SATUJEN JA SOTIEN SKOLANNISSA 2023

 

Viimeinkin se tapahtui! Kauan odotettu matka Skotlantiin starttasi Oulusta Huhtikuun puolivälin tienoilla ylibuukatulla Finskin lennolla, jolle eivät kaikki mahtuneet. Onneksi me mahduimme ystäväni Pirjon kanssa sillä KLM lento Helsingistä Amsterdamiin ja sieltä Edinburghiin tuskin olisi meitä odottanut, vaikka Putoushahmo Esteri Vakkilaisen sanoin: Myö ollaan niiiiin söpöjä...;)

Skotlanti oli kajastellut mielessä jo pidempään monestakin syystä. Jopa oli sellainen ajatus, että sinne olisi hyvä mennä saamaan uusia latauksia maaäidin voima paikoille, sekä muistelemaan aiemman elämän seikkailuja. Naurettiin, että lähdimme aiemmassa elämässä Edinburghin linnasta kai köyhinä ritareina  ja nyt palasimme äveriäinä Ladyinä, maan omistajina oikein, sillä osallistuin erään Skotlantilaisen linnan kunnostuksen kustantamiseen jo ennen matkaa ja näin saimme postimerkin? kokoiset maapalat ja lisäksi Ladyn arvonimet ja todistukset tästä kaikesta hienoudesta.

https://scottishlaird.co.uk/pages/becomelordlady?gclid=EAIaIQobChMInI_0js-__gIVB4btCh2y2Qd2EAAYASAAEgKLavD_BwE

Olimme liikkeellä supersaver-mallisesti, sillä järjestetyt matkat Skotlantiin jopa vain kahdeksi koko päiväksi näyttivät kustantavan maltaita, eli 1600 - 2200 euroa.  Meillä matka kustansi kaikkine käänteineen murto-osan tuosta, mutta toki matka-ajat ja esimerkiksi Iloisen Amsterdamin kentän hanskaaminen oli oma hommansa. Oura-sormus mittasi paluumatkalla 30 minuuttia kävelyä pelkästään kahden eri portin välillä.On annettava myös kehut KLM lentoyhtiölle. Heillä palvelu pelaa ja koneessa saa muutakin nautittavaa lipun hintaan, kuin vain vettä ja mustikkamehua ;)Istumalihaksia kulutettiin myös get you guiden järjestämällä ylämaan bussiretkellä, huh heijaa, yli 13 tuntia bussiretkä vaati jo hieman asennetta, mutta oli silti sen arvoista, sillä mitenpä muuten olisimme saaneet lyhyen 4 vrk matkan aikana näin kattavan kuvan koko maasta. 

Heti ensimmäisenä iltana pääsimme pubikulttuurin pariin myöhäistä ruokaa nauttimaan ja ihme kyllä evästä oli vielä tarjolla, sillä myöhemmin emme olleet niin onnekkaita.Skotlannissa ruoka-ajat ovat tiukemmat kuin mihin olen tottunut, mutta juomaa saa sen sijaan mihin aikaan vaan, paitsi lähikaupasta ei enää kello kymmen jälkeen ;)

Ensimmäinen kokonainen matkapäivä kului Edinburghia ihastellessa ja ihanuutta tosiaan riitti. Aluksi kävelimme suurinpiirtein suu ymmyrkäisenä auki vain ihmetellen, olemmeko tosiaan tupsahtaneet satukirjan sivuille. Edinburghin katukuva on aivan erilainen kuin missään muualla olen nähnyt, ja olen todella ehtinyt jo monenlaista nähdä. Lähes kaikki talot keskustassa ovat vanhoja, mutta hyvin kunnostettuja. Niitä pubeja, brittien olohuoneita, on ehkä enemmän kuin mitään muita palveluita ja koko komeutta hallitsee korkealla kukkulalla Edinburghin linna, jonne mekin suuntasimme.

Nykytekniikka on ihan ok, mutta liika on liikaa. Linnalla tuntui (kuten monessa muussakin viime ajan kohteessa) että kukaan ei myy lippuja manuaalisesti,  vaan kaikki pitää hoitaa kännykällä, huolimatta siitä, että voisi vaikka maksaa ylimääräistä siitä, ettei tarvitse kännykkään ladata taas uutta äppiä ja kirjoittaa monia tietoja itsestään sekä visakortistaan. Ja huolimatta siitä, toimiiko netti vai ei, yleensä ei kovin hyvin. Mekin olimme oman EU-datan ulkopuolella ja äppi ei suostunut toimimaan, joten marssittiin sitten vaan linnaan kysymään, että kelpaisiko raha...ja kelpasihan se loppujen lopuksi.Ensimmäisen päivän sää oli pilvipoutaa. Linna oli vaikuttava, mutta mitään erityistä sykäystä ei siellä meille tullut, paitsi ritareiden salissa oli kyllä tuttua tunnelmaa...

St Gilesin katetraalissa matkalla linnalle, koimme huiman meditaation ja puhdistuksen, jossa oli mukana enkeleitä ja myös Jeshua ja Maria, joilta kanavoin parasta aikaa ruusu linjaan ja mystisen ruusun henkisiin harjoituksiin liittyvää kirjaa. Tunsin tuossa puhdistavassa meditaatiossa, että joitakin todella synkkiäkin kokemuksia muista ajoista ja todennäköisesti myös juurikin Skotlannin tai tuon alueen muiden paikkojen kokemuksista ja muistoista irtosi ja energia oli todella voimallinen ja kannatteleva. St Giles on vaikuttava paikka ja perustettu jo 1100 luvulla. Ja ...siellä asuu monia enkeleitä, pitämässä korkeaa energiatasoa yllä.

Historian siipien havina kantoi meidät vielä nauttimaan virvokkeita kaupungin vanhimmasta päästä olevaan pubiin nimeltä  White Hart, joka on perustettu vuonna 1512.  Ginger Beer maistui virkistävältä ja harvoinpa sitä käy oluella samassa paikassa kuin missä jo Kuningas Richard II asioi historiallisina aikoina:)

https://www.belhavenpubs.co.uk/pubs/midlothian/white-hart/

Tuo keidas sijaitsee Grassmarketilla, joka on tunnettu historiallisilta ajoilta sekä tori/kauppapaikkana, että mestauspaikkana. Grassmarkettiin pääset laskeutumaan heti linnan poistumisreitiltä helposti. Säkkipillin soitantaa kuului vähän väliä monelta suunnalta, mutta ihan lähelle kiltti-pukuista soittajapoikaakin päästiin ja ihmettelin todella, kuinka jollain voi olla noin hyvät keuhkot!  Ainakin yksi yllätys oli matkalla tuo kilttiä käyttävien miesten määrä, sillä olin luullut sitä ehkä enempi perinneasuksi joka on jo mennyt pois muodista, mutta kyllä niitä vaan katukuvassa näkyi, kuten myös näkyi kilttejä sekä skotti tavaraa myyviä liikkeitä runsaasti.

Seuraavia ihmeteltäviä asioita oli tulvillaan matkapäivä numero 2. Varhainen herätys ja nopea taksimatka parlamentti aukiolle kahvila Neroon aamulla ja siitä bussiin Keith-oppaan kyytiin monen muun toiveikkaan turistin kanssa.Muita suomalaisia emme koko matkalla nähneet tai kuulleet. Keith oli kuin kävelevä matkaopaskirja, joka olisi kelvannut vaikka muinaiseen Tupla tai kuitti -kisaan historian taidoillaan loistamaan. Hänen suustaan rouhella skotti-aksentilla tuli noin 10 h ajan historian sotia vuosilukuineen ja nykyajan tietoa asunnon hinnoista lampaitten määrään saakka. Lampaita Skotlannissa saakin laskea pitkään, sillä niitä kuuluu olevan enemmän kuin Suomen väkiluvun verran. Lampaita sekä kauriita näimme runsaasti matkan varrella ja aivan mahtavia maisemia! 

Tämä oli eräs minulle ennestään tuntematon asia, että Skotlannin ylämailla on lähes Norjan maisemia ja lumihuippuisia vuoria? Vasemman puoleinen liikenne, skottimurre, punnat ja oudot mittayksiköt, aikaero sekä moni muu asia teki välillä sellaisen olon, kuin olisi pidemmällekin matkustanut armaasta Suomen maasta, kuin vain Brittein saarille ja tunnelmat toivat mieleen Harry Potterin seikkailut ja muinaisten Kelttien vaikutuksen näihinkin päiviin. Missä tahansa noissa maisemissa saattaa olla ulottuvuuksien välinen aukko toiseen todellisuuteen tai toiseen aikaan, kuten Outlander-sarjakin kertoo...

Retken pääkohde oli tietenkin Nessien kotijärvi. Muutamia pysähdyksiä oli mennen tullen, mutta kokonaisuutena retki oli aivan liian kiireinen aikataulultaan. Toisaalta sen ymmärtää, kun ajomatkaa oli 4,5 h suuntaansa, mutta kuitenkin meitä pisti välillä ärsyttämään ettei yhdessäkään paikassa saanut juoda kahvia loppuun, vaan se piti nakata roskiin. Lounasta ei ehditty syömään ennen Loch Ness risteilyä, jos aikoi saada paikan yläkannelta, sillä jonoon piti ehtiä. Pirjolla paloi kieli kuumaa kahvia hörsiessä. Bussiin oli kahvien tuonti ehdottomasti kielletty. Kuitenkin kun ynnää plussat ja miinukset yhteen, niin voiton puolelle jäätiin, VAIKKA Nessie ei meille ilmestynytkään, vai ilmestyikö sittenkin....? Risteilyn sää  oli häikäisevän kirkas ja kuulaan aurinkoinen, joten kannattihan sinne veneen katolle jonottaa. Vene jätti meidät Urgurathin linnaan, joka on rauniolinna ja siellä jäi noin tunti aikaa tutustua paikkaan, ennen kuin tuli jo kiire taas bussia etsimään. 

Parkkipaikka on kaukana linnasta. Meitä oli varoitettu, että ellei bussissa ole ajoissa, se ei odota. Ja meillä kun oli jo ennestään kokemus eräästä läheltä piti tilanteesta Tunisin kaupungista. Siellä meidät eksyneet lampaat pelasti eräs enkeli,  arabinaisen hahmossa. Tällä(kin) kertaa johdatus toimi todella voimakkaasti ja monella tapaa, mutta toki olisi ollut mukava rauhoittua ja meditoida Loch Nessin rannalla ja kokea sen tunnelmia ilman kiirettä kantapäillä. Veneessä hiljetyessäni kyllä näin yhtä ja toista Loch Nessin "hirviöön" liittyen, kuten sen, että niitä taitaa olla useampi ja että tuo järvi itsessään on kenties sellainen ulottuvuuksien välisen verhon heikentymä, että sillä aika ja paikka menettävät normaalit raaminsa ja myös menneisyyden hahmoja saattaa ilmestyä näkyviin. Loch Ness säilyttää salaisuutensa...vielä pitkään.

Paluumatkalla Keith innostui etsimään vielä Kelpie - hevospatsaita ja ajeli ylimääräisiä kierroksia, vaikka koko porukka olisi ollut enempi kuin valmis jo hotelliin lepäämään. Opas toteutti myös hauskan pienen toiveemme saada nähdä ylämaan karjaa  silmästä silmään. Nuo otsatukkaiset kaverit vaikuttivat oikein leppoisalta ja ihmettelivät kai hullujen turistien kuvaus innostusta, mutta kukapa ei  haluaisi nähdä pitkäkarvaisia lehmiä ja sonneja face päivityksissä ja instassa? 

Hevospatsaiden jahtaus aihetti sen, että koko päivän ensimmäinen oikea ruoka oli nopeasti kiinni menevästä lähikaupasta ostettu eväs, sillä pubiruokaa ei enää ollut saatavilla kello 22 aikaan. Sen sijaan whiskyä, Skottien kansallisjuomaa,  olisi ollut tarjolla.Whiskyn sijaan nautimme kuitenkin vain hyvät yöunet seuraavan päivän seikkailuihin valmistautuessa.

Matkapäivä numero 3 vei meidät Da Vinci koodi- elokuvan loppuhuipennukseen Rosslyn kappeliin. Ah ja voi! Tuo paikka on erityinen  ja sen jo tiesin ennakkoon, koska henkioppaat siitä olivat kertoneet. En matkaa varatessa tiennyt, että tulen kirjoittamaan kirjan Ruusulinjasta ja mystisestä ruususta, jonka avainpaikkoja Rosslyn on. Palapelin palaset alkoivat mennä paikalleen vasta vähän ennen, kuin olimme lähdössä. Ja tuolloin myös tuli kohdalle varata toinenkin matka Britteihin, kulkemaan Ruusun Tietä, kuningas Arthurin Avaloniin eli  Glastonburyyn, Stonehengeen ja Avenburryyn. Niistä lisää toisessa blogitekstissä Elokuussa.

Mutta eipä mennä asioiden edelle. Jos sinuakin kiinnostaa käydä Rosslyniin kappelissa, niin taksilla sinne kestää matka noin 40 minuuttia ja maksaa 40 puntaa ja liput kappeliin on hyvä varata ennakkoon netistä(taas tätä netti hommaa :) 

Liput ovat tietylle ajalle, eli jos et ole aikaikkunan sisällä paikalla, niin et kenties pääse lainkaan kappeliin, eli on hyvä noudattaa aikataulua.

Kappeli on pieni ja täynnä patsaita ja monenlaista symboliikkaa. Tunnetuin asia lienee ns. oppipojan patsas, johon liittyy traaginen tarina. Mestarin poissaollessa oppipoika onnistui tekemään kauniimman pylvään kuin opettaja koskaan, eli oli tullut opettajaansa taitavammaksi, jolloin opettaja surmautti oppilaan, kateuden käärmeen kourissa. Tuohon pylvääseen legenda kertoo Graalin maljan laitetun ja selvänäköisinä suoritimme pienen skannauksen...:)) Olihan siellä kaksi metallista asiaa; pikarin muotoinen JA tikarin muotoinen...Mutta en saanut kylläkään sellaista visiota, että kyseessä olisi  pyhä Graal. Ehkä joku muu pienempi (pyhä?) esine Jeshuan ja opetuslasten viimeiseltä aterialta...

Ja kappelin katot ovat täynnä ruusuja! 

Kryptassakin vierailtiin ja meditaatio kappelissa oli jälleen vertaansa vailla. Kun aiemmin St Gilesissä meitä ehkä enemmän puhdistettiin vanhasta, niin nyt ladattiin uutta energiaa ja valokoodeja. Tuo lataus tuntui solutasolla saakka ja varsinkin kurkkuchakraa avattiin molemmilta. Maria Magdalenan läsnäolo oli voimakas. Hän näytti kuinka eteeristen öljyjen avulla voi myös avata chakroja. Hän käytti ja näytti myös hunajaa...syystä jota en nyt tiedä ja sain kokea "Magdalenojen suun avauksen" josta mm. Jeesuksen isoäiti Annan kirjoissa kerrotaan. Magdalena ei ole sukunimi tai nimi ensinkään, vaan tarkoittaa papittarien linjaa; Jumalattaren eli Äitijumalan ilmentäjien suurta joukkoa, joka on nyt tässä ajassamme aktivoitumassa yhä enemmän kertomaan julki feminiinisen kannan ja tavan palvoa ja rakastaa Korkeinta ja toimia Hänen välineenään, heräämisen ja herättämisen tiellä. 

Pitkä miesenergian valtakausi saa väistyä yin-energian tullessa tasavertaiseksi kumppaniksi yang-energian kanssa. Jumalatar on todellakin palaamassa, jälleen, pitkän historiallisen ajan jälkeen ja se tarkoittaa, että moni vanha uskomus tullaan kyseenalaistamaan. Kuten vaikkapa se, että Jeshua olisi ollut naimaton poikamies, perheetön askeetti. Jeshualla oli puoliso ja myös muita rakkaita naispuolisia kanssakulkijoita auttamassa suuressa työssään ylösnousemuksen valokoodien aktivoimisessa ihmiskunnan kollektiiviseen tietoisuuteen ja DNA:n. Tästä lisää tulevassa kirjassa, joka kantaa nimeä Mystinen ruusu.

Kautta aikain nainen on vaiennettu, poltettu noitana roviolla tai muuten alistettu. Kirkon isät ovat vääristelleet historiaa omaksi edukseen. Jeshua ei arvostanut pappeja elinaikanaan. Hän oli kapinallinen ja Hän arvosti naiset oppilainaan ja ystävinään miesten kanssa saman arvoiseksi, kuten kuuluukin. Tämän voimme myös Raamatusta lukea  hänen opetuslastensa kirjoituksista, mutta ei meidän tarvitse lukea sitä tosiasiassa mistään. Tarvitsee vain kuunnella sisälle päin, sydämen suuntaan, niin asia on selvä. Ja kuten Da Vinci koodi elokuva antaa ymmärtää...eikö Graal sittenkin ole itse Maria Magdalena, eikä niinkään fyysinen esine? Jos sinua kiinnostaa Magdalena order, voit lukea lisää mm. Jeesuksen isoäiti Annan kahdesta kirjasta, varsinkin kirjasta Magdalenojen ääni.

Rosslyn on Metatronin mukaan pyhä erityisesti sen alle haudatun esineen takia. Aurinkokiekko kanavointiin törmäsin vähän ennen  matkaa ja oliko "sattumaa" että aiemmin Perun matkalla paikalliset intiaanioppaat kertoivat Titicaca järven pohjalla olevasta aurinkokiekosta. Kiekot ovat tähteläistä alkuperää ja niitä löytyy myös muista maapallon voima paikoista.

Tässä linkki Metatron kanavointiin, jos kiinnostaa:http://luxonia.com/viestit/45-james-tyberonn/1773-2632011-rosslynin-kappelin-arvoitus

Victoria street

Kun kierros oli ohi nautimme kahvit valtavassa tuulessa terassilla ihaillen avautuvaa vihreyttä. Käppäilimme myös linnalle, jota parasta-aikaa restauroidaan. Ikivanhat tammet ja  muut puut reunustavat kappelin takaosaa ja hautausmaiden laitoja. Ne ovat nähneet ja kuulleet varmasti paljon ja jos olet druidi eli puun tietäjä, voit käydä juttelemassa niille ja kuulla monia salaisuuksia, joita ei tässä tekstissäkään voida avata :)

Päätimme palata kaupunkiin kaksikerrosbussilla, jotta saamme tuon autenttisen kokemuksen. Bussi numero 37 lähtee Dollyn teehuoneen edustalta, aivan läheltä kappelia. Bussissa voi maksaa lähimaksulla, jihuu, ei uutta äppiä! Meillä ohjaus ja opastus henkimaailmasta toimi täydellisesti ja myös bussi reissulla se oli havaittavissa, kun meidät lähes heitettiin ulos pysäkillä, joka "sattui"olemaan aivan oikea, vaikka emme tienneetkään sitä. Olimme näet menossa Victoria streetille Harry Potterin tavoin katselemaan taikasauvoja, kuten  tunnetussa elokuvan kohtauksessa, joka lie juuri tuolla kadulla kuvattu.Noitatoimintaa oli kadulla muutoinkin, mutta meillä jäi taikasauvat ostamatta, sillä taikaa ja taikapölyä on elämämme täynnä ilman sauvojakin.

Meidät ohjattiin myös Edinburgin yhdelle kuuluisimmista maamerkeistä, eli Greyfrias Bobbyn muistomerkille  ja hautausmaalle. Kuka Bobby sitten on? Hän on uskollisuuden symboli, eli koira joka kävi Hachiko - elokuvan koiran tapaan kuolleen isäntänsä haudalla vuosikausien ajan. Bobby eli vielä 14 vuotta isäntänsä poismenon jälkeen. Siitä tuli koko kaupungin lemmikki, jota ihmiset ruokkivat. Lopulta se sai omankin hautansa ja hautakivensä samalle hautausmaalle isäntänsä kanssa. Kyllä koirat ovat <3

Entäs sitten ruoka? Haggista ei mikään voita, paitsi kaikki. Tuota kuuluisaa sisäelimistä tehtyä muhennosta on joka paikassa tarjolla, sitä ei oikein voi välttääkkään, paitsi jättämällä lautasen reunalle :) Mutta maassa maan tavalla, eli maistettua tuli, eikä se hassumpaa ollutkaan, jos tykkää maksalaatikon mausta. 

Skotlanti hurmasi, mutta se jätti minut myös miettimään, menneitä sotia ja haavoja, joita tuon kansan tietoisuudessa ja solumuistissa on. Niitä on paljon.Ehkä armoton jokailtainen ryyppääminen pubeissa on osa haavan peittämistä. Itsenäisyydestä ja omasta maasta on pitänyt taistella vuosisatojen ajan, pelätä valloittajaa, auktoriteetteja. Tästä Edinburghin linnakin kertoo karua tarinaansa. Se on ollut vähän väliä eri "puolten" omistuksessa ja hallinnassa. Nyt sitä hallitsevat matkailua edistävät tahot. Royal Mile katu, joka lähtee linnalta, on varmasti tunnetuin katu koko kaupungissa. Sen varrella asunnotkin  maksavat, ei vain maltaita, vaan kultarahoja. Kansallinen itsetunto on Skottilaisilla voimakas ja jollain tapaa koin sukulaissieluisuutta kansallisesti heihin suomalaisena. Karu ilmasto, peräänntamattomuus ja sentimentaalisuuskin tuntuvat tutulta...

Ehkä heilläkin on sitä mistä suomalaiset niin kovasti ylpeilevät? Nimittäin Sisua!

https://www.getyourguide.fi/?selectedTab=0a050aa1-8582-1114-8185-8234a49c0003

https://www.rosslynchapel.com/

https://www.edinburghcastle.scot/

Tulevan ja olemassa olevien kirjojeni tilaus: marjut.moisala@gmail.com tai Bod.fi

Tulivuorisaarilla Teneriffa ja Lanzarote

Helmikuussa 2023 hyppäsimme sinivalkoisille siiville Helsingin kautta kohti Kanarian saarten Lanzarotea. Saari oli ollut minulla mielessä jo ennen korona-peikkoa, mutta vasta nyt tuli aika sinne suunnata.

Kolme kuukautta aiemmin olimme Pohjoisella Teneriffalla, eli tutussa Puerto de la cruzissa ja se matka oli todella voimallinen kokemus, varsinkin delffiiniristeilyn osalta. Muutoinkin Teneriffa antoi parastaan, vaikkakin minun makuuni retkiä oli ehkä vähän liikaakin ja palautumisaikaa liian vähän. Autoilu varsinkin vuoristoteillä tuntuu välilllä vatsanpohjassa, kuin Linnanmäen vuoristoradassa huristaisi ja tulipa minulle paikallinen lääkärikeskuskin tutuksi.

Nuorisoa oli mukana ja pääsimme heidän varjollaan myös Loro Parkkiin, jossa pingviinit ja monenlaiset merenelävät hurmasivat esityksillään. Vaikka en ole suuri eläintarhojen ystävä, niin tämä paikka on erilainen energioiltaan. Suurin osa pääsymaksuista käytetään mm. uhanalaisten lajien suojeluun.

Kuitenkaan MIKÄÄN Loroparkin esitys ei vetänyt vertoja sille esitykselle, jonka koimme omalla meriretkellä. Toiveemme oli nähdä valaita tai delfiinejä. Veneen kuljettaja oli skeptinen, koska retken pituus oli vain 2 h syystä, että pimeä oli jo tulossa. Uskon ja tiedän, että eläinten kanssa voi kommunikoida telepaattisesti, joten otin yhteyden veneessä ympäröivään alueeseen, toiveena saada yhteys johonkin vedenalaiseen ystävään. Tilanne vaikutti jo pettymykseltä, varsinkin nuorille, jotka veneen keulassa kovasti tähystelivät ympäröivään maisemaan. Mutta sitten alkoi tapahtua. Olimme tulleet paikalle, jossa oli muitakin veneitä, mutta kauempana. Kuljettaja sanoi, ettei siihen aikaan iltapäivästä yleensä enää näy valaita, sillä ne sukeltavat syvyyksiin ja siirtyvät eri paikkaan. 

Kuitenkin yhtäkkiä näimme parven valaita uimassa kauempana. Olin saanut yhteyden erääseen naaraaseen, ja keskityin ja koin, että tuo samainen ihana olento on tuossa laumassa ja samantien yksi lauman jäsen teki äkkikääännöksen ja lähti uimaan suoraan meidän venettä kohti, muiden seuratessa perässä. He tulivat aivan lähelle venettä, kiersivät meidät ja puskivat vettä ilmoille ja ottivat happea ja sitten koko joukko yhtenä sukelsi syvyyksiin. Voi kuinka mahtava ja voimakas kokemus se olikaan. Olimme todella kiitollisia. Luontoäiti antoi taas parastaan.

Myös Teidellä eli tulivuorella taas vierailimme, mutta vain sen juurella, sillä todella kova tuuli esti köysiradan käytön. Kuitenkin myös juurella pääsee kyllä hyvin tunnelmaan ja sain yhteyden Teiden vartioihin, eli luonnonhenkiin,  joiden kanssa olenkin aiemmilta matkoilta jo tuttu :)

Tulivuoren energiaan pääsimme nyt tällä Helmikuun matkallakin käsiksi, koska Lanzaroten saari on yhtä tulivuorta koko paikka. Kraatereita on todella paljon, mutta toimintaa ei niissä liene tällä  hetkellä juurikaan,  vaan viimeksi iso tulivuorenpurkaus on siellä koettu 1700- luvulla.

En tajunnut ennen kuin tulimme saarelle, kuinka pieni se on. Eli pienempi kuin meidän tuttu Oulun viereinen Hailuodon saari! Kuitenkin asukkaita on hurjasti enemmän. Pääkaupungissa on kuulemma noin Rovaniemen kokoinen asukasmäärä ja muut pienet kylät ja kaupungit sen lisäksi. 

Hotellimme sijaitsi Puerto del Carmenissa ihan rannan lähellä. Rantaelämää ei nyt kuitenkaan tullut vietettyä kovin paljon, sillä sää oli todella vaihteleva. Saarella tuulee aina runsaasti, kuten viereisellä Fuenteventurallakin. Onneksi hiekka ei Lanzarotella kuitenkaan yleensä lennä samalla tavalla, vaikka nyt kylllä saharan hiekka peitti auringon alkuloman ajaksi kokonaan. Satoikin muutamana päivänä, mutta hyvin vähän. Kuitenkin sen verran viileää oli aamuisin, että takkia tarvittiin terassiruokailuun.

Onneksi hotellissa oli lämmitetty uima-allas, jotta ei ihan kuivaksi tarvinnut jäädä.

Saari on kuten sanottu, tosi pieni, joten yhden päivän autovuokraus riitti tällä kertaa ja retki  suuntautui laavaluolaan, jonka sisällä on kaunis turkoosinen järvi albiinorapuineen. Siellä on myös ravintola ja esitysten pitopaikka. Samalla reissulla kävimme Mirador näköalapaikalla. Luolassa meditoin hetken ja sain yhteyden paikan luonnonhenkiin ja he olivat erikoisen näköisiä. Ehkä juurikin tuo vallitseva luonto eli ympäristö muovaa myös olentoja, jotka tuolla elävät, tai ainakin miten he tietoisuuteemme näyttäytyvät. He sanoivat, että tämä luola on vain "esimerkki ihmisille" mitä kaikkea sieltä löytyykään ja paljon isompia ja upeampia luolia on yksinomaan heidän käytössään, niistä ihmisellä ei ole aavistustakaan ja hyvä niin. Tunnelma tuossa luolassa oli kuin olisi ollut maaäidin kohdussa, hyvin hyvin rauhoittava.

Luonnonpuistoon, jossa laavarinteille pääsee kävelemään, emme tällä kertaa  menneet, sillä sitä lajia olimme jo toisella saarella saaneet tarpeeksi. Olisi tosin ollut jännä nähdä siellä toimiva ravintola työnsä touhussa eli ruokaa laittamassa maasta nousevalla tulella, eli kyllä siellä jotakin toimintaa taitaa kuitenkin olla jatkuvasti...

Ystävänpäivän bileet sattuivat matkamme ajaksi ja hauskuuksia oli horisontissa. Muita retkikohteita oli Playa Blanca oli naapurikaupunki sekä pääkaupunki Arrecife, josta pidin ehkä kaikkein eniten. Siellä oli kaunis laguuni, jonka ympärillä ravintoloita ja myös kiva kävelykatu liikkeineen ja paljon katusoittajia, sillä musiikkiahan pitää aina matkallakin kuulla. Myös Gabrielin linnoituksella vierailtiin.

Ainut miinus Tenen ja muiden Kanarian saarten matkoilla mielestäni on vain lennon pituus, joka nykyisin tuppaa vielä venymään erikoisten säiden takia, kun pitääkin tehdä ylimääräinen välilasku jne. Tällä kertaa Lanzarotelle menimme Oulusta Helsingin kautta ja se teki myös lisää matkantekoon sekä yölennot, joista en voi missään nimiessä sanoa nauttivani. Vannon aina, ettei enää ikinä yölentoa, ja sitten taas kohta huomaan nuokkuvani koneessa silmät ristissä.

Mutta matkailu on elämän suola ja sokeri, olipa kohde kaukana tai lähempänä. Ja eipä aikaakaan kun tämä tyttö starttaa ystävänsä kanssa ihan toisenalisiin maisemiin, Loch Nessin hirviötä tapaamaan;) Jospa häneenkin saa yhteyden kuten valaisiin..?

Täältä tullaan Nessie!

SEITSEMÄN KUOLEMANSYNTIÄ - PYHYYTESI VERSIO

 "MITÄ ON KUOLEMANSYNTI ?

Danten Jumalaisen Näytelmän mukaan ne ovat lueteltuna pahimmasta lievempään:

Ylpeys

Kateus

Viha

Laiskuus

Ahneus

Ylensyönti

Himo

MUTTA, onko kuolemaa olemassa ja sen myötä mitä synti on, onko se totta?

Siinä kysymyksiä, joita ihmiskunnan aivot ovat pohtineet tuhansia vuosia. Todellisuus ja Maailma ovat kaksi eri asiaa. Todellisuus ”sijaitsee” maailman väleissä, taustalla, hiljaisuudessa. Se pakenee melua, touhua, saavuttamisen pakkoa ja se pakenee myös kuolemaa. Maailma on ilmiöiden kenttä. Se mikä syntyy, myös kuolee. Tämä kaikki koskee vain kehoa ja sinä et ole se.

Maailman väleistä Todellisuus kuiskaa ja väliin huutaa hiljaista sanomaansa siitä, ettei kuolemaa ole, on vain ikuinen elämä. Ettet sinä ole kuihtuva muoto eli keho, vaan ikuinen henki ja ettei syntiä voi olla olemassa, sillä se mitä luulit synniksi, on vain erehdys, illuusio, väärin nähty totuus siitä Kuka Sinä Olet.

Tämän perusteella kuoleman synnit koskevat egoa ja se saa ne myös omanaan pitää. Sinua koskee ikuinen viattomuus, todellista sinua vain ja ainoastaan valo ja vapaus ja tämä on totta."

Näin alkaa uusi teokseni Seitsemän kuolemansyntiä - Pyhyytesi tulkinta, joka on kirjoitettu yhdessä Pyhän henkemme kanssa. 

Kirkonmiehet ovat kirjavassa historiassamme opettaneet meitä syntisyydestämme ja perisynti lienee jokaisen suomalaisen ihmisen takaraivossa oleva uskomus siitä, ettemme missään tapauksessa voi olla viattomia. Pyhyytemme kertoo kuitenkin aivan muuta. Se, että olemme tietämättömiä omasta todellisesta Itsestämme, ei tarkoita, että olisimme syntisiä tai syyllisiä. Tietämättömyys korjataan Tiedolla. Ihmeiden oppikurssin mukaan korkein tieto on tieto siitä, keitä olemme Yhdessä Jumalan kanssa. Buddhalaisuus  myös opettaa, että ihmisen tietämättömyys korjataan sillä, että hän tulee tietoiseksi. 

Egon mieluusti kertoo, että olemme sillä tapaa peruuttamattomasti virheellisiä, ettei asiaa voida millään korjata. Eikö vain Vanhan Testamentin jumala - käsite sovi paremmin egoon kuin Rakkauteen, joka Korkein todellisuudessa On?

Kun luet teosta anna sen resonoida sydämesi äänen kanssa ja kuuntele kumpi ääni tietoisuudessasi on totta, pelon vaiko rakkauden ääni?

Anna Pyhyytesi muistuttaa ja kertoa sinulle kuka todella olet, että olet täysin ehyt ja täydellisen viaton, ja juuri sellainen joksi sinut alunperinkin luotiin. Unesta (elämän unesta) ei ole seurauksia. Me olemme edelleen vapaita, kotona hengessä ja oivallusta vaille valmiita hyväksymään tosiasia, että vain rakkaus On, eikä mitään muuta ole. Ja sinä Olet tuo rakkaus.

Saat tilattua uutta teosta Ultrasta ja kirjailijalta sekä BOD.Fi

Kirjailijan sähköpostiosoite: marjut.moisala@gmail.com

solarel.nettisivu.org

Artikkeli julkaistu myös Ultrassa 12/22

HUIPPUreissu Norja ja Saana kesällä 2022

 

Kuvassa ihanan Saanan rinne.

Kun lähestyimme Kilpisjärveä mahtavia maisemia halkoen ja vasta maan piiristä poistuneen Vesa Matti Loirin Armo-tulkintaa kuunnellen, ei silmien kostuminen ollut kaukana. Jotenkin tuo biisi ja maisema soivat yhteen! Olin varannut reissun majoitukset jo viikkoja etukäteen, sillä tyttären kesälomaviikko määritteli reissun ajankohdan Elokuun toiselle viikolle. Säätietoja tutkimme hikipisarat otsalla, sillä lähes kaikki sääprofeetat lupasivat sateista viikkoa. Toisin kävi, onneksi! Ja se myös todistaa Norjan ja Kilpisjärven säiden ennustamisen  vaikeutta.

Olen käynyt aiemmin Norjassa muutaman päivän reissun, sekä päälaelta, että Kilpisjärveltä käsin, viimeksi kesällä 2020, mutta montaakaan yötä ei ole tullut maassa vietettyä. Nyt sentään varasimme Norjasta 2 yötä ja Kilpisjärveltä 3, yksi mennessä ja kaksi palatessa.

Vaikka Norja on uskomattoman ihana maa upeine maisemineen, niin pidän myös kovasti Kilpisjärvestä ja Saanasta, joka sitä hallitsee. Missään muualla Suomessa ei tuollaisia maisemia löydy, vaikka maiseman hienouden takaakin suureksi osaksi naapurimme Ruotsi tuntureineen. 

Saana kuvattuna Tundreasta.

Ajoimme yhtä soittoa Suomineidon käsivarren peukaloon muuten, mutta pysähdyksiä tuli odotettua enemmän, mm siksi että autoni sähköinen avain tyhjeni ja jouduimme vaihdattamaan patteria avaimeen Muoniossa, jossa se onneksi onnistui paikallisella korjaamolla, Lapissa kun korjaamoiden löytyminen ei ole itsestäänselvyys. Viimein 9 h matkanteon jälkeen saavuimme siis peukalon kynteen ja majoituimme Tundrean rivitalossa, joka oli sellainen "semi ok" majoitus, mutta jota en erityisesti voi suositella. Toki heiltä löytyy monenlaisia majapaikkoja ja aamiainen oli kyllä hyvä ja edukas.

Matkalla Norjan teillä kuvattu maisema, pysähdyspaikalla.

En ole ajanut itse autolla Norjan kimuranteilla teillä kuin hieman Skibottenissa aiemmin ja siksi vähän jännitti varsinkin tunneleissa ajaminen, sillä olin kuullut, että monet tunnelit ovat yksisuuntaisia ja jopa niin ettei valo-ohjausta ole. Kuulin myös, että varsinkin Tromsan alla olevat tunnelit ovat sikäli hurjia ajettavia, että siellä niitä menee moneen suuntaan ja niissä on jopa liikenneympyröitä. Siksi teinkin paljon tutkimustyötä ettemme sinne joutuisi ajamaan, mutta kuten tiedämme, saamme monesti kohdata pelkomme, jotta niistä pääsisimme. Niin myös tässä tapauksessa :)

Tie joka joka valikoitui meille Sommaroyn saarelle johtavaksi oli pieni melko huonokuntoinenkin vuoristotie, kiemurainen, mutta ah mitkä maisemat! Sillat olivat yksisuuntaisia ja muutenkin vaikka tie oli kaksisuuntainen periaatteessa, niin ei siinä aina kunnolla mahtunut vastaantulijaa kohtaamaan, vaan piti hlijentää ja väistää. MUTTA onneksi tuo tieosuus oli myös melko vähän liikennöity. Matkanteko Sommaroyn saaren lähellä olevaan majapaikkaan Buvig sea lodgeen kesti noin 3 h ja oli 200 km pituinen. Matkalle sattui ihana maalaistalon väen pitämä kahvila, joka oli talon pihapiirissä ja ilmahan oli kuin morsian! Aivan upea sää siis ja helteinen, jota sanaa ei morsiamesta ehkä voi käyttää...

Sommaroyn silta.

Näkymää Sommaroyhin.

Vierailimme Sommaroyn saarella vielä ennen kuin majoituimme. Tuolle saarelle johtaa pitkä silta, jossa on valo-ohjaus ja saaren näköalapaikalle patikoimme ottamaan kuvia. Ranta oli valkoista ihanaa hiekkaa. Saari on Tromsalaisten "Hailuoto" eli sama kuin mitä Hailuoto on Oululaisille, näin koin.

Sommaroyn eka retken jälkeen majoituimme upeilla merinäköaloilla varustettuun huoneistoon, joka on kunnostettu vasta ja jonka isäntä oli todella ystävällinen ja avulias, ehkä liiankin puhelias ;) Majoitus toimi hyvin muutoin, mutta äänieristyksessä oli toivomisen varaa. Alakerran Norjalainen naisporukka puhui huutamalla lähes koko ensimmäisen yön ja naapurin Venäläinen seurue ei myöskään ollut hiljaisemmasta päästä, mutta kokonaisuutena majoitus palveli mainiosti ja silmä lepäsi maisemassa: Parvekkeella olisi voinut viettää aikaa vaikka viikon, vain katsellen  merta, meriharakoita ja liitelevää haikaraa.

Teimme iltaretken patikkapolulle, jonka nimi on 

Ørnfløya

 (kuva sieltä yllä)  ja koin mahtavan hoitavan energian tuolla meditoidessa, kun nuoriso kiipeili vähän korkeammalle. Tuo kallio oli lumikvartsia ja kun makasin sen päällä, sain hoitoa ja koin paikan luonnonhenget voimakkaasti. Oli kuin valkoisia sulkia olisi satanut päälleni ja valkoinen kotka nousi lentoon tietoisuuden avaruudessa.

Seuraava päivä oli meillä lepopäivä ja tarpeeseen se tuli, sillä ajamista oli ollut aika paljon ja kiipeily oli ottanut lihaksiin. Lepopäivä oli ainut sateisempi reissullamme, mutta tuolloinkin retkeilimme uudelleen Sommaroyn rannoilla ja kävimme syömässä. 

Kuvassa iltamaisema majapaikamme parvekkeelta.

Seuraavana päivänä auton nokka kääntyi kohden Tromssaa ja ajattelin yllättää nuorison viemällä heidät kaapelihissin kyytiin näköalapaikalle. Matka kohteeseen sujui aurinkoisissa merkeissä, siihen saakka kun paikannin ohjasi sinne tunneleihin, joita olin yrittänyt välttää. Tietenkin päässäni olivat vieläpä aurinkolasit vahvuuksilla ja siellä maan alla paikannin ei enää toiminutkaan, joten saimme suunnistaa Pyhän Hengen johdatuksessa :) Lievää kiroilua lienee ollut kuultavissa autossa tuolloin, mutta maan pinnalle päästiin ja toista kertaa en enää tunneliin lähtenyt, vaikka paikannin olisi mieluusti uudelleen meitä sinne ohjastanut. Kun pääsin "kynttiläsillan" luo joka johtaa Jäämeren kappeliin, niin tåytyy sanoa, että oliin helpottunut. Kaapelivaunun kyytiin sitten näköalapaikalla ja Up, kohti korkeuksia!

Lokki asioi Tromsan kioskilla.

Maisemat tuolta ovat koko Tromssan kokoiset eli upeat ja sää oli todella selkeä. 

Halusimme leikkiä turistia Tromsassa ja myös shoppailla, joten jätin auton suosiolla tuolle puolen siltaa ja siirryttiin taksilla kaupungin puolelle. Ruokapaikaksi valikoitui Egon ketjun ravintola, jota voin suositella. Ei juuri kalliimmat ruuat kuin Suomessa ja maittavia olivat, hieman kuten Pancho Villan tyyliin. Taksikuski puhui hyvin englantia ja kertoi lomailleensa Kalajoella todella paljon, eli noin 40 vuoden ajan. Kerroin, että seuraavaksi hänen kannattaa tulla lomalle Oulun Nallikariin ;)

Sommaroyn saarta vielä, ihanaa valkoista hiekkaa ja simpukoita.

Shoppailuintoakin saatiin toteutettua ja minäkin löysin toivomani Norjalaisen villapaidan. Hintataso turistikapoissa oli kuten turistikaupoissa yleensäkin, joten suurta eroa muissa maissa matkailuun en huomannut hinnoissa.

Rovijoen putous.

Pieni huoli kuitenkin rupesi kaihertamaan mieltä, että kauankohan Haltinmaassa on meille avaimennoutoa tarjolla ja kun oli vielä ainakin kahden tunnin matka Kilpparille tiedossa niin lähdimme ajamaan, ja tuo "puoli" eli tie olikin paljon paremmassa kunnossa kuin menomatkan reitti. Sain yhteyden Haltinmaahan ja selvisi että avaimen voi noutaa vaikka vielä iltayhdeksän jälkeen, joten meille jäi aikaa pysähtyä kaikkien reitillä kulkevien Must-see paikkaan eli Rovijoen putouksille. Tuolla on paljon varoituskyttejä kulkijoille ja tuli sellainen olo, että niitä ei turhaan sinne ole laitettu, eli varovaisuutta askeliin tarvitaan. Mutta onhan se mahtava paikka, vaikka itsekin olen  siellä useamman kerran käynyt.

Karhurouva Paddingto matkalla Saanalla.

Kilpisjärvellä tosiaan majoituspaikaksi paluumatkalle valikoitui aiemmilta reissuilta tuttu Haltinmaan mökki ja se toimi ihan ok, muuten mutta.... Kuuma oli ja ikkunoiden avaamista kiellettiin  monessa kyltissä. Myöskään terassia tai parveketta ei ole, mutta toki hinta-laatu-suhde lie kohdallaan. Ja maisema. Saanahan se sieltä ikkunasta pilkistää...

Olin mennyt hieman väsähtäneeseen kuntoon matkan rasituksista ja Oura sormus suositteli lepopäivää. Sykkeet koholla monta yötä ja liian vähän unta...ym ym.

Mutta toisaalta, viimeksi kun olimme Kilpparilla kipusimme tyttäreni kanssa vain Saanan kodalle saakka, sillä olimme kumpikin kuumeessa. Tällä kertaa kävin Jaakobin painia itseni kanssa, että lähdenkö polulle vai en... 

Juuli Saanan rinteessä.

Meditoin aamulla varhain puron varrella Saanan juurella ja kysyin sisäiseltä Itseltäni, joka on Pyhä Henkemme, mikä on viisain valinta. Kuulin ohjeen, että on paras olla armollinen itselleen ja jättää kipuaminen väliin, kun keho on rasittunut...Kuitenkin hetken päästä kuului pehmeämpi ja samalla lujempi intuition ääni, joka sanoi: "Sinä et ole keho, olet vapaa...Keho tottelee mieltä, joka tottelee henkeä. Voit mennä mihin haluat ja jaksat ja kaikki on hyvin.." Niinpä tein Saanalle kipuamisesta itselleni pyhiinvaelluksen ja kun askel oli raskain, vakuutin itselleni: "I m not a body, I m free." Aivan Ihmeiden oppikurssin mukaisesti ;) Ja olihan se rankka sekä hieno reissu. Nuoriso vitsaili, että Paddington karhu on nousemassa Saanalle, kun keltainen sadetakkini antoi väriä karuun rinteeseen: Satoi tosin vain muutaman pisaran verran, mutta ylärinteen tuulessa takista oli kyllä paljon iloa.

Saanan portaat; I m not body, I m free ;)

Polulla tuli vastaan iloisia ihmisiä, lähes jokaisella oli jotakin juteltavaa. Jaksoin ylöspäin kolme ja puoli kilometriä eli jäin 500  m päähän huipusta, sillä tuuli oli aivan valtava ja kivirakan seassa asteleminen melko haasteellista mitä ylemmäs päästiin, kuitenkin meditaatio siellä ylhäisissä maisemissa ja myös paluumatkalla Saanan kodalla olivat mahtavia kokemuksia ja se maisema! Jos et ole kokenut, niin suosittelen todella ja vielä ehdit näkemään Saanan ruskan, joka on ehkä paras maisema Suomessa. Sen mekin koimme pari vuotta sitten Syyskuussa.

Paluumatkalla kurvasimme vielä Ruotsin kautta ja koimme huiman helteen, lähes 30 C. Sitten olikin muutaman lepopäivän jälkeen aika suunnata Kalajoen Venetsialaisia ihailemaan. Mutta se onkin jo sitten aivan eri juttu, jonka aikana "Tunsin kuinka vauhti kiihtyy ja lensi(mme) melkein aurinkoon..." :))

Kiitos Pohjois-Norja ja Saana, ehkä vielä tavataan!

PYHITYS VALLOITTI

Onko niin, että ego elää valloituksista? Ihmisellä on suuri tarve nousta korkealle, nähdä kokonaisuuksia...vai eikö se olekin sydän, joka haluaa olla lähellä taivasta ja vapaa kuin kotka, jonka mekin Pyhityksen rinteeltä näimme lentelemässä maiseman yllä? 

Emme me valloittaneet Pyhitystunturia, vaan se valloitti meidät.

Luonto kutsui siis jälleen Syötteen mökiltä minut ja Pirjo - ystävän ja tällä kertaa kipuamaan Taivalkosken korkeimmalle kohdalle, Syötteen tuntureitakin korkeammalle Pyhitys tunturille, jonka laki on korkeudessa 422 m merenpinnasta. Sää oli helteinen ja paarmainen, mutta melko varhain aamulla heräsimme matkaan, jotta lämpötila ei ehtisi kivuta kolmenkympin pintaan. LA- neiti eli google maps jälleen vei väärään suuntaan Ahmaselkosentietä etsiessään, eli jos olet menossa Pyhityksen valloitettavaksi, niin Posion kautta tulevaa tietä en voi suositella. Kapea, mutkainen ja mäkinen tie, jossa lähes metrinkin kokoinen kuoppa, jonne emme onneksi ajaneet, sillä joku ystävä oli laittanut kuoppaan ison koivun varoitukseksi. Mutta oli todella jännittävä jo ajomatkakin tuota kautta Pyhityksen parkkipaikalle, poroja väistellen myös.

Parkkipaikka kuitenkin löytyi ja ensimmäinen osuus metsäautotietä laavulle on kuulemma noin kilometrin tai vähän päälle ja ihan helppo taivaltaa. Laavulta alkaa melko jyrkkä ja todella kivikkoinen ja juurakkoinen nousu huipulle. Pohjola on Villi! Laavulla seisahtaessa metso meinasi käyttää meitä kiitoratanaan ja muutenkin oli tunnelma hyvinkin luonnonläheinen. 

Kun nousimme hieman ylemmäs alkoi aivan läheltä pusikosta kuulua ryminää ja selvästikin karhun örinää. Olimme aiemminkin tuon saman äänen kuulleet niin luonnossa, kuin videolta, joten ei voinut erehtyä siitä, että itse metsän kuningas oli paikalla meitä vastaanottamassa. Kieltämättä monenlaisia ajatuksia mielessä ehti käydä kun kuulosteltiin mihin suuntaan olisi paras lähteä, mutta sitten tuli selkeä olo; eteenpäin! Nousu oli minunlaiselleni melko kunnottomalle ihmiselle todella rankka ajoittain, mutta onneksi kaveri kannusti :) Ja välillä toki paarmoista huolimatta pystyi pysähtymään maisemia ihailemaan ja tankkaamaan vettä.  Kuitenkin nousu palkittiin ruhtinaallisesti! Mitkä maisemat puista paljalla huipulla odottivatkaan!

Pitihän sampanjatkin korkata ja kippistää kesän, maisemien ja Pirjon lähestyvien synttäreidenkin kunniaksi ja ah kuinka  hyvältä eväät ja kahvi maistuivatkaan tuolla ylhäällä, rauhassa, valtavien keltaisten perhosten ja luonnonhenkien seurassa. Meditaatiossa paarmatkaan eivät viihtyneet aurassamme, vaan pakenivat. Kun  mieli rauhoittuu, niin ympäristö välittömästi vastaa siihen. Paikan haltijoiden ja maahisten kanssa jutustelin ja kumpikin me havaitsimme myös tuulettaret ja kuulimme heidän laulunsa. Kerrassaan pyhä paikka, jonka energia valloitti meidät kulkijat.

Sää oli erittäin selkeä, joten näkymät olivat täysin esteettömät kauas Posiolle,  Kuusamoon ja  Kostonjärvelle sekä Syötteelle. Upeaa!

Matkalla näimme myös kuukkeleita, sisiliskon sekä lisää poroja, jotka nyt ovat kovasti liikkeellä teillä. Myös valkoisia poroja näkyi ja eräs huonompi turkkinen oli tankkaamassa palattuamme Syötteen kyläkaupan bensatankilla. Liekö sekin ihmetellyt bensan hintoja, joissa todella paljon ihmettelemistä riittääkin.

Laskeutuminen alas vaaralta oli paljon helpompaa kuin nousu. Ja päätimme ehdottomasti palata Vaarankylän kautta takaisin ja jättää Posion tien kuopat koluamatta. Erikoisen hienoja suomalaisia maisemia oli myös tuolla reitillä. Todettiin muuten, että Pyhitys nousee meillä ainakin top 5 luontokohteiden joukkoon, minulla varmaan jo top 3 joukkoon yhdessä Saanan ja Pyhän Nattasen kanssa.  

Mökillä meitä odotti muurahaisten kanssa vakavat keskustelut siitä, missä heidän paikkansa on.... Toivon mukaan viesti meni perille :)

Suosittelen Pyhitystä käyntikohteena kaikille, joilla jalka nousee. Katseen on hyvä pysyä koko ajan maassa rinneosuudella, paitsi kun pysähtyy. Nousu on merkitty Syötteen kansallispuistojen reittejä  kuvaavaankin esitteeseen vaativaksi. Tietenkin sään on hyvä olla selkeä, jotta huipulta mihinkään näkee. Gooleen parkkipaikan osoitteeksi kannattaa kirjuuttaa Ahmaselkosentie 212.

Samaan reissuun monet ovat yhdistäneet Soiperoisen, mutta me jätimme jotakin seuraavaankin kertaan.

Pyhää kesää Sinulle! 

Marjutilta, joka suuntaa seuraavaksi Ultra-päivien tunnelmiin Kuortannelle.

Rodoksen zen-mestareita tapaamassa

 

Ympäri mennään, yhteen tullaan! Ensimmäinen oikea ulkomaanmatkani yli 30 vuotta sitten suuntautui juuri Rodokselle. Kauppaopiston naiset, todella kääntöivät pään tuolla reissulla, sillä uskalsimme uida meressä Maaliskuisissa lukemissa kun paikalliset värjöttelivät villapuseroidensa suojissa.Tuolloin ratsastin aasilla Lindoksen akropolille, tällä tämänkertaisella reissulla akropoli jäi valloittamatta helteen ja monituisten muiden pikku seikkojen vuoksi, mutta...Rodos hurmasi jälleen ja jätti jäljen sydämeen, kuten myös ihoon.

Reissu alkoi Oulusta 1.6.22 ja Turkkilaista yölentoa kutsun karjan kuljetukseksi, sillä tunnelma oli melkoinen, miehistö hyvin väsyneen oloista, tilaa ei juuri lainkaan ja tietenkin yölento on muutenkin haastava. Kuitenkin perille päästiin ja paluulennoksi olivatkin hankkineet oikein airbussin, joka toimitti asiaansa paljonkin paremmin.

Olin aistinut henkimaailmaa ennen tätäkin matkaa ja koin, että meillä oli voimakas opastus, joka liittyi mm entisiin inkarnaatioihin Temppeliherrojen aikaan. Rodoksen vanhakaupunki on toiminut ritareiden keskuspaikkana pitkään keskiajalla. Voimallisin paikka oli Suurmestarin palatsi, jossa vastaan vyöryi runsas määrä pyhää geometriaa ja upeita teoksia ja tunnelmia. Myös museona toimiva ritareiden vanha sairaala oli jännä paikka, unohtamatta ritarien katua, joka on vanhin katu noilla main. Pyhä geometria ja symboliikka on havaittavissa siis mielestäni parhaiten Suurmestarin palatsissa. Merkabaanhan eli valokehon muotoihin tuo liittyy, tietenkin myös luomisen liikkeisiin. Oli jännä kokemus seistä näissä punaisissa palloissa, jotka kuvassa näet. Koin, että koko palatsi oli hyvin moniulotteisen tähden muotoinen, energeettisesti kuvaten.

Rodoksen vanhan kaupungin tunnelma on upea. Löysimme Sokrateen puutarha nimisen ravintolan, jonka kattona ja viilennyksenä  toimivat appelsiinipuut. Valo siivilöityy kauniisti lehtien raoista ja paikan kissat olivat osa henkilökuntaa. Niin ne kissat! Rodoksella kissoja riittää ja tuntuu, että kaikki ruokkivat niitä, ne eivät näytä kuuluvan kellekään erityisesti, kuten tiedämme, kissat kuuluvat vain itselleen ja koirilla taas on "omistajat".  Tolle sanoo kirjoissaan tuntevansa monia zen-mestareita ja kaikki he ovat kissoja.  Tällä auringon saarella näitä mestareita oli paljon ja he todella antoivat esimerkkiä siitä, miten nauttia hetkestä!

Ehkä vaikuttavin hetki minulle oli kuitenkin huolimatta Suurmestarin palatsista ja vanhasta kaupungista, kun vuokrasimme auton ja lähdimme ilta-ajelulle ihan lähellä hotellia, eli Rodoksen akropolille. Ajoimme kai vähän harhaan, ja näin kyltin pusikossa. Pyhän Nikolauksen joku...Näin vihreän käytävän laskeutuvan alaspäin ja tietenkin piti lähteä tutkimaan mikäs paikka se on. Kun laskeuduin puitten kattamalla aukiolle sinne alas ja näin usean kissan vartioivan Pyhän Nikolauksen luolatemppeliä ja sen aarteita niin tuntui, että olen sadussa. Kissat juttelivat ja kun menimme luolaan sisälle siellä oli monia mahtavia ikoneita ja kynttilät paloivat, vaikka ketään ihmistä ei näkynyt missään. Tunnelma oli hyvin pyhä. Kerrassaan hieno paikka.

Akropolilla meditoimme hetken ja seikkailimme metsässä, joka toi mieleen erään aiemman matkan Intian Himalajalle. Mahtavia puita minulle puun rakastajalle. Akropolilla on temppelin restaurointi käynnissä ja hyvä  niin. Lehmät laidunsivat nyt zeuksen temppelillä. Ajan hammas pureutuu muotoihin, mutta vaikka kaikki muuttuu, niin samalla se kuitenkin pysyy samana, ajan taustalla.

Seuraava retkipäivä vei meidät Jeepillämme ihanaan Lindoksen kylään. Oli sunnuntai ja myös paikallisilla vapaapäivän vietto näytti suuntautuvan sinne päin. Kun saimme auton parkkiin oli pilvetön taivas ja mittari näytti + 32 C, olo oli melko voipunut aiempien päivien lämpöennätysten takia, joten suosiolla jätimme Akropolille kiipeämisen ja vietimme aikaa Lindoksen kauniissa kylässä ruokaillen ja ostoksia tehden. Pienempi ranta, josta olin lukenut eräästä blogista, oli tosi viehättävä. Se oli Apostoli Paavalin ranta ja toi mieleen tunnelmaltaan Kreetan vastaavan apostolien rannan, jossa on luolia. Mahtava poukama, kirkas kristallinen vesi ja yläpuolellamme vanha tunnelmallinen Atenen  temppeli. Viihdyimme tuolla rannalla oikein hyvin aina siihen saakka, että oli pakko lähteä palauttamaan autoa.

Yksi hienoimmista puolista Kreikassa on ihmiset. Niin myös nyt.

Hotelimme henkilökuntakin oli ylenmäärin ystävällistä ja ruoka tietenkin on kreikassa aina mahtavaa. Arvaas monta musakaa söin? No monta! Kreikkalaisten ystävällisyys ei ole lainkaan pakotettua tai päälle liimattua, vaan aitoa. Toisin oli eräässä Korean Barbeque paikassa, jossa saimme itse grillata ruokamme; hymyä riitti, mutta aitous pysyi poissa. Ruoka sentään oli kohtuullista;)

Tietenkin lomaan kuuluu myös oleminen, ei vain tekeminen. Oleminen rannalla, meren aaltoja kuunnellen, mikäpä voisikaan olla parempi tapa aloittaa kesälomani, joka jatkuu ja jatkuu....Hamaan syksyyn saakka, jolloin taas aloitamme uusin eväin :) Mukavaa kesää sinullekin!

Marjut

Alla kuvia vielä Suurmestarin palatsista.