Oulun Valkea kauppakeskus ja sen ympäristö on tunnettu melko epämääräisestäkin hengailijoista ja vartijoilla on paljon työtä alueen turvallisena pitämisessä.
Itse pyrin välttämään tuota aluetta kaupungista, mutta aina ajoittain sielläkin tulee käytyä, keskeisen sijainnin takia. Nyt noin viikko sitten vei tieni lääkärikeskukseen ja suuntasin sinne Valkean ulkoalueen kautta. Meno oli kuin ulkomailla, sillä paikalla oli useita kerjääviä ihmisiä. Annan yleensä intuition kertoa onko lompakon avaamiselle tarvetta.
Nyt näin kaukaa, että hahmo, jonka ajattelin tuovan mieleen yleisen kuvan Jeesuksesta, pitkine hiuksineen ja partoineen, oli kerjäämässä rahaa aamukahviin. Sydämeni sykähti ja koin tarvetta antaa rahaa, mutta koska ympärillä oli paljon epämääräistä porukkaa, en viitsinyt alkaa laukkuani aukomaan. Päätin sen sijaan, että jos Jeesuksen kaksoisolento on paikalla palatessani, antaisin rahan ja kaivoin setelin jo esiin valmiiksi paluuta varten.
Palatessani ”Jeesus” oli kuitenkin kadonnut ja raha jäi antamatta. Juttelin nuorisoni kanssakin hyväntekeväisyydestä ja aiemmista tapauksista, joissa olimme tavanneet upeita sieluja kerjäämässä ja antaneet heille rahaa. Heitä nauratti kerjäläis-Jeesus nimitykseni.
Kerjäläis-Jeesus tuli myös yöuneeni. Emme ottaneet häntä automme kyytiin unessani, vaan hän jäi huitomaan tien poskeen...Aivan kaikki on symbolista, kuten lempikirjani Ihmeiden oppikurssikin opettaa… Mitäs näiden päiväunien ja yöunien symboliikka opettaakaan, mietin...
Kerjäläis-Jeesus symboloi minulle jokaista Sinua ja Minua, eli Yhtä Ykseyttä, Kristusta meissä. Me kaikki olemme ihmisinä ”onnenkerjäläisiä” niin kauan kuin heräämme huomaamaan valon sisällämme. Etsimme onnenmurusia maailmasta, teeskennellen köyhyyttä, vaikka todellisuudessa olemme rikkaista rikkaimpia, rakkaista rakkaimpia, Korkeimman Yhden perillinen.
Tarina jatkui kun olin menossa optikolle. Muistin tämän hahmon ja olin utelias, näkisinkö hänet taas. Näin tietenkin. Mutta nyt hän oli melkoisessa seilissä, tai huumeissa, aurinkolasit silmillään kaamoksessa, näyttäen ja kuulostaen melko riehakkaalta. Kahviraha jäi edelleen antamatta.
Aurinkolasien taakse piiloutuminen toi mieleeni edelleen sisäisen Itsemme, jonka valo häikäisee egomme silmiä. On pakko suojautua tai ehkä kerjäläisjeesus ei halunnut näyttää silmiään, sielun peilejä, jotta hänen todellista olemustaan ei tunnistettaisi? Meissä kaikissa on tuo tarve piiloutua pienuuteen ajoittain, uskotella itsellemme, että meillä ei ole voimaa, olemme ”maailman uhri” ja kuitenkin tuo kaikki on vain harhaisia uskomuksia tietoisuuden kirkasta pintaa varjostamassa.
Jokainen ”toinen” on pelimme. Miten näemme hänet, näemme itsemme. Kun näemme toisen valossa ja valona, uskoipa hän itse itsestään mitä tahansa, on se suurin ”sijoitus” tai apu näennäisesti toiselle ihmisille. Näennäisesti, sillä maailmassa näemme erillisyyden, vaikka todellisuudessa olemme vain se Yksi ja ainut, Henki.
Mummoni tapasi sanoa usein: ”Se on annettu, mikä on tarjottu.” Jospa siis valepukuinen Jeesus sai minun kahvirahalahjani mielessään, kun aijoin vakaasti sen antaa. Toivon mukaan Hän ja jokainen meistä valepukuisista Mestareista löydämme Todellisen Itsemme ja Valomme, niin Jouluna kuin muinakin aikoina. Aina tässä ja nyt.
