Kaikki varmaan tietävät, että Atrian äidit tekevät ruuat muidenkin äitien puolesta. Tuttu on myös mielikuva hiekkalaatikolla istuvista lapsista, jotka kiistelevät siitä onko ”meidän isä parempi kuin teidän isä.” Tähän mielikuvaan olen itse nyt useaankin kertaan päätynyt, kun luen somepostaksia henkisistä piireistä.
Henkisyys on matka, polku, jota pitkin itsekukin meistä taivaltaa sinne valaistumisen vuorelle. Perille påääsevät kaikki, mutta ehkä hitaammin he, jotka juoksevat vuoren juurella huutelemassa toisille, että heidän tiensä on väärä. Onneksi sinne ylös ehtineille, nuo huudot kuuluvat jo huonommin..Sitä huonommin, mitä korkeammalla hiljaisuuden tasolla jo kuljetaan.
Jos sisäiset lapset hiekkalaatikolla riitelevät siitä, kenen uskonto, henkinen polku tai menetelmä on parempi kuin toisten, on se vielä jollakin tavalla ymmärrettävää ns maailman tasolla, joka perustuu arviohin, tuomitsemiseen ja vertailuun, eli siitähän ego elää. Mutta silloin, kun viedään arviointi vielä astetta tiiviimpään suuntaa, arvostelemalla muita samaan mestariin luottavia siitä, että heidän mestarinsa on väärä versio tuosta oikeasta, niin mennään jo melko pitkälle, eikä välttämättä siis heräämisen suuntaan, vaan syvälle uneen, jossa ihmiskunta (Adam) jo muutenkin on. Kuten Raamatun alussa kerrotaankin selvästi...että Adam vaipui syvään uuneen...zzz
Hiekkalaatikolla riidellään ”Onko minun Jeesus parempi kuin sinun Jeesus..” Ja Jeesus itse seisoo hiekkalaatikon vierellä ja nauraa partaansa, sillä kyllä vaan..ainakin ”minun” Jeesus on huumorintajuinen ja eihän näille tulkinnoille voi muuta kuin nauraa.
Henkisyys on hyvin HENKIlökohtainen polku, kuten alussa sanoin. Vaikka haluaisimme ”muiden” tajuavan,että juuri oma polku on jokaiselle se oikea, niin ei se vaan toimi niin. Jokainen ”toinen” on kuitenkin edelleen meidän peilimme ja jos olemme kovin huolestuneita siitä mitä muut tekevät, on se ehkä egon keino myös kääntää huomio pois omista asioisista, uskomuksista ja ongelmistakin.
Antakaamme kaikkien kukkien kukkia, eikös vaan? Maailman tasolla on jo aivan liikaa arvostelua ja tuomitsemista siis maallisiin asiohin nähden, joten voisimmeko vain antaa anteeksi ja sallia ja hyväksyä jokaisen peilimme polun sellaisena kuin se hänelle avautuu, varsinkin jos apuamme ja näkemystämme ei ole edes kysytty.
Rakkaus ei tuomitse taikka arvostele. Rakkaus vain hyväksyy ja luottaa myös siihen, että kaikki ON aina hyvin, näyttipä se olevan miten tahansa maailman ajassa. Jokaisen on joka tapauksessa loppujen lopuksi aina opittava luottamaan oman Sydämensä ääneen. Antakaamme sydämemme sykkiä vapauden ja ilon tahtiin, myös tänään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti