LISSABON - KUKKULOILLE RAKENNETTU JÄTTILÄINEN

Seitsemän kukkulan kaupunki, Lissabon, hengitti kuumaa hengitystään vielä syysloman aikaan Lokakuun lopussa. Lämpötilat olivat suomalaiselle jo lähes liikaa, kun ne lähentelivät kolmeakymmentä. Ennen reissuun lähtöä kuulin, että parasta Portugalissa ovat portugalilaiset ja eipä heissä ollut tosiaan mitään valittamista! Mukavaa sakkia, rentoa ja rauhallisempia kuin rajanaapurinsa espanjalaiset. Selvästi myöskään turismi ei ottanut vielä kansalaisia pannuun liikaa, vaan ystävällisesti jaksoivat palvella. Minulle kävi melko nopeasti selväksi, että kaupuki on liian suuri ja meluinen omaan makuun. Taksilla sitten tulikin liikuttua melko paljon, sillä kaupungin nähtävyyksien haltuun otto kävellen ei tullut kuuloonkaan, ei edes parempi kuntoisilla matkalaisilla :) Ehdimme muutamassa päivässä nähdä tietenkin oman seutumme eli Rossio aukion, jonka lähellä majoitumme Politea teatterin naapurissa. Tuolla aluella oli aika tasaistakin kävellä, ja myös melko lähellä oli Tejojoen ranta aukioineen.

Ympäristö oli sekä vauraan oloista että ihanaa rappioromantiikkaa, sitä varsinkin vanhassa kaupungissa jossa seikkaillimme palatessamme linnoitukselta kaupungin yläpuolelta. Vanhan kaupungin kirppari kiinnosti erityisesti meitä ”tyttöjä”. (Toivottavasti edes itseään saa tytötellä nykyaikana vielä, vaikka someraivo repeää niin herkästi :) Taksi vei ja taksi toi myös alueelle jossa sijaitsee kaupungin ehkä kuuluisin nähtävyys Hieronymyksen luostari. Siellä kohtasimme myös suurimmat turistimäärät ja pisimmät jonot, joten kävimme vain luostarin kirkossa, joka sekin oli ihan vaikuttava nähtävyys. Kirkoista puheenollen, kuitenkin vaikuttavin oli vanhan kaupungin Panthenon, jossa ehdin jopa pienen meditaation kokea, vaikka muutoin olikin aina pieni kiireen tuntu kantapäillä ja kantapäät keräsivät yli 10 000 askelta tietenkin joka päivä. Baarikatu tuli myös tutuksi kun eräänä viininhuuruisena iltana etsimme elävää musiikkia korvia sulostuttamaan: No löytyihän sitäkin, mutta parhaat musat ja katutanssit koimmekin sitten yllättäen matkan viimeisenä iltana ihan omilla kulmilla.

Pakoon suurkaupungin äänimaailmaa pääsimme parina päivänä ja suuntana oli rantalomakohde CasCais, kuulemma rikkaiden huvilakohde ja heidän, joilla on varaa kulkea töihin Lissaboniin mutta asua meren äärellä. Pienessä kylässä oli mukava rauhaisa tunnelma ja upein kahvila jossa kävimme. Niin ihania värejä ja tunnelmaa, että ah ja voi! Lähes kaikkien Lissabonissa pidempään vierailevien must-kohde on UNESCON suojelussa oleva Sintran kylä, joka on täynnä linnoja ja palatseja. Disney princes experience siis :) Joitakin prinsessoja näinkin siellä eri paikoissa, kuvauttamassa itseään.

Meillä oli oma retki ja asiantunteva opas, joka käytti Euroopan läntisemmässä kohdassa (itäisin kohta taisi kesällä tullakin Norjan reissulla koettua). Vietimme tuolloin myös siis hetken CasCaissa mutta tärkein kohde oli Quinta da Regaleiran palatsialue, jonka oli rakennuttanut eräs vapaamuurari herra. Tiluksilta löytyi vihkimyskaivo ja labyrintti. Kaivoon ehdimme laskeutua ja saimme valita ulostulon luolasta, joko helvettiin tai uudelleen syntymään...valitsimme mieluusti jälkimmäisen. Mutta kuten niin usein näillä retkillä, oli aikataulu tiukka ja labyrintti jäi eksymättä. Tuolla alueella, pienessä kylässä, liikenne sumppuuntuu helposti ja jotta pääsee samaan paikkaan josta juuri lähti, siis noutamaan kyytiläiset, on ajettava puolen tunnin lenkki ja taas kun on kyytiläiset kyydissä, niin ajetaan puolen tunnin lenkki että päästään käätymään eri suuntaan...huh heijaa.

Pääasiallisin käytikohde oli kuitenkin Penan palatsi, eli entinen kuninkaan palatsi, joka oli monarkian kaaduttua otettu valtion takavarikkoon, kansalaisten hämmästeltäväksi. Kaikki oli kuin sinä päivänä, kun viimeinen prinssi otti jalat alleen ja pakeni laivalla Englantiin. Kuin palatsista olisi lähdetty eilen… Näköalat olivat tässä kohteessa parhaat, lähes Lissaboniin asti, vaikka matkaa palatsille on kymmeniä kilometrejä, siis noin 30 km.. Nousu palatsille oli melko tiukka ainakin minun polvelle, mutta oppaan kannustuksella siitäkin selvittiin.

Mikä jäi mieleen reissusta kuumuuden ja askelten paljouden lisäksi? Värit, tunnelmat ja ihmiset. Lissabon tuskin saa minua enää vieraakseen, mutta jokin muu portugalin kohde voi ollakin ihan kiinnostava, vaikkapa Algarve tai Oura :)

Madeiralla toki olemme useamman kerran jo käyneetkin ja sekin on kaunis paikka, tämän kertaisen oppaan mukaan Madeira on portugalin trooppinen saari, jossa ei myöskään korkeuseroilta vältytä. Näihnhän se on. Marraskuu Oulussa…? Se voi pian alkaa Madeira, tai joku muu vastaava aurinkoinen saari kutsua…mutta nautitaan nyt ensin kaamoksesta ja pohjoisen RAUHASTA, sekä revontulten loisteesta taivalla. Suomalaista sielunmaisemaa parhaimmillaan!

Voiko kaikesta kivastakin uupua? - Kokemukseni uupumuksesta eri elämänvaiheiden varrelta

Liikaa kaikkea kivaa ja vähemmän kivaa lyhyen ajan sisällä voi uuvuttaa, ainakin itse näin tässä hetkessä tunnen, mutta ehkä kyse on kuitenkin pidemmästä, vuosien tai vuosikymmenten prosessista. Minulla uupumus iski ensimmäisen kerran nuorempien lasten syntymien aikaan, kun myrskyisä parisuhde tonnien univelan kanssa meinasi viedä sydämenkin lopulliseen lepotilaan. Olin niin väsynyt, etten juuri muistanut nimeänikään ja eksyin autoreisuilla tutuillakin alueilla, niin että piti pysähtyä tuumaustauoille...Missä mie oikein oon? Mieli ja keho ovat tietenkin yksi kokonaisuus. Kun väsymys tuli etuovesta, poistui ilo ja elämänhalu takavasemmalle takaoven kautta. Se oli rankkaa aikaa, mutta siitäkin selvittiin. Seuraavan kerran elämä haastoi työelämän muutosten kautta ja uupumus palasi. Lääkäri lupasi kaksi päivää lomaa ja sanoi ”Mene kotiin nukkumaan.” No kahdessa päivässä ei monen kuukauden ja vuoden kuormaa pureta, joten järjestin itselleni vuorotteluvapaan vuodeksi tietoisena siitä, että se oli enemmän kuin pakollinen tauko, vaikka taloudellisesta toimeentulosta ei ollut mitään takeita, olinhan ottanut juuri ison asuntolainan ja tehnyt useampaa työtäkin yhtäaikaa, joista yhtä jatkoin vähäisissä määrin tuolloin. Ensimmäiset kolme kuukautta menivätkin toipumiseen siten, että yksinhuoltajana aamulla vein lapset kouluun ja eskariin, kävelin lenkin satoi tai paistoi ja tulin kotiin nukkumaan.Nukuin siihen saakka, että he olivat taas palaamassa kotiin ja loppupäivän jaksoin puuhastella. Kolmen kuukauden jälkeen aloin vasta taas herätä henkiin ja huomata että ”valonpääs on tunnelii...” vai miten sitä laulussa lauletaan..

Sitten alkoi yritäjän vuodet, joista taas voisi laulaa sen tutun biisin: ”Nää vuodet on ollu tuulisii...” Yrittäjyys on mahtavaa siksi, että saa itse määritellä työaikansa ja lomansa ja valita asiakkaansa...mutta, toki joka kuukausi on keksittävä miten omasta selkänahasta tulot revitään, kun ei ollut juuri mitään muuta myytävää kuin oma työ ja taidot, sekä kirjat, jotka nekin oli omasta tietoisuudesta tiivistetty. Kuitenkin tuo aika, vaikka se oli rankkaa, niin oli se myös todella antoisaa! Ja tietenkin henkinen ja fyysinenkin tukipilari tuli elämääni melkein samaan aikaan yrittäjyyden alkaessa, eli rakas puolisoni. Välillä kun on kaksi yrittäjää perheessä, eletään kuin nuorallatanssijoina. Joka kuukausi on taiteiltava tulot elämiseen ja usean lapsenkin elättämiseen. Start up – yrittäjä perheessä, toiminimi yrittäjän lisäksi, oli enemmän kuin mielenkiitoinen ajatus ja kokemus. Niitä kokemuksia rikkaampia nyt ollaan ja taloudellinen tasapaino on onneksi saavutettu. Kuitenkin nuo vuodet vaativat henkisestikin PALJON. Useita kesiä meni ilman kesälomaa ja velkaa tuli otettua myös velan päälle ja ajoittain myös univelka kasvoi.

Viime vuodet olen ottanut ehkä korona-ajan menetettyjä ulkomaan reissuja takasin ja matkustanut paljon. Kaverit ihmettelevätkin usein: ”Miten sinä jaksat matkustaa koko ajan..?” No en koe kokoaikaa matkustavani, mutta toki reissupäiviä on ollut paljon. Ja vaikka se on kivaa, niin kyllä matkustaminenkin näillä ikävuosilla alkaa näköjään verottaa voimia:) Lennotkin tahtovat olla usein erikoisiin kellon aikoihin… Huippuvuotena kävin kuusi kertaa ulkomailla, mutta nyt olen tahtia hiljentänyt, vaikka olenkin matkailukärpäsen pysyvästi puraisema. Ja entäs ne Suomen lyhtet kesät? Jo usean kesän alkaessa olen päättänyt, että nyt en ramppaa kaiken maailman tapahtumissa ja matkaile kotimaassa niin paljon, en ole sosiaalinen, vaan vetäydyn mökille mörnöttämään luontoon ja rauhaan..Mutta kuinkas taas kävi viime kesänäkin? Aivan liian paljon äksöniä, tulemista ja menemistä, sosiaalisia kohtamisia, reissuja, ja mökkeilyä aivan liian vähän!Lisäksi iki-ihana lenkittäjäni ja mökkiseuralaiseni Lucy- koira siirtyi enkelikuoroon keväällä, ikävä on ollut kova! Kesän loputtua koin, että en ole palautunut, eli ihana kesä ei ollutkaan akkuja lataava, vaan ehkä päinvastoin...Liika on liikaa, vaikka se olisi mukavaa. Olen asiakkailleni tätäkin hokenut jo yli 33 vuotta, mutta miten oppisin sen itse? Että ei tarvi suorittaa, ei kesälomaakaan tai varsinkaan sitä..:) Sitten tuli useamman sukulaisen ja läheisen sairastuminen samaan aikaan, tukeminen, mutta ehkä voimia on verottanut enemmän huolen ajatukset heistä, eikä niinkään se mitä on konkreettisesti tapahtunut. Äidillä muistisairaus etenee nopeaan tahtiin, elettiin ensin Kekkosen aikaa ja nyt ei tiedetä kuka Kekkonen on, saatika sitten kuka on nykyinen presidentti. Syksyn tullen yritin palata takaisin omaan ”normaaliin” työtahtiin; asiakkaita, verkkokursseja ja ehkä muutakin kurssitoimintaa sekä kirjoittamista. No mites kävikään? Ensimmäisen viikon aikana jo huomasin, että en taidakaan olla työkykyinen.

Ihmisten kohtaaminen näkijän ja auttajan työssä on hyvin intensiivistä. Silloin annan aina kaikkeni, enkä ajattele mitään muuta. Sitä toivoisin myös ammattiauttajilta virallisella puolella, että ihminen kohdattaisiin todella, eikä tuijotettaisi tietokoneen ruutua sivuttain asiakkaaseen kääntyneenä. Tässä työssä olen kokenut olevani näkijän lisäksi pappi ja psykologi, ilman asiaan kuuluvaa työnohjausta tietenkin. Työnohjaus ja apu on tullut vain henkimaailmasta. Kun ihminen tulee näkijän vastaanotolle, ovat aiheet monesti rankimmasta päästä elämäntapahtumia; lapsi on kuollut, avioero, vakava sairaus ja niin edelleen. Kun asiakas lähtee, terapeutti jää usein miettimään kuulemaansa pitkäksikin aikaa. Yksinyrittäjyydessä on etunsa, mutta tietenkin se on monesti hyvin yksinäistä hommaa! Tästä taisi Näkijä Niina Matildakin kirjoittaa kirjoissaan. Lisäksi fyysinen keho on välilä lujilla, kun keskittyy aistimaan henkimaailmaa ja katsomaan auroja. Et ole ehkä kuullut, mutta esimerkiksi Tiibetin Nechun oraakkelit elävät vain noin 40 vuotta, koska heidän työnsä on niin rankkaa. He tosin ovat transsimeedioita ja jopa välillä leijailevat ilmassa, kuten olen itsekin saanut kerran todistaa, mutta intuitiivista työtä tekevät tietävät, että näkijän työ on monesti melko rankkaa, ihan fyysisesti ja mitä enemmän herkistyy omassa henkisessä kasvussaan, sitä rankemmaksi aistiminen käy. Siksi minäkin viime vuosina vähensin asiakasvastaanottoa huomattavasti, kunnes se on ainakin toistaiseksi kokonaan loppu.

Olen nauttinut suunnattoman paljon eläessäni asiakkaideni mukana heidän iloissaan ja suruissaan. Monet teistä ovat tulleet minulle todella läheisiksi. Ehkä tärkein neuvo, jonka voisin antaa Sinulle, joka ehkä suunnittelet aloittaa henkisen kasvun auttajan/hoitajan tai konsultoijan työtä on, että pidä huoli omasta jaksamisestasi! Tee vaihtohoitoja / tapaamisia muiden auttajien kanssa. MAADOITU paljon, sillä intuitiivinen astiminen kukoistaa vain silloin, kun juuret ovat maassa (ja pää pilvissä). Tasapaino on tietenkin kaiken A ja O, mutta eihän se ole aina niin helposti tehty, kuin se on sanottu, tai nyt kirjoitettu. Itse olen ainakin vahvuteen sairastuvaa tyyppiä ja minulta yleensä odotetaan aina sitä, että jaksan jaksan jaksan...kuin se kuuluisa duracelpupu...mutta pupullakin välillä voi patteri kulua loppuun ja sillon tekee mieli laittaa pää pensaaseen.

Mikä sitten neuvoksi, jos uupuminen uhkaa ja heräämme siihen? Tärkeintä lie ottaa itse vastuu tilanteesta ja laittaa rajat. Rajojen laittaminen ei ole tärkeintä niille ”muille”, ei tietenkään, vaan itselle. Omalle mielelle, joka hoputtaa, että tee vielä se ja tuo ja tuo ja miksipä et ehtisi ja miksi et suostuisi vielä tähän ja tähän asiaan ja pyyntöön. EI:n sanominen on meille suorittajille ja miellyttäjille välillä vaan vaikeaa. Miellyttäjä haluaa suostua niin moneen, jotta muille ei tulisi paha mieli, mutta kyllähän me Ihmeiden oppikurssin opiskelijat varsinkin tiedämme, että uhrautuminen EI kuulu rakkauteen. Tämän ainakin itse aijon nyt pitää kirkkaana mielessäni, entistäkin enemmän. Ja ehkä jo ENSI kesänä, osaan olla enemmän riippumatossa, mökillä, käen kukuntaa kuunnellen ja sitten ihan pikkusen vaan festareilla ja muissa riennoissa. Jää nähtäväksi ;) Verkkokurssit jatkuvat edelleen ja täytyy sanoa, että ne eivät edes väsytä juuri lainkaan, johtuen varmaankin työajan vapaudesta ja upeista yhteisenergioista kurssilaisten kanssa. Tällä hetkellä on menossa neljäs vuosi myös koko vuoden kestävää Käsikädessä mestarin kanssa- kurssia ja seuraava vastaava kurssi Jeshuan ohjauksessa ja minun myötävaikutuksellani alkaa Tammikuun alussa 2026.

Anteeksianto on todellakin onnen avain. Tule sinäkin mukaan vuosikurssille ja annetaan samalla yhdessä piut paut ajatusmalleille, jotka taitavat olla se juurisyy myös uupumiselle silloin, kun sitä ilmenee. On vaatimuksia itseä kohtaan, pitäisi olla tehokas, täydellinen niin monessa ja jaksaa ja mennä. Mutta onko se totta? IOK opettaa; ”Sinun ei tarvitse tehdä mitään...” Se ei tarkoita, etteikö meidän tarvitsisi mennä töihin työaikana tai kauppaan kun ruoka on lopussa, vaan se tarkoittaa tekijä-minuudesta luopumista. Että ei ole minä-minä-itte, joka tekee, vaan tapahtuu antautuminen ja luottamus siihen, että kaikki tulee kyllä varmasti tehtyä, kun vain olemme flowssa, virtaamme elämänvirran mukana luonnollisessa liikkeessä. Se on myös omasta itsetärkeydestä luopumista. Egohan haluaa aina hallita elämää, eikä niinkään elää sitä, eikä varsinkaan sanoa yläkertaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi.”

Jos Mestari-kurssi kiinnostaa, tai jokin muu ei-dualistinen henkeen ja ytimeen menevä koulutus, niin laita toki viestiä: marjut.moisala@gmail.com Kun akut on ladattu täyteen, niin mehän mennään taas siivet auki kohti uusia seikkailuja...Tietenkin korkeinta tahtoa kuunnelleen :)

Onko meidän Jeesus parempi kuin teidän Jeesus?

Kaikki varmaan tietävät, että Atrian äidit tekevät ruuat muidenkin äitien puolesta. Tuttu on myös mielikuva hiekkalaatikolla istuvista lapsista, jotka kiistelevät siitä onko ”meidän isä parempi kuin teidän isä.” Tähän mielikuvaan olen itse nyt useaankin kertaan päätynyt, kun luen somepostaksia henkisistä piireistä. Henkisyys on matka, polku, jota pitkin itsekukin meistä taivaltaa sinne valaistumisen vuorelle. Perille påääsevät kaikki, mutta ehkä hitaammin he, jotka juoksevat vuoren juurella huutelemassa toisille, että heidän tiensä on väärä. Onneksi sinne ylös ehtineille, nuo huudot kuuluvat jo huonommin..Sitä huonommin, mitä korkeammalla hiljaisuuden tasolla jo kuljetaan. Jos sisäiset lapset hiekkalaatikolla riitelevät siitä, kenen uskonto, henkinen polku tai menetelmä on parempi kuin toisten, on se vielä jollakin tavalla ymmärrettävää ns maailman tasolla, joka perustuu arviohin, tuomitsemiseen ja vertailuun, eli siitähän ego elää. Mutta silloin, kun viedään arviointi vielä astetta tiiviimpään suuntaa, arvostelemalla muita samaan mestariin luottavia siitä, että heidän mestarinsa on väärä versio tuosta oikeasta, niin mennään jo melko pitkälle, eikä välttämättä siis heräämisen suuntaan, vaan syvälle uneen, jossa ihmiskunta (Adam) jo muutenkin on. Kuten Raamatun alussa kerrotaankin selvästi...että Adam vaipui syvään uuneen...zzz

Hiekkalaatikolla riidellään ”Onko minun Jeesus parempi kuin sinun Jeesus..” Ja Jeesus itse seisoo hiekkalaatikon vierellä ja nauraa partaansa, sillä kyllä vaan..ainakin ”minun” Jeesus on huumorintajuinen ja eihän näille tulkinnoille voi muuta kuin nauraa. Henkisyys on hyvin HENKIlökohtainen polku, kuten alussa sanoin. Vaikka haluaisimme ”muiden” tajuavan,että juuri oma polku on jokaiselle se oikea, niin ei se vaan toimi niin. Jokainen ”toinen” on kuitenkin edelleen meidän peilimme ja jos olemme kovin huolestuneita siitä mitä muut tekevät, on se ehkä egon keino myös kääntää huomio pois omista asioisista, uskomuksista ja ongelmistakin. Antakaamme kaikkien kukkien kukkia, eikös vaan? Maailman tasolla on jo aivan liikaa arvostelua ja tuomitsemista siis maallisiin asiohin nähden, joten voisimmeko vain antaa anteeksi ja sallia ja hyväksyä jokaisen peilimme polun sellaisena kuin se hänelle avautuu, varsinkin jos apuamme ja näkemystämme ei ole edes kysytty.

Rakkaus ei tuomitse taikka arvostele. Rakkaus vain hyväksyy ja luottaa myös siihen, että kaikki ON aina hyvin, näyttipä se olevan miten tahansa maailman ajassa. Jokaisen on joka tapauksessa loppujen lopuksi aina opittava luottamaan oman Sydämensä ääneen. Antakaamme sydämemme sykkiä vapauden ja ilon tahtiin, myös tänään!

Vuoreija...Rappioromantiikkaa, Lunneja ja noitia

INARIN NELLIM Elokuun alkupuolella koitti jälleen jo traditioksi tulleen Norjan reissun aika aikuisten lasteni kanssa. Tämä oli jo neljäs autoreissu tällä ryhmärämällä Norjaan, mutta ties monesko reissu kaiken kaikkiaan. Tällä kertaa suuntana ei ollutkaan käsivarren Lappi vaan lähdettiin Suomineidon päälakea kohden ja ensimmäinen pysähdys oli Nellimissä Inarissa, joka itseasiassa on kuitenkin Ivalon kylää lähempänä ja aivan lähellä Venäjän rajaa. Wilderness hotel Nellim on mukava majapaikka, mutta kylä on muuten ns umpiperä, eli ei sieltä mihinkään pääse ellei sitten Putinia halua lähteä moikkaamaan. Reitiltä tuli poikkeamaa noin 40 km sinne ja sama takaisin. Sää suosi koko matkan ajan, näin koimme, vaikka loppua kohti vähän satelikin niin se oli vain tervetullutta vaihtelua. Nellimin kuuluisin nähtävyys on Paatsojoen silta jota pitkin Itänaapuria pääsisi moikkaamaan. Sitä kävimme ihailemassa, mutta toinen nähtävyys eli uittoränni jäi näkemättä. Upea hirsisviitti majoituksena ja sauna kutsui enempi, rentoutumaan ja olemaan. Majoitteen piha-alueella kasvoi hilloja, ja niitähän piti tietenkin maistella. Toinen matkapäivä vei sitten upeaa Ivalo-Inari maisemareittiä pitkin kohden päälakea ja vielä pysähdyimme Nuorgamin kauppakeskuksella täyttämässä kylmälaukun ja tankin. Norjassa kun eivät kaupat ole auki sunnuntaisin, niin piti varautua.

NORJAN EKKERÖ Norjan puolella kelit jatkoivat suosimistaan ja vain lammaslaumat teillä hidastivat etenemistä. Päkäpäitä olikin todella paljon! Pitkät ajomatkat alkoivat jo mennessä käydä kunnon päälle ainakin minulla, joten oli aivan mahtavaa kun päästiin Ekkerön saarelle rantalomalle :) Todella upea uimaranta ja hieno sää, jäämereen oli niin virkistävää pulahtaa vaikka asteita taisi olla vain noin 5-8 C. Tuolle saarelle pääsee siis autolla kannasta pitkin. Siellä paratiisissa nautimme eväät ja ajettiin sitten myös lintukalliolle, sillä olin saanut vihiä että sielläkin voisi päästä Lunneja näkemään. Lunnit olivat pääasiallinen kohteemme tällä kertaa. Kallioilla oli kyllä vanhoja sota-aikaisia muistomerkkejä ja poteroita ja jälleen niitä hilloja,mutta linnut pysyivät poissa näkyvistä. Pieni meditaatio upeissa maisemissa ja sitten matja jatkui kohden Vesisaarta ja Vuoreijaa. Aiemmista Norjan reissuista minulla on jäänyt pieni kammo yksisuuntaisiin tunneleihin joita Norjassa riittää. Nyt kun tajusin, että Vuoreijaan mennään3 km pitkää tunnelia pitkin joka menee 80 m merenpohjan alapuolelle, niin vähän kuumotti, että löytyykö tunnelista kaksi kaistaa..ja ilokseni LÖYTYI!

VUOREIJA ELI VARDÖ Luin jostain blogista ennen reissua, että Vuoreija on niin rappioromanttinen, talot hökkelimäisiä ja seinät täynnä grafitteja..että jotkut ovat kääntyneet heti tunnelin jälkeen takaisin...eli tämä kaupunki todella nostattaa mielipiteitä ja tunteita, puolesta ja vastaan. Jos tykkää keskeneräisyydestä, ettei kaiken tarvitse olla uutta ja tip top, niin paikka on todella uniikki, ja mehän tykätään sellaisesta kun itsekin asuttiin 10 vuotta satavuotiaassa talossa joka kaipasi kunnostusta jatkuvasti… Olimme varanneet majapaikan yksityiseltä Vuoreijassa (Honningsvagg) ja valinnanvaihtoehtoja ei tosin juuri ollutkaan. Asunto oli melko rähjäinen, mutta toisaalta hyvällä sijainnilla ja tarpeeksi tilava meille. Kaikki tarpeellinen löytyi ja takapihan terasilla oli hyvä viettää myös aikaa. Kun olimme olleet vain noin 10 minuuttia asunnossa, kysyi toinen nuoristani että kummitteleeko täällä..En ollut asiaa havainnut silloin, mutta seuraavana aamuna tunsin kuinka joku katsoo minua sohvan suunnalta. Siellä istui vanha kumarainen mies, aave siis ja kerroin hänelle, että me asumme nyt tuossa asunossa pari päivää ja hänen on hyvä lähteä. Hän siirtyi terassille istumaan. Pyysin apua, että hän pääisi valoon, jos vain itse suostuu sinne lähtemään.

Vuoreissakin sää suosi ja eka iltana oli upea auringonlasku. Kävelimme siellä yöttömässä yössä myös Linnoituksella, jonka perusta on tähden (Merkaban) muotoinen. Paikalliset pienetkin lapset juoksentelivat pitkin katuja ja linnoitusta keskenään ja tyttäreni totesi että taitaa olla tämä kaupunki kuin Muumilaakso...turvallista olla, eikä ovia lukita yöksi.

HORNOYAN LINTUSAARI Meillä oli pieni tai aika suurikin epäilys siitä, onko Hornoyan lintusaarella enää yhtään siivekästä, sillä lintujen sanotana poistuvan puolivälissä kuukautta ja me olimme lähteneet matkaan leijonaporttipäivänä 8.8. ja täydenkuun kumottaessa olimme perillä. Kun jonotimme venerannassa aamukuljetukseen saarelle, kysyin venekuskilta onkohan siellä lintuja..Hän nauroi makeasti ja sanoi että on siellä 60 000-80 000 yksilöä. No se määrä meille riitti. Ja olihan tuo kokemus jotakin mitä emme ole koskaan kokeneet. Jos Sinulla on lintufobia vaikkapa Linnut-elokuvasta jäänyt, niin en suosittele kohdetta, mutta muutoin iso SUOSITUS. Aivan kuin kulkisi Avara luonto-ohjelmassa 3 d-versiona. Ja se lintujen huumaava ääntely. Merimetsoja oli eniten, mustia melko suuriakin lintuja siis, Meriharakoita jonkin verran, lokkeja ei juurikaan, mutta entäs sitten meidän suosikit Lunnit? Veneessä oli myös suomalainen nainen,joka ”metsästää” lunneja moottoripyörämatkoillaan monissa maissa ja kohteissa ja hän oli ollut Hornoyassa aiemmin noin 5 vuotta sitten ja kertoili että silloin oli Lunnejakin näkynyt. Niin näkyi nytkin, vaikka ensin vain vedessä ja ilmassa. Juuri tämä lady antoi vinkin mihin mennä istumaan ja nähdä kun linnut kantavat kalaa poikasilleen pesiin ja niinpä pääsimme näkemään näitä söpöyden tiivistymiä ihan lähietäisyydeltä.

Merimetsot uhittelivat hieman kun kulki heidän pesinsä ohi tai lähes läpi, mutta eivät kuitenkaan liikaa lähennelleet. Tämän pienen veneseurueen naamat kyllä loistivat kuin se kuuluisa Naanatalin aurinko kun saimme viettää pari tuntia upeaa luontonäytelmää seuraten. Toki olisi saarella saanut olla vaikka koko päivän, mutta meillä oli vielä muitankin kohteita katsottavana ja koettavana.

DRAKKAR LEVIATHAN Seuraava nähtävyys oli lähellä meren rantaa lepäävä Drakkar Leviathan joka esittänee lohikäärmettä, Viikinkilaivaa tai luurankoa. Teoksen rakentamiseen ovat osallistuneet myös suomalaiset. Se on ylitys maahanmuutolle, Viikingeille ja mitä muuta vielä, en tiedä. Vaikuttava näky joka tapauksessa.

STEILNESET NOITAMUISTOMERKKI Illalla me tytöt pukeuduimme hieman noitamaisempiin asuihin ja koko joukko suuntasi muistomerkille, joka on tehty Vuoreijan alueen noitavainojen uhrien kunniaksi. Ikuinen tuli palaa muistutuksena siitä, ettei tämä hulluus enää toistuisi. Valitettavasti samaa ennakkoluuloisuutta, joka aiheutti tuolla alueella ainakin 90 ihmisen surmaamisen noituuden takia, esiintyy edelleen monessa maassa ja monessa muodossa. Suurin osa ”tunnustuksista” Vuoreijan noitavainoissa oli saatu kiduttamalla ja ns vesikokeen avulla. Vesikoehan on sellainen, että noita upotetaan veteen, jos hän selviää hukkumatta hän on noita, ellei selviä niin voi voi...kävi köpelösti. Jännä tunnelma oli tuolla muistomerkillä, jossa jokaisen surmatun tarina ja todisteet kerrotaan taulussa ja jokaisen kohdalla palaa lamppu. Toisessa rakennuksessa palaa sitten se ikuinen tuli, kaasuliekin avulla. Tuona noita-iltana aurinkoinen sää oli vaihtunut mystiseen tihkuun ja sumuun, joka kietoi koko kaupungin sisäänsä.

Vuoreijan kaupungin kadut ovat melko tyhjät kulkijoista. Lokkien määrä on todella suuri ja kirkuna sen mukaista. Suuri osa liikehuoneistoista ja taloista on hylättyjä. Merituuli ja suola ovat syövyttäneet maalipinnat ja ajoittain kaupunki vaikuttaa hylätyltä, mutta kyllä siellä kuulemma 3000 asukasta asustelee. Nyt oli 2 kk kestänyt yötön yö vielä voimissaan. Voin vain kuvitella millaista on talvella, 2 kk kestävän valottoman kauden aikana merituulen viuhuessa. Mutta koti on koti ja sielunmaisema varmasti asukkailleen rakas. Suuri nähtävyys tuolla alueella on Hamnbergin maisematie, eli maailmalopun tieksikin kutsuttu Yksi suuntainen reitti, jossa maisemat ovat kuulemma kuin toiselta planeetalta. Se meidän oli määrä myös ajella, mutta ensimmäisellä kerralla google sanoi että tie on poikki ja lähtiessä oli niin sankka sumu, että näkyväisyys oli muutaman metrin auton ratin takaa, joten suosiolla jätimme tuon reitin katsomatta, vaikka se varmasti olisi hieno ollutkin.

LAPIN LUMOJA JA AMETISTEJA Lisäksi väsy alkoi painaa valvomisten ja kaiken matkustmisen jälkeen jo melkoisesti joten lähdimme ajelemaan takaisin Suomeen ja Utsjoelle, jossa seuraava majapaikka odotti. Mökki oli mukava Tenojoen rantamaisemissa ja ukkonen säesti tuota iltaa kun tulilla istuttiin. Kuukkelit tahtoivat myös osallistua illan viettoon omalla viehättävällä tavallaan. Viimeistä pysähdystä kohden lähdin itse meko silmät ristissä vähin unin ja jo Ivalossa totesin, että nyt on parempi vaihtaa kuskia ja kömpiä takapenkille nukkumaan. Viimeinen yöpaikkamme oli Luostolla jossa vähän jo aikansa elänyt Ametistikylpylä antoi voimaa, sillä vettähän sitä aina kaipaa virkistyäkseen, ja saunaa! Ametistit ovat myös ihkuja, mutta hyvin paljon ihmiset olivat varastaneet niitä kylpylän seiniltä, ilmeisesti uimahousujen taskuihin.

Luostolla oli aivan mahtavaa ruokaa ravintola Punaketussa. Enpä ole niin hyvää kastiketta ennen saanutkaan, kuin siellä. En ainakaan suomalaisissa ravintoloissa. Kaikki hyväkin loppuu aikanaan, kun ollaan täällä dualismissa. Niin päättyi myös tämä reissu noitien luvatulle saarelle ja univelkaa on jo jonkin verran kuitattu kotona Oulussa. Jos Sinä mietit itämaille Norjaan lähtemistä, niin mikä ettei! Ainakin luvassa on jotakin ihan muuta, kuin Skibotten, Lyngen tai Sommaroy :)

Suomen Hanko - idylli vai illuusio?

Lähes myrskyksi yltyvä tuuli saa meren kuohumaan. Vaahtopäät vyöryvät Hangon rannoille ja puhuri pieksää vahojen Villojen seiniä, kun me kolme naista saavumme vuotuiselle Hannele-kerhon retkelle, tällä kertaa todellakin jälleen Suomen eteläisempään kärkeen, ei vadelmaveneellä, vaan aivan Valtion Rautateiden sekä serkun Kian tuomana. Tämä on kolmas kerta Hangossa, ainakin meille pohjoisen tytöille. Aiemmat pari kertaa ovat vakuuttaneet meidät Hangon satumaisesta ilmapiiristä ja meri on aina ihana elementti varsinkin kesäaikaan. Aiemmin olemme yöpyneet Villa Maijassa, joka on kokenut sen jälkeen mittavan remontin ja vielä mittavamman hintojen nousun. Viimeksi meidät majoitti Hangon maamerkki, Villa Tellina, joka sijaitsee aivan rannalla. Tällä kertaa halusimme kokeilla samojen majoittajien toista Villaa eli Thalattaa, joka sijaitsee puistossa aivan Tellinaa vastapäätä.

Aika ja merituulet ovat nakertaneet talovanhusten maalipintaa ja kauneutta, mutta edelleen nämä upeat talot ovat sitä parasta lomaidylliä Casinon ja Neljäntuulen tuvan, sekä sataman ohella.Toki yksi maamerkeistä on myös vesitorni, jota ei voi olla havaitsematta lähes mistä suunnasta tahansa maisemaa katsoo. Tellina ja Thalatta ovat kumpikin rakennetut 1800 - luvun lopulla ja toimineet pensionaatteina sekä sodan aikaan sairaaloina. Meidän majapaikassamme sijaitsi myös marsalkka Mannerheimin käyttämä sviitti. Marsalkka piti myös tuota Neljäntuulen kahvilaa muutamien vuosien ajan, tai ainakin omisti sen. Sää on aina arvoitus Suomen vihreän talven aikana. Foreca lupaili muutakin kuin kovia tuulia reissun ajaksi, mutta onneksi ainut isompi sade sattui yöajaksi ja muutoin oli ajoittain jopa lämmintä, vaikkakin tuuli olikin voimakas, varsinkin lauantaina, jolloin se yltyi 10 metriin sekunnissa.

Mitä Hangossa voipi sitten tehdä tai tarvitseeko tehdä mitään? Olen kuullut, että Hangon parasta antia olisi viipyilevä joutilaisuus, lämpimät kesäpäivät ja rannat. Meillä kuitenkin oli vautia ja tilanteita, eli Jopoilla sekä kävellen mentiin moneen suuntaan, myös kuuluisaan Pub Grönaniin päiväsiidereille. Odotimme näkevämme Murha Hangossa- sarjan kuvauksia, mutta kuvausporukat taisivat poistua viikonlopuksi ja aikoivat palata viikon alussa takaisin. Eli avustajan tehtäviin emme tällä kertaa päässeet tai joutuneet. Neljän Tuulen Tupa ja vanhan kylpylän rannat, karuselli ja vanhat Villat...ah ja voi mitä silmäkarkkia! Ja tietenkin piti hengareita heilutella mm. ByPiaksen liikkeissä. Kävelykadulla oli kesän avajaiset, mutta ohjelma melko maltillista. Vielä näin Kesäkuun eka viikonloppuna ei meno ollut yltynyt ihan Regattan tapaiseksi hulinaksi. Elli ja tytöt- putiikissa meitä palveli ja limonadeja tarjoili itse putiikin emäntä Elli, joka oli todella mukava ja ystävällinen Hankolainen enkeli. Sen sijaan sataman ravintoloissa hinnat olivat pompsataneet kattoon, kun aivan tavallinen fish and chips- annoskin maksoin melkein 30 euroa eikä kuitenkaan maullaan vakuuttanut. Sen sijaan Nepalilainen ravintola Kripa vei kielen mennessään upeilla makuelämyksillään.

Hanko on upea kesä-idylli tai jopa illuusion kaltainen näytelmä, vähän kuin Jim Carreyn elokuvassa Truman Show. Hymyilevät ihmiset aurinkoisessa maisemassa kulkemassa koiriaan ulkoiluttaen tai kuntoillen. Kukkahattuisia naisia, ulkomaalaisia turisteja, valon kimmellystä aalloilla ja viimeisen päälle hoidettuja pihoja, varsinkin monissa Villoissa Casinon suunnassa, jossa suihkulähde ja ihanat kukkaistutukset. Onko tämä Ihmeiden oppikurssin mainitsema Onnellinen Uni? Ehkä, mutta jos tulisimme Hankoon talvilomalle, voisi kokemus olla toisenlainen ;) Kiitos Hanko ja sen ystävälliset ihmiset. Paluumatka vahingossa lasten leikkivaunuun ostetulla paikalla palautti ainakin minut jo hieman enemmän maan pinnalle idyllin jälkeen, mutta pärjättiinhän me, ihan ilman korvatulppiakin :) https://visithanko.fi/ https://tellina.fi/

Thalattassa (yllä) aistimme vain yhden aaveen läsnäolon. Hän oli palvelusväen-oloinen nuori nainen esiliinassaan, niiaamassa melko nöyränkin oloisena. Aikakerroksia vanhoista taloista löytyy runsaasti, mutta niihin kaikkiin en tällä kertaa matkustanut...Tosin kaikki sijatsee aina mielessä, myös Hanko ja sen upeat Villat :)

Nizzassa ja Maria Magdalenan jalanjäljillä Huhtikuussa 2025

Viime vuosina olen käynyt useasti Kelttien alueilla Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Nyt sama teema jatkui, kun matkustimme kahden nuoreni kanssa Ranskaan Nizzaan ja moneen muuhun kylään tuolla rannikolla, sekä kauempanakin. Sitkeä legenda kertoo, että Jeshuan ylösnousemuksen jälkeen hänen puolisonsa Maria Magdalena, sekä muita Jeshuan läheisiä joutuivat lähtemään Roomalaisia pakoon ja heidät sysättiin veneeseen tai laivaan, jossa ei ollut purjetta taikka peräsintä, eli tuuliajolle. Roomalaiset luulivat lähettävänsä tämän joukon, jossa oli myös lapsia, suoraan surman suuhun, mutta toisin kävi. Tästä matkasta kerrotaan myös Jeesuksen isoäiti Annan kahdessa kirjassa, sekä tämän joukon myöhemmistä vaiheista. He siis selviytyivät rukoilun ja keskittymiskyvyn voimin Ranskan rannikolle ja tulivat maihin kohdassa, jonka nimi on suomeksi Merten Mariat. Myös Mustan Madonnan legenda elää tuossa kylässä, edelleen. Myöhemmin osa sukulaisia muutti Englantiin, varsinkin Avalonin saarelle eli Glastonburyyn, jossa olimme nuorten kanssa kaksi vuotta sitten matkalla. Maria Magdalena ilmeisesti kuitenkin jäi Ranskaan, evankelioi siellä ja eli 30 vuotta retriitissä Saite Baumen alueella, jossa on hänen luolansa.

Vuoren hallussa on myös pienempi luola Cave of eggs, joka on ilmeisesti vieläkin voimallisempi paikka, kuin tämä iso luola, josta on sittemmin tehty kirkko tai pyhäkkö.  Olin ensin hyvin skeptinen sen suhteen, oliko tarkoitukseni mennä lainkaan Sainte Baumeen, sillä retken järjestäminen sinne Nizzasta oli todella haasteellista. Sain kuitenkin voimakkaita vinkkejä henkimaailmasta, että reissu järjestyy, enkä saa antaa periksi. Luoteeni onkin sellainen, että mitä enempi esteitä, niin sitä enemmän haluan katsoa, mikä on syynä, vaikka toisaalta, asiat joiden on määrä onnistua, yleensä onnistuvat helposti. Tämäkin reissu olisi onnistunut helposti, palkkaamalla oma kuljettaja ja auto, mutta katsoin sen olevan liian kallista. Sitten taivas lähetti tarvittavat rahat ja varasin heti kuljetuksen, eli loppujen lopuksi reissu onnistui hienosti, jopa kipuaminen rinnettä polkua, jota nuoretkin pitivät rankkana reissuna, jalat olivat kuulemma tavallista painavammat siellä:) ?? Siltä se kyllä tuntui. Mutta ei  mennä asioiden edelle. 

Matkaan lähdimme Lufthansalla koska Oulusta asti pääsimme Munchenin kautta Nizzaan järkevillä vaihdoilla ja järkevällä hinnalla! Tuntuu, että Lufthansan Saksalainen täsmällisyys ja toiminta muutenkin  oli kyllä minun mieleen. Lentoja on vain kaksi viikossa, joten päädyin varaamaan kokonaisen viikon reissun, vaikka voisi ajatella, että ns kaupunkilomalle olisi vähempikin riittänyt. Nyt myöhemmin ajatellen, olisi kulunut kyllä pidempäänkin tuolla alueella, sillä näkemistä on todella paljon! Meiltä jäi monta paikkaa katsomatta, kuten Monaco ja Cannes, sillä halusimme keskittyä ainakin nyt pieniin tunnelmallisiin kyliin ja vanhojen kaupunkien kapeita kujia tutkimaan. Varasin majoituksen Airbnb.stä eli huoneiston Nizzan vanhasta kaupungista ja hinta ja laatu kyllä kohtasi, sijainti oli loistava, lähellä rantaa ja vanhan kaupungin houkutuksia, ravintoloita ja kauppoja mutta...paratiisissa on kai aina se käärme? Tässä paratiisissa se oli disko, joka soitti trancea ja muuta jytä musaa lähes joka yö ja aamu. He aloittivat bailut kello 12 yöllä ja jatkoivat lähes kellon ympäri! Korvatulpilla oli käyttöä siis, mutta nekään eivät täysin meteliä poissa pitäneet, sillä se hiipi rakenteita pitkin kehoon ja uniin :) Kuitenkin saimme jonkin verran nukuttuakin, harmittaa enemmän talon vakiasukkaiten puolesta. Jos joutuu heräämään töihin kello 7 nukuttuaan vain alkuyön, niin ei kiva! No sitten itse asiaan eli matkan antiin. Meillä oli ehkä liikaakin retkiä, mutta oli halu myös nähdä ja kokea paljon.

NIZZAN KAPUNKI Ensimmäinen koko päivä vietettiin Nizzassa sen kohteita tutkien. Oltiin tultu edellisenä yönä vähän ennen yhtä ja asunnon avain piti etsiä boxista, mutta ensi piti etsiä tuo boxi :) Olen kuullut tai lukenut paljonkin juttuja siitä, kuinka ranskalaiset ovat töykeitä turisteille, varsinkin jos emme puhu heidän kieltään. Koin jo aiemmin Pariisissa, että tämä ei taida pitää paikkaansa ja nyt tämä kokemus vain vahvistui, sillä tuosta eka yöstä lähtien, jolloin lähikaupan papat opastivat meidät kohti huoneistoa, saimme vain ystävällistä ja iloista kohtelua kaikilta, jopa kirppareilla, ravintoloista ja kaupoista puhumattakaan. Jopa roskapussin viennissä lähiravintoloitsija neuvoi. Nizzassa pääkohteita lienevät juuri vanha kaupunki, rantabulevardi ja rannat, sekä linnankukkula, jossa on myös puutarha ja kahvila. Toki uudempi kaupunki on myös hieno. Onhan siellä Apollon patsas, Massenan aukio eli Place Massena ja paljon hienoja liikkeitä, joista kuitenkin aika nopeasti saimme tarpeeksemme. Liikaa hälyä ja ihmisiä, joihin törmäillä... Linnan kukkulalle pääsee myös hissillä ja se olikin minulle viisas valinta, sillä polvi vihotteli ja oli monta kohdetta vielä koluttavana. Kukkulalla vallitsee ihana rauha ja maisemat huikaisevat. Huomiota näin koirakaverin vasta menettäneenä, kiinnitti koirien suuri määrä Nizzassa ja lähialueilla ja se, että ne saivat tulla lähes kaikkialle, jopa H & M .n ostoksille :) Ravintolatarjonta oli hyvä, monenlaista evästä, moneen hintaluokkaan, myös etnisiä ruokia.  Kaupassa ruoka tuntui olevan yhtä kallista kuin Suomessakin. 

ITALIA VENTIMIGLIA  Toinen matkapäivä suuntautui sitten junalla rajan yli Italiaan Ventimigliaan, joka oli varsinkin poikani toiveena, kun hän ei ole aiemmin Italiassa käynyt. Junaliikenne on todella edullista ja toimivaa rivieralla. Ja ne maisemat! Tuntui, ettei junalla matkustus ole ollut koskaan niin elämyksellistä, tai ehkä kerran, Espanjan aurinkorannikolla. Silmäkarkkia siis saimme vaikka  kuinka paljon.Omio sovellus oli helppo junamatkojen ostoon ja on hyvä  huomata tuohon suuntaan  mentäessä, että kannattaa istahtaa junan oikealle puolen, maisemien takia.  Ventimiglia on pieni kaupunki ja radan päätepiste. Sitä ennen on monia kyliä kuten Villefrance, Eze ja mentiinpä Monte Carlonkin kautta, vaikka sinne ei tosiaan tällä kertaa pysähdytty pidemmäksi aikaa. Italian puolella oli suorastaan kuuma! Eli noin 22 C vain, mutta vaatetta olimme varanneet liikaa päälle ja mukaan. Rannalla oli mukava oleskella ja vanhassa kaupungissa myös siellä. Kävimme äiti Marian basilikaassa, jossa oli mm Pyhän geometrian symboleja...jännä juttu. Istahdimme ihanaan pieneen ravintolaan lähes kirkon pihalle ja nautimme lounaan. Italiassa piti tietenkin syödä myös gelatot, niinkuin Ranskassakin, joka päivä! Vinkkinä jos menet Ventimigliaan..muista passi!

SAINTE BAUME JA SAINTE MAXIME Kolmas matkapäivä olikin sitten tuo tämän jutun alussa kertomani Sainte Baumen retki Marian luolalle ja kylään. Meidän kuljettajaksi manifestoitui ihana Emilie. Olin nääs toivonut naiskuljettajaa, jolla on näkemystä pyhiinvaellus hommiin...ja hänellä oli. Yhteinen kieli oli kankeaa, mutta toimeen tultiin hyvin. Emilie vei meidän polun alkuun ja lähetin hänet syömään lounasta ja sitten alkoi huumorilla sanottuna meidän via dolorosa...kipuaminen kipuilevalla polvella ylös vuoren kuvetta, maanvetovoimaa vastustaen :) No itseasiassa retki meni tosi hyvin. Olin saanut hoitoa, sekä apteekista polveen tuen, joten en juuri edes tuntenut enää kipua, mutta hengästymistä kyllä. Polulla tuli vastaan muutamia kulkijoita, joita moikkasimme ihan ranskan kielellä, ja aina tuli tietenkin palkinnoksi hymy. Maisemat olivat ajoittain jylhät sillä Sainte Baumen vuori kohoaa yli kilometriin.Ennen luolaa saimme "hypellä" vielä satakunta porrasta ja ihailla ristejä ja patsaita, joita siellä oli runsaasti. Kuvaelmassa oli mm. Jeshua ja kaksi rosvoa ristillä ja Mariat heidän jalkojensa juuressa. Luolasta oli tehty siis temppeli eli kirkko ja se oli yllättävän suuri sisältä, vaikka oviaukko ei antanut sellaista odottaa. Lattioilla oli vettä, joka tihkuu katosta, sivuissa vesialtaat ja useita erilaisia rukoilu ja meditaatio paikkoja löytyy. 

Kauniit ikkunoissa olevat lasityöt antavat oman tunnelmansa. Kynttilät paloivat ja mekin sytytimme sellaisen ja lähetimme siunauksia ja siunaus pyyntöjä eri asioille. Energia on hyvin puhdistava.Sain aktivointia myös pään yläpuolisille chakroille. Koin voimakkaasti Marian ja Jeshuankin läsnäolon ja sieluni silmin näin Marian meditoimassa luolissa ja keräävän yrttejä vuoren rinteillä. Tuossa luolassa oli todella tilaa myös asua, niin suuri se on. Sen sijaan toinen pienempi luola, jossa emme käyneet tällä kertaa, on tarkoitettu vain retriitteihin, näin käsitin.Olen tehnyt työtä Jeshuan ja Marian energioissa viime vuodet ja tästä työstä voit lukea kirjoista Mystinen Ruusu sekä Maria Magdalena - Ihmisen tytär, Jumalan puoliso.  Paluu luolalta sujuikin paljon kevyemmällä askelluksella ja maisemista nauttien ja pitihän ne pakolliset puun halaukset sekä kuvaukset myös ottaa ohjelmaan. Kun saavuimme parkkipaikalle oli Emilie jo odottamassa ja päivitteli, että  olikohan kova urakka tuo patikoiminen. No eihän se ihan Saana tunturille nousua vastannut, mutta myös aikataulu asetti omat rajoituksensa.

Meillä sitten jo maallisenkin ravinnon saanti kutsui, joten kävimme pizzalla ja sen jälkeen ajelimme kylässä sijatisevaan Marian kirkkoon, Saint Maximeen, jossa myös Marian pääkallo on reliefinä. Minulle oli yllätys se, että tämä kirkko oli vieläkin voimakkaampi energialtaan kuin luola. Kylmä, korkea viima ympäröi minut kun menin paikkaan, joka oli kokemukseni mukaan pyhin ja jossa Pyhää henkeä kuvaava kyyhkynen oli alttaritauluna. Marian pääkallon paikka on alhaalla kryptassa ja kuten eräässä blogissa siellä käynyt vierailija sanoi, on ihmeellistä ajatella, että tuota otsaa Jeesus on suudellut kaksituhatta vuotta sitten. Itse en ole mikään luiden tai kallojen palvoja, mutta jotakin taikaa tuossa pienessä kryptassa kyllä oli. Hyvin antaumuksellisesti eräskin nainen polvistui Marian jäänteiden eteen ja koki varmasti pyhiä hetkiä. Yllätys itselleni oli se, että luola ja tämä kirkko sijaitsivat niin kaukana toisistaan. Lukiessani etukäteen paikasta sain käsityksen, että ne ovat hyvinki lähellä toisiaan, kävelyetäisyydellä, mutta matkaa oli ehkä 10 km ja tie oli serpentiiniä.

NIZZAN YÖELÄMÄÄ Tuona iltana siirryimme sitten tyttäreni kanssa maallisempien huvitusten pariin, sillä aivan kulman takana asunnolta sijaitsi yksi Nizzan suosituimmista Jazz klubeista Le Shapko. Ennen kuin klubi avautui,  käytiin kuuntelemassa runoja eräässä pubissa ja maistelemassa Aperolia. Runoja ranskaksi, vaikka emme osanneet kieltä..?.Se ei haitannut, sillä tunne tuli kyllä läpi ja kitara säesti. Oli ihana vain katsella muita katselijoita, kuinka he eläytyivät ja paikalla oli todellakin monenlaisia hahmoja. Ranskalaiset osaavat pukeutumisen ja tyylin:) Jatsia ja tatsia siis riitti illaksi ja seuraavana päivänä olikin sitten aika levätä ja palautua alkuloman ja puolikurssijuhlien annista. Tuolloinkin tuli kuitenkin paljon askelia mittariin, sillä käveltiin kauppoja, kahviloita ja vanhan kaupungin charmantteja pikku putiikkeja lävitse. Noitakauppoja eli kaikkea New age- tavaraa, kiviä, kalloja, kirjoja...niitä oli todella runsaasti tarjolla. Ja pitihän sitä taas langeta muutamiin pikku ostoksiin...

EZEN KYLÄ Sunnuntai päivällä sitten olikin luvassa taas hienoa ohjelmaa, sillä olimme ennakkoon jo lukeneet, että hienoin keskiaikainen kylä lähistöllä on ehdottomasti EZE.  Taksit ovat kalliita ja harvinaista herkkua Nizzan alueella ja bussi Ezeen ei kiehtonut niiden kokemusten perusteella, mitä olin lukenut. Junalla sinne olisi päässyt, mutta sitten olisi ollut vuorossa tunnin kiipeily jälleen ylämäkeen. Joten ensimmäistä kertaa elämässäni turvauduin Uberiin. Haluaisin sanoa: se oli virhe, mutta ei se ollut. Muhammed ei vain puhunut kanssamme samaa kieltä, eikä osannut kertoa, mistä kohtaa kaupunkia osaa ja saa ottaa meidät kyytiin. Huuhtoa ja meuhaamista oli sitten luvassa, mutta viimein päästiin pikku Renaultilla kylään asti ja kaikki meni loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka olin vahingossa valinnut myös väärän maksutavan, jota ei voinut muuttaa.Mutta siis...Uber ylitti kuitenkin odotukseni ja sellainen meidät kyyditsi myös lentokentälle.  Ezen kylä vei meidän sydämet mennen tullen. Maisemat ja tunnelmat, oi ja voi! Huipulla on kaktuspuutarha, josta on mahtavat näkymät. Keskiaikaisilla kaduilla on mukava eksyä ja kivoja pikku putiikkeja löytyi, myös jälleen niitä kristalleja ja muita "meikäläisten" tuotteita. Minulla oli tietona myös, että Maria sukulaisineen oli myös Ezessä käynyt, useaan kertaan, kuten niin monessa paikassa tuolla rannikkolla. Hieman usvainen oli tuo huippupaikka, mutta ei liikaa, vaan maisemia näkyi. Kunpäivittäisen gelaton jälkeen lähdimme laskeutumaan kohden viereistä Villefranchen kylää ja uimarantaa, niin lämpötila ja aurinko jälleen palkitsivat kulkijat. Meriveden lämpötila oli 14,7 C ja täytyy sanoa, että kyllä se vilpoisalta tuntui. Kuitenkin rannalla aikaa vietettiin ja syötiin rantaravintolassa hyvät ruuat, poikani uskaltautuessa jopa ensimmäistä kertaa elämässään mustekalaa maistamaan.Maistui kuulemma, nimittäin kanalle.

Villefrancessa oli pieni kirppari ulkona ja ihanat maisemat. Sieltä sitten ajelimme Nizzaan ihan perinteisellä taksilla, jonka kuljettajan kanssa jonkin aikaa keskustelin hinnasta, ennakkoon, joka on suositeltavaa. Ja tosiaan Nizzassa on kaikille takseille tarkat säännöt missä voi pysähtyä ja ottaa asiakkaita kyytiin, eli sellainen Lontoon- mallinen käden huiskaus kadulla ei todellakaan toimi. Tuokaan taksi-pappa ei voinut tuoda meitä lähelläkään Vanhaa Kaupunkia,vaan jätti onneksemme meidän hienolle ulkoilma- myyjäispaikalle, josta piti tietenkin tehdä löytöjä. Kirpparit ja second hand- liikkeet on ihan parasta Nizzassa. Lähellä rantaa on joka päivä kukkamarkkinat ja muuta tuoretavaraa, mutta maanantaisin markkinapaikan täyttää kirpputorimyyjien armeija ja kaupan on ihan mitä vaan. Kommunikointina toimii kansainvälinen elekieli ja vihkoon kirjoittaminen.

NIZZAN MARKKINAT Cours Saleya -kadulla

Viimeinen koko päivä Nizzassa olikin juuri tuo maanantain markkinapäivä ja tyttäreni teki paljon hyviä löytöjä. Muutoin alkoi jo väsy painaa, niin vietimme aikaa huvivenesatamassa sekä muutenkin ihmisvilinän ulottumattomissa. Toki oli jo aika pakkailla tavaroitakin, sillä varhainen lähtö odotti, eli herätys jo ennen sitä kuuluisaa kukon laulua. Viimeisenä aamuna  kävelimme matkalaukkuja vetäen jälleen kohti paikkaa, josta taksi voisi meidät laillisesti poimia.Kello oli vähän ennen kuutta ja kapean kadun yli juoksi yksinäinen rotta editsemme. Markkinapaikalla myyjät jo kokosivat pöytiään ja meidät pysähtyi noutamaan uber, joka oli Tesla X - mallia lokinsiipi ovineen kaikkineen. Nousimme kyytiin kohden lähes autiota lentoasemaa ja kohden Suomea hyvillä mielin sillä... ...Nizza oli minulle kovin kotoinen  paikka, joka oli pieni yllätys. Tuntuu, että voisin siellä viettää jatkossa pidempiäkin aikoja, vaikkapa Suomen pimeyttä paossa. Aika näyttää...