Kun Toukokuussa olin
Hangossa Suomen eteläisimmässä pisteessä, totesin puolileikilläni, että
kuluvan kesän aikana on sitten päästävä myös Nuorgamiin, pohjoisimpaan
pisteeseen ja eikö vain sananlasku kuulukin: "Sitä et sano, minkä
perillä et käy..." Niinpä elokuun varhainen ruska-aika vei minut ja
muruni pikavisiitille Suomineidon pään, päälaen ja pohjoisen Norjan
maisemiin.
Olen
jo kymmenen vuotta ollut menossa Norjaan, mutta aina on matka syystä
taikka toisesta estynyt. Olin tietenkin kuullut mahtavista maisemista ja
Norjan kalleudesta matkailumaana, mutta kun sitten todella ajoimme
vuonon reunaa huimissa maisemissa kohden Pykeijan kalastajakylää, niin
en osannut kuin haukkoa henkeä maisemien komeuden edessä.
Matkamme
alkoi Oulusta ja ensimmäisenä päivänä siirryimme Saariselälle Holiday
Clubin huomaan, kokemaan "Euroopan pohjoisin kylpylä" - kokemuksen.
Saariselällä meille oli hieman seuraa,sillä paikan oli valloittaneet
2000 motoristia, Jänkhällä tosiaan jytisi!
Toinen
matkapäivä vei Inarin upeisiin maisemiin ja sää ei olisi voinut parempi
olla. Aurinko paistoi helteisesti ja harmittelimme vain shortsien
kotiin jättämistä, varusteemme olivat enempi normaalia pohjoisen säähän
sopivaa. Inarin järvellä risteilee katamariini, joka vie pyhälle Ukon
seidalle eli ukon saarelle ja pysähtyy toisessakin kohtaa. Risteily oli
todella hyvin järjestetty ja vene korkeatasoinen, joten mikäpä siinä oli
nautiskellessa Inarinjärven mahtavista maisemista. Olin jo etukäteen
kääntänyt sisäiset silmäni Ukonseitaa kohden ja havainnut, että saarella
seitaa vartioi saamelainen shamaanimies neljän tuulen hattu päässään.
Kun lähestyimme saarta koin, että meitä jo odotettiin ja muun
turistijoukon kiivetessä saaren huipulle poistuin itse takavasemmalle
meditoimaan rauhassa saaren rannassa yhdessä Lapin ukon kanssa.
Yhteinen
hetkemme oli voimallinen. Myös haltijakansaa paikalla näin sekä nuoren
vaaleakutrisen tytön, jolle tarjosin mahdollisuutta lähteä korkeampiin
maailmoihin, mutta hän ei tuota mahdollisuutta halunnut vielä käyttää.
Saamelaiselta tietäjältä sain eräänlaisen siunauksen ja apua kurkkuni
ongelmaan ja lopun ajan vietimme vain yhteisessä hiljaisessa hetkessä.
Hieman rahaakin jätin kuten tapana on kun Seidalle uhrataan...kivien
koloihin vierivät kolikot olkoon siellä muistona ja lahjana Ukolle, jota
vaikkapa viikinkien taruissa Thoriksi kutsutaan.
Matka
tuolle pienelle saarelle katamariinilla toi elävästi mieleeni erään
toisen matkan noin 20 vuotta aiemmin. Tuolloin matkasimme Perun
Titicaca-järvellä katamariini aluksella Auringon saarelle, jossa
meditoin Tapani Koivulan kanssa kun muut sielläkin kiipesivät saaren
yläosaan.Kesken meditaation tuolloin havaitsimme, että muu porukka oli
jo palannut laivaan ja laiva oli jättänyt meidät saarelle. Siinä sitten
huidoimme melko vilkkaasti ja saimme toruja matkanjohtajalta kun näin
omin päin olimme (taas) toimineet. Mutta minkäs sille mahtaa, kun oma
rauha kutsuu enempi kuin joukossa oleminen :) Onneksi tällä kertaa en
jäänyt laivasta, olisi ollut ikävä uida takaisin kun järvi sentään on
syvimmillään yli 100 m syvä.
Pitkätkään
matkat autolla eivät nyt tuntuneet niin pitkiltä kun maisemat olivat
tätä luokkaa. Ajelimme Inarista Utsjoelle kokemaan "EU.n pohjoisimman
ravintolan" ja siinä sitä exotiikkaa piisasikin. Pitsaa ja rokkia
saamenkielellä ja sisustus ravintolassa oli hm... eläväinen ja värikäs.
Viime hetkillä ehdimme vielä ruokaostoksille sillä näillä korkeuksilla
kappojen aukioloajat ovat vielä entisen hyvän ajan mallia, eli aika
kaposet.
Nuorgamissa
kylän nähtävyydet olivat nopeasti nähdyt ja paras nähtävyys onkin
tietenkin Tenojoki jonka varrella olevassa Nuorgamin lomakylässä
majoituimme. Majoitus oli todella hyvä ja mökin ohjeetkin oikein
järkevät kun "tekemistä" - kohdassa luki: "Voit istua Tenojoen varrella
ja katsella joen virtaamista." Näin sitten teimmekin, kunnes itikat
ajoivat sisätiloihin unia katselemaan.
Nuorgamin
yön jälkeen matkamme jatkui Norjan puolelle hämmästelemään naapurimaan
komeutta: mystisiä vuoria ja pilviä, kivimuodostelmia ja värejä sekä
vuoren kylkiä virtaavia puroja. Norja jättikin ikävän, sinne on varmasti
päästävä uudelleen ja tietenkin pidemmäksi aikaa. Risteily vuonolla
ehkä?
Pykeijässä
kysyin taitavalta kokiltamme tottuuko noihin maisemiin koskaan. Hän
sanoi, että kyllä niihin tottuu, mutta kun on hetken poissa ja palaa
niin jälleen ihmettelee että wau! Kokkimme puhui muuten selvää suomen
kieltä kuten moni muukin tuon kylän asukas, sillä kyläläisillä on paljon
juuria ja sukua suomalaisten parissa ja Suomessa.
Sade
säesti paluumatkaamme. Pysähdyimme jälleen Saariselälle yöksi ja
totesimme,että maa oli autio ja tyhjä sillä motoristit olivat kurvanneet
muihin maisemiin. Kotona Oulussa mittarissa oli 1600 kilometriä ja kun
sulki silmänsä niin maisemat vielä vaan vilisivät verkkokalvoilla. Enpä
ihmettele, että yhä useammat ulkomaalaisetkin turistit ovat löytäneet
Suomen Lapin ja revontulet sekä upean luonnon. Ehkä mekin vielä lähdemme
vaikkapa lasi-igluja kokemaan Kakslauttaseen tai Levin huipulle...
Hangon ja Nuorgamin nyt kokeneena totean, että on meillä mahtava
isänmaa ja niin monenlaista koettavaa ihan omassakin maassamme, jotta ei
tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, välttämättä... Mutta kyllä
jäämerellä oli kuitenkin erilainen meininki kuin tuossa meijän Patelan
rannassa. Kummatkin toki hyviä paikkoja - Tietoisuuden avaruudessa!
Jos
Ukonsaari tai muut luontokohteet kiinnostavat niin katsoppa Yle
areenasta "Metsien kätkemä" - sarja. Hienoja matkoja Suomen luontoon!
