Ciao Italia! Milano ja Como syyslomalla 2024

MILANO Vuoden todennäköisesti viimeinen ulkomaanmatka suuntautui ihanaan Italiaan. Minulle Italia tuli tutuksi vasta kuluvana vuonna, kun Maaliskuussa kävimme tyttäreni kanssa ikuisessa Roomassa. Nyt syyslomalla ajattelimme hyödyntää suoria lentoja Oulusta Muncheniin, jotta näkisimme Alpit, mutta toki olimme kovastikin myöhässä, sillä syysloman aika oli jo varattu loppuun. Mietimme muita vaihtoehtoja puolison ja perheen lukioikäisten kanssa, mutta aina vaan se Alppien suunta veti puoleensa. Sitten näin matkailuohjelman, jossa vierailtiin Pohjois Italian Comojärvellä, Alppien juurella, sekä Milanossa ja huomasimme, että Sveitsiinkin tuolta on todella lyhyt ajomatka...Siitäpä se ajatus sitten lähti. Sinivalkoiset siivet lennättivät meidän pohjoisen viimoissa jo palelevat asukkaat ensin Milanoon kolmeksi yöksi. Olimme varautuneet säähän kuin säähän, koska ennakkoon sitä oli vaikea arvioida, mutta sateenvarjolla tai paksuilla puseroilla ei Milanossa ollut käyttöä. Lämpötila oli jatkuvasti yli 20 C ja aurinko helli paisteellaan. Milanosta olin kuullut ystäviltä, että sen tunnelma on keskimääräistä isoa kaupunkia leppoisampi ja näin itsekin koin. Majoituimme aivan keskustaan yksityisasuntoon. Matkaa päänähtävyydelle eli Duomoon, kirkkoon, oli vain 5 minuutin kävelymatka.  Milano on muodin mekka ja mukava olikin katsella kulkijoita, mutta kyllä siellä ihan tavallisia farkkuja ja t-paitojakin näkyi runsaasti. Muotiliikkeitä oli ja on kyllä yli oman tarpeen. Vanhin ostoskeskus Galleria Vittorio II on rakennettu jo 1800- luvulla ja nyt se on täynnä merkkituotteita ja kauppojen edessä itseään kuvaavia turisteja. Rakennus itsessään oli kyllä todella hieno, lähes yhtä hieno kuin viereinen kirkko, jonka suunnitteli kuulemma itse Leonardo da Vinci.

Ensimmäisenä kokonaisena matkapäivänä kuljimme läheisen linnan ristiin rastiin ja osa ryhmästä kävi varmaan seitsemässä eri museossa. Minä taas palvoin osan aikaa aurinkoa suihkulähteen vierustalla ja nautin. Linna on kyllä käymisen arvoinen paikka, mutta museot eivät ole ihan sitä tasoa mitä odottaisi. Varsinkin Michelangelon museo oli todella minimalistinen. Yksi ainut patsas, jonka ihanuudesta minulle ei noussut ihokarvat pystyyn. (löydät sen kuvien joukosta) Muutoin museossa oli lähinnä tyhjiä kivipaaseja, joilla ehkä joskus oli jotakin seissyt. Kuitenkin itse linna oli ihan mukava paikka siis tutustua. Alla linkki sen sivuille:

Toisena matkapäivänä meidän piti käydä pikaisesti Duomossa ja sen katolla, mutta kuinkas kävikään. Nettilipunmyynti katkesi ja monta vaihetta oli retkessä, ennen kuin lopulta pääsimme mukaan turistioppaan ohjaamaan ryhmään eli ostimme liput manuaalisesti retken järjestäjältä, sillä lipputoimistoon jono oli paljon pidempi, kuin mitä kärsivällisyytemme jaksoi kestää. Nykyisin tuo lipun osto tuntuu monessa paikassa olevan liikaakin netin varassa, kun se netti ei todellakaan aina ja jokapaikassa toimi...Tämä on tullut huomattua jo niin monta kertaa.

Duomon sisätilat olivat upeat. Jännää, että sielläkin on monen vanhan pakanatemppelin tavoin aukko, josta auringon säde loistaa tiettynä tasauspäivänä ja osuu lattiaan piirrettyyn astrologiseen kuvioon. Muutenkin selvänäköisin silmin katsottuna kirkko on todella erikoinen.Siellä on lukemattomia PYÖRIÄ eli erilaisia spiraaleja ja ratas- kuvioita ikkunoissa ja seinien kuvissa ja eetteritasolla oli pyöriä, joita pyörittävät isot enkelit. Ikäänkuin reittejä "ylös ja alas" tai voisiko sanoa jopa portaali...Toki näitä portaaleita löytyy monista paikoista, mutta tämä oli jollain tapaa erilainen paikka ja tunnelma sekä kokemus olemisesta siellä oli myös oman laatuisensa muidenkin, kuin minun mielestä.

Da Vinci on pyhän geometrian taitaja. joten hänellä on ollut varmasti iso visio kirkon suhteen. Saimme kiivetä myös kirkon katolle ihailemaan näköaloja ja niitähän piisasi! Vaikka menimme hissillä alun, niin kyllä sitä kiipeämistäkin riitti, huh heijaa! Jaloissa kyllä tuntui vielä useita päiviä, että kiipeilty on ja kävelty noin 13 500 askelta per päivä ja ajoittain jopa 18 000 askelta. Mistään lepolomasta ei siis voine puhua :)

Hieno paikka oli myös ns pieni Venetsia eli kanavan varsi Navigli, jossa auringonlaskun aikaan vaelsi paljon ihmisiä. Hintatasoltaan ravintolaruoka oli tietenkin kalleinta juuri suosituimmissa turistikohteissa, mutta minkäs teet. Meillä on ravinto- rajoitteita tai toiveita eli viljaa ja sokeria ei aikuisten suuhun  juurikaan mene enää, mutta nuoret taas nauttivat kovasti peri-Italialaisista herkuista eli pitsasta ja pastasta. Pientä päänvaivaa siis aiheutti tuo ruuan etsintä ajoittain kun esim. munakasta ei tahtonut löytyä monestakaan paikasta, vaan pääasiassa aamupala oli sitä pullamössöä, sämpylää ja sokeria. Mutta pienellä netin selaamisella toki siitäkin selvittiin. Tässä kohtaa Rooma oli helpompi paikka, siellä ravintolatarjonta oli laajempi. Jännä oli seurata eka aamun brunssi- ravintolassa meininkiä, sillä ravintola oli niin suosittu, että sinne jonotettiin puolesta tunnista tuntiin. Me päästiin kyllä istumaan ulos melkein heti tultuamme, mutta moni perhe ja porukka jonotti kadulla. Tarjoilija kirjoitti jonottajien nimet tussilla ikkunaan ja huuteli sisälle sitä mukaa, kun tilaa löytyi. Paikan brunssi lienee ollut siis niin vetovoimainen, että asiakkaita riitti ovista ja ikkunoista. Ja hyvä se todella olikin. Vinkiksi siis: Nowhere-ravintola lähellä keskustaa, eli aina nyt ja tässä, perillä. Muu porukka vieraili myös Da Vinci- museossa, mutta minä lepäsin sen ajan meditaation hellässä huomassa.Kaksi päivää Milanossa hurahti nopeasti ja huoneisto palveli meitä hyvin. Kyseessä oli ainakin satavuotias kivitalo, mutta asunto oli laitettu sisältä täysin uusiksi. Sisäpiha oli erittäin tunnelmallinen myös ja huokui salaperäisyyttä....

Mitä  muuta Milanosta jäi sieluun ja sydämeen? Paljon rakastavaisia, koiria, joita ihmiset ulkoiluttivat vapaana, kaupungiksi ihmeen leppoisa tunnelma ja potkulautoja ja polkupyöriäkin liikkui ihmeen paljon verrattuna moneen muuhun suurkaupunkiin, jossa laudatkin taitavat pian olla kiellettyjä lähes kaikkialla, ainakin keskustan alueilla.

COMOJÄRVEN HELMET VARENNA, MENAGGIO, BELLAGIO Kolmantena matkapäivänä nostimme kytkintä ja kyseessä oli peri-Italialainen laatu?auto Alfa Romeo, johon merkkiin itselläni on viha-rakkaus-suhde. Omistin Alfan aikoinaan useita vuosia ja vain siksi,etten siitä meinannut päästä eroon sitten millään...ei mikään sopiva menopeli pakkasiin... Siirryimme tuon päivän aikana Comojärven maisemiin Varennaan, jossa seuraava majapaikka eli Villa Gina sijaitsi. Tuokin huoneisto oli yksityisten ihmisten omistuksessa. Matkalla saimme nauttia turvallisesta kyydistä, mutta myös upeista maisemista, karkkia silmille todella! Olimme jo melkein perillä asunnolla ja esittelijä meitä jo odotti, kun törmättiin esteeseen, eli maanvyöry oli katkaissut tien. Tässäkin intuitio toimi hyvin. Ehdin vain sanoa kuljettajalle eli puolisolleni, että hidastaisi koska tiellä voi olla kiviä, niin seuraavassa hetkessä niitä sitten olikin runsaasti  ja ei auttanut kuin kääntää auto kapealla tiellä ympäri ja lähteä kiertotielle. Onneksi semmonen kuitenkin löytyi, sillä toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa järven toiselle puolen ja tulla lautalla ja siihen taas olisi mennyt huomattavasti enemmän aikaa ja vaivaa. 

Villa Ginasta voisin sanoa, että rakkautta ensisilmäyksellä! Keltainen talo on satayksivuotias ja rakennettu mäkeen. Siinä on 4 kerrosta ja 3 asuntoa, mutta tuntuu kuin olisi ihan omassa talossa  ainakin tuossa isommassa asunnossa, jossa me majoituimme. Myös autotalli löytyi kallioon upotettuna. Villaan on tehty myös iso remontti sisälle, mutta asunnon henkeä kunnioittaen. Ja mitkä näkymät! En kyllästynyt lainkaan niitä tuijottamasta. Juna-asema on lähellä, mutta junien äänet ei meitä häirinneet. Villassa on puutarha, joka toki tähän aikaan syksystä oli jo ns menokelkassa, mutta voin kuvitella millaista siellä on keväällä ja kesällä, kun kaikki kukoistaa. Nyt näillä alueilla oli ruska. En ollut ajatellut tai nähnyt aiemmin välimeren maissa ruskaa, mutta kaunista se oli. Ensimmäinen ilta pikkuisessa Varennan kylässä kului rannalla kulkien ja ruokaillen. Varenna on häämäatkakohde ja en ihmettele miksi. Hyvin romanttiselta siellä todellakin näyttää.

SVEITSIN LUGANO Meillä oli tarkoitus mennä seuraavana päivänä katsomaan Comon muita kyliä lautalla, mutta aamun kajastus kertoi että sadetta oli luvassa Comolle, sen sijaan Sveitsin puolella Luganossa sääprofeetat lupailivat hyvää tuona päivänä, joten sinne siis. Olimme haaveilleet lumihuippujen näkemisestä Alpeilla, mutta se jäi haaveeksi, sillä vaikka sää muuten suosi, niin San Salvadore - vuorella jonne funikulaarilla siirryimme, vallitsi niin sanottu rokka-sumu. Eipä juuri näkymiä ollut, mutta luonto on minkälainen milloinkin. Olimme lähes kilometrissä ja näimme kyllä hienoja valokuvia ravintolan seinällä siitä, millaista siellä olisi, jos sumun pois kuvittelisimme :)  Lugano oli muutenkin hieman vaikea lähestyttävä autolla. Jätimme siis auton parkkiin funikulaarin parkkipaikalle ja kävelimme pienen mutkan, mutta sitten jo Varenna kutsui takaisin. Minulle Lugano jäi siis vähän etäiseksi kaupungiksi, joka tosin oli myös kaunis maisemaltaan, mutta ehkä liian iso keskus ottaa haltuun päivässä ja myös melko kalliiksi ostospaikaksi mainittu. Tuo kaupunki on yksi Sveitsin pankkitoiminnan keskuksia ja hyvin vaurasta seutua. Mutta kuten sanotaan, niin tulipahan käytyä ja ruokailtua vuoren huipulla. Sveitsi oli minulle ennestään käymätön maa.Vinkkinä sellaista, että Luganossa on kaksi eri funikulaaria eri vuorille. Me satuimme tälle San Salvador vuoren puolelle, mutta sää taisi olla samanlainen kummallakin vuorella, joten so not...

COMON PYHÄ KOLMINAISUUS LAUTALLA MATKATEN Järven eri kyliin pääsee helposti liikkumaan lautalla, joka liikennöi sekä Varenna- Bellagio välillä suoraan, sekä myös Varenna - Menaggio välillä. Osaan otetaan autoja mukaan, osaan ei. Seuraavana päivänä säätieto kertoi, että tuulentyttäret toisivat sadepilvet vasta illaksi, joten lähdimme lautalla ilman Alfa Romeon viehkeää seuraa Bellagioon,jota kehuttiin myös ainakin yhtä hienoksi kyläksi kuin Varenna. Huhu piti paikkansa. Kapeita kujia, postikorttimaisemia ja kivoja pikku liikkeitä, jotka muuten loistivat poissaolollaan lähes kaikkialla muualla. Ostoksia ei siis tarvinnut  juuri tehdä ja eipä niihin ollut aihetta muutenkaan sillä olin päättänyt jättää tuliaisten oston tällä kertaa väliin. Onhan niitä jo tänäkin vuonna tullut ostettua vähän liiaksikin, koska matka oli minulle vuoden sisällä jo kuudes ulkomaan reissu. Parasta Bellagiossa kuten myös muissa  Comon kohteissa on siis Tunnelma isolla T.llä. Sitä on vaikea kuvata. Vaikka tuollaisia maisemia löytyy esim Norjasta runsaasti, niin tunnelma on Italian pikkukylissä hyvin pehmeä ja kevyt. Toki nyt elettiin kauden loppua ja osa paikoista oli sulkemassa, osa jo sulkenut, mutta siltikin pystyi aistimaan sen taian, joka on saanut niin monet suihkuseurapiirienkin ihmiset asettumaan tämän järven rannalle, ainakin osaksi aikaa. Yksi heistä on tietenkin George Clooney, joka hankki ison Villan järven rannalta noin 10 miljoonan dollarin hintaan sijoitusmielessä, mutta ihastui paikkaan ja näkymiin niin,että nykyään asuu neljä kuukautta vuodesta Comolla naapureinaan Syltti Stallone,Armani ja monet muut. Juuri äsken luin uutisen että myös Räikkösen ralliperhe on ostanut peräti kaksi asuntoa Comolta, toinen tosin sisämaasta.  Iltapäivällä siirryimme jälleen lautalla toiseen kylään eli Menaggioon, mutta se tuntui aiempien kohteiden jälkeen melko mitäänsanomattomalta. Alkoi sataa ja niinpä lähdimme melko nopeastikin kahvittelun jälkeen lautalla jälleen kohti Varennan kotia eli Villa Ginaa, jossa sivumennen sanoen meitä nukutti ihmeen hyvin! Yhdeksän tunnin yöunia ei yleensä saa ainakaan peräkkäisinä öinä, mutta siellä sekin ihme tapahtui useaan kertaan. Miinuksena sanottakoon, että kipuaminen Villalle ylämäkeen useaankin kertaan päivässä oli melko puuskutusta. Ensin kiipesimme tietä Villan kohdalle, ja sen jälkeen portti auki ja portaat villalle. Mutta toisaalta, ei onnea ilman tuskaa? Näkymät palkitsivat kerta toisensa jälkeen.

Kolmas päivä Varennassa valkeni minulle siinä ajatuksessa, että on aika levätä ja palautua kaiken ramppaamisen ja kokemisen jälkeen. No ei se ihan niin mennyt, mutta melkein. Aamupalan jälkeen lähdimme pienelle kävelylle murun kanssa ja löysimme monia upeita pieniä kujia ja yläkylän kirkkoineen ja maisemineen. Yksi pää- nähtävyyksistä vanhaan luostariin tehty Villa ja puutarha jäi näkemättä, mutta tapasimme Australialaisen pariskunnan, jonka kanssa vaihdettiin kuulumisia. He nauroivat, että he kyllä voittavat Suomesta tulijat ainakin lentoajan pituudessa. Puutarhan me koimme kuitenkin sen yläpuolelta käsin.Ihana rauha ja lintujen laulu. Tällä välin nuoriso oli punonut juoniaan meidän lepopäivän varalle siten, että lähtisimme vuorella olevalle linnoitukselle. Paikka sijaitsi Villamme yläpuolella ja onneksi sinne pääsi autolla melko lähelle (mikäli uskaltaa ajaa...tie on kapea ja mutkallinen), sillä jälleen sitä kiipeilyä ja porrastreeniä tuli siitä huolimatta ihan tarpeeksi. 

Mutta tuo linna oli todella hieno nähtävyys, jota voin kyllä suositella, jos olet aikeissa käydä Varennassa. Linna on noin 1000 vuotta vanha ja vähän erilainen paikka kuin useimmat tyypilliset linnakkeet siten, että oli nähty vaivaa...Siellä oli torni johon saattoi kiivetä, vankityrmät, kalustettuja huoneita ja aaveita katselemassa merelle tai puutarhaan.. Aaveet olivat hyvin materialisoituneita ja kun kuulostelin paikkaa myös energiatasolta, niin sain kuvia melko villistä ja juopottelevasta elämänmenosta alueella...mutta mikäs siinä, jos kukaan ei hyökkää, eikä kaupunkia tarvitse puolustaa, niin käyhän se aika pitkäksi ja huvituksia voi olla helppo keksiä pullon henki oppaana. Tiedäthän, että koskettamalla vanhaa esinettä tai vaikkapa puuta taikka rakennuksen seinää, voit matkustaa ajassa taaksepäin kokemaan ja näkemään tapahtumia ja vaikutelmia menneestä. Tätä kutsutaan psykometriaksi.

Nuoriso vieraili vielä lähikaupungissa junalla tuona päivänä. Heidän askelkiintiössään oli selvästi vajausta ja retki vei putouksille Bellanon kaupunkiin. Päivät Italian ihmeitä ihastellen kuluivat sukkelasti ja lähtöpäivänä päätimme vierailla vielä järven pääkaupungissa eli Comon kaupungissa. Sateli vettä ja täytyy sanoa, että liikennekulttuuri, sen rytmi ja syke oli minulle taas vähän liikaa, vaikka istuin vain pelkääjän paikalla. Comolla emme oikein  ensin löytäneet mitään paikkaa, jossa aikaa kuluttaa, mutta rupesihan niitä sitten löytymään, kun ensin käytiin Intialaisessa syömässä. Markkinatunnelmaa koettiin vanhan kaupungin porttien läheisyydessä, mutta kyllä paluulennon lähestyminen rupesi jo vaikuttamaan niin, että päätettiin lähteä ajoissa Malpensan kentälle, koska autokin piti palauttaa ja kenttä vaikutti aika isolta.

Paluumatka meni melko tavalliseen tapaan, eli lento oli myöhässä, mutta onneksi Ouluun menevä ainut yölento eli niin sanottu sika-vuoro odotti myöhässä tulevia matkustajia. Olimme kotona kello 2 yöllä liukasteltuamme mustalla jäällä pakastetulla Toyotalla. En ollut osannut odottaa, että auto jäätyy niin paljon vielä Syysloman aikaan. Mutta mikä ihaninta, kotipihalla autosta noustuamme valaisivat revontulet, tähdet ja iso kuun sirppi taivasta ja toivottivat matkalaiset takaisin kotiin, Pohjantähden alle.  Matkoilla on mukavaa, mutta vielä mukavampaa on palata kotiin, monta kokemusta rikkaampana. Kiitos Italia ja Arrivederci!

Maahisia, Pyhimyksiä ja Pubeja; Irlannin reissu Elokuussa 2024

Tätäkin oli suunniteltu kauan, eli matkaa Irlantiin. Jo ysärillä luin kaihoisasti juttuja Voi hyvin-lehdestä. Marika Burton vei lukijoita matkalle Irlannin vihreälle saarelle. Minulla tämä vihreiden saarten matkailu räjähti käyntiin kunnolla viime vuonna, kun ystäväni Pirjon kanssa kävimme kevätreissulla Skotlannissa ja kesällä pistäydyin vielä kahden nuoreni kanssa Englannissa, myös Glastonburyssä ja Stonehengellä. Koen, että nämä alueet ovat olleet yhtä suurta Kelttien asuttamaa aluetta ammoin, ja siis silloinkin, kun itse olen noilla seuduilla toisissa inkarnaatioissa käyskennellyt.  Kirjoittamani kirjat Mystinen ruusu ja Marian kirja kertovat Jeshuan Ja Maria Magdalenan matkoista ja pyhästä suhteesta. Koen, että myös Jeshua ja Maria aikoinaan vierailivat useaan otteeseen Kelttien luona ja näiden alueiden pyhillä paikoilla. Aiemmin  meidän oli puhe matkustaa Pirjon kanssa Pariisiin, jossa Marian haudan sanotaan sijaitsevan, mutta Olympialaiset ja moni muukin asia, sai tuon reissun siirtymään tulevaisuuteen ja sen tilalle päädyimme Dubliniin ja sen ympäristöön ja hieno reissuhan siitä tulikin!

Elokuun viimeisellä viikolla lähdimme sinivalkoisin siivin Oulusta Helsingin kautta Dubliniin. Muutama hassu tunti unta ja niillä silmillä mentiin sitten koko päivä, sillä Irkuissa kello on - 2 h ja kun aikaisia lintuja olimme, niin jo kello 9 maissa aamulla paikallista aikaa olimme lentoasemalla taksia etsimässä. Onneksi tavarat pystyi jättämään The Fleet hotellin huomaan ja ensimmäinen päivä meni tietenkin tutustuessa lähialueen eli Tempel Barin nähtävyyksiin ja Pubiruokaan. Puolen pennyn silta tuli tutuksi, samoin iltasella vielä Trinity collegen alue, joka muistutti lähinnä Tylypahkaa :) Onneksi yöunia tuli hieman (muttei paljon) enemmän seuraavana yönä ja tiistaipäivä Irkuissa sujui lisäämällä askelten määrää Oura-sormukseen. Tulipa tervehdittyä Molly Malone's, joka lie tutuin hahmo pubien juomalauluissa.Molly myi päivällä kalaa ja yöllä jotakin ihan muuta.  Dublinin linna veti puoleensa ja oli yllättävänkin hieno. Siellä salissa meditoidessa ja menneisyyttä kuulostellessa tulivat entiset asukkaatkin osin tutuksi, kun rouvien ryhmä suunnitteli tanssiaisia ja nuori tyttö kävi ihan niiaamassakin meille. Muitakin matkailijoita näytti tuossa salissa olevan tunnustelemassa energioita. 

Energioista puheen ollen, linnassa vallitsi kepeä tunnelma ja viereisessä puutarhassakin oli kiva käyskennellä kesän viimeisistä kukkasista nauttien. Dublinissa on kuulemma ainakin 300 pubia ja niissä elävä musiikki raikaa aamusta lähtien. Samoin ovat nuo Irkkujen olohuoneet porukkaa täynnä ainakin lounaasta myöhään yöhön. Milloinhan paikalliset ehtivät kotona olemaankaan...?Toki meidän hotellin seutu oli turisti- aluetta, mutta kyllä paikallisiakin pubeissa näkyi. Ja Upeita vanhoja taloja joka suunnassa. Sellainen oli myös hotellimme, mutta vain yhteisten tilojen osalta. Huone oli pieni ja hikinen, vailla ilmastointia tai näkymää, mutta sijainti, sijainti ja sijainti...Sehän on tärkeintä on, mahtavan aamupalan lisäksi. Kuitenkin, jos olet varaamassa huonetta tästä hotellista, niin kannattaa varmistaa etukäteen, että on uudempia, kunnostettuja huoneita.  Hintataso Irlannissa on kallis, eli Suomen luokkaa...Hotellien hinnat ehkä kalliimpiakin kuin kotomaassa. 5 vrk hotellissa maksoi noin 600 e per henkilö sisältäen aamupalan. 

Olimme varanneet jälleen Get you guide-palvelusta retken ikonisimpaan kohteeseen eli Moheirin kallioille sekä lähikaupunkiin. Retki oli samaa mallia kuin meidän aiempi Skotlannin yli kellon ympäri kestänyt reissu, eli pysähdyksissä pikajuoksua vessaan ja ostaan pikakahvia,  mutta mitenpä sitä muuten näkisi ympäristöä, kun ei autoa haluttu vuokrata.Retkemme kesti 13 tuntia ja oli kyllä hyvin järjestetty ja opaskin oli melko informatiivinen, vaikkakin hän ehkä liikaa esiintyi stand-up- koomikkona ja muisti nauraa runsaasti omille vitseilleen. Kuitenkin homma pelitti ja kalliot, jotka kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin, olivat upeat nähdä! Yli 500 m pudotusta suoraa alaspäin mereen. Ja moni olikin sieltä pudonnut, kun liikaa reunalla kulku ja selfien kuvaus oli kutsunut. Näille uskalikoille oli paikalla myös muistolaatta. Ostin Englannin reissulta Camden Townista hienot Kuningas Artturin legendaan liittyvät oraakkelikortit. Tässä kevään mittaan nostimme pari kertaa kortteja tulevaa reissua ajatellen ja peräti 2 kertaa sain Pyhimys / Jumalatar Brigitin kortin ja kehoituksen matkustaa Irlannissa Brigitin pyhille lähteille eli kaivolle. Otimme asian vakavasti ja lähdimme tutkimaan olisiko tällaista paikkaa Dublinin lähellä ja kaksikin löytyi, kumpikin Tullyn kylästä noin 30 minuutin junamatkan päässä Dublinista. Niinpä, tuumasta toimeen. Brigitin tarina vaikutti todella kiinnostavalta, sitä samaa Maria Magdalenan energiaa tunnistan hänessä ja hän teki elinaikanaan samanlaisia ihmeitä kuin Jeesus omana aikanaan; muutti veden olueksi juhlakansaa varten, kielsi puuta kantamasta hedelmää ja paransi paljon sairaita. Brigit oli kuitenkin myös melko tulinen tapaus, sillä hänen kerrotaan antaneen eräille liian innokkaille miehille opetuksen, jossa toisen miehen silmät räjähtivät, koska hän katsoi Pyhimystä liian syntisellä katseella. Brigit oli orjan lapsi, josta kasvoi Kristitty pyhimys, vaikkakin osa legendasta kertoo hänestä täysin pakanalliseen sävyyn, olihan hänet kasvattanut herra Druidi.

No ensmmäinen kaivojen etsintä ei tuottanut tulosta,mutta sen sijaan ohjauduimme Irlannin kansallispuurhaan, joka oli todella hieno paikka.Varsinkin sen Japanilainen puutarha - osuus oli upean meditatiivinen ja toi  läsnäoloon ja rauhaan. Olimme innoissamme tästä kohteesta, mutta jalat veivät myös vajaan kilometrin päähän viralliselle Bridgetin lähteelle tai kaivolle. Siellä oli hänen patsaansa ja parikin kaivoa, sekä puro ja muistomerkki. Ihmiset olivat tuoneet puut täyteen lahjoja pyhimykselle; koruja, huiveja ja jopa sukkia oli kiinnitetty puihin. Me toimme vain sydämemme ja hiljentymisen, jonka jälkeen alkoi  pieni sade, ukkonen jyrähti kerran ja todettiin, että on aika soittaa meidät tuonne tuonut vanhempi erittäin ystävällinen taksin kuljettaja hakemaan meidät takaisin ihmisen ilmoille. Hän karautti paikalle ja vei meidät suoraan bussipysäkille, jonne Dubliniin menevä bussi kaarsi alta aikayksikön. Kaikki oli niin hyvin järjestetty, henkimaailmasta käsin...Näin koin. Irlannin suojeluspyhimys on tietenkin Pyhä Patrick, jonka katedraalissa myös vierailtiin. Hieno oli pytinki ja meditaatio maistui myös siellä. Sain oikein kunnon chakra- latauksen eräässä sivusalissa. Patrickin päivän juhlinta Irlannissa Maaliskuussa on legendaarista touhua. Mekin meinattiin siihen aikaan jo maahan  matkustaa, mutta silloin se jäi muiden kiireiden takia.

Luonnonhenkiä tunsin erityisesti Mohairin kallioilla (eniten pieniä maahisia)  ja Leprakhoneja lymysi jokaisessa turistikrääsä - liikkeessä yllin kyllin :) Mukavaa oli vintage- liikkeiden  määrä ja tällä reissulla näin varmasti suurimman määrän Tarot- ym oraakkelikortteja, mitä missään New age-kaupassa olen nähnyt. Silmät pyörivät päässä ja aikaa kului korttipaikkoja valitessa, vaikka olin juuri päättänyt, etten osta enää yhtään pakkaa, sillä niitä todella on kertynyt! Tuon paikan nimi oli muuten Dervish Books & Holistic Centre.

Iltaelämästäkin nautimme kahtenakin iltana. Ensimmäisenä oli pubi - kierros, jonka aikana kuulimme kolmea eri laulajaa tai bändiä ja yöruokaakin nautittiin. Viimeisenä koko päivänä tai sen iltana saimme katsella Riverdancea ja kuulla hienoja muusikkoja eräässä hotellissa, joka järjestää tuollaisia iltoja, ruokineen kaikkineen.Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi ja tanssijat ja soittajat osasivat asiansa. Vanhin Brazen niminen pubi käytiin myös katsastamassa. Se on perustettu kuulemma vuonna 1198. Irlannissa yrityksiä tuetaan varmaan enemmän kuin täällä kotomaassa, kun tuollainen yli 800 vuoden rupeamakin yhdellä paikalla liiketoimintaa on mahdollista. Olisiko kyse arvonlisäveron alhaisuudesta, tai sitten pubit ovat asia erikseen, niitä kansa on aina kannattanut ja pitänyt pystyssä.

Minulle Irlanti on tarkoittanut aina musiikkia ja  pubikulttuuria. Harmillisesti Oulussa ei ole kuin yksi Irkkupubi ja sekään ei ole lainkaan sellainen, kuin pitäisi...Nimittäin Irkkumusiikkia en ole siellä koskaan kuullut. Kalajoella onneksi on Sandy Kelt, jossa on hyvä meno ja erinomainen ruoka. Hienon kokemuksen saimme mieheni kanssa myös eräällä matkalla Pohjois-Teneriffalla, jossa kävimme Irkkumusiikkia kuulemassa ja yllättäen suuri osa yleisöstä kaivoi penkkiensä alta rummun tapaiset soittimet esiin ja yhtyi mukaan soitantaan. Kauan eläköön siis Irkkukulttuuri myös muissa maissa. Oulussa sellaista on luvassa Syyskuun lopussa festareiden muodossa.

Paluumatka tältä reissulta oli sangen jännittävä. Vaikka lähdettiin melkein 4 h ennen koneen lähtöaikaa hotellilta, niin melkein juoksun kanssa saatiin mennä lähtöportille ja boardin oli jo käynnissä. Matkalle sattui nääs Palestiina- mielenosoitus, kolari ja todella kädettömiä Finnairin baggage dropin henkilökuntaa, joiden takia laukkujen jättö kesti aivan uskomattoman kauan. Finnair on ehkä liikaa ulkoistanut palveluitaan tarkistamatta onko henkilökunta tarpeeksi osaavaa. Loppu hyvin kuitenkin ja hetikohta kiinni arkeen töineen. Mutta...onneksi Syysloma siintelee jo silmissä. Vielä kerran tälle vuodella starttaan ulkomaille, mutta se on sitten jo toinen tarina.

Luonnonhenkien parissa Lapissa ja Norjassa Heinäkuussa 2024

Kesä on ollut antoisa ja  vieläkin paremmaksi se muuttui, kun sain matkata kahden nuoreni kanssa vajaan viikon Lapissa ja Norjassa jälleen kahden vuoden tauon jälkeen. Viime kesänä suuntana oli Lontoon seutu jossa todettiin, että on se aivan liian iso kaupunki meille, vaikkakin mahtavia tunnelmia täynnä.  Tänä kesänä suunnattiin sitten väljemmille vesille ja vaikka ennen matkaa oli  jännitysmomenttina mm. hyttysten määrä, niin pelko osoittautui turhaksi kuten se usein  osoittautuu:) Koko 6 pv matkalla näin 3 sääskeä, enkä lainkaan muita ötököitä. Säät suosivat, vaikka välillä satelikin, niin meidän pääretkipäivinä oli mahtava aurinkoinen sää, melkein liiankin kuumaa siis, mutta parempi näin päin.

Starttasimme reissuun Heinäkuun lopulla maanantai aamuna ja koska pikku koirulainen jäi kotiin, olimme päättäneet ajaa suoraan Kilpisjärvelle saakka. Majoitukseksi valikoitui Lapland hotel Kilpis lähinnä sijainnin ja hinnan mukaan, kun hinta sisälsi paljon kehutun aamupalan ja saunankin järven rannalla. Hieman meinasin katua tätä majoitus valintaa, sillä sen taso ei päätä huimannut, tai siis huimasi ehkä vähän, koska pesuhuoneessakin haisi home ja muutenkin huone oli oikeinkin "retkeilytasoa." No onneksi ilmastoinnin puute ei liikaa kuitenkaan haitannut, kun saimme ikkunat auki ja läpivedon toimimaan, mutta jos aiot matkustaa Kilpparille tähän hotelliin, niin harkitse vielä majoitusta...Peukut ylös nostan tosin henkilökunnalle.

Olimme tosiaan 2 vuotta sitten viimeksi Kilpisjärvellä ja silloin kiivettiin Saanalle lähes uusia portaita pitkin. Tällä kertaa tahdoimme kokea sitten Saanan vähän toisesta suunnasta, eli PIkku  Mallalta ja polulle lähdettiin innostuksen vallassa. Innostus kyllä säilyikin sillä maisemat ja poro kaverit olivat mahtavia, mutta minulle nousu oli liian kivikkoinen/juurakkoinen ja jyrkkä. Myöhemmin luin muiden blogeista, että hekin jotka olivat kävelleet pitemmän 11 km matkan Kitsi putouksilta kokivat Pikku Mallan kaikista raskaimmaksi kivuta. Minä jäinkin suosiolla 2, 5 km jälkeen meditoimaan, kun nuoriso kipusi vielä 1,5 km Pikku Mallalle. Sain isosarvisista poroista meditaatioseuraa, tosin yksi heistä halusi koetella sarviensa terävyyttä minuukin, onneksi sain väistettyä :) Yksi ystävä kuitenkin seurasi minua takaisin alas asti ja odotti aina, jos viivyin jossain kohtaa pidempään..olihan matkalla seitakivikin ihailtavana.

Kilpisjärven maisemat ovat kyllä ainutlaatuiset Suomen mittakaavassa, koska näkymät naapurimaiden tuntureille ja vuorille tuovat todella "ulkomaalaista tunnelmaa" tuohon pikkukylään. Kävimme kävelyllä myös Tsahkalputouksen reitillä ja ihmetellä sai upeaa sääsketöntä ja lämmintä säätä ja Saanatunturin siunauksia.Kilpisjärveen pulahtaminen oli myös todella tervetullutta ja virkisti retkien jälkeen. Veden lämpötila oli 15-16 C.

Parin yön jälkeen oli aika suunnata auton nokka kohti Norjaa ja Lyngeniä. Olin katsonut karttaa kai hatarasti, sillä oletin ettei pelkäämiäni yksisuuntaisia tunneleita ole matkalla, mutta mitä vielä, sellaiseenhan me tietenkin jouduttiin, kun oltiin ensin käyty sateisella rantaretkellä ja yksi hurjapää meistä ui jäämeressä sateessa ja tuulessa. Tuo tunneli josta kerron, on ns. musta tunneli, joka on rakennettu 1980-luvulla. Siinä on valo-ohjaus, joka näytti vihreää ja luulin, että se tarkoittaa, ettei vastaantulijoita ole, mutta ei se sitä tainnutkaan tarkoittaa. No, tunneliajo sujui kuitenkin ihan hyvin, väistäen levikkeelle vähän väliä vastaantulevia autoja, mutta edelleenkään en voi sanoa pitäväni erityisesti tällaisesta haasteesta :)

Lyngen on pikkuruinen kylä, jossa on kaksi kauppaa, yksi grilli ja apteekki. Lisäksi häkellyttävät alppimaisemat ja muutamia majapaikkoja ja lossi. Meidän majapaikaksi valikoitui Magic Mountain niminen 3 tähden hotelli, jota ystäväni Mirja vuosia sitten kehui. Paikkaa pitää suomea puhuva rouva ruotsalaisen puolisonsa kanssa. Tunnelma paikassa oli hieno. Siellä oli  myös omatoiminen keittiö, jossa saa valmistaa ruokaa. Asukkaiden käytössä on myös pari jääkaappia. Huoneista on upeat näkymät vuonolle ja vuorille, jotka tulopäivänä tosin lähes  peittyivät sumuun, mutta mystiseltä näytti. https://www.magicmountainlodge.no/ Kävimme tuolloin sadesäällä katsomassa Lyngen portaita, jotka ovat Nepalin sherpojen rakentamat. Noillekin portaille oli ensin 650 m lähes pelkästään nousua ennen, kuin  portaat edes alkavat, joten meiltä itse portaat jäivät kiipeämättä, sää oli sen verran liukastuttanut reitin. Portaita on yhteensä vähän yli 1000 kappaletta ja rukousliput liehuvat tuulessa niiden alussa. Tästä sherpojen rakennusprojektista on tehty dokkari, jonka kerran näin, se löytynee Yle Areenasta edelleen.https://www.visit-lyngenfjord.com/activities/hiking/top-10-in-lyngen/lyngentrappa

Varsinainen retkipäivä Norjassa valkeni ensin pilvisenä ja selvästi saimme ohjausta yläkerrasta mennä ensin katsomaan Rottenkvifossen putousta, koska paikannin ei suostunut meitä muualle opastamaankaan :) Samalta parkkipaikalta lähtee pidempi reitti jäätikölle, mutta meille riitti tällä kertaa putoukselle meno, joka reitti oli noin 2,5 km suuntaansa ja sisälsi jälleen melkoisia nousuja, mitäs muuta. Polun alussa virtasi jo pieni koski ja sillalla luki viesti kulkijalle: "Osoita kunnioitusta juomaveden lähteelle". Tämä siis norjan  kielellä, jonka käänsimme näppärästi google-lenssillä. Norjassa yleensäkin huomaa heidän kunnioituksensa luontoa ja myös luonnonhenkiä kohtaan. Peikko-sana toistuu myös usein retkikohteiden nimissä.  Putous oli todella voimaannuttava paikka ja saimme viettää siellä aikaa myös ilman muuta ihmisseuraa. Meditoimme ja tunsin luonnonhenkien ja varsinkin veden hengen läsnäolon voimakkaasti. Myös aurinko tuli jo esiin ja antoi oman siunauksensa kimaltaville vesille.https://www.alltrails.com/trail/norway/troms-og-finnmark/rottenvikfossen

Pienen hotellipiipahduksen jälkeen jatkoimme matkaa Svenskbyn kautta Blåsvatnetin ja Aspevatnetin parkkipaikalle, jota Easypark nykyään hallinnoi. Ilma oli todella kuuma, vaikka auton lämpömittari näytti vain noin 17 C. Meistä tuntui, että aiempien päivien retkeilyt ja aamun retki jo painoi pikku jaloissamme, joten emme lähteneet pidemmälle reitille, vaan menimme uimapukuinemme Aspenvatnetille, jonne on vain noin kilometrin matka per suunta. Vuoristojärvi tai lampi oli todella ihanan turkoosinen ja nuoriso siirtyi urheasti kivisen rannan kautta jääkylmään veteen ja olivat tyytyväisiä, vaikka ensin kuulosti, että henki salpautuu. Minua harmitti, etten ottanut uimakenkiä mukaan, sillä en raskinut uida sitten, vaan kävin vain viruttamassa jalkoja ja tyydyin ikuistamaan nuorten ilakointia. Istuimme rannan penkillä jonkin aikaa, sillä voi niitä maisemia, kirkas vesi, lumiset vuoret ja avara taivas! Norjaa kaikille aisteille tosiaan! Muutama muukin kulkija järvellä oli, ja useampi oli unohtanut uimavehkeet kotiin ja eräskin mies ui alushousuissa ja lenkkareissaan. Jos olet menossa näille järville, niin suosittelen uimakenkien mukaan ottamista, sillä väkisinkin vesi kutsuu uimaan, olipa sää mikä tahansa, paitsi ei ehkä talvella, ellei omaa inuiitti geenejä.  Retkipäivän päätteeksi testasimme Lyngenin ainutta ravintolaa ja kyllähän sieltä ihan hyvää ruokaa löytyi, tosin lähinnä pitsaa ja hamppareita melko suolaiseen hintaan. Tutkin paluureittiä ahkerasti tunneleiden osalta ja päädyimme palaamaan vuonon toista laitaa takaisin. Lautalla siis yli ja auton nokka taas kohden Suomea ja Ylläsjärveä. 

Tunneleita riitti tuollakin reitillä, mutta kaikki olivat kaksisuuntaisia, joten meitsi tykkäsi. Kilpisjärvellä pieni pysähdys lounaalla, Muoniossa montakin pysähdystä ja vielä ennen viimeisen yön mökkimajoitusta pieni pisto Pakasaivon seidalle eli rotkojärvelle, johon johtikin mielenkiintoinen isoilla kivenmurikoillla päällystetty  ja poroilla reunustettu tie. Muitakin voimaeläimiä reitillä näkyi, kun Metso ja Jänis näyttivät tietä. Tunnelma Pakasaivolla oli todella voimallinen. Aurinko paistoi taas, ukkonen jyrisi, ja järven vesi kimalsi. Järvi on todella syvä, eli syvimmillään jopa 60 metriä  ja sen pohjassa makaa varmasti paljon uhrattuja asioita, myös rahaa ja sarvia ym. mitä Lapin kansa on haltijoilleen tarjonnut. "Täällä jo ikimuistoisina aikoina olivat entiset äijit ja äijien äijitkin asustaneet, kunnioittaen ja kummastellen katselleet komeaa Pakasaivojärveä ja käyneet Pakasaivon takana kankaalla suurta Seitapahtaa palvomassa." (Lapin muisteluksia 1922)  Lisätietoa paikasta: https://www.luontoon.fi/pakasaivo

Ylläsjärvellä viimeisen yön majapaikkana meillä oli kelomökki nimeltä Korpikelo. Tuntui kodikkaalta, kun mökki oli tunnelmaltaan lähes kuin oma mökkimme Syötteellä. Tuon päivän ajomatka oli kuitenkin vähän liian pitkä, koska ajoimme Lyngenistä monen pysähdyksen kautta Ylläkselle asti. Laskin, että matkasimme 9 tunnin ajan. Viimeinen matkapäivä tuntui jo vähän työläältä ajaa ja istua autossa, onneksi toinen kuljettajakin osallistui  ajourakkaan ja Kukkolan kosken pienen kahvitauon ja pienen Haaparanta-piipahduksen jälkeen laskettelimmekin melko kevyesti kohden Oulua ja kotia. Lähes ensimmäisenä kotiin palattua oli toiveena päästä saunaan pesemään matkan pölyt pois, mutta aurani on edelleen täynnä Norjan ja Lapin maisemia ja upeita tunnelmia. Ja eikö  vaan jo tuon matkan aikana alkanut itää ajatuksia seuraavan Norjan matkan kohteesta. Siihen mennään kuitenkin todennäköisesti vasta parin vuoden päästä, vaikka kukapa tietää...matkakärpänen helposti pureksii, vaikka niitä muita ötököitä ei olisikaan liikkeellä.

Sellainen huomio vielä, että on monenlaisia retkeilijöitä. Heitä, jotka paahtavat suinpäin suoritus edellä kohteeseen ja äkkiä takaisin. Heillä lie tärkeintä se kunnon kohotus tai mieli haluaa vain kirjata kohteen pois bucket listalta. Sitten on sellaisia kuin me, joille matka on tärkeämpi kuin päämäärä. On ihana vain istua luonnon helmassa ja olla läsnäolon tilassa. Kuunnella, katsella ja nauttia. Toki sitten on varmasti myös sellaisia retkeilijöitä, jotka tahtovat voittaa itsensä ja haastaa itseään. Kaikki kunnia heille. Jokaisella on oma tapansa ja tyyli on vapaa. Tänä vuonna myös Irlannin luonnonhenget kutsuvat kokemaan vielä tässä elämässäni kokemattomia polkuja. Palataanpa siihen sitten vähän tuonnempana! www.marjutmoisala.com

Marimekon HALU

Tämä on kertomus halusta.Kohteella ei niinkään ole väliä, sillä ne vaihtelevat egomielen mukaan sutjakkaasti.

Pitkän linjan henkisen tien kulkijana tiedän, että halu ja pelko ovat kaverukset, jotka ovat karman juuri ja siten myös kärsimyksen juuri. Etsimme lakkaamatta onnea erilaisista asioista ja paikoista eli ulkopuoleltamme. Etsimme siis epäjumalia Jumalan korvikkeeksi, jos tarkkoja ollaan. Hyvin tietoisena tästä, ettei mikään ulkopuoleltamme voi tuoda meille onnea joka on aina sisällämme, eli sitä kestävää onnea...koin tänä kesänä voimakkaan halun Marimekon tuotteisiin :)))  Näen, että se on naurettavaa ja tietoisuuteni tiedostaa, ettei Marimekkokaan voi tuoda minulle mitään kestävää onnea, enkä edes todella tarvitse mitään uutta vaatekappaletta, taikka laukkua...MUTTA...aina vaan löysin itseni selaamasta Unikko- kuoseja ja kun  menin viattomasti käymään muilla asioilla Ideaparkissa, löysin itseni Marimekon myymälästä pläräämästä vaatetankoja ja aina kun löysin jonkun potentiaalisen ehdokkaan, totesin että liian kallis, enkä edes tarvitse sitä. Ultra -päivien aikaan "eksyimme" Keskisen kyläkauppaan...ja arvaat varmaan mihin osastoon jumituin. Kuitenkin...sain kuin sainkin itseni ulos kaupasta ilman Mari - ostoksia. MUTTA..sitten tuli viesti, että pitkään ihailemani laukku on tullut jälleen uutena versiona myyntiin ja se SAATTAA LOPPUA pian, koska on NIIN suosittu..Tämä kaunotar on tietenkin tikatulla Unikko kuosilla koristeltu Gratha! Sain melko monta päivää itseni pidäteltyä tilaus hommista. Sitten huijasin itseäni, että menen vain katsomaan laukkua livenä Valkean myymälään, jotta tiedän, JOS satun sen tilaamaan joskus myöhemmin, että miltä se näyttää ja tuntuu ja onko tarpeeksi tilava.  No, laukkuja oli myymälässä enää vain tasan yksi ja sekin näyteikkunassa. Sain sen käsiini ja olihan se söpö, mutta edelleen totesin, ettei minulla kesälomalaisena ole edes vara tuhlata moiseen ylellisyteen. Eli mielessäni oli taistelu omistamisen halun ja järjen välillä. Järki on tietoa siitä, ettei MIKÄÄN itseni ulkopuolinen voi tuoda mitään sellaista, mikä minulta puuttuisi, näin siis henkisesti ajatellen.

Olen opettanut ja opiskellut asiaa niin paljon, että olin siis hyvin tietoinen mieleni toiminnasta. Apinamieli ei tavoitellut Marimekon laukkua, vaan jotakin ihan  muuta? Se tavoitteli hetkellistä tunnetta, että olen tärkeä ja hyvä ja hyväksytty ihminen, kun kannan tuollaista laukkua, jossa on tunnetun yrityksen logo ja kuviointi. Eli mieli halusi omistaa täyttääkseen jotain puuttuvaa palasta olemisessaan. Vielä kerran siis jätin laukun tuohon myymälään ja menin Sokokselle tutkimaan mitäs sieltä löytyy ja tässä kohtaa jo viimein ymmärsin antaa asian Pyhälle Hengelle ja irrottauduin tästä pallottelusta mielen pyhän ja ei niin pyhän osan välillä, vaikka tuon tennisottelun seuraaminen olikin kovin avartavaa ja MIELENkiintoista :)

Aarrekartta manifestoinnissa toimii, jos koemme että ansaitsemme... Kun olin irrottautunut asiasta, niin yhtäkkiä minulle tulikin toisen tasoinen energia ja oivallus siitä, että miksi tahdon uskoa puutteeseen, ja ettei halu ole tässä tapauksessa hyvä taikka huono, vaan sitä mitä se on, eli miten itse sen tahdon uskoa olevan. Kun oivalsin tämän, tiesin että voin hankkia laukun hyvällä omallatunnolla ja tästä seurauksena en hankkinutkaan sitä itse, vaan sain sen lahjaksi. Halusin uskoa, että tämä oli Pyhän Itseyteni lahja minulle koska päästin irti hallinnasta, enkä enää itse tahtonut olla päätöksentekijä persoonan tasolla.

Oli miten oli...Nyt minulla on uusi hieno laukku, MUTTA kun lähdin reissuun Norjaan viikko sitten, niin ajattelin, että se on niin hyvä "pyhälaukku," että en sitä sentään mukaan ota, sehän voi vaikka kastua tai mennä pilalle! :))) Voi meitä ja meijänlaisia. Laukku on nyt siis ihailtavana kotona, mutta entinen laukku edelleen arkikäytössä. Mihin mieleni, joka hienon laukun halusi, tahtoi sitä käyttää? Onko seuraava uskomus, joka on ylitettävä, jotakin siihen tapaan, että jokainen hetki on ainut todellinen ja siten ei ole huomista, jolloin olisi enemmän tarvetta paremmalle laukulle, vaan on vain se NYT.  Tämä on vähän sama asia kuin tarina Zen- mielestä; Mies meni torille ostamaan lihakimpaletta. Hän sanoi myyjälle: "Anna minulle Paras lihapalasi." Myyjä vastasi: "Jokainen pala on paras!" Tämän kuullessaan mies valaistui. Vertailua ei ole muualla kuin egomielen harhassa, ilmiöiden maailmassa. Kun oivallan tämän, kaikki halut päättyvät, vertailu päättyy ja Minä Olen. Tämä tarina huumorilla kerrottu. Voit ehkä muistaa sen, kun näet minut kaupungilla uuden laukkuni kanssa! :))

Ultrapäivillä 18. kerta...

Jälleen viime viikonloppuna oli aika nostaa antennit pystyyn ja kaivaa foliohattu naftaliinista ja suunnata joka kesäisille Ultrapäiville Kuortanejärven rantamille. Muistojeni galleriassa Ultrapäivät ovat aina aurinkoiset ja lämpimät ja järven vesi kutsuu uimaan, mutta tällä kertaa vain tunnelma oli erityisen lämmin ja ilmojen haltijoilla oli paljon kujeilua jatkuvan sataa-paistaa-sataa-leikkinsä kanssa. Majoituimme melko uusiin minivilloihin, jotka sijatsevat jonkin matkaa pallohallista, joten sään vaihtelua saimme kokea ja ihanasti askelia kerätä Oura-sormukseen. Minulle tämän kertaiset päivät olivat 18.kerta ja muistelin, että eka kerta oli vuonna 1995, jolloin Perun matkan info järjestettiin Kuortaneella päivien yhteydessä ja telttailu maistui silloin..vai onkohan aika kullannut muistot? Ainakin muistan nauraneeni hysteerisesti teltan romahdusta ja nukkuneeni takkasaunan lattialla lopun ajan.  Ultrapäivillä Kosmiset ihmiset, henkisen kasvun ja rajatiedon harrastajat kohtaavat toisensa ja ovat kohdanneet tosiaan jo vuosikymmenten ajan. Monella kävijällä oli käyntikertoja enemmän kuiin minulla, huomattavasti enemmän :) Nykyään ohjelmaa, eli luentoja ja työpajoja koemme vähemmän kuin ennen, sillä melko nopeasti monipuolinen ohjelma saa info-ähkyn aikaan ja selkä ja takapuoli kaipaa levitoimisen tuomaa keveyttä, kun istuminen käy voimille.  Tällä kertaa minulle kohokohdaksi ohjelman suhteen muodostuivat Virolaisen  Ingvar Villidon  luento "Todellisen minän löytäminen" ja Aira Sahakankaan Ihmeiden oppikurssin ajatusmallia käsittelevä esitys. Minä niin tykkään kun puhutaan oikeista asioista ja jätetään ilmiömaailman touhut vähän vähemmälle. 

Itsen en tosin pystynyt ihan täysin omassa alustuksessa pe-la yönä jättämään ilmiöitä käsittelemättä, kun ne kuitenkin taisivat olla illan aiheena pääasiassa. Timo  vetäjänä kutsui alustamaan omista Kosmisista kohtaamisistani Kosmisten ystävien ilta/yö-työpajaan. Tupa tuli täyteen porukkaa ja parasta oli avoimuus, jolla ihmiset kertoivat myös omista kokemuksistaan myös tähteläisten kohtaamisten osalta. Koen jopa, että moni Ufoja tai muita erikoisia tapahtumia kokenut jää kokemustensa kanssa yksin ja kokee olevansa erilainen, jopa pilkattu, jos uskaltaa kokemuksistaan kertoa. Tällaiset kohtaamiset jättävät siis monesti haavan tai trauman, jonka purkamiseen ei taida olla aina sopivia tapoja, koska virallinen terveydenhuolto ei monestikaan ymmärrä tai halua ymmärtää näiden kokemusten todellisuutta. Vähän tutkimalla asiaa, voisi kuka tahansa huomata kuinka yleisiä esim. yliluonnollisten kokemusten tai Ufo-ilmiöiden kokeminen on maailman laajuisesti.Ja kuitenkin näitä kokeva ihminen hyvin usein kokee olevansa aivan yksin ja ymmällään kokemuksensa kanssa. Vertaistukea siis ainakin Ultrapäivät tarjoavat ja onneksi tuntuu, että nykyajassa kuitenkin rajatieto ja sen ilmiöt alkavat olla paremmin ymmärrettyjä tai ainakin niistä puhutaan enemmän kuin ennen. Yhdysvalloista paikalla oli Hurtakin pariskunta, tohtoreita molemmat. He ovat käyneet aiemminkin luennoimassa ja tälläkin kertaa meno oli minulle hieman liian kiihkeää, kun he kilpailivat estraadista ja antoivat tulkille haastetta päälle puhumisen suhteen melkoisesti. Heillä on varmasti paljon tietoa, mutta ehkä olisi hyvä tiedostaa, että ei Ultrapäiväläislle tarvitse ns. todistella mitään kiihkeästi,  vaan voisi mennä suoraan siihen oikeaan asiaan, kuten vaikkapa Merkabaan ja sen käyttöön ja kokemuksiin;) Siihen asti ei ainakaan iltatilaisuudessa päästy niin kauan, kuin jaksoin mukana keikkua.

Lauantain iltajuhlassa meillä oli kyllä hauskaa ja monenlaisia esityksiä koettiin, myös jälleen Amerikkalaista huumoria. Parasta oli kun Antti "laulatti" yleisöä kritallipyramidin kanssa. Yleisöstä löytyi jopa monelaista viidakon väkeä. Kun meditoin hetken koin että olen sademetsässä. Lauma apinoita taisi istua takanani :)) Parasta antia Kuortaneella on tuttujen kohtaaminen ja ajatusten vaihto samanhenkisten ihmisten kanssa. Monia heistä ei näe muualla, osaa tosin myös messuilla eri puolilla Suomea. Meille mieluinen paikka on tietenkin aina Jani Mikael Maroksen kivikahvila, jota hänen perheensä pitää tapahtumassa. Paljon houkutuksia siellä luonnollisesti  on, eli ainahan jokunen kivi tai koru kotiin viemiseksi mukaan tarttuu.

Me pujahdettiin välillä myös Keskisen kyläkauppaan ihastelemaan materian mekkaa ja löytämään tarpeellista tavaraa ja sitten taas pikapikaa henkisempien harrastusten pariin urheiluopiston huomaan. Mielenkiintoista antia oli vielä sunnuntaina eli lähdön hetkillä kun Veli Martin Keitel ja Päivi Kaskimäki kertoivat menneen Egyptin mysteeri matkan annista. Harmillisesti luennot jäivät loppua vaille kesken, sillä karvakuonon hakuun oli Oulun suuntaan jouduttava ajoissa. Ehkäpä näitä tarinoita vielä lisää saamme  kuulla videolta tai artikkelin muodossa.

Ultrapäivillä toki tapahtuu paljon sellaista mitä päivätietoisuus ei  tiedosta. Unissa tapahtuu paljon ja energia lataukset tuntuvat monesti kehossa ja mielessä sekä sielussa voimakkaasti. Tuntuu, että "joku taho" kerää tuohon viikonloppuun paljon päivityksiä meille kosmiselle kansalaisille ja hetki menee sitten näitä antimia sulatellessa kotioloissa.  Vieläkö on kesää jäljellä vaikka Ultrapäivät on nyt koettu tältä vuodelta? Kyllä vaan..Jatketaan sitten kohti Suomi Poppia ja mökkielämää. Norjakin kutsuu aivan pian. Eikun auton nokka siis kohden uusia seikkailuja. Ja...Kyllähän Norjassakin niitä Kosmisten kontaktien valo- aluksia on nähty runsaasti, joten katse taivaalle ja juuret äitimaahan, aura täyteen elementtien voimaa ja iloa pintaan, niin hyvähän se tulee!