Liikaa kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa lyhyen ajan sisällä voi uuvuttaa, ainakin itse näin tässä hetkessä tunnen, mutta ehkä kyse on kuitenkin pidemmästä, vuosien tai vuosikymmenten prosessista.
Minulla uupumus iski ensimmäisen kerran nuorempien lasten syntymien aikaan, kun myrskyisä parisuhde tonnien univelan kanssa meinasi viedä sydämenkin lopulliseen lepotilaan. Olin niin väsynyt, etten juuri muistanut nimeänikään ja eksyin autoreisuilla tutuillakin alueilla, niin että piti pysähtyä tuumaustauoille...Missä mie oikein oon?
Mieli ja keho ovat tietenkin yksi kokonaisuus. Kun väsymys tuli etuovesta, poistui ilo ja elämänhalu takavasemmalle takaoven kautta. Se oli rankkaa aikaa, mutta siitäkin selvittiin.
Seuraavan kerran elämä haastoi työelämän muutosten kautta ja uupumus palasi. Lääkäri lupasi kaksi päivää lomaa ja sanoi ”Mene kotiin nukkumaan.” No kahdessa päivässä ei monen kuukauden ja vuoden kuormaa pureta, joten järjestin itselleni vuorotteluvapaan vuodeksi tietoisena siitä, että se oli enemmän kuin pakollinen tauko, vaikka taloudellisesta toimeentulosta ei ollut mitään takeita, olinhan ottanut juuri ison asuntolainan ja tehnyt useampaa työtäkin yhtäaikaa, joista yhtä jatkoin vähäisissä määrin tuolloin.
Ensimmäiset kolme kuukautta menivätkin toipumiseen siten, että yksinhuoltajana aamulla vein lapset kouluun ja eskariin, kävelin lenkin satoi tai paistoi ja tulin kotiin nukkumaan.Nukuin siihen saakka, että he olivat taas palaamassa kotiin ja loppupäivän jaksoin puuhastella. Kolmen kuukauden jälkeen aloin vasta taas herätä henkiin ja huomata että ”valonpääs on tunnelii...” vai miten sitä laulussa lauletaan..
Sitten alkoi yritäjän vuodet, joista taas voisi laulaa sen tutun biisin: ”Nää vuodet on ollu tuulisii...” Yrittäjyys on mahtavaa siksi, että saa itse määritellä työaikansa ja lomansa ja valita asiakkaansa...mutta, toki joka kuukausi on keksittävä miten omasta selkänahasta tulot revitään, kun ei ollut juuri mitään muuta myytävää kuin oma työ ja taidot, sekä kirjat, jotka nekin oli omasta tietoisuudesta tiivistetty. Kuitenkin tuo aika, vaikka se oli rankkaa, niin oli se myös todella antoisaa! Ja tietenkin henkinen ja fyysinenkin tukipilari tuli elämääni melkein samaan aikaan yrittäjyyden alkaessa, eli rakas puolisoni.
Välillä kun on kaksi yrittäjää perheessä, eletään kuin nuorallatanssijoina. Joka kuukausi on taiteiltava tulot elämiseen ja usean lapsenkin elättämiseen. Start up – yrittäjä perheessä, toiminimi yrittäjän lisäksi, oli enemmän kuin mielenkiitoinen ajatus ja kokemus. Niitä kokemuksia rikkaampia nyt ollaan ja taloudellinen tasapaino on onneksi saavutettu. Kuitenkin nuo vuodet vaativat henkisestikin PALJON. Useita kesiä meni ilman kesälomaa ja velkaa tuli otettua myös velan päälle ja ajoittain myös univelka kasvoi.
Viime vuodet olen ottanut ehkä korona-ajan menetettyjä ulkomaan reissuja takasin ja matkustanut paljon. Kaverit ihmettelevätkin usein: ”Miten sinä jaksat matkustaa koko ajan..?” No en koe kokoaikaa matkustavani, mutta toki reissupäiviä on ollut paljon. Ja vaikka se on kivaa, niin kyllä matkustaminenkin näillä ikävuosilla alkaa näköjään verottaa voimia:) Lennotkin tahtovat olla usein erikoisiin kellon aikoihin… Huippuvuotena kävin kuusi kertaa ulkomailla, mutta nyt olen tahtia hiljentänyt, vaikka olenkin matkailukärpäsen pysyvästi puraisema.
Ja entäs ne Suomen lyhtet kesät? Jo usean kesän alkaessa olen päättänyt, että nyt en ramppaa kaiken maailman tapahtumissa ja matkaile kotimaassa niin paljon, en ole sosiaalinen, vaan vetäydyn mökille mörnöttämään luontoon ja rauhaan..Mutta kuinkas taas kävi viime kesänäkin? Aivan liian paljon äksöniä, tulemista ja menemistä, sosiaalisia kohtamisia, reissuja, ja mökkeilyä aivan liian vähän!Lisäksi iki-ihana lenkittäjäni ja mökkiseuralaiseni Lucy- koira siirtyi enkelikuoroon keväällä, ikävä on ollut kova!
Kesän loputtua koin, että en ole palautunut, eli ihana kesä ei ollutkaan akkuja lataava, vaan ehkä päinvastoin...Liika on liikaa, vaikka se olisi mukavaa. Olen asiakkailleni tätäkin hokenut jo yli 33 vuotta, mutta miten oppisin sen itse? Että ei tarvi suorittaa, ei kesälomaakaan tai varsinkaan sitä..:)
Sitten tuli useamman sukulaisen ja läheisen sairastuminen samaan aikaan, tukeminen, mutta ehkä voimia on verottanut enemmän huolen ajatukset heistä, eikä niinkään se mitä on konkreettisesti tapahtunut. Äidillä muistisairaus etenee nopeaan tahtiin, elettiin ensin Kekkosen aikaa ja nyt ei tiedetä kuka Kekkonen on, saatika sitten kuka on nykyinen presidentti.
Syksyn tullen yritin palata takaisin omaan ”normaaliin” työtahtiin; asiakkaita, verkkokursseja ja ehkä muutakin kurssitoimintaa sekä kirjoittamista. No mites kävikään?
Ensimmäisen viikon aikana jo huomasin, että en taidakaan olla työkykyinen.
Ihmisten kohtaaminen näkijän ja auttajan työssä on hyvin intensiivistä. Silloin annan aina kaikkeni, enkä ajattele mitään muuta. Sitä toivoisin myös ammattiauttajilta virallisella puolella, että ihminen kohdattaisiin todella, eikä tuijotettaisi tietokoneen ruutua sivuttain asiakkaaseen kääntyneenä. Tässä työssä olen kokenut olevani näkijän lisäksi pappi ja psykologi, ilman asiaan kuuluvaa työnohjausta tietenkin. Työnohjaus ja apu on tullut vain henkimaailmasta. Kun ihminen tulee näkijän vastaanotolle, ovat aiheet monesti rankimmasta päästä elämäntapahtumia; lapsi on kuollut, avioero, vakava sairaus ja niin edelleen. Kun asiakas lähtee, terapeutti jää usein miettimään kuulemaansa pitkäksikin aikaa. Yksinyrittäjyydessä on etunsa, mutta tietenkin se on monesti hyvin yksinäistä hommaa! Tästä taisi Näkijä Niina Matildakin kirjoittaa kirjoissaan.
Lisäksi fyysinen keho on välilä lujilla, kun keskittyy aistimaan henkimaailmaa ja katsomaan auroja. Et ole ehkä kuullut, mutta esimerkiksi Tiibetin Nechun oraakkelit elävät vain noin 40 vuotta, koska heidän työnsä on niin rankkaa. He tosin ovat transsimeedioita ja jopa välillä leijailevat ilmassa, kuten olen itsekin saanut kerran todistaa, mutta intuitiivista työtä tekevät tietävät, että näkijän työ on monesti melko rankkaa, ihan fyysisesti ja mitä enemmän herkistyy omassa henkisessä kasvussaan, sitä rankemmaksi aistiminen käy. Siksi minäkin viime vuosina vähensin asiakasvastaanottoa huomattavasti, kunnes se on ainakin toistaiseksi kokonaan loppu.
Olen nauttinut suunnattoman paljon eläessäni asiakkaideni mukana heidän iloissaan ja suruissaan. Monet teistä ovat tulleet minulle todella läheisiksi. Ehkä tärkein neuvo, jonka voisin antaa Sinulle, joka ehkä suunnittelet aloittaa henkisen kasvun auttajan/hoitajan tai konsultoijan työtä on, että pidä huoli omasta jaksamisestasi! Tee vaihtohoitoja / tapaamisia muiden auttajien kanssa. MAADOITU paljon, sillä intuitiivinen astiminen kukoistaa vain silloin, kun juuret ovat maassa (ja pää pilvissä).
Tasapaino on tietenkin kaiken A ja O, mutta eihän se ole aina niin helposti tehty, kuin se on sanottu, tai nyt kirjoitettu. Itse olen ainakin vahvuteen sairastuvaa tyyppiä ja minulta yleensä odotetaan aina sitä, että jaksan jaksan jaksan...kuin se kuuluisa duracelpupu...mutta pupullakin välillä voi patteri kulua loppuun ja sillon tekee mieli laittaa pää pensaaseen.
Mikä sitten neuvoksi, jos uupuminen uhkaa ja heräämme siihen? Tärkeintä lie ottaa itse vastuu tilanteesta ja laittaa rajat. Rajojen laittaminen ei ole tärkeintä niille ”muille”, ei tietenkään, vaan itselle. Omalle mielelle, joka hoputtaa, että tee vielä se ja tuo ja tuo ja miksipä et ehtisi ja miksi et suostuisi vielä tähän ja tähän asiaan ja pyyntöön. EI:n sanominen on meille suorittajille ja miellyttäjille välillä vaan vaikeaa. Miellyttäjä haluaa suostua niin moneen, jotta muille ei tulisi paha mieli, mutta kyllähän me Ihmeiden oppikurssin opiskelijat varsinkin tiedämme, että uhrautuminen EI kuulu rakkauteen. Tämän ainakin itse aijon nyt pitää kirkkaana mielessäni, entistäkin enemmän.
Ja ehkä jo ENSI kesänä, osaan olla enemmän riippumatossa, mökillä, käen kukuntaa kuunnellen ja sitten ihan pikkusen vaan festareilla ja muissa riennoissa. Jää nähtäväksi ;)
Verkkokurssit jatkuvat edelleen ja täytyy sanoa, että ne eivät edes väsytä juuri lainkaan, johtuen varmaankin työajan vapaudesta ja upeista yhteisenergioista kurssilaisten kanssa. Tällä hetkellä on menossa neljäs vuosi myös koko vuoden kestävää Käsikädessä mestarin kanssa- kurssia ja seuraava vastaava kurssi Jeshuan ohjauksessa ja minun myötävaikutuksellani alkaa Tammikuun alussa 2026.
Anteeksianto on todellakin onnen avain. Tule sinäkin mukaan vuosikurssille ja annetaan samalla yhdessä piut paut ajatusmalleille, jotka taitavat olla se juurisyy myös uupumiselle silloin, kun sitä ilmenee. On vaatimuksia itseä kohtaan, pitäisi olla tehokas, täydellinen niin monessa ja jaksaa ja mennä. Mutta onko se totta? IOK opettaa; ”Sinun ei tarvitse tehdä mitään...” Se ei tarkoita, etteikö meidän tarvitsisi mennä töihin työaikana tai kauppaan kun ruoka on lopussa, vaan se tarkoittaa tekijä-minuudesta luopumista. Että ei ole minä-minä-itte, joka tekee, vaan tapahtuu antautuminen ja luottamus siihen, että kaikki tulee kyllä varmasti tehtyä, kun vain olemme flowssa, virtaamme elämänvirran mukana luonnollisessa liikkeessä. Se on myös omasta itsetärkeydestä luopumista. Egohan haluaa aina hallita elämää, eikä niinkään elää sitä, eikä varsinkaan sanoa yläkertaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”
Jos Mestari-kurssi kiinnostaa, tai jokin muu ei-dualistinen henkeen ja ytimeen menevä koulutus, niin laita toki viestiä: marjut.moisala@gmail.com Kun akut on ladattu täyteen, niin mehän mennään taas siivet auki kohti uusia seikkailuja...Tietenkin korkeinta tahtoa kuunnelleen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti