INARIN NELLIM
Elokuun alkupuolella koitti jälleen jo traditioksi tulleen Norjan reissun aika aikuisten lasteni kanssa. Tämä oli jo neljäs autoreissu tällä ryhmärämällä Norjaan, mutta ties monesko reissu kaiken kaikkiaan. Tällä kertaa suuntana ei ollutkaan käsivarren Lappi vaan lähdettiin Suomineidon päälakea kohden ja ensimmäinen pysähdys oli Nellimissä Inarissa, joka itseasiassa on kuitenkin Ivalon kylää lähempänä ja aivan lähellä Venäjän rajaa. Wilderness hotel Nellim on mukava majapaikka, mutta kylä on muuten ns umpiperä, eli ei sieltä mihinkään pääse ellei sitten Putinia halua lähteä moikkaamaan. Reitiltä tuli poikkeamaa noin 40 km sinne ja sama takaisin.
Sää suosi koko matkan ajan, näin koimme, vaikka loppua kohti vähän satelikin niin se oli vain tervetullutta vaihtelua. Nellimin kuuluisin nähtävyys on Paatsojoen silta jota pitkin Itänaapuria pääsisi moikkaamaan. Sitä kävimme ihailemassa, mutta toinen nähtävyys eli uittoränni jäi näkemättä. Upea hirsisviitti majoituksena ja sauna kutsui enempi, rentoutumaan ja olemaan. Majoitteen piha-alueella kasvoi hilloja, ja niitähän piti tietenkin maistella.
Toinen matkapäivä vei sitten upeaa Ivalo-Inari maisemareittiä pitkin kohden päälakea ja vielä pysähdyimme Nuorgamin kauppakeskuksella täyttämässä kylmälaukun ja tankin. Norjassa kun eivät kaupat ole auki sunnuntaisin, niin piti varautua.
NORJAN EKKERÖ
Norjan puolella kelit jatkoivat suosimistaan ja vain lammaslaumat teillä hidastivat etenemistä. Päkäpäitä olikin todella paljon! Pitkät ajomatkat alkoivat jo mennessä käydä kunnon päälle ainakin minulla, joten oli aivan mahtavaa kun päästiin Ekkerön saarelle rantalomalle :) Todella upea uimaranta ja hieno sää, jäämereen oli niin virkistävää pulahtaa vaikka asteita taisi olla vain noin 5-8 C. Tuolle saarelle pääsee siis autolla kannasta pitkin. Siellä paratiisissa nautimme eväät ja ajettiin sitten myös lintukalliolle, sillä olin saanut vihiä että sielläkin voisi päästä Lunneja näkemään. Lunnit olivat pääasiallinen kohteemme tällä kertaa.
Kallioilla oli kyllä vanhoja sota-aikaisia muistomerkkejä ja poteroita ja jälleen niitä hilloja,mutta linnut pysyivät poissa näkyvistä. Pieni meditaatio upeissa maisemissa ja sitten matja jatkui kohden Vesisaarta ja Vuoreijaa.
Aiemmista Norjan reissuista minulla on jäänyt pieni kammo yksisuuntaisiin tunneleihin joita Norjassa riittää. Nyt kun tajusin, että Vuoreijaan mennään3 km pitkää tunnelia pitkin joka menee 80 m merenpohjan alapuolelle, niin vähän kuumotti, että löytyykö tunnelista kaksi kaistaa..ja ilokseni LÖYTYI!
VUOREIJA ELI VARDÖ
Luin jostain blogista ennen reissua, että Vuoreija on niin rappioromanttinen, talot hökkelimäisiä ja seinät täynnä grafitteja..että jotkut ovat kääntyneet heti tunnelin jälkeen takaisin...eli tämä kaupunki todella nostattaa mielipiteitä ja tunteita, puolesta ja vastaan. Jos tykkää keskeneräisyydestä, ettei kaiken tarvitse olla uutta ja tip top, niin paikka on todella uniikki, ja mehän tykätään sellaisesta kun itsekin asuttiin 10 vuotta satavuotiaassa talossa joka kaipasi kunnostusta jatkuvasti…
Olimme varanneet majapaikan yksityiseltä Vuoreijassa (Honningsvagg) ja valinnanvaihtoehtoja ei tosin juuri ollutkaan. Asunto oli melko rähjäinen, mutta toisaalta hyvällä sijainnilla ja tarpeeksi tilava meille. Kaikki tarpeellinen löytyi ja takapihan terasilla oli hyvä viettää myös aikaa.
Kun olimme olleet vain noin 10 minuuttia asunnossa, kysyi toinen nuoristani että kummitteleeko täällä..En ollut asiaa havainnut silloin, mutta seuraavana aamuna tunsin kuinka joku katsoo minua sohvan suunnalta. Siellä istui vanha kumarainen mies, aave siis ja kerroin hänelle, että me asumme nyt tuossa asunossa pari päivää ja hänen on hyvä lähteä. Hän siirtyi terassille istumaan. Pyysin apua, että hän pääisi valoon, jos vain itse suostuu sinne lähtemään.
Vuoreissakin sää suosi ja eka iltana oli upea auringonlasku. Kävelimme siellä yöttömässä yössä myös Linnoituksella, jonka perusta on tähden (Merkaban) muotoinen. Paikalliset pienetkin lapset juoksentelivat pitkin katuja ja linnoitusta keskenään ja tyttäreni totesi että taitaa olla tämä kaupunki kuin Muumilaakso...turvallista olla, eikä ovia lukita yöksi.
HORNOYAN LINTUSAARI
Meillä oli pieni tai aika suurikin epäilys siitä, onko Hornoyan lintusaarella enää yhtään siivekästä, sillä lintujen sanotana poistuvan puolivälissä kuukautta ja me olimme lähteneet matkaan leijonaporttipäivänä 8.8. ja täydenkuun kumottaessa olimme perillä. Kun jonotimme venerannassa aamukuljetukseen saarelle, kysyin venekuskilta onkohan siellä lintuja..Hän nauroi makeasti ja sanoi että on siellä 60 000-80 000 yksilöä. No se määrä meille riitti. Ja olihan tuo kokemus jotakin mitä emme ole koskaan kokeneet. Jos Sinulla on lintufobia vaikkapa Linnut-elokuvasta jäänyt, niin en suosittele kohdetta, mutta muutoin iso SUOSITUS. Aivan kuin kulkisi Avara luonto-ohjelmassa 3 d-versiona. Ja se lintujen huumaava ääntely. Merimetsoja oli eniten, mustia melko suuriakin lintuja siis, Meriharakoita jonkin verran, lokkeja ei juurikaan, mutta entäs sitten meidän suosikit Lunnit?
Veneessä oli myös suomalainen nainen,joka ”metsästää” lunneja moottoripyörämatkoillaan monissa maissa ja kohteissa ja hän oli ollut Hornoyassa aiemmin noin 5 vuotta sitten ja kertoili että silloin oli Lunnejakin näkynyt. Niin näkyi nytkin, vaikka ensin vain vedessä ja ilmassa. Juuri tämä lady antoi vinkin mihin mennä istumaan ja nähdä kun linnut kantavat kalaa poikasilleen pesiin ja niinpä pääsimme näkemään näitä söpöyden tiivistymiä ihan lähietäisyydeltä.
Merimetsot uhittelivat hieman kun kulki heidän pesinsä ohi tai lähes läpi, mutta eivät kuitenkaan liikaa lähennelleet. Tämän pienen veneseurueen naamat kyllä loistivat kuin se kuuluisa Naanatalin aurinko kun saimme viettää pari tuntia upeaa luontonäytelmää seuraten. Toki olisi saarella saanut olla vaikka koko päivän, mutta meillä oli vielä muitankin kohteita katsottavana ja koettavana.
DRAKKAR LEVIATHAN
Seuraava nähtävyys oli lähellä meren rantaa lepäävä Drakkar Leviathan joka esittänee lohikäärmettä, Viikinkilaivaa tai luurankoa. Teoksen rakentamiseen ovat osallistuneet myös suomalaiset. Se on ylitys maahanmuutolle, Viikingeille ja mitä muuta vielä, en tiedä.
Vaikuttava näky joka tapauksessa.
STEILNESET NOITAMUISTOMERKKI
Illalla me tytöt pukeuduimme hieman noitamaisempiin asuihin ja koko joukko suuntasi muistomerkille, joka on tehty Vuoreijan alueen noitavainojen uhrien kunniaksi. Ikuinen tuli palaa muistutuksena siitä, ettei tämä hulluus enää toistuisi. Valitettavasti samaa ennakkoluuloisuutta, joka aiheutti tuolla alueella ainakin 90 ihmisen surmaamisen noituuden takia, esiintyy edelleen monessa maassa ja monessa muodossa.
Suurin osa ”tunnustuksista” Vuoreijan noitavainoissa oli saatu kiduttamalla ja ns vesikokeen avulla. Vesikoehan on sellainen, että noita upotetaan veteen, jos hän selviää hukkumatta hän on noita, ellei selviä niin voi voi...kävi köpelösti.
Jännä tunnelma oli tuolla muistomerkillä, jossa jokaisen surmatun tarina ja todisteet kerrotaan taulussa ja jokaisen kohdalla palaa lamppu. Toisessa rakennuksessa palaa sitten se ikuinen tuli, kaasuliekin avulla.
Tuona noita-iltana aurinkoinen sää oli vaihtunut mystiseen tihkuun ja sumuun, joka kietoi koko kaupungin sisäänsä.
Vuoreijan kaupungin kadut ovat melko tyhjät kulkijoista. Lokkien määrä on todella suuri ja kirkuna sen mukaista. Suuri osa liikehuoneistoista ja taloista on hylättyjä. Merituuli ja suola ovat syövyttäneet maalipinnat ja ajoittain kaupunki vaikuttaa hylätyltä, mutta kyllä siellä kuulemma 3000 asukasta asustelee.
Nyt oli 2 kk kestänyt yötön yö vielä voimissaan. Voin vain kuvitella millaista on talvella, 2 kk kestävän valottoman kauden aikana merituulen viuhuessa. Mutta koti on koti ja sielunmaisema varmasti asukkailleen rakas.
Suuri nähtävyys tuolla alueella on Hamnbergin maisematie, eli maailmalopun tieksikin kutsuttu Yksi suuntainen reitti, jossa maisemat ovat kuulemma kuin toiselta planeetalta. Se meidän oli määrä myös ajella, mutta ensimmäisellä kerralla google sanoi että tie on poikki ja lähtiessä oli niin sankka sumu, että näkyväisyys oli muutaman metrin auton ratin takaa, joten suosiolla jätimme tuon reitin katsomatta, vaikka se varmasti olisi hieno ollutkin.
LAPIN LUMOJA JA AMETISTEJA
Lisäksi väsy alkoi painaa valvomisten ja kaiken matkustmisen jälkeen jo melkoisesti joten lähdimme ajelemaan takaisin Suomeen ja Utsjoelle, jossa seuraava majapaikka odotti.
Mökki oli mukava Tenojoen rantamaisemissa ja ukkonen säesti tuota iltaa kun tulilla istuttiin. Kuukkelit tahtoivat myös osallistua illan viettoon omalla viehättävällä tavallaan.
Viimeistä pysähdystä kohden lähdin itse meko silmät ristissä vähin unin ja jo Ivalossa totesin, että nyt on parempi vaihtaa kuskia ja kömpiä takapenkille nukkumaan. Viimeinen yöpaikkamme oli Luostolla jossa vähän jo aikansa elänyt Ametistikylpylä antoi voimaa, sillä vettähän sitä aina kaipaa virkistyäkseen, ja saunaa! Ametistit ovat myös ihkuja, mutta hyvin paljon ihmiset olivat varastaneet niitä kylpylän seiniltä, ilmeisesti uimahousujen taskuihin.
Luostolla oli aivan mahtavaa ruokaa ravintola Punaketussa. Enpä ole niin hyvää kastiketta ennen saanutkaan, kuin siellä. En ainakaan suomalaisissa ravintoloissa.
Kaikki hyväkin loppuu aikanaan, kun ollaan täällä dualismissa. Niin päättyi myös tämä reissu noitien luvatulle saarelle ja univelkaa on jo jonkin verran kuitattu kotona Oulussa.
Jos Sinä mietit itämaille Norjaan lähtemistä, niin mikä ettei! Ainakin luvassa on jotakin ihan muuta, kuin Skibotten, Lyngen tai Sommaroy :)
