Jo vuosia sitten kuulin tuttavaltani kuinka hän oli kokenut Varjakan saaren hieman ahdistavana ja täynnä menneisyyden asukkaita, edelleen...Hän lähetti tuolloin valokuvan talosta, jonka ikkunasta katsoo muutama erikoinen hahmo. Ymmärsin, että nämä hahmot olivat entisiä asukkaita, jotka syystä tai toisesta olivat jääneet edelleen saaren asukkaiksi ja katsoivat todellakin kuvaajaa, eli olivat näin ollen eetteritasolla tai alemmalla astraalitasolla, eli kuten meidän mediaalisten ihmisten piireissä sanotaan; Välitilassa.
Välitila on kuoleman ja elämän välinen vyöhyke, ei kenenkään maa, jolle jotkut tästä maailmasta poistuvat jäävät kulkemaan. Heitä on yllättävän paljon. Itse olen antanut luvan enkelikunnalle ja oppaille ohjata minut matkoillanikin paikkoihin, jotka kaipaavat puhdistamista eli vainajahenkien vapauttamista valon maailmoihin. Tätä lajia on sitten piisannut! :) Eikä Varjakka ollut poikkeus. Aikoinaan, kun sain kuvan talosta henkineen, en sinne lähtenyt, mutta nyt tuli sitten sen retken aika. Aika kulkea saarella, jossa aika on pysähtynyt noin 1920 -luvulle.
Osa taloista on hämmästyttävän hyvässä kunnossa. Konttorirankennusta on korjattu ihan vastakin. Talojen arkkitehtuuri on nykyajan taloihin verrattuna aivan omaa luokkaansa, käsityön mestariteoksia vieri vieressä, sillä taloja on useita. Istuinkin ensin konttorin terassilla meditaatiossa ja koin, että kauttani autettiin useita vainajahenkiä valon maailmoihin, mm. äiti ja hänen pieni tyttärensä lähtivät, samoin useampi mies, mutta oli myös eräskin "pehtoori", joka ei kokenut tarvetta lähteä, vaan hän tuntui viihtyvän alueella edelleen. Tämä on hyvin yleistä. Kaikki henget eivät toki halua lähteä "kotoaan" ja olen kuullut, että he kokevat ajankulun aivan eri tavalla kuin me maakalaiset.
Nuotiota pidimme hetken ja kuljimme erään melko ränsistyneen talon luokse, joka tuntui vetävän puoleensa erityisesti. Se luona koin erityisen paljon puhdistettavaa, mutta varsinkin eräs mies halusi lähteä valoon. Hän vaikutti olleen talossa ja sen aluella myöhempinä aikoina kuin tuolloin kun sahatoiminta oli vilkkaimmillaan.Myöhemmin kun katsoin tuota vanhaa kuvaa, näin että se oli sama talo, joka minua veti puoleensa.
Egenladin artikkelista luimmekin, että alueella oli ollut kesämökkiläisiä myös myöhemmin ja vankileiri sekä vilkkaitten poikien kasvatuslaitos aivan lähellä. Olipa venekin kaatunut kuljettaessaan naisia työhön ja useita naisia oli hukkunut.
Kokonaisutena tunnelma oli ehkä kuitekin se erikoisin asia. Aavekylä ilman asukkaita. Monessa talossa oli terassi kuin siltä olisi juuri lähdetty. Nukke katsomassa ikkunasta ja kiikku heilumassa tuulessa. (Keinu oli peräisin taideprojektista lähihistoriasta). Paljon mahdollisuuksia tämä paikka tarjoaisi myös kulttuurin ja matkailun näkökulmasta ja toivonkin, että vanhat rakennukset kunnostetaan loistoonsa ja niille keksitään joku mukava käyttötarkoitus, joka palvelee isompaakin ihmisryhmää kuin vain mökkiläisiä, joita saari todennäköisesti jatkossa tulee näkemään poluillaan. Ainakin useita mökkitontteja kuulin sinne kaavoitetun.
Ehkä kesällä uudelleen tuolle uneliaalle saarelle lossin avulla. Lapset mukaan lossia käyttämään! :) Pitänee kuitenkin muistaa kunnollinen varustus, sillä kesällä paikka on kuulema vaarallisempien olentojen kuin henkien kansoittama. Punkkeja alueella kuulema riittää enempi kuin omiksi tarpeiksi.
Talvisaikaan punkeista ei ollut haittaa ja mikäpä siinä oli nauttia jääkävelystä auringon paistaessa täydeltä terältä. Hienoa kokea elämää maassa ja kun se on ohi, niin please! Älä jää välitilaan hortoilemaan, vaan jatka matkaa, sillä valosta olemme me tulleet, ja valoon pitää meidän palaaman. Kun aika on.
PS. Turistin vinkkinä vielä Hailuodon jäätie ja Marjaniemi talvella. Mahtavia paikkoja nekin! (ja Tornitalossakin kummittelee vanha majakanvartijan haamu edelleen, sillä hän ei halua luopua virkapaikastaan, ei ainakaan aivan vielä;)
Horisontti vinossa!
Itä-Rukalla
Jalavan kaupalla mennyttä aistimassa
