraavia huomioita:
Tämän kaksikon mielestä on kaksi todellisuuden ilmenemismuotoa; Reality vs. actuality. Reality on asioita ja havaintoja, joita pidetään ”normaalina” mielessä, kuten, että on olemassa maailma ja tietyt lainalaisuudet, jotka ovat paikkaansapitäviä tiedon valossa. Ja actuality on kuin zen- mieli, nähdään se mikä NYT TAPAHTUU sellaisena kuin se näyttää tapahtuvan, MUTTA onko sekään todellisuus?
Onko ns. maailma todellinen, siis muotojen maailma, havinto esim. puusta ilman sitä puu-mielikuvaa ja leimaa, eikö sekin ole vain mielessä oleva asia, ei todellinen?
Lisäksi K sanoo, että kaikki ajattelu on sanoja, mutta tätä en voi allekirjoittaa, koska se ei ole ainakaan alunperin sanoja, vaan sanat ja käsitteet tulevat mukaan vasta noin 7 -vuotiaana, ainakin itselleni.Sitä ennen ajattelu olikin todella nopeaa, eikä sanoja tarvittu.
Heikki Peltola keskittyy kertomaan keskusteluja - kirjassa miten Bohm ja K sanailevat, joka on tietenkin hienoa keskustelua, eikä vain mielipiteiden vaihtoa, mutta mietin miksi kukaan ei ota puheeksi enempää sitä, mitä ON kun egoa ei ole? Eli mikä on ”se jokin ääretön läsnäolo, joka aina tulee paikalle, kun sitä ei odota ja ei tule, jos sitä odottaa tai toivoo tulevaksi”? Tästä korkeammasta läsnäolosta ei ilmeisesti voi mitään sanallisesti sanoa, näin oletan, koska siitä niin vähän heidän keskusteluissaan mainitaan. Myöskään sanaa Jumala ei mainita, paitsi käsitteenä Jumalasta, joka lieneekin aivan eri asia.
Ihmettelen myös pienenä ihmisenä, miksi K väittää, ettei prosessilla ollut tekemistä sen kanssa, mitä hän oivalsi tai miten näki ns. todellisuuuden? Itse kundaliinivoiman prosesseja kokeneena voisin vaikka lyödä vetoa, että kyseessä oli äitikundaliini, joka aktivoi hänen aivonsa näkemään ja kokemaan eri tavalla, kuin tavallinen rivikansalainen. Jos ”korkeampi näkeminen” vaatii aivojen fyysisen muutoksen, niin kuinka helposti se on saavutettavissa ilman ns."ulkoista" apua?
Oman kokemukseni mukaan esimerkiksi selvänäkemisen aktivoitumista edelsi voimakkaita ja jopa kivuliaita fyysisiä prosesseja aivoissa ja ylemmissä hermokeskuksissa.
K sanoo, että perinteinen meditaatio, jossa on jonkinlainen kaava tai tapa, ei tuo oivalluskykyä vaan paremminkin estää sitä. Onko meditaatio perinteisenä harjoitteena kokonaan siis nou nou?Kokonaisvaltainen näkeminen, eli sellaisuuden näkeminen, jota keskustelevat herrat korostavat, kuulostaa minulta kovin zen-läiseltä, ja ehkä ne ovatkin samaa sukua.
”Tarkkailija on tarkkailtava” on lause, joka vakuutti Heikin K.n oivalluskyvystä ja poikkeuksellisesta tiedostamisen tasosta. Samahdhissa tuo lause tulee hyvinkin oivalletuksi, koska ei ole olemassa mitään katsojasta erillistä kohdetta. Se on täysin selvää. Lisäksi tuollaiset tilat opettavat, että ei ole olemassa mitään ”ulkoista” on vain sisäinen. Kaikki asiat, maailma mukaanlukien, ovat vain sisällämme, eihän tietoisuudella voisikaan olla ulkopuolta, josta se (me tai yksi Itse) ei voisi olla tietoinen?
K.n ja Bohmin keskusteluissa sanotaan, että esim. puu tai vuori ovat todellisia, KOSKA ne ovat olemassa riippumatta katsojasta? Mutta voiko joku todistaa, että näin on, että on todella olemassa jotakin, jota mieli siis kuvittelee, muistelee tai ennakoi, riippumatta siitä onko havaitsija paikalla vai ei? Käsittääkseni katsoja ja kohde ilmestyvät samanaikaisesti ”paikalle.”
Kuten Veda-kirjoissakin ystävällisesti kerrotaan luomisesta, että se ilmestyy hetkessä, NYT, koska eihän ole muuta aikaa, kuin vain se nyt-hetki. Ja tarinat lineaarisesta peräkkäisistä luomisen tapahtumista ovat satuja, joita kerrotaan lapsille, joilla ei vielä ole kypsyyttä oivaltaa yhtäkkistä luomista.
Ajattelu on K.n ja kumppaneiden mukaan kaiken pahan alkulähde eli syy kärsimykselle, mutta itse näkisin, että kyse on nimenomaan egomielen tuotoksista. Meillä on mielessämme kaksi osaa, näin ainakin olen itse saanut oppia, sekä Ihmeiden oppikurssin mukaan, että oman kokemukseni mukaan. Toinen osa ajattelee pelon ajatuksia, eli palvelee egoa, erillisyyttä, ja toisesta osasta nousee rakkauden aatoksia. Kun on tietoinen ajatuksistaan, samaistumatta niihin, niin tietää samalla kummassa osassa mieltään kussakihn hetkessä asustaa. Tuosta asuinpaikasta nousevat tietenkin myös ajatukset ”maailmasta” ,ja jokainen näkee sisäisen maailmansa ulospäin projisoituna, kuin näytelmän tai elokuvan valkokankaalla.
Koen, että se ajattelu, josta siis on päästävä eroon, jotta voimme elää rauhassa toisten (itsemme osien) kanssa maailmaäytelmässä, on nimenomaan egomielen kaavamainen jargon, jota se jauhaa niin kauan kuin on joku, joka pysäyttää automaatiomielen kelanauhurin ja nousee korkeammalle tasolle tiedostamisen avaruudessa. Näkemään ja olemaan oma todellinen Itsensä.
Näiden kahden teoksen tiivistäminen lyhyeen artikkeliin on mahdotonta. K.n ja myös Bohmin arvo ihmiskunnan valaistumiselle (nyt, ei sitten joskus tulevaisuudessa, jota ei ole olemassa) on tärkeämpää, kuin ehkä arvaammekaan. Kollektiivisessa tietoisuudessamme, jossa me olemme Yksi, on arvokasta, että on edes muutama oivaltanut, valaistunut tai korkeasti hereillä oleva yksilö, sillä se vaikuttaa koko kokonaisuuteen, eikö vaan?
